Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä yli kaverista joka ghostasi? Teinkö minä väärin vai hän?
20.03.2022 |
En ole jäänyt roikkumaan eli en pommita häntä viesteillä, mutta hän on usein mielessäni ja tuntuu kuin puukko olisi isketty jälleen kerran sydämeen. Olen käynyt elämässäni läpi jo todella paljon traumaattisia kokemuksia; mielisairas äiti, alkoholisti isä, vanhempien jatkuva riitely, rajattomuus lapsuudessa, kiusaaminen, väkivaltainen mies jne. Näiden takia mulle itselleni on kehittynyt vaikeita mielenterveysongelmia, masennus, ahdistus, ocd, traumoja. Mutta olen koko ajan taistellut ongelmiani vastaan, hakenut apua ja toivonut että kaverinikin voisi olla ylpeä minusta. Masennus ja ahdistuneisuus ovat verottaneet kuitenkin sen verran voimia, etten ole jaksanut kunnolla huolehtia henkilökohtaisesta hygieniastani ja kodin siisteydestä. Emmä tästä itekkään nauti, ällöttää olla tälläinen, koska oikea minä olisi viehättävä nainen ja tuntuu että tämä oli kaverilleni liikaa, etten onnistunut olemaan täydellinen ja minun olisi pitänyt jaksaa pitää paketti kasassa vaikka mikä olisi. Niin kaveruutemme oli vähän aikaa normaali ja lupaavalla pohjalla, sitten tuntui että nämä asiat olivat hänelle liikaa ja hän vain katosi. Selitti jotain että on niin kiireinen oman elämänsä kanssa jne, mutta ikinä ei sanonut suoraan ettei halua olla kavereita ja etten ole oikea ihminen hänen elämäänsä.
Tästä johtuen puoli vuotta odotin häneltä kiltisti vastausta, ajattelin että hän on kiireinen ja annan hänelle riittävästi aikaa. Mutta jos ei voi puolessa vuodessa edes yhtä viestiä laittaa, niin ajattelen että kyse ei ollut oikeasti kiireestä vaan siitä että hänelle oli liikaa se että mulla oli pää sekaisin ja ei kehdannut suoraan sanoa, ettei halua minua enää elämäänsä, koska ehkä ajatteli että se olisi loukannut minua liikaa. Tässä ei ole kuin loukkaavia vaihtoehtoja jäljellä ja koen että minulle olisi ollut vähemmän tuskallista jos mulle ois suoraan sanottu että mun kavereita ei haluta olla ja olisin päässyt käsittelemään/työstämään asiaa. Eikä niin että jään elättelemään toiveita, että ehkä hän palaa tulevaisuudessa takaisin kun hänen kiireensä helpottaa.
En ole ikinä häntä myöskään haukkunut, päinvastoin, pyrkinyt olemaan hyvä kaveri. Tsemppaamaan.
En elättele toiveita enää takaisin tulosta, puolen vuoden jälkeen pystyn vihdoin käsittelemään tätä asiaa, koska uskon että nyt minulla on varma vastaus käsissäni ja hän ei halua enää mua elämäänsä. Jos hän kuitenkin joskus tulisi takaisin, en tiedä miten voisin jatkaa tätä ihmissuhdetta? jaksanko lähteä kolmannelle kierrokselle kun meidän kaveruus oli monin paikoin vaikea, mun mielenterveysongelmien ja turhien pelkojen takia vai uhriudunko ja olenko silleen että miksi ottaisin elämääni takaisin ihmistä, jolle mun mielenterveysongelmat liikaa vaikka ne ei johtaneet mihinkään häiriköintiin, että ethän sinä edes yrittänyt tukea minua, sanoa että tiedän mistä sun siivottomuus johtuu ymmärrän että sulla ei ole nyt voimavaroja ja oot ihan hyvä ihminen, vaan kylmästi hylkäsit kuin nalli kalliolle.
Ja jos en kelpaa tälläiselle ihmiselle pahimmillani, niin miksi pitäisi sitten parhaimmillani. Oon saanut jo todella paljon asioita kuntoon, mutta vielä on pikkusen parannettavaa. Siis pystyn nykyään paremmin huolehtimaan siisteydestä jne, enkä tee tätä pelkästään toimivien ihmissuhteiden takia vaan myös itseni takia. :)
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, onkohan ap mun tuttu. Mulla on yks tuttava joka on helkkarin epäkohtelias, ongelmia joka lähtöön ja on juurikin ap:n lailla epänormaalilla ja vastenmielisellä tavalla roikkunut mussa pidempään. Kohtelee meidän ihmissuhdetta kuin jtn pitkää parisuhdetta, ja kokee että mulla olisi joku velvollisuus pitää joku esitelmä siitä, miksi en ole kiinnostunut enää näkemään tai viettämään yhdessä aikaa. No kun tää henkilö on just ap:n oloinen, tuollainen katkera ja pakkomielteinen jankkaaja.
