Olisiko sinusta (ollut) äitipuoleksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli & sijaisvanhempi. En näe mitään eroa noiden välillä, enkä biologisten & lainalapsien välillä. Tai no toki näen geneettisen eron, mutta esim pienestä saakka kasvattamani lainalapset muistuttavat kaikin tavoin enemmän biologisia lapsiani kuin omia biologisia vanhempiaan, ympäristön vaikutus on niin suuri kuitenkin.

Mun tilanne on lapsipuolten suhteen sillä tapaa poikkeuksellinen, että heidän äitinsä on menehtynyt, joten mulla ei ole sitä puolison ex-kumppania kuvioissa. Jos olisi, se varmaan tekisi asioista monimutkaisempia ja hankaloittais äitipuolena olemista. Sijaislapsissakin on usein ne biol. vanhemmat, jotka aiheuttavat hankaluuksia jos aiheuttavat, meillä on ollut hyvä tuuri heidän suhteen ja on hyvät välit.

Kyllä jokaisesta, jolla on pää ja itsetunto kunnossa, on äiti- tai isäpuoleksi. Lapset on aina syyttömiä vanhempien tilanteeseen ja ympärillä olevien aikuisten pitää osata sopeutua tilanteeseen lapsen edun mukaisesti. Jos vaan ymmärtää, että puolison entiselle elämälle tai entisen liiton lapsille ei voi olla mustasukkainen tai että lapsia kohtaan osoitettu rakkaus ei vähennä muita/sinua kohtaan tunnettua rakkautta, kaikki on hyvin.

Omaan tunnesiteeseen toki vaikuttaa se, että oletko lähi- vai etävanhempi ja kuinka pienestä saakka lapsi on ollut elämässäsi. Itse esim. pidän aivan omana lapsenani aivan pienestä saakka kasvattamaa lasta, mutta vasta teini-iässä luokseni asumaan tullut on hieman etäisempi, silti olen itseni suhteen hyvin tarkka siitä, etten kohtele häntä ollenkaan eri tavalla ja tämä on iso osa syytä, miksi tulen toimeen aivan kaikenlaisten lasten ja nuorten kanssa, koska he myös kunnioittavat minua ja tietävät olevansa tärkeitä ja arvokkaita minulle.

sinulla on hyvä <3 ja järkeä päässä

Kiva vastata itse itselle ja kehua itseään. :)

Kyllä tuon kommentin kirjoitti ihan toinen lukija, mutta pahoittelen, että menin niin tekemään. Ei ole palstan linjan mukainen. :(

En aio ruveta äitipuoleksi. Olen aika tarkka vähistä rahoistani ja lyhyestä vapaa-ajastani. En haluaisi, että mieheni exän lapset söisi ostamani ruuat ja sotkisivat asuntoani. Lisäksi miehellä olisi aina joka toinen viikonloppu kiinni eikä voisi tehdä mitään.

Aloin sen kummemmin asiaa syvemmin pohtimatta 'äitipuoleksi' kahdelle parikymppiselle tyttärelle. Rakastuin mieheen ja saimme yhteisen lapsen. Ajattelin, että nämä jo aikuiset lapsethan ovat aikuisia ja siksi en heidän elämäänsä niin kiinteästi kuulu. Olin väärässä. En ole laiskempia aikuisia tavannut ja tuntuu, että lapsemme syntymän jälkeen he aktivoituivat viettämään kaiken aikansa luonamme. Ei kuitenkaan siksi, että esim auttaisivat lapsen hoidossa tai edes että siivoaisivat omat jälkensä. He eivät myöskään vaikuta luovan suhdetta uuteen sisarukseensa, he vaan makaavat ja plaraavat kännyköitään. He eivät yksinkertaisesti tee YHTÄÄN MITÄÄN. Ja minä olen aivan loppu. Voin suoraan sanoa, että kadun.

Samalla tavalla voisi esittää kysymyksen : "olisiko sinusta (ollut) isäpuoleksi?

Vierailija kirjoitti:

Aloin sen kummemmin asiaa syvemmin pohtimatta 'äitipuoleksi' kahdelle parikymppiselle tyttärelle. Rakastuin mieheen ja saimme yhteisen lapsen. Ajattelin, että nämä jo aikuiset lapsethan ovat aikuisia ja siksi en heidän elämäänsä niin kiinteästi kuulu. Olin väärässä. En ole laiskempia aikuisia tavannut ja tuntuu, että lapsemme syntymän jälkeen he aktivoituivat viettämään kaiken aikansa luonamme. Ei kuitenkaan siksi, että esim auttaisivat lapsen hoidossa tai edes että siivoaisivat omat jälkensä. He eivät myöskään vaikuta luovan suhdetta uuteen sisarukseensa, he vaan makaavat ja plaraavat kännyköitään. He eivät yksinkertaisesti tee YHTÄÄN MITÄÄN. Ja minä olen aivan loppu. Voin suoraan sanoa, että kadun.

