Lue keskustelun säännöt.
Elämän merkityksettömyys
15.03.2022 |
Tätä palstaa lukiessani, olen pistänyt merkille kuinka moni ihminen, itseni mukaan lukien on masentunut. Ja suurin syy tälle selvästi on se että ihmiset kokevat itsensä merkityksettömiksi.
Mistä siis te, jotka oikeasti nautitte elämästä, löydätte merkityksen elämäänne?
Omakohtainen esimerkki, lopetin juuri työt, joita inhosin enemmän kuin elämää, jos mahdollista :D Mutta jostain kumman syystä, koen jopa enemmän tyhjyyttä nyt, kuin silloin kuin olin töissä.
Olen monesti kuullut, että aikuisena merkityksen etsiminen elämään, on löytää taas sisäinen lapsesi ja mistä silloin nautit, mutta entä jos silloinkaan minulla ei ollut mitään suurta intohimoa? Olin kiinnostunut kaikesta, mutta en kuitenkaan mistään tietystä aihealueesta ylitse muiden.
Olen erittäin intohimoinen ihminen, ongelma vain on se että minulla ei ole mitään intohimon kohdetta.
Kommentit (94)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelaan rulettia, moneenko uskallan laskea kun kello lyö 21
Jostain luin joskus, että onnellisimpia ovat ne, jotka tekevät jotain toisten hyväksi, eivätkä keskity vain itseensä. Uskon, että tämä on totta.
Toinen asia, tärkein, on usko. Elämälle tulee mielekkyyttä, kun uskoo että tämä on vain välivaihe ennen sinne palaamista, minne oikeasti kuulumme, eli taivaan kotiin.
Silti itsellänikin on usein tyhjä olo. Kaikki tämä päivittäinen rumba, työt, kotityöt, lasten kuskaukset ym. tuntuvat niin turhilta.. Vaikka lapset kyllä tuovat ison merkityksen. Minulla on ihmisiä ympärilläni, joista huolehtiminen on hyvin tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Krooniset kivut ja sairaudet voivat muuttaa elämän paitsi merkityksettömäksi, ihan maanpäälliseksi helvetiksi. Silloin riittäisi sekin, että kipu lakkaisi. Että vain kipu lakkaisi, ei muuta.
Tämä on totta. 20v menty helvetillisillä kivuilla
Jos ei olisi perhettä, lapsia ja lastenlapsia, unelmia joita toteuttaa ja ystäviä joiden kanssa viettää aikaa elämä olisi merkityksetöntä ja kivut veisivät kaiken huomion. Ehkä hengenkin tähän mennessä
Itse ajattelen että elämän turhuuden hyväksyminen on avain onneen. Tavallaan kuin olisi junassa, joka törmää seinään joka tapauksessa, mutta valinta miten käytät tuon matkan on sinulla. Panikoitko, ahdistutko, valitatko loputtomiin vai menetkö esim. ravintolavaunuun, pelaanko shakkia vai käytkö kiinnostavia keskusteluja muiden kanssa. Sen pohjalta voi löytää omat arvonsa ja elää niiden mukaan.
Itselleni merkitystä lisää mm. vapaaehtoistyö, luonnon ihmettely, asiaansa intohimolla suhtautuvien ihmisten seuraaminen ja mahdollisuuksien mukaan rahan käyttäminen arvostamiini kohteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen että elämän turhuuden hyväksyminen on avain onneen. Tavallaan kuin olisi junassa, joka törmää seinään joka tapauksessa, mutta valinta miten käytät tuon matkan on sinulla. Panikoitko, ahdistutko, valitatko loputtomiin vai menetkö esim. ravintolavaunuun, pelaanko shakkia vai käytkö kiinnostavia keskusteluja muiden kanssa. Sen pohjalta voi löytää omat arvonsa ja elää niiden mukaan.
Itselleni merkitystä lisää mm. vapaaehtoistyö, luonnon ihmettely, asiaansa intohimolla suhtautuvien ihmisten seuraaminen ja mahdollisuuksien mukaan rahan käyttäminen arvostamiini kohteisiin.
Ja sen matkan voi käyttää vaikka tekemällä törmäävään junaan lisää matkustajia 🤔
Millään ei ole mitään merkitystä – tai millä tahansa on merkitystä. Se on näkökulmakysymys ja itse asiassa lopulta valintakysymys. Minkälaista maailmankuvaa haluat pääsi sisällä ylläpitää?
