Olisiko sinusta (ollut) äitipuoleksi?

Äitipuolia ei arvosteta, vaan kohdellaan ihan pohjasakkana. Olin yhdessä mieheni kanssa ja perheeseen kuului myös miehen kaksi lasta. Lasten biologinen äiti oli kuollut jo lasten ollessa pieniä, eivät nämä muistaneet äitiään lainkaan. Alusta asti sekä miehen että lasten äidin suku oli tuppaamassa meidän perheeseen ja vastustamassa kaikkea meidän perhe-elämää. Olisivat halunneet jatkaa samoin kuin aikaisemmin, nähdä lapsia usein ja pitää yhteyttä lapsiin. Tästä syystä mieskään ei sitten halunnut, että olisimme tiiviimmin oma perhe ja minä lapsille äitinä.

Vierailija kirjoitti:

Äitipuolia ei arvosteta, vaan kohdellaan ihan pohjasakkana. Olin yhdessä mieheni kanssa ja perheeseen kuului myös miehen kaksi lasta. Lasten biologinen äiti oli kuollut jo lasten ollessa pieniä, eivät nämä muistaneet äitiään lainkaan. Alusta asti sekä miehen että lasten äidin suku oli tuppaamassa meidän perheeseen ja vastustamassa kaikkea meidän perhe-elämää. Olisivat halunneet jatkaa samoin kuin aikaisemmin, nähdä lapsia usein ja pitää yhteyttä lapsiin. Tästä syystä mieskään ei sitten halunnut, että olisimme tiiviimmin oma perhe ja minä lapsille äitinä.

Et siis ollut lasten asialla vaan omalla asiallasi. Halusit lapset ja miehet perheleikkiin?

Luultavasti olisi ollut. En niitä "omia" lapsiakaan omista.  Ovat ihan omia "yksikköjään". Kuitenkin miehen tulisi kunnioittaa ja tukea kaikin tavoin äitipuolenani oloa, muuten se ei voisi onnistua.

Kyllä varmaan. En ole mitenkään erityisen lapsirakas tai luonteva vieraiden lasten kanssa, mutta olen sopeutuvainen. Tottakai se riippuu monesta asiasta, millainen suhde lapsilla on vanhempiinsa, osaako lasten isä olla heidän kanssaan vai yrittäisikö lykätä minun hoitoon saman tien (semmoista en katsoisi yhtään), millaiset välit lasten vanhemmilla on, miten lapset suhtautuvat.

Ei äitipuoleuteen kuulu välttämättä mikään rakkaus lasta kohtaan. Aika pitkälle pääsee sillä, että on ns. turvallinen aikuinen jonka kanssa lapsi voi ja uskaltaa puhua. Oma vaimoni oli erinomainen äitipuoli lapselleni ja inspiroi häntä monella tavalla.

Kyllä! Rakastan toki omaa lastani yli kaiken, mutta samalla tykkään tosi paljon lapseni kavereista. Veljilläni on ollut lapsia ennen omaani ja he ovat suunnattoman tärkeitä, tärkeitä ovat myös muutamien läheisten ystävien lapset, kummilapset. Olen tehnyt työtä lasten parissa yli 35 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Ei äitipuoleuteen kuulu välttämättä mikään rakkaus lasta kohtaan. Aika pitkälle pääsee sillä, että on ns. turvallinen aikuinen jonka kanssa lapsi voi ja uskaltaa puhua. Oma vaimoni oli erinomainen äitipuoli lapselleni ja inspiroi häntä monella tavalla.

Tämäntapainen minä ehkä olin, pidin lapsesta hyvin paljon ja tulimme toimeen, mutta aikuistuttuaan hänen ajatuksensa lapsuudestaan (lähinnä niistä omista vanhemmistaan) on kehittynyt sellaiseen suuntaan, että on vaikea enää tuntea sitä ihmistä, jollainen hän lapsena oli. Varmasti olisin voinut olla parempi, mutta sitä en voi muuttaa enää. Nyt olen se jolle hän morkkaa vanhempiaan, ei ole koskaan missään positiivisessa mielessä yhteyksissä. En ollenkaan kiellä vastuutani koko kuviossa, en vain oikein tiedä mitä hän minustakaan ajattelee aivan pohjamutia myöten. 

PS: ymmärrän täysin omaan vastaukseeni saamani alanuolet. 

