"Miksi meikkaat? Mikä järki? Älä meikkaa, parempi ilman."
Näin tokaisi veljeni, kun oltiin extempore lähdössä pubiin ja kerroin ehostautumisessa menevän noin 20 minuuttia.
Siinä hän sitten seisoi kalja kädessä kylppärin ovella ja taivasteli meikkaamisen ihmeellisyyttä. Koitin iskostaa hänen päähänsä ettei sano noin ainakaan kellekään tuntemattomalle naiselle ikinä. Varsinkaan jos tarkoitus on päästä tekemään lähempää tuttavuutta.
Mikä saa jotkut miehet luulemaan että meikkaaminen on jotain jonka nainen suorittaa miellyttääkseen miehiä/jotain tiettyä miestä, ja että mies voi sitten halutessaan olla se vapahtajajumala joka päästää naisen tästä hirvittävästä velvollisuuden ikeestä? Kuvittelikohan veljeni että meikkaan koska olen lähdössä juuri hänen kanssaan kaljalle?
Eikä veljeni siis ole ainut jolta olen samanlaisen aivopierun kuullut. Nyt miehet korvat hörölle ja keskittymisnappula pohjaan:
Olet nätimpi ilman meikkiä ei ole kohteliaisuus. Ehkä sen tarkoitus on olla kehu, mutta sitä ei halua kuulla yksikään nainen joka on käyttänyt määrän x aikaa meikkaamiseen ja muuhun ehostautumiseen. Nainen baarissa ei ole meikannut sinua varten, mutta hän on nähnyt enemmän tai vähemmän vaivaa ulkonäkönsä eteen lähtiessään ihmisten ilmoille. Jos aidosti haluat meikittömän naisen, mene sen naisen luokse joka ei meikkaa. Muuten kuulostat lähinnä kontrolloivalta törpöltä.
Tästä päästäänkin seuraavaan aihetta sivuavaan ilmiöön; kun tällainen mies sitten etsii baarista sen mielestään meikittömän naisen, naisella todennäköisesti kuitenkin on meikkiä kasvoissaan. Ehkä useampaakin sorttia. Olin itse kerran käyttänyt meikkaamiseen aikaa tunnin, ja jossain ravintolassa tuli random mies kertomaan miten mukavaa on nähdä nainen joka ei puunaa itseään ulos lähtiessään. Haista kuules risto huilu. :D
Muilla samanlaisia kokemuksia miehistä, jotka luulevat olevansa oikeutettuja kertomaan mitä naisen pitää/ei pidä omalle naamalleen tehdä?
Kommentit (297)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus nuoruudessa erehdyin tuo saman sanomaa. Erittäin kaunis nuori nainen laittoi oikein kunnon sotamaalauksen päälle ja tokaisin, että hän on paljon kauniimpi ilman meikkiä. No opin kerrasta ja siitä eteenpäin olen vain kehunut naisten ulkonäköä myös tilanteissa, joissa joutuu valehtelemaan.
Erittäin hyvä että opit typeryydestäsi. Minkä ikäinen olit kun tämä oivallus saavutti sinut? Veljeni on pian 40 joten en pidättele hengitystäni.
Ap
Nyt sitten liputat sen puolesta, että "joutuu valehtelemaan" eli ei kerro totuutta.
Aiemmin tuolla haastoit riitaa tyypin kanssa, joka sanoi aivan saman, mutta eri sanoilla. Että koitapa nyt Sirpa päättää, että onko se miehen näkemys totuus.
Missä ihmeessä liputan valehtelun puolesta? Missä olen haastanut riitaa ja kenen kanssa? Onko sulla kaikki hyvin?
Ap
Herranjumala, yksinkertainen nainen: yksi mies sanoo: naiselle ei siis saa kertoa totuutta, ja vedät herneet nenukkiin.
Toinen mies sanoo: kehun aina naisia, vaikka joutuisin valehtelemaan.
Sinä olet mielissäsi ja liputat tätä viisautta.
Pitääkö piirtää ne pisteet vielä lähemmäksi toisiaan?? :D
-sivusta-
Liputin sitä että mies oppi olemaan kertomatta naiselle miten tämän ei tarvitse meikata. Valehtelu on hänen oma valintansa jos hän sellaiselle näkee tarvetta.
Pointtina se että jaskan mielipide mirkun ulkonäöstä ei ole totuus.
Ap
Mutta se kelpaa kuitenkin, että mies valehtelee sitä mitä haluat kuulla.
Tämä selvä.
Vierailija kirjoitti:
Itsetunto kuntoon, siitä se lähtee. Yksikään nainen jonka tunnen ja kenellä on itsetunto kunnossa. Ei meikkaa. Ja kyllä on parempi. Meikki saa jopa hyvänäköisen naisen vastenmielisen näköiseksi.