Ap, kaverisuhteet saa lopettaa ihan ilman mitään ”keskusteluja” tai että perustelee asiaa sen kummemmin. Se ei ole parisuhde. Kukaan ei ole sulle velkaa mitään. Vaikutat todella myrkylliseltä ja jälkeenjääneeltä. Ihmiset haluaa kivaa seuraa, ihmisiä joiden kanssa on hauska viettää aikaa. Sä vaikutat moniongelmaiselta ja uhriutuvalta kitisijältä.
En oo paha. Oon ensisijaisesti ystävyyssuhteissa aina ystävällinen ja avoin. Kilttikin. Lojaali. Haluan että meillä on kivaa aikaa yhdessä ja hyviä keskusteluja!
Mutta enkö saa kokea kipua, surua ja itkeä jos koin jonkun ihmisen tosi mukavaksi ja olisin halunnut että siitä muodostuu hyvä ystävyys...?
Mutta en kyennyt hallitsemaan omia pelkojani ja mielenterveysongelmiani ja olemaan kuin normaali ihminen. Enkö saa kokea vihaa siitä, että perhe on kohdellut kaltoin, on kiusattu, mies on ollut väkivaltainen ja psyyke siksi pirstaleina. Siitä hygienian puute jne
Enkö saa toivoa että joku näkisi näiden ongelmien läpi ja sanoisi että ei se mitään ja voidaan olla ystäviä ja ehkä olla avuksi toisillemme...?
Hän ei tiedä roikkumisestani mitään, koska en häiriköi
Mitään muuta en haluaisi kuin pärjätä
Kyllä muut näkee sen että sä olet pakkomielteinen. Ei sitä voi peitellä. Ei kukaan varmaankaan jaksa alkaa sun terapeutiksi, pitää olla tosi läheinen kaveri että sitä jaksaa. Ei ketään kiinnosta viettää aikaa ihmisen kanssa joka on pelkkää ongelmavyyhtiä ja just tollasta ”enkö saa kokea vihaa”-sontaa täynnä. Ihmisillä on rajatut voimavarat, ei kavereista halua itselleen riippakiveä. Kuten parisuhteenkin, myös ystävyyssuhteen on annettava enemmän kuin se ottaa. Sä vaikutat niin tasapainottomalta ja inhottavalta tapaukselta että en oikein tiedä mitä ystävyyssuhde sinun kanssa sitten antaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen katkera autisti ap on. Vaikutat niin inhottavalta että tiedät itsekin, ettet ottaisi suoraa keskustelua ja palautetta hyvin vastaan. Ei sen sun tuttusi elämä pyöri sinun ympärillä, anna olla. On ihan normaalia ja sosiaalinen käytäntöjen mukaista antaa epämieluisan kaverisuhteet hiipua. Sä louskutat täällä nyt vaan katkeruuttasi.
Jos kaverini olisi sanonut minulle suoraan, että ei halua olla tekemisissä, olisin hyväksynyt ja ymmärtänyt asian. Oltais keskusteltu asiat halki ja pistetty purkkiin. Sitten eri teille. Olisin ollut valmis kuulemaan sen, miten raskasta ja vastenmielistä seuraa olen mielenterveysongelmien ja hygienian puutteen takia. Olisin nyökytellyt, ottanut palautteen vastaan, surrut, tuntenut vihaakin ja mennyt eteenpäin elämässäni. Jo valmiiksi rikkinäiselle ihmiselle on hirveän vaikeaa jäädä pimentoon, epätietoisuuteen, harhailla että mitäköhän tämä ihminen nyt oikeasti haluaa.. tarkoittaako oikeasti sitä että on kiireinen vai ei vaan halua olla tekemisissä... jos on ollut joskus vaikeuksia muutenkin erottaa todellisuutta. Varsinkin mielenterveysongelmaisten kohdalla hyväksi on se, että sanoo suoraan mitä haluaa ja sen jälkeen hän pääsee työstämään asiaa. Että olisin jättänyt rauhaan, niin kuin olen nyt myös, mutta oltaisiin erottu paremmissa väleissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, onkohan ap mun tuttu. Mulla on yks tuttava joka on helkkarin epäkohtelias, ongelmia joka lähtöön ja on juurikin ap:n lailla epänormaalilla ja vastenmielisellä tavalla roikkunut mussa pidempään. Kohtelee meidän ihmissuhdetta kuin jtn pitkää parisuhdetta, ja kokee että mulla olisi joku velvollisuus pitää joku esitelmä siitä, miksi en ole kiinnostunut enää näkemään tai viettämään yhdessä aikaa. No kun tää henkilö on just ap:n oloinen, tuollainen katkera ja pakkomielteinen jankkaaja.
