"Miksi meikkaat? Mikä järki? Älä meikkaa, parempi ilman."
Näin tokaisi veljeni, kun oltiin extempore lähdössä pubiin ja kerroin ehostautumisessa menevän noin 20 minuuttia.
Siinä hän sitten seisoi kalja kädessä kylppärin ovella ja taivasteli meikkaamisen ihmeellisyyttä. Koitin iskostaa hänen päähänsä ettei sano noin ainakaan kellekään tuntemattomalle naiselle ikinä. Varsinkaan jos tarkoitus on päästä tekemään lähempää tuttavuutta.
Mikä saa jotkut miehet luulemaan että meikkaaminen on jotain jonka nainen suorittaa miellyttääkseen miehiä/jotain tiettyä miestä, ja että mies voi sitten halutessaan olla se vapahtajajumala joka päästää naisen tästä hirvittävästä velvollisuuden ikeestä? Kuvittelikohan veljeni että meikkaan koska olen lähdössä juuri hänen kanssaan kaljalle?
Eikä veljeni siis ole ainut jolta olen samanlaisen aivopierun kuullut. Nyt miehet korvat hörölle ja keskittymisnappula pohjaan:
Olet nätimpi ilman meikkiä ei ole kohteliaisuus. Ehkä sen tarkoitus on olla kehu, mutta sitä ei halua kuulla yksikään nainen joka on käyttänyt määrän x aikaa meikkaamiseen ja muuhun ehostautumiseen. Nainen baarissa ei ole meikannut sinua varten, mutta hän on nähnyt enemmän tai vähemmän vaivaa ulkonäkönsä eteen lähtiessään ihmisten ilmoille. Jos aidosti haluat meikittömän naisen, mene sen naisen luokse joka ei meikkaa. Muuten kuulostat lähinnä kontrolloivalta törpöltä.
Tästä päästäänkin seuraavaan aihetta sivuavaan ilmiöön; kun tällainen mies sitten etsii baarista sen mielestään meikittömän naisen, naisella todennäköisesti kuitenkin on meikkiä kasvoissaan. Ehkä useampaakin sorttia. Olin itse kerran käyttänyt meikkaamiseen aikaa tunnin, ja jossain ravintolassa tuli random mies kertomaan miten mukavaa on nähdä nainen joka ei puunaa itseään ulos lähtiessään. Haista kuules risto huilu. :D
Muilla samanlaisia kokemuksia miehistä, jotka luulevat olevansa oikeutettuja kertomaan mitä naisen pitää/ei pidä omalle naamalleen tehdä?
Kommentit (297)
Useimmat miehet ihailevat "luonnonkauniita" naisia.
Käsite ei kuitenkaan tarkoita mitään, koska useimmat miehet eivät erota onko naisella meikkiä tai ei. Ainostaan todella paksusti ja kirkkailla väreillä meikatut naiset erotetaan.
Mikä se "luonnonkaunis" sitten on? Kukaan ei osaa määritellä. Jos naisella hihattomasta mekosta pilkistää luonnolliset kainalokarvat, se ei useimmista miehistä ole kuitenkaan "luonnonkaunista". Jos naisen iholla näkyvät luonnolliset pigmenttimuutokset tai aknearvet, sekään ei ole "luonnonkaunista". jne...
Ap on aggressiivinen mies, joka haastaa riitaa.
Vierailija kirjoitti:
Taas tätä, että halutaan muuttaa toisten toimintaa ja kertoa mitä saa sanoa ja mitä ei. Mitä jos antais muiden vaan olla mielipiteidensä ja sanomistensa kaa? Paljon hyödyllisempää muokata omaa suhtautumista, kuin muiden käytöstä
Niinpäniin, mutta nykypäivänä kuka vaan saa sanoa kelle vaan miten toimia ja vielä olettaa että toinen alkas toimiin neuvotulla tavalla :D aloittajalla on pointtinsa, mutta kun suhtautuminen on se, että on ylempänä mielipiteensä kanssa kertomassa parempaa toimintamallia väärin toimijoille, tulos ei välttämättä ole kovin kaksinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli taas sama juttu. Totuutta ei saa kertoa naiselle.
Ei ole kyse totuudesta, vaan sinun mielipiteestäsi, ja se taas ei kiinnosta naisia.
Miksi he sitten kyselevät sitä?
