Pienyrittäjän kuolemanralli: Jatkuvasti saikuttavat työntekijät ja työnantajamaksut.
Työnantajamaksut ja kalliit jatkuvat sairauslomat vievät mehut jo muutenkin kriittisenä aikana. Tässä työssä tarvitaan saikuttajalle aina tuuraaja, joten työnantaja maksaa kahdelle palkkaa saamatta kompensaatiota sairauslomalla olijan osalta mistään. Kela alkaa korvata vasta kun päiviä on kulunut 1+9. Jossain vaiheessa alkaa kuulua joutsenlaulu kannattamattomana, kun yrittäjä ei itse voi nostaa enää palkkaa.
Kommentit (199)
Taisi kalikka kalahtaa moneen turhasta saikuttajaan. Syytä etsitään kaikkialta muualta kuin peilistä.
Hankalinta joillekin on ottaa vastuu omasta elämästään. Tehköön muut ne työt. Minulla on vain oikeuksia.
Vierailija kirjoitti:

Sehän on pyrkyrin ongelma. Jos pyrkyrihyväksikäyttäjäksi lähtee, kantaa pyrkyrin karman. Älä muita syytä, sinähän se ahne paska olet. Mitäs läksit - niin!
Nämä jatkuvasti poissaolevat nakertavat työilmapiiriä. Näin lähihoitajana työ voisi olla paljon mukavampaa ja helpompaa, jos ei samat tyypit olisi aina saikulla kun vähänkin vaikeampi vuoro sattuu kohdalle. Siinä muut saa sitten tuurata heitä.
Helpoilla vuoroilla ollaan kyllä töissä ja mikään ei vaivaa. Sitten kun on tiedossa, että joutuu tekemään enemmän töitä niin eikun vaan saikkua.

Semmosta se on. Kuvittelitko että ihminen jotenkin muuttuu? Osa käyttää toisia hyväksi (yrittäjät), osa elää kuten huvittaa (saikuttajat). Molempi parempi.

Miten yrittäjä käyttää toisia hyväksi?

Katsos palstalla yrittäjä on sellainen aina. Pahin on sellainen joka menestyy. Riskit, taloudelliset ja henkiset kantaa yrittäjä, mutta jos sillä tienaa niin se on pahasta.
Yrittäjä voi itse tehdä työt, jos ei jostain kumman syystä löydy työntekijöitä?
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjä voi itse tehdä työt, jos ei jostain kumman syystä löydy työntekijöitä?
Varmasti tekeekin, mutta yrittäjä voi myös tarjota töitä työttömälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjä voi itse tehdä työt, jos ei jostain kumman syystä löydy työntekijöitä?
Varmasti tekeekin, mutta yrittäjä voi myös tarjota töitä työttömälle.
Saahan sitä yrittää käyttää hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjä voi itse tehdä työt, jos ei jostain kumman syystä löydy työntekijöitä?
Varmasti tekeekin, mutta yrittäjä voi myös tarjota töitä työttömälle.
No kai paskaakin voi tarjota muille, mutta ei ehkä niin ihmetyksen aihe, jos kaikki ei sitä huoli?
Kannattaa palkata henkilöstövuokrausyrityksestä työntekijät. Ei tartte miettiä tuplapalkkausta, eikä työterveyttä. Sijaisenkin saa sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa palkata henkilöstövuokrausyrityksestä työntekijät. Ei tartte miettiä tuplapalkkausta, eikä työterveyttä. Sijaisenkin saa sieltä.
Sieltä vasta onnetonta sakkia tulikin! Kyllä on yrittäjän elämä vaikeaa, kukaan ei ymmärrä että rikastumaan tässä pyritään, eikä heti ole maksaa kunnon palkkoja tai työterveyttä!

😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on matala palkka ja vain välttävät työolot niin sitä kyllä kannattaa kompensoida saikuttamalla. Saapahan ahne työnantaja näpeilleen siten.
Ei, koska joku toinen tekee ne työt. Aivan samalla palkalla.
Jos lintsaus on tärkeää, niin jää työttömäksi.
Ei toki tee jos kaikki päättävät olla olematta hyvöksikäytettäviä lampaita ahneille demonipyrkyreille. Sinä ilmeisesti nautit lampaanroolistasi perseennuolijana ja alistettuna yksilönä?
Niin kuin olette varmaan huomanneetkin, tämä yliampuva tyyppi provosoi tahallaan. Tämä on käsittääkseni sama mt-tapaus, joka jankuttaa Igoria ja Tatjaanaa Nato-keskusteluissa ja ilmeisesti kirjoittaa myös niitä poikalastentappojuttuja. Kannattaa sivuuttaa kokonaan. Ei kannata edes peukuttaa tämän tekstejä, koska huomiota tämä on vailla ja koska mentaaliset kyvyt ei muuhun riittää, hän jankkaa ja provosoi. Kammottava tapaus, vanhemmillenkin hirvittävä häpeäpilkku.
Itse aiheesta: ihmettelen, ettei yrittäjillä ole sellaista yhteistyöelintä, esim. liittoa, joka pystyisi lobbaamaan ja vaikuttamaan. On ilmiselvää, että valtion pitäisi tukea yrittäjiä enemmän. Esim. työnantajamaksut ovat aivan kohtuuttomia ja ovat jopa työllistämisen este. Kenen etu tällainen systeemi on?
Yrittäjillä on lukematon määrä liittoja, järjestöjä, josta saavat ammattiapua ja tukea.
On yrittäjäjärjestöt ja alajärjestöt, Kauppakamarit jne. joka niemessä ja notkossa.
Sen lisäksi oman alan työnantajaliitot esim. Rakennusteollisuus, lisäksi EK, jopa hallituksessa oma ministeri.
Yrityksille on tukea ja apua kyllä saatavilla kymmenkertainen määrä, jos vertaa työntekijöihin, heillä on vain ay-liike.
Puhut totta kyllä muttei ole reilua verrata tämän tapauksen asiaa noihin liittoihin.
Vierailija kirjoitti:
Voi että, kun työntekijät tekisi työnsä sairaanakin.
Tästähän ei oikeasti ole kysymys. Jos on, sairas niin sitten on sairas. Kyse on siitä, että on ihmisiä joiden työmoraali on niin huono, että käyttävät palkallista sairaslomaa pitääkseen käytännössä palkallisia vapaapäiviä. Jokainen tajuaa ettei aikuinen ihminen oikeasti sairasta flunssaa tai mahatautia parin viikon välein. Jos näin on, on kyllä syytä hakeutua tarkempiin tutkimuksiin ja epäillä että on kyse jostain vakavasta sairaudesta.
Nyt se näkyy; koronarokotetut sairastavat.
Rokottamattomat ovat työssä.
Britannian viranomaiset: Kolmesti COVID-rokotetut vain viikkojen päässä AIDS:n kehittymisestä
Julki tulleiden Yhdistyneen Kuningaskunnan viranomaisten raporttien mukaan 30-70-vuotiaat kolmesti koronarokotetut ovat menettäneet jo vähintään 70% immuunijärjestelmästä verrattuna rokottamattomien luonnolliseen immuunijärjestelmään. Kuulemme vastaavat varoitukset kuin aiemmin kahdesti mRNA-piikitettyjen osalta.
Entäs jos kaavailtu ja sarjassaan jo neljäs mRNA-tehosterokotusten kierros ei enää vaikutakaan kohottavasti immuniteettiin, kuten Israelista on jo raportoitu?
The Daily Expose julkaisi raportin, jonka mukaan kolminkertaisesti rokotettujen ihmisten immuunijärjestelmä heikkenee keskimäärin 10-30 % viikoittain, ja heikkenemisvauhti on huomattavasti suurempi ja nopeampi nuorempien ikäryhmien keskuudessa.
https://mainland.press/2022/03/16/uk-officials-published-data-confirming...
Virallinen raportti: Koronarokotetut aiheuttavat 90% tilastoiduista COVID-kuolemista
Ison-Britannian hallituksen tutkimuksen mukaan peräti yhdeksän kymmenestä COVID-19-virukseen liitetystä kuolemasta on tapahtunut ns. ”täysin rokotettujen” ihmisten keskuudessa.
https://mainland.press/2022/03/17/report-vaccinated-people-account-for-9...
Kuulostaa siltä, ettei yritys ole kannattava tai edes elinvoimainen. Vähennä henkilöstöä tai lopeta koko toiminta kannattamattomana. Apua laskelmien tekoon on tarjolla. Parempi kertarysäys kuin jatkuva kitinä.
Raatakoon yrittäjä itse jos ei maksa kunnon palkkaa jolla ei tarvitse sairauslomilla olla.