Te, jotka ette ymmärrä masentuneita

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 01:21"]

44, moni meistä neuvojista on toipunut hyvinkin vakavasta masennuksesta useita kertoja ja yrittää auttaa muita siitä huolimatta, että tulee tuomituksi.

[/quote]Sanotteko useinkin että ota itseäsi niskasta kiinni ja hyppele vähän?

Jos on todella käynyt siellä kuilun pohjalla niin paluuta entiseen ei vaan ole.

Suorittaessa, vitamiineja ja omegaa nappailessa ja ulkoillessa sekä liikkuessa on vaan mielessä, että olemme vain aivoimpulsseja, mätänevää lihaa jolla on vielä hetki aikaa. Jokainen ihmiselämä on vain kiitävä hetki ikuisuudessa. Joka sekunti lähempänä kuolemaa. Ainoa toivo on, että tietoisuus ja tuska tuolloin loppuvat.

Sama syönkö ruokahalun satunnaisesti herätessä hampurilaisen vai salaattia. Tätä elämää en halua ehdoin tahdoin pitkittää.

Kyllä ruokavaliolla on merkitystä. Itsellä olo on huimasti parantunut kun olen saanut vieroitettua itseni sokerista. Ei taida minin aivoille sopia.

Minä olen ollut masentunut kauan aikaa. Eihän sitä muut voi ymmärtää, miltä se tuntuu. Vastaavasti, minä en ymmärrä miltä toisista tuntuu. Kuinka joku voi jaksaa päivästä toiseen vaan raataa ja raataa? Miltä tuntuu olla onnellinen/tavallinen ihminen?

Minulla on taustalla vaikka ja mitä... mutta eipä niitä asioita tiedä juuri kukaan. Toiset näkevät minussa vain laiskan läskin, joka haluaa hyväksikäyttää muita. Yksin olen joutunut tässä paskakasassa rämpimään ja olen vasta hiljattain senkin tajunnut, että ei apua kannata odottaa. Minä olen yrittänyt olla hyvä ihminen, parhaani mukaan, mutta ei se ketään kiinnosta. Ei kukaan auta, eikä heidän tarvitsekaan, sillä yksin olemme täällä maailmassa...

Olen päätynyt siihen, että pitää vaan yrittää kasvattaa paksu kuori ympärilleen ja toivoa, että elämässä löytäisi muutaman mukavan ihmisen. Mutta liikoja ei toisilta saa toivoa. Onnen, ja muunkin, pitää tulla sisältäpäin.

Minä ainakin olen masentuneena jotenkin kuvitellut, että kaikki pyörii minun ympärilläni, mutta ei se niin mene. Heikkoitsetuntoinen ei vaan voi sitä ymmärtää, että muiden mielipiteistä ja kommenteista ei tarvitse välittää paskaakaan. Nämä "mene lenkille ja syö kalaöljyä" -kommentit ovat hyvä esimerkki. Tyypit ehkä tarkoittavat hyvää, tai sitten kiusaavat huvikseen. Masentunut taas ottaa kommentit tosissaan, eikä ymmärrä, että yksi kommentti on yksi kommentti - siihen pitäisi suhtautua etäisen kylmästi.

Jos nyt tästä olisi molemmille osapuolille hyötyä... Hyvää tarkoittava ihminen sanoo: "kokeilepa syödä kalaöljyä vähän aikaa, niin jo alkaa helpottamaan." Masentunut voi käsittää sen miten vaan, vaikka: "oletko niin idiootti, ettet ole tajunnut syödä kalaöljyä, vaan olet aiheuttanut tämän itsellesi? Olet täysin epäonnistunut ihmisenä. Mikset samantien tapa itseäsi, ei täällä ole tilaa tuollaisille?" tai "Sinä nyt kuvittelet tämän "sairautesi", otapa tuosta pari kapselia, niin jo alkaa helpottamaan. Saatanan laiska lusmu, kun esität sairasta. Häpeä! Häpeä! Ota itseäsi niskasta kiinni!" tai "Ota tästä kalaöljyä, niin paranet. Ai, olet jo kokeillut? Varmaan teit senkin täysin väärin, kun se ei kerran auttanut. Kokeile nyt uudelleen. Minä kyllä tiedän kaiken elämästäsi paremmin kuin sinä. Sinähän et osaa edes kapseleitasi ottaa oikein..." tms. Se on loputon suo... Ihmisten kommentit ei auta, kapselit ei auta, ja masennus vaan pahenee.

