Vaikea masentunut ystäväni :( En meinaa jaksaa olla tukena!!!

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 14:10"]

Saa psykoterapiaa kyllä. Ei ole aina ollut tuollainen, toisaalta on vasta lähivuosina alkanut "avautua tunteissaan", aiemmin on ollut ehkä pinnallisempi, iloinen, ystävällinen, kiltti ja joustava. Masentui lasten syntymän jälkeen. Nyt hän mielestään "saa oivalluksia" siitä mistä hänen masennuksensa kumpuaa eli siis siitä miten väärin häntä on kohdeltu ja kohdellaan.

Psykologi kertoi, että äidin mieli ns. avautuu lapsen syntymän jälkeen. Monen tietoisuuteen tulee mielestä poissuljettuja kokemuksia menneisyydestä. Jonkin ajan kuluttua mieli taas sulkeutuu. Hyvä, että ystäväsi saa apua. Ja jaksamista myös sinulle!

t. surullinen

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 16:04"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 14:10"]

Saa psykoterapiaa kyllä. Ei ole aina ollut tuollainen, toisaalta on vasta lähivuosina alkanut "avautua tunteissaan", aiemmin on ollut ehkä pinnallisempi, iloinen, ystävällinen, kiltti ja joustava. Masentui lasten syntymän jälkeen. Nyt hän mielestään "saa oivalluksia" siitä mistä hänen masennuksensa kumpuaa eli siis siitä miten väärin häntä on kohdeltu ja kohdellaan.

t. surullinen

[/quote]

[/quote]

Äskeisessä viestissä meni oma viesti väärään kohtaan lainatussa viestissä, pahoittelut.

Psykologi kertoi, että äidin mieli ns. avautuu lapsen syntymän jälkeen. Monen tietoisuuteen tulee mielestä poissuljettuja kokemuksia menneisyydestä. Jonkin ajan kuluttua mieli taas sulkeutuu. Hyvä, että ystäväsi saa apua. Ja jaksamista myös sinulle!

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 14:05"]Pahimmalta tuntuu se, että ystäväni syyttää muita omasta tilastaan. Pienetkin asiat vaikuttavat häneen syvästi ja pahasti. Hänen puolisonsa on liian vaativa, vanhempansa myös liian vaativia ja ilkeitä. Työkaverit vaativat liikaa ja katsovat häntä väärällä tavalla, käyttävät vääränlaista huumoria jonka masentunut ystäväni tulkitsee piikittelyksi häntä kohtaan jne. Kavereillaan on vääränlaiset jutut ja esim. yksi oli ollut kylässä ja antanut sisustusvinkkejä, niin ystäväni oli tulkinnut sisustusvinkit vaatimiseksi häntä kohtaan ja että kuinka kukaan kehtaa asettaa hänelle moisia vaatimuksia, vaikka tietää miten masentunut hän on. Joka kerta kun nähdään, ystäväni tilittää minulle miten väärin häntä on kohdeltu lapsuudessa, aikuisuudessa, töissä, opinnoissa ja kotona.

No nyt tuntuu, että viimeinen tikki on, että hän on alkanut minunkin käytöksen kokemaan ajoittain kiusaamisena häntä kohtaan. Olen todella koko sydämestäni yrittänyt olla tukena, kuunnellut, antanut vinkkejä parhaani mukaan, kuunnellut lisää, murehtinut hänen asioitaan välillä yötä myöten, mitään pahaa en ole hänelle tahtonut. Pieniä eleitäni tulkitsee välillä niin, että mulla saattaisi olla jotain häntä vastaan tai en kunnioita häntä tarpeeksi ja tekemisiäni vuosien takaa on alkanut kommentoida niin, että niillä on kuulemma ollut häneen surullisia vaikutuksia.

