Lue keskustelun säännöt.
Te, jotka ette ymmärrä masentuneita
10.08.2015 |
Kysykää ja vastaillaan. Mikä siinä niin ottaa päähän, että toinen kamppailee samojen perusasioidensa hoitamiseksi niin tuskaisen, että paniikiikohtauksiin asti ajautuu. Onko siinä jotakin kadehdittavaa? Makaamisessa kotona paikan ja hoitamattomien asioiden keskellä? Kun ei saa ruokaakaan alas... ei saa tehtyä sitä ihanaa, mitä teidän rakenne on suruine ja iloineen. Miksi pitää inhoaa ihmisiä, jotka ovat sairaita?
Kommentit (189)
En kirjoittaisi masennuksesta, jos en olisi masentunut elämäni aikana useita kertoja.
Ero on siinä, ettei suostunut olemaan masentunut, vaan pakotin itseni muuttamaan tilanteen.
Maassa makaamalla ei saa mitään aikaan. Ikävä kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:27"]
Itkukin on vaan jotain kyyneliä, ei nekään oikein tee mitään. Jos olisin halvaantunut, niin voisi verrata siihen, että se perkeleen kuntoutus ei ole yksi pikku lihastreeni vaan kokonaan uudelleen kävelemisen opettelu. Ap
[/quote]
Jos Ap on A, niin anteeksi muutamista kommenteista illan keskusteluissa. Ei ollut tarkoitus aiheuttaa mielipahaa. Ja jos voisin edes jotenkin olla sinulle avuksi, niin pyydä ihmeessä. n27
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:24"]Ehkä se, että masentuneita on monta eriluokkaa.
On niitä, joiden elämässä tapahtuu jotakin dramaattista, lapsuudessa on tapahtunut jotakin tai itseluottamus on nollassa. Näitä ymmärrän.
On masentuneita, jotka ei tiedä itsekkään mikä masentaa. Keskitytään vain itse kaikkeen negatiiviseen väkisin, eikä edes suosta näkemään elämässä mitään hyvää, vaikka aihetta olisi. Se kumpaa ruokkii, se myös kasvaa.
Sitten on masentuneita, jotka tahallaan tekeytyvät masentuneiksi saadakseen sairaslomaa tms. Nämä ovat niitä laiskoja, joiden pitäisi ottaa niskasta kiinni. Masennuksela aikaa ja energiaa riittää kaikkeen muuhun, paitsi itselle epämielekkääsee tekemiseen.
Sitten on vielä niitä, jotka voivat olla mistä vain em ryhmästä, jotka eivät hae apua, vaan käyttävät kavereitaan ilmaisena terapiana. Puheenaiheena on pelkkä minä minä, kaikki masentaa ja on niin perseestä. Nämä masentajat saavat puheillaan ja masennuksellaan kaverit ja läheiset väsähtämään ja masentumaan melkein itsekkin.
[/quote]
Minäkin kannustaisin teitä oikeasti masentuineita niin että kyllä itseänikin v*tutti kun yläasteella unettomuuden, huonon syömisen ja itkuisuuden syyksi todettiin keskivaikea masennus, siitä innotuneena meni terkkarille täysi lusmu luokkakaverini ja intti että hänelläkin on masennus ja siksi ei vaan mikään onnistu. Eli koittakaa ymmärtää sitä että nykyään masennus on sellainen diagnoosi jota toiset käyttää syynä omalle huonoudelleen, te ette sairaudellenne mitään voi, mutta moni vetoaa olemattomaan sairauteen koska ei MUKA voi asioilleen mitään. Toivon että yritätte siis ymmärtää. Ihmiset joutuvat kestämään näitä laiskoja feikkimasentuneita ja siitä se väärä tieto leviää joka leimaa koko joukon.
