Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kun sairastunut parantuu, onko yleistä unohtaa kuka oli tukena vaikeat ajat.
18.03.2022 |
Nyt jo huvittuneena, olin hyvän ystäväni tukena, kun sairastui syöpään, hoidot ja muut.
Kun sitten parantui, alkoi hänellä uusi elämä. Alkoi kehua muita, uusia ihmisiä, kuinka tuovat iloa hänen elämäänsä ja yhtäkkiä en ollut enää yhtään mitään. Vähän aikaa siinä sitten nähtiin satunnaisesti, kunnes itse tajusin, ettei tuo ihminen kysy koskaan minulta edes mitä minulle kuuluu. Kelpasin vain tueksi ja turvaksi silloin kun oli vaikeaa. Vähensin yhteydenpitoa ja tajusin ettei hänestä kuulu ollenkaan.
En kadu todellakaan mitä tein, mutta oli yllätys huomata miten vähän hän sitä arvosti. Nyt tästä on jo vuosia.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Avun pitää aina olla pyyteetöntä, ei ripustautuvaa.
Minun siskoni "auttaa" aina niin, että siitä "avusta" jää velkakirja, jonka maksua hän alkaa kiristää myöhemmin.
Ei tässä ole kyse mistään velkakirjasta, vaan ihan normaalista ihmisyydestä. "Kiitos avusta" ei voi olla mikään katoamistemppu ja kaiken muun kehuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin se menee.
Aika usein joo... Itse sairastuin vakavasti ja huomasin asian erilailla... Ainoastaan tosi ystävät jäivät ns "ystävät" häipyivät... Nyt toipuminen on menossa... Jos kaikki menee hyvin paranen "ennalleen"... Jos ei niin se on eri asia... Päätin että jos paranen niin en todellakaan aio hylätä kavereitani tai perhettäni joka on ollut iso tuki... Enkä todellakaan aio enää valittaa ns turhasta perheelleni tai ystävilleni jotka minua tukivat... Ilman heitä olisin jo mullan alla... Ja aion maksaa "hyvän hyvällä" eli jos ystävät tai perhe tarvitsee apua niin aion kyllä auttaa....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä tuenantajalta.
Tämän takia minä en ikinä jaksaisi tukea esim. masentunutta. Lopputulos on tälläinen että jos yrität auttaa niin sitten haukutaan, kun ei olekaan aina saatavilla tai jos joskus odottaa että kysyisi vaikka vointia toisinpäin. Moni sairastunut on todella itsekäs p.ska.
En ikinä olettaisi että joku tukija on aina saatavilla! Olen joitain kertoja sairastanut masennuksen, ja tarkkana ollut etten rasita liikaa muita.
Ap:n kohdalla tulee mieleen että ap muistuttaa olemassaolollaan ikävistä ajoista ja ystävä tahtoo ne unohtaa. Väärin toki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avun pitää aina olla pyyteetöntä, ei ripustautuvaa.
Minun siskoni "auttaa" aina niin, että siitä "avusta" jää velkakirja, jonka maksua hän alkaa kiristää myöhemmin.
Ei tässä ole kyse mistään velkakirjasta, vaan ihan normaalista ihmisyydestä. "Kiitos avusta" ei voi olla mikään katoamistemppu ja kaiken muun kehuminen.
Jos oikeasti on parantunut vaikeasta sairaudesta, on lupa nauttia siitä omasta elämästään täysillä. Kunnon ystävä olisi iloinen siitä ystävänsä onnesta, eikä laskisi "mitä minä tästä saan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä tuenantajalta.
Tämän takia minä en ikinä jaksaisi tukea esim. masentunutta. Lopputulos on tälläinen että jos yrität auttaa niin sitten haukutaan, kun ei olekaan aina saatavilla tai jos joskus odottaa että kysyisi vaikka vointia toisinpäin. Moni sairastunut on todella itsekäs p.ska.
En ikinä olettaisi että joku tukija on aina saatavilla! Olen joitain kertoja sairastanut masennuksen, ja tarkkana ollut etten rasita liikaa muita.
Ap:n kohdalla tulee mieleen että ap muistuttaa olemassaolollaan ikävistä ajoista ja ystävä tahtoo ne unohtaa. Väärin toki.