Ok, hyvä sinulle. Minulla kun syöminen oikeastaan jäänyt, pitää jopa pakottaa itseään syömään. Mutta en usko sokerin olevan se avaintekijä omalla kohdallani.

Eli edellinen oli 51:lle.

Masentuneen olettehan tutkituttaneet omat kilpirauhasarvot, entäpä D-vitamiini tutkittu, myös B12- vitamiini... Suosittelen myös ehdottomasti D-vitamiinia syömään säännöllisesti! Suomessa kärsimme masennuksesta ja moni suomalainen kärsii D-vitamiini puutteesta! Aurinkoon! Tsemppiä!!

Minä olen todennut, että itse asiassa ankarin masentuneelle on joku, joka on itse ainakin ollut masentunut tai kokenut jotakin traumaattista. Lähtee usein juuri tälle kilpailulinjalle, että kenellä on paras syy masentua... ja se, jos mikä, on aivan turhaa. Itse asiassa olisi paljon hedelmällisempää reagoida masennukseen niin aikaisin, ettei se ehtisi äityä niin pahaksi, että elämä on jo saatu pahasti solmuun. 

Ja se reagointi on sitä kauempana, mitä vilkkaammin me kiirehdimme vähättelemään toisten kokemukset. 

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 11:59"]

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 03:09"]

Minä olen ollut masentunut kauan aikaa. Eihän sitä muut voi ymmärtää, miltä se tuntuu. Vastaavasti, minä en ymmärrä miltä toisista tuntuu. Kuinka joku voi jaksaa päivästä toiseen vaan raataa ja raataa? Miltä tuntuu olla onnellinen/tavallinen ihminen?

Minulla on taustalla vaikka ja mitä... mutta eipä niitä asioita tiedä juuri kukaan. Toiset näkevät minussa vain laiskan läskin, joka haluaa hyväksikäyttää muita. Yksin olen joutunut tässä paskakasassa rämpimään ja olen vasta hiljattain senkin tajunnut, että ei apua kannata odottaa. Minä olen yrittänyt olla hyvä ihminen, parhaani mukaan, mutta ei se ketään kiinnosta. Ei kukaan auta, eikä heidän tarvitsekaan, sillä yksin olemme täällä maailmassa...

Olen päätynyt siihen, että pitää vaan yrittää kasvattaa paksu kuori ympärilleen ja toivoa, että elämässä löytäisi muutaman mukavan ihmisen. Mutta liikoja ei toisilta saa toivoa. Onnen, ja muunkin, pitää tulla sisältäpäin.

Minä ainakin olen masentuneena jotenkin kuvitellut, että kaikki pyörii minun ympärilläni, mutta ei se niin mene. Heikkoitsetuntoinen ei vaan voi sitä ymmärtää, että muiden mielipiteistä ja kommenteista ei tarvitse välittää paskaakaan. Nämä "mene lenkille ja syö kalaöljyä" -kommentit ovat hyvä esimerkki. Tyypit ehkä tarkoittavat hyvää, tai sitten kiusaavat huvikseen. Masentunut taas ottaa kommentit tosissaan, eikä ymmärrä, että yksi kommentti on yksi kommentti - siihen pitäisi suhtautua etäisen kylmästi.

Jos nyt tästä olisi molemmille osapuolille hyötyä... Hyvää tarkoittava ihminen sanoo: "kokeilepa syödä kalaöljyä vähän aikaa, niin jo alkaa helpottamaan." Masentunut voi käsittää sen miten vaan, vaikka: "oletko niin idiootti, ettet ole tajunnut syödä kalaöljyä, vaan olet aiheuttanut tämän itsellesi? Olet täysin epäonnistunut ihmisenä. Mikset samantien tapa itseäsi, ei täällä ole tilaa tuollaisille?" tai "Sinä nyt kuvittelet tämän "sairautesi", otapa tuosta pari kapselia, niin jo alkaa helpottamaan. Saatanan laiska lusmu, kun esität sairasta. Häpeä! Häpeä! Ota itseäsi niskasta kiinni!" tai "Ota tästä kalaöljyä, niin paranet. Ai, olet jo kokeillut? Varmaan teit senkin täysin väärin, kun se ei kerran auttanut. Kokeile nyt uudelleen. Minä kyllä tiedän kaiken elämästäsi paremmin kuin sinä. Sinähän et osaa edes kapseleitasi ottaa oikein..." tms. Se on loputon suo... Ihmisten kommentit ei auta, kapselit ei auta, ja masennus vaan pahenee.