Ap, kaverisuhteet saa lopettaa ihan ilman mitään ”keskusteluja” tai että perustelee asiaa sen kummemmin. Se ei ole parisuhde. Kukaan ei ole sulle velkaa mitään. Vaikutat todella myrkylliseltä ja jälkeenjääneeltä. Ihmiset haluaa kivaa seuraa, ihmisiä joiden kanssa on hauska viettää aikaa. Sä vaikutat moniongelmaiselta ja uhriutuvalta kitisijältä.
En oo paha. Oon ensisijaisesti ystävyyssuhteissa aina ystävällinen ja avoin. Kilttikin. Lojaali. Haluan että meillä on kivaa aikaa yhdessä ja hyviä keskusteluja!
Mutta enkö saa kokea kipua, surua ja itkeä jos koin jonkun ihmisen tosi mukavaksi ja olisin halunnut että siitä muodostuu hyvä ystävyys...?
Mutta en kyennyt hallitsemaan omia pelkojani ja mielenterveysongelmiani ja olemaan kuin normaali ihminen. Enkö saa kokea vihaa siitä, että perhe on kohdellut kaltoin, on kiusattu, mies on ollut väkivaltainen ja psyyke siksi pirstaleina. Siitä hygienian puute jne
Enkö saa toivoa että joku näkisi näiden ongelmien läpi ja sanoisi että ei se mitään ja voidaan olla ystäviä ja ehkä olla avuksi toisillemme...?
Hän ei tiedä roikkumisestani mitään, koska en häiriköi
Mitään muuta en haluaisi kuin pärjätä
Kyllä muut näkee sen että sä olet pakkomielteinen. Ei sitä voi peitellä. Ei kukaan varmaankaan jaksa alkaa sun terapeutiksi, pitää olla tosi läheinen kaveri että sitä jaksaa. Ei ketään kiinnosta viettää aikaa ihmisen kanssa joka on pelkkää ongelmavyyhtiä ja just tollasta ”enkö saa kokea vihaa”-sontaa täynnä. Ihmisillä on rajatut voimavarat, ei kavereista halua itselleen riippakiveä. Kuten parisuhteenkin, myös ystävyyssuhteen on annettava enemmän kuin se ottaa. Sä vaikutat niin tasapainottomalta ja inhottavalta tapaukselta että en oikein tiedä mitä ystävyyssuhde sinun kanssa sitten antaisi.
En ole pakkomielteinen. En ole vainoaja tai väkivaltainen. Joten tuolla tavalla kun minua kohtelet, niin minun on ihan turha sulle vastata ystävällisesti, pääasia että tiedän itse mitä olen ja tiedän että pystyn olemaan ystävällinen ja avoin henkilö! Joten haista sinä pitkä P
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani että ihmiset ovat olleet sulle kusipäitä. Minäkin olin kiusattu ja syrjitty ja siksi sairastuin. MUTTA! Ihminen voi ihan oikeasti kuntoutua. Mitä varmasti suurin osa sulle haluaa sanoa että älä jää roikkumaan tähän asiaan vaan katso ympärilles. Ei maailmasta ihmiset lopu. Varmasti voit löytää uusia ihmisiä elämään ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja se kuntoutuminen on ensisijaisen tärkeää. Kokeile ensin vaikka neuroplastisuusharjoituksia. Alkaisit opettelemaan uudella tavalla toimimista. Saisit esille sen todellisen viehättävän minäsi, jonka kyllä tiedostat olemassa olevan. Minä olen käynyt samaa läpi ja jos oltais samalla paikkakunnalla niin voisin jopa auttaa sua. Ihan totta, ihmiset haluavat myös hyvää toisilleen.
<3
Ihmiset pääsääntöisesti etsivät ystävistään lähinnä hauskaa ja helppoa yhdessäoloa. Ikävä kyllä jos oma tausta on hyvin raskas, kannattaa olla varovainen miten paljon siitä muille ihmisille jakaa, koska moni siinä vaiheessa siirtyy mielummin taka-alalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen katkera autisti ap on. Vaikutat niin inhottavalta että tiedät itsekin, ettet ottaisi suoraa keskustelua ja palautetta hyvin vastaan. Ei sen sun tuttusi elämä pyöri sinun ympärillä, anna olla. On ihan normaalia ja sosiaalinen käytäntöjen mukaista antaa epämieluisan kaverisuhteet hiipua. Sä louskutat täällä nyt vaan katkeruuttasi.