Voi olla että kyse on tuostakin että ap tuo mieleen vaikeat ajat.
Mutta ihan käsittämätöntä käytöstä sittenkin. Siinä on sairastaneella hyvin vääristynyt käsitys aidoista ihmistä. Ne jotka ovat paikalla kun on kivaa, eivät useinkaan olekaan enää kun vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä tuenantajalta.
Tämän takia minä en ikinä jaksaisi tukea esim. masentunutta. Lopputulos on tälläinen että jos yrität auttaa niin sitten haukutaan, kun ei olekaan aina saatavilla tai jos joskus odottaa että kysyisi vaikka vointia toisinpäin. Moni sairastunut on todella itsekäs p.ska.
En ikinä olettaisi että joku tukija on aina saatavilla! Olen joitain kertoja sairastanut masennuksen, ja tarkkana ollut etten rasita liikaa muita.
Ap:n kohdalla tulee mieleen että ap muistuttaa olemassaolollaan ikävistä ajoista ja ystävä tahtoo ne unohtaa. Väärin toki.Voi olla että kyse on tuostakin että ap tuo mieleen vaikeat ajat.
Mutta ihan käsittämätöntä käytöstä sittenkin. Siinä on sairastaneella hyvin vääristynyt käsitys aidoista ihmistä. Ne jotka ovat paikalla kun on kivaa, eivät useinkaan olekaan enää kun vaikeaa.
Tämä. Hyvänhetkenjakajia on kolmetoista tusinassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avun pitää aina olla pyyteetöntä, ei ripustautuvaa.
Minun siskoni "auttaa" aina niin, että siitä "avusta" jää velkakirja, jonka maksua hän alkaa kiristää myöhemmin.
Ei tässä ole kyse mistään velkakirjasta, vaan ihan normaalista ihmisyydestä. "Kiitos avusta" ei voi olla mikään katoamistemppu ja kaiken muun kehuminen.
Jos oikeasti on parantunut vaikeasta sairaudesta, on lupa nauttia siitä omasta elämästään täysillä. Kunnon ystävä olisi iloinen siitä ystävänsä onnesta, eikä laskisi "mitä minä tästä saan".
Ei sellainen ole mikään ystävä joka katoaa kuvioista kokonaan kun alkaa nauttia omasta elämästään täysillä. Ei sellaisen puolesta tarvitse kenenkään iloita. Ja en huomannut ap mainitsevankaan siitä, etteikö olisi iloinen että kaikki hyvin. Kunhan ihmetteli kun ei kuulu pihaustakaan.
Eikö tämä toimisi parisuhteessakin. Jos toinen löytäisi uuden jota rakastaa eikä enää itse kelpaisi. Niin sitten pitäisi olla onnellinen toisen puolesta kun sai paremman suhteen. Pyyteettömiä varmaan ollaan kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä tuenantajalta.
Tämän takia minä en ikinä jaksaisi tukea esim. masentunutta. Lopputulos on tälläinen että jos yrität auttaa niin sitten haukutaan, kun ei olekaan aina saatavilla tai jos joskus odottaa että kysyisi vaikka vointia toisinpäin. Moni sairastunut on todella itsekäs p.ska.
En ikinä olettaisi että joku tukija on aina saatavilla! Olen joitain kertoja sairastanut masennuksen, ja tarkkana ollut etten rasita liikaa muita.
Ap:n kohdalla tulee mieleen että ap muistuttaa olemassaolollaan ikävistä ajoista ja ystävä tahtoo ne unohtaa. Väärin toki.Voi olla että kyse on tuostakin että ap tuo mieleen vaikeat ajat.
Mutta ihan käsittämätöntä käytöstä sittenkin. Siinä on sairastaneella hyvin vääristynyt käsitys aidoista ihmistä. Ne jotka ovat paikalla kun on kivaa, eivät useinkaan olekaan enää kun vaikeaa.
Tai sitten ap on hyvin raskas läheisriippuvainen, josta ei jaksa pyristellä eroon, kun itsellä on voimat vähissä. Sellainen "hädänalaisen haistaja", joka ryntää pelastamaan ja auttamaan omia tarpeitaan tyydyttäen.
Minun siskoni on tällainen, istuu kaikki kumminkaimat syöpävuoteella ja tukee avioeroissa jne. Piehtaroi siinä tunteessa, että on itse korvaamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avun pitää aina olla pyyteetöntä, ei ripustautuvaa.
