Lue keskustelun säännöt.
Epäiletkö vanhempasi tehneen sinulle pahaa, jota et muista
21.03.2022 |
Onko muita, joilla on jotenkin epämääräinen vanhempi ja nyt aikuisena sellainen olo, että sinulle on tehty lapsena jotain pahaa, mitä et pysty muistamaan.
Miten olette käsitelleet asian? Minulla ei ole vielä aavistustakaan.
Kommentit (75)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On eräs asia jota mietin eli seksuaalinen hyväksikäyttö ja olen epäillyt että kyseessä olisi vaan ollut kerta tai pari ja tekijäksi epäilen joko omaa isääni tai isän vanhempaa veljeä ja hänen silloista vaimoaan. Tämä vain aavistus enkä tiedä haluanko koskaan saada selvää asiasta. Eräs gynekologi kerran kysyi onko minua hyväksikäytetty joskus? Vastasin siihen ei sillä en tiedä.
Perusteliko gyne kysymystään mitenkään?
Siiis itselläni niin samanlaisia ajatuksia ja voin sanoa että tällaisten ajatusten kanssa eläminen EI ole kivaa!! Tottakai sitä toivoisi että mitään ei ole tapahtunut mutta kun ei muista ja kun ilmapiiri kodissa ei aina ole ollut täysin terve..
Tämä voisi olla myös minun kirjoittama. Kuvaat hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen miettinyt sitäkin, että onko omassa seksuaalisuudessa kaikki kunnossa, kun ensisijaisesti en päästä ketään lähelle. Mutta sitten suhteeseen, jos onnistun päätymään ja se jatkuu seksiin asti, olen hyperseksuaalinen.
Terapiassa tuli hetki, jolloin epäilin. Enpä ole koskaan niin poissa tolaltani ollut. Mutta ei siinä, terapeutin tuella eteenpäin ja lopulta olin varma, että ei tapahtunut. Olin lapsena "vain" pelännyt, että voisi tapahtua ja pyrkinyt suojautumaan siltä.
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa tuli hetki, jolloin epäilin. Enpä ole koskaan niin poissa tolaltani ollut. Mutta ei siinä, terapeutin tuella eteenpäin ja lopulta olin varma, että ei tapahtunut. Olin lapsena "vain" pelännyt, että voisi tapahtua ja pyrkinyt suojautumaan siltä.
Lohduttavaa kuulla. Terapeutti vaikuttaa tähän varmasti todella paljon, että osaako tuoda sen turvan siihen vai traumatisoituuko vain enemmän kun kertoo tämmöisestä epäilyistä. Itse en ole uskaltanut kertoa kenellekään epäilyistäni, haluaisin kyllä, mutta pelkään että terapeutti alkaisi istuttamaan itseeni vaan lisää ajatuksia siitä että JOTAIn todella hirveää VOi olla tapahtunut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen. Terapiassa tuo tunne vain vahvistui.
Jotkut terapeutit pyrkii saamaan näitä valemuistoja asiakkailleen, saadakseen lisää työtä. Näin potilas sidotaan asiakkuuteen.
Mun kohdalla tuo ei ainakaan pitänyt paikkaansa. Päinvastoin, terapeutti oli hyvin neutraali ja vasta yli puolen vuoden päästä uskaltaessani itse epäillä ääneen asiaa eka kertaa sanoi, että hänellä on kaikesta puhumastani alusta asti tullut mieleen seksuaalinen hyväksikäyttö hyvin pienenä.
Ja siis mun kohdalla se hyväksikäyttäjä oli (psyykkisesti sairas) äiti.
- Se jolle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapiassa tuli hetki, jolloin epäilin. Enpä ole koskaan niin poissa tolaltani ollut. Mutta ei siinä, terapeutin tuella eteenpäin ja lopulta olin varma, että ei tapahtunut. Olin lapsena "vain" pelännyt, että voisi tapahtua ja pyrkinyt suojautumaan siltä.