Ja mikä on oikea vastaus, jos nainen kysyy: "näytänkö minä tässä paidassa lihavalta?". Rehellinen vastaus olisi kyllä, mutta mikä on oikea vastaus tuohon?
Kysyykö joku nainen muka oikeasti tuollaista, vai onko kyseessä vain urbaanilegenda?
Naiset meikkaavat ulos lähtiessään, koska se tuo heille hyötyä. Toiset haluavat miesten huomiota, toiset haluavat kohottaa omaa itsetuntoaan. Toiset rakastavat kokea olonsa kauniiksi jne.
Suurin osa ehostaa, koska kokee oikeasti muuttuvansa kauniimmaksi. Valitettavsti aina ei vaan niin käy. Moni olisi ihan oikeasti kauniimpi ilman sitä meikkiä. Vähän kuten joskus toiset tuoksuivat paremmilta, ilman jotain epämääräisen hajuista liian suurta määrää parfyymiä.
He itse kokevat toisin, mutta muut taas eivät.
Ehkei se ole kiva kuulla kommenttia, kuinka haisee järkyttävältä parfyymiltä tai kuinka se meikki on aika hirveä ja ennenkaikkea turha, mutta nykyisin ihmiset haluavat aina jakaa sen mielipiteensä, kun ensin on nähnyt kauheasti vaivaa sen eteen.
Mutta jos se on yleistä kuulla se kommentti, että olisit kauniimpi ilman meikkiä, niin ehkä se on se yleisin mielipide ja ajatus sinusta ja tavastasi meikata. Sinulla tietystä on oikeus olla juuri niin ruma kuin haluat ja jopa suorastaan tietoisesti meikata itsesi sellaiseksi. Monella on vain kuvitelma, että ihmiset meikkaavat kauniistaakseen itseään ja kun se ei siltä näytä he kokoavat tarvetta huomauttaa siitä, jos et sattuisi nimittäin itse tietämään sitä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi joku suuttuu siitä, että hänelle sanoo, että parempi ilman meikkiä (tai lähes ilman meikkiä)? Senkö takia, että on epäkohteliasta sanoa totuus? Koetaanko, että arvostellaan ammattitaidotonta meikkaamista? Onhan ylimeikkaus tosi halvan näköistä.
Mitäs jos lapsi sanoo, että parempi meikittä? Vastataanko, että "kaikkea ei saa sanoa ääneen"? Lapsihan ei pyri kontrolloimaan.
On minulle sanottu, että olen nätti meikillä ja ilman. Mutta vainusin, että meikkiä ei kummemmin kaivattu.
Sinänsä ihan jees, koska olen laiska laittautumaan vaikka kyllä olen mielestäni sievempi meikillä.
Kokonaan eri juttu jos mies sanelee: en toivo että meikkaat. Haiskahtaa..
Jep, ei meikkaaminen tai meikkaamattomuus muille kuulu eikä siitä voida vetää johtopäätöksiä itseluottamuksesta, persoonasta tai mistään muustakaan.
N37, joka ei meikkaa, koska ei halua
Vierailija kirjoitti:
Eli taas sama juttu. Totuutta ei saa kertoa naiselle.
Mitä ihmeen totuutta? Ei toinen ihminen voi asettaa itseään sellaiseen auktoriteettiasemaan, että olisi jotenkin oikeutettu kertomaan toiselle että miltä tämän tulisi näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Naiset meikkaavat ulos lähtiessään, koska se tuo heille hyötyä. Toiset haluavat miesten huomiota, toiset haluavat kohottaa omaa itsetuntoaan. Toiset rakastavat kokea olonsa kauniiksi jne.
Suurin osa ehostaa, koska kokee oikeasti muuttuvansa kauniimmaksi. Valitettavsti aina ei vaan niin käy. Moni olisi ihan oikeasti kauniimpi ilman sitä meikkiä. Vähän kuten joskus toiset tuoksuivat paremmilta, ilman jotain epämääräisen hajuista liian suurta määrää parfyymiä.
He itse kokevat toisin, mutta muut taas eivät.
Ehkei se ole kiva kuulla kommenttia, kuinka haisee järkyttävältä parfyymiltä tai kuinka se meikki on aika hirveä ja ennenkaikkea turha, mutta nykyisin ihmiset haluavat aina jakaa sen mielipiteensä, kun ensin on nähnyt kauheasti vaivaa sen eteen.