[/quote]

Juuri näin! Minun aivoni kanssa tulkitsevat ehdotuksia noin. En voi sille mitään.

[/quote]

Mä olen kirjoittanut vissiin numerolla 132 ainakin, ja mä kyllä ymmärrän ja muistan myös tuon kokemuksen masennusajaltani. Siis että kaikki vaan on ilkeitä ja inhottavia, eikä ymmärrä mua ja loukkaa ja voi kun mulla on niiiiiin paha mieli...

Mulla se paraneminen lähti oikeasti siitä, että mä aloin haastaa itseäni ja ajatusmallejani oikeasti koko ajan. Kun mä olin suuttunut ja loukkaantunut ystävilleni jostain  asiasta, mä mietin sitä ihmistä, millainen hän oikeasti oli, millaisia tekoja mua kohtaan tehnyt aiemmin, ja että haluaisiko hän ihan oikeasti loukata minua? Onko hän oikeasti sellainen ihminen? Ja jos tulin siihen tulokseen, että ei halua loukata, vaan on oikeasti ystävä, mä lopetin loukkaantuneena olemisen ja pyysin anteeksi. Ja siis oikeasti, ei siten että " mä nyt olen tällainen paska, nyyh nyyh"- meiningillä.

Myös yksi valtavan iso asia mulla paranemisen tiellä oli se, että mä aloin tajuta ja sisäistää, että mun olemassaolo, mun sanat ja teot todella vaikuttaa muihin ihmisiin. Millainen se vaikutus on, se on mun päätettävissä. Olin aiemmin niin alhaisessa itsetunnossa, että ajattelin olevani kärpäsen paskaa muille ihmisille, ja sillä mitä sanoin tai tein, ei ollut mitään merkitystä kenellekään. Kun tajusin, että mulla on VALTAA vaikuttaa muiden ihmisten mielialoihin, aloin työskennellä sitä kohti, että aiheutin muille hyviä asioita sen iänikuisen narinan ja marttyyriuden sijaan. Ja sehän alkoi toimia.

Mun elämässä on kaikki hyvin. Kaiken järjen mun pitäisi olla onnellinen, mutta mä en ole. Mä en oikeastaan tunne mitään muuta kuin ahdistusta joskus. Ja välitän ainoastaan kissastani. En töistä, opinnoista, itsestäni, muista ihmisistä. Elämä tuntuu harmaalta ja mauttomalta. Olen elossa, mutten elä. Toivottavasti tämä lyhyt kuvaus auttoi jotakuta tervettä ymmärtämään.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 15:39"]

Ymmärrän toki masentuneita, olen vaikeaa masennusta sairastanut yli kymmenen vuotta.

Niitä tiettyjä tälläkin palstalla avautuvia "masentuneita" en ymmärrä. Tarkoitan niitä jotka jaksavat shoppailla kavereiden kanssa ja ravata baareissa etsimässä miehiä että voisi aloittaa parisuhteen ja sitten heittäytyä kotisohvalle miehen hoidettavaksi "kun ahdistaa liikaa poistua ovesta ilman poikaystävän apua nyyh".

Selvästi joillekin masennus on pelkkä tekosyy saada lorvia ja olla muiden paapottavana, mikä taas vie uskottavuutta niiltä oikeasti masentuneilta. Tämä seikka turhauttaa aivan järjettömästi.