Lohduttavaa kuulla. Terapeutti vaikuttaa tähän varmasti todella paljon, että osaako tuoda sen turvan siihen vai traumatisoituuko vain enemmän kun kertoo tämmöisestä epäilyistä. Itse en ole uskaltanut kertoa kenellekään epäilyistäni, haluaisin kyllä, mutta pelkään että terapeutti alkaisi istuttamaan itseeni vaan lisää ajatuksia siitä että JOTAIn todella hirveää VOi olla tapahtunut
Mun ei tarvitse pelätä sitä, jos tajuaisinkin jotain tapahtuneen, koska ihminen ei ole enää mun elämässä. Mutta sitten saisi ehkä hoitoa paremmin kohdennettua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen. Terapiassa tuo tunne vain vahvistui.
Jotkut terapeutit pyrkii saamaan näitä valemuistoja asiakkailleen, saadakseen lisää työtä. Näin potilas sidotaan asiakkuuteen.
Mun kohdalla tuo ei ainakaan pitänyt paikkaansa. Päinvastoin, terapeutti oli hyvin neutraali ja vasta yli puolen vuoden päästä uskaltaessani itse epäillä ääneen asiaa eka kertaa sanoi, että hänellä on kaikesta puhumastani alusta asti tullut mieleen seksuaalinen hyväksikäyttö hyvin pienenä.
Ja siis mun kohdalla se hyväksikäyttäjä oli (psyykkisesti sairas) äiti.
- Se jolle vastasit
Saanko kysyä että millaisia oireita tai mistä terapeuttisi oli tällaista päätellyt? Kysyn vaan sillä, että itsekin olen tämmöistä epäillyt mutta kun en muista mitään, niin tosi vaikeaa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten minulle teki pahaa paikalliset lastenlääkärit, jotka pitivät minua koe-eläimenään ja tutkimuskappaleenaan kun satuin syntymään kooltani pienenä. Sen varjolla minulle tehtiin erilaisia tutkimuksia varmaan jonnekin 4-5-vuotiaaksi asti niin, että vietin sairaalassa useampia pitkiä tutkimusjaksoja vanhemmista erossa ja vanhemmat eivät varmaan edes tienneet mitä kaikkea minulle tehtiin, esim. turhasta gastroskopiasta alkaen (myöhemmin sain siis tietooni, että se oli osa keliakian puhkeamisen ennustettavuuden tutkimusta vaikka keliakaa minulla ei koskaan epäiltykään silloin pienenä). Kumma, että minusta sitten kasvoi arka lapsi, jolla edelleen nousee verenpaine tappiin kun vaan meneekin lääkärin vastaanotolle.
Epäilen, koska on paljon sellaista pahaa minkä muistan. Joten jotain pahaa varmasti jäänyt pimentoon. Minulla myös on eräässä osassa kehoani outoja arpia, joille en ole ikinä saanut selitystä. Liuta mt-ongelmia kertonee myös, ettei kaikki ole ollut kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä. Isääni epäilen. Näin lapsena jo painajaisia että tekee jotain pahaa mulle, enkä koskaan muodostanut häneen tunnesidettä, vaikka vanhemmat erosivat "vasta" kun olin 7. Vaikka kävin siellä usein, muistan että aina pelotti ja ahdisti lähteä.
Näen yhä painajaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen. Terapiassa tuo tunne vain vahvistui.
Jotkut terapeutit pyrkii saamaan näitä valemuistoja asiakkailleen, saadakseen lisää työtä. Näin potilas sidotaan asiakkuuteen.
