Te, jotka ette ymmärrä masentuneita

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 11:05"]

Eikö meillä kaikilla ole sellaisia "miksi ottaa sukat illalla pois, kun ne aamulla joutuu kuitenkin takaisin laittamaan" päiviä, eikä me silti juosta lääkäriin hakemaan pillereitä tai jäädä neljän seinän sisään jurnuttamaan. Heikko luonne.

[/quote]On sellaisia päiviä varmasti kaikilla. Mutta oikea masennus nyt on ihan jotain muuta.

[/quote]

Oikea masennus on sellaista johon kivikaudella ei ollut varaa, eikä aikaa.

[quote author="Vierailija" time="10.08.2015 klo 23:57"]En vaan ymmärrä miksei saa itseään niskasta kiinni, en minäkään nauti aamuheräämisistä töihin lähteäkseni tai tiskaamisesta yms mutta aikuisuuteen kuuluu tehdä muitakin kuin kivoja juttuja. En ymmärrä masentumista.
[/quote]

Huomaa että et ole masentunut tai ymmärrä masentuneita.

Mä pelkään että mä kuolen, tai etten kuolekkaan.

moni masentunut tekee itsemurhan kuitenkin, kaikesta "avusta" huolimatta. ei sitä apua oikeasti tyrkytetä, jos et ole tarpeeksi terve tai rikas et sitä apua saa. ainoastaan pillerireseptin tk-lekurilta. joskus käy niin että oikeasti on aivosyöpä ym. ja syötetään mielialalääkkeitä eikä vaivauduta tutkimaan, jos potilas on heikossa hapessa ei kukaan vaadi tai vahdi että oikeasti hoidetaan. mielenterveystoimistoon voi olla puolen vuoden jonot ym

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 11:14"]

Totta nimenomaan on se, että nämä feikkimasentuneet aiheuttavat todella paljon hallaa oikeasti masentuneille. Minullakin lähipiirissä henkilö, joka jaksaa mainiosti tehdä kaikkea itselle kivaa (esim. urheilla 3 h päivässä, selfiet vaihtuvat tiuhaan jne), mutta ei "jaksa" hakea töitä, opiskella tms. Ja yhteiskunnan ja vanhempien taloudellinen tuki mahdollistaa tämän.

Tähän kaupan päälle hyvin itsekeskeinen elämäntyyli, kaikki tosiaan liikkuu vain hänen napansa ympärillä, ja mielensäpahoittaminen välittömästi jos joku sanoo jotain joka ei hänen ajatusmaailmaansa juuri sillä hetkellä sovi.

Ja taustalla ei ole mitään lapsuuden traumoja tms, päinvastoin on huolehtivan ydinperheen lapsi ja elämän vastoinkäymiset ovat tasolla "ei nyt huvita"

[/quote]

Yhteiskunnallinen ongelma siis. Jos jokainen rakentaisi oman talonsa ja viljelisi omat porkkanansa, niin tällaisista "masennuksista" päästäisiin eroon.

Täysin mahdollista myöskin toteuttaa realistisesti. Maata, kiveä ja puuta riittää tässä maassa.

joo ja nää julkkikset kuten nyt oskari katajisto "parantui" masennuksesta sekä alkoholismista naps vaan. salli mun nauraa.. ei oikeasti kukaan parannu yhdessä viikossa mistään. msentunut ei saa vakuutusta eikä hoitoa muihin vaivoihin ja pidetään toisen luokan ihmisenä, jo tämä ketju paljastaa sen

Kuinka te masentuneet hoidatte itseänne että parantuisitte? Vedätte vaan ihmepillereitä ja odotatte että jos se auttaisi? Itse tiedän useita "masentuneita" joita ei kiinnosta arkipäivän askareet ja ollaan niin maassa, mutta auta armias kun on jotain kivaa tiedossa niin ei masennus paljon näytä hidastavan. Tarpeeksi vaan tekemistä ihmisille niin ei oo aikaa olla masentunut. Se on kyllä yks helvetin muotisairaus, miksikö? Koska lääkeyhtiöt. 