[/quote]

Totta! Oikeasti alkaa risomaan tämä meininki, että tuolla diagnoosilla voidaan ratsastaa maailman tappiin yhteiskunnan ja perheen elätettävänä. Ja oikeasti kun vierestä katsoen näkee, että ihminen jaksaa tehdä helposti kaikkea omasta mielestään kivaa. Sitten kun joku sanoo jotain ns. ilkeää niin sitten voikin tirauttaa itkut ja ruveta taas lapaseksi. Tämä on todella loukkaavaa oikeasti masentuneita kohtaan.

Ja kuinka kauan sitä lenkkeilyllä ja kivojen asioiden tekemisellä parantumista pitäisi odottaa? 5 vuotta, 10 vuotta? Voisiko jossain vaiheessa tulla vastaan se kohta, jolloin kaikkien läheisten ei tarvitsisi kävellä kananmunankuorilla ja varoa "loukkaamasta" vaan voisi vähän HAASTAA tyyliin "kannattaisiko kokeilla jotain muuta, josko olosi paranisi? Miten olisi esim. opiskelu? Tai töiden hakeminen?"

Vai pitääkö kaikkien silittää päätä loppuikänsä, kun toista nyt masentaa. Eikö ikinä saa ehdottaa muita lähestymistapoja? Ja koko ajan "masentunut" tulee itsekkäämmäksi ja itsekkäämmäksi kun kaikki pyörii hänen ja hänen olotilansa ympärillä

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 15:52"]

Minä olen todennut, että itse asiassa ankarin masentuneelle on joku, joka on itse ainakin ollut masentunut tai kokenut jotakin traumaattista. Lähtee usein juuri tälle kilpailulinjalle, että kenellä on paras syy masentua... ja se, jos mikä, on aivan turhaa. Itse asiassa olisi paljon hedelmällisempää reagoida masennukseen niin aikaisin, ettei se ehtisi äityä niin pahaksi, että elämä on jo saatu pahasti solmuun. 

Ja se reagointi on sitä kauempana, mitä vilkkaammin me kiirehdimme vähättelemään toisten kokemukset. 

[/quote]

Jaa... mun mielestä se kilpailu taas tulee lähinnä siitä, että jos joku on kertonut parantuneensa masennuksesta, niin silloin ( kuten tässäkin ketjussa) joku tulee länkyttämään, että " et sä ollut oikeasti masentunut" tai et ollut pahasti masentunut tai kliinisesti masentunut tms. Eli masentunut ei kestä sitä, että joku on masennuksesta parantunutkin.

Siitä olen samaa mieltä, että masennukseen pitäisi tarttua heti kun se edes vähän nostaa päätään, eikä siitä pidä kilpailla kuka on masentunein.

Mitä kokemuksia itsellä on masentuneista, niin masentunut on masentunut persoona, joka ei halua masennuksestaan eroon, koska on niin liimautunut siihen opittuun avuttomuuteen.

Olen itsekin ollut elämässäni masentunut ja ahdistunut. Yrittänyt itsariakin kaksi kertaa, kun tuntui, ettei millään ole enää mitään väliä.

Mutta pakotin itseni askel askeleelta eteen päin. Pakotin ja menin eteen päin. Ehkä en sitten ollut oikeasti sillai masentunut, mitä oikea masentunut on, joka jää sinne punkan pohjalle. Mutta siksi en tahdo jaksaa näitä ikimasentuneita tuttuja, jotka kääntää kaiken aina itsesääliksi, kun oma elämä on ollut niin surkeaa ja olen sitten uhri ja masentunut ja kaikkien pitää olla varpaillaan minun kanssani, koska elämäni on ollut niin surkeaa.

Anteeksi, jos olen kova, mutta ei ole voimavaroja pitää pinnalla ihmisiä, joilla ei ole mitään halua edes yrittää pinnalle.

155 jatkaa: kun tuli puhetta tuosta, kuinka parantua.

Minun parantumiseni oli oikeastaan kiinni lääkityksestä. Se oli se ensimmäinen, jolla minut saatiin tolpilleni. Vasta sen jälkeen alkoi terapia purra. Parannuin tässä vaiheessa aika nopeasti.
Kun masennus oli uusiutua, suurin rooli taas oli terapialla. Olen jälkikäteen tulkinnut, että minulla oli vielä toimintakykyä sen verran, että pystyin työstämään asioita ilman masennuksen ajamaa lietsontaa. Kyllä ne masennuksen juuret olivat omissa toimintatavoissa. Enkä niinkään tarkoita sitä, että ajattelin/toimin väärin, vaan että koulukiusaamisen ajoilta jääneet toimintamallit eivät enää sopineet ratkaisukeinoiksi tämänhetkisessä elämässäni.

