Lue keskustelun säännöt.
Is syyllistävä juttu univaikeuksista kärsivistä.
10.03.2022 |
Itse olen kärsinyt nukahtamisongelmasta suunnilleen koko ikäni. Vasta 37-38 vuotiaana hain niihin apua pakon edessä. Sain lääkkeet ja ensimmäinen imovane ei sopinut minulle. Se vaihdettiin stellaan ja käytin sitä monta vuotta ilman ongelmia. Kunnes lääkärit päättivät että siitä on haittaa. Sen jälkeen kokeilin kaksi mielialalääkettä. Niistä ei ollut apua.
Melatoniini autaa vähän. Hyvin vähän mutta sentään auttaa edes vähän. No tuo lehti juttu syyllistää senkin käytöstä. Tuli ihan mieleen se kun lääkärit syyllistivät minua nukahtamislääkkeen käytöstä. Kyllä sen on huomannut että ne jotka saavat nukuttua hyvin eivät tmmärrä unettomuudesta kärsiviä. Voi luoja sitä puolivillaisten neuvojen määrää mitä olen kuullut. Jos saisivat viikon kokea samaa kuin minä niin olisivat lääkärissä pyytämässä unilääkkeitä.
Kommentit (165)
Kyllä, ihme syyllistämistä asiasta, mille ei mitään voi ja pelottelua unettomuuden seurauksista, ihan kun haluaisi olla uneton yöllä ja tekisi sen tahallaan. Unilääkkeitä saan maksimissaan kahdeksi viikoksi enkä edes joka toinen kuukausi. Onko nuo lääkkeet pahempia kuin unettomuudesta seuraava ahdistus? Mulla on Ketipinor ja Azona sekä melatoniini unihäiriöihin ja kärsin niistä silti viikottain, en onneksi joka yö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unettomuus on kyllä hieno kierre, uni ei tuu ja ku tietää että tarvis tulla, niin sitten stressaa ja ahdistuu siittä kun ei nukuta. Kun stressaa, se ajaa unta vain kauemmas. Unilääkkeillä nukuttu uni ei kuulemma oo samanlaista ku "oikea" uni, vaan enemmänki taju pois tyylinen tila. Seki, että ihan todella pieni valon määrä jo heikentää melatoniinin tuotantoa olis kans hyvä ottaa huomioon, joten ainut missä ihmisen kuuluis nukkua on säkkipimeä. Katuvalot on täällä ainakin riesana ja patterissakin palaa valo. Ainoastaan punanen valo ja kynttilän valo on sellasia mitä iltasin voi käyttää
Vierailija kirjoitti:
No laita nyt linkkiä sitten että näkee onko se oikeasti syyllistävä vai tulkitsetko sen vain niin
Jos et itse pääse lehden sivulle niin se on sinun murheesi. Se juttu on syyllistävä. Kukaan ei halua kärsiä uniongelmista. Ne elämäntapaneuvot voi auttaa joitakin. Todellisiin onivaikeuksiin niistä ei ole mitään apua.
Vierailija kirjoitti:
Unettomuus on kyllä hieno kierre, uni ei tuu ja ku tietää että tarvis tulla, niin sitten stressaa ja ahdistuu siittä kun ei nukuta. Kun stressaa, se ajaa unta vain kauemmas. Unilääkkeillä nukuttu uni ei kuulemma oo samanlaista ku "oikea" uni, vaan enemmänki taju pois tyylinen tila. Seki, että ihan todella pieni valon määrä jo heikentää melatoniinin tuotantoa olis kans hyvä ottaa huomioon, joten ainut missä ihmisen kuuluis nukkua on säkkipimeä. Katuvalot on täällä ainakin riesana ja patterissakin palaa valo. Ainoastaan punanen valo ja kynttilän valo on sellasia mitä iltasin voi käyttää
Pienempi paha se unilääke on kuin jatkuva unenpuute. Sitä ei varsinkaan nuoret lääkärit ymmärrä. En ole lääkäri mutta nuorempana kestin sitä unen puutetta paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos linkistä.
Ole hyvä vaan sieltä se lehdestä löytyy. Vai oletko tietämättäni palkannut minut sinun palvelijaksi?
En ole vielä lukenut juttua. Jos se oli tasoa "muista nukkua hyvin", niin en aiokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä lukenut juttua. Jos se oli tasoa "muista nukkua hyvin", niin en aiokaan.