Kävin psykoterapeutilla joka sai suoranaisen pakkomielteen siitä että mua on joko käytetty lapsena hyväksi tai sitten äitini on alkoholisti. Traumani tulevat ihan muista asioista ja ne asiat taas olivat hänelle aivan yhdentekeviä (mm. vakava sairastuminen lapsena, koulukiusaaminen.) Lopulta karjui mulle pää punaisena kun en myöntänyt mitään (aika vaikea myöntää jotain sellaista mitä ei ole tapahtunut!) Oli aivan järkyttävä kokemus ja meni melkein 10 vuotta itseni syyllistämisessä siitä että terapia meni pieleen. Olin 21v kun aloitin eikä silloin 15 vuotta sitten puhuttu vielä missään mitään siitä että terapeutti voi olla täysin epäpätevä, luulin että vika on minussa.
Jep, tämä on tosi riskiä sen takia en ole uskaltanut kertoa ajatuksistani kellekkään terapeutille. Niin huonoja kokemuksia. Saattavat itse syöttää ajatuksia sinulle.
Ohis, saa skipata.
Kävimme mieheni kanssa parisuhdeterapiassa ja terapeuttimme tahtoi vatvoa joka istunnolla isäni alkoholismia. Kaikelle hän esitty taustasyyksi isäni alkoholismin vaikka alkoholistina hän ei kuitenkaan ollut siten pahimmasta päästä, että kävi selvinpäin töissä, ei koskaan kertaakaan ollut henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, hän ei ollut epäluotettava. Ryypiskeli tietyissä rajoissa omaan masennukseensa eikä vuodattanut surujaan lapsille. No, ok, mutta terapeutti ei koskaan innostunut samalla vimmalla kaivelemaan mieheni taustoja vaikka tiesi miehen vanhempien suhteen alkaneen hyväksikäyttösuhteesta. Miehen äiti oli siis huomattavasti nuorempi alaikäinen heidän tavatessaan ja appi määräsi yhteisestä elämästä, vähättelee naisia paljon ym. Mutta se vain piti saada taottua minulle kaaliin, että isäni on syyllinen kaikkeen koska joi. Sillehän ei voi mitään jos joku on selvänä paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen. Minulle kävi parivuotiaana tapaturma, kun olin isäni kanssa kahdestaan kotona. Arpikin siitä jäi. Isä ei ole koskaan oikein tykännyt puhua asiasta, mutta selitys, jonka olen tuosta tapahtumasta saanut, on mielestäni ollut aina jotenkin epäuskottava. Isä oli varsinkin lapsuudessani hermoheikko ja erittäin äkkipikainen, joten en ihmettelisi, vaikka tuo tapaturma liittyisi jollain tavalla hänen suuttumiseensa.
En epäile, vaan muistan selkeästi! Toki itse yritti kirltää kaiken ja vaientaa pelolla kuten koko se muukin narskusakki. IKINÄ ei mitään katumusta, ei anteeksipyyntöjä mistään:( Koko sekopäinen "perhe" piinasi minua. Henkisestä väkivallasta, kun ei jää jälkiä ulospäin (eikä kaikesta fyysisestäkään) niin helppoa jatkaa vuosikymmeniä. Heidän menestyksensä on revitty selkänahastani. Jättämällä minut pääpirun raadeltavaksi yksinäni ja porukalla ja vaientamalla tuhoamalla minut, muut sisarukset selviytyivät normaaliin elämään. Tai no normaaliin ja normaaliin, mutta ulospäin ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahoinpitelij-psykonarskut läysivät näkäjään taas "yllättäen"ketjuun vähättelemään uhrien kokemukset ja haukkumaan hull uksi. No uutta?
Minun vanhemmat ainakin yritettiin lavastaa vuosikymmeniä naapurien ja kauempaakin tulevien tekoihin.
Vierailija kirjoitti:
Epäilen. Minulle kävi parivuotiaana tapaturma, kun olin isäni kanssa kahdestaan kotona. Arpikin siitä jäi. Isä ei ole koskaan oikein tykännyt puhua asiasta, mutta selitys, jonka olen tuosta tapahtumasta saanut, on mielestäni ollut aina jotenkin epäuskottava. Isä oli varsinkin lapsuudessani hermoheikko ja erittäin äkkipikainen, joten en ihmettelisi, vaikka tuo tapaturma liittyisi jollain tavalla hänen suuttumiseensa.
