Miksi hiljaiset introvertit ovat niin epäkohteliaita?
Eivät yleensä aina vastaa viesteihin takas, eivätkä yleensä tervehdi tai moikkaa, ellei kyseinen henkilö ole hyvin tuttu. Täysin kuusessa ovat käytöstavat.
Kommentit (78)
Mistä tiedät, että ovat juuri introvertteja?
Pelkkä viestiin vastaaminen voi olla ylivoimaista jos pitää juuri palautua sosiaalisista kohtaamisista. Samoin aktiiviset kohteliaisuudet ovat raskaita introverteille silloin kun on tarve olla omissa ajatuksissaan. Naaman vääntäminen hymyynkin on hankalaa joskus. Sitten kun on palautunut voi taas olla ihan eri meininki.
Itselläsi on täysin kuusessa käytöstavat jos tiedät henkilön olevan introvertti. Ota selvää mitä se tarkoittaa ja yritä ymmärtää. Turha haukkua jos he eivät käyttäydy toivomallasi tavalla. Jo pelkkä moikkaaminen voi olla heille työlästä. Turha haukkua epäkohteliaaksi.
Älä yleistä. Koskee eksttoverttejäkin.
Introverteillä tosin on vähemmän tarvetta ihmiskontaktiin, joten kaikkia heistä eivät kiinnosta ekstroverttien reviirille tunkemiset, oli se sitten viestien tai muun kommunikaation muodossa.
Oletko koskaan kuullut kasvosokeudesta? Harva tietää itsekään siitä kärsivänsä. En yksinkertaisesti tunnista esim. työkavereita muussa yhteydessä kuin työpaikalla tai työvaatteissa. Ei liity introverttoyteen mitenkään.
Sivistäisit itseäsi muuallakin kuin av:lla.
Hyvät käytöstavat koskevat kyllä introverttiakin. Tuttuja tervehtiminen kuuluu tapoihin. Tuskin kukaan on introveltilta vailla mitään sen enempää, vai mitä hän pelkää?
Koska extrovertit kohtelivat minua kuin roskaa. Miksi minun nyt pitäisi sitten olla niin mukava teitä kohtaan?
Minusta on paljon epäkohteliaampaa tehdä itsestään jatkuvaa numeroa esimerkiksi pommittamalla viestejä ja huikkaamalla tervehdyksen vain omia käytöstapojaan kiillottamaan, jos tervehdyksen kohde on selvästi tekemässä jotain esimerkiksi töissä, tai puhuu puhelimessa tms.
Eksroverttina en koe introvertteja epäkohteliaiksi, vaan vie aikansa saada heidät luottamaan minuun. Ymmärrän hyvin sosiaalisen vuorovaikutuksen kuormittavuuden ja toipumisen niistä.
Yksikään introvertti tuttavani ei ole ajan kanssa ollut niin arka ja etäinen kuin alussa minua kohtaan. Siinä tarvitaan kärsivällisyyttä, elämänkokemusta, ihmistuntemusta ja myös kyky olla hiljaa hiljaisen seurassa. Jos moikkaamatta jättäminen häiritsee siitä voi keskustella ja perustella, miten minulla on ekstroverttina tärkeää moikata kaikkien kanssa. Jokaikinen introvertti tuttu tai ystävä on minuakin halunnut ymmärtää,
Siis introverttiys on juuri sitä että sosiaalisuus väsyttää henkisesti ja se vaatii palautumista. Aktiivinen kohteliaisuus on ehkä kaikista uuvuttavinta mitä voi olla. Ei tarkoita että ihminen oikeasti haluaisi olla töykeä.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät käytöstavat koskevat kyllä introverttiakin. Tuttuja tervehtiminen kuuluu tapoihin. Tuskin kukaan on introveltilta vailla mitään sen enempää, vai mitä hän pelkää?
Et taida yhtään ymmärtää mitä introverttiys tarkoittaa.
Introvertti ei ehkä moikkaa, koska ei yksinkertaisesti huomannut sinua. Itse olen introvertti, ja esim kaupungissa kuljen ns. laput silmillä, eli olen menossa paikkaan X, tai etsin kaupasta tuotetta X, enkä katso ihmisiä. En siis huomaa tuttuja, jolleivät ihan kirjaimellisesti törmää minuun.
Viesteihin vastaamattomuus taas viestii sinulle, että viestittelet liikaa, ja se on ahdistavaa. Viestit on minusta jonkun asian selvittämistä varten, eikä mitään turhanpäiväistä liibalaabaa ja kuulumisia varten.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät käytöstavat koskevat kyllä introverttiakin. Tuttuja tervehtiminen kuuluu tapoihin. Tuskin kukaan on introveltilta vailla mitään sen enempää, vai mitä hän pelkää?