Haluaisin olla tukena, kyseessä on pitkäaikainen ystävä, mutta tuntuu että tässä lähtee kohta omakin mielenterveys.

t. surullinen
[/quote] Pyri antamaan realistinen kuva ystävälle niistä asioista missä huomaat että hän yliajattelee.Kerro, että voisiko tuo johtua masennuksesta? Ja kerro, että voit olla tuossa oikeassa Yritä auttaa häntä näkemään missä hän menee yli, ja vahvista hänessä olevia hyviä puolia. Itse ottaisin masentuneen ihan kuulusteluun ;D Ja kaivaisisin esille niitä hyviä puolia ja koettaisun saada vähenemään sitä ajattelua missä hän vie itse itseltä energiaa. Ja ole sille ysrävälle rehellinen, sellainen ystävä on paras. :) Ei masennusta tarvi pelätä. Ei se tartu. Ole reippaampi myös ilmaisemaan omia tuntemuksia. Ja masennuksessa ihmisellä on edessä verho sumu...Ja joskus masentunut todella Jankkaa samoja asioita, eikä huomaa että voi puhua muustakin, se sun kaveri daattaa jankata samoja juttuja jo ihan tottumuksesta. Koeta saada hänet myös näkemään hyviä puolia asioissa. No tässä omia vinkkejä :) Halaus sinulle "surullinen' :)

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 15:59"]

Yksi ajatus mitä täällä ei ole vielä ehdotettu olisi se, että jos lähtisit hänen mukaan yhdelle psykoterapiakäynnille ja puhuisitte siellä aiheesta. Varsinkin jos olet läheinen ihminen, niin tuo keskustelu voi olla oikein hedelmällinen ja terapeutti toimii keskustelun diplomaattina. Tämä voi toimia varsinkin jos ystäväsi käy kognitiivisessa tai psykodynaamisessa terapiassa jossain psykoanalyyttisessä ei niinkään (ja henkilökohtaisesti en näe sitä suuntausta kovin hyödyllisenä hoitomuotona muutenkaan...mutta takaisin aiheeseen). Se voisi auttaa ystävääsi tajuamaan, että välität hänestä todella, etkä halua pahaa. Noita keskusteluja psykoterapiassa järjestetään usein läheisten ihmisten kanssa, joten se ei ole mitenkään outo pyyntö.

On hienoa, että välität ystävästäsi ja toivottavasti tuo saisi hänet tajuamaan sen.

[/quote]

Tämä!! 

Minä en jaksanut masentunutta tuttuani enää. Syytti kaikesta ja elämä pyöri hänen navan ympärillä. Lopetin yhteydenpidon, etten sairastu itsekin. 

Meidän ystävienkin pitää oppia sanomaan ei ja lopettaa kiltteys masentunutta kohtaan. Kun se ei todellakaan johda mihinkään. Vuosikausia samaa veivaamista vain.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 15:52"]

Minäkin olen masentunut, ihan sairaslomalla sen vuoksi, siksi että olen ollut liian kiltti ja olen antanut itseäni kohdella väärin enkä ole sanonut vastaan. Nyt tässä iässä pidän hanakasti puoleni. Ymmärrän myös nyt jotenkin paremmin miten väärin monet ihmiset ovat minua kohdelleet. Terapiassa itsellä ainakin on silmät avautuneet. Toivottavasti ystävälläsi on vain tällainen tilapäinen silmienavautumisvaihe.

Joskus sairauteen kyllä liittyy harhaluulotkin. Esim. jos koulussa on kiusattu ja vaikkapa osoitettu inho katsein, sitä sitten aina luulee että ihmiset inhoavat jos katsovat pitkään. 

Minä en kuormita asioillani ystäviäni, puhun asioista terapeutille tai palstoilla nimettömänä. Yleensä se olenkin minä joka joutuu kuuntelemaan.