Kuinka niin "kaiken aikansa"? Eikös parikymppisenä yleensä asu jo omillaan?

Vierailija kirjoitti:

Aloin sen kummemmin asiaa syvemmin pohtimatta 'äitipuoleksi' kahdelle parikymppiselle tyttärelle. Rakastuin mieheen ja saimme yhteisen lapsen. Ajattelin, että nämä jo aikuiset lapsethan ovat aikuisia ja siksi en heidän elämäänsä niin kiinteästi kuulu. Olin väärässä. En ole laiskempia aikuisia tavannut ja tuntuu, että lapsemme syntymän jälkeen he aktivoituivat viettämään kaiken aikansa luonamme. Ei kuitenkaan siksi, että esim auttaisivat lapsen hoidossa tai edes että siivoaisivat omat jälkensä. He eivät myöskään vaikuta luovan suhdetta uuteen sisarukseensa, he vaan makaavat ja plaraavat kännyköitään. He eivät yksinkertaisesti tee YHTÄÄN MITÄÄN. Ja minä olen aivan loppu. Voin suoraan sanoa, että kadun.

Teit lapsen siis jonkun papan kanssa ja odotit, että hänen aikuiset lapsensa olisivat sinun palvelijoitasi? Nyt et sitten jaksa hoitaa edes sitä omaa lastasi ja haukut miehen lapset rumasti. Hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Aloin sen kummemmin asiaa syvemmin pohtimatta 'äitipuoleksi' kahdelle parikymppiselle tyttärelle. Rakastuin mieheen ja saimme yhteisen lapsen. .

Mä ihmettelen niitä miehiä (ja naisia), jotka yli nelikymppisenä hankkivat lisää lapsia uuden kumppanin kanssa, kun omat lapset ovat jo aikuisia. Ilmeisesti heidän mielestään vauvan hoito ja pikkulapsiarki on niin mielettömän ihanaa.

Tuskinpa. En usko, että olisin jatkanut edes tapailua miehen kanssa, jolla olisi ollut lapsia edellisestä liitosta. Minulla on kaksi isoa teiniä ja arvostan omaa aikaani hyvin paljon. En jaksaisi aloittaa enää mitään lapsiperheen arkea, en varsinkaan vieraiden lasten äitipuolena. Jos ja kun aikanaan toivottavasti saan lastenlapsia, niin heille olen mahtava mummi, mutta se riittää lapsista.

Kristiina xx kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloin sen kummemmin asiaa syvemmin pohtimatta 'äitipuoleksi' kahdelle parikymppiselle tyttärelle. Rakastuin mieheen ja saimme yhteisen lapsen. .

Mä ihmettelen niitä miehiä (ja naisia), jotka yli nelikymppisenä hankkivat lisää lapsia uuden kumppanin kanssa, kun omat lapset ovat jo aikuisia. Ilmeisesti heidän mielestään vauvan hoito ja pikkulapsiarki on niin mielettömän ihanaa.

Ohis ja eri, näillä on yleensä päässä tai menneisyydessään kyllä vähän vikaa ja hämminkiä. Tuntuu, että nämä ovat paljon tavallista useammin entisiä käyttäjiä, jotka eivät olleet ensimmäis(t)en liit(t)o(je)n lapsille hyviä eivätkä läsnä. Lisäksi on niitä, joiden on pakko tehdä lapsi ihan jokaiseen suhteeseen. Ja niitä, jotka tekevät lapsen uuden, vauvakuumeisen naisen mieliksi vain, jottei uusi nainen lähtisi. Saatuaan sen vauvan alkaa kuitenkin miehen menneisyys pahasti häiritä, näköjään.

Vierailija kirjoitti:

Aloin sen kummemmin asiaa syvemmin pohtimatta 'äitipuoleksi' kahdelle parikymppiselle tyttärelle. Rakastuin mieheen ja saimme yhteisen lapsen. Ajattelin, että nämä jo aikuiset lapsethan ovat aikuisia ja siksi en heidän elämäänsä niin kiinteästi kuulu. Olin väärässä. En ole laiskempia aikuisia tavannut ja tuntuu, että lapsemme syntymän jälkeen he aktivoituivat viettämään kaiken aikansa luonamme. Ei kuitenkaan siksi, että esim auttaisivat lapsen hoidossa tai edes että siivoaisivat omat jälkensä. He eivät myöskään vaikuta luovan suhdetta uuteen sisarukseensa, he vaan makaavat ja plaraavat kännyköitään. He eivät yksinkertaisesti tee YHTÄÄN MITÄÄN. Ja minä olen aivan loppu. Voin suoraan sanoa, että kadun.

Minkälaista elämää olit odottanut?

