Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten lapsi on muuttanut elämääni (35-vuotiaan pohdintaa)
11.08.2015 |
Kuulun niihin, jotka miettivät tosi pitkään tehdäkö lapsi(a) vai ei, ja vietin pitkään kaupunkilaista DINK-elämää mieheni ja ystävieni kanssa. Käytiin brunsseilla, tapahtumissa, illallisilla, matkusteltiin. Tehtiin kuitenkin lapsi, koska halusin kokea elämästä myös sen toisenlaisen puolen. Nähdä millainen tyyppi meistä syntyy, olla raskaana, hoitaa vauvaa, kokea kaiken mitä lapsen saamiseen, hoitamiseen ja kasvattamiseen liittyy. Puntaroin asiaa miljoonalta kantilta ja vaikka kuinka kuvittelin olevani valmis, moni asia yllätti. Raskausaika oli vaikea, synnytys helppo. Toivuin synnytyksestä nopeasti ja imetys oli helppoa, mutta vauvavaiheen symbioosin sitovuus yllätti. Vauva ei suostunut juomaan maitoa pullosta joten olin vuoden sidottu vauvaan (jos lähdin esim. illaksi pois, vauva huusi kurkku suorana niin kauan että tulin kotiin imettämään), mikä ahdisti aika tavalla, koska jouduin luopumaan lähes koko aikaisemmasta elämästäni. Kun lapsi oli 1-vuotias (imetyksen loputtua) elämä helpottui, mieskin pystyi hoitamaan lasta täysipainoisesti ja pääsin taas harrastuksiini ja välillä tapaamaan ystäviäni ilman lasta. Nyt lapsi on 3-v ja hoidamme miehen kanssa lasta yhtä paljon, joten molemmilla on runsaasti myös omaa aikaa, vaikka ei tietenkään läheskään niin paljon kuin lapsettomana oli!
Tällä hetkellä, kun olen käynyt läpi nuo kokemukset, hankalan raskauden ja vauva-ajan sitovuuden ja niistä on jäänyt käteen ihana nauravainen tyttö, joka halaa ja käpertyy syliin ja osaa jo niin paljon kaikkea, tuntuu, että raskaus ja vauva-aika oli kuitenkin tosi lyhyt hetki elämässä (vaikka olikin haastavaa aikaa) ja miten paljosta olisin jäänyt paitsi jos en olisi niitä käynyt läpi. Ja niiden jälkeen KAIKKI kokemukset tuntuu jotenkin syvemmiltä: kahvihetki ystävän kanssa, musiikkielämys, luonnon kauneus, ja lisäksi nykyään tietää/tuntee jotenkin selvemmin mikä on (itselle) tärkeää ja mikä ei: kun saa vaikka kutsun johonkin tapahtumaan, tietää heti osallistuuko vai ei, kun aikasemmin oli jotenkin pakkomielle osallistua kaikkeen mahdolliseen siinä pelossa, että missaa jotakin tärkeää. Ja muutenkin kaikki "turha" on karissut elämästä. Sen sijaan tietynlaista läsnäoloa on enemmän. Kun olen ystävän kanssa, keskityn häneen 100 % (jos lapsi ei ole mukana...), kun olen konsertissa, en mieti työasioita jne. Kun tällaisia luksushetkiä on vähemmän, niistä nauttii enemmän ja tuntuu, että niissä on tietyllä tavalla enemmän sisältöä kuin joskus "aikaisemmassa elämässä".