Itseäni rasittaa se että joudun kuuntelemaan juurikin noita vinkkejä. Olen masentunut kuulema kun minulla ei ole mitään mielekästä tekemistä(harrastan liikuntaa, taiteilen terapian vuoksi itsekseni, minulla on myös muutakin ihan oikeaa tekemistä kuten vammaisen lapsen hoito) eli kun olen sairaslomalla. Sama henkilö sanoi minulle kun kerroin sairaspäivärahasta että hän kait joutuu tekemään työtä että saa rahaa. Kyllä minä nämä tulkitsen pieneksi pottuiluksi mutta voihan tämä olla vainoharhaakin. 

Hirveästi tulee muitakin vinkkejä vaikka en niitä kaipaa, kun niitä tuputetaan kysymättä niin tulee vähän sellainen olo että sanoja ajattelee että on omaa syytäni vaikkapa kun en saa nukuttua kun en noudata hänen metodiaan. Kannattaisi kuulema tehdä sellainen ja sellainen meditaatio ja hengitysharjoitus ja joka aamu kulkea lumihangessa avojaloin jne. jne. Jos alkaisin kaikkia vinkkien antajien neuvoja noudattaa niin 24 tuntia vuorokaudessa ei riittäisi.

Minusta on töykeää tulla tuputtamaan jotain sisustusvinkkejä. Pidetäänkö ystävääsi jonain ali-ihmisenä joka ei osaa itse sisustaa? Mullekin on tultu ehdottamaan pyytämättä mm. että pitäisi yksi seinä kaataa niin tulisi isompi keittiö(ja yksi huone vähemmän, keittiö on jo iso, enkä halua menettää työhuonetta keittiölle). 

Muutenkin vinkkien tuputtaminen ahdistaa ja saa tuntemaan riittämättömyyttä. Itselläni on periaate että en mene puuttumaan toisten asioihin ja neuvomaan ellei erikseen kysytä neuvoa(paitsi jos näen että joku on vahingoittumassa, esim. eläin tai lapsi).

Ehkä ystävällesi riittäisi että on kuunteleva ystävä, ehkä hän ei niinkään kaipaa vinkkejä. Mutta ystävyyteen kuuluu että puhutaan muustakin. Esim. tapaamisen aluksi voidaan vähän purkaa mieltä ja sitten siirrytäänkin hauskempiin aiheisiin kuten vaikkapa miehiin tai push up -liiveihin.

[/quote]

Ymmärrän hyvin tuon, että jatkuva vinkkien saaminen ketuttaa. Itsekin mt-ongelmista kärsineenä olen saanut kuulla mitä kummallisempia ohjeita lähipiiriltäni siitä mikä auttaisi, ja se alkaa kyllä jossain vaiheessa kyrsimään, varsinkin kun perusterveellinen ruokavalio, liikunta ja riittävä unensaanti ovat kunnossa.

Tuo sisustusvinkkien antaminen on sellainen, että siitä en kovin helposti ottaisi nokkiini, riippuen toki siitä miten kaverini vinkkinsä antaisi. Esim "onpa sinulla ihana keittiö, tuolle pienelle seinälle sopisi yrttiruukuista tehty viherseinä" ja "Tuo sinun sohvasi on kyllä ihan helvetin ruma. Osta sellainen joka sopii tälle vuosikymmenelle!" ovat vähän erilaisia "vinkkejä" ja tuosta ekasta en käsitä miten joku voisi loukkaantua. Onneksi omassa lähipiirissäni ei ole ihmisiä jotka kokevat asiakseen sanoa negatiivisi mielipiteitä kenenkään asunnosta.

Minä olen sairastanut masennuksen, ja kamppailen oikeastaan säännöllisesti sen uusiutumista vastaan. Ymmärrän varsin hyvin, että masentuneen kokemukset saattavat terveen korvaan tuntua suhteettomilta (esimerkiksi juuri tuo, että sisustusvinkit nähdään hyökkäyksenä). Kannattaa siis suhtautua hänen kokemuksiinsa ymmärtäväisesti ja ymmärtää, että ne voivat olla pitkälti sairauden värittämää.