Tässä on vahvasti rekkanaisen siilitukkainen vivahde. Sehän ei ole miesten vika että jos yksittäinen nainen ei osaa meikata ja lopputulos muistuttaa Pelle Hermannia.
Miksi sitten meikkaat erityisesti ihmisten ilmoille mennessä, jos et muita varten?
Eräs ystäväni on aika järkyttävä ilmestys. Tekisi mieli sanoa suoraan asiasta, sillä hän olisi piirteidensä ansiosta hyvinkin kaunis toisenlaisessa meikissä ja hiusvärissä sekä normaalipainoisena (on luurangonlaiha). Nyt näyttää suorastaan sairaalta eikä kyseessä ole mikään goottityyli. Sekin olisi parempi kuin tuhrumeikki. Olen hienovaraisesti ehdotellut hänelle muutoksia (oletko kokeillut/sinulle voisi sopia paremmin...), mutta on jo siitä epäluuloinen. Itse toivoisin, että minulle ystävien toimesta vihjattaisiin, jos ylläpitäisin epäsopivaa ulkonäköä. Tärkeintä toki on, että kukin on itse itseensä tyytyväinen eikä joka valintaa ole muiden syytä arvostella, mutta on tuskallista huomata, kun tuntemattomatkin naureskelee ja itse ei vaikuta hahmottavan miltä näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitten meikkaat erityisesti ihmisten ilmoille mennessä, jos et muita varten?
En oo alottaja, mutta itelle tuli parempi mieli meikatessa ihmistenilmoille, koska sain tehtyä itsestäni omasta mielestä paremman näkösen ja tätä kautta vaikuttaa siihen miten muutkin minut näkee.
Vierailija kirjoitti:
Faktahan on, että kalliiden kemikaalien levittäminen kasvoille useassa kerroksessa on vähintäänkin ajan ja rahan haaskausta, jopa haitallista. Eikä ympäristökään kiitä niistä tuubeista ja purkeista.
Tämän vuoksi itse en ole meikannut 3 vuoteen, ja ihoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Mineraalisaippualla pesen kasvot miltei päivittäin, muuta ei tarvitse. Olen todella vaalea, mutta minua itseäni se ei häiritse (joskus oli toisin), olen millainen olen. Itselleni oikeasti meikittömänä eläminen on tuonut ihanan vapauden tunteen ja nostanut itsetuntoa. Ja onhan siinä jokusen euronkin säästänyt :D :)
Toisaalta voisi kysyä ap:ltä ja muilta vastaavaa suoltavilta naisilta, että mikä saa sinut kuvittelemaan, että mielipiteesi merkitsee minulle yhtään mitään? Luin aloituksen huvittuneena ja totesin, että taas yksi pirkko, joka kuvittelee omaavansa suuren tiedon, jolla pitää valistaa hölmöjä miehiä, oikein kädestä pitäen.
Olen tätä usein miettinyt että mistä se oikein kumpuaa että miehet ovat niin itseriittoisia että kuvittelevat naisten meikkaavan vain ja ainoastaan heidän takiaan.. Ja otantaa riittää, minulla on 4 veljeä ja heistä jokainen kuvitteli näin sekä kaveri piirissä näitä riittää myös.. Muistan kun joskus oltiin juhannuksen vietossa mökillä ja meitä oli 3 naista, meidän kumppanit ja veidän jotain kavereitaan.. No saunan jälkeen alettiin sitten meikkaamaan ihan omaksi iloksemme niin tämä mies lauma on kuorossa että ei meidän takia tarttee!! Aaargh, kiitos tästä vapautuksesta.. Siinä sitten hetki aiheesta keskusteltiin.. Meikkaan omaksi iloksi, se on kivaa ja rakastan kokeilla eri kosmetiikkaa ja tyylejä, voisi sanoa että harrastus..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat miehet ihailevat "luonnonkauniita" naisia.
Käsite ei kuitenkaan tarkoita mitään, koska useimmat miehet eivät erota onko naisella meikkiä tai ei. Ainostaan todella paksusti ja kirkkailla väreillä meikatut naiset erotetaan.
Mikä se "luonnonkaunis" sitten on? Kukaan ei osaa määritellä. Jos naisella hihattomasta mekosta pilkistää luonnolliset kainalokarvat, se ei useimmista miehistä ole kuitenkaan "luonnonkaunista". Jos naisen iholla näkyvät luonnolliset pigmenttimuutokset tai aknearvet, sekään ei ole "luonnonkaunista". jne...
Kyllä kauneus osata määritellä aika hyvin. Ja luonnon kauneus on sitä, ettei ole tarvinnut leikellä tai meikeillä saavuttaa sitä.