20

Vierailija kirjoitti:

Harkitsin kerran asiaa, kun tapailin vanhempaa miestä, jolla oli varhaisteini-ikäiset lapset. En koskaan halunnut tavata lapsia, kun en halunnut aiheuttaa heille mitään suurempaa tunnekuormaa (olin sen verran paljon nuorempi heidän isäänsä). Jälkikäteen olen tajunnut, että tuo haluttomuus tavata lapsia liittyi varmasti siihen, että en olisi kyennyt ryhtymään äitipuoleksi. Onneksi en ryhtynyt, ei olisi ollut minun juttuni. Myöhemmin olen perustanut perheen ja lapsi on ollut minulle ja miehelle molemmille ensimmäinen.

Hyvä että järkiinnyit ! Ei kuulosta hyvälle tuo vanhempi mies  puolisona. Itse ei ainakaan pystyisi

Olen lapseton sinkkunainen, eikä minua voisi vähempää kiinnostaa alkaa hoitaa eikä elättää toisen ihmisen lapsia.

Korkeintaan voisin olla seksisuhteessa mieheen jolla on lapsia.

Minä olen äitipuoli, mutta kasvata enkä rakasta mieheni lapsia.

Meillä on sopimus, että mies itse kasvattaa ja hoitaa omat lapsensa. Tosin hänen lapsensa käyvät vain joka toinen vkl, niin minun ei tarvitse mihinkään puuttuakaan. Ei, siihen minusta ei olisi, että lapset asuisivat meillä koko ajan.

Rakastaminen on liikaa vaadittu. Sietäminen ja hyväksyminen ja kohteliaisuus riittävät.

Ei olisi.

Olen ns ammattikasvattaja ja kun työpäivän verran kasvattaa ja hoitaa muiden lapsia, kiintyy heihin ja oikeasti välittää, ei sellaista jaksa enää vapaalla. Omat lapset eri asia. Mutta vieraita lapsia en vapaalla jaksa pl. tärkeät sukulaislapset.

Olisi varmaankin, mutta ei kyllä ole mitään kiinnostusta. En halua kumppania, jolla on lapsia valmiiksi.

Olisi ja haluankin että kumppanilla on myös omia lapsia. Tai no, ei se nyt TÄYSIN pakollista ole. Mutta mieluiten joo isä, kuin lapseton mies. :)

miltähän tuntuu kun kotona asuvan tytön kaverista tulee perheen äitipuoli

Ei olisi. Muutaman kerran kokeiltu ja aina ihan kamalaa taistelua siitä että hoitaa ja maksaisi itse lastensa kulut. Ei taida sellaista miestä olla olemassa kenen kanssa alkaisin moiseen kuvioon. Toisaalta en kyllä ottaisi lapsetonta miestäkään meille asumaan mun ja lasten arkea sotkemaan..

Olen äitipuoli & sijaisvanhempi. En näe mitään eroa noiden välillä, enkä biologisten & lainalapsien välillä. Tai no toki näen geneettisen eron, mutta esim pienestä saakka kasvattamani lainalapset muistuttavat kaikin tavoin enemmän biologisia lapsiani kuin omia biologisia vanhempiaan, ympäristön vaikutus on niin suuri kuitenkin.

Mun tilanne on lapsipuolten suhteen sillä tapaa poikkeuksellinen, että heidän äitinsä on menehtynyt, joten mulla ei ole sitä puolison ex-kumppania kuvioissa. Jos olisi, se varmaan tekisi asioista monimutkaisempia ja hankaloittais äitipuolena olemista. Sijaislapsissakin on usein ne biol. vanhemmat, jotka aiheuttavat hankaluuksia jos aiheuttavat, meillä on ollut hyvä tuuri heidän suhteen ja on hyvät välit.

Kyllä jokaisesta, jolla on pää ja itsetunto kunnossa, on äiti- tai isäpuoleksi. Lapset on aina syyttömiä vanhempien tilanteeseen ja ympärillä olevien aikuisten pitää osata sopeutua tilanteeseen lapsen edun mukaisesti. Jos vaan ymmärtää, että puolison entiselle elämälle tai entisen liiton lapsille ei voi olla mustasukkainen tai että lapsia kohtaan osoitettu rakkaus ei vähennä muita/sinua kohtaan tunnettua rakkautta, kaikki on hyvin.

Omaan tunnesiteeseen toki vaikuttaa se, että oletko lähi- vai etävanhempi ja kuinka pienestä saakka lapsi on ollut elämässäsi. Itse esim. pidän aivan omana lapsenani aivan pienestä saakka kasvattamaa lasta, mutta vasta teini-iässä luokseni asumaan tullut on hieman etäisempi, silti olen itseni suhteen hyvin tarkka siitä, etten kohtele häntä ollenkaan eri tavalla ja tämä on iso osa syytä, miksi tulen toimeen aivan kaikenlaisten lasten ja nuorten kanssa, koska he myös kunnioittavat minua ja tietävät olevansa tärkeitä ja arvokkaita minulle.

