Lue keskustelun säännöt.
Mies muutti mieltään
epätoivoinen
12.03.2022 |
Olemme +30v pariskunta, olemme olleet yhdessä päälle vuosikymmenen. Olemme olleet viimeiset vuodet samalla viivalla lapsiasioista: niitä saisi kyllä tulla, mutta ei ihan vielä. Aiempina vuosinamme minä olen ollut selkeästi lapsettomuuden kannalla, mieheni on puolestaan aina toivonut kahta. Hän on myös useamman kerran sanonut, ettei ole olemassa "oikeaa aikaa" lapsen saamiselle.
Olemme olleet jonkin aikaa tietoisesti ilman ehkäisyä. Kun lopetin pillerit kerroin siitä miehelle ja vielä varmistin, että kai hän tietää, mitä se voi tarkoittaa. Mies tiesi, kondomit jäivät kaupan hyllylle ja seksielämä jatkui entistä aktiivisempana kiitos hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen.
Nyt raskaustestissä on plussa, ja mies haluaa keskeytyksen. Hänen puheistaan paistaa pelko katumuksesta ja siitä, ettei hän pitäisi lapsestaan tai perhe-elämästä. Hän puhuu paljon siitä, ettei voi varmuudella sanoa, että hän olisi onnellinen saadessaan lapsia tai että hän haluaisi/jaksaisi yrittää jatkaa parisuhdetta, jos minä päätän lapsen pitää. Myös ajatus täydestä lapsettomuudesta on ensi kertaa pinnalla koko tämän +10v aikana. Mies on luvannut tukea minua abortin jälkeisissä ajoissa myös silloin, jos emme enempää lapsia saisi. Häntä lainaten "sitten varmaan vähän vituttaa, mutta se on sen ajan murhe". Samalla hän kuitenkin kertoo, ettei varmaan pystyisi kylmästi jättämään minua totaali yh-äidiksi, vaikka minua vihaisikin elämänsä pilaamisesta.
Ja sitten olen minä. Plussa kusisessa tikussa, itkuherkkänä, vatsa kipeänä ja gradu esitarkastuksen kynnyksellä. Enkä tiedä mitä ihmettä tässä pitäisi tehdä.
Minä haluan lapsia ja tiedän, ettei tässä iässä enää hirveästi arvota, jos niitä meinaa tehdä. Olemme olleet tietoisesti ilman ehkäisyä, joten keskeyttäminen tuntuisi väärältä valinnalta siinä mielessä. Mutta niin tuntuisi miehen pakottaminen isän rooliin, johon hän ei omien sanojensa mukaan lainkaan halua.
Olemme miehen kanssa puhuneet paljon lapsista. Olemme suunnitelleet seuraavan asunnon ostamista lapsinäkökulmasta, puhuneet nimistä, kasvatusnäkemyksistä ja siitä, miten vanhempainvapaat käyttäisimme. Omassa mielessäni ideaalinen aika lapselle olisi ollut 1-2 vuoden päästä, mutta eipä se vuosi paljoa tässä painaisi.
Kokemuksia tai ajatuksia? Neuvoja siitä, mitä pitäisi tehdä? Neuvolaan on aika varattu, siihen on muutama viikko aikaa. Raskaus on hyvin varhaisessa vaiheessa (hedelmöityksestä on max. 3 viikkoa).
Kommentit (126)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähdin äitini luokse pohtimaan elämää ja suhdetta. Tää on ensimmäinen kerta 10v aikana, kun meillä suhteessa esiintyy oikea ongelma, jonka vuoksi tätä tilannetta on vaikea sulattaa. Haluaisin myös vielä (naiiviisti?) toivoa, että mies tulisi järkiinsä. En tunnista häntä tästä tilanteesta.
Kiitos kaikille hyvistä ajatuksista ja tsempeistä. En pysty jokaiseen viestiin vastaamaan, mutta olen lukenut jokaisen kommentin. Sinulle, joka pohdit yh-äidin työllisyyttä, mun alalla on pulaa tekijöistä ja ala on pääasiassa lapsiystävällinen. Mulla on vakiosopimus kirjoitettuna ja aloitan työt, kun valmistumisen tarkka aikataulu on selvä.