Mutta jos se on yleistä kuulla se kommentti, että olisit kauniimpi ilman meikkiä, niin ehkä se on se yleisin mielipide ja ajatus sinusta ja tavastasi meikata. Sinulla tietystä on oikeus olla juuri niin ruma kuin haluat ja jopa suorastaan tietoisesti meikata itsesi sellaiseksi. Monella on vain kuvitelma, että ihmiset meikkaavat kauniistaakseen itseään ja kun se ei siltä näytä he kokoavat tarvetta huomauttaa siitä, jos et sattuisi nimittäin itse tietämään sitä.
Pointti on siinä, että toisten ulkonäköä ei pidä kommentoida ellei mielipidettä erikseen kysytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus nuoruudessa erehdyin tuo saman sanomaa. Erittäin kaunis nuori nainen laittoi oikein kunnon sotamaalauksen päälle ja tokaisin, että hän on paljon kauniimpi ilman meikkiä. No opin kerrasta ja siitä eteenpäin olen vain kehunut naisten ulkonäköä myös tilanteissa, joissa joutuu valehtelemaan.
Erittäin hyvä että opit typeryydestäsi. Minkä ikäinen olit kun tämä oivallus saavutti sinut? Veljeni on pian 40 joten en pidättele hengitystäni.
Ap
Nyt sitten liputat sen puolesta, että "joutuu valehtelemaan" eli ei kerro totuutta.
Aiemmin tuolla haastoit riitaa tyypin kanssa, joka sanoi aivan saman, mutta eri sanoilla. Että koitapa nyt Sirpa päättää, että onko se miehen näkemys totuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli taas sama juttu. Totuutta ei saa kertoa naiselle.
Kyllä, aina ei tarvitse sanoa sitä totuutta. Ihan normaalia, toiset huomioon ottavaa käytöstä.
Et oo varmaan kauhean suosittu naisten keskuudessa?
"MUTTA KUN MUN ON SAATAVA SANOA TOTUUS!" :D
Mistähän sinä tuonkin taas väänsit?
Ei ole ollut ongelmia naisten kanssa, koska tiedän tuon säännön. Jos nainen kysyy jotain ulkonäköönsä liittyvää, niin pitää aina vastata sen mukaan mitä olettaa hänen kuulevan. Helppoa.
Hyvä jos asia on tiedossa, ei siltä kuulostanut Hämmentävää, että tarvitsee silti kummastella näin itsestäänselvää asiaa.
Olisiko maailma sitten parempi jos aina puhuttaisiin totta?
"Hyi ootpas sä paisunut viimenäkemältä!"
"Sulle ei kyll yhtään sovi toi vihreä paita"
"Mikä sokea kampaaja sun tukan on laittanut? Ihan kun joku eläin olisi kuollut sun päähän!"
Olisko maailma sitten hyvä kun kaikki sanoisi "totuuden" eli sen mitä sylki suuhun tuo?
Ja taas pitää vääntää asia yli. Nuo esimerkkisi ovat erittäin huonosti ilmaistuja.
Painonnousu ei kuulu kennellekkään ja siitä ei pidä mitään edes mainita. Paidan väristä voi sanoa, että ehkä joku toinen väri sopisi paremmin. Kampausta voi kommentoida neutraalimminkin, jos sille nyt edes mitään tarvetta olisi.
Mutta jos nainen kysyy: "näyttääkö mun takapuoli isolta näissä housuissa", niin aika kieli keskellä saa vastata. "Joo" ei ole hyvä vaihtoehto, vaikka se pitäisikin paikkaansa.
Ja tässä taas yksi, joka on auttamattomasti ajastaan jäljessä. Iso pylly on nykyään kehu, ei suinkaan haukku. Ihan tälleen btw.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus nuoruudessa erehdyin tuo saman sanomaa. Erittäin kaunis nuori nainen laittoi oikein kunnon sotamaalauksen päälle ja tokaisin, että hän on paljon kauniimpi ilman meikkiä. No opin kerrasta ja siitä eteenpäin olen vain kehunut naisten ulkonäköä myös tilanteissa, joissa joutuu valehtelemaan.
Erittäin hyvä että opit typeryydestäsi. Minkä ikäinen olit kun tämä oivallus saavutti sinut? Veljeni on pian 40 joten en pidättele hengitystäni.
Ap
Nyt sitten liputat sen puolesta, että "joutuu valehtelemaan" eli ei kerro totuutta.
