Mikä satsaus omaan hyvinvointiisi on oikeasti kannattanut?

Tää on kyllä aika mielenkiintoinen kysymys. Nyt, 61v vanhana, lopetin 47v jatkuneen tupakanpolton uutena vuotena, eli 2,5 savutonta kuukautta. Samalla loppui myös alkoholin käyttö, koska en uskalla dokata röökinhimon pelossa. No ei ole "vinkkunaama", "röökiyskä", liikakilot, verenpaine ym 🦬shit muuksi muuttuneet. Nyt on vain ilottomampi elämä. Tauot töissä on peukaloitten pyörittelyä, viikonloput Netflixin selailua. Vanhenin 2,5 kuukaudessa 10v, nyt odottelen kuolemaa. Jee! Terveellinen elämä 💚

Personal Trainer

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä aika mielenkiintoinen kysymys. Nyt, 61v vanhana, lopetin 47v jatkuneen tupakanpolton uutena vuotena, eli 2,5 savutonta kuukautta. Samalla loppui myös alkoholin käyttö, koska en uskalla dokata röökinhimon pelossa. No ei ole "vinkkunaama", "röökiyskä", liikakilot, verenpaine ym 🦬shit muuksi muuttuneet. Nyt on vain ilottomampi elämä. Tauot töissä on peukaloitten pyörittelyä, viikonloput Netflixin selailua. Vanhenin 2,5 kuukaudessa 10v, nyt odottelen kuolemaa. Jee! Terveellinen elämä 💚

Nooh, jos 47 vuotta poltit niin saattaa olla että menee enemmän kuin pari kuukautta että tilanne nollautuu. Kärsit myös vielä vieroitusoireista, siksi tuntuu kurjalta. Ihan varma asia on että 61-vuotiaana on viimeiset hetket lopettaa tupakanpoltto ja juopottelu, hieno päätös siis. Tsemppiä, kyllä se siitä iloksi muuttuu!

Yöunien pidennys kuudesta kahdeksaan tuntiin. Nuorruin 10 vuotta.

Lopetin ryyppäämisen 6 vuotta sitten. Siivosin kaikki raskaat kaverit pois elämästä. Yksinkertaistin elämää muutenkin, ei jatkuvaa ramppaamista jossakin, ei ostamista ostamisen ilosta. Työhön uudelleen suhtautuminen, teen vain välttämättömän, ei muuta.

Pitkät kävelylenkit luonnossa kelillä kuin kelillä, opin tämän korona-aikaan ja olen jatkanut viikoittain.

Toinen iso hyvinvointiani ylläpitävä asia on matkustaminen.

Niin kauan kun maailmalla lentokoneet lentää, junat ja bussit kulkevat, haluan matkustaa. Ahdistuisin, jos joutuisin olemaan vain yhdellä paikkakunnalla sisämaassa.

Kielten opiskelu, tosi virkistävää ja innostavaa kun huomaa, että taas osaan kommunikoida uudella kielellä. Aika monta jo hanskassa.

Käsin tekeminen, ompelu, neulominen, taideaineet, ruuanlaitto, leipominen. Iloahan niistä saa.

Vierailija kirjoitti:

Tää on kyllä aika mielenkiintoinen kysymys. Nyt, 61v vanhana, lopetin 47v jatkuneen tupakanpolton uutena vuotena, eli 2,5 savutonta kuukautta. Samalla loppui myös alkoholin käyttö, koska en uskalla dokata röökinhimon pelossa. No ei ole "vinkkunaama", "röökiyskä", liikakilot, verenpaine ym 🦬shit muuksi muuttuneet. Nyt on vain ilottomampi elämä. Tauot töissä on peukaloitten pyörittelyä, viikonloput Netflixin selailua. Vanhenin 2,5 kuukaudessa 10v, nyt odottelen kuolemaa. Jee! Terveellinen elämä 💚

Jos eri pumpussa ole vikaa tms vasta-aiheita, hae lääkäriltä ennemmin se resepti niille lopetuspillereille. Ei vie elämäniloa nikotiinin puutteessa, vaikka elää nikotiinitta, röökiä vaan ei enää tee miele, vaikka ottaisi lauantai-illan naukunkin.

