Onko kenenkään sukulaiset ottaneet nokkiinsa sukunimen valinnasta avioituessa?

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 23:41"]

Itselleni aihe ei ole ajankohtainen vielä moneen vuoteen, mutta pohdiskelenpa muuten vain tylsyydessäni:D Eli mulla on ihan kiva ja lyhyt sukunimi, miehellä taas ns. tylsä ja tavallinen. Siispä leikkimielisesti heitin miehelle että otapas sinä yhdistelmänimi sitten avioituessa, kun ovitaulussakin nimet näyttävät sopivan yhteen. Mies ehkä jopa lämpeni ajatukselle. 

No, however. Miehellä on perheessään vain siskoja, joten niinsanotusti kukaan ei jää kantamaan heidän sukunimeään, jos mahdolliset lapsemmekin sitten ottaisivat minun nimeni. Voisin kuvitella, että miehen aika vanhoilliset vanhemmat voisivat tästä loukkaantua, vaikkei asia heille oikeastaan kuuluisikaan. Harmittaa vähän, sillä haluaisin itse yhdistelmänimen, mutta en todellakaan lapsille sellaista sukunimeä jota on viisi samalla luokalla ja hyvällä tuurilla etunimetkin ovat samoja. 

Eli mielenkiinnosta, kertokaas onko teillä tullut avioituessa suurta draamaa sukunimistä?:D

[/quote]

Tavalliset nimet nousevat arvoon arvaamattomaan, kun ihmiset haluavat säilyttää verkossa yksityisyyttään. On eri asia googlata Pippaliisa Pönkinen-Peuranto, tai Mari Virtanen. Toinen löytyy heti ja kaikki on hänestä verkkoon kertynyt on luettavissa. Toinen voi piiloutua massaan eikä ole niin helposti seurattavissa.

Itsestään selvänä asiana kumpikin piti oman nimensä. Jos jotakuta häiritsi, ei kiinnosta. Mentiin siis aikuisina naimisiin ja päätettiin tollanenkin asia ihan itse.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 23:56"]Äitini ei oikein tykännyt kun pidin oman sukunimeni. Hänen mielestään kuuluu ottaa aviomiehen sukunimi naimisiin mennessä. Mutta toisaalta, hänestä emme ole oikeasti edes naimisissa kun meidät vihittiin maistraatissa.

Lasten sukunimen kohdalla ei päästykään kovin helposti yhteisymmärykseen. Mies halusi omansa, minä omani. Joten tehtiin sitten rehellinen arvonta. Lapsilla on nyt minun sukunimeni. Tästä anoppi oli vähän nyreissään.
[/quote] Helvetti mitä ääliöitä koko porukka. Siis sekä tossa nimi- että maistraattijutussa. Ja mun mielestä lapset aina äidin sukunimisiksi.

Anoppi loukkaantui, kun en ottanut mieheni sukunimeä. Oltu naimisissa 10 vuotta. Vieläkin tulee joulukortit niin, että sukunimenäni on mieheni nimi. Avioliitossa syntyneet lapsetkin on minun nimelläni. Siitähän se helvetti vasta ratkesikin.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 12:53"]

Muuten ap, sinäkin oletat, ettei yksikään miehesi sisko voi missään nimessä saada lasta, jolla ei ole äidin sukunimi. Se ei ole nykypäivänä kuitenkaan mikään harvinaisuus. Ja voihan sitä olla yh:kin, sekään ei ole harvinaista - joskaan ei automaattisesti tarkoita, etteikö isä olisi tiedossa eikä lapsella voisi olla isän nimi.

[/quote]

Miehen kaikilla siskoilla on jo 3 lapsiset perheet, toisilla isän, toisilla äidin  nimet. Eivät ole "vielä" ihme kyllä naimisissa, niin tilanne voi muuttua jos/kun ne avioituvat:D 

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 23:52"]

Mun mies ja sen perhe (etenkin anoppi) ottavat jatkuvasti puheeksi sukunimeni. Tai mies ei niinkään ota puheeksi, mutta lähtee puoliksi leikillään mukaan. Isäni ja veljeni ovat tyytyväisiä päätökseeni pitää oma nimi. Kun miehen veljelle sitten joskus puolustauduin, että aikanaan meidän lapsesta tulee heidän niminen niin he anopin kanssa huudahtivat yhdestä suusta, että tottakai! Eihän lasta voi äidin nimiseksi laittaa! Jumalauta. Se on vaan sukunimi. Minä en ole kauppatavaraa, enkä nimeä itseäni mieheni mukaan.