YLÖS,ULOS JA LENKILLE

Hyvää näkökulmaa asiaan nyt yle 2 kanavalta tulevassa dokkarissa.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:08"]

Olen parantunut masennuksesta, joten toivoisin, että muutkin parantuisivat.

Söin vahvoja kalaöljykapseleita ja terveellistä ruokaa ja liikuin runsaasti. Oloni koheni parissa viikossa eli hyvin lyhyessä ajassa. 

Olin tekemässä itsemurhan parisuhteen päätyttyä, mutta PAKOTIN itseni parantumaan parantamalla elintapojani.

Ei, en sano, että keino sopii tai toimii kaikilla. Minua harmittaa, kun monet automaattisesti ottavat mielialalääkkeitä, joista ei välttämättä ole mitään hyötyä. Lääkkeet nostavat alkuvaiheessa itsemurhariskiä.

Jonkun pitäisi raahata kaikki masentuneet säännöllisesti metsälenkille pari kertaa päivässä, valvoa ruokavaliota, estää ryyppääminen ja tupakointi ja syöttää masentuneille kalaöljyä, jota aivot tarvitsevat.

Jätetään vielä nettinotkuminen pois, niin todella monen mieliala paranee kummasti. Tämä palsta piristää harvoja. (Minua tämä palsta huvittaa monestakin syystä.)

Päiväkirjan kirjoittaminen ja hyvien asioiden kirjoittaminen muistiin auttaa monia.

Elämäni ei todellakaan ole täydellistä vakavan fyysisen sairauden ja lyhyen elinaikaennusteen vuoksi, mutta pärjään, koska en enää anna itseni masentua.

[/quote]

et ollut oikeasti kliinisesti masentunut.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 11:44"]

Kuinka te masentuneet hoidatte itseänne että parantuisitte? Vedätte vaan ihmepillereitä ja odotatte että jos se auttaisi? Itse tiedän useita "masentuneita" joita ei kiinnosta arkipäivän askareet ja ollaan niin maassa, mutta auta armias kun on jotain kivaa tiedossa niin ei masennus paljon näytä hidastavan. Tarpeeksi vaan tekemistä ihmisille niin ei oo aikaa olla masentunut. Se on kyllä yks helvetin muotisairaus, miksikö? Koska lääkeyhtiöt. 

YLÖS,ULOS JA LENKILLE

[/quote]

Väärin. Jokainen kasvattamaan omat porkkanat ja rakentamaan oma talo. Siinä masennukset katoavat. 

Vapaus asua myöskin missä tahtoo.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 03:09"]

Minä olen ollut masentunut kauan aikaa. Eihän sitä muut voi ymmärtää, miltä se tuntuu. Vastaavasti, minä en ymmärrä miltä toisista tuntuu. Kuinka joku voi jaksaa päivästä toiseen vaan raataa ja raataa? Miltä tuntuu olla onnellinen/tavallinen ihminen?

Minulla on taustalla vaikka ja mitä... mutta eipä niitä asioita tiedä juuri kukaan. Toiset näkevät minussa vain laiskan läskin, joka haluaa hyväksikäyttää muita. Yksin olen joutunut tässä paskakasassa rämpimään ja olen vasta hiljattain senkin tajunnut, että ei apua kannata odottaa. Minä olen yrittänyt olla hyvä ihminen, parhaani mukaan, mutta ei se ketään kiinnosta. Ei kukaan auta, eikä heidän tarvitsekaan, sillä yksin olemme täällä maailmassa...

Olen päätynyt siihen, että pitää vaan yrittää kasvattaa paksu kuori ympärilleen ja toivoa, että elämässä löytäisi muutaman mukavan ihmisen. Mutta liikoja ei toisilta saa toivoa. Onnen, ja muunkin, pitää tulla sisältäpäin.