Röökiyskän lähtemiseen menee kuukausia, kun lima on syvällä. Siihen puhallus letkulla vesipulloon monta kertaa päivässä auttaa, irroittaa limaa. Verenpaineeseen vaikuttaa moni muukin asia, mm liikunnan määrä, jota voi kasvattaa keuhkojen paranemisen jälkeen.

Itse lopettanut (ja aloittanut) monta kertaa, tuota pilleriä en uskaltanut sydämen takia. Kokemus kertoo, että aina kestää tovin ennen paranemista ja sitten kun on parantunut, ei enää muista röökin haittoja ja alkaa polttaa taas.

>riittävä uni

>lemmikin hankkiminen

>osa-aikatyö

>kuntosaliharjoittelu

Nämä ovat ehdottomasti tärkeimmät. Muitakin on.

Riitävä uni, liikkuminen ja ulkoilu etenkin metsässä, kävely joka paikkaan mihin voin, alkoholin jättäminen pois.

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia, säännöllinen jooga useita kertoja viikossa, hyvien karvapohjasuksien hankinta, avioero.

Laitoin pari vuotta sitten vihdoin kymmenien kärsimysten vuosien jälkeen välit poikki lapsuudenperheeseen.

Olen sen jälkeen voinut paljon paremmin vaikka voimia kuluu menneiden työstämiseen niin että jaksaisin katsoa eteenpäin ja elää vielä jokusen vuoden ihan omaa elämääni ilman sukulaisten raskasta painoa.

Liikunnan lisääminen (tästä on jo aikaa paljon), makeista herkuista vieroittautuminen, nämä tärkeimmät. Ylipainoa ei ollut eikä ole, mutta olo on huomattavasti parempi kuin makeita mussutellen ja liikuntaa vältellen.

Vierailija kirjoitti:

Olen vain yrittänyt parantaa elämän laatua. Onnistumatta. Stressi on kova. Pyysin, että saisin lyhentää työviikkoni nelipäiväiseksi. Työnantaja ei suostunut. Nyt vain taistelen, rämmin ja odotan, hajooko ensin sydän vai pää. Ei oikein jaksa tehdä muuta, kun työt vie kaiken energian.

Toivottavasti jaksat vielä tsempata, että saisit elämääsi helpotusta ja jaksamista!

Itse laskin elintasoa ja jätin liian raskaan ja kuluttavan työn. 60- vuotiaana tulen jäämään työttömäksi ja eläke ei tule häävi olemaan sekään.

Ajattelen kuitenkin niin, että nyt nämä vuodet voin niin paljon paremmin ilman tuota työpaikkaa, että tämä kannattaa.

En juo alkoholia ns. muuten vaan, ainoastaan juhlissa. Usein on viikkojen taukoja.

Nukun siksi hyvin ja ei tule ylimääräisiä kaloreita.

Tämä nyt ei ihan liity tähän ketjuun, mutta kirjoitan silti. Ehkä minun olisi tärkeää pystyä muuttamaan ajatuksiani. Olen huomannut kuinka moni suhtautuu itseensä hyväksyvästi. Se sisäinen puhe itselleen merkitsee monesti paljon ja jos sen sävy on tuomitseva niin tulee kurja olo. Tämä juontaa itsellä kiusaamiseen. Olen oppinut kuulemaan aina jotain huonoa itsestäni. Myös vanhemnat hyvin kriittisiä olleet. Tämä kaikki sitten heijastuu siihen miten näen itseni ja kuinka epävarma olen.

