Olenkohan ainoa ihminen joka ei edes kaipaa kavereita

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 15:13"]

Eikö silloin tule turhan riippuvaiseksi miehestä jos se on ainoa läheinen aikuiskontakti?

[/quote]

En koe olevani miehestä tässäkään mielessä riippuvainen. Viihdyn kuitenkin hyvin mieheni kanssa ja olen onnellinen. Olen ollut kahdesti avoliitossa ennen nykyistä suhdetta ja välillä sinkkuna aina jokusen vuoden. Sinkkuna en myöskään kokenut tarvetta porukoissa pyörimiseen enkä juuri enempää seuraa kaivannut. Olin silloinkin ihan tyytyväinen elämääni. Jutustella saa ihan riittävästi töissä ja netissä. Olen kai niin introvertti, että sosiaaliset tilanteet lähinnä vain vievät energiaa.

Yllättävän paljon tälläisiä tyyppejä! Mulla on aika paljon kavereita mut harvoin jaksan nähdä ketään. Näkemiset vie hirveesti energiaa, viihdyn parhaiten omassa seurassa vaikka koenkin olevani sosiaalinen. Outoa :D mieheni seura on sitten eri juttu :)

Et ole ainoa, ap :) Itse oon 27v. Kaverit (3kpl) asuu etelässä, minä pohjoisessa. Näen kutakin noin kerran puolessa vuodessa. Nautin mukavien työkaverien seurasta ja kotona viihdyn miehen seurassa tai itsekseni. Kaks lemmikkiä on tärkeitä ja tuntuu perheenjäseniltä. Lapsia ei vielä ole. Jonkin verran mietityttänyt kun suunnittelen häitä ja mies haluaa kutsua SATA vierasta, minä ne kolme kaveriani ja sukulaisia yhteensä 20. Tavallaan hävettää, mutta valehtelisin jos sanoisin että aidosti tuntuis että multa puuttuu mitään tahi ketään... Oudoksun näitä "tyttöjen ilta"-porukoita. Tottakai välillä tunnen piston sydämessä. .. vaan ei osaa kaivata jotain mitä ei koskaan ole ollutkaan. Olen huono tutustumaan uusiin ihmisiin vaikka olen puhelias ja iloinen. En vaan osaa viedä orastavaa ihmissuhdetta seuraavalle tasolle.

Meitähän on paljon :)

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 19:04"]Meitähän on paljon :)
[/quote]

All introverts unite!

Separately. In the privacy of your own homes.

Mieheni on paras ystäväni, hän ja perheeni riittävät minulle. En voi kuvitellakaan tympeämpää tapaa viettää päivä, kuin esim. polttarit naisporukalla. "Kivaa" tekemistä porukassa, joista tunnet ehkä muutaman ja lopuksi "ihana" tyttöjen ilta tälläytyen ja siideriä nauttien. Hyi helv.

Minä olen välimuoto. Kaipaisin kaveria muutaman kerran vuodessa teatteriin tms. mihin mies ei lähde. Shoppailemassakin käyn mieluiten keskenäni. Mutta en mitään tyttöjen iltaa tai kyläilyä tarvitse minäkään. Olen ihan poikki, jos joku käy kylässä, nimenomaan henkisesti, en fyysisesti. 

Moi, täällä yksi! Kiva, että meitä on muitakin!

Helpottavaa kuulla että en olekaan epäonnistunut. ☺ Lähisuvun kanssa olen tekemisissä sekä mieheni vanhempien. Nämä ihmiset eivät vaadi minulta mitään, riittää että olen olemassa.

Mulla on ollut oikeastaan aina kerrallaan vain yksi ystävä. Teininä ja parikymppisenä se oli naispuolinen ystävä, bestis, ja kun tapasin miehen, hän riitti minulle. Yhteydenpito ystävään hiipui ja loppui kokonaan, koska en vaan jaksanut pitää yhteyttä ja olla kiinnostunut hänen asioistaan. Tyttöjen illat, mökkiviikonloput ja vierailut on todella uuvuttavia tilanteita, joista selviän vain alkoholin voimalla, ikävä kyllä.

Minä viihdyn myös perheen kanssa, mutta rakastan myös yksin oloa. Ihana olla joskus vaikka mökillä ihan vain koira kaverina. Ystäviä ei juuri ole enkä niitä kaipaakkaan. Töissä ihan tarpeeksi ihmiskontakteja...

Sama täällä...työkaverit riittää ja perhe. En jaksaisi käydä shoppailemassa tai viettää tyttöjen iltaa yms.

Minä en myöskään kaipaa. Saan aina hirveän stressin ihmisten tapaamisen jälkeen, mietin ja märehdin että mahdoinkohan loukata jotain sanomisillani, mokasink jotenkin jne. Kun ei tapaa ketään, ei travitse myöskään miettiä. Oman perheen kanssa ei tarvitse miettiä ja minut hyväksytään sellaisena kuin olen.

En minäkään kaipaa. Käyn kyllä työkavereiden kanssa ulkona ehkä kuusi kertaa vuodessa, mutta se riittää hyvin. Perhe ja puoliso toki löytyvät.

Täältäkin löytyy yksi!
Vietän aikani oman mieheni ja lapsien kanssa. Teen töitä kotona ->ei työkavereita.
Äitin kanssa soitellaan pari kertaa viikossa.
Kaikki muu on ihan tuskaa....
Joskus miettinyt onko mulla kaikki ihan hyvin kun en kaipaa seuraa???

En minäkään kaipaa. Avomieheni on myös paras ystäväni ja se riittää. Ystävyyssuhteet muuttuivat ajan kanssa jotenkin "pinnallisiksi" ja kilpailuhenkisiksi. Kasvettiin kai kavereiden kanssa eri suuntiin. En viihdy porukoissa, mielummin olen kahdestaan ihmisen kanssa, jonka tunnen hyvin. Ostoksilla käyn mieluiten yksin.

Näitähän on paljon, liityn joukkoon.

Täällä yks lisää. Oishan noita kavereita ja ystäviäkin, mutta en jaksa pitää yhteyttä tai viettää aikaa heidän kanssa. Ei mulla ole edes miestä, ku alkaa parin kuukauden seurustelun jälkeen ahdistaa liika yhdessäolo, vaikka nähtäis vaan kerran viikossa :/ En minä inhoa ihmisiä, en vaan jaksa kiinnostua olemaan sosiaalinen.

täällä! Töissä saan tarpeeksi (liikaa) sosialisoida, muuten riittää perhe, lapset ja miesystävä.

Mäkin liityn kerhoonne. :)