Saako ystävyyssuhteesta pitää taukoa? - ystävä suuttui ehdotuksestani

Vierailija kirjoitti:

Olisin minäkin suoraan sanottuna loukkaantunut jos joku haluaa taukoa ystävyydestä ennaltamäärittämättömäksi ajaksi. Olisi kannattanut ehkä ottaa puheeksi aiemmin, että rasitut niistä kommenteista ja sellaisen pitää loppua. Ja sanoa, että on nyt paljon kaikkea elämässä että en nyt ehdi keskittyä asioihisi tällä erää ihan hirveästi. Toki ystävä sinänsä ansaitsi tulla jätetyksi, että oli suoranaisen ilkeä eikä muuttanut käytöstään. Mutta tuo tauon haluaminen sai hänet ymmärtämään, että ystävyyssuhde rasittaa ja hänen kanssaan ollaan vain velvollisuudesta, niinkuin se taisi ollakin.

Tämä kommentti saa ap.n kuulostamaan marttyyrilta tai laupiaalta samarialaiselta, joka itsensä uhraten on on tämän toisen, ns. mt.potilaan käytettävissä.

Tämähän on se kuvio, jonka ap esitti. Se toinen on sairas eli autettava, hän itse on terve eli auttaja. Ja kyllä rasittaa!

Olisi hyvä muistaa, että mielenterveysongelmaisia ovat monet muutkin kuin ne, jotka hakeutuvat saamaan apua. He saavat vilkkaasti diagnoosin tai monta, lääkkeitä, ja ehkä terapiaa. Ne muut mielenterveysongelmaiset vain porskuttavat eteenpäin kuvitellen että itse on terve, muut ihmiset ovat omituisia.

Toivottomimpia tapauksia ovat ne, jotka ovat sinnikkäästi sokeita esim. lapsuudenperheensä kieroumille. He lyövät päänsä seinään, parisuhde toisensa jälkeen menee karille. Tällä tavoin "piilomt.potilaat" pilaavat oman elämänsä ja niiltä vuosia, jotka haksahtavat heidän kanssaan suhteisiin. Saati jos he tekevät lapsia, ongelmat siirtyvät näillekin. 

mielenterveyspotilaan stigma on yhä tiukassa. Leimaamiseen syyllistyvät hoitohenkilökuntakin. Niinpä moni ei halua hakea apua, koska haluaa mieluummin pysyä "normaalien" kirjoissa. Sääli. Niin ongelmat vain kasvavat ja siirtyvät sukupolvelta toiselle. Monella on ollut lapsena niin kurjaa, ettei itse halua lapsia ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.n mielestä kaveri oli rasittava. Hän oli mielestään antanut enemmän kuin saanut.

Tämän hän ilmoitti toiselle tyyliin, "olet väsyttävä, en jaksa nähdä sua, palataan asiaan 2 kk.n kuluttua kun olen levännyt sinusta".

No kahden kk.n päästä hän soitti rasittavalle kaverilleen. Tämä ei ollutkaan enää kiinnostunut sen kummemmin juttelemaan. Luulisi ap.n olleen tyytyväinen: hän halusi rasittavasta kaverista eroon, ja nyt oli päässyt. 

Kun ei ole kuullut toisen osapuolen versiota, ei voi tietää koko kuviota. Mutta näköjään kaveruus oli ollut huono molempien mielestä. 

Näin. Voi että kun ihmiset tekisivät omalle pahalle ololleen jotain sen sijaan, että vyöryttävät sitä läheisten ystävien päälle oksentaen, joskus vuosikausia. Ystävä tai muu läheinen EI OLE terapeutti