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (56)
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 12:40"]
Aika usein näissä keskusteluissa kuitataan vanhemmuuden ikävät puolet lopulta todella kevyesti. Ne ovat jonkinlainen tabu jopa anonyymeissä keskusteluissa. Todellisuudessa vanhemmuus saattaa tehdä onnettomammaksi kuin työttömyys tai puolison kuolema. Ja kun tästä ei puhuta, asia tukee järkytyksenä yhä uusille ihmisille. http://www.washingtonpost.com/news/to-your-health/wp/2015/08/11/the-most-depressing-statistic-imaginable-about-being-a-new-parent/
[/quote]
Huom! Tutkimus koskee ensimmäistä vuotta. Tuskin on mikään tabu, että vauvavuosi on rankka. Ainakin itse olen avautunut avoimesti aiheesta kaikille jotka ovat kysyneet / olleet kiinnostuneita, ja myös kertonut, että ensimmäisen vuoden jälkeen helpotti. Onnellisuustutkimukset myös osoittavat, että pitkällä tähtäimellä 1-2 lasta ovat onnellisuutta lisääviä tekijöitä elämässä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 12:24"]
Minusta on aika elämälle vieras ajatus välttää kaikkea siksi, että se ehkä kuormittaa psyykeä. KAIKKI todella hieno ja arvokas kuormittaa! Mutta pointtihan onkin, että JOS sen kokee ponnistelujen arvoiseksi, sitä ei kadu. Useimmat vanhemmat eivät kadu. Mutta tietenkään lapsia ei ole kenenkään pakko hankkia, jos ei halua - he eivät sitten ehkä näe sitä hienoutta siinä, että saa lapsen kautta elää tavallaan uudestaan monia asioita ja nähdä maailmaa toisin silmin. Ja kokea sen, mitä äidin ja lapsen välinen rakkaus ja tunneside on - se on jotain tsiljoona kertaa syvempää kuin miehen ja naisen välinen rakkaus. Näihin verrattuna koen kaiken psyykkisen murheen ja stressin puntareina pienemmiksi, ja minulla sentään on yksi autistinenkin lapsi, eli en ole missään mielessä päässyt helpolla.
Mutta kuten sanoin, kaikki tuollainen on hyvin, hyvin yksilöllistä ja subjektiivista. Minä koen sen noin, joku muu toisin. Siksi en ala tyrkyttää lasten hankkimista kenellekään. Ideaalisti lasta haluaa ja toivoo, ennen kuin tulee raskaaksi. Lapsillakin on oikeus syntyä toivottuina ja rakastettuina.
Tämä nyt vaan siksi, että minua ärsyttää monien ainakin av-palstalla kommentoivien velojen tapa nähdä äitiys pelkästään negatiivisen kautta. Jos he eivät lapsia halua, fine, mutta se ei ole mikään universaali totuus sen enempää kuin äitiyden upeuskaan.
[/quote]
En huomannut että täällä olisi sellaista kommentoitu, että vältettäisi kaikkea, mikä kuormittaa psyykeä. Omassa elämässäni nautin suunnattomasti asioista, jotka eivät kuormita. Minulle lapset vain eivät ole koskaan olleet se asia, jota haluan tai jota kokisin tarvitsevani. Elämääni silti kuormittaa monta asiaa, ja mietinkin miksi ottaisin jotain vielä raskaampaa elämääni, vain kokeakseni kärvistelyjen kautta jotain, joka olisi ehkä sen kaiken kärvistelyn arvoista? Mun mielestä tosi moni arvostaa sitä kärsimystä enemmän kuin elämän helppoutta ja mukavuutta. Monen suusta olen kuullut että vasta se tekee elämästä arvokasta. Erikoista, mielestäni. Kyllä minä olen ponnistellut paljon asioiden eteen elämässäni, mutta en koe niitä kuormittaviksi.
Tosiasia on kuitenkin se, että ne jotka haluavat lapsia, hankkivat niitä ja sitten me toiset, jotka emme halua, emme hanki. :) Miksi jomman kumman elämä olisi yhtään enempää tai vähempää arvokasta? Minä en näe äitiyttä negaation kautta. Uskon, että jos lapsia haluaa ja niitä saa, voi olla hyvin onnellinen. Mutta ei lapsi aina automaattisesti tuo onnea kaikille. En näe omaa valintaani sen kummallisempana, mutta minulle oikeana.