Minun siskoni "auttaa" aina niin, että siitä "avusta" jää velkakirja, jonka maksua hän alkaa kiristää myöhemmin.
Ei tässä ole kyse mistään velkakirjasta, vaan ihan normaalista ihmisyydestä. "Kiitos avusta" ei voi olla mikään katoamistemppu ja kaiken muun kehuminen.
Jos oikeasti on parantunut vaikeasta sairaudesta, on lupa nauttia siitä omasta elämästään täysillä. Kunnon ystävä olisi iloinen siitä ystävänsä onnesta, eikä laskisi "mitä minä tästä saan".
Ei sellainen ole mikään ystävä joka katoaa kuvioista kokonaan kun alkaa nauttia omasta elämästään täysillä. Ei sellaisen puolesta tarvitse kenenkään iloita. Ja en huomannut ap mainitsevankaan siitä, etteikö olisi iloinen että kaikki hyvin. Kunhan ihmetteli kun ei kuulu pihaustakaan.
Eikö tämä toimisi parisuhteessakin. Jos toinen löytäisi uuden jota rakastaa eikä enää itse kelpaisi. Niin sitten pitäisi olla onnellinen toisen puolesta kun sai paremman suhteen. Pyyteettömiä varmaan ollaan kaikki.
ap kirjoitti: Vähän aikaa siinä sitten nähtiin satunnaisesti, kunnes itse tajusin, ettei tuo ihminen kysy koskaan minulta edes mitä minulle kuuluu.
kyllä ap nimenomaan odottaa jotain "vastavuoroisuutta" eli paybacktimea, ja koko hänen sävynsä on raskas ja syyllistävä, lapsellinen.
Olisi myös mukava kuulla, kokiko se ystävä ap:n avun apuna vai taakkana. Kuka siitä "auttamisesta" sai enemmän, ap vai hän. On paljon ihmisiä, jotka ei myöskään kestä sitä, että joku pääsee hätätilasta ylös, he haluaa olla parempia.
Voi olla kyse ihan väärinymmärryksistäkin ja persoonallisuuseroista. Ei ole välttämättä tarkoittanut asiaa siten kuin olet tulkinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekästä tuenantajalta.
Tämän takia minä en ikinä jaksaisi tukea esim. masentunutta. Lopputulos on tälläinen että jos yrität auttaa niin sitten haukutaan, kun ei olekaan aina saatavilla tai jos joskus odottaa että kysyisi vaikka vointia toisinpäin. Moni sairastunut on todella itsekäs p.ska.
En ikinä olettaisi että joku tukija on aina saatavilla! Olen joitain kertoja sairastanut masennuksen, ja tarkkana ollut etten rasita liikaa muita.
Ap:n kohdalla tulee mieleen että ap muistuttaa olemassaolollaan ikävistä ajoista ja ystävä tahtoo ne unohtaa. Väärin toki.Voi olla että kyse on tuostakin että ap tuo mieleen vaikeat ajat.
Mutta ihan käsittämätöntä käytöstä sittenkin. Siinä on sairastaneella hyvin vääristynyt käsitys aidoista ihmistä. Ne jotka ovat paikalla kun on kivaa, eivät useinkaan olekaan enää kun vaikeaa.
Tai sitten ap on hyvin raskas läheisriippuvainen, josta ei jaksa pyristellä eroon, kun itsellä on voimat vähissä. Sellainen "hädänalaisen haistaja", joka ryntää pelastamaan ja auttamaan omia tarpeitaan tyydyttäen.
Minun siskoni on tällainen, istuu kaikki kumminkaimat syöpävuoteella ja tukee avioeroissa jne. Piehtaroi siinä tunteessa, että on itse korvaamaton.
Voi hyvänen aika!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avun pitää aina olla pyyteetöntä, ei ripustautuvaa.
Minun siskoni "auttaa" aina niin, että siitä "avusta" jää velkakirja, jonka maksua hän alkaa kiristää myöhemmin.
Ei tässä ole kyse mistään velkakirjasta, vaan ihan normaalista ihmisyydestä. "Kiitos avusta" ei voi olla mikään katoamistemppu ja kaiken muun kehuminen.