Yhdistelmä diipadaapaa ja syyllistämistä. Univaikeudet ovat aika yleisiä suomessa niin vähän paremmin niistä voisi kertoa.
Itse koen asian kaksipiippuisena. Nukun itsekin välillä todella huonosti ja stressaantuneena herään säännöllisesti aamuyöllä tai keskellä yötä ja asiat alkavat pyöriä välittömästi mielessä. Uneen uudelleen pääseminen on mahdotonta. Saatan sitten nukahtaa aivan lähellä kellon soimista uudelleen ja silloin yleensä vaivun erittäin syvään uneen nopeasti. Kun kello soi niin en meinaa päästä ylös ja päivä menee usein aivan aivosumussa.
Silti melatoniinia vahvempaa en ole koskaan unettomuuteen ottanut, sehän onkin vain unihormonia. Olen hoitanut pitkään potilaita erilaisilla osastoilla sekä myös pitkään psyykkisistä vaivoista kärsiviä ihmisiä. Pitkän hoitajan uran aikana olen nähnyt lääkkeiden koukuttavuuden. Etenkin menneinä vuosikymmeninä on tunnuttu kirjoitettavan todella lepsusti niin rauhoittavia kuin unilääkkeitäkin. Olipa pitkään unilääkkeitä käyttäneillä sairastelua mistä syystä tahansa, olen heissä nähnyt jonkinlaisen yhteneväisen piirteen, mikä on saanut itseni olemaan käyttämättä mitään unilääkkeitä. Ihmiset ovat oppineet ottamaan helposti lääkkeen nukahtamiseen heti, kun uni ei tule. Unen kanssa taistelusta on tullut jonkinlainen kierre, joka ruokkii itseään: kun uni ei tule, alkaa hermostuminen siitä, jolloin uni ei varmasti tule. Vaikuttaa, että elimistö on jo ehdollistunut siihen, että tietynlainen stressireaktion ketju lähtee liikkeelle siitä, kun uni ei heti tulekaan, eikä sitä pysäytä enää mikään keino (joita ei ehkä koskaan ole kunnolla kokeiltukaan). Ainoastaan unilääke on ainoa lääke siihen. Pitkään käytettynä käytössä saattaa olla iltaisin melkoinen kombo pahimmillaan, jossa on unilääkettä, rauhoittavaa ja lisänä mielialalääkettä. Siitä huolimatta uni voi olla lyhyttä ja katkonaista. Tiedetään, että toleranssi kasvaa ko. lääkkeitä pitkään käyttämällä.
En väitä, ettei unilääkkeille ole koskaan tilausta tai ettei niitä kannata ikinä kenenkään ottaa. Mutta pitkään ja säännöllisesti käytettynä ei varmasti kannata. Vielä kun ei ole totuttanut elimistöään ja itseään nukkumaan ainoastaan kemiallisten aineiden alaisena, pyrkisin kokeilemaan mitä keinoja tahansa, jotta uneen pääsemiseksi oppisi myös muita keinoja kuin lääkkeen ottamisen. Etenkin ahdistusherkillä ihmisillä kynnys ottaa lääkkeitä ahdistaviin tilanteisiin, nukahtamisen helpottamiseksi jne. madaltuu selkeästi ja jos se on ainoa keino, jolla itseään "auttaa", niin tie on kovin huono. Siinä lääkitään vain oiretta, ei niitä juurisyitä, jotka olon aiheuttavat. Päivän aikana olisi esim. hyvä rasittaa itseään mahdollisuuksien mukaan myös fyysisesti sen verran, että se edesauttaisi nukahtamista ja nukkumaan pääsyä.