Yllätyn aina myös kun kuulen että moni sanoo vasta lapsen saatuaan kykenevänsä nauttimaan pienistä asioista, ehkä se on ero minuun, olen jotenkin saanut aina aika paljon irti pienistäkin jutuista, eikä elämääni ole ehtinyt tulla sellaista koloa, joka olisin halunnut täyttää lapsella. :)
T:kommentoija 25
Ei lapseton voi ymmärtää millaista elämä on lasten jälkeen...sorry. Enkä tarkoita tätä pahalla, kaikki me ollaan joskus oltu lapsettomia.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 12:55"]
Onnellisuustutkimukset myös osoittavat, että pitkällä tähtäimellä 1-2 lasta ovat onnellisuutta lisääviä tekijöitä elämässä.
[/quote]Itse asiassa onnellisuustutkimukset eivät löydä mainittavia eroja lapsettomien ja lapsia hankkineiden onnellisuudessa pitkällä tähtäimellä.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 13:24"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 12:55"]
Onnellisuustutkimukset myös osoittavat, että pitkällä tähtäimellä 1-2 lasta ovat onnellisuutta lisääviä tekijöitä elämässä.
[/quote]Itse asiassa onnellisuustutkimukset eivät löydä mainittavia eroja lapsettomien ja lapsia hankkineiden onnellisuudessa pitkällä tähtäimellä.
[/quote]No vielä tarkemmin sanottuna lapset lisäävät onnellisuutta maissa, joissa vanhemmat tarvitsevat lapsia turvatakseen oman vanhuutensa. Hyvän sosiaaliturvan maissa kuten Pohjoismaissa tällaista vaikutusta ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 11:41"]Mä sitten aina jaksan ihmetellä kuinka niin moni aina yllättyy siitä, että lapsi sitoo.
[/quote]
KAIKKI tietää, että lapsi sitoo. Lapsettomana vaan ei mitenkään voi kuvitella miten totaalista se sitovuus on. KAIKKI tietää että leikkauksen jälkeen on kipeä, mutta vasta kun olet ollut leikkauksessa YMMÄRRÄT ja TUNNET sen kivun.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 13:11"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 12:24"]
Minusta on aika elämälle vieras ajatus välttää kaikkea siksi, että se ehkä kuormittaa psyykeä. KAIKKI todella hieno ja arvokas kuormittaa! Mutta pointtihan onkin, että JOS sen kokee ponnistelujen arvoiseksi, sitä ei kadu. Useimmat vanhemmat eivät kadu. Mutta tietenkään lapsia ei ole kenenkään pakko hankkia, jos ei halua - he eivät sitten ehkä näe sitä hienoutta siinä, että saa lapsen kautta elää tavallaan uudestaan monia asioita ja nähdä maailmaa toisin silmin. Ja kokea sen, mitä äidin ja lapsen välinen rakkaus ja tunneside on - se on jotain tsiljoona kertaa syvempää kuin miehen ja naisen välinen rakkaus. Näihin verrattuna koen kaiken psyykkisen murheen ja stressin puntareina pienemmiksi, ja minulla sentään on yksi autistinenkin lapsi, eli en ole missään mielessä päässyt helpolla.
Mutta kuten sanoin, kaikki tuollainen on hyvin, hyvin yksilöllistä ja subjektiivista. Minä koen sen noin, joku muu toisin. Siksi en ala tyrkyttää lasten hankkimista kenellekään. Ideaalisti lasta haluaa ja toivoo, ennen kuin tulee raskaaksi. Lapsillakin on oikeus syntyä toivottuina ja rakastettuina.
Tämä nyt vaan siksi, että minua ärsyttää monien ainakin av-palstalla kommentoivien velojen tapa nähdä äitiys pelkästään negatiivisen kautta. Jos he eivät lapsia halua, fine, mutta se ei ole mikään universaali totuus sen enempää kuin äitiyden upeuskaan.