Faktahan on, että jossain vaiheessa viimeiset atomitkin repeytyvät universumin laajentuessa ja jäljelle jää vain pimeä tyhjyys. Onko siis millään sitä edeltävällä mitään merkitystä? Ehkä on, ehkä ei.
Minkä merkityksen sinä haluat eri asioille antaa?
(miksi joku poisti tämän viestin?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen makoillut koko viikon sängyssä, koska voin.
Mua työelämässä aina nolotti se rooli, jota yritin esittää. Hävetti leikkiä, että työpaikan kiistoilla oli jotain väliä. Tajusin , että se kaikki oli kulissia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina osannut nauttia harrastuksistani, mutta en katso että ne varsinaista merkitystä antavat elämälleni, ne ovat enemmäkin nautintoa ja viihdykettä.
Luulen, että ainoa oikea merkitys voi syntyä vain suhteessa muihin ihmisiin, että joku muu kokee sinut merkitykselliseksi ja tarpeelliseksi. Itse saan suurimman merkityksen lapsestani, koska hänelle olen oikeasti hänen elämänsä tärkeimpiä ihmisiä. Parisuhteissa olen jonkin aikaa ollut merkityksellinen, kunnes toinen ei ole enää kokenut saavansa minulta kaikkea mitä haluaa. Lapsen kanssa tuo ei muutu koskaan, jos ei jotenkin erityisesti mokaa sitä suhdetta.
Voivoi, miten tämän nyt sanoisi.. Onko sinulla tuollainen merkityksellinen suhde omaan äitiisi, joka ei koskaan ole lakannut? Ei kannata lapsen niskoille laittaa omaa merkityksellisyyden tunnettaan, vaan kyllä kannattaa alkaa tekemään töitä sen kanssa että tuntee sen itsessään.
No toki on, äitini on aina ollut äitini ja mihinkäs se siitä muuttuisi. Olemme toisillemme merkityksellisiä. Enkä todellakaan laita mitään lapsen niskoille, kunhan kerroin että minkä itse koen merkitykselliseksi.
Ihminen on sosiaalinen ja tunteellinen eläin, joten en oikein usko että sen merkityksen voisi kaivaa jostain omasta navasta, vaan siihen tarvitaan aina ihmissuhteita.
Minulle on myös vaikeaa löytää merkitystä elämään. Nuoruus oli yksinäinen ja kiusattiin. Se jätti jälkensä ja nykyään en oikein enää viihdy ainakaan isossa porukassa tai osaa olla rennosti. Samalla ei ole ystäviä tai läheisiä. Melko nuori olen vieläkin. Ymmärrän sen, että olen huono tutustumaan ja yleensä viihdyn yksin. Silti kaipaan toisten seuraa välillä paljon. Kokemuksia ja ajatuksia olisi kiva jakaa. Yksin kaikki tuntuu välillä merkityksettömältä. Ei pysty jakamaan muistoja. Samalla en toisaalta kaipaa mitään erikoista.
Rahaa on käytössä vähän ja se rajoittaa esim matkustelua. Siltä osin kaipaisin joskus huolettomuutta ja voisi välillä elää "luksuksen" kautta eikä aina laskea. Olen myös vähän liian heikko tänne. En jaksa aina niin paljon. Tämäkin talvi mennyt vähän kuin ohi unettomuuden takia ja voimat vähissä muutenkun. Alan vasta nyt saada voimia vähitellen takaisin. Amis taolla, koska väsyin siihenkin. Lukion jaksoin monia vuosia sitten jotenkin, mutta nyt tuo koulutus oli sitten liikaa ja unettomuus siihen päälle. Joskus jatkan kun pystyn. Joku tietysti opiskelee ja käy vielä töissä ja minä jo uuvuin noin vähästä. Sen vuoksi en oikein pärjää työelämässä. Se välillä pelottaa. Jos voisinkin elää rauhassa ja olla "heikko", mutta työkkärin vaatii osallistumaan ja ymmärrän sen.