Minusta voisi itse asiassa olla hyvä, että ilmaisisit hänelle ajatuksesi. Kun hän avautuu kokemuksistaan, voit vallan hyvin sanoa, että mielestäsi hänellä ei (tässä tapauksessa) ole suhteellisuudentajua. Kaikkea masentuneen kokemuksia ei kannata teilata masentuneen mielen ailahteluiksi, joskus taustalla voi oikeasti olla ikäviä ihmisiä ja ikäviä kokemuksia. Mutta johonkin tuollaisen sisustuskommentin tapaisiin tilityksiin voit vallan hyvin ääneenkin pyytää hieman suhteellisuutta. Saati sitten, jos hän näkee kaikkien ihmisten teot loukkauksina, voisi olla hyvä palauttaa lempeästi todellisuuteen. 

On hienoa, että haluat olla hänen ystävänsä ja tukena, mutta sinun ei tarvitse ottaa kaikkea vastaan. Jos hän moittii sinua ja näkee sinunkin tekemisesi loukkauksina, voit pyytää häntä muuttamaan käytöstään. Tuo voi aiheuttaa konflikteja, mutta se voi olla myös potku eteenpäin. Hän pääsee ikään kuin eteenpäin omassa paranemisprosessissaan parhaimmassa tapauksessa. :)

Sen neuvon, että kannattaa hakea itselleen energiaa myös muista läheisistä, ja pitää hieman taukoa tapaamisissa, että jaksaa olla tukena. Karkea esimerkki: jos ystävä vaikka soittelee 24/7 ja vaatii tukea, niin voit päättää, että vastaat puheluihin vain tiettynä päivänä tai tiettyinä kellonaikoina. Tai tapaat häntä vain tiettyinä ajankohtina, etkä ampaise kylään aina hänen niin vaatiessa. 

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 15:52"]Minäkin olen masentunut, ihan sairaslomalla sen vuoksi, siksi että olen ollut liian kiltti ja olen antanut itseäni kohdella väärin enkä ole sanonut vastaan. Nyt tässä iässä pidän hanakasti puoleni. Ymmärrän myös nyt jotenkin paremmin miten väärin monet ihmiset ovat minua kohdelleet. Terapiassa itsellä ainakin on silmät avautuneet. Toivottavasti ystävälläsi on vain tällainen tilapäinen silmienavautumisvaihe.

Joskus sairauteen kyllä liittyy harhaluulotkin. Esim. jos koulussa on kiusattu ja vaikkapa osoitettu inho katsein, sitä sitten aina luulee että ihmiset inhoavat jos katsovat pitkään. 

Minä en kuormita asioillani ystäviäni, puhun asioista terapeutille tai palstoilla nimettömänä. Yleensä se olenkin minä joka joutuu kuuntelemaan.

Itseäni rasittaa se että joudun kuuntelemaan juurikin noita vinkkejä. Olen masentunut kuulema kun minulla ei ole mitään mielekästä tekemistä(harrastan liikuntaa, taiteilen terapian vuoksi itsekseni, minulla on myös muutakin ihan oikeaa tekemistä kuten vammaisen lapsen hoito) eli kun olen sairaslomalla. Sama henkilö sanoi minulle kun kerroin sairaspäivärahasta että hän kait joutuu tekemään työtä että saa rahaa. Kyllä minä nämä tulkitsen pieneksi pottuiluksi mutta voihan tämä olla vainoharhaakin. 

Hirveästi tulee muitakin vinkkejä vaikka en niitä kaipaa, kun niitä tuputetaan kysymättä niin tulee vähän sellainen olo että sanoja ajattelee että on omaa syytäni vaikkapa kun en saa nukuttua kun en noudata hänen metodiaan. Kannattaisi kuulema tehdä sellainen ja sellainen meditaatio ja hengitysharjoitus ja joka aamu kulkea lumihangessa avojaloin jne. jne. Jos alkaisin kaikkia vinkkien antajien neuvoja noudattaa niin 24 tuntia vuorokaudessa ei riittäisi.