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli & sijaisvanhempi. En näe mitään eroa noiden välillä, enkä biologisten & lainalapsien välillä. Tai no toki näen geneettisen eron, mutta esim pienestä saakka kasvattamani lainalapset muistuttavat kaikin tavoin enemmän biologisia lapsiani kuin omia biologisia vanhempiaan, ympäristön vaikutus on niin suuri kuitenkin.

Mun tilanne on lapsipuolten suhteen sillä tapaa poikkeuksellinen, että heidän äitinsä on menehtynyt, joten mulla ei ole sitä puolison ex-kumppania kuvioissa. Jos olisi, se varmaan tekisi asioista monimutkaisempia ja hankaloittais äitipuolena olemista. Sijaislapsissakin on usein ne biol. vanhemmat, jotka aiheuttavat hankaluuksia jos aiheuttavat, meillä on ollut hyvä tuuri heidän suhteen ja on hyvät välit.

Kyllä jokaisesta, jolla on pää ja itsetunto kunnossa, on äiti- tai isäpuoleksi. Lapset on aina syyttömiä vanhempien tilanteeseen ja ympärillä olevien aikuisten pitää osata sopeutua tilanteeseen lapsen edun mukaisesti. Jos vaan ymmärtää, että puolison entiselle elämälle tai entisen liiton lapsille ei voi olla mustasukkainen tai että lapsia kohtaan osoitettu rakkaus ei vähennä muita/sinua kohtaan tunnettua rakkautta, kaikki on hyvin.

Omaan tunnesiteeseen toki vaikuttaa se, että oletko lähi- vai etävanhempi ja kuinka pienestä saakka lapsi on ollut elämässäsi. Itse esim. pidän aivan omana lapsenani aivan pienestä saakka kasvattamaa lasta, mutta vasta teini-iässä luokseni asumaan tullut on hieman etäisempi, silti olen itseni suhteen hyvin tarkka siitä, etten kohtele häntä ollenkaan eri tavalla ja tämä on iso osa syytä, miksi tulen toimeen aivan kaikenlaisten lasten ja nuorten kanssa, koska he myös kunnioittavat minua ja tietävät olevansa tärkeitä ja arvokkaita minulle.

sinulla on hyvä <3 ja järkeä päässä

Varmaan olisi, itselläni on kolme lasta. Uudessa suhteessa en tosin kiirehtisi asumaan yhdessä.

Ainakin sellaisessa tilanteessa uskon, että minusta olisi äitipuoleksi, että olisin sinkku(äiti?) ja rakastuisin täysillä leskimieheen, jolla olisi alaikäinen, pieni lapsi, ehkä kaksi, joka itse hyväksyisi minut ja alkaisi pitää äitipuolenaan. Kovin monen lapsen äitipuoleksi en voisi kuvitella alkavani etenkään enää kun itselläni on lapsia.

Jos lapsen äiti olisi elossa en tavoittelisi minkäänlaista äitipuolen asemaa oli lapsen suhde äitiinsä millainen tahansa. Olisin siinä tapauksessa se isän uusi naisystävä(/vaimo?) ja siinä sivussa miehen lapselle kiva, ehkä läheinenkin aikuinen. En tahtoisi, että minuun viitattaisiin mitenkään lapsen äitinä.

Mielestäni, ja nyt on kyse vain minun mielipiteestäni, oikeat äitipuolet ovat harvinaisia wnb-äitipuoliin verrattuna. Joskus se on se eroisä, joka alkaa järjestellä lapselleen "uutta äitiä" eron jälkeen. Joskus se on se uusi naisystävä, joka tahtoo leikkiä kotia ja sekoittaa lastenkin päät.

Esimerkiksi toinen mummoni oli tällainen mielestäni oikea äitipuoli ja toinen pappani oikea isäpuoli. Yhdessä he saivat myös kaksi lasta, joista toinen on siis isäni. Yhteisten lasten saaminen ei tosin ole mielestäni ollenkaan välttämätöntä tässä kysymyksessä tai se onko molemmilla lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli & sijaisvanhempi. En näe mitään eroa noiden välillä, enkä biologisten & lainalapsien välillä. Tai no toki näen geneettisen eron, mutta esim pienestä saakka kasvattamani lainalapset muistuttavat kaikin tavoin enemmän biologisia lapsiani kuin omia biologisia vanhempiaan, ympäristön vaikutus on niin suuri kuitenkin.