Täällä kuitenkin on rajallista mitä voi tehdä. En varmaan esim koskaan voi omistaa taloa ja se voi sitten puutarhaharrastusta pois. Sama juttu esim matkustelun kanssa. En sinänsä kaipaa paljon, mutta monet merkitykselliset jutut liittyvät näihin. Samoin se ystävien ja läheisten puuttuminen. Perhettä on tosin halua.
Yritän aina olla miettimättä liikaa. Silti koen monia päiviä jolloin en näe missään järkeä. Tämä talvi ja viime talvikin sellainen kun voimat lopussa muutenkin. En pysynyt juuri nukkumaan. Kestän paremmin jos voimia muuten löytyy. Olen silti ollut yksinäinen ja melko surullinen jo yläkoulusta lähtien. Melankolisuus tuttua. Ikävät kokemukset paljon myös vaikuttaneet. Silti yritän aina löytää jotain iloakin. Välillä tuntuu kaikki turhalta ja mietin liikaa elämää ja kaiken tarkoitusta. Koirani oli tärkeä ja elin jo pelkästään vuoksi ne yli 10 vuotta. Tuli minulle, kun voin huonosti nuorena. Sen hoidin aina hyvin. Nyt kun sitä ei enää ole niin elämä tyhjempää ja yksinäistä. Silti en ota toista, koska se vaatii paljon.
Tähän loppuun vielä se, että nuorena surin monesti kun joku nuori päätti päivänsä. Näin esim jonkun youtuben videon ja itkin paljon niitä. Toisaalta koin itse samoin ja mielessäni tahdoin joskus pois itsekin. Vieläkin suren, että joku kokee niin paljon tuskaa ja esim kiusataan ja päätyy siihen tekoon. Nyt tosin ajattelen ettei minusta olisi siihen ja ymmärrän teon vaikeuksia muihin enemmän. Joskus mietin esim että monilla on kuitenkin joku joka välittää. Tietysti kaikki tapaukset erilaisia ja en vähättele. Silti edelleen, kun luen jonkun (varsinkin nuoren) päättäneen elämänsä niin suren sitä ja mietin myös itseäni varsinkin nuorempana. Ymmärrän niitä ajatuksia. Toki tämä nyt vaan tähän loppuun ja en ole siinä tilanteessa kuitenkaan. Sori pitkä viesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onkohan ulkoiset asiat tyydyttäviä vain ekstroverteille?
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ulkoiset asiat tyydyttäviä vain ekstroverteille?
Maailma on rakennettu ekstroverteille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle on myös vaikeaa löytää merkitystä elämään. Nuoruus oli yksinäinen ja kiusattiin. Se jätti jälkensä ja nykyään en oikein enää viihdy ainakaan isossa porukassa tai osaa olla rennosti. Samalla ei ole ystäviä tai läheisiä. Melko nuori olen vieläkin. Ymmärrän sen, että olen huono tutustumaan ja yleensä viihdyn yksin. Silti kaipaan toisten seuraa välillä paljon. Kokemuksia ja ajatuksia olisi kiva jakaa. Yksin kaikki tuntuu välillä merkityksettömältä. Ei pysty jakamaan muistoja. Samalla en toisaalta kaipaa mitään erikoista.
Rahaa on käytössä vähän ja se rajoittaa esim matkustelua. Siltä osin kaipaisin joskus huolettomuutta ja voisi välillä elää "luksuksen" kautta eikä aina laskea. Olen myös vähän liian heikko tänne. En jaksa aina niin paljon. Tämäkin talvi mennyt vähän kuin ohi unettomuuden takia ja voimat vähissä muutenkun. Alan vasta nyt saada voimia vähitellen takaisin. Amis taolla, koska väsyin siihenkin. Lukion jaksoin monia vuosia sitten jotenkin, mutta nyt tuo koulutus oli sitten liikaa ja unettomuus siihen päälle. Joskus jatkan kun pystyn. Joku tietysti opiskelee ja käy vielä töissä ja minä jo uuvuin noin vähästä. Sen vuoksi en oikein pärjää työelämässä. Se välillä pelottaa. Jos voisinkin elää rauhassa ja olla "heikko", mutta työkkärin vaatii osallistumaan ja ymmärrän sen.