No no. Ap testaa nyt, saako hän ihan oikeasti purkaa kiukkuaan tilanteesta ääneen. Saat, ap, anna tulla vain. Tuon vaiheen jälkeen voi tulla uupumus ja itku, ja nekin on ihan hyvästä. Sen jälkeen sä alat jo ehkä katsella ympärillesi ja miettiä, että miltäköhän tuolla ulkona näyttää, mihinköhän mä tästä tilanteesta lähtisin. Parempaan suuntaan. Mä luulen, että vaikka sulla on nyt vihaisuus päällimmäisenä ja se tuntuu monia inhottavan, niin anna tulla vaan. Sä olet oppinut tänään paljon ja kaikki se jo vaikuttaa sussa. Sä olet menossa eteenpäin. Ja toi viha ja katkeruus on täysin ok päästää ulos. Älä luovuta.
Exactly! Nyt viimein joku osui naulan kantaan. Olen avautumassa täällä ajatuksistani ja tunteistani ja keskustelupalstat on juuri hyviä paikkoja ihmiselle kun haluaa sellaista tehdä. Näkee monia mielipiteitä ja voi avoimesti vuodattaa. Koen että olen tämän päivän jälkeen valmis menemään entistä enemmän eteenpäin ja jättämään tämän ihmissuhteen taakseni, en haluaisi häntä enää edes elämääni koska tämä ihmissuhde tuotti enemmän vain tuskaa. En ymmärrä miksi hän vetää minua niin magneetin lailla puoleensa, hänessä on vaan jotain erilaista ja hän sattui tulemaan huonoon saumaan mun elämässä. Olin jo tuossa vaiheessa kärsinyt paljon elämässäni ja psyyke ei ollut tasapainossa, naispuolisia ystäviä ei ollut vuosiin ja nyt kun vihdoin sain sellaisen ja alku vaikutti lupaavalta niin oli todella suuri pettymys kun sekin ihmissuhde sitten kaatui.. iskuja toisensa perään, iskuja toisensa perään, iskuja toisensa perään... ihminen ei vaan jaksa jossain vaiheessa sellaista ja mun kohdalla hivotaan jo aika lailla rajaa!! Mun täytyy hyväksyä vaan että tämä ihmissuhde ei toiminut ja olla vielä luottavainen tulevaisuuden suhteen. Hoitaa itseäni parempaan kuntoon, jokaisella on oma tapa toimia mutta näen selkeästi että maapallo on aika paljon täynnä empatiakyvyttömiä ihmisiä. Mistä tämä kaikki suuri viha minua kohtaan, miksi en saa kokea vihaa ja surua kaveruuden päättymisestä ja kun en kuitenkaan ole vainoaja, viesteillä pommittaja tai väkivaltainen... MISTÄ TÄMÄ SUURI VIHA ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, onkohan ap mun tuttu. Mulla on yks tuttava joka on helkkarin epäkohtelias, ongelmia joka lähtöön ja on juurikin ap:n lailla epänormaalilla ja vastenmielisellä tavalla roikkunut mussa pidempään. Kohtelee meidän ihmissuhdetta kuin jtn pitkää parisuhdetta, ja kokee että mulla olisi joku velvollisuus pitää joku esitelmä siitä, miksi en ole kiinnostunut enää näkemään tai viettämään yhdessä aikaa. No kun tää henkilö on just ap:n oloinen, tuollainen katkera ja pakkomielteinen jankkaaja.
Ap, kaverisuhteet saa lopettaa ihan ilman mitään ”keskusteluja” tai että perustelee asiaa sen kummemmin. Se ei ole parisuhde. Kukaan ei ole sulle velkaa mitään. Vaikutat todella myrkylliseltä ja jälkeenjääneeltä. Ihmiset haluaa kivaa seuraa, ihmisiä joiden kanssa on hauska viettää aikaa. Sä vaikutat moniongelmaiselta ja uhriutuvalta kitisijältä.
En oo paha. Oon ensisijaisesti ystävyyssuhteissa aina ystävällinen ja avoin. Kilttikin. Lojaali. Haluan että meillä on kivaa aikaa yhdessä ja hyviä keskusteluja!
Mutta enkö saa kokea kipua, surua ja itkeä jos koin jonkun ihmisen tosi mukavaksi ja olisin halunnut että siitä muodostuu hyvä ystävyys...?
Mutta en kyennyt hallitsemaan omia pelkojani ja mielenterveysongelmiani ja olemaan kuin normaali ihminen. Enkö saa kokea vihaa siitä, että perhe on kohdellut kaltoin, on kiusattu, mies on ollut väkivaltainen ja psyyke siksi pirstaleina. Siitä hygienian puute jne
Enkö saa toivoa että joku näkisi näiden ongelmien läpi ja sanoisi että ei se mitään ja voidaan olla ystäviä ja ehkä olla avuksi toisillemme...?