Minusta on töykeää tulla tuputtamaan jotain sisustusvinkkejä. Pidetäänkö ystävääsi jonain ali-ihmisenä joka ei osaa itse sisustaa? Mullekin on tultu ehdottamaan pyytämättä mm. että pitäisi yksi seinä kaataa niin tulisi isompi keittiö(ja yksi huone vähemmän, keittiö on jo iso, enkä halua menettää työhuonetta keittiölle). 

Muutenkin vinkkien tuputtaminen ahdistaa ja saa tuntemaan riittämättömyyttä. Itselläni on periaate että en mene puuttumaan toisten asioihin ja neuvomaan ellei erikseen kysytä neuvoa(paitsi jos näen että joku on vahingoittumassa, esim. eläin tai lapsi).

Ehkä ystävällesi riittäisi että on kuunteleva ystävä, ehkä hän ei niinkään kaipaa vinkkejä. Mutta ystävyyteen kuuluu että puhutaan muustakin. Esim. tapaamisen aluksi voidaan vähän purkaa mieltä ja sitten siirrytäänkin hauskempiin aiheisiin kuten vaikkapa miehiin tai push up -liiveihin.

 
[/quote] Hei camoon, kyllä me keillä ei sitä masennusta ole diagnosoitu, niin loukkaannutaan jos joku tuputraa tai puhuu päälle, tai tyrkyttää omia vinkkejä, ilman että niitä edes kysytään. Kannattaa vaan oppia tunnistamaan ne ihmiset, jotka ei kuuntele oikein ja joilla on tämän tyyli. Ja sinä voi sanoa,,että hei ei kiitos. Ja on paljon muitakin ihmisiä jotka kuuntelevat, niiden seuraan vain pitää hakeutua.

Masentuneen tuntemuksista tosiaan hiukan haluan kertoa tähän. Kenelle tahansa minunkin mielestäni on töykeää alkaa esittää sisustusvinkkejä pyytämättä. Mutta masentunutta usein yritetään törkkiä liikkeelle esim. sisustamaan kämppää sillä ajatuksella, että koska ei-masentuneet tekevät sellaisia asioita, niin niiden tekeminen hävittäisi masennuksen.

Jokaisella on tietysti kokemuksia omasta elämästä, joissa on saatu apua vetämättömään olotilaan sillä, että mennään ja tehdään, ja kohta onkin pirtsakka olo. Tämä toimii masentuneeseenkin silloin, kun hän on parhaimmillaan, eikä ole enää syyllistyvä. Mutta silloin kun hän ei ota vinkkejä syytöksinä, hän onkin jo käytännössä terve.

Monella masentuneella on hyviä kausia. Mutta sitten, itse sitä huomaamatta, onkin taas toisena päivänä siinä jamassa, että kaikenlainen toimeliaisuus saattaa tuntua hyvältä tehdessä, mutta uuvuttaa silti. Seuraavana päivänä on sitten paljon huonompana, jos yrittää tehdä väkisin. Paraneminen alkaa siitä, että lakkaa häpeämästä voimattomuuttaan, ja suhtautuu siihen kuin kipeään selkään - asioita tehdään sen päivän kunnon mukaan ja ennakoiden, ettei missään kohtaa ajeta itseään väsyksiin. Heti kun huomaa, että tekeminen ei piristä tai tuntuu että alkaa väsyä, homma poikki.

Kun ihmisellä on masentunut ystävä, olisi itsellekin helpointa opiskella masennusasioita, jotta osaa pitää huolta omasta jaksamisestaan ja ottaa omaa tilaa ilman, että alkaa suhtautua toiseen haittaeläimenä. Liiallista varomistakin on hyvä välttää, ettei aleta puhua toiselle säälivästi ja lässyttäen kuin lapselle, se loukkaa ja tekee tunteen, että välimatka toisiin on ylittämätön, eikä kukaan edes saata ymmärtää. Ihminen on edelleen tavallaan aivan oma itsensä, vaikka hän on yliherkkä tietyille asioille. Joissain asioissa hän saattaa ihan aidostikin ymmärtää asioita syvemmin, itselleni ainakin masennus tuo herkkyyttä myös muita kohtaan, ja väitän että se tekee minusta paremman ihmisen. Vaikka sitä sitten pahimmillaan onkin epäoikeudenmukainen muita kohtaan, mutta se on kuitenkin parempi hautoa hiljaa päässään myrkyllisiä ajatuksia.