Täällä kuitenkin on rajallista mitä voi tehdä. En varmaan esim koskaan voi omistaa taloa ja se voi sitten puutarhaharrastusta pois. Sama juttu esim matkustelun kanssa. En sinänsä kaipaa paljon, mutta monet merkitykselliset jutut liittyvät näihin. Samoin se ystävien ja läheisten puuttuminen. Perhettä on tosin halua.Yritän aina olla miettimättä liikaa. Silti koen monia päiviä jolloin en näe missään järkeä. Tämä talvi ja viime talvikin sellainen kun voimat lopussa muutenkin. En pysynyt juuri nukkumaan. Kestän paremmin jos voimia muuten löytyy. Olen silti ollut yksinäinen ja melko surullinen jo yläkoulusta lähtien. Melankolisuus tuttua. Ikävät kokemukset paljon myös vaikuttaneet. Silti yritän aina löytää jotain iloakin. Välillä tuntuu kaikki turhalta ja mietin liikaa elämää ja kaiken tarkoitusta. Koirani oli tärkeä ja elin jo pelkästään vuoksi ne yli 10 vuotta. Tuli minulle, kun voin huonosti nuorena. Sen hoidin aina hyvin. Nyt kun sitä ei enää ole niin elämä tyhjempää ja yksinäistä. Silti en ota toista, koska se vaatii paljon.
Tähän loppuun vielä se, että nuorena surin monesti kun joku nuori päätti päivänsä. Näin esim jonkun youtuben videon ja itkin paljon niitä. Toisaalta koin itse samoin ja mielessäni tahdoin joskus pois itsekin. Vieläkin suren, että joku kokee niin paljon tuskaa ja esim kiusataan ja päätyy siihen tekoon. Nyt tosin ajattelen ettei minusta olisi siihen ja ymmärrän teon vaikeuksia muihin enemmän. Joskus mietin esim että monilla on kuitenkin joku joka välittää. Tietysti kaikki tapaukset erilaisia ja en vähättele. Silti edelleen, kun luen jonkun (varsinkin nuoren) päättäneen elämänsä niin suren sitä ja mietin myös itseäni varsinkin nuorempana. Ymmärrän niitä ajatuksia. Toki tämä nyt vaan tähän loppuun ja en ole siinä tilanteessa kuitenkaan. Sori pitkä viesti.
Kiitos, kun kirjoitit tämän. Olet ihana, lämmin ja empaattinen ihminen. Muista, että herkkyys ei ole heikkoutta, vaikka se välillä siltä tuntuisi. Meitä samankaltaisia on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Tommy Hellsten kirjat.
Ou jee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen että elämän turhuuden hyväksyminen on avain onneen. Tavallaan kuin olisi junassa, joka törmää seinään joka tapauksessa, mutta valinta miten käytät tuon matkan on sinulla. Panikoitko, ahdistutko, valitatko loputtomiin vai menetkö esim. ravintolavaunuun, pelaanko shakkia vai käytkö kiinnostavia keskusteluja muiden kanssa. Sen pohjalta voi löytää omat arvonsa ja elää niiden mukaan.
Itselleni merkitystä lisää mm. vapaaehtoistyö, luonnon ihmettely, asiaansa intohimolla suhtautuvien ihmisten seuraaminen ja mahdollisuuksien mukaan rahan käyttäminen arvostamiini kohteisiin.
Ja sen matkan voi käyttää vaikka tekemällä törmäävään junaan lisää matkustajia 🤔
Jos ei tekisi lisää kärsijöitä, joutuisi matkan viettämään joko yksin tai niiden seurassa jotka ovat siellä jo valmiiksi.
Monet eivät myöskään näe luettelemiasi asioita sen matkan arvoisina, vaan koko junamatkan merkitys perustuu siihen että voi odotella törmäystä yhdessä lapsensa kanssa.
Itse koen elämän merkityksellisyyden löytyvän hengellisyydestä ja uskosta. Se antaa elämälle pohjan silloinkin kun on vaikeuksia: työttömyyttä, ongelmia parisuhteessa tai ystävyyssuhteissa, sairautta, köyhyyttä, epäonnistumisia, hylkäämistä. Kokee olevansa arvokas ilman että oma arvo määräytyy saavutusten mukaan.
Yöksi ylös pohdittavaksi kun enemmistön tietoisuus on sammunut eikä kukaan vaadi suorittamaan mitään seuraavaan 9 tuntiin.