Mulla on huulessa arpi, hammas on tullut siitä läpi. Mulle on kerrottu kotona, että tipuin syöttötuolista, kun olin puolitoistavuotias. Se varmaan pitäneekin paikkansa. Mutta jotain outoa siinä on ehkä lisäksi, koska tätini kertoi minulle, että aina aiemmin kyläillessämme isä oli kantanut minua, mutta sitten kun olin taapero niin yhtäkkiä äiti ja äiti oli käyttäytynyt suojelevasti pitkään. Kysyin, että oliko heille kerrottu tuosta tapaturmasta niin sanoi, ettei sellaisesta ole puhuttu yhtään mitään. Että onkohan siinä ollut jotain sellaista, että isä on antanut mun pudota tahalleen, että oppiihan sitten, kun kerran sattuu tms. Isä siis on sen verran sekaisin päästään, että olisi ihan mahdollinen skenario. Pahempikin on ihan mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Eniten minulle teki pahaa paikalliset lastenlääkärit, jotka pitivät minua koe-eläimenään ja tutkimuskappaleenaan kun satuin syntymään kooltani pienenä. Sen varjolla minulle tehtiin erilaisia tutkimuksia varmaan jonnekin 4-5-vuotiaaksi asti niin, että vietin sairaalassa useampia pitkiä tutkimusjaksoja vanhemmista erossa ja vanhemmat eivät varmaan edes tienneet mitä kaikkea minulle tehtiin, esim. turhasta gastroskopiasta alkaen (myöhemmin sain siis tietooni, että se oli osa keliakian puhkeamisen ennustettavuuden tutkimusta vaikka keliakaa minulla ei koskaan epäiltykään silloin pienenä). Kumma, että minusta sitten kasvoi arka lapsi, jolla edelleen nousee verenpaine tappiin kun vaan meneekin lääkärin vastaanotolle.
Tehdään myös todella sairaita asioita lapsille, Suomen sairaaloista päätyy jopa ihmiskauppaan. Millainen vanhempi antaa eristää oman lapsen?
Vierailija kirjoitti:
Pahoinpitelij-psykonarskut läysivät näkäjään taas "yllättäen"ketjuun vähättelemään uhrien kokemukset ja haukkumaan hull uksi. No uutta?
#narsistihullu
No ottaen huomioon, kuinka myönteisesti iso osa suomalaisista aikuisista suhtautuu kuritusväkivaltaan ja ylipäätään kuinka paljon lapsiin kohdistuu väkivaltaa kotona, ei ole mitenkään mahdotonta, että on olemassa iso määrä aikuisia, joihin on kohdistettu lapsina väkivaltaa. Myös seksuaalista väkivaltaa joutuu tälläkin hetkellä kokemaan moni lapsi Suomessa. Heistä kasvaa traumatisoituneita aikuisia.
Vaikka on olemassa valemuistoja, niin tokihan enemmän on näitä, jotka ovat kokeneet ihan oikeaa väkivaltaa.
En epäile. Olen kasvanut turvallisessa ympäristössä, eikä koskaa ole mistään jäänyt mitään pahaa oloa, joka olisi jatkunut tai pulpahtanut esille jossain tilanteessa uudelleen.
Jos jo lapsena olisi ollut joistakin tilanteista epämääräinen tai paha olo, sellaista voisikin epäillä tapahtuneen. Ei välttämättä aina tarkoita, että vanhempi olisi jotain todella pahaa tehnyt. Lapselle voi jäädä jostain asiasta vahva tunnemuisto. Itselläni varmaan pahin on, kun olin koulun jälkeen kotona ja kun vanhemmat viipyivät, olin jo aivan varma että jotain kamalaa on sattunut. Tähän tuli mukaan siis lapsen vilkas mielikuvitus. Mutta muistan kyllä vieläkin se tunne oli kamala.