[/quote]
En huomannut että täällä olisi sellaista kommentoitu, että vältettäisi kaikkea, mikä kuormittaa psyykeä. Omassa elämässäni nautin suunnattomasti asioista, jotka eivät kuormita. Minulle lapset vain eivät ole koskaan olleet se asia, jota haluan tai jota kokisin tarvitsevani. Elämääni silti kuormittaa monta asiaa, ja mietinkin miksi ottaisin jotain vielä raskaampaa elämääni, vain kokeakseni kärvistelyjen kautta jotain, joka olisi ehkä sen kaiken kärvistelyn arvoista? Mun mielestä tosi moni arvostaa sitä kärsimystä enemmän kuin elämän helppoutta ja mukavuutta. Monen suusta olen kuullut että vasta se tekee elämästä arvokasta. Erikoista, mielestäni. Kyllä minä olen ponnistellut paljon asioiden eteen elämässäni, mutta en koe niitä kuormittaviksi.
Tosiasia on kuitenkin se, että ne jotka haluavat lapsia, hankkivat niitä ja sitten me toiset, jotka emme halua, emme hanki. :) Miksi jomman kumman elämä olisi yhtään enempää tai vähempää arvokasta? Minä en näe äitiyttä negaation kautta. Uskon, että jos lapsia haluaa ja niitä saa, voi olla hyvin onnellinen. Mutta ei lapsi aina automaattisesti tuo onnea kaikille. En näe omaa valintaani sen kummallisempana, mutta minulle oikeana.
Yllätyn aina myös kun kuulen että moni sanoo vasta lapsen saatuaan kykenevänsä nauttimaan pienistä asioista, ehkä se on ero minuun, olen jotenkin saanut aina aika paljon irti pienistäkin jutuista, eikä elämääni ole ehtinyt tulla sellaista koloa, joka olisin halunnut täyttää lapsella. :)
T:kommentoija 25
[/quote]
Mahtavaa, ja sittenhän lapsettomuus on oikea valinta sulle :) Mulla taas oli just sellainen kolo, jonka halusin täyttää lapsella, ja just lapsi sai mut todella nauttimaan pienistä asioista. Me ihmiset ollaan erilaisia ja uskon, että joku toinen voi osata tämän ilmankin lasta. Hyvä niin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 11:41"]Mä sitten aina jaksan ihmetellä kuinka niin moni aina yllättyy siitä, että lapsi sitoo. [/quote] KAIKKI tietää, että lapsi sitoo. Lapsettomana vaan ei mitenkään voi kuvitella miten totaalista se sitovuus on. KAIKKI tietää että leikkauksen jälkeen on kipeä, mutta vasta kun olet ollut leikkauksessa YMMÄRRÄT ja TUNNET sen kivun.
[/quote]
Kyllä ymmärrän sitovuuden ja siksi en hanki lapsia. Tältä osin haluan olla vapaa :)
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 10:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 12:13"]
Toki lasten kanssa voi matkustella ulkomailla. Mutta käyntikohteet on varmaan syytä valita lapsen mukaan. Eli huvipuistoja, hyppylinnoja, jätskikioskeja. Ei sellaista, mihin lapsi ei jaksa keskittyä, esim. käynti omaan tahtiin museossa tms.
[/quote]
En ole kyllä lainkaan samaa mieltä tästä asiasta. Me käydään paljon metsäretkillä, niin kuin käytiin ennen lastenkin syntymää. Just käytiin esikoisen kanssa taidenäyttelyssä. Ei mulla ole mitään puuhamaita ym. vastaan, ihan mieluusti voisin lapsia niihin viedä, mutta ei ole ollut oikein semmoista hetkeä, että olisi tullut käytyä. Mun mielestä tuo käsitys on aika rajoittunut ja mielikuvitukseton.
Mitä tulee siihen, että lasten saamisen jälkeen "täydellistä vapautta" ei enää ole, niin nyt herätys ja suomut silmiltä! Täydellisesti vapaata ihmistä ei olekaan. Kaikkia sitoo yhteiskunnan lait, käytännöt ja säännöt. Vaikka nyt se, että jostain pitää saada rahaa elämiseen ja jossain pitää asua. Semmoiset ihmiset, jotka eivät käytä rahaa eivätkä asu missään, ovat todella harvassa. Älkää pliis puhuko mistään "täydellisestä vapaudesta", kun pyöritte siinä ihan samassa oravanpyörässä kuin muutkin.