Olin masentunut varmaankin 20 vuotta. Jaksoin hoitaa työni, mutta kaikki muu jäi tekemättä. Yritin liikkua vähän ja syödä edes vähän terveellisesti, mutta en harrastanut mitään muuta kuin lukemista ja näin ystäviänikin vain muutaman kerran vuodessa. Nukuin ja nukuin.
Sitten päätin, että riittää. En ole käyttänyt mitään masennuslääkkeitä, en käynyt masennukseni vuoksi lääkärissä tms. Selvitin vain syyt masennukseeni ja annoin itselleni luvan vain olla. Löysäsin kaikessa missä saatoin (paitsi siis työssäni) ja lopulta koin, että voin viettää haluamani laista elämää onnellisena ilman masennusta. Vain kuukautiskierto rasittaa. Olen virkeimmilläni kierron puolivälissä ja surekeimmillani kierron loppupuolella. Suunnittelen elämäni kuukautisteni mukaan. En halua edes yrittää käyttää mitään lääkkeitä.
Itselleni auttavat vain lääkkeet. Olen käynyt läpi kolme erittäin vaikeaa masennusjaksoa ja lisäksi on vielä yleistynyt ahdistusneisuushäiriö. Ei siinä pimeimmällä hetkellä tiskit yms. arkiset asiat todellakaan hetkauttaneet pätkääkään. Piti todella taistella, että jaksan edes nahoissani. Kuolema tuntui todella helpottavalta ajatukselta, tuska loppuisi siihen. Valvoin vuorokausia putkeen peläten koko ajan kaikkea ja odottaen pahinta.
Olen ollut osastolla ja avohoidossa. Nyt voin lääkityksen ansioista suhteellisen hyvin, mutta en näe elämää ja asioita, kuten ennen sairastumistani. Suoritan kyllä elämääni, olen jopa liiankin tunnollinen. Mutta oikeaa mielihyvää tai rentoutunutta oloa on vaikea saada mistään.
Eli "ylös, ulos ja lenkille" kommentit ovat aivan uskomatonta paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:26"]
Masentuisin varmasti uudelleen, jos ruokavalioni koostuisi alkoholista ja kahvista ja polttaisin askin tai pari tupakkaa päivässä enkä liikkuisi koskaan.
Yllättän usea masentunut tekee niin - ja ihmettelee, kun mieliala ei kohene.
Suosittelen edelleen kalaöljyn kokeilemista, koska masentuneen aivot tarvitsevat Omega-rasvahappoja.
Lähde esim. Kunto Plus -lehti (Tolosta en halunnut siteerata, vaikka hän tässä tiesi, mitä puhui)
http://kuntoplus.fi/terveellinen-ravitsemus/15-vaivaa-joita-omega-3-voi-ehkaista
Toinen ja tietenkin yleisin vaihtoehto on kaikkien tarjottujen neuvojen kumoaminen turhina. En tekisi niin, jos oikeasti haluaisin parantua.
[/quote]Masentuneen aivot oavt "normaalia"ihmistä alttiimmat addiktioille, siksi he usein käyttävät epäterveellisä paäihetitä/herkkuja.
Toisaalta jos alkoholi, tupakka ja kelvottomat "ruoat" tuovat hetken helpotuksen, ymmärtäähän sen. Mutta pidemmän päälle niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Olisiko mahdollista että edes joktkut heistä jotka pahekuvat kun masentunut ei tee mitään eikä edes lähde lenkille, ottaisi ja menisi ihan konkreettisesti kotoa hakemaan sen masentuneen ja lähtisi kanssaan lenkille?
Silloin kun se niskasta kiinni ottamienn ei onnistu ja toiminnanohjaus on surkeata, tarvitsee onkun "sponsorin", ainakin alussa ennenkuin pääsee kiinni ulkoilun iloon ja jonkinlaiseen rytmiin.