Jokainen meistä nukkuu välillä huonommin, välillä paremmin. Se on ihan normaalia.En esitä olevani yhtään sen parempi ihminen, kun en unilääkkeitä käytä, mutta koitan kannustaa oppimaan myös muita keinoja nukkumisen parantamiseen, koska kemiallinen apu ei voi olla pitkäaikainen ja lopullinen ratkaisu tilanteeseen. Olen sitä mieltä, että "nykylääkärit" ovat ihan oikealla tiellä siinä, ettei uni-yms. lääkkeitä määrätä enää yhtä heppoisin perustein ja isoina määrinä kuin aiemmin. Tutkimustieto puhuu sen puolesta, että unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö aiheuttaa sekä riippuvuutta sekä ko.lääkkeiden "pakonomaista" käyttöä. Niiden tiedetään tätä nykyä myös altistavan vakaville sairauksille sekä pahimmillaan pahentavan unettomuutta. Se ei ole siis mikään nykylääkäreiden "mielipide" vaan ihan tutkittua tietoa ja sen mukaanhan lääketieteen pitääkin toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vetoaisin lääkäreiden pitkään matematiikkaan, jos urputtaisivat jotain kun käytän imovanea noin 50kpl vuodessa. Uusimisestakin tulee oikein kanta-merkintä, mutta fakta on se että psykoosilääkkeet ovat vasta-aiheisia minulle.
Itsellä ei ole nukahtamisvaikeuksia juurikaan (onneksi) mutta valvomisesta on turhankin paljon kokemuksia, kiitos rakkaan lapseni joka nukkui ensimmäiset kokonaiset yöunensa vasta ekan kerran 2-vuotiaana.
Se väsyneenä arjen pyörittäminen ei ole herkkua, luulisi että unettomilla on samat olotilat univajeen takia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ihmettelin jutun syyllistävää sävyä: "Ei saa" nukkua pitkiä päiväunia jne. Olisi voinut kirjoittaa asiallisemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse koen asian kaksipiippuisena. Nukun itsekin välillä todella huonosti ja stressaantuneena herään säännöllisesti aamuyöllä tai keskellä yötä ja asiat alkavat pyöriä välittömästi mielessä. Uneen uudelleen pääseminen on mahdotonta. Saatan sitten nukahtaa aivan lähellä kellon soimista uudelleen ja silloin yleensä vaivun erittäin syvään uneen nopeasti. Kun kello soi niin en meinaa päästä ylös ja päivä menee usein aivan aivosumussa.
Silti melatoniinia vahvempaa en ole koskaan unettomuuteen ottanut, sehän onkin vain unihormonia. Olen hoitanut pitkään potilaita erilaisilla osastoilla sekä myös pitkään psyykkisistä vaivoista kärsiviä ihmisiä. Pitkän hoitajan uran aikana olen nähnyt lääkkeiden koukuttavuuden. Etenkin menneinä vuosikymmeninä on tunnuttu kirjoitettavan todella lepsusti niin rauhoittavia kuin unilääkkeitäkin. Olipa pitkään unilääkkeitä käyttäneillä sairastelua mistä syystä tahansa, olen heissä nähnyt jonkinlaisen yhteneväisen piirteen, mikä on saanut itseni olemaan käyttämättä mitään unilääkkeitä. Ihmiset ovat oppineet ottamaan helposti lääkkeen nukahtamiseen heti, kun uni ei tule. Unen kanssa taistelusta on tullut jonkinlainen kierre, joka ruokkii itseään: kun uni ei tule, alkaa hermostuminen siitä, jolloin uni ei varmasti tule. Vaikuttaa, että elimistö on jo ehdollistunut siihen, että tietynlainen stressireaktion ketju lähtee liikkeelle siitä, kun uni ei heti tulekaan, eikä sitä pysäytä enää mikään keino (joita ei ehkä koskaan ole kunnolla kokeiltukaan). Ainoastaan unilääke on ainoa lääke siihen. Pitkään käytettynä käytössä saattaa olla iltaisin melkoinen kombo pahimmillaan, jossa on unilääkettä, rauhoittavaa ja lisänä mielialalääkettä. Siitä huolimatta uni voi olla lyhyttä ja katkonaista. Tiedetään, että toleranssi kasvaa ko. lääkkeitä pitkään käyttämällä.
En väitä, ettei unilääkkeille ole koskaan tilausta tai ettei niitä kannata ikinä kenenkään ottaa. Mutta pitkään ja säännöllisesti käytettynä ei varmasti kannata. Vielä kun ei ole totuttanut elimistöään ja itseään nukkumaan ainoastaan kemiallisten aineiden alaisena, pyrkisin kokeilemaan mitä keinoja tahansa, jotta uneen pääsemiseksi oppisi myös muita keinoja kuin lääkkeen ottamisen. Etenkin ahdistusherkillä ihmisillä kynnys ottaa lääkkeitä ahdistaviin tilanteisiin, nukahtamisen helpottamiseksi jne. madaltuu selkeästi ja jos se on ainoa keino, jolla itseään "auttaa", niin tie on kovin huono. Siinä lääkitään vain oiretta, ei niitä juurisyitä, jotka olon aiheuttavat. Päivän aikana olisi esim. hyvä rasittaa itseään mahdollisuuksien mukaan myös fyysisesti sen verran, että se edesauttaisi nukahtamista ja nukkumaan pääsyä.