[/quote]
No en pyöri lasten osalta. Lapsia ei ole pakko tehdä valintoja rajoittamaan. Lapsi myös kuormittaa psyykeä aivan eri tavoin kuin työt tmv. Kuten äitini sanoi:" lapsistasn kantaa aina huolta". Se on se vapaudenmenetys pahimmillaan.
[/quote]
Juu, en mäkään pyöri siltä osalta, että mulla olisi 8-16-työpäivät, kesämökki tai hirvittävän suuri asuntolaina, mutta se ei tarkoita sitä, etten pyörisi, tai sitä, että olisin jotenkin vapaa. Ei kukaan pakota sua tekemään lapsia, eikä sun tarvitse erityisesti perustella sitä, ettet lapsia halua, mutta herättelen vain ihmisiä heräämään siitä kuvitelmasta, että lapseton ihminen on muka "täydellisen vapaa". Jos joku kuvittelee niin, pohdinta elämän realiteeteista on hyvin pahasti kesken.
[/quote]
Kyllä olen täydellisen vapaa tekemään elämääni koskevia päätöksiä. Koska en ole äiti, olen vastuussa ainoastaan itsestäni. Olen aivan täydellisen vapaa tekemään omaa elämääni koskevat päätökset. Ikävää jos et tätä pysty joko käsittämään tai myöntämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 11:41"]Mä sitten aina jaksan ihmetellä kuinka niin moni aina yllättyy siitä, että lapsi sitoo. [/quote] KAIKKI tietää, että lapsi sitoo. Lapsettomana vaan ei mitenkään voi kuvitella miten totaalista se sitovuus on. KAIKKI tietää että leikkauksen jälkeen on kipeä, mutta vasta kun olet ollut leikkauksessa YMMÄRRÄT ja TUNNET sen kivun.
[/quote]
Mä en vaan vieläkään ymmärrä, että miten muka lapseton (ja täysjärkinen) ei voi käsittää sitä. Tietenkin ihmiset kokevat ja tuntevat asiat aina omakohtaisesti ja erilaisina, kaikki asiat elämässä, lapset, kivun, myös lapsettomuuden. Mutta mulle yksi syy jäädä lapsettomaksi on juuri se, että lapsi sitoo ja velvoittaa niin paljon, enkä ole uskonut koskaan olleeni sellaiseen valmis. Olen hyvin empaattinen ja herkkä, ja uskon ymmärtäväni ihan mainiosti mitä se lapseen sitoutuminen vaatii. Uskon ymmärtäväni myös sen, että mitä lapsi antaa niin monelle. Mutta ei minulle.
Tietenkään kukaan ei voi sataprosenttisesti kokea ja tuntea samaa kuin joku toinen. Mutta silti en ymmärrä miten se sitoutuminen yllättää.
T.kommentoija 25
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 14:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 11:41"]Mä sitten aina jaksan ihmetellä kuinka niin moni aina yllättyy siitä, että lapsi sitoo. [/quote] KAIKKI tietää, että lapsi sitoo. Lapsettomana vaan ei mitenkään voi kuvitella miten totaalista se sitovuus on. KAIKKI tietää että leikkauksen jälkeen on kipeä, mutta vasta kun olet ollut leikkauksessa YMMÄRRÄT ja TUNNET sen kivun.