Monella on myös pekotiloja jolloin ei kykene yksin ihmisten ilmoille (kotiovesta ulos) mutta jonkun kanssa kylläkin.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:25"]
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:09"][quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:03"][quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 23:59"][quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 23:57"] En vaan ymmärrä miksei saa itseään niskasta kiinni, en minäkään nauti aamuheräämisistä töihin lähteäkseni tai tiskaamisesta yms mutta aikuisuuteen kuuluu tehdä muitakin kuin kivoja juttuja. En ymmärrä masentumista. [/quote] Miten ihminen voi olla noin tyhmä? [/quote] Kiitos kun vahvistit käsitystäni siitä että masentuneet ovat vain epäkypsiä. En palaa lukemaan enempää vastauksia joten anna olla. T: aikaisemman viestin kirjoittaja, jonka on mentävä nukkumaan koska huomenna on työpäivä. [/quote] Tässähän ihminen juuri ihmetteli että mikä siinä on niin vaikeaa? Kerro toki. Itse en vähättele sairautta kun itsellänikin on ollut vaikean työuupumuksen yhteydessä myös vakava masennus, mutta sitä ihmettelen että miksi te ette hakeudu hoitoon ja parane?? Masennus ei ole mikään parantumaton sairaus ja olen todella alkanut miettimään kun olen itseni saanut lääkkeillä ja terapialla kuntoutettua suht helposti että mikä siinä teille muille on niin vaikeaa?? Minulle ei tule jäämään pysyväislääkitystä ja tunnistan masennuksen ja uupumuksen oireet nykyään helposti ja tiedän mitä silloin pitää tehdä, ettekö te siis tiedä että olette masentuneita ja siksi ette voi tehdä millekkään asialle mitään vai mitä hä? [/quote] Voisiko joku vastata tähän koska minuakin kiinnostaa mitä sanottavaa teillä on masentuneelle joka kokee parantuneensa helposti yhteiskunnan tarjoaman hoidon avulla ja muut eivät parane? Missä syy? Toki kaikki ovat erilaisia, mutta jos kaikki haluavat parantua niin eikö silloin samat keinot käy kuin parantuneilla? Toisille käy omega3 ja metsälenkki, toiselle lääkkeet ja terapia. Aihe on kiinnostava.
[/quote]Jokainen on yksilö mitä tulee tähän masennukseen. En osaa sanoa miksi en parane kokonaan, vaan masennus uusiutuu valitettavasti... en hae helposti apua siihen koska mulla ainakin sairauden kuvaan kuuluu paha lamaannus ja voimattomuus sekä HÄPEÄ! olen 23 ja noin puolet elämästäni sairastanut masennusta... mulla on perinnölliset syyt ja huonolapsuus taustalla, nyt myös työttömyys. Itsaria olen yrittänyt kerran ja mietin kuolemaa joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennuksesta on kenen tahansa saatvailla asiallista tietoa. Nämä ihmettelijät ja ei-ymmärtäjät voisivat ottaa hiukan selvää ja vasta sen jälkeen muodostaa mielipiteensä.
Ja te jotka ihmettelette miksi muut masentunet eivät parane samoin kuin te: masennusta on eriasteista, ihmiset ovat erilaisia psyykkiseltä ja aivobiologiselta rakenteeltaan joten ei ole olemassa mitään yleispätevää tapaa joka auttaisi.
Eräs tuttuni oli vuosia eri terapioissa, avohoidossa, suljetulla, oli lääkitykset, taideterapiat ja vaikka mitä. Mikään ei auttanut, en tiedä miksi. En jaksa uskoa että hän esitti ja halusi olla erikoinen tms.
Itsemurhaan lopulta päättyi se tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:26"]
Miksi kaikki hyökkäsi sen päälle joka ei ymmärtänyt masennusta? Täällä piti kysellä ja vastailla.
[/quote]
Koska hän ei vaivautunut kyselemään, vaan ainoastaan kävi kertomassa omat ennakkoluulonsa.