Hän ei tiedä roikkumisestani mitään, koska en häiriköi
Mitään muuta en haluaisi kuin pärjätä
Saat totta kai toivoa mutta et voi vaatia toiselta sitä, että hän pystyisi noin vain ohittamaan ongelmasi. Sinulla on vaikea traumatausta ja hoitamattomat traumat voivat heijastua käytökseen ikävällä tavalla. Tahallaan traumatisoitunut ei niin toimi mutta itsekin paljon traumaattisia kokemuksia läpikäyneenä uskallan sanoa, että siinä tilassa ihmisen itsereflektiokyky ei ole paras mahdollinen. Omaa pakkomielteisyyttään, ehdottomuuttaan ja takertuvuuttaan on vaikea tiedostaa. Sitä pitää ikään kuin asiaankuuluvana ja "oikeutettuna" käytöksenä. Itse myös sysäsin helposti vastuun omasta hyvinvoinnistani toisille, koska olin oppinut ajattelemaan, että olen aina ulkoisen maailman armoilla enkä voi siis tehdä asioiden eteen mitään.
Jos vain mahdollista, niin suosittelen sinua kääntymään traumoihin erikoistuneen psykoterapeutin puoleen. Asioiden paras järjestys on nyt se, että laitat etusijalle oman menneisyytesi käsittelyn osaavan ammattilaisen tukemana. Niin kauan, kun kehossasi ja mielessäsi jyllää ns. traumaohjelmointi, tulevat ihmissuhteesi olemaan melkoista takkuamista. Sitä voisi verrata vaikka tietokonevirukseen: hyvätehoisinkaan tietokone ei voi toimia täydellä kapasiteetilla, mikäli sinne on päässyt iskemään jokin virus tai haittaohjelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketään ei ghostata ilman, että kohde on tästä etukäteen tietoinen. Jos väittää niin, sulkee silmänsä todellisuudelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on varmaan siisti nainen jolla on hienovarainen elämäntyyli, kun sinä taas olet epävakaa. Tällainen suhde ei kyllä toimi kauhean hyvin.
Niin ja sillä ei ole varmaan mitään väliä mitä olen sisimmässäni tai miten olisin halunnut pärjätä tässä elämässä? todelliset ulkoiset puitteet määrittää vaan
Voi, minä olen ollut samassa tilanteessa, AP. Ymmärrän tämän keskustelun kummatkin puolet. Olen monta kertaa miettinyt, että voi kun ihmiset tietäisivät, että kun on nuhjuista ja huonovointista porukkaa, niin ihmisiä me kaikki kuitenkin ollaan. Rähjäistenkin ulkokuoren alla on ihminen, joka kokee tätä todellisuutta joka hetki (ellei ole niin vahvasti päihteiden vaikutuksen alaisena tai jotakin muuta, mikä sen estää). Vilpitöntähän tuo sinun surusi ja tuskasi on, sekä halu olla ystävä ja olla onnellinen; tiedän sen. Sun täytyy ehkä jonkin aikaa vain pitää ne asiat yksin itseäsi varten. Sinäkin olet ihan itseksesi niiden arvoinen.
Siitä huolimatta sekin on totta, että tosi harva sellaista pystyy elämäänsä ottamaan. Kontaktia voi olla vaikea saada sellaisella tasolla kuin odottaisi, vaikka se huonosti voiva ei sitä välttämättä tajua itse. Vaikka sisimmässä olisikin ihan helmi tyyppi (usein on), niin se ei vaan usein riitä varsinkaan ihan uusissa tuttavuuksissa. Oikeasti aika iso osa hengailusta on aika kevyttä, eikä kovin intensiivistä. Sellaista se voi helposti olla niillä, joilla on antaa ystävyydessä positiivisena asiana se oma ydin, mutta sitten kaikki ongelmat tulee siinä samalla. Siinä ei kovin luontevasti tavallisia kahvipöytäkeskusteluja käydä, vaikka siihen olisi haluakin. Ihmiset myös aistivat toisten tuskaa ja se on raskasta.
Ja tuo on AP ihan hirveä tilanne, kun sitten voit joutua valitsemaan yksinäisyyden tai vielä sinua huonommin voivien ihmisten väliltä, eivätkä he auta sinua eteenpäin.
Sun pitäisi mun mielestä päästä psyk.polille juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa (jos et ole jo) sekä ryhmäterapiaan. Se on sellainen kontaktin muoto, missä saat opetella voimaan paremmin ja olemaan tasapainoisempi. Älä luovuta! Kuulostaa siltä, että sulla on kuitenkin vielä haaveita ja haluja elämässä, nyt sun pitää vaan jatkaa matkaa vielä.