[/quote]
Mä en vaan vieläkään ymmärrä, että miten muka lapseton (ja täysjärkinen) ei voi käsittää sitä. Tietenkin ihmiset kokevat ja tuntevat asiat aina omakohtaisesti ja erilaisina, kaikki asiat elämässä, lapset, kivun, myös lapsettomuuden. Mutta mulle yksi syy jäädä lapsettomaksi on juuri se, että lapsi sitoo ja velvoittaa niin paljon, enkä ole uskonut koskaan olleeni sellaiseen valmis. Olen hyvin empaattinen ja herkkä, ja uskon ymmärtäväni ihan mainiosti mitä se lapseen sitoutuminen vaatii. Uskon ymmärtäväni myös sen, että mitä lapsi antaa niin monelle. Mutta ei minulle.
Tietenkään kukaan ei voi sataprosenttisesti kokea ja tuntea samaa kuin joku toinen. Mutta silti en ymmärrä miten se sitoutuminen yllättää.
T.kommentoija 25
[/quote]
Tässä on nyt varmaan syytä erottaa ns. konkreettinen ja henkinen sitovuus. Tuskin ketään yllättää lapsen konkreettinen sitovuus eli se, että kaikki menot täytyy suunnitella etukäteen ja lapsi huomioiden. Jos johonkin haluaa mennä ilman lasta, täytyy sopia etukäteen toisen vanhemman kanssa että tämä hoitaa lasta tai järjestää hoitaja jne. Tämä oli ainakin itsestään selvää itselleni eikä yllättänyt. Sen sijaan minut yllätti vauva-aikana ns. henkinen sitovuus eli symbioosi (sen lisäksi, että vauva ei suostunut juomaan maitoa pullosta...) eli mua ahdisti henkisesti ero vauvasta, mikä johtui todennäköisesti hormoneista. Lisäksi mulle iski joku ihmeen maailmantuska eli maailman pahuus alkoi ahdistaa ihan hulluna, mihin en ollut varautunut. Tämä tuli ihan puskista enkä ollut osannut odottaa tätä, koska olen yleensä tosi tasainen luonne enkä suuremmin tunteile. Olin toki lukenut että hormonit voivat vaikuttaa näin, mutten silti uskonut sitä tapahtuvan omalla kohdallani.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 14:57"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 14:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 14:13"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 11:41"]Mä sitten aina jaksan ihmetellä kuinka niin moni aina yllättyy siitä, että lapsi sitoo. [/quote] KAIKKI tietää, että lapsi sitoo. Lapsettomana vaan ei mitenkään voi kuvitella miten totaalista se sitovuus on. KAIKKI tietää että leikkauksen jälkeen on kipeä, mutta vasta kun olet ollut leikkauksessa YMMÄRRÄT ja TUNNET sen kivun.
[/quote]
Mä en vaan vieläkään ymmärrä, että miten muka lapseton (ja täysjärkinen) ei voi käsittää sitä. Tietenkin ihmiset kokevat ja tuntevat asiat aina omakohtaisesti ja erilaisina, kaikki asiat elämässä, lapset, kivun, myös lapsettomuuden. Mutta mulle yksi syy jäädä lapsettomaksi on juuri se, että lapsi sitoo ja velvoittaa niin paljon, enkä ole uskonut koskaan olleeni sellaiseen valmis. Olen hyvin empaattinen ja herkkä, ja uskon ymmärtäväni ihan mainiosti mitä se lapseen sitoutuminen vaatii. Uskon ymmärtäväni myös sen, että mitä lapsi antaa niin monelle. Mutta ei minulle.
Tietenkään kukaan ei voi sataprosenttisesti kokea ja tuntea samaa kuin joku toinen. Mutta silti en ymmärrä miten se sitoutuminen yllättää.