Jokainen meistä nukkuu välillä huonommin, välillä paremmin. Se on ihan normaalia.En esitä olevani yhtään sen parempi ihminen, kun en unilääkkeitä käytä, mutta koitan kannustaa oppimaan myös muita keinoja nukkumisen parantamiseen, koska kemiallinen apu ei voi olla pitkäaikainen ja lopullinen ratkaisu tilanteeseen. Olen sitä mieltä, että "nykylääkärit" ovat ihan oikealla tiellä siinä, ettei uni-yms. lääkkeitä määrätä enää yhtä heppoisin perustein ja isoina määrinä kuin aiemmin. Tutkimustieto puhuu sen puolesta, että unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö aiheuttaa sekä riippuvuutta sekä ko.lääkkeiden "pakonomaista" käyttöä. Niiden tiedetään tätä nykyä myös altistavan vakaville sairauksille sekä pahimmillaan pahentavan unettomuutta. Se ei ole siis mikään nykylääkäreiden "mielipide" vaan ihan tutkittua tietoa ja sen mukaanhan lääketieteen pitääkin toimia.
Vaikka unilääkkeeseen jäisikin koukkuun ja sitä joutuisi käyttämään joka ilta lopun elämäänsä, niin onko se oikeasti suurempi paha kuin olla jatkuvassa univajeessa ja sen takia mahdollisesti työkyvytön ja tuilla elävä? Eikö se imovane-paketti kuukaudessa tule halvemmaksi yhteiskunnalle, kuin elättää tuilla loppuun palanutta ihmistä, joka ei pystyy unettomuuden takia elättämään itseään?
Mitä nämä vakavat sairaudet on, josta puhut kun en ikinä ole saanut vastausta tähän?
Oma mielipiteeni on, että olen sitten mieluummin vaikka vähän vajaalla käyvä, mutta pirteä unilääkenarkki joka selviytyy elämästään, kuin kroonisesti uneton jonka takia ei jaksa mitään enkä pysty edes työskentelemään. On väärin, että mua syyllistetään ja pidetään kakkosluokan kansalaisena sen takia kun en vaan osaa nukkua tarpeeksi, en mä sitä ole valinnut enkä sitä parantanut vaikka teen kaiken unen kannalta oppikirjojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen asian kaksipiippuisena. Nukun itsekin välillä todella huonosti ja stressaantuneena herään säännöllisesti aamuyöllä tai keskellä yötä ja asiat alkavat pyöriä välittömästi mielessä. Uneen uudelleen pääseminen on mahdotonta. Saatan sitten nukahtaa aivan lähellä kellon soimista uudelleen ja silloin yleensä vaivun erittäin syvään uneen nopeasti. Kun kello soi niin en meinaa päästä ylös ja päivä menee usein aivan aivosumussa.
Silti melatoniinia vahvempaa en ole koskaan unettomuuteen ottanut, sehän onkin vain unihormonia. Olen hoitanut pitkään potilaita erilaisilla osastoilla sekä myös pitkään psyykkisistä vaivoista kärsiviä ihmisiä. Pitkän hoitajan uran aikana olen nähnyt lääkkeiden koukuttavuuden. Etenkin menneinä vuosikymmeninä on tunnuttu kirjoitettavan todella lepsusti niin rauhoittavia kuin unilääkkeitäkin. Olipa pitkään unilääkkeitä käyttäneillä sairastelua mistä syystä tahansa, olen heissä nähnyt jonkinlaisen yhteneväisen piirteen, mikä on saanut itseni olemaan käyttämättä mitään unilääkkeitä. Ihmiset ovat oppineet ottamaan helposti lääkkeen nukahtamiseen heti, kun uni ei tule. Unen kanssa taistelusta on tullut jonkinlainen kierre, joka ruokkii itseään: kun uni ei tule, alkaa hermostuminen siitä, jolloin uni ei varmasti tule. Vaikuttaa, että elimistö on jo ehdollistunut siihen, että tietynlainen stressireaktion ketju lähtee liikkeelle siitä, kun uni ei heti tulekaan, eikä sitä pysäytä enää mikään keino (joita ei ehkä koskaan ole kunnolla kokeiltukaan). Ainoastaan unilääke on ainoa lääke siihen. Pitkään käytettynä käytössä saattaa olla iltaisin melkoinen kombo pahimmillaan, jossa on unilääkettä, rauhoittavaa ja lisänä mielialalääkettä. Siitä huolimatta uni voi olla lyhyttä ja katkonaista. Tiedetään, että toleranssi kasvaa ko. lääkkeitä pitkään käyttämällä.