Symmetrisyys ja kaikki mikä biologisesti näyttää hedelmällisestä ja terveeltä. Kaunis iho, sopiva rasvaprosentti, tarpeeksi leveä lantio, ei liian leveä koska se taas ei ole nuorten naisten ominaisuus.
Pienet kasvonpiirteet, koska ne ovat naisellisia. Täyteläiset huulet. Korkeat poskipäät. Keskikokoiset rinnat. Kapea vyötärö. Sirot kädet. Isot silmät. Terveet ja suorat hampaat. Paksut ja vahvat hiukset. Vahvat ja ovaalit kynnet.Jos sinulla on luonnostasi nuo omaisuudet olet luonnonkaunis. Jos taas meikkaamalla saat ne voit sanoa olevasi kaunis meikattuna ja jos et edes meikillä onnistu sinua pidetään todennäköisesti rumana tai parhaimmillaan persoonallisen näköisenä tai ei klassisena kaunottarena, koska pukeudut hyvin vaikka naamasi ei kaunis olekaan.
Aivan, "luonnonkaunis" ei olekaan luonnollinen vaan se on sinun keksimäsi käsite, joka kuvaa hyvin pientä osaa naisista. Heti kun nainen luonnollisesti ikääntyy, hän ei olekaan kaunis. Lisäksi ethän tiedä ovatko suorat hampaat luonnostaan suorat vai hampilääkärin taidoilla suoristettu. Miksi vain isot silmät olisivat kauniit, onhan ihmisillä luonnostaan keskikokoiset ja pienetkin silmät? Kaunis iho? Monella nuorella on aknea luonnostaan, mutta se ei sitten ollutkaan kaunista. Kun samalla naisella hieman aikuisena hoidon ja lääkityksen avulla kaunis iho, sehän ei sitten olekaan luonnonkaunista enää ... mutta ethän sinä tiedä miten se iho on kauniiksi tullut. Sitten vartalonkin pitäisi olla useasta kohdasta ei liian leveä, ei liian kapea vaan jonkun itseriittoisen ukon epäluonnollisen ahtaaseen määritelmään sopiva. Eikä saa missään nimessä lihoa, laihtua, synnyttää, tai vammautua, koska sehän ei ole "luonnonkaunista". Ai pitäis olla jopa tietynmuotoiset kynnet... HUH.
Naisten ei pidä suostua noihin miesten sadistisiin määritelmiin!
Päätä oletko kaunis ja ole sitä omilla ehdoillasi tai jos et välitä koko asiasta, sen parempi. Elä omaa elämääsi, koska vanhana tulet katumaan joka minuuttia, jonka olet kuluttanut ulkonäkösi ylenpalttiseen suremiseen tai kohentamiseen. Hanki elämään muuta sisältöä.
Anteeksi, että tulen tähän väliin, mutta klassiselle kauneudelle on olemassa ihan "viralliset" määritelmät, ja käsittääkseni tuossa lueteltiin aika hyvin, millainen on klassisen kaunis nainen. Eli ei tuo ole mikään miehen sadistinen määritelmä. Toki jokaisella on oma makunsa, ja monen maku on kaukana klassisesta.
Olen itse nainen.
Mä ainakin toivon, että puoliso sanoo suoraan, jos pitää mua kauniimpana ilman meikkiä.
Toisaalta, jos meikkaisin, en tekisi sitä näyttääkseni kauniilta. Vaan jotenkin erilaiselta. Joskus kieltämättä tuntuu ikävältä kuulla kehuja toisilta, jos koen niiden tulevan sellaisesta, miltä en haluaisi näyttää. Esimerkiksi jos etsin uusia silmälaseja, saatetaan kehua miten hyvin jotkut tosi naisellisen näköiset silmälasit sopivat, vaikka itse haluaisin jotain ihan muuta tyyliä. Kampaajalle voi joutua sanomaan, että joo tosi nätti mutta ei sitä, mitä mä halusin. Muut siis usein haluavat nähdä mut perinteisemmä naisellisena kuin itse haluan. Voin helposti olla meikkaamatta sellainen nätti naapurintyttö, mutta jos haluaisin näyttää vähemmän söpöltä, voisin vetää julman meikin. En juuri koskaan meikkaa, mutta siltä kannalta ymmärrän meikkaavia, että voi haluta muokata ulkonäköä sellaiseen suuntaan, miltä itse haluaa näyttää.
Seuraava aloitus tehdään varmaankin jostain varpaankynsien maalaamisesta. On näköjään naisia, joiden murheet ja harmistukset eivät siitä omasta ahterista paljoa kauemmas kanna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, minun meikkini käsittää siis meikkivoiteen, värittömän puuterin ja ripsivärin. En niillä saa itseäni huonommaksi vaikka yrittäisin.
