Lue keskustelun säännöt.
Epäiletkö vanhempasi tehneen sinulle pahaa, jota et muista
21.03.2022 |
Onko muita, joilla on jotenkin epämääräinen vanhempi ja nyt aikuisena sellainen olo, että sinulle on tehty lapsena jotain pahaa, mitä et pysty muistamaan.
Miten olette käsitelleet asian? Minulla ei ole vielä aavistustakaan.
Kommentit (75)
Ihmettelen alapeukkujen määrää tässä ketjussa. Johtuuko siitä, ettei uskota kun ei muista kun "pitäisi" muistaa?
Itse olen suorastaan klassinen esimerkki siitä, että voiko trauman todella unohtaa. Tätähän o vatvottu psykologiassa, onko se todella mahdollista.
Kyllä on. Itse päätin lapsena unohtaa kokemani nöyryytyksen ja onnistuin siinä. En muistanut ko. tapahtumia ainakaan neljään-viiten vuoteen lainkaan. En edes silloin kun aiheesta puhuttiin tms. Ajattelin aina aiheesta kuullessani kuinka surullista on että joillekin käy niin ikään kuin olisin jotenkin ulkopuolella ja tuollaiset asiat olisivat kaukaisia eikä minulla olisi hajuakaan miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu. Kunnes sitten yhtäkkiä koulussa muistin sen, eräällä oppitunnilla. En muista vitsailivatko muut aiheesta jotenkin siten että tekotapa oli samankaltainen mutta yhtäkkiä vaan muistin ja olin jotenkin järkyttynyt siitä etten ollut muistanut asiaa tai miten olin voinut unohtaa.
Tämän lisäksi valitettavasti olen epäillyt toista henkilöä vastaavalla tavalla kuin ap. Tämä siksi että kun olin alaikäinen ko. henkilön käsi oli eksynyt unissaan housuihini "vahingossa", tämän lisäksi ko. hlö koski oudosti rintamukseeni aikuisiällä (päälläni oli uusi kauluspaita) ja tämän lisäksi ko. hlö on usein tuijottanut minua oksettavasti sekä kulkenut liian läheltä ohi. Uskon hänen olevan muutenkin narsistinen (enkä ole ainut joka näin uskoo).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen alapeukkujen määrää tässä ketjussa. Johtuuko siitä, ettei uskota kun ei muista kun "pitäisi" muistaa?
Itse olen suorastaan klassinen esimerkki siitä, että voiko trauman todella unohtaa. Tätähän o vatvottu psykologiassa, onko se todella mahdollista.
Kyllä on. Itse päätin lapsena unohtaa kokemani nöyryytyksen ja onnistuin siinä. En muistanut ko. tapahtumia ainakaan neljään-viiten vuoteen lainkaan. En edes silloin kun aiheesta puhuttiin tms. Ajattelin aina aiheesta kuullessani kuinka surullista on että joillekin käy niin ikään kuin olisin jotenkin ulkopuolella ja tuollaiset asiat olisivat kaukaisia eikä minulla olisi hajuakaan miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu. Kunnes sitten yhtäkkiä koulussa muistin sen, eräällä oppitunnilla. En muista vitsailivatko muut aiheesta jotenkin siten että tekotapa oli samankaltainen mutta yhtäkkiä vaan muistin ja olin jotenkin järkyttynyt siitä etten ollut muistanut asiaa tai miten olin voinut unohtaa.
Tämän lisäksi valitettavasti olen epäillyt toista henkilöä vastaavalla tavalla kuin ap. Tämä siksi että kun olin alaikäinen ko. henkilön käsi oli eksynyt unissaan housuihini "vahingossa", tämän lisäksi ko. hlö koski oudosti rintamukseeni aikuisiällä (päälläni oli uusi kauluspaita) ja tämän lisäksi ko. hlö on usein tuijottanut minua oksettavasti sekä kulkenut liian läheltä ohi. Uskon hänen olevan muutenkin narsistinen (enkä ole ainut joka näin uskoo).