En väitä, ettei unilääkkeille ole koskaan tilausta tai ettei niitä kannata ikinä kenenkään ottaa. Mutta pitkään ja säännöllisesti käytettynä ei varmasti kannata. Vielä kun ei ole totuttanut elimistöään ja itseään nukkumaan ainoastaan kemiallisten aineiden alaisena, pyrkisin kokeilemaan mitä keinoja tahansa, jotta uneen pääsemiseksi oppisi myös muita keinoja kuin lääkkeen ottamisen. Etenkin ahdistusherkillä ihmisillä kynnys ottaa lääkkeitä ahdistaviin tilanteisiin, nukahtamisen helpottamiseksi jne. madaltuu selkeästi ja jos se on ainoa keino, jolla itseään "auttaa", niin tie on kovin huono. Siinä lääkitään vain oiretta, ei niitä juurisyitä, jotka olon aiheuttavat. Päivän aikana olisi esim. hyvä rasittaa itseään mahdollisuuksien mukaan myös fyysisesti sen verran, että se edesauttaisi nukahtamista ja nukkumaan pääsyä.
Jokainen meistä nukkuu välillä huonommin, välillä paremmin. Se on ihan normaalia.En esitä olevani yhtään sen parempi ihminen, kun en unilääkkeitä käytä, mutta koitan kannustaa oppimaan myös muita keinoja nukkumisen parantamiseen, koska kemiallinen apu ei voi olla pitkäaikainen ja lopullinen ratkaisu tilanteeseen. Olen sitä mieltä, että "nykylääkärit" ovat ihan oikealla tiellä siinä, ettei uni-yms. lääkkeitä määrätä enää yhtä heppoisin perustein ja isoina määrinä kuin aiemmin. Tutkimustieto puhuu sen puolesta, että unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö aiheuttaa sekä riippuvuutta sekä ko.lääkkeiden "pakonomaista" käyttöä. Niiden tiedetään tätä nykyä myös altistavan vakaville sairauksille sekä pahimmillaan pahentavan unettomuutta. Se ei ole siis mikään nykylääkäreiden "mielipide" vaan ihan tutkittua tietoa ja sen mukaanhan lääketieteen pitääkin toimia.
Vaikka unilääkkeeseen jäisikin koukkuun ja sitä joutuisi käyttämään joka ilta lopun elämäänsä, niin onko se oikeasti suurempi paha kuin olla jatkuvassa univajeessa ja sen takia mahdollisesti työkyvytön ja tuilla elävä? Eikö se imovane-paketti kuukaudessa tule halvemmaksi yhteiskunnalle, kuin elättää tuilla loppuun palanutta ihmistä, joka ei pystyy unettomuuden takia elättämään itseään?
Mitä nämä vakavat sairaudet on, josta puhut kun en ikinä ole saanut vastausta tähän?Oma mielipiteeni on, että olen sitten mieluummin vaikka vähän vajaalla käyvä, mutta pirteä unilääkenarkki joka selviytyy elämästään, kuin kroonisesti uneton jonka takia ei jaksa mitään enkä pysty edes työskentelemään. On väärin, että mua syyllistetään ja pidetään kakkosluokan kansalaisena sen takia kun en vaan osaa nukkua tarpeeksi, en mä sitä ole valinnut enkä sitä parantanut vaikka teen kaiken unen kannalta oppikirjojen mukaan.
Ja miksi ihmeessä määrätään mieluummin neuroleptejä ja masennuslääkkeitä, joiden sivuoirelista on loputon, kuin toimivaa nukahtamislääkettä jolla sivuoireita ei ole?
Tää on tajutonta kidutusta.