Minä ainakin olen masentuneena jotenkin kuvitellut, että kaikki pyörii minun ympärilläni, mutta ei se niin mene. Heikkoitsetuntoinen ei vaan voi sitä ymmärtää, että muiden mielipiteistä ja kommenteista ei tarvitse välittää paskaakaan. Nämä "mene lenkille ja syö kalaöljyä" -kommentit ovat hyvä esimerkki. Tyypit ehkä tarkoittavat hyvää, tai sitten kiusaavat huvikseen. Masentunut taas ottaa kommentit tosissaan, eikä ymmärrä, että yksi kommentti on yksi kommentti - siihen pitäisi suhtautua etäisen kylmästi.

Jos nyt tästä olisi molemmille osapuolille hyötyä... Hyvää tarkoittava ihminen sanoo: "kokeilepa syödä kalaöljyä vähän aikaa, niin jo alkaa helpottamaan." Masentunut voi käsittää sen miten vaan, vaikka: "oletko niin idiootti, ettet ole tajunnut syödä kalaöljyä, vaan olet aiheuttanut tämän itsellesi? Olet täysin epäonnistunut ihmisenä. Mikset samantien tapa itseäsi, ei täällä ole tilaa tuollaisille?" tai "Sinä nyt kuvittelet tämän "sairautesi", otapa tuosta pari kapselia, niin jo alkaa helpottamaan. Saatanan laiska lusmu, kun esität sairasta. Häpeä! Häpeä! Ota itseäsi niskasta kiinni!" tai "Ota tästä kalaöljyä, niin paranet. Ai, olet jo kokeillut? Varmaan teit senkin täysin väärin, kun se ei kerran auttanut. Kokeile nyt uudelleen. Minä kyllä tiedän kaiken elämästäsi paremmin kuin sinä. Sinähän et osaa edes kapseleitasi ottaa oikein..." tms. Se on loputon suo... Ihmisten kommentit ei auta, kapselit ei auta, ja masennus vaan pahenee.

[/quote]

Juuri näin! Minun aivoni kanssa tulkitsevat ehdotuksia noin. En voi sille mitään.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 10:08"]

VAstaaja 69 valottikin jo vähän enemmän... Koska minun kysymykseni lähimmäisenä nimenomaan on, että miten voin auttaa masentunutta? En aina pääse kädestä pitämään tai kuuntelemaan livenä, miten voin parhaiten auttaa puhelimessa?

Kuuntelenko, voinko kertoa omia normaaleja (iloisiakin) asioita? Tuntuu että jos "menen mukaan" asioiden valittamiseen ja voivotteluun, tavallaan ylläpidän masentuneen huonoa oloa?

Voinko yrittää mitenkään neuvoa tai kertoa muiden hyväksi havaitsemistaan keinoista, vai onko se juuri sitä "kukaan ei ymmärrä ja kaikki vaan tuputtavat neuvoja"?

Mitä siis voin sanoa ja tehdä? Jos tuntuu ettei masentunut osaa/pysty/kykene/ole riittävän vahva pyrkimään itse hakemaan tarvitsemaansa, mitä voin tehdä vai katsonko vaan vierestä ja odotanko?

Mikä on ollut se asia joka teitä masentuneita on parantanut, toimiiko pelkkä lepo ja aika? Vai mikä?

Tämä on hyvä keskustelun avaus ja toivonkin saavani masennuksesta kärsiviltä konkreettisia neuvoja meille jotka oikeasti haluamme auttaa muttemme tiedä miten.

[/quote]

Ole vain läsnä. Sun ei tarvitse yrittää parantaa tai auttaa masentunutta, kunhat kuuntelet ja juttelet etkä katoa minnekään. Jos tapaatte, voitte vaikka vain katsella telkkaria yhdessä.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 10:18"]

Masennus on vaan lääkefirmojen keksimä sairaus, jota sitten "latvakakkoset" ovat ruvenneet diagnisoimaan itselleen.