Ja tämä terapiavaihe oli tietyssä määrin rankka: psykologi ei tarjonnut valmiita vastauksia, vaan ne piti tiedostaa ja ratkaista itse, ja löytää ihan uudet toimintamallit vanhojen tilalle. Tuo todella vaati omaa työtä, mutta pikemminkin sillä ajattelun tasolla, ei sillä, että itsensä pitäisi ahkeroida kuntoon lenkkeilemällä ja ryhdistäytymällä.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 16:01"]

--

Jaa... mun mielestä se kilpailu taas tulee lähinnä siitä, että jos joku on kertonut parantuneensa masennuksesta, niin silloin ( kuten tässäkin ketjussa) joku tulee länkyttämään, että " et sä ollut oikeasti masentunut" tai et ollut pahasti masentunut tai kliinisesti masentunut tms. Eli masentunut ei kestä sitä, että joku on masennuksesta parantunutkin.

Siitä olen samaa mieltä, että masennukseen pitäisi tarttua heti kun se edes vähän nostaa päätään, eikä siitä pidä kilpailla kuka on masentunein.

[/quote]

No, samalla astialla taidamme olla. Tuohan on ikävää, arvottaa toisen masennusta. Jos ei ole kokenut jotakin rankkaa tasolla X, tai parantunut metodeilla X, tai jos on ylipäätään parantunut ilman suurta vaivaa, ei ole ollut oikeasti masentunut. Eihän tuollainen ketään hyödytä. Itse asiassa vain estää ihmistä hakeutumasta hoitoon ajoissa (kun pitää parantua oikein, tai pitää olla oikeasti masentunut...)

Esimerkki tuosta: minulle parannuksen tie oli lääkitys. Lähipiirissäni kaikki demonisoivat lääkityksen, pelottelivat ja tarjosivat ihan mitä tahansa muuta, kunhan vain ei lääkitystä. Ja kun sitten lopulta aloitin lääkityksen vastusteluista huolimatta, parannuin huomattavan nopeasti. Aikani olin aika kaunainenkin näille, jotka "tiesivät paremmin", mutta mitäpä noita enää jossittelee. Parannuin, ja se on pääasia. :) Toivottavasti monet muutkin.

Itsekin olen syvästä masennuksesta parantunut. Masennus alkanut jo lapsuusiällä ja ensimmäisen eron myötä pinnalle nousi myös itsetuhoisuus. Nyt olen 22- vuotias ja käynyt psykoterapiassa 2- vuotta. Viimeiset puoli vuotta olen oikeastaan käynyt kertomassa terapeutille kuulumiset ja sillointällöin kysynyt ohjeita jos joku on tuntunut hankalalta.

Alapeukut alkaa sadella ihan justiinsa kun sanon tämän; on masentuneita ja "masentuneita". Parantumisen kanssa taistellessani huomasin miten paljon oma asenne vaikuttaa elämänlaatuun. Ekat puolivuotta mulla hujahti puhelimessa kavereiden kanssa. Kaikki oli vain "minäminäminä ja minun surut ja minun erot.". Lintsasin koulusta koska masensi. 

Mun paraneminen alkoi kun tajusin miten masentavaa seuraa olen ja kuinka paljon saan tahtoani läpi masennuksen piikkiin. Pääsin omasta kurjasta kuopastani ylös ja pääsin käsittelemään oikeita ongelmiani.

nyt katson sivusta joitain kavereitani jotka elää vuodesta toiseen miten mä elin aikoinaan. Hankitaan B-paperit mitä voi heilutella työkkärissä. Koulusta voi olla pois kun on kurja olla (lue: ei jaksa nousta) jne. 

En sano että kaikki masentuneet on samanlaisia, mutta jotkut ihmiset joutaisivat mennä peilin eteen ja miettiä oikeasti mistä kiikastaa. 