[/quote]

Tuohon viimeisen lauseeseen kommentoin, että ei se kyse ole siitä haluaako nainen nimetä itseään miehen mukaan ja onko kauppatavaraa. Ainoa syy vaihtaa nimeä on lapsi, halu olla lapsen kanssa samanniminen, ja ehkä vielä tärkeämpää, lapsen halu olla äidin kanssa samanniminen. Ja eihän sillä oikeasti ole väliä, mutta kun avioidutaan ja perinteisesti on vaihdettu nimeä ja oltu samanniminen perhe, tuntuu oudolta, että nainen ei jonkun periaatteen vuoksi voi ottaa nimeä, jonka nimiseksi lapsensa tulee. Jos ei aiota perustaa perhettä, silloin ymmärrän hyvin, ettei kumpikaan vaihda nimeä.

[/quote]

Lapsihan saa automaattisesti nimen omaan äidin sukunimen. Eikä kaikki naimisiin menevät halua tai saa lapsia.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 23:52"]

Mun mies ja sen perhe (etenkin anoppi) ottavat jatkuvasti puheeksi sukunimeni. Tai mies ei niinkään ota puheeksi, mutta lähtee puoliksi leikillään mukaan. Isäni ja veljeni ovat tyytyväisiä päätökseeni pitää oma nimi. Kun miehen veljelle sitten joskus puolustauduin, että aikanaan meidän lapsesta tulee heidän niminen niin he anopin kanssa huudahtivat yhdestä suusta, että tottakai! Eihän lasta voi äidin nimiseksi laittaa! Jumalauta. Se on vaan sukunimi. Minä en ole kauppatavaraa, enkä nimeä itseäni mieheni mukaan.

[/quote]

Tuohon viimeisen lauseeseen kommentoin, että ei se kyse ole siitä haluaako nainen nimetä itseään miehen mukaan ja onko kauppatavaraa. Ainoa syy vaihtaa nimeä on lapsi, halu olla lapsen kanssa samanniminen, ja ehkä vielä tärkeämpää, lapsen halu olla äidin kanssa samanniminen. Ja eihän sillä oikeasti ole väliä, mutta kun avioidutaan ja perinteisesti on vaihdettu nimeä ja oltu samanniminen perhe, tuntuu oudolta, että nainen ei jonkun periaatteen vuoksi voi ottaa nimeä, jonka nimiseksi lapsensa tulee. Jos ei aiota perustaa perhettä, silloin ymmärrän hyvin, ettei kumpikaan vaihda nimeä.

[/quote]

Lapsi saa äidin sukunimen automaattisesti. Ei äidin sitä varten tarvitse mennä omaa nimeään vaihtamaan pois.

Lapsen sukunimen päättäminen taitaa olla tällaisia fiilispohjan ja tapakulttuurin juttuja, mutta minusta on hassua ajatella, että lapsi saa "tietenkin" isän sukunimen.
-
Minulle on itsestäänselvää, että lapseni saavat saman nimen kuin minulla on. Aion kuitenkin itse vaihtaa avioituessa sukunimeä, joten jos lapset syntyvät avioon, ne saavat isänsä (ja silloin myös minun) nimen, jos taas eivät synny, niin minun nimeni.
-
Suoraan sanoen tässä on myös vähän takana se, että minusta miehen pitää olla täysin sitoutunut perheeseensä, jotta saisi kaikki perheellisyyden "edut". :D Miehillä on nykypäivänä aika vähän motivaatiota naimisiinmenoon, ja niin paljon kuin ymmärränkin ihmisiä jotka eivät avioliittoa koe itselleen tärkeiksi, minulle se on tärkeää. Jos mies karsastaa sellaista sitoutumista, niin se on minulle selvä merkki, ettei minunkaan häneen kannata suuremmin sitoutua tai hinkua hänen kanssaan perhettä.
-
En myöskään sano että itse suunnittelisin ennakkoon mitään avioeroa, mutta n. puolet liitoista päättyy eroon, suurimmassa osassa eroista äidistä tulee lähivanhempi, ja minusta tuntuu oudolta jos siinä tilanteessa lapsella olisi eri nimi kuin äidillä.
-
Nämä siis vain puhtaasti omia mietteitäni, jotka eivät perustu sen kummempaan kuin mutu-tuntumaan. :)

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 13:03"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 12:48"]

Olin taannoin häissä, jossa pappi vasta vihkipuheessa ilmoitti hääväelle morsiusparin ottavan yhteiseksi nimekseen morsiamen sukunimen. Sulhanen (ainoa poika) ei ollut vaivautunut kertomaan asiasta mitään perheelleen, oli vähän jäätävä tunnelma jälkikäteen ja etenkin isällä näytti olevan vaikeuksia pettymyksen nieleskelemisen kanssa.

Mielestäni mielenkiintoinen päätös, kun morsiamen sukunimi on suhteellisen tylsä ja ns. "perussuomalainen", yleisehkö Suomessa, kun taas sulhasen sukunimi kauniimpi ja erikoisempi, taitaa olla vain heidän suvussaan/perheellään.

[/quote]Miksi tällainen ratkaisu?? Yleensähän suositaan sitä harvinaisempaa nimeä.