[/quote]

Mikä selittää sinun sairautesi, mahdottoman suuren Typeryyden?

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 12:06"]

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 10:18"]

Masennus on vaan lääkefirmojen keksimä sairaus, jota sitten "latvakakkoset" ovat ruvenneet diagnisoimaan itselleen.

[/quote]

Mikä selittää sinun sairautesi, mahdottoman suuren Typeryyden?

[/quote]

Tulkintavirheesi.

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 10:28"]

"En vaan ymmärrä miksei saa itseään niskasta kiinni, en minäkään nauti aamuheräämisistä töihin lähteäkseni tai tiskaamisesta yms mutta aikuisuuteen kuuluu tehdä muitakin kuin kivoja juttuja. En ymmärrä masentumista.

Eli se on ymmärtämättömyyttä? Osastohoidossa kattoon tuijottaminen ja itsekseen itkeminen ja tärinä olisi asia, jonka ikihyviksi vaihtaisin normaaliin blääh ei huvita, mutta pakko -oloon. Ja tuossa pisteessä alan onneksi ja kiitos jollekin ihme voimalla, jo olemaankin. Mutta en voi kertakaikkiaan ymmärtää, mikseivät ns. terveet ihmiset osaa vielä tänäkään päivänä käsittää, mikä maanpäällinen helvetti tuo on. Et ole mitään, et pysty suihkuunkaan konttaamaan, saati ihmisten ilmoille menemään. Miksi kukaan sellaista toivoisi itselleen tai muille? Ihan laiskuuttaan? On niin hauskaa tuntea pelkkää ei mitään väliä -olotilaa ja jättää elämä elämältä? Ap"

Joo sehän olisi lottovoittoon verrattavissa oleva asia että pystyisi normaaliin elämään. Minä kyllä herään aamulla 3-5 aikoihin alle 6 tunnin yöunien jälkeen. Tiskaan myös ja teen asioita ahkerasti(minulla on sairas perheenjäsen joka vaatii apua aikas paljon). Suosittelen ihmettelijälle että kokeilee vaikkapa 3 vuotta nukkua 4-5 tunnin yöunia, menettää kaikki perheenjäsenensä, työnsä, kotinsa, ja se viimeinen perheenjäsen joka on elossa olisi tilassa joka voi paheta millä hetkellä hyvänsä kuolemaan tai ns "vihannestilaan" ja joutuisit joka sekunti elämään pelossa että milloin se tapahtuu. Ja muista että kuussa ei ole kuin 700 euroa käytettävissä asumiseen, lääkkeisiin, terapiaan, lääkäreihin, sairaalakuluihin, ruokiin, laskuihin. Ja muista että olet yksin näiden asioiden kanssa, mistään et saa henkistä tai muutakaan tukea. Yksin yksin yksin.

Väsymys, uupumus, vähän väliä eteen tipahtelevat onnettomuudet ja vastoinkäymiset ovat aiheuttaneet sen että olen kuin juuri ja juuri pystyssä pysyvä raunio. Jatkuva väsymys ja pelot piinaavat. Paniikkikohtaukset saattavat yllättää vaikkapa suihkussa tai kun joku ihminen kävelee takaa ohi. Tiedätkö ihmettelijä miltä tuntuu kun saa pelkokohtauksen vaikkapa suihkussa ja joutuu kauhun valtaan? Jatkuva unettomuus tekee minusta vaarallisen, olen niin kömpelö ja huonoreaktioinen että saatan aiheuttaa väsymyksessäni onnettomuuden itselleni tai muille, esim. unohdan hellan päälle, teen ajovirheen tms. Entä jos pimahdan ja teen jotain kamalaa?