AP
Tee abortti ja heitä tuo luuseri pihalle heti - hänestä ei ole koskaan isäksi, isän rooliin harva pystyy ja vain harva on hyvä isä ja nämä tyypit ovat kultaakin arvokkaampia... mielelläni teen vauvan sun kanssa ja olen loistava isä tuleville lapsillemme koska se on ihan parasta maailmassa - olla siis hyvä isä lapsille ja suojella lapsiaan kaikelta maailmassa ja rakastaa lapsiaan :)
Miksi lähes kaikki naiset kehottavat potkimaan miehen pellolle ja pitämään lapsen? Sillä lapsella on sitten sen kuspäisen tuuliviirin geenit. Eli mies palkitaan suvun jatkumisella, ja vielä ilman mitään kontribuutiota lapsen hoitoon!
Logiikka, jota en miehenä kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään.
Palasin keskusteluun näin viimeisen kolmanneksen lähestyessä. Surullista luettavaa koko ketju - omasta olosta teidän (oikeassa olleisiin) kommentteihin. :(
Miehen paniikki on vain syventynyt. Mies ei missään vaiheessa suostunut vakavissaan keskustelemaan vaihtoehdoista, hoki vaan olevansa valmis "tukemaan abortissa ja sen jälkipyykissä". Konkreettisia esimerkkejä tukitoimenpiteistä ei ollut esittää, koska mistäs hän voisi tietää, mitä mä tarvin. Konkreettisesti hän ei myöskään voinut sanoa, milloin olisi valmis - pitäs viimeistellä koulu, maksaa asuntovelka, aloittaa työt, saada vakityö, ehkä edetäkin...
Aborttikannastaan huolimatta mies ei kuitenkaan tullut neuvolaan keskustelemaan tai varhaisultraan toteamaan raskautta terveeksi. Eikä kyllä viettänyt viikonloppuja mun kanssa asiaa läpikäyden koska "teema ahdistaa niin paljon että pakko tehdä jotain joka saa ajatukset irti raskaudesta". Väliäkö sillä, et mä elin raskauden kanssa kellon ympäri ilman tukea. Tukea en saanut edes silloin, kun itkin yöt sohvalla ahdistustani. "No sähän olit jo päättänyt pitää sen niin ei mun mielipiteillä ollut väliä".
Mies salaa edelleen raskautta läheisiltään, vain hänen äitinsä tietää. Äitinsä kyllä tukee minua täysillä ja häpeää poikansa käytöstä valtavasti. Annoin mahdollisuuksia puhua, tulla mukana neuvolaan keskustelemaan vaihtoehdoista, osoittaa konkreettista tukea aborttiin, melkein mitä vain. Mut mies olikin tyhjä arpa. Nyt se puhuu on/off-psykologille hakeutumisesta, välillä lupaa mennä ja muutoin sit kokee sen turhana, "koska asia ei puhumalla muutu ja tähän elämäntilanteeseen ei olisi lasta halunnut". Sen verran se vielä syyllistää, et sanoo tämän skenaarion olevan juuri se mitä eniten keväällä pelkäsi tapahtuvan.
Ero ei ole vielä tapahtunut, mutta etsin itselleni ja terveelle pojalle asuntoa. Elämä ja tulevaisuus pelottaa, toivottavasti me selvitään.
AP
Ero tuosta tulee joka tapauksessa. Kun kerran lapsi oli alunperin toivottu, suhde ei tule kestämään sitä tilannetta että teet abortin. Se repii ja raastaa niin ettei paluuta aiempaa ole.
Suhde ei toisaalta tule kestämään varmaan sitäkään että et tee aborttia, mutta siihen on ehkä vielä jonkinlaiset mahikset että mies tuosta ryhdistäytyykin. Huono ennuste kyllä, tuo on ihan uskomatonta perseilyä mieheltä!
Ero siis tullee joka tapauksessa, joten kannattaa punnita nyt lähinnä se, haluatko itse lapsen ja mitä se kohdallasi tarkoittaisi. Onko turvaverkkoja, kuinka miellät itsesi yksinhuoltajana (siitä vähän kerroitkin). Mutta siis huolellinen punnitseminen omista lähtökohdistasi, mitä SINÄ nyt haluat.
Voimia ap!