Täällä alapeukutetaan omegaa, liikuntaa ja ruokavalion vaikutusta, mutta kun kuulkaa noista asioista voi ihan oikeesti olla apua. Minulla auttoivat paljon vaikka olin skeptinen. Ravinto ja (raskas) liikunta tieteenkin mukaan kai vaikuttavat aivojen kemiaan, niin ei se niin kaukaa haettua ole. Ja tällä en tietenkään tarkoita että kukaan ei tarvitsisi lääkkeitä, vaan että muistakin keinoista voi olla avuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:55"]
Täällä alapeukutetaan omegaa, liikuntaa ja ruokavalion vaikutusta, mutta kun kuulkaa noista asioista voi ihan oikeesti olla apua. Minulla auttoivat paljon vaikka olin skeptinen. Ravinto ja (raskas) liikunta tieteenkin mukaan kai vaikuttavat aivojen kemiaan, niin ei se niin kaukaa haettua ole. Ja tällä en tietenkään tarkoita että kukaan ei tarvitsisi lääkkeitä, vaan että muistakin keinoista voi olla avuksi.
[/quote]Ihan oikeassa olet. Nykytietämyksen mukaan suoliston tasapinolla on suuri merkitys myös mentaaliseen hyvinvointiin.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:26"]
Masentuisin varmasti uudelleen, jos ruokavalioni koostuisi alkoholista ja kahvista ja polttaisin askin tai pari tupakkaa päivässä enkä liikkuisi koskaan.
Yllättän usea masentunut tekee niin - ja ihmettelee, kun mieliala ei kohene.
Suosittelen edelleen kalaöljyn kokeilemista, koska masentuneen aivot tarvitsevat Omega-rasvahappoja.
Lähde esim. Kunto Plus -lehti (Tolosta en halunnut siteerata, vaikka hän tässä tiesi, mitä puhui)
http://kuntoplus.fi/terveellinen-ravitsemus/15-vaivaa-joita-omega-3-voi-ehkaista
Toinen ja tietenkin yleisin vaihtoehto on kaikkien tarjottujen neuvojen kumoaminen turhina. En tekisi niin, jos oikeasti haluaisin parantua.
[/quote]
Minä olen jo parantunut. Liikunnasta sen verran, että ennen masentumista olin aktiiviurheilija ja kilpailinkin satunnaisesti. Masennuttuani en enää jaksanut kilpailla, eikä liikunta tuottanut minkäänlaista hyvää oloa, ei edes hetkellistä, vaikka edelleen tahkosin normaalisti lenkkejä niin kauan kuin jaksoin.
Koin myös kaikenlaiset muut hyvää tarkoittavat neuvot turhina, osittain siksi että neuvojat eivät yleensä tienneet mistä puhuivat. Ota itseäsi niskasta kiinni, mene lenkille, älä murjota, kyllä se siitä, hypi yhdellä jalalla tomiokirkon ympäri, jodlaa silmät kiinni täysikuulla...
Omalla kohdallani ei auttanut muu kuin lääkitys ja masennukseen johtaneiden tapahtumien käsittely. Ja ennen kaikkea se, että annoin itselleni aikaa, hyväksyin sen että saan ja voin olla heikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on myös vaikeasta lapsuudesta, koulukiusaamisesta jne. johtuva masennus. Olen kyllä aina yrittänyt parhaani. Sain hyviä arvosanoja ja olen pyrkinyt menestymään opinnoissani ja elämässäni, vaikka lapsuus olikin köyhä ja vaikea. Olen kokeillut kaikkea, useita lääkityksiä, terveitä elämäntapoja, vitamiineja, kalaöljykapseleita, liikuntaa, terapiaa, vertaistukiryhmiä ja vaikka mitä. En ole koskaan tupakoinut ja alkoholin käytön aloitin suhteellisen vanhana ja vähäisissä määrin.