 "Kivoja juttuja?"En usko että minulla enää ikinä elämäni aikana tulee olemaan "kivoja juttuja". Kaiholla kaipaan aikoja että pystyi nauttimaan jostain, esim. uimisesta rannalla, elokuvasta. Oikeasti, olette kuin lottovoittajia te jotka siihen pystytte. On kuin lottovoitto jos pystyy elämään tilassa jossa ei koko ajan tunnu niin pahalle että ei oikeastaan kestäisi enää sekuntiakaan.

Vitamiinit ja liikunta oikeasti auttaa, mutta minulla ei ole aikaa tällä hetkellä liikkua vaikka se on paras lääkkeeni ja rakastan sitä. Olen vaan umpikujassa kun muuta tekemistä on niin paljon enkä vaan jaksa tehdä niin paljon kuin terveenä ja levänneenä.  Ruokaa en ole jaksanut varmaan kuukauteen tehdä, jaksan tehdä vain pakolliset velvollisuudet. Vitamiineihin ei ole rahaa sillä tuli yllättäviä sairaalakuluja maksettavaksi. Terapiakin pitää varmaan lopettaa kun ei ole varaa. 

Olen just sillä rajalla että kohta tajuntani siirtyy johonkin toiseen tilaan uupumuksesta. Mutta tiedän että vaikeahan näitä on ymmärtää. En olisi itsekään ymmärtänyt silloin kun olin normaalielämävaiheessa ja suurin ongelmani oli selluliitti tai lähteäkö perjantaina ulos.

Ai niin unohtu, onhan mulla hyviäkin asioita elämässä tapahtunut, juoppohullut ja narsistiset perheenjäseneni ovat kuolleet pois(jee mikä helpotus:) ja pääsin eroon juoposta ex-miehestäkin eikä minua kukaan enää pakota seksiin :)

Huonoja puolia on että tulen varmaan jäämään yksinäiseksi loppuelämäkseni, vai mitä veikkaatte tekstini perusteella, olenko kykeneväinen enää ikinä parisuhteeseen :( olisi sekin kuin lottovoitto jos vielä joskus elämässään saisi halauksen kivalta mieheltä, viimeksi olen saanut vuonna 2000, sen jälkeen on kyllä seksuaalisesti hyväksikäytetty jonkin verran. Sanottiin että en muuhun kelpaa kun olen niin sairas, ja että en tule enää miestä löytämään.

Pitikin tulla kirjoittamaan tähän ketjuun, ei ole pitkään aikaan ollut sellaista tunnetta että tekisi mieli hypätä talon katolta, nyt se tuli taas. Tuli vaan mieleen että normaali mielenterveys on kuin lottovoitto ja sen halusin sanoa. En muuten itse lottoa, raha ei parantaisi elämääni millään tavalla, en ymmärrä ihmisiä jotka tavoittelevat lisää rahaa. Heillähän on jo kaikki mitä tarvitsevat, miksi eivät voi olla onnellisia?

" Sitten on masentuneita, jotka tahallaan tekeytyvät masentuneiksi saadakseen sairaslomaa tms. Nämä ovat niitä laiskoja, joiden pitäisi ottaa niskasta kiinni. Masennuksela aikaa ja energiaa riittää kaikkeen muuhun, paitsi itselle epämielekkääsee tekemiseen."

Tähän vielä puutun. On erittäin tärkeää että masentunut ihminen tekee asioita jotka ovat mielekkäitä. Se on iso hyppäys paranemisessa eteenpäin että joku asia edes tuntuu mielekkäälle. Sekä terapeuttini että psykiatrini ovat rohkaisseet minua tekemään asioita joista ennen nautin vaikka en niistä nyt sairauteni vuoksi pystykään nauttimaan. Uskon että tällainen "mielekäs" tekeminen on terapiaa ja kuntouttaa aivoja. Jos minulla on päivässä vaikkapa 3 tuntia toimintakykyistä aikaa niin osan siitä käytän siivoamiseen ja omaisen hoitamiseen ja osan liikuntaan. Monet ulkopuolelta katsovat vain että "kyllähän sinun kelpaa kun sinulla on aikaa harrastaa liikuntaa ja et sinä kyllä sairas ole kun pystyt liikuntaa harrastamaan". Mutta he eivät ymmärrä että liikunnasta saan energiaa tehdä edes muutama tunti asioiden hoitoa. Ilman liikuntaa lamaantuisin sänkyyn. Liikuntaa harrastin jo ennen sairastumista, ja silloinkin kateelliset panettelivat. Kyllä työssäkäyväkin pystyy liikuntaa harrastamaan jos oikeasti haluaa.