T.kommentoija 25
[/quote]
Tässä on nyt varmaan syytä erottaa ns. konkreettinen ja henkinen sitovuus. Tuskin ketään yllättää lapsen konkreettinen sitovuus eli se, että kaikki menot täytyy suunnitella etukäteen ja lapsi huomioiden. Jos johonkin haluaa mennä ilman lasta, täytyy sopia etukäteen toisen vanhemman kanssa että tämä hoitaa lasta tai järjestää hoitaja jne. Tämä oli ainakin itsestään selvää itselleni eikä yllättänyt. Sen sijaan minut yllätti vauva-aikana ns. henkinen sitovuus eli symbioosi (sen lisäksi, että vauva ei suostunut juomaan maitoa pullosta...) eli mua ahdisti henkisesti ero vauvasta, mikä johtui todennäköisesti hormoneista. Lisäksi mulle iski joku ihmeen maailmantuska eli maailman pahuus alkoi ahdistaa ihan hulluna, mihin en ollut varautunut. Tämä tuli ihan puskista enkä ollut osannut odottaa tätä, koska olen yleensä tosi tasainen luonne enkä suuremmin tunteile. Olin toki lukenut että hormonit voivat vaikuttaa näin, mutten silti uskonut sitä tapahtuvan omalla kohdallani.
ap
[/quote]
Ok, itse tarkoitin nimenomaan henkistä sitoutuvuutta, miksi en lasta ole halunnut. Lapsethan kasvavat, ja vanhempana pärjäävät ilman jatkuvaa holhousta, mutta henkisesti en usko että lapsistaan on koskaan "irti", eikä tietenkään vanhempana haluakaan. Mutta juuri tätä sitoutumista itse en ole halunnut. Mutta en todellakaan koita mitenkään vähätellä sinun tuntemuksiasi tai onneasi, kunhan nyt jutustelin aiheesta. :)
Kommentoija 25
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 14:24"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 12:08"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 10:29"]
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="12.08.2015 klo 12:13"]
Toki lasten kanssa voi matkustella ulkomailla. Mutta käyntikohteet on varmaan syytä valita lapsen mukaan. Eli huvipuistoja, hyppylinnoja, jätskikioskeja. Ei sellaista, mihin lapsi ei jaksa keskittyä, esim. käynti omaan tahtiin museossa tms.
[/quote]
En ole kyllä lainkaan samaa mieltä tästä asiasta. Me käydään paljon metsäretkillä, niin kuin käytiin ennen lastenkin syntymää. Just käytiin esikoisen kanssa taidenäyttelyssä. Ei mulla ole mitään puuhamaita ym. vastaan, ihan mieluusti voisin lapsia niihin viedä, mutta ei ole ollut oikein semmoista hetkeä, että olisi tullut käytyä. Mun mielestä tuo käsitys on aika rajoittunut ja mielikuvitukseton.
Mitä tulee siihen, että lasten saamisen jälkeen "täydellistä vapautta" ei enää ole, niin nyt herätys ja suomut silmiltä! Täydellisesti vapaata ihmistä ei olekaan. Kaikkia sitoo yhteiskunnan lait, käytännöt ja säännöt. Vaikka nyt se, että jostain pitää saada rahaa elämiseen ja jossain pitää asua. Semmoiset ihmiset, jotka eivät käytä rahaa eivätkä asu missään, ovat todella harvassa. Älkää pliis puhuko mistään "täydellisestä vapaudesta", kun pyöritte siinä ihan samassa oravanpyörässä kuin muutkin.
[/quote]
No en pyöri lasten osalta. Lapsia ei ole pakko tehdä valintoja rajoittamaan. Lapsi myös kuormittaa psyykeä aivan eri tavoin kuin työt tmv. Kuten äitini sanoi:" lapsistasn kantaa aina huolta". Se on se vapaudenmenetys pahimmillaan.
[/quote]
Juu, en mäkään pyöri siltä osalta, että mulla olisi 8-16-työpäivät, kesämökki tai hirvittävän suuri asuntolaina, mutta se ei tarkoita sitä, etten pyörisi, tai sitä, että olisin jotenkin vapaa. Ei kukaan pakota sua tekemään lapsia, eikä sun tarvitse erityisesti perustella sitä, ettet lapsia halua, mutta herättelen vain ihmisiä heräämään siitä kuvitelmasta, että lapseton ihminen on muka "täydellisen vapaa". Jos joku kuvittelee niin, pohdinta elämän realiteeteista on hyvin pahasti kesken.