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 12:15"]

Muiden mielipiteiden ja oireiden väheksyminen tuntuu kommenttien perusteella kuuluvan masennukseen. 

Pikku vinkki: yrittäkää ymmärtää, että useampi vastaaja on yrittänyt auttaa teitä kertomalla omista kokemuksistaan, saamastaan avusta ja jopa paranemisestaan - ainakin joksikin aikaa.

Vähemmän aggressiivisuutta ja enemmän kuuntelua, kiitos. 

[/quote]

Masennuksessa on useimmiten kyse vuosien tai jopa vuosikymmenien ongelmista ihmissuhteissa, tunne-elämässä tai muilla elämän osa-alueilla, eli puhutaan todella isoista asioista. Vaikka kuinka lopulta aina päädytään siihen, että sairauden lisäksi myös toipuminen on omien korvien välissä, niin ei se ole mikään ihme että sellaiset yksioikoiset neuvot kuin "ota itseäsi niskasta kiinni","syö vitamiineja" tai "mene lenkille" loukkaavat. Ne ovat vähän sama kuin yrittäisi avata umpisolmussa olevaa narua vain vetämällä molemmista päistä.

Oivalsin juuri jotain. Kiitos!

Itsellä traumataustainen masennusjakso elämässä takana. Parantumisesta noin 10 vuotta, sairastamista kesti samoin noin 10 vuotta. Vieläkin pelottaa että uusii.

Piristy! -kommentit on turhia masentuneelle, koska (taikasana tulossa) masentunut *EI HALUA* piristyä. MIKSIKÖ? Masennus on sitä, että ei ole enää mitään järkeä elämässä, ei jaksamista yrittämiseen, ei kykyä nähdä valoa tunnelissa. Kaikki on pelkkää pimeää. Miksi ihmeessä siis pyrkiä elämän jatkumiseen? Masentuneen logiikka ei ole terveen ihmisen logiikkaa. Ei usko siihen että tulevat vuodet voisivat tuoda mukanaan mitään hyvää.

Toivottomuus on se avainsana todella masentuneelle: Ei tästä enää mitään tule, parempi lopettaa elämä. Ei ole halua enää yrittää. Luovutan. 

Jos joku haluaa tutustua aiheeseen "depressio" lisää, suosittelen kirjaa Keskipäivän Demoni -Masennuksen atlas  / Andrew Solomon. 

Uskon myös vahvasti omaan päätökseen parantumisessa. Jossain vaiheessa, usean itsemurhayrityksen jälkeen, oli vain pakko yrittää irti siitä kauheudesta, koska kuolla ei annettu eikä elämää voinut jatkaa tuolla tavoin. Minulla oli mahtava puoliso, joka vuosia jaksoi lohduttaa kun tuli takapakkia yrittämisessä ylöspäin, ja kun pelkäsin etten sittenkään pysty tähän.

MITÄ VOISI MASENTUNEEN KANSSA TEHDÄ?

Leffailta kotona, mene kylään tai kutsu kylään ja pidä huolta tarjottavista: vie vaikka voileivät tai keksipaketti. Kylässä käydessä, jos tunnet hänet tarpeeksi hyvin, tee vaikka tiskit jos mahdollista koska siisteys tuntuu masentuneestakin hyvältä, antaa avaruutta ja tilaa hengittää. Auttoi ahdistukseen.
Vie kirja lainaan, kysele onko saanut nukuttua. Kerro omasta elämästä, kerro ilon aiheistasi. Ole oma itsesi. Iloisuus antaa voimaa, jos masentunut ei ole liian syvällä pohjamudissa (sängynpohjalla neljättä päivää).
Naurakaa yhteisiä sattumuksia, musta huumori sopi minulle. 

Näitä tekivät ystäväni. Kiitos heille. 

PS: tekomasentuneet, voisitteko ystävällisesti lopettaa. Keksikää jokin muu diagnoosi. Teidän takianne vakavasti sairastuneet saavat näitä tässäkin ketjussa olevia täysin ymmärtämättömiä kommentteja.

Jokin yhteinen tekeminen eli tarkemmin sanottuna oman ajan uhraus on hyvä tapa auttaa masentunutta henkilöä.