Jos oikeasti on parantunut vaikeasta sairaudesta, on lupa nauttia siitä omasta elämästään täysillä. Kunnon ystävä olisi iloinen siitä ystävänsä onnesta, eikä laskisi "mitä minä tästä saan".
Ei sellainen ole mikään ystävä joka katoaa kuvioista kokonaan kun alkaa nauttia omasta elämästään täysillä. Ei sellaisen puolesta tarvitse kenenkään iloita. Ja en huomannut ap mainitsevankaan siitä, etteikö olisi iloinen että kaikki hyvin. Kunhan ihmetteli kun ei kuulu pihaustakaan.
Eikö tämä toimisi parisuhteessakin. Jos toinen löytäisi uuden jota rakastaa eikä enää itse kelpaisi. Niin sitten pitäisi olla onnellinen toisen puolesta kun sai paremman suhteen. Pyyteettömiä varmaan ollaan kaikki.
ap kirjoitti: Vähän aikaa siinä sitten nähtiin satunnaisesti, kunnes itse tajusin, ettei tuo ihminen kysy koskaan minulta edes mitä minulle kuuluu.
kyllä ap nimenomaan odottaa jotain "vastavuoroisuutta" eli paybacktimea, ja koko hänen sävynsä on raskas ja syyllistävä, lapsellinen.
Olisi myös mukava kuulla, kokiko se ystävä ap:n avun apuna vai taakkana. Kuka siitä "auttamisesta" sai enemmän, ap vai hän. On paljon ihmisiä, jotka ei myöskään kestä sitä, että joku pääsee hätätilasta ylös, he haluaa olla parempia.
Kummasti halutaan tukijan syyksi leimata toisen käytöstä. Ei ihme että maailmassa suvaitaan mitä vaan.
Mielestäni ei ole yleistä vaan kertoo ihmisen itsekkyydestä. Täälläkin osa syyllistänyt ap:ta tyyliin olit varmaan väkisin tukena. Noinkohan on? Kenellä roikkuu väkisin tukena vaikeina aikoina joku jonka ei millään haluaisi siinä tukena olevan?
Sen sijaan se, että on ok kun parantuu niin iloita elämästä ja elää sitä haluamallaan tavalla. Tottakai on, mutta sellainen toisen kunnioittaminen pitäisi muistaa siinä ilonsa keskelläkin. Toki ihmissuhteet on karuja ja toiset kokevat voivansa kohdella muita miten tahtoo. Mutta nämä ihmiset heräävät ehkä jonain päivänä, kun uusia vaikeuksia tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avun pitää aina olla pyyteetöntä, ei ripustautuvaa.
Minun siskoni "auttaa" aina niin, että siitä "avusta" jää velkakirja, jonka maksua hän alkaa kiristää myöhemmin.
Ei tässä ole kyse mistään velkakirjasta, vaan ihan normaalista ihmisyydestä. "Kiitos avusta" ei voi olla mikään katoamistemppu ja kaiken muun kehuminen.
Jos oikeasti on parantunut vaikeasta sairaudesta, on lupa nauttia siitä omasta elämästään täysillä. Kunnon ystävä olisi iloinen siitä ystävänsä onnesta, eikä laskisi "mitä minä tästä saan".
Ei sellainen ole mikään ystävä joka katoaa kuvioista kokonaan kun alkaa nauttia omasta elämästään täysillä. Ei sellaisen puolesta tarvitse kenenkään iloita. Ja en huomannut ap mainitsevankaan siitä, etteikö olisi iloinen että kaikki hyvin. Kunhan ihmetteli kun ei kuulu pihaustakaan.
Eikö tämä toimisi parisuhteessakin. Jos toinen löytäisi uuden jota rakastaa eikä enää itse kelpaisi. Niin sitten pitäisi olla onnellinen toisen puolesta kun sai paremman suhteen. Pyyteettömiä varmaan ollaan kaikki.
ap kirjoitti: Vähän aikaa siinä sitten nähtiin satunnaisesti, kunnes itse tajusin, ettei tuo ihminen kysy koskaan minulta edes mitä minulle kuuluu.
kyllä ap nimenomaan odottaa jotain "vastavuoroisuutta" eli paybacktimea, ja koko hänen sävynsä on raskas ja syyllistävä, lapsellinen.