Vähän aikaa sitten sattumalta kuulin, kuinka eräs samassa ryhmässä nuorena lukiossa ollut nainen oli joutunut väkivaltaiseen parisuhteeseen jo silloin ja oli ollut vuosia sen jälkeen vielä suhteessa, kun ei ollut uskaltanut lähteä. Oli ollut ensin henkistä ja sitten fyysistä väkivaltaa. Halusi myöhemmin puhua asiasta. Kun mietin sitä kaikkea niin ajattelin, että jos hän on selvinnyt kaikesta ja toipunut niin minunkin vaan pitää selvitä ja päästä yli kiusaamisesta. Etten voi antaa elämäni valua hukkaan kokemusteni takia. Ymmärtää sen kuinka moni oikeasti haluaa saada vertaistukea ja kuinka puhuminen asiasta auttaa monia. Oikeasti tämä kaikki vaikutti minuun paljon, kun mietin millaisia tekoja ja kokemuksia ihmiset kohtaavat elämässään. Ikinä ei voi tietää mitä toinen käy läpi. Minunkin pitäisi oikeasti miettiä, että minussakin on jotain hyvää ja olla armollinen itselleni.

Hyviin foam-pohjaisiin lenkkareihin investointi. Huomasin pystyväni juoksemaan kun jalat ei kipeydy, ja aloitin lenkkeilyharrastuksen. Kunto koheni ja paino tippui. Voin ja jaksan paremmin.

1) vähensin työmäärän 70h/vko nykyiseen 30-40h viikossa.

2) en tee enää viikonloppuisin töitä.

3)hankin itselleni itsetunnon. Koirat haukkuu, karavaani kulkee. En tunne enää alemmuutta työpaikoilla, vaikka kateellisia supattelijoita esiintyy aika ajoin. Jos olen hyvä töissäni, niin olkoonsa jotkut sitten kateellisia. Jos tunnelma menee miinuksen puolelle, aion vaihtaa maisemaa+ työkuvioita ja saan aina töitä, alalla työvoimapula. Hymyilen joka päivä, vaikka aamu olisi ollut ihan p*a.

4) talo maalla: ei rikollisuutta, omaa rauhaa ja turvallisuutta, luonnon kauneutta ja kaupunkiin 10min. Pidän kaupungista missä asun. Lemmikkejäni saan hoivata päivittäin.

5) vetäydyn omaan yksityisyyteen hyvin usein. pää lepää, palaudun, ei ole maailman murheet niskassa.

6) en osallistu hysteriamedian pelko-oravanpyörään. ajattelen omilla aivoillani ja tiedän pärjääväni aina kun terveyttä riittää. mediapaasto. sama töissä, välttelen välillä ihmisiä+ olen tauot rauhallisessa tilassa

7) syötän mielelleni hyviä ja iloisia ajatuksia. vältän kaikkea roskaa ja paskaa. yritän olla levollinen.

8) hakeudun kauniisiin paikkoihin+ mukavien ihmisten pariin. nätit maisemat ilahduttaa kotimaassa ja reissuilla

9) yritän ottaa asioita huumorilla ja ajatella, että asiat järjestyy aina

Nämä kaikki opin vasta sen jälkeen, kun stressivuosikymmenen jälkeen päädyin kirurgin puukotettavaksi ja näin syöpäosastolla aika kuihtuneita ihmisiä. Ystäväni menehtyi syöpään, minä selvisin leikkauksella+ säikähdyksellä.

Aloitin täysin uuden 'aikaa vievän' harrastuksen. Mielenterveys parani huimasti. Vuoteen ei ole enää ollut ahdistusta ja katastrofiajattelua. Piti vaan päästä tästä perhearjesta kunnolla pois, omaan kuplaan. Eikä siihen enää auttanut kerran viikossa lenkkeily, kahvittelu kaverin kanssa, yksin saunominen ym. höpö höpö. Vastapainoksi teen lyhennettyä työpäivää. Näin ehdin kyllä kotia ja lapsiakin huomioida.

Ero huonosta suhteesta. Poissa on alistaminen, nöyryyttäminen ja muut itsetuntoa vahingoittavat jutut.

Työnteon lopettaminen. Työelämässä liikaa stressiä, muutama krooninen sairaus ehti puhjeta stressin seurauksena. En kadu hetkeäkään. Oikeastaan elämäni suurin virhe oli opiskella ammatti. Tärkeitä vuosia meni elämästä hukkaan.