Terveisin diagnoosina vakava masennus ja ahdistuneisuushäiriö

p.s. kun tulen teitä vastaan ja juttelen teille, hymyilen sievästi ja kerron että olen sairaseläkkeellä masennuksen vuoksi, ette ikinä kuoreni alta uskoisi tätä mitä nyt kerroin teille, osaan peittää tilani niin hyvin että vaikutan ulospäin täysin normaalilta ja kaverinikin varmaan ihmettelevät että miksi tuo "laiskottelee" sairaslomalla. En ikinä päivänä sanoisi kavereilleni suoraan että sinnittelen elossa niin pitkään kuin omaiseni, elinaikaa on 1-10, sittenpä voin päättää päiväni. Pelkään että laittaisivat osastolle, mutta en voi lähteä kun omaiseni ei pärjää ilman minua.

Sori paikoin huono teksti, olen vielä vähän sekaisin unilääkkeistä.

[/quote]

Olet ihana ja vahva ihminen.  T: toinen masentunut

Nykyään on kamalat määrät latvakakkosia joita pitäisi hoitaa. Kaikki EX miehet ovat narsisteja tai sikoja. Vähintään jokaiselle keksitään 2-5 diagnoosia. Talon rakennukseen ja perunoiden viljelyyn sanon minä.

T: Mies

Muiden mielipiteiden ja oireiden väheksyminen tuntuu kommenttien perusteella kuuluvan masennukseen. 

Pikku vinkki: yrittäkää ymmärtää, että useampi vastaaja on yrittänyt auttaa teitä kertomalla omista kokemuksistaan, saamastaan avusta ja jopa paranemisestaan - ainakin joksikin aikaa.

Vähemmän aggressiivisuutta ja enemmän kuuntelua, kiitos. 

[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 00:31"]

En kirjoittaisi masennuksesta, jos en olisi masentunut elämäni aikana useita kertoja.

Ero on siinä, ettei suostunut olemaan masentunut, vaan pakotin itseni muuttamaan tilanteen.

Maassa makaamalla ei saa mitään aikaan. Ikävä kyllä. 

[/quote]

Tämä on se totuus, minkä takia masentuneiden kanssa keskustelu tässäkin ketjussa on niin turhauttavaa.

Kun masentuneet koko ajan vaan hokee sitä, että ei pysty mitään ja kukaan ei tajua ja kaikki on kamalaa, ja kunpa vaan tästä parantuisi...

Sehän se ero masennuksessa on esim. syöpään, että masennusta ei kukaan muu pysty parantamaan oikeasti ja lopullisesti, kuin masentunut itse. Lääkkeet voi olla siinä tukena,  ja terapia on tosi tärkeää, mutta lopullisesti se parantuminen tapahtuu siten, että masentunut itse löytää ja muuttaa ne syyt, miksi on masentunut. Ne on yleensä vääristyneitä käsityksiä ja odotuksia omasta itsestä ja ympäröivästä maailmasta.

Olen ollut itse nuorena todella vaikeasti masentunut. En todella pystynyt tekemään yhtään mitään, vaan elin paskan ja roskan keskellä, enkä esim. pystynyt ollenkaan olemaan hiljaisuudessa, koska omat ajatukseni saivat aikaan paniikkikohtauksen. Ja kun joku alussa kysyi, että eikö ihmiset tajua olevansa masentuneita, vai mikä on ongelma, niin mulla ainakin se oli nimenomaan se, että mä vaan pidin itseäni niin surkeana paskakasana, että en  todellakaan tajunnut, että mulla oli masennus. 