Terapiaan ei niin vain mennä, vaan terapiaan pääsemiseksi kuluu aikaa, vaivaa ja rahaa. Kun on pahasti masentunut, terapiaan hakeutuminen on ihan liian vaikea rumba monelle. Kokeilin terapiaa melkein vuoden, mutta se ei auttanut, varmaan osittain siksi, koska ei synkannut terapeutin kanssa. Ei olllut varaa etsiä itselle sopivaa terapeuttia, koska aloituskäynnit pitää maksaa kokonaan omasta kukkarosta. Ei työttömällä ole varaa sellaiseen. Kela korvaa vain osan ja itse pitää maksaa suuria summia.
Ei auta, vaikka tahtoa parantumiseen olisi. Olen lukenut tietokirjojakin aiheesta, opetellut positiivista ajattelua, mindfulnesia, käynyt joogassa ja vaikka mitä. Mutta masennus vain on ja pysyy. Eikä tilannetta edistä se, kun kerta toisensa jälkeen tulee irtisanotuksi töistä eikä enää onnistu pääsemään uudelleen töihin kovasta yrityksestä huolimatta. Köyhyys, yksinäisyys, asunnottomuuden uhka ja ihmisten välinpitämättömyys tai jopa suoranainen ilkeys ovat olosuhteita, jotka ylläpitävät masennustani. Kun on ihan yksin eikä kukaan välitä, eikä ole turvaverkostoja, toipuminen on todella vaikeaa.
Olisi todella mielenkiintoista kuulla masennuksesta selvinneiden tarinoita. Miten onnistuitte selviämään? Antakaa neuvoja. Onko jotain mitä en olisi vielä kokeillut? Ystävät, perhe ja sukulaiset auttaisivat toipumisessa, mutta minkäs teet, kun niitä ei ole.
Voisikohan olla että ne neuvojat tiedostamatta pelkäävät omaa haavoittuvuuttaan ja siksi niin tomerana antavat toiminnallisia ohjeitansa, eivät kestä ajatusta että itse menettäisivät elämänsä hallinnan ja otteen yksinkertaisistakin asioista?
Masennus on kuin alkoholismi, sitä ei voi ulkopuolinen parantaa ilman asianomaisen apua. Ja kun masennus on paha, se masentunut ei pysty haluamaan parantumista. Hän on ikäänkuin tyrmässä, jossa hän on ketjulla seinässä kiinni ja sellin ovi lukossa. Ulkopuolinen voi aukaista sen sellin oven, mutta se kahle on masentuneen itse hoidettava kynsiviilalla tai keksittävä joku avain siihen. Ulkopuolinen voi heittää sen viilan (käydä ehdottamassa lenkille lähtöä ja muuta mielialaan vaikuttavaa muutosta), mutta sitä masentunutta on hankala saada uskomaan, että sen käyttäminen auttaa siihen kahleeseen.
44, moni meistä neuvojista on toipunut hyvinkin vakavasta masennuksesta useita kertoja ja yrittää auttaa muita siitä huolimatta, että tulee tuomituksi.
Kyllä, epäilen näin juuri näin olevan. Tai sitten ei vaan yksinkertaisesti ymmärrys riitä. Jos jalka murtuu, niin jonkin aikaa lepoa ja sitten kuntoutus. Mielenterveysongelmat eivät ole noin konkreettisia ja yksinkertaisia.
Se kun menettää ajatustensa ja tunteidensa hallinnan on aivan käsittämättömän kamalaa. Omassa päässä on vaan se "musta koira" :(
Antaisin toisen jalkani/käteni, jos saisin normaalisti toimivan aivokemian.
Minun masennukseni vastasi useimpien teistä masennusta - tai oli jopa pahempi.
Erona on voimakas parantumishalu ja keinot sen yrittämiseen.
Oma tahto riittää. Muita auttajia ei välttämättä tarvita.
Itkukin on vaan jotain kyyneliä, ei nekään oikein tee mitään. Jos olisin halvaantunut, niin voisi verrata siihen, että se perkeleen kuntoutus ei ole yksi pikku lihastreeni vaan kokonaan uudelleen kävelemisen opettelu. Ap