Ap
Ja noiden meikkien laittamiseen meni aloitusviestisi mukaan 20 min? Kuinka monta kymmentä kerrosta laitoit kutakin? Ei ihme, että veljesi mielestä näytät paremmalta ilman meikkiä... :D
Olen eri mutta helposti menee 20 minuuttia jo meikkivoiteeseen. Eikä sitä laiteta montaa kymmentä kerrosta vaan se aika menee huolelliseen levityksen että saadaan huomaamaton ja kestävä lopputulos.
Miksi sitä meikkiä on lyötävä niin julmetusti ja paksu kerros?!
Meikitön kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktahan on, että kalliiden kemikaalien levittäminen kasvoille useassa kerroksessa on vähintäänkin ajan ja rahan haaskausta, jopa haitallista. Eikä ympäristökään kiitä niistä tuubeista ja purkeista.
Tämän vuoksi itse en ole meikannut 3 vuoteen, ja ihoni on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Mineraalisaippualla pesen kasvot miltei päivittäin, muuta ei tarvitse. Olen todella vaalea, mutta minua itseäni se ei häiritse (joskus oli toisin), olen millainen olen. Itselleni oikeasti meikittömänä eläminen on tuonut ihanan vapauden tunteen ja nostanut itsetuntoa. Ja onhan siinä jokusen euronkin säästänyt :D :)
Mielenkiinnosta kyselen, tullaanko sinulle päin naamaa sanomaan ikäviä asioita, koska et ole meikannut?
Olen lähes aina ilman meikkiä, minne sitten menenkään, mutta meikkaamattomana saan kuulla ikäviä kommentteja ulkonäöstäni ilman, että sitä pyydän. Esimerkiksi minulla on hyvin tummat silmänaluset (olleet lapsesta saakka) niin ihmiset huomauttelevat niistä välillä aika tahdittomastikin tyyliin "näytät narkkarilta", "hyi hele, tee noille jotain" tai klassikko "oletko nukkunut huonosti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, minun meikkini käsittää siis meikkivoiteen, värittömän puuterin ja ripsivärin. En niillä saa itseäni huonommaksi vaikka yrittäisin.
Ap
Ja noiden meikkien laittamiseen meni aloitusviestisi mukaan 20 min? Kuinka monta kymmentä kerrosta laitoit kutakin? Ei ihme, että veljesi mielestä näytät paremmalta ilman meikkiä... :D
Olen eri mutta helposti menee 20 minuuttia jo meikkivoiteeseen. Eikä sitä laiteta montaa kymmentä kerrosta vaan se aika menee huolelliseen levityksen että saadaan huomaamaton ja kestävä lopputulos.
Mielenkiintoista. Kuulostaa kyllä todella pitkältä ajalta pelkälle meikkivoiteelle, ellei ole kyseessä juhlameikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, minun meikkini käsittää siis meikkivoiteen, värittömän puuterin ja ripsivärin. En niillä saa itseäni huonommaksi vaikka yrittäisin.
Ap
Ja noiden meikkien laittamiseen meni aloitusviestisi mukaan 20 min? Kuinka monta kymmentä kerrosta laitoit kutakin? Ei ihme, että veljesi mielestä näytät paremmalta ilman meikkiä... :D
Olen eri mutta helposti menee 20 minuuttia jo meikkivoiteeseen. Eikä sitä laiteta montaa kymmentä kerrosta vaan se aika menee huolelliseen levityksen että saadaan huomaamaton ja kestävä lopputulos.
Ihan tosi? Mulla menee meikkivoiteen levittämiseen korkeintaan minuutti enkä usko, että enempää aikaa edes jaksaisin siihen käyttää.
Meikkaamalla nainen vaan yrittää olla jotain muuta, kuin on.
Sama, kuin plastiikkakirurgia, mutta alkeellisempi tapa.
Rumat joutuu meikkaamaan ja korjaamaan luonnon "virheitä",
Vierailija kirjoitti:
Veljesi halusi vaan päästä nopeasti baariin naisia iskemään, siksi sanoi noin, ei sitä sun meikkaaminen tai meikkaamattomuus oikeesti kiinnosta yhtään.
Tämä saattaa hyvinkin olla totuus. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Veljesi halusi vaan päästä nopeasti baariin naisia iskemään, siksi sanoi noin, ei sitä sun meikkaaminen tai meikkaamattomuus oikeesti kiinnosta yhtään.
Tämä saattaa hyvinkin olla totuus. :)
Veikkaan samaa. Ja olisi ap:takin varmaan ärsyttänyt, jos veli olisi jäänyt 20 minuutiksi puunaamaan itseään (tai istumaan p*skalle), kun menojalka jo vipattaisi.
Ja noiden meikkien laittamiseen meni aloitusviestisi mukaan 20 min? Kuinka monta kymmentä kerrosta laitoit kutakin? Ei ihme, että veljesi mielestä näytät paremmalta ilman meikkiä... :D