Tie ylös oli pitkä, mutta se kannatti. Ja se oli nimenomaan minusta kiinni, minun käsissäni. Minä rikoin kaiken mitä olin maailmasta ja elämästä oppinut, rikoin minäkuvani ja maailmankuvani ja olin aivan tyhjä, ja siihen aloin pikkuhiljaa kerätä uusia kokemuksia elämästä ja maailmasta. Ja itse vaikutin siihen, millaisella asenteella tähän maailmaan siitä eteenpäin suhtaudun.

Päätin olla ylpeä kaikesta mihin pystyn. Jos lattialla on 1000 roskaa, ja vien niistä yhden roskikseen, olin ylpeä. Jos pöydällä oli kahden viikon homeiset tiskit, Päätin tiskata niistä 10 astiaa. Olin siitä ylpeä. Tunnin päästä tiskasin 9 seuraavaa. Sitten 8 jne. Tärkeintä oli, että työmäärä väheni koko ajan, ja se oli selkeästi rajattu. Näin sain pikkuhiljaa alettua hoitaa niitä kotitöitäkin.

Voisin kirjoittaa vielä vaikka kuinka paljon, mutta aika ei riitä. Mutta pointti on se, että masennus pitää otteessaan niin kauan kuin siihen suhtautuu sairautena, jolle ei vaan voi mitään. Sitten kun tajuaa, että vain itse pystyy sille jotain tekemään, voi aloittaa sen pitkän ja vaivalloisen tien.

kirjoittaja 132 oikeastaan sanoi juuri sen mitä olin itsekin tänne laittamassa. me terveet ihmiset emme oikein ymmärrä kaikkia masentuneita, koska se on (ainakin osalla teistä) nimenomaan itse aiheutettu sairaus ja vain itse sen voitte parantaa. ei se ole lainkaan samanlainen sairaus kuin esim. syöpä. syöpää et paranna muuttamalla omaa ajattelutapaa tai toimintamalleja. ei se ole siis silkkaa tietämättömyyttä. itse esim. ymmärrän sellasiai jotka ovat kokeneet jonkin pahan trauman, mutta vaikkapa hyvän elämän elänyt töissä käyvän ihmisen totaali uupuminen ja masennus ja sitä kautta työkyvyttömyys ei oikein pysty ymmärtämään...

Masennuksesta kärsii maailmalla 10-12% väestöstä. Erään näkökulman mukaan johon itse uskon, masennus tulkitaan virheellisesti itsenäiseksi sairaudeksi ja aivojen toimintahäiriöksi. Todellisuudessa masennus on aivojen sopeumiskeino itsensä ja ympäristön välisiin ristiriitoihin. Samoin kuin kuume laskee vireystilaa ja pistää kehomme kaiken energian immuunipuolustuksen käyttöön, masennus lamauttaa ihmisen, jotta hän voisi keskittyä vain ajattelemiseen ja mielen ongelmien ratkomiseen, jotta voisi palautua takaisin toimintakykyiseksi. Masennuslääkkeet toimivat samoilla tavoin masennukseen kuin särkylääke kuumeeseen. Virkistävät keinotekoisesti, jolloin todellisen ongelman poistuminen viivästyy tai jopa estyy.
En kiellä etteikö masennuslääkkeistä kuitenkin joissain tapauksissa olisi hyötyä, mikäli masennuksen syy ja mielen ongelmat on niin syvällä ja vaikeasti selvitettävissä että täydellistä parantumista ei voi saavuttaa, silloin hyödyt voittavat haitat ja pelkästään oireiden lievittäminen riittää parantumisen sijaan. Anteeksi jo etukäteen pötköteksti, kirjoitan puhelimella ja silloin tuntuu jäävän kappalejako pois.