[/quote]

Vaikea lähteä sen kummemmin spekuloimaan, kun en paria läheisesti tunne (olin häissä seuralaisena), mutta mikäli vieraiden puheisiin on uskominen, niin ilmeisesti morsiamen vaatimuksesta.

En ole moisesta asiasta ihmettelyä kuullut ainakaan omassa lähipiirissä. Outoa jos sukulaisten pitää toisten nimillä päätään vaivata... Appiukko on laittanut jo vuosikaudet joulukortit samalla sukunimellä vaikka emme ole naimisissa. Tuskin edes muistaa minun sukunimeä :D Tyyli ei varmaan muuttuisi vaikka menisimme naimisiin ja pitäisin oman nimeni tai jos mies ottaisi minun sukunimeni.

Vähän oli nyreyttä ilmassa kun pidin oman nimeni kunnes selitin että koen että mieheni sukunimi ei ole sen enempää minua kuvaava sana kuin esimerkiksi kahvinkeitin ja yllättäen sukulaiset ymmärsivät. Jos saamme lapsia niin mies saa päättää sukunimen ja minä etunimet, jolloin lasten etunimet tulevat minun (lähi)suvusta ja sukunimi miehen suvusta.

Juu meillä riemu repesi, kun mies vaihtoi sukunimen naimisiin mennessä. Appi ja anoppi vetivät herneen palkoineen nenään ja harjoittivat lievää kiristystäkin, kun asiasta kuulivat. Jälkeenpäin ajatellen ei olisi pitänyt puhua päätöksestä mitään ennen häitä vaan vasta häiden jälkeen. Kai ovat nyt tottuneet, mutta eivät vieläkään täysin hyväksyneet.

Minä olen aina miettinyt, että jos miehen nimi ei minun etunimeni perään sovi tai on liian tavallinen, pidän oman (erikoisen) nimeni. Nyt kuitenkin löysin mitä mahtavimman miehen, olemme kihloissa ja suhteemme on vakaa ja olemme aidosti sitä mieltä, että tämä oli nyt tässä, me jaamme yhteisen loppuelämämme. Parasta on se, että miehellä myös erikoisempi ja ytimekäs nimi, mielestäni vielä sopii minun etunimeni perään, joten naimisiin mennessämme aion ottaa mieheni nimen. Samoin tulevat lapsemmekin, joten nimen puolesta olemme kokonainen perhe. Toisessa tilanteessa olisin todennäköisesti nimennyt lapset miehen nimen mukaan, ehkä joku oma ajatus on, että perhe miehen nimellä.

Onpa kiva kerrankin huomata, että suurin osa ainakin tähän keskusteluun osallistuneista on 2000-luvulla :) Mä oon nimittäin aina miettinyt tilannetta, että jos menen jokin päivä naimisiin, niin mitä teen nimelleni. Oon aatellut mitä ihmiset ajattelisivat jos pitäisinkin oman sukunimeni. Tykkään omasta sukunimestäni paljon, sillä se on harvinainen (tällä hetkellä alle 40:llä ihmisellä), sopii hyvin etunimeeni ja muutenkin siitä on muodostunut iso osa identiteettiäni. Useasti kuulen, että onpa sulla harvinainen sukunimi, en oo ikinä kuullut tollasta nimeä tai miten se nyt kirjoitetaan (sukunimi on aivan suomalainen, mutta paljon vokaaleja, niin kai ne sitten menee ihmisillä jotenkin sekaisin) :)

Mä pidin oman sukunimeni, joka oli anopille kauhistus. Lapsikin sai mun sukunimen, joka sitten kauhistutti myös appiukon. Anoppi on taivastellut asiaa mulle suoraan, appiukon kauhisteluista olen kuullut vain mutkan kautta.

Oma sukunimeni on tyyliä Korhonen. Jos menemme avomieheni kanssa joskus naimisiin, otan hänen nimensä. Yhdistelmänimeä en ole edes harkinnut, sillä en ole mitenkään kiintynyt nykyiseen sukunimeeni ja yhdessä miehen nimen kanssa se kuulostaisi hölmöltä. Mahdolliset lapset saisivat myös isänsä sukunimen. Meidän suvulla on jatkajia toisin kuin mieheni puolella.

Minä aion joskus (kunhan naimisiin joskus mennään) vaihtaa sukunimekseni kihlattuni sukunimen. Johtuen siitä että minulla on tylsä perussuomalainen sukunimi. Kihlatullani on erikoinen ja harvinainen sukunimi, johtuen siitä että nimi on käytössä vain heidän suvullaan. Voisin olla vaihtamatta jos kihlattuni sukunimi olisi yleinen eikä harvinainen ja vain sukunsa käytössä ja jos minun sukunimeni olisi joku muu kuin suomen yleisimpiin kuuluva. Toisaalta minä kyllä pidän sukunimestä mutta niin pidän kihlattunikin ja odotan sitä hetkeä kun saan kantaa kihlattuni sukunimeä.