”koski oudosti rintamukseeni” 🤣😂
Vierailija kirjoitti:
Kuka ihme multialapeukuttelee kaikki viestit ö.Ö
Tämä hullu kavereineen:
Vierailija kirjoitti:
Jonkun äijän pitäis PANNA teitä perseeseen, ja KOVAA, niin oppisitte olemaan. Ja ehkä parantuisitte harhoistanne.
Hohhoijaa...
Ilman muuta. Isästäni muistan paljon ikäviä asioita, ja epäilemättä paljon olen unohtanutkin. Olen käsitellyt sen parikymppisenä, ja minulla on etäisen kohteliaat välit perheeseeni.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen alapeukkujen määrää tässä ketjussa. Johtuuko siitä, ettei uskota kun ei muista kun "pitäisi" muistaa?
Itse olen suorastaan klassinen esimerkki siitä, että voiko trauman todella unohtaa. Tätähän o vatvottu psykologiassa, onko se todella mahdollista.
Kyllä on. Itse päätin lapsena unohtaa kokemani nöyryytyksen ja onnistuin siinä. En muistanut ko. tapahtumia ainakaan neljään-viiten vuoteen lainkaan. En edes silloin kun aiheesta puhuttiin tms. Ajattelin aina aiheesta kuullessani kuinka surullista on että joillekin käy niin ikään kuin olisin jotenkin ulkopuolella ja tuollaiset asiat olisivat kaukaisia eikä minulla olisi hajuakaan miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu. Kunnes sitten yhtäkkiä koulussa muistin sen, eräällä oppitunnilla. En muista vitsailivatko muut aiheesta jotenkin siten että tekotapa oli samankaltainen mutta yhtäkkiä vaan muistin ja olin jotenkin järkyttynyt siitä etten ollut muistanut asiaa tai miten olin voinut unohtaa.
Tämän lisäksi valitettavasti olen epäillyt toista henkilöä vastaavalla tavalla kuin ap. Tämä siksi että kun olin alaikäinen ko. henkilön käsi oli eksynyt unissaan housuihini "vahingossa", tämän lisäksi ko. hlö koski oudosti rintamukseeni aikuisiällä (päälläni oli uusi kauluspaita) ja tämän lisäksi ko. hlö on usein tuijottanut minua oksettavasti sekä kulkenut liian läheltä ohi. Uskon hänen olevan muutenkin narsistinen (enkä ole ainut joka näin uskoo).
Fiksu viesti. Nyt on jollain häiriköllä monta laitetta, jolla alapeukuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen alapeukkujen määrää tässä ketjussa. Johtuuko siitä, ettei uskota kun ei muista kun "pitäisi" muistaa?
Itse olen suorastaan klassinen esimerkki siitä, että voiko trauman todella unohtaa. Tätähän o vatvottu psykologiassa, onko se todella mahdollista.
Kyllä on. Itse päätin lapsena unohtaa kokemani nöyryytyksen ja onnistuin siinä. En muistanut ko. tapahtumia ainakaan neljään-viiten vuoteen lainkaan. En edes silloin kun aiheesta puhuttiin tms. Ajattelin aina aiheesta kuullessani kuinka surullista on että joillekin käy niin ikään kuin olisin jotenkin ulkopuolella ja tuollaiset asiat olisivat kaukaisia eikä minulla olisi hajuakaan miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu. Kunnes sitten yhtäkkiä koulussa muistin sen, eräällä oppitunnilla. En muista vitsailivatko muut aiheesta jotenkin siten että tekotapa oli samankaltainen mutta yhtäkkiä vaan muistin ja olin jotenkin järkyttynyt siitä etten ollut muistanut asiaa tai miten olin voinut unohtaa.