Aiemmin tuolla haastoit riitaa tyypin kanssa, joka sanoi aivan saman, mutta eri sanoilla. Että koitapa nyt Sirpa päättää, että onko se miehen näkemys totuus.
Missä ihmeessä liputan valehtelun puolesta? Missä olen haastanut riitaa ja kenen kanssa? Onko sulla kaikki hyvin?
Ap
Olen joskus parikymppisenä korjannut meikkiä vessassa kun mukana oli kaveriporukka ja silloinen poikakaverini. Yksi seurueen tytöistä ihmetteli miksi meikkaan kun minulla oli jo poikaystävä. Samoin entinen työkaveri varastolla ihmetteli joskus miksi meikkaan.
Minulla on huono iho aina ollut (siis 12 ikäisestä) johon on hormonaalisen aknen takia tullut paljon finnejä ja jäänyt finniarpia. Iho rasvoittuu ja on samea jos en kuori tarpeeksi usein. Edelleen kuitenkin pian 36 vuoden iässä iho myös rasvoittuu nopeasti.
Käytän iholleni sopivia tuotteita, aurinkosuojaa, Ordinaryn kemiallista kuorintaa jne. mutta ihoni ei näytä koskaan ilman meikkiä kovin siistiltä tai tasaiselta ja couperosaa on vielä kaiken lisäksi.
Olen vuosien aikana opetellut meikkaamaan ja jäänyt sille tielle kun pidän myös siitä miltä kevyt meikki näyttää: meikkivoide, kevyt puuteri, aurinkopuuterilla varjostukset, poskipuna, nypityt ja luomivärillä väritetyt kulmat, käännetyt ja väritetyt ripset sekä vaalea huulikiilto.
Joskus harvoin laitan enemmänkin, mutta en usein, koska kasvoni eivät tavallaan "kestä" liikaa meikkiä kun ihossa on epätasaisuutta. Enkä oikein voi sille mitään ettei iho ole ikinä kovin siisti ja tasainen, ei meikattuna, ei ilman, mutta näillä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli taas sama juttu. Totuutta ei saa kertoa naiselle.
Ei ole kyse totuudesta, vaan sinun mielipiteestäsi, ja se taas ei kiinnosta naisia.
Miksi he sitten kyselevät sitä?
Ja mikä on oikea vastaus, jos nainen kysyy: "näytänkö minä tässä paidassa lihavalta?". Rehellinen vastaus olisi kyllä, mutta mikä on oikea vastaus tuohon?
Kysyykö joku nainen muka oikeasti tuollaista, vai onko kyseessä vain urbaanilegenda?
Amerikkalaista höpötystä.
En itse kyse koskaan keneltäkään toiselta miltä näytän tai en. Koska eihän asia kenellekään muulle kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Useimmat miehet ihailevat "luonnonkauniita" naisia.
Käsite ei kuitenkaan tarkoita mitään, koska useimmat miehet eivät erota onko naisella meikkiä tai ei. Ainostaan todella paksusti ja kirkkailla väreillä meikatut naiset erotetaan.
Mikä se "luonnonkaunis" sitten on? Kukaan ei osaa määritellä. Jos naisella hihattomasta mekosta pilkistää luonnolliset kainalokarvat, se ei useimmista miehistä ole kuitenkaan "luonnonkaunista". Jos naisen iholla näkyvät luonnolliset pigmenttimuutokset tai aknearvet, sekään ei ole "luonnonkaunista". jne...
Kyllä kauneus osata määritellä aika hyvin. Ja luonnon kauneus on sitä, ettei ole tarvinnut leikellä tai meikeillä saavuttaa sitä.
Symmetrisyys ja kaikki mikä biologisesti näyttää hedelmällisestä ja terveeltä. Kaunis iho, sopiva rasvaprosentti, tarpeeksi leveä lantio, ei liian leveä koska se taas ei ole nuorten naisten ominaisuus.
Pienet kasvonpiirteet, koska ne ovat naisellisia. Täyteläiset huulet. Korkeat poskipäät. Keskikokoiset rinnat. Kapea vyötärö. Sirot kädet. Isot silmät. Terveet ja suorat hampaat. Paksut ja vahvat hiukset. Vahvat ja ovaalit kynnet.
Jos sinulla on luonnostasi nuo omaisuudet olet luonnonkaunis. Jos taas meikkaamalla saat ne voit sanoa olevasi kaunis meikattuna ja jos et edes meikillä onnistu sinua pidetään todennäköisesti rumana tai parhaimmillaan persoonallisen näköisenä tai ei klassisena kaunottarena, koska pukeudut hyvin vaikka naamasi ei kaunis olekaan.