Ei tuo ole syyllistävä vaan faktaa. Unihäiriöt on eri asia. Ja niissäkin usein on kyse toiminnallisesta unettomuudesta. Tervetuloa vain vastaanotolle, löudät meidät googlamalla.
Unettomuus ei hoidu lääkkeillä
"Jokainen meistä nukkuu välillä huonommin, välillä paremmin. Se on ihan normaalia."
Voi vee! :D Juuri tätä syyllistämistä vihaan. Kerro tarkemmin, mitä sinulle tarkoittaa huonommin nukkuminen? Minulle se on 2h koiranunta öisin tai päivisin, monta kertaa viikossa. En voi enää ajaa autoa väsymyksen takia. Lopetin myös pyöräilyn kun tajusin nukahtelevani samalla ja meinasin ajaa lapsen päälle. Käyn ihan hitaalla, näen kaksoiskuvia ja harhoja pienistä ötököistä, joita vilistää seinillä ja ihollani. Että tämä on ihan normaalia, kaikkihan me joskus nukutaan vähän huonosti ja tarvitaan ylimääräinen kahvikupillinen aamulla hehe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koen asian kaksipiippuisena. Nukun itsekin välillä todella huonosti ja stressaantuneena herään säännöllisesti aamuyöllä tai keskellä yötä ja asiat alkavat pyöriä välittömästi mielessä. Uneen uudelleen pääseminen on mahdotonta. Saatan sitten nukahtaa aivan lähellä kellon soimista uudelleen ja silloin yleensä vaivun erittäin syvään uneen nopeasti. Kun kello soi niin en meinaa päästä ylös ja päivä menee usein aivan aivosumussa.
Silti melatoniinia vahvempaa en ole koskaan unettomuuteen ottanut, sehän onkin vain unihormonia. Olen hoitanut pitkään potilaita erilaisilla osastoilla sekä myös pitkään psyykkisistä vaivoista kärsiviä ihmisiä. Pitkän hoitajan uran aikana olen nähnyt lääkkeiden koukuttavuuden. Etenkin menneinä vuosikymmeninä on tunnuttu kirjoitettavan todella lepsusti niin rauhoittavia kuin unilääkkeitäkin. Olipa pitkään unilääkkeitä käyttäneillä sairastelua mistä syystä tahansa, olen heissä nähnyt jonkinlaisen yhteneväisen piirteen, mikä on saanut itseni olemaan käyttämättä mitään unilääkkeitä. Ihmiset ovat oppineet ottamaan helposti lääkkeen nukahtamiseen heti, kun uni ei tule. Unen kanssa taistelusta on tullut jonkinlainen kierre, joka ruokkii itseään: kun uni ei tule, alkaa hermostuminen siitä, jolloin uni ei varmasti tule. Vaikuttaa, että elimistö on jo ehdollistunut siihen, että tietynlainen stressireaktion ketju lähtee liikkeelle siitä, kun uni ei heti tulekaan, eikä sitä pysäytä enää mikään keino (joita ei ehkä koskaan ole kunnolla kokeiltukaan). Ainoastaan unilääke on ainoa lääke siihen. Pitkään käytettynä käytössä saattaa olla iltaisin melkoinen kombo pahimmillaan, jossa on unilääkettä, rauhoittavaa ja lisänä mielialalääkettä. Siitä huolimatta uni voi olla lyhyttä ja katkonaista. Tiedetään, että toleranssi kasvaa ko. lääkkeitä pitkään käyttämällä.
En väitä, ettei unilääkkeille ole koskaan tilausta tai ettei niitä kannata ikinä kenenkään ottaa. Mutta pitkään ja säännöllisesti käytettynä ei varmasti kannata. Vielä kun ei ole totuttanut elimistöään ja itseään nukkumaan ainoastaan kemiallisten aineiden alaisena, pyrkisin kokeilemaan mitä keinoja tahansa, jotta uneen pääsemiseksi oppisi myös muita keinoja kuin lääkkeen ottamisen. Etenkin ahdistusherkillä ihmisillä kynnys ottaa lääkkeitä ahdistaviin tilanteisiin, nukahtamisen helpottamiseksi jne. madaltuu selkeästi ja jos se on ainoa keino, jolla itseään "auttaa", niin tie on kovin huono. Siinä lääkitään vain oiretta, ei niitä juurisyitä, jotka olon aiheuttavat. Päivän aikana olisi esim. hyvä rasittaa itseään mahdollisuuksien mukaan myös fyysisesti sen verran, että se edesauttaisi nukahtamista ja nukkumaan pääsyä.