Tämän lisäksi valitettavasti olen epäillyt toista henkilöä vastaavalla tavalla kuin ap. Tämä siksi että kun olin alaikäinen ko. henkilön käsi oli eksynyt unissaan housuihini "vahingossa", tämän lisäksi ko. hlö koski oudosti rintamukseeni aikuisiällä (päälläni oli uusi kauluspaita) ja tämän lisäksi ko. hlö on usein tuijottanut minua oksettavasti sekä kulkenut liian läheltä ohi. Uskon hänen olevan muutenkin narsistinen (enkä ole ainut joka näin uskoo).
”koski oudosti rintamukseeni” 🤣😂
No ottaen huomioon että hlö oli läheistä sukua, ei rintamukseen tarvitsi koskea ollenkaan... mitään syytä siihen ei ollut.
Ihan sairaita ihmisiä tässä ketjussa. Tarvitsette hoitoa ihan itse.
Joku typerä kiusaaja triggeröityi otsikosta ja tuli paskomaan ketjun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen alapeukkujen määrää tässä ketjussa. Johtuuko siitä, ettei uskota kun ei muista kun "pitäisi" muistaa?
Itse olen suorastaan klassinen esimerkki siitä, että voiko trauman todella unohtaa. Tätähän o vatvottu psykologiassa, onko se todella mahdollista.
Kyllä on. Itse päätin lapsena unohtaa kokemani nöyryytyksen ja onnistuin siinä. En muistanut ko. tapahtumia ainakaan neljään-viiten vuoteen lainkaan. En edes silloin kun aiheesta puhuttiin tms. Ajattelin aina aiheesta kuullessani kuinka surullista on että joillekin käy niin ikään kuin olisin jotenkin ulkopuolella ja tuollaiset asiat olisivat kaukaisia eikä minulla olisi hajuakaan miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu. Kunnes sitten yhtäkkiä koulussa muistin sen, eräällä oppitunnilla. En muista vitsailivatko muut aiheesta jotenkin siten että tekotapa oli samankaltainen mutta yhtäkkiä vaan muistin ja olin jotenkin järkyttynyt siitä etten ollut muistanut asiaa tai miten olin voinut unohtaa.
Tämän lisäksi valitettavasti olen epäillyt toista henkilöä vastaavalla tavalla kuin ap. Tämä siksi että kun olin alaikäinen ko. henkilön käsi oli eksynyt unissaan housuihini "vahingossa", tämän lisäksi ko. hlö koski oudosti rintamukseeni aikuisiällä (päälläni oli uusi kauluspaita) ja tämän lisäksi ko. hlö on usein tuijottanut minua oksettavasti sekä kulkenut liian läheltä ohi. Uskon hänen olevan muutenkin narsistinen (enkä ole ainut joka näin uskoo).
”koski oudosti rintamukseeni” 🤣😂
No ottaen huomioon että hlö oli läheistä sukua, ei rintamukseen tarvitsi koskea ollenkaan... mitään syytä siihen ei ollut.
Ihan sairaita ihmisiä tässä ketjussa. Tarvitsette hoitoa ihan itse.
Niinpä. Aika harvassa on ihmiset, joiden tarvitsee rintamukseen koskea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen alapeukkujen määrää tässä ketjussa. Johtuuko siitä, ettei uskota kun ei muista kun "pitäisi" muistaa?
Itse olen suorastaan klassinen esimerkki siitä, että voiko trauman todella unohtaa. Tätähän o vatvottu psykologiassa, onko se todella mahdollista.