Jättisuuresti tsemppiä, rakkaita haleja ja terveisiä kohtalotoverilta! Täällä on ihmeellisen paljon hyviä kommentteja joiden lukeminen varmasti sattuu, mutta kyllä niissä totuuden siemen on. Vaikka ihmiset eivät tietenkään suurin osa osaa asettua asemaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on varmaan siisti nainen jolla on hienovarainen elämäntyyli, kun sinä taas olet epävakaa. Tällainen suhde ei kyllä toimi kauhean hyvin.
Niin ja sillä ei ole varmaan mitään väliä mitä olen sisimmässäni tai miten olisin halunnut pärjätä tässä elämässä? todelliset ulkoiset puitteet määrittää vaan
Voi, minä olen ollut samassa tilanteessa, AP. Ymmärrän tämän keskustelun kummatkin puolet. Olen monta kertaa miettinyt, että voi kun ihmiset tietäisivät, että kun on nuhjuista ja huonovointista porukkaa, niin ihmisiä me kaikki kuitenkin ollaan. Rähjäistenkin ulkokuoren alla on ihminen, joka kokee tätä todellisuutta joka hetki (ellei ole niin vahvasti päihteiden vaikutuksen alaisena tai jotakin muuta, mikä sen estää). Vilpitöntähän tuo sinun surusi ja tuskasi on, sekä halu olla ystävä ja olla onnellinen; tiedän sen. Sun täytyy ehkä jonkin aikaa vain pitää ne asiat yksin itseäsi varten. Sinäkin olet ihan itseksesi niiden arvoinen.
Siitä huolimatta sekin on totta, että tosi harva sellaista pystyy elämäänsä ottamaan. Kontaktia voi olla vaikea saada sellaisella tasolla kuin odottaisi, vaikka se huonosti voiva ei sitä välttämättä tajua itse. Vaikka sisimmässä olisikin ihan helmi tyyppi (usein on), niin se ei vaan usein riitä varsinkaan ihan uusissa tuttavuuksissa. Oikeasti aika iso osa hengailusta on aika kevyttä, eikä kovin intensiivistä. Sellaista se voi helposti olla niillä, joilla on antaa ystävyydessä positiivisena asiana se oma ydin, mutta sitten kaikki ongelmat tulee siinä samalla. Siinä ei kovin luontevasti tavallisia kahvipöytäkeskusteluja käydä, vaikka siihen olisi haluakin. Ihmiset myös aistivat toisten tuskaa ja se on raskasta.
Ja tuo on AP ihan hirveä tilanne, kun sitten voit joutua valitsemaan yksinäisyyden tai vielä sinua huonommin voivien ihmisten väliltä, eivätkä he auta sinua eteenpäin.
Sun pitäisi mun mielestä päästä psyk.polille juttelemaan psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa (jos et ole jo) sekä ryhmäterapiaan. Se on sellainen kontaktin muoto, missä saat opetella voimaan paremmin ja olemaan tasapainoisempi. Älä luovuta! Kuulostaa siltä, että sulla on kuitenkin vielä haaveita ja haluja elämässä, nyt sun pitää vaan jatkaa matkaa vielä.
Jättisuuresti tsemppiä, rakkaita haleja ja terveisiä kohtalotoverilta! Täällä on ihmeellisen paljon hyviä kommentteja joiden lukeminen varmasti sattuu, mutta kyllä niissä totuuden siemen on. Vaikka ihmiset eivät tietenkään suurin osa osaa asettua asemaasi.
Niin ja tarkentaakseni vielä; on tärkeää opetella olemaan oman itsensä ystävä vaikka samalla joutuisi sietämään yksinäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Poistat sen sieltä instasta sitten. Ehkä hän ei käy kovin usein siellä tms. Minulla on sellainen periaate, että jos et anna nähdä omaa elämääsi niin en anna minäkään nähdä minun.
Kaikille instagram tai somet yleensäkään ei ole niin tärkeä. En edes tiedä ketä seuraan instagramissa tai ketkä seuraavat minua. Käyn joskus harvoin katselemassa tiettyjen tilien postauksia. En todellakaan jaksaisi alkaa erikseen poistamaan mitään seuraamisia, elämässä on niin paljon muutakin tekemistä ja ajateltavaa ettei tuollainen tulisi edes mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihmeen katkera autisti ap on. Vaikutat niin inhottavalta että tiedät itsekin, ettet ottaisi suoraa keskustelua ja palautetta hyvin vastaan. Ei sen sun tuttusi elämä pyöri sinun ympärillä, anna olla. On ihan normaalia ja sosiaalinen käytäntöjen mukaista antaa epämieluisan kaverisuhteet hiipua. Sä louskutat täällä nyt vaan katkeruuttasi.