Olisi myös mukava kuulla, kokiko se ystävä ap:n avun apuna vai taakkana. Kuka siitä "auttamisesta" sai enemmän, ap vai hän. On paljon ihmisiä, jotka ei myöskään kestä sitä, että joku pääsee hätätilasta ylös, he haluaa olla parempia.
Kummasti halutaan tukijan syyksi leimata toisen käytöstä. Ei ihme että maailmassa suvaitaan mitä vaan.
Miksi se "tukija" pitäisi nähdä sataprosenttisena pulmusena? Harvemmin ovat.
Itse autan vain silloin, kun jo auttaminen sinä hetkenä tuottaa itsellekin hyviä tunteita. Näin ei tule tunteita myöhemmin, että toisen olisi pitänyt jollain lailla muistaa minua.
Olen myös avustanut tilanteissa, joissa saan palkan. Se on myös selkeä sopimus.
Jos ystävyyssuhde syntyy, se toimii mutta toisella tasolla.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni ei ole yleistä vaan kertoo ihmisen itsekkyydestä. Täälläkin osa syyllistänyt ap:ta tyyliin olit varmaan väkisin tukena. Noinkohan on? Kenellä roikkuu väkisin tukena vaikeina aikoina joku jonka ei millään haluaisi siinä tukena olevan?
Sen sijaan se, että on ok kun parantuu niin iloita elämästä ja elää sitä haluamallaan tavalla. Tottakai on, mutta sellainen toisen kunnioittaminen pitäisi muistaa siinä ilonsa keskelläkin. Toki ihmissuhteet on karuja ja toiset kokevat voivansa kohdella muita miten tahtoo. Mutta nämä ihmiset heräävät ehkä jonain päivänä, kun uusia vaikeuksia tulee.
Ne väkisin auttajat on loistavia haistamaan näitä "autettavia".
Kokemuksesta sanon, että näin se menee. Yllättävän moni katoaa, mutta oikeat ja rohkeat ystävät jäävät. Eikä heitä koskaan unohda, itsellä on tästä jo reilu 20 vuotta kokemusta. Tsemppiä!
Alue: Aihe vapaa
Minä ymmärrän ap:ta, mitä tarkoittaa. Ei ole kyse mistään kiitollisuudenvelasta tms. vaan ihmetyttää tuo, että ollaan ystäviä, tuetaan ystävää suuressa kriisissä, ja sen jälkeen ystävyys päättyy yksipuolisesti ilman selityksiä. Kyllähän se ihmetyttää.
Minulle on käynyt, tai käymässä ehkä samalla tavalla. Minulla on ollut yli 20 vuotta ystävä, jonka kanssa pidettiin tosi tiiviisti yhteyttä, ja nähtiinkin usein vaikka asumme eri puolella Suomea. Hänelle tuli elämässään pitkähkö kriisi ja pahat taloudelliset ongelmat. Olin hänen tukenaan kaikki nämä vuodet. Kuuntelin tunteja puhelimessa hänen huoliaan, tuin parhaani mukaan. Kävin hänen luonaan mahdollisuuksien mukaan, hän ei taloustilanteen vuoksi voinut matkustaa minun luokseni.
Sitten hän löysi uuden miehen, ja tilanne kaikkiaan alkoi parantua. Olin hyvin onnellinen hänen puolestaan. Pikkuhiljaa yhteydenpito ystävän suunnalta väheni, ja lopulta loppui kokonaan. Vuosi sitten minulla oli elämässäni paha paikka. Läheiseni sairastui vakavasti, pelkäsin hänen kuolemaansa, ja samaan aikaan työelämässä oli todella vaikeaa. Laitoin ystävälleni viestin, jossa kerroin kuulumiset. Hän vastasi tähän viestiin lyhyesti. Kesällä ehdotin kyläilyä, kun liikuimme sillä suunnalla Suomea. Aikataulut eivät käyneet yksiin, joten emme tavanneet. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Lähetin joulukortin, ja lahjan jo kohta täysi-ikäiselle kummitytölle. Siltä suunnalta ei mitään. Hän ei ole kertaakaan kysynyt, miten jaksan, selvisikö läheiseni jne. Ehkäpä tämä 20 vuoden ystävyys oli sitten tässä. Kaikista ei ole vastavuoroiseen ystävyyteen.