Kysy toimeentulotuen laskijalta, vastaan parhaani mukaan :)
Pidetään ketju asiallisena, jooko? Työskentelen toimeentulotuen laskijana nuorten hakijoiden päätöksiä tehden.
Kommentit (98)
Hei.
Asumme avopuolisoni kanssa yhdessä asunnossa, jonka vuokra on (ikävä kyllä) 720e, siihen sisältyy vesi. Minä olen opiskelija, ja tein myös kesällä opintoja, näinollen sain opintotukea (395e/kk) ja lainaa (400e/kk) koko kesän. Mies jäi työttömäksi helmikuussa, jonka jälkeen tuli Kelan odotusaika, keväällä ei siis muita tuloja hänellä kuin asumistuki 270e/kk ja sosiaalitoimistosta 200-500e (riippuen kuukaudesta). Nyt kesäkuun mies oli suorittamassa siviilipalveluksen koulutusjaksoa lapinjärvellä ja sai asumistuen lisäksi siinä kuussa 100e päivärahoja, eikä tietysti sossulta mitään, koska oli sivarissa. Juhannuksena hän tuli koulutuksesta kotiin, eikä ollut saanut vielä sivaripaikkaa, eli joutuu olemaan HSL-lomalla sivarista. Lomalla ei saa olla työtön työnhakija, eli ei saa kelalta mitään. Siitä huolimatta sekä viime-, että tässä kuussa sosiaalitoimisto ei ole antanut meille euroakaan. Ei tässä kukaan vapaaehtoisesti luukulla juokse, mutta kun minä opiskelen ja mies on kyllä hakenut sekä sivari-, että koulupaikkoja, muttei vieläkään mitään. Epätoivo alkaa iskeä. Ja vielä sekin, että kun kesäkuussa pankki laittoi opintolainaa, niin laittoipa samantien koko loppuvuoden lainat, josta heti meni melkein 800e laskuihin, koska oli niin monelta kuukaudelta rästejä :/
Voinko hakea toimeentulotukea esim lähettämällä postissa sen lapun? Vaikka lukee että ensimmäisellä kerralla pitäisi käydä paikanpäällä..
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:37"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:31"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:21"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:18"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 19:47"] Jos alaikäisten lasten tileillä on isovanhempien ja kummien vuosien aikana kerryttämää rahaa, niin onko vanhempi velvoitettu käyttämään ne pois ennen kuin toimeentulotukea voi saada? [/quote]ei koska eihän lapsi sitä tukea hae vaan aikuinen... jos lasten tileillä on rahaa niin ei niistä kannata mainita virkailijalle. [/quote] Lasten tileillä olevat rahat on pakko käyttää, mutta niitä voi tosiaan yrittää salailla. Ei ap
[/quote]
Ohis mutta ei todellakaan tarvitse tai edes SAA käyttää. Se on PETOS.
[/quote]
Tuo on erittäin sairas tilanne, mutta lapset ovat siis tuossa tilanteessa elatusvelvollisia vanhempiinsa nähden. En sitten tiedä saako elatusvelvollisen lapsen tililtä ottaa rahaa vai ei.
[/quote]
Eli jos pelkää joutuvansa joskus tt-tielle, säästöt voi laittaa lapsen tilille. Koska eihän sieltä saa ottaa. Eiku...
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 21:14"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:37"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:31"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:21"] [quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:18"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 19:47"] Jos alaikäisten lasten tileillä on isovanhempien ja kummien vuosien aikana kerryttämää rahaa, niin onko vanhempi velvoitettu käyttämään ne pois ennen kuin toimeentulotukea voi saada? [/quote]ei koska eihän lapsi sitä tukea hae vaan aikuinen... jos lasten tileillä on rahaa niin ei niistä kannata mainita virkailijalle. [/quote] Lasten tileillä olevat rahat on pakko käyttää, mutta niitä voi tosiaan yrittää salailla. Ei ap [/quote] Ohis mutta ei todellakaan tarvitse tai edes SAA käyttää. Se on PETOS. [/quote] Tuo on erittäin sairas tilanne, mutta lapset ovat siis tuossa tilanteessa elatusvelvollisia vanhempiinsa nähden. En sitten tiedä saako elatusvelvollisen lapsen tililtä ottaa rahaa vai ei. [/quote] Eli jos pelkää joutuvansa joskus tt-tielle, säästöt voi laittaa lapsen tilille. Koska eihän sieltä saa ottaa. Eiku...
[/quote]
No onhan se vähän sairasta, ettei saa jotain tukea ennen kuin on käyttänyt rahat toisen ihmisen tililtä. Ehkäpä vielä sellaiset rahat, joita ei itse sinne ole laittanut.
Mites tällainen tilanne: työttömällä yksinhuoltajalla on 3 alaikäistä lasta, joista vanhimmalla suuri omaisuus (useita asuntoja, joista vuokratuloja). Lapsen omaisuudesta huolehtii kuitenkin hänelle määrätty edunvalvoja ja vuokratulot ovat säästötilillä, jolta taas katetaan asuntojen remontit, pääomaverot ja muut kulut. Eunvalvoja myös huolehtii holhouslautakunnalle tehtävät vuosittaiset selvitykset lapsen varojen käytöstä. Lapsen äidillä ei ole oikeutta käyttää näitä rahoja omiin tai lastensa kuluihin. Voiko äiti saada toimeentulotukea, jos perheen tulot (lukuunottamatta esikoisen tuloja) ja menot oikeuttaisivat tukeen?