Kyllä on. Itse päätin lapsena unohtaa kokemani nöyryytyksen ja onnistuin siinä. En muistanut ko. tapahtumia ainakaan neljään-viiten vuoteen lainkaan. En edes silloin kun aiheesta puhuttiin tms. Ajattelin aina aiheesta kuullessani kuinka surullista on että joillekin käy niin ikään kuin olisin jotenkin ulkopuolella ja tuollaiset asiat olisivat kaukaisia eikä minulla olisi hajuakaan miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu. Kunnes sitten yhtäkkiä koulussa muistin sen, eräällä oppitunnilla. En muista vitsailivatko muut aiheesta jotenkin siten että tekotapa oli samankaltainen mutta yhtäkkiä vaan muistin ja olin jotenkin järkyttynyt siitä etten ollut muistanut asiaa tai miten olin voinut unohtaa.
Tämän lisäksi valitettavasti olen epäillyt toista henkilöä vastaavalla tavalla kuin ap. Tämä siksi että kun olin alaikäinen ko. henkilön käsi oli eksynyt unissaan housuihini "vahingossa", tämän lisäksi ko. hlö koski oudosti rintamukseeni aikuisiällä (päälläni oli uusi kauluspaita) ja tämän lisäksi ko. hlö on usein tuijottanut minua oksettavasti sekä kulkenut liian läheltä ohi. Uskon hänen olevan muutenkin narsistinen (enkä ole ainut joka näin uskoo).
Fiksu viesti. Nyt on jollain häiriköllä monta laitetta, jolla alapeukuttaa.
Jep sen lisäksi taitaa olla alle 18v. Näin uskon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten minulle teki pahaa paikalliset lastenlääkärit, jotka pitivät minua koe-eläimenään ja tutkimuskappaleenaan kun satuin syntymään kooltani pienenä. Sen varjolla minulle tehtiin erilaisia tutkimuksia varmaan jonnekin 4-5-vuotiaaksi asti niin, että vietin sairaalassa useampia pitkiä tutkimusjaksoja vanhemmista erossa ja vanhemmat eivät varmaan edes tienneet mitä kaikkea minulle tehtiin, esim. turhasta gastroskopiasta alkaen (myöhemmin sain siis tietooni, että se oli osa keliakian puhkeamisen ennustettavuuden tutkimusta vaikka keliakaa minulla ei koskaan epäiltykään silloin pienenä). Kumma, että minusta sitten kasvoi arka lapsi, jolla edelleen nousee verenpaine tappiin kun vaan meneekin lääkärin vastaanotolle.
Ja myös lääkäriväkivaltahullu on paikalla. Tietysti.
Isäni hakkasi minua pienenä pari kertaa niin että äiti oli paikalla ja itse muistan ne kerrat. Äiti kertonut miten tilanteet menivät. Isä hoiti minua iltaisin äidin ollessa töissä kun olin alle 5. Vahva epäilys että pahoinpitelyä on ollut enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen alapeukkujen määrää tässä ketjussa. Johtuuko siitä, ettei uskota kun ei muista kun "pitäisi" muistaa?
Itse olen suorastaan klassinen esimerkki siitä, että voiko trauman todella unohtaa. Tätähän o vatvottu psykologiassa, onko se todella mahdollista.
Kyllä on. Itse päätin lapsena unohtaa kokemani nöyryytyksen ja onnistuin siinä. En muistanut ko. tapahtumia ainakaan neljään-viiten vuoteen lainkaan. En edes silloin kun aiheesta puhuttiin tms. Ajattelin aina aiheesta kuullessani kuinka surullista on että joillekin käy niin ikään kuin olisin jotenkin ulkopuolella ja tuollaiset asiat olisivat kaukaisia eikä minulla olisi hajuakaan miltä sellaisesta ihmisestä tuntuu. Kunnes sitten yhtäkkiä koulussa muistin sen, eräällä oppitunnilla. En muista vitsailivatko muut aiheesta jotenkin siten että tekotapa oli samankaltainen mutta yhtäkkiä vaan muistin ja olin jotenkin järkyttynyt siitä etten ollut muistanut asiaa tai miten olin voinut unohtaa.