Oli aika noloa kun lapset olivat minua vanhempia.

Luultavasti ei. En ole lapsirakas enkä pidä lapsista, muista kun omastani. En vihaa kenenkään muun lapsia, mutta en vain tunne oloani mukavaksi lasten seurassa. Mieluiten näen kavereitakin ilman lapsia.

Periaatteessa varmaan olisi, mutta käytännössä se on sellainen asema, johon en halua päätyä. Äitipuolen rooli on helposti aika epäkiitollinen. Etenkään en halua kantaa hoivavastuuta miehen puolesta hänen omista lapsistaan. Moni näyttää erottuaan hankkivan uuden naisen, jolle lykätä vaivihkaa iso osa omasta vastuustaan lapsesta. Ei kiitos sellaista. Muuten voisin harkita vaikka sijaisvanhemmuuttakin, nimenomaan tuo uusperhekuvio vähän närästää.

Jos kyseessä olisi elämäni mies, jolla hyvin kasvatettu lapsi, josta kantaa itse vastuun, siinä tapauksessa voisin ollakin. Siitäkin huolimatta vältän sellaiseen tilanteeseen päätymistä. "Hyvin kasvatettu" ennen kaikkea siksi, että lapsen laiminlyöminen kertoo niin paljon miehestä itsestään. (Sairauksia ja vaikeuksia taas sympatisoin, etenkin lapsilla, eli kyse ei ole siitä, että lapsen on ehdottomasti oltava aina helpoin mahdollinen.)

Mun mielestä on outoa, jos naiselle, jolla on (pieniä) lapsia, ei kelpaa mies, jolla myös on omia (samanikäisiä) lapsia. Sama asia, jos 150kg painava sohvaperuna haluaa itselleen urheilullisen kumppanin.

Kyllä. En halua omia biologisia lapsia, mutta voisin hyvin olla "äitipuoli" tai vaihtoehtoisesti adoptoida lapsia. Uusperheenkohdalla onnistumiseen vaikuttaa lapsia enemmän se, miten lasten biologiset vanhemmat osaavat hommansa hoitaa. Mihinkään riitely-kuvioon en lähtisi mukaan. 

Kristiina xx kirjoitti:

Mun mielestä on outoa, jos naiselle, jolla on (pieniä) lapsia, ei kelpaa mies, jolla myös on omia (samanikäisiä) lapsia. Sama asia, jos 150kg painava sohvaperuna haluaa itselleen urheilullisen kumppanin.

Mitä outoa siinä on? Eihän kaikki halua monia lapsia, vaan se oma yksi tai omat kaksi on ihan tarpeeksi. 

Olen sekä äitipuoli että sijaisvanhempi miehen exän lapselle. Menin siis yhteen miehen kanssa jolla yksi lapsi. Miehen exällä oli myös lapsi toisen miehen kanssa. Lapsi huostaanotettiin ja sijoitettiin meille asumaan. Saimme miehen kanssa vielä kaksi yhteistä lasta. Koen itseni kaikkien lasten äidiksi, miehen ex on tosi vähän lasten kanssa tekemisissä.

Uskon, että olisin pärjännyt äitipuolena, sillä pidän kovasti kaikista lapsista. Lähinnä arveluttaa, olisinko tullut toimeen lapsen oikean äidin kanssa.

Puolisoni jälkeläinen haistatti v*ttua jo ensitapaamisella, oli tuolloin 19vuotias. Joten, eipä ole juuri kiinnostusta hänen arkeaan kohtaan.

Kumppanin erittäin haastavan ja kieron exän takia sellaisen uusperheen rakentamisesta ei olisi tullut mitään. Aluksi olisi voinut pyöriä normaalistikin, mutta aika pian siihen olisi tullut sellaisia vaikeuksia, niin ettei kenelläkään olisi ollut hyvä. Onneksi tästä exästä on jokainen tilanteen osapuoli päässyt eroon, eli kenenkään ei lopulta tarvinnut jäädä hänen pauloihinsa.

Toisaalta taas sellaisesta ihanasta exästä eroaminen mietityttäisi, miksi he ovat päätyneet eroon ja en haluaisi sellaista ihmistä nurkiini roikkumaan:D

Kokonaisuudessaan tilanne riippuu siitä, kuinka suopeasti pystyt pääsemme sisään uusperheeseen. Jos sut otetaan tasavertaisena aikuisena mukaan, eikä suljeta aina pois sanomalla "tämä ei kuulu sinulle", niin tilanne voisi toimia. Toisaalta tiedän sen, etten itse voisi jakaa ehdotonta rakkautta vieraalle mukulalle, joten en yksinkertaisesti voisi lähteä sellaiseen touhuun, missä lopulta se vieras mukula kärsii. Sen verran vieraankin lasta tarvitsee ajatella.