[/quote]
Kyllä olen täydellisen vapaa tekemään elämääni koskevia päätöksiä. Koska en ole äiti, olen vastuussa ainoastaan itsestäni. Olen aivan täydellisen vapaa tekemään omaa elämääni koskevat päätökset. Ikävää jos et tätä pysty joko käsittämään tai myöntämään.
[/quote]
Kyllä tässä on nyt kyse siitä, että olet niin kotonasi oravanpyörässä, että et havaitse sitä. Jos nyt ajattelet sitä, että tarvitset rahaa elääksesi, se jo todistaa, että et ole vapaa. Sinun on pakko hankkia sitä rahaa jostain. Et voi vain päättää, ettet maksa vuokraasi, lainanlyhennystä ja/tai yhtiövastiketta, koska muuten menetät asuinpaikkasi. Missä sitten asut? Jos olet luopunut rahasta (työssäkäynnistä ja/tai tulonsiirroista), vaihtoehtoja on aika vähän. Et voi myöskään yksipuolisesti irtisanoutua laeista ilman seuraamuksia, koska voit joutua maksamaan sakkoja tai kärsimään vankeustuomion. Niin sanottu vapautesi on sillä pienellä kaistaleella, jonka yhteiskunta sinulle tarjoaa. Et todellakaan ole vapaa tekemään elämässäsi ihan mitä vain päätöksiä, koska yhteiskunnassa eläminen tarjoaa vairsin tiukat puitteet jäsenilleen. Et voi ryhtyä esim. lääkäriksi, jos sinulla ei ole lääkärin koulutusta, et voi mennä toisen ihmisen kotiin asumaan, et voi ottaa kaupasta ruokaa maksamatta, et voi mennä keskelle tietä makaamaan. Luovu jo tuosta illuusiosta, tai sitten repäise itsesi irti yhteiskunnasta - silloin voit sanoa olevasi vapaa. Kuvitelma siitä, että olet vapaa, jos et hanki lapsia, on erittäin naiivia itsepetosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vielä piti sanoa, että erittäin suurta itsepetosta on kuvitella, että jos ei ole vanhempi, ei ole vastuussa kuin itsestään. Tätä säätelee jo lakikin: esimerkiksi on lain vastaista jättää vaikkapa loukkaantunut ihminen vaille apua. Olet siis vastuussa ympärillä olevista ihmisistä, jos et omasta mielestäsi moraalisesti, niin ainakin juridisesti. Samoin jos joskus menet naimisiin, sinulla on puolisoasi koskeva elatusvelvollisuus.
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 15:59"]
Se vielä piti sanoa, että erittäin suurta itsepetosta on kuvitella, että jos ei ole vanhempi, ei ole vastuussa kuin itsestään. Tätä säätelee jo lakikin: esimerkiksi on lain vastaista jättää vaikkapa loukkaantunut ihminen vaille apua. Olet siis vastuussa ympärillä olevista ihmisistä, jos et omasta mielestäsi moraalisesti, niin ainakin juridisesti. Samoin jos joskus menet naimisiin, sinulla on puolisoasi koskeva elatusvelvollisuus.
[/quote]
Sinun on vain hyvin vaikeaa myöntää totuus siitä, että ilman lapsia ihminen elää vapaata tahdonvaltaista elämää. Olet lapsesi myötä itse niin syvällä siinä ajattelussa, että aina muut määräävät kuinka sinun tulee toimia.
Sinua määrittävät olosuhteet, minä määritän omat olosuhteeni. Se on se ero mikä välillämme on.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="13.08.2015 klo 12:24"]
Minusta on aika elämälle vieras ajatus välttää kaikkea siksi, että se ehkä kuormittaa psyykeä. KAIKKI todella hieno ja arvokas kuormittaa!
[/quote]Enpä voisi olla enempää eri mieltä. Melkein kaikki hyvät asiat elämässäni ovat sellaisia, jotka eivät kuormita psyyketäni vaan päinvastoin rentouttavat, antavat energiaa ja tuovat hyvää mieltä. -34