Jos kaverini olisi sanonut minulle suoraan, että ei halua olla tekemisissä, olisin hyväksynyt ja ymmärtänyt asian. Oltais keskusteltu asiat halki ja pistetty purkkiin. Sitten eri teille. Olisin ollut valmis kuulemaan sen, miten raskasta ja vastenmielistä seuraa olen mielenterveysongelmien ja hygienian puutteen takia. Olisin nyökytellyt, ottanut palautteen vastaan, surrut, tuntenut vihaakin ja mennyt eteenpäin elämässäni. Jo valmiiksi rikkinäiselle ihmiselle on hirveän vaikeaa jäädä pimentoon, epätietoisuuteen, harhailla että mitäköhän tämä ihminen nyt oikeasti haluaa.. tarkoittaako oikeasti sitä että on kiireinen vai ei vaan halua olla tekemisissä... jos on ollut joskus vaikeuksia muutenkin erottaa todellisuutta. Varsinkin mielenterveysongelmaisten kohdalla hyväksi on se, että sanoo suoraan mitä haluaa ja sen jälkeen hän pääsee työstämään asiaa. Että olisin jättänyt rauhaan, niin kuin olen nyt myös, mutta oltaisiin erottu paremmissa väleissä
Pitää ottaa huomioon että tämä etäisyyttä ottanut kaverikin on ihminen omine ajatuksineen, ongelmieen ja tunteineen. Ehkä hän on hieman pelännyt AP:ta, eikä ole halunnut puhua suoraan vaikka se "mielenterveysongelmaiselle olisikin parempaa". Me muutkin olemme ihmisiä, eikä olemassa vain mielenterveysongelmaisten tukemista varten.
Ehkä voisit kysyä suoraan, onko niin että hän ei halua olla enää kaverisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi hajujuttu on vaan ihan jättiongelma. Täällä aihe vapaalla on tosi usein ketjuja siitä, mitä tehdä haisevalla ystävälle, työtoverille jne. Nyt kun tää hygieniajuttu on ratkaistu, alat saada hyviä, kestäviä ihmissuhteita. Ihan oikeasti. Toi todella on kynnyskysymys.
Kaikki kääntyy hyväksi, älä jää tosiaan katkeroitumaan ja suremaan!
Mietin että miksei hän voinut edes pitää netissä yhteyttä, jos kerta oikeasti välitti minusta? Silloin ei olisi tarvinnut kohdata suoranaisesti tuota vastenmielistä ongelmaa. Mitä vanhemmaksi elän (olen 26) niin tuntuu että elämällä ei ole mitään oikeutta ja kohtuutta ja jos ajaudut ongelmiin niin ne helpommin vaan syvenee! Kuten kerroin jo aloituksessa niin minuakin on paiskannut jo niin moni ihminen tässä elämässä, mukaan lukien omat vanhemmat, että ei mitään järkee. Emmä nää elämässä enää kunnolla mitään hyvää, ei kiinnosta edes ihmissuhteita kauheesti oikean elämän puolella luoda, kun olen nähnyt mitä ihmisyys todella on. Raakaa ja varmasti tunnen katkeruutta, surua tämänkin ihmissuhteen päättymisestä koko loppuelämäni ajan ja taas pitäis oppia vaan elämään niiden tunteiden kanssa............................................................................................... Mun mittakuppi on täynnä tuskaa. It's done, jos ketään ei kiinnosta kunnolla välittää, kaikki ihmiset vois olla enemmän huomioonottavaisia toisia kohtaan.
Voimia sinulle! Olet vielä kovin nuori.
Jotkut vastaajat kirjoittavat takertuvuudesta. Mutta onhan lähes kaikilla meistä tarve tuntea kuuluvamme johonkin ihmisryhmään ja että lähellä on ihminen, johon voi luottaa.
Koeta olla lannistumatta. Toivottavasti elämä tuo jotain hyvää.
Ap, en lukenut pitkää ketjua uudelleen hakeakseni, mitä mt-ongelmia sulla on. Onko ne varmasti oikein tutkittu, äkkiseltään vaikuttaa että sulla saattaa olla asperger tai epävakaa tai voiko olla molemmat yhtä aikaa?