Jokainen meistä nukkuu välillä huonommin, välillä paremmin. Se on ihan normaalia.En esitä olevani yhtään sen parempi ihminen, kun en unilääkkeitä käytä, mutta koitan kannustaa oppimaan myös muita keinoja nukkumisen parantamiseen, koska kemiallinen apu ei voi olla pitkäaikainen ja lopullinen ratkaisu tilanteeseen. Olen sitä mieltä, että "nykylääkärit" ovat ihan oikealla tiellä siinä, ettei uni-yms. lääkkeitä määrätä enää yhtä heppoisin perustein ja isoina määrinä kuin aiemmin. Tutkimustieto puhuu sen puolesta, että unilääkkeiden pitkäaikainen käyttö aiheuttaa sekä riippuvuutta sekä ko.lääkkeiden "pakonomaista" käyttöä. Niiden tiedetään tätä nykyä myös altistavan vakaville sairauksille sekä pahimmillaan pahentavan unettomuutta. Se ei ole siis mikään nykylääkäreiden "mielipide" vaan ihan tutkittua tietoa ja sen mukaanhan lääketieteen pitääkin toimia.
Vaikka unilääkkeeseen jäisikin koukkuun ja sitä joutuisi käyttämään joka ilta lopun elämäänsä, niin onko se oikeasti suurempi paha kuin olla jatkuvassa univajeessa ja sen takia mahdollisesti työkyvytön ja tuilla elävä? Eikö se imovane-paketti kuukaudessa tule halvemmaksi yhteiskunnalle, kuin elättää tuilla loppuun palanutta ihmistä, joka ei pystyy unettomuuden takia elättämään itseään?
Mitä nämä vakavat sairaudet on, josta puhut kun en ikinä ole saanut vastausta tähän?Oma mielipiteeni on, että olen sitten mieluummin vaikka vähän vajaalla käyvä, mutta pirteä unilääkenarkki joka selviytyy elämästään, kuin kroonisesti uneton jonka takia ei jaksa mitään enkä pysty edes työskentelemään. On väärin, että mua syyllistetään ja pidetään kakkosluokan kansalaisena sen takia kun en vaan osaa nukkua tarpeeksi, en mä sitä ole valinnut enkä sitä parantanut vaikka teen kaiken unen kannalta oppikirjojen mukaan.
Ja miksi ihmeessä määrätään mieluummin neuroleptejä ja masennuslääkkeitä, joiden sivuoirelista on loputon, kuin toimivaa nukahtamislääkettä jolla sivuoireita ei ole?
Tää on tajutonta kidutusta.
Sata kertaa tämä.
Vierailija kirjoitti:
"Jokainen meistä nukkuu välillä huonommin, välillä paremmin. Se on ihan normaalia."
Voi vee! :D Juuri tätä syyllistämistä vihaan. Kerro tarkemmin, mitä sinulle tarkoittaa huonommin nukkuminen? Minulle se on 2h koiranunta öisin tai päivisin, monta kertaa viikossa. En voi enää ajaa autoa väsymyksen takia. Lopetin myös pyöräilyn kun tajusin nukahtelevani samalla ja meinasin ajaa lapsen päälle. Käyn ihan hitaalla, näen kaksoiskuvia ja harhoja pienistä ötököistä, joita vilistää seinillä ja ihollani. Että tämä on ihan normaalia, kaikkihan me joskus nukutaan vähän huonosti ja tarvitaan ylimääräinen kahvikupillinen aamulla hehe.
Mikä tuossa on syyllistävää, jos sanotaan, että jokainen nukkuu välillä paremmin ja välillä huonommin? Niinhän se vain on. Jokaisella luultavasti on elämänsä ajalta kokemusta sekä paremmasta että huonommasta nukkumisesta. Jos tuodaan esimerkiksi faktaa esille uniongelmiin liittyen, niin miksi se tulkitaan syyllistävänä, mikäli esille tuotu asia ei ole mitenkään kohdistettu sinuun vaan tuodaan esille esimerkiksi tutkitun tiedon valossa? Nyt on jossain ihan muualla se vika, ei viestin tuojassa.
No laita nyt linkkiä sitten että näkee onko se oikeasti syyllistävä vai tulkitsetko sen vain niin