Huomaa, että et tiedä introverteistä paljon. Tervehtiminen on äärimmäisen kuluttavaa. Yksi tai kaksi kertaa päivässä ok, mutta itsellä on kokemusta työyhteisöistä, joissa jouduin päivittäin tervehtimään "mukareippaasti ja iloisesti" kymmeniä työkavereita ja olin siihen henkisesti aivan lopen väsynyt. Toivoin muuttuvani näkymättömäksi (sitä toivon edelleen), että saisin vain mennä ja tulla ihan rauhassa eikä kukaan katsoisi päälle eikä vaatisi kontaktia eikä varsinkaan tervehdystä.
Introverttiä ei kiinnosta vittujakaan mitä sinä tai joku muu tyhjänjauhaja hänestä ajattelee.
"eivätkä yleensä tervehdi tai moikkaa, ellei kyseinen henkilö ole hyvin tuttu. Täysin kuusessa ovat käytöstavat."
joka jamppaako pitäisi tervehtiä aina?
tervehditkö sinä?
ovatko he edes huomanneet sinut?
se voisi olla vähän epäkohteliasta jo, jos moikkaat ja ne näkevät sen ja menevät vaan ohi.
Vierailija kirjoitti:
Introvertti ei ehkä moikkaa, koska ei yksinkertaisesti huomannut sinua. Itse olen introvertti, ja esim kaupungissa kuljen ns. laput silmillä, eli olen menossa paikkaan X, tai etsin kaupasta tuotetta X, enkä katso ihmisiä. En siis huomaa tuttuja, jolleivät ihan kirjaimellisesti törmää minuun.
Viesteihin vastaamattomuus taas viestii sinulle, että viestittelet liikaa, ja se on ahdistavaa. Viestit on minusta jonkun asian selvittämistä varten, eikä mitään turhanpäiväistä liibalaabaa ja kuulumisia varten.
Juurikin näin! En edes tunnista taloni asukkaita muualla kuin rappiksessa vaikka yli 20 v samassa talossa asunut. Saatan jopa katsoa ympärilleni, ihmisiä, telkkua kuitenkaan niitä näkemättä. Katseeni on sisimmässäni, ajatuksissani vaikka silmät näyttävät toisaalle.
Vierailija kirjoitti:
Introvertti ei ehkä moikkaa, koska ei yksinkertaisesti huomannut sinua. Itse olen introvertti, ja esim kaupungissa kuljen ns. laput silmillä, eli olen menossa paikkaan X, tai etsin kaupasta tuotetta X, enkä katso ihmisiä. En siis huomaa tuttuja, jolleivät ihan kirjaimellisesti törmää minuun.
Viesteihin vastaamattomuus taas viestii sinulle, että viestittelet liikaa, ja se on ahdistavaa. Viestit on minusta jonkun asian selvittämistä varten, eikä mitään turhanpäiväistä liibalaabaa ja kuulumisia varten.
Niin tuttua. Juuri tuo, että kun olen menossa kauppaan tai kun olen lenkillä, keskityn asioihin, ajatuksiini, en siihen ketä tulee kävellen tai varsinkaan autolla vastaan. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen koukannut kiertoreittiä kaupassa tai kävelylenkillä, jos olen riittävän ajoissa huomannut jonkun puolitutun tulevan riittävän etäällä, että ehdin luikahtaa tilanteesta. Samoin kotiin yritän livahtaa aina niin, että en törmää yhteenkään naapuriin.
Vierailija kirjoitti:
"eivätkä yleensä tervehdi tai moikkaa, ellei kyseinen henkilö ole hyvin tuttu. Täysin kuusessa ovat käytöstavat."
joka jamppaako pitäisi tervehtiä aina?
tervehditkö sinä?
ovatko he edes huomanneet sinut?
se voisi olla vähän epäkohteliasta jo, jos moikkaat ja ne näkevät sen ja menevät vaan ohi.
Mutta he eivät välttämättä tunnista sinua eivätkä halua vieraalle moikata?
Vierailija kirjoitti:
Koska extrovertit kohtelivat minua kuin roskaa. Miksi minun nyt pitäisi sitten olla niin mukava teitä kohtaan?
Samat kokemukset minullakin, mutta uusia ihmisiä pyrin itse olemaan tuomitsematta tuntematta heitä, sillä itse saan ujona JA inttoverttinä vähintään kummasteluja ja osittain myös tuomintaa osakseni yhä.
Kyllähän "aikuisen naisen tulisi arvonsa tietää" on itselleni "ikuisena seinälukkasena" aika tuttu lause.
No mikä hirveen iso kynnys on moikata? Olen minäkin introvertti mutta tervehdin aina kun näen ihmisiä.
Johtuu kenties siitä että ovat hiljaisia introverttejä,eivätkä tarkoita olla töykeitä.