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:31"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:21"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:18"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 19:47"] Jos alaikäisten lasten tileillä on isovanhempien ja kummien vuosien aikana kerryttämää rahaa, niin onko vanhempi velvoitettu käyttämään ne pois ennen kuin toimeentulotukea voi saada? [/quote]ei koska eihän lapsi sitä tukea hae vaan aikuinen... jos lasten tileillä on rahaa niin ei niistä kannata mainita virkailijalle. [/quote] Lasten tileillä olevat rahat on pakko käyttää, mutta niitä voi tosiaan yrittää salailla. Ei ap
[/quote]
Ohis mutta ei todellakaan tarvitse tai edes SAA käyttää. Se on PETOS.
[/quote]
Mutta vähennetään silti toimeentulotuesta. Mä laitoin kummilapseni tilille 150 € rahaa ja sossu oli laskenut tämän perheen tuloksi ja vähentänyt toimeentulotuesta.
Olen 22v ja asun työttömän äitini kanssa kaksiossa. Sossusta sain vain n 200€/kk tttukea. En saanut harkinnanvaraista edes henkkareiden uusimiseen enkä käytettyyn fillariin, mitä tarvisin liikkumiseen. Onko tämä nyt ihan reilua?
Asun yksin ja mulla on vakituinen työpaikka. Työnantaja on kuitenkin ollut maksukyvytön, eli en ole saanut heinäkuulta palkkaa. Myös elokuun palkan tuleminen on epävarmaa. Palkka on haussa palkkaturvasta, mutta siinä kestää 3-6kk.
Elokuun olen nyt elänyt säästöillä, mutta nyt rahat on loppu. Saanko elokuulta takautuvasti toimeentulotukea? Tai yleensä onko mahdollisuus saada mitään?
Viimeistään, jos elokuun palkkaa ei makseta, eräpäivä 6.9. Niin minulla on oikeus purkaa työsopimus, mutta voi olla että saan karenssin. Vuokra erääntyy 10.9, jos en saakaan palkkaa, ehdinkö saada vuokrasn tukea?
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 22:48"]Asun yksin ja mulla on vakituinen työpaikka. Työnantaja on kuitenkin ollut maksukyvytön, eli en ole saanut heinäkuulta palkkaa. Myös elokuun palkan tuleminen on epävarmaa. Palkka on haussa palkkaturvasta, mutta siinä kestää 3-6kk.
Elokuun olen nyt elänyt säästöillä, mutta nyt rahat on loppu. Saanko elokuulta takautuvasti toimeentulotukea? Tai yleensä onko mahdollisuus saada mitään?
Viimeistään, jos elokuun palkkaa ei makseta, eräpäivä 6.9. Niin minulla on oikeus purkaa työsopimus, mutta voi olla että saan karenssin. Vuokra erääntyy 10.9, jos en saakaan palkkaa, ehdinkö saada vuokrasn tukea?
[/quote]
Hae palkkaturvasta rahat
-ei ap
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 19:01"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 18:53"]Moi! Olen 18v lukiolainen ja valmistun toivottavasti ensi keväänä. Olen hakenut vuokra-asuntoa kaupungilta. Jos saan asunnon, niin saanko toimeentulotukea? [/quote] Sinun tulee hakea asunnon saadessasi opintolainaa ennen toimeentukotukihakemuksen jättämistä, ellet ole sitä jo hakenut. Jos opintotuesta (opintoraha, asumislisä ja laina) huolimatta jäät miinukselle, olet oikeutettu toimeentulotukeen. Me myönnämme ensiasunnon hankintoja varten 500€. Ap
[/quote]
Ei pidä paikkaansa. Vain ammattiin johtavissa koulutuksissa voidaan vaatia opintolainaa ja lukio ei ole ammattiin johtava koulutus, joten opintolainan ottamista ei vaadita. Itse väänsin tästä pitkään ja lopulta näin myönnettiin asian olevan ja sain toimeentulotuen ilman opintolainaa.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 23:05"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 22:48"]Asun yksin ja mulla on vakituinen työpaikka. Työnantaja on kuitenkin ollut maksukyvytön, eli en ole saanut heinäkuulta palkkaa. Myös elokuun palkan tuleminen on epävarmaa. Palkka on haussa palkkaturvasta, mutta siinä kestää 3-6kk.
Elokuun olen nyt elänyt säästöillä, mutta nyt rahat on loppu. Saanko elokuulta takautuvasti toimeentulotukea? Tai yleensä onko mahdollisuus saada mitään?
Viimeistään, jos elokuun palkkaa ei makseta, eräpäivä 6.9. Niin minulla on oikeus purkaa työsopimus, mutta voi olla että saan karenssin. Vuokra erääntyy 10.9, jos en saakaan palkkaa, ehdinkö saada vuokrasn tukea?
[/quote]
Hae palkkaturvasta rahat
-ei ap
[/quote]
Et sitten osaa lukea.....
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 18:53"]
Eikö sulle tule ikinä paha mieli lätkästä "hylätty päätös", vaikka näkisit selkeesti ettei rahaa ole ruokaan
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:57"]
Voinko hakea toimeentulotukea esim lähettämällä postissa sen lapun? Vaikka lukee että ensimmäisellä kerralla pitäisi käydä paikanpäällä..
[/quote]
Tästä olisin myös kiinnostunut, voiko vaan täyttää lomakkeen ja lähettää?
http://m.vauva.fi/mobiilikeskustelut/index.html#!/ketju/4571534/voidaanko_saada_toimeentulotukea_kun
Tässä mun kysymys
Voiko aikuinen tt.asiakas saada harrastukseen rahaa?
Saako opiskelija, jolla opintoraha+asumislisä+opintolaina (850e/kk yhteensä) tuloina toimeentulotukea, jos asuu asunnossa jonka vuokra siis kunnan sosiaalitoimiston määrittelemän kohtuuvuokran mukainen (esim 500e)?
[quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:31"][quote author="Vierailija" time="25.08.2015 klo 20:21"]