Mun tilanne on lapsipuolten suhteen sillä tapaa poikkeuksellinen, että heidän äitinsä on menehtynyt, joten mulla ei ole sitä puolison ex-kumppania kuvioissa. Jos olisi, se varmaan tekisi asioista monimutkaisempia ja hankaloittais äitipuolena olemista. Sijaislapsissakin on usein ne biol. vanhemmat, jotka aiheuttavat hankaluuksia jos aiheuttavat, meillä on ollut hyvä tuuri heidän suhteen ja on hyvät välit.

Kyllä jokaisesta, jolla on pää ja itsetunto kunnossa, on äiti- tai isäpuoleksi. Lapset on aina syyttömiä vanhempien tilanteeseen ja ympärillä olevien aikuisten pitää osata sopeutua tilanteeseen lapsen edun mukaisesti. Jos vaan ymmärtää, että puolison entiselle elämälle tai entisen liiton lapsille ei voi olla mustasukkainen tai että lapsia kohtaan osoitettu rakkaus ei vähennä muita/sinua kohtaan tunnettua rakkautta, kaikki on hyvin.

Omaan tunnesiteeseen toki vaikuttaa se, että oletko lähi- vai etävanhempi ja kuinka pienestä saakka lapsi on ollut elämässäsi. Itse esim. pidän aivan omana lapsenani aivan pienestä saakka kasvattamaa lasta, mutta vasta teini-iässä luokseni asumaan tullut on hieman etäisempi, silti olen itseni suhteen hyvin tarkka siitä, etten kohtele häntä ollenkaan eri tavalla ja tämä on iso osa syytä, miksi tulen toimeen aivan kaikenlaisten lasten ja nuorten kanssa, koska he myös kunnioittavat minua ja tietävät olevansa tärkeitä ja arvokkaita minulle.

sinulla on hyvä <3 ja järkeä päässä

Kiva vastata itse itselle ja kehua itseään. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen äitipuoli & sijaisvanhempi. En näe mitään eroa noiden välillä, enkä biologisten & lainalapsien välillä. Tai no toki näen geneettisen eron, mutta esim pienestä saakka kasvattamani lainalapset muistuttavat kaikin tavoin enemmän biologisia lapsiani kuin omia biologisia vanhempiaan, ympäristön vaikutus on niin suuri kuitenkin.

Mun tilanne on lapsipuolten suhteen sillä tapaa poikkeuksellinen, että heidän äitinsä on menehtynyt, joten mulla ei ole sitä puolison ex-kumppania kuvioissa. Jos olisi, se varmaan tekisi asioista monimutkaisempia ja hankaloittais äitipuolena olemista. Sijaislapsissakin on usein ne biol. vanhemmat, jotka aiheuttavat hankaluuksia jos aiheuttavat, meillä on ollut hyvä tuuri heidän suhteen ja on hyvät välit.

Kyllä jokaisesta, jolla on pää ja itsetunto kunnossa, on äiti- tai isäpuoleksi. Lapset on aina syyttömiä vanhempien tilanteeseen ja ympärillä olevien aikuisten pitää osata sopeutua tilanteeseen lapsen edun mukaisesti. Jos vaan ymmärtää, että puolison entiselle elämälle tai entisen liiton lapsille ei voi olla mustasukkainen tai että lapsia kohtaan osoitettu rakkaus ei vähennä muita/sinua kohtaan tunnettua rakkautta, kaikki on hyvin.

Omaan tunnesiteeseen toki vaikuttaa se, että oletko lähi- vai etävanhempi ja kuinka pienestä saakka lapsi on ollut elämässäsi. Itse esim. pidän aivan omana lapsenani aivan pienestä saakka kasvattamaa lasta, mutta vasta teini-iässä luokseni asumaan tullut on hieman etäisempi, silti olen itseni suhteen hyvin tarkka siitä, etten kohtele häntä ollenkaan eri tavalla ja tämä on iso osa syytä, miksi tulen toimeen aivan kaikenlaisten lasten ja nuorten kanssa, koska he myös kunnioittavat minua ja tietävät olevansa tärkeitä ja arvokkaita minulle.

sinulla on hyvä <3 ja järkeä päässä

Kiva vastata itse itselle ja kehua itseään. :)

Juu en. Enkä tajua tätä vihamielisyyttä, mut en toki huomannut lukea ketjua ensin läpi, että olisin hoksannut sovittaa kommenttini sen negatiivisen linjan mukaiseksi. Elämä on.