Kolme asiaa kirjoituksissasi pomppaa silmille. Aggressiivisuus, itsesääli ja melkoinen oikeutuksentunne. Varmasti osittain sellaiset nousevat kovista kokemuksista, mutta mikä on muna ja mikä kana? On ihan ymmärrettävää että sellaisiin suojautuu (olen itsekin potenut samaa), mutta pitää myös ymmärtää miten paljon ne ahdistavat toisia etenkin yhteenkietoutuessaan. Ja musta tuntuu, että sulla ei ehkä ole välineitä hahmottaa miten muut ihmiset reagoivat sellaiseen, ja miten nopeasti ja tiedostamatta sellainen tapahtuu. Mutta sulla on älylliset tykötarpeet sen asian ymmärtämiseen teoriassa ja myös sen hyväksymiseen, koska olet totuutta janoava luonne.
Sulle voisi tehdä hyvää esim. hevosavusteinen terapia. Hevonen reagoi noihin tunteisiin ja tulee epäluuloiseksi, mutta myös reagoi myönteisesti kun päästät itsepuolustuksestasi irti ja hyväksyt maailman ilman, että se on sinulle velkaa. Sun pitäisi oppia hyväksymään maailma ja lakata rimpuilemasta sitä vastaan. Rentoutua siihen. Ja sitten surra se mitä surtavaa on, siinäkin hevonen auttaa. Hevonen hoivaa surevaa ihmistä kun aggressio väistyy. Tunne-elämän tasolla kohtaaminen ei ole palkkioita ja rangaistuksia eikä mielistelyä ja hyväksynnänhakua, vaan hyväksyntä alkaa virrata sisältäpäin, itseä ja muita kohtaan. Kun siihen pääsee, ei muilla enää ole tarvetta väistää.
Kysyitkö koskaan itse, vai oletitko, että itse kertoisi?
Jos oletti varmasti, että tietäisit minkä takia rankaisi kostoksi eikä siksi kertonut🤔
Veikkaan, että viime kädessä kyse oli vain vääinkäsityksistä/käsittelemättömiä tä asioista mitkä eskaloituivat ja jonka takia teillä meni sukset ristiin.
Eli en sanoisi varsinaisesti kumpaakaan yksin syylliseksi sattuneesta ja kukaanhan ei ole täydellinen, eli kaikilla varmasti olisi paljonkin parannettavaa, pitipä itseään sitten kuinka hyvänä tahansa, mutta kaikkia omia virheitään ja epätäydellisyyksiään ei vain yksinkertaisesti näe itse, vaan siihen tarvitsee toisten apua.
Kaverit tulee ja menee, niin se on muillakin. Laita ilmoitus vaikka kaverihaku.net palstalle. Tsemppiä.
No oletko vuodessa päässyt yli tästä? Älkää kaivako esiin vanhoja aloituksia. Voisitteko tarkistaa sen päivämäärän yläkulmasta, pliis. Mua henkilökohtaisesti ärsyttää iänikuiset aloitukset, johon aloittaja on mahdollisesti löytänyt jo ratkaisun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistat sen sieltä instasta sitten. Ehkä hän ei käy kovin usein siellä tms. Minulla on sellainen periaate, että jos et anna nähdä omaa elämääsi niin en anna minäkään nähdä minun.
Mulla ei oo tapana poistaa ketään, koska ei kohteliasta. Ajattelen että hän stalkkaa mun elämää siksi, koska se on kiinostavaa sosiaalipornoa nähdä kuinka tuuliajolla olen ja kuinka pohjalle voin vielä vajota
Itse sä ajattelet negatiivisesti itsestäs. Lopeta toi ja yritä kuntouttaa itseäs. Mitä sä turhaan jahkaat kaikkea ilkeää ja panettelet muita.
Tottakai mä ajattelen negatiivisesti itsestäni kun olen lähes koko iän saanut kuulla aina jotain negatiivista itsestäni, ollut aina se hylkiö
Oisko nyt sitten aika käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa ja myös koluta youtuben self help -laarit.
Tuo voi tietysti olla pikaistuksissa kirjoitettua, mutta silti.
No no. Ap testaa nyt, saako hän ihan oikeasti purkaa kiukkuaan tilanteesta ääneen. Saat, ap, anna tulla vain. Tuon vaiheen jälkeen voi tulla uupumus ja itku, ja nekin on ihan hyvästä. Sen jälkeen sä alat jo ehkä katsella ympärillesi ja miettiä, että miltäköhän tuolla ulkona näyttää, mihinköhän mä tästä tilanteesta lähtisin. Parempaan suuntaan. Mä luulen, että vaikka sulla on nyt vihaisuus päällimmäisenä ja se tuntuu monia inhottavan, niin anna tulla vaan. Sä olet oppinut tänään paljon ja kaikki se jo vaikuttaa sussa. Sä olet menossa eteenpäin. Ja toi viha ja katkeruus on täysin ok päästää ulos. Älä luovuta.