Tämän lisäksi valitettavasti olen epäillyt toista henkilöä vastaavalla tavalla kuin ap. Tämä siksi että kun olin alaikäinen ko. henkilön käsi oli eksynyt unissaan housuihini "vahingossa", tämän lisäksi ko. hlö koski oudosti rintamukseeni aikuisiällä (päälläni oli uusi kauluspaita) ja tämän lisäksi ko. hlö on usein tuijottanut minua oksettavasti sekä kulkenut liian läheltä ohi. Uskon hänen olevan muutenkin narsistinen (enkä ole ainut joka näin uskoo).
Fiksu viesti. Nyt on jollain häiriköllä monta laitetta, jolla alapeukuttaa.
Jep sen lisäksi taitaa olla alle 18v. Näin uskon.
On itse traumatisoitunut ja siitä häiriintynyt. Niin se aina menee, joillakin sekoaa nuppi. Jälki on sitten sen mukaista, eli aihepiiri kiinnostaa kovasti, mutta sen merkitys omalla kohdalla kielletään ja tilalle kuvitellaan voimafantasia joko omasta tai rikoksentekijän ylivoimaisuudesta, mistä seuraa trauman aiheuttajaan samastuminen sekä trauman kierteen jatkaminen ja muille eteenpäin siirtäminen.
Vierailija kirjoitti:
Hävettää edes kirjoittaa tätä tänne, enkä todellakaan nykyään "haaveile" tällaisesta. Lapsena siis "haaveilin", että mulla olisi vauva, että voisin lyödä sitä. Olen miettinyt, että tähän on kaksi mahdollista syytä; joko se, että minua on lyöty sen ikäisenä, että en sitä muista (vanhempani tai veljeni), tai sitten se, että vanhempani ovat välittäneet minusta niin vähän, että jopa lyönti olisi tuntunut paremmalta.
Tai siitä, että olet ollut pikkusisarukselle/muulle vauvalle mustasukkainen, ja kokenut jääväsi itse paitsi. Sitten ajatuksissasi projisoinut vihan ja mustasukkaisuuden tunteet vauvaa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hävettää edes kirjoittaa tätä tänne, enkä todellakaan nykyään "haaveile" tällaisesta. Lapsena siis "haaveilin", että mulla olisi vauva, että voisin lyödä sitä. Olen miettinyt, että tähän on kaksi mahdollista syytä; joko se, että minua on lyöty sen ikäisenä, että en sitä muista (vanhempani tai veljeni), tai sitten se, että vanhempani ovat välittäneet minusta niin vähän, että jopa lyönti olisi tuntunut paremmalta.
Tai siitä, että olet ollut pikkusisarukselle/muulle vauvalle mustasukkainen, ja kokenut jääväsi itse paitsi. Sitten ajatuksissasi projisoinut vihan ja mustasukkaisuuden tunteet vauvaa kohtaan.
Ei ollut pikkusisarusta eikä muitakaan vauvoja lapsuudenperheeni elämässä. Veljeni ovat minua vuoden ja kaksi vanhempia.
Kyllä jo 2-3v lapsi muistaa, jos on tuntenut valtavaa kauhua, kipua, ahdistusta, jopa hajut ja maut ja ne säilyy mielessä läpi eliniän, hyvin elävinä ja usein ne tulevat uniin. Ja siksi esim. sodan julmuudet ja kauheuhet traumatisoivat ihmisen ja säilyvät eliniän.
Kaikki muu muistista nollaantuu, tulee vain mielikuvia, jotka voivat olla vääristyneitä tai oikeita, joita ihminen kehittelee mielikuvituksessa myöhemmin.
Ihmisen muistin kapasiteetti on rajallinen ja merkitykselliset asiat pysyvät muistissa ja muut pyyhkiintyvät pois.
Ethän sinä välttämättä koe mitään pakokauhua ja kipua, jos oma vanhempi koskettelee sinua vääristä paikoista.
Kuka ihme multialapeukuttelee kaikki viestit ö.Ö