Aina jos huomaa kokevansa tarvetta töniä masentunutta jonnekin päin tai keksiä jotain kehittävää ohjelmaa, täytyy opetella luopumaan niistä tarpeista. Siinä kehittyy omat ihmissuhdetaidot, ja huomaa oppivansa ajattelemaan toista ihmistä erillisenä yksilönä ja kiinnostumaan tämän maailmasta. Nuorena kaveruus ja ystävyyskin helposti on sitä, että oletetaan olevansa samanlaisia, ja sitten ihaillaan toisiaan kilpaa kuin tuijotettaisiin peiliin. Sellainen sopii nuorelle ihmiselle, mutta viimeistään kun on omia lapsia, pitäisi osata ajatella asioita sellaisen olennon kannalta, joka on oleellisesti erilainen.

Turvallisinta on antaa masentuneen päättää, mitä tehdään. Jos se on käkkimistä sisällä ja juttelemista takkutukka silmillä, niin sitten se on. Juttele siitä mistä toinen haluaa puhua, ja ota vakavasti mitä hän sanoo siinä mielessä, että se on hänen tämänhetkinen kokemuksensa. Totta kai masentunut saattaa hullaantua syyttelemään muita olostaan, koska huomaan sen helpottavan oloa hetkeksi kun syyllinen on löytynyt. Se on kuitenkin toivottavasti vain yksi vaihe. Hyvä terapeutti toivottavasti ohjaa vähitellen masentunutta kokeilemaan muitakin ajattelutapoja ja miettimään omaa liiallista syyllistymistaipumustaan. Mutta ystävien on vaikeaa sitä tehdä turvallisesti, menee syyttelyksi ja syyllistymiseksi, ja masennus vain pahenee.

Huolehdi siitä, ettei sinua kuitenkaan aleta käyttää lavuaarina, johon oksennetaan päivittäin. Joskus voi olla hyvä sanoa, että tänään en jaksa kuunnella moitteita, on itsellä vähän raskas olo. Jos samalla lupaa kuunnella niittä ylihuomenna jos olo on silloin jaksavampi, molemmat voivat hyvässä lykyssä rentoutua ja avartaa katsomustaan. Parhaassa tapauksessa ystävyytenne ja keskinäinen luottamuksenne syvenee.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 16:13"]

Minä en jaksanut masentunutta tuttuani enää. Syytti kaikesta ja elämä pyöri hänen navan ympärillä. Lopetin yhteydenpidon, etten sairastu itsekin. 

Meidän ystävienkin pitää oppia sanomaan ei ja lopettaa kiltteys masentunutta kohtaan. Kun se ei todellakaan johda mihinkään. Vuosikausia samaa veivaamista vain.

[/quote]

Todellinen ystävä ei lopeta yhteydenpitoa. Vaikka masentunut voi olla todella raskasta seuraa, kaikki yhteydenotot ja kuulumisten kyselyt ovat elintärkeitä masentuneelle ja auttavat häntä eteenpäin. Voi ottaa etäisyyttä, jos käy liian raskaaksi, mutta kyllä sille masentuneelle on kova paikka, jos ystävä lopettaa kokonaan yhteydenpidon. Itselläni ei ollut edes tuollaista vaihtoehtoa, oli vaan pakko jaksaa, kun oma lapsi masentui. Ja on ollut todella sydäntäsärkevää seurata läheltä, kuinka lapsen paras ystävä ei yhtään ymmärtänyt lapseni sairautta, vaan jätti lapseni yksin, koska tämä ei jaksanut käydä koulua eikä touhuta enää juttuja niin kuin ennen. Nuoret kun ovat vielä niin ymmärtämättömiä ja julmia. Toivoisin, että aikuiset osaisivat suhtautua vähän kypsemmin masentuneisiin. 