Pakko sanoa, että jotkut vain ovat kauniimpia ilman meikkiä tai hyvin kevyesti ehostettuna. Etenkin jos meikkaa epäedustavasti, niin saattaa vanhentaa, tehdä kovan näköiseksi tai vääristää omia piirteitä irvokkaiksi. Sitä saattaa sokeutua omalle meikkaustyylille vain tottumuksesta, jos joskus sopinutkin ja ollut muodikasta. Vanhoilla naisilla saattaa hiilen mustat kajalit ja piirretyt kulmat olla jossain ohimoilla ja pinkki korostamassa röpelöistä ryppysuuta. Toimi ehkä 80-luvulla...
Tummasilmäiset, kuten latinot ovat usein kauniimpia naturelleinä. Heillä on ripset ja kulmatkin luonnostaan. Liika meikki tekee heistä helposti vähän tunkkaisen näköisiä. 90 päivää morsiamena Edin tyttöystävä Liz on meikittä kaunis ja nuoren näköinen, kun huulipunassa vanhenee heti tätimäiseksi.
Itse tarvitsen kevyttä meikkiä, ellen halua näyttää androgyyniltä tai sairaalta. Minulle on nuorempana huomautettu liiasta meikistä, jonka myöhemmin itsekin totesin mm. kuvista. Kevennettyäni meikin "huomaamattomaksi" (ihon tasoitus, maltilliset ripsivärit ja kevyt varjostusmainen silmien rajaus, lähellä huulten sävyä oleva huulituote) olen saanut kehuja.
Nämä kaikki ovat tietysti mielipideasioita, mutta kannattaa silti kuunnella, jos tulee palautetta. Värittömät suomalaiset hyötyvät usein kyllä ehostuksesta esim. korostamalla vaihtoehtoisesti joko silmät tai huulet.
Ehkä meikkaat nyt jotenkin väärin, jos veljesi näkee meikin muuttavan sinua huonommaksi. Jos meikki sopii, niin yleensä sitä ei -monet miehet ainakaan- erikseen huomaa kommentoitavaksi asti.
En viitsi edes lukea koko aloitusta, mutta ap on säälittävä. Olet kauniimpi ilman meikkiä on totuus ja kohteliaisuus, ja ap on pinnallinen ja muutenkin itsensä kanssa ongelmissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli taas sama juttu. Totuutta ei saa kertoa naiselle.
Hyvä että tulit paikalle. Sormeni syyhyävät halusta päästä analysoimaan tätä kommenttia, mutta tarvitsen siihen apuasi. Voitko eritellä ajatuksen kanssa, mikä saa sinut uskomaan että sinun mielipiteesi naisen ulkonäöstä on totuus?
Ap
Kauneus on katsojan silmissä. Eli olet ihan oikeassa, että siinä, ettei kauneusasiassa voi määrittää absoluuttista totuutta. Totuus tarkoittaa tässä tilanteessa kommentin esittäjän rehellistä mielipidettä. Tässähän pitäisi tehdä aina hyvin laaja kyselytutkimus, jossa pääsee vastaamaan ennen ja jälkeen kuvan perusteella kummasta vaihtoehdosta pitää enemmän.
Jatkokysymys: mikä saa kommentin esittäjän kuvittelemaan, että random nainen esimerkiksi ravintolassa haluaa kuulla hänen rehellisen mielipiteensä ulkonäöstään, tai että sellainen on sopivaa kysymättä tuutata ilmoille?
Ap
Sinä puhuit aloitukessa veljestäsi. Se on hieman eri asia, kuin randm tyyppi kapakassa.
Niinpä. Ja vielä tollanen extempore lähtö kaljalle. Eiköhän se veli yrittänyt vaan säästää aikaa ja päästä nopeasti pubiin. Ei 20min normaalisti ole paljoa, mutta jos kaljahammasta oikein kolottaa saattaa tuo aika tuntua ikuisuudelta. Varmaan meikkaa myös extempore kauppareissuja varten.
Millainen ihminen meikkaa 20 minuuttia tai tunnin?
Ap on taas näitä tapauksia, jotka kuvittelee olevansa uniikkeeja lumihiutaleita. Harvinaisen rastittavan oloinen tapaus ainakin.