Hei akateeminen. Olen duunari. Jutellaanko hetki ja tutustutaan?
Kysymys otsikossa. Puretaa vähän ennakkoluuloja. Ai niin, olen lähihoitaja.
Kommentit (92)
Täällä kanssa yksi akateeminen ja minä halusin vaan tulla tänne moikkaamaan. En yhtään pidä siitä erottelusta ja vastakkainasettelusta, jota nykyisin on eri koulutuksen saaneiden ihmisten välillä. Aivan hanurista ja itse myös olen tehnyt monenlaisia töitä ja jokaisessa on ollut loistotyyppejä. Itse asiassa hengenheimolaisia on löytynyt ihan erilaisiin töihin päätyneistä ihmisistä, joita kaikkia muistan lämmöllä.
Lisäksi haluaisin kiittää muutamaa ammattiryhmää; ensiksi hoitoalan ihmisiä ja ilmaista, että arvostan työtänne ihan hirveästi. Ei voi mikään korvata sitä, kun on itse heikko, huonovointinen ja sairas ja toinen ihminen hoitaa ja osoittaa empatiaa. Ihan joka kerta pyrin kiittämään ja osoittamaan kiitoksen myös hohdon välityksellä, jotta menee sinnekin tietoon.
Toinen kiitos lähtee ruuan tuottajille, te ansaitsisitte työstänne nykyistä paremman korvauksen ja pohdin nykyään paljon, miten voisin tähän vaikuttaa.
Tunnen kolme tohtoria eikä heistä kukaan ole erityisen älykäs. Ihan samalla tavalla aukkoja yleissivistyksessä ja hassuja ajatusmokia sattuu heilläkin. Tietysti sillä omalla alallaan huippuasiantuntijoita, mutta muuten ihan normaaleja ihmisiä :) Outo minustakin tämä jako duunareihin ja akateemisiin. Eihän kaikki fiksut edes halua akateemiselle uralle ja yliopistosta löytyy myös niitä yksinkertaisempia tyyppejä jotka puskevat ankaralla duunilla eteenpäin.
Itsellä suvussa useita duunareita. Katsovat nenäänsä nyrpistellen akateemisia.
Tunnen akateemisen, joka ei saanut alansa töitä.
Teki varasto hommia 15 vuotta.
Sijoitti 3 pieneen yksiöön , joita vuokraa , nyt työtön.
Kiva mies..ei kannattanut koulun käynti hällä.
KAIKKI AKATEEMISET ON LÄÄKÄREITÄ TAI LAKIMIEHIÄ!!
RIKKAITA KERMAPERSEITÄ:::NIINNN???
Minä en ole kumpaakaan, mutta voin vannoa että tiedän jotain mitä ei tiedä moni tässä maassa ja olen kokenut jotain mitä ei moni ole edes maailmassa. Harhaluuloinen. Never.
Valitettavasti duunarit sekä akateemiset voi olla vastenmielisiä, oksettavia ja moraalittomia lainrikkojia kummatkin. Tyhmiäkin useimmat. Siinä ei auta kirjojen lukeminen tai kulturelli harrastukset, eikä edes ahkeruus.
Suomessa me ollaan lähestulkoon kaikki ihan vaan duunareita. Palkka on akateemisissa asiantuntija- ja päällikköhommissa vähän parempi, mutta Suomessa meidänkin hommissa kansainvälisessä vertailussa heikko ja progresssiivinen verotus leikkaa sitäkin vielä huimasti.
Eli tasaista keskiluokkaista duunarimassaa kaikki ollaan pienillä palkkaeroilla.
Vierailija kirjoitti:
Luetko kirjoja?
-akateeminen
Minä en lue muuta kuin oppikirjoja ja työhön liittyviä kirjoja. Todella tyhmä kysymys sinulla esitettäväksi.
T. Akateeminen
Vierailija kirjoitti:
Tunnen akateemisen, joka ei saanut alansa töitä.
Teki varasto hommia 15 vuotta.
Sijoitti 3 pieneen yksiöön , joita vuokraa , nyt työtön.
Kiva mies..ei kannattanut koulun käynti hällä.
Amiksen tuntee siitä, että hän näkee kouluttautumisen vain keinona päästä tiettyyn työpaikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Luetko kirjoja?
-akateeminen
Olen ammattikoulun käynyt duunari. Opin lukemaan alle 5 vuotiaana kuten myös lapseni. Kolmannella luokalla olin lukenut kirjaston kaikki lastenkirjat ja kotoa löytyvät kirjat.Siirryin aikuisten puolelle. Yläasteella olin lukenut kaikki klassikot. Olen lukenut aikuisikäni 2-10 kirjaa kuukaudessa paitsi lasten syntymän jälkeen oli useita vuosia etten lukenut mitään. Juuri oltiin 4 päivän reissussa ja luin 2 kirjaa reissun aikana. Useana vuonna olen lukenut mm. kaikki finlandiaehdokkaat. Kysyttävää?
Tottakai.