"Mutta masentunutta usein yritetään törkkiä liikkeelle esim. sisustamaan kämppää sillä ajatuksella, että koska ei-masentuneet tekevät sellaisia asioita, niin niiden tekeminen hävittäisi masennuksen."

Entä sitten jos alkaisi harrastelemaan sisustusta? Sitten tulee sanomista että olet vaan feikkimasentunut ja laiska kun valikoit vain kivat asiat mitä teet...

Masentuneen ja ei-masentuneen ajattelussa ja tavassa antaa tulkintoja ympäristön ärsykkeille on ratkaiseva erilaisuus. Masentunut ajattelee kaiken johtuvan hänestä, johtavan suuriin ja loputtomiin vaikeuksiin. Selitysmallit ovat siis yleensä sellaisia, että ongelmat viittaavat hänestä johtuviin pysyväluonteisiin puutteisiin.

Ei-masentunut ts optimistinen henkilö antaa samoille ärsykkeille selitysmalleja, joissa hän tulkitsee asioiden tapahtuvan hänestä itsestä ulkopuolisista ja sattumanvaraisista syistä.

Tästä ajattelutavan erosta johtuen masentunut kohdatessaan vaikeuden jää pohtimaan omaa loputonta huonommuuttaan ja muiden ilkeyttä, tai maailman pahuutta.

Optimisti tai terve ihminen ryhtyy ratkaisemaan ongelmaa, sillä hän uskoo hänellä olevan mahdollisuuksia vaikuttaa asiaan tai vain jää rauhallisin mielin odottamaan, että tämä hänen kohdalle sattunut ikävä tapahtuma korvaantuu uusilla ja mukavammilla.

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 16:51"]

[quote author="Vierailija" time="16.08.2015 klo 16:13"]

Minä en jaksanut masentunutta tuttuani enää. Syytti kaikesta ja elämä pyöri hänen navan ympärillä. Lopetin yhteydenpidon, etten sairastu itsekin. 

Meidän ystävienkin pitää oppia sanomaan ei ja lopettaa kiltteys masentunutta kohtaan. Kun se ei todellakaan johda mihinkään. Vuosikausia samaa veivaamista vain.

[/quote]

Todellinen ystävä ei lopeta yhteydenpitoa. Vaikka masentunut voi olla todella raskasta seuraa, kaikki yhteydenotot ja kuulumisten kyselyt ovat elintärkeitä masentuneelle ja auttavat häntä eteenpäin. Voi ottaa etäisyyttä, jos käy liian raskaaksi, mutta kyllä sille masentuneelle on kova paikka, jos ystävä lopettaa kokonaan yhteydenpidon. Itselläni ei ollut edes tuollaista vaihtoehtoa, oli vaan pakko jaksaa, kun oma lapsi masentui. Ja on ollut todella sydäntäsärkevää seurata läheltä, kuinka lapsen paras ystävä ei yhtään ymmärtänyt lapseni sairautta, vaan jätti lapseni yksin, koska tämä ei jaksanut käydä koulua eikä touhuta enää juttuja niin kuin ennen. Nuoret kun ovat vielä niin ymmärtämättömiä ja julmia. Toivoisin, että aikuiset osaisivat suhtautua vähän kypsemmin masentuneisiin. 

[/quote]

Minusta on kartoitettava omat voimavaransa. Jos ei jaksa, niin ei jaksa. On aivan turha sairastuttaa itseään toisen sairauden vuoksi uupumukseen. On ajateltava omaakin hyvinvointia ja omaa perhettään ja pistettävä rajat, milloin riittää.

Liian kilttejä ihmisiä käytetään hyväksi. Se ei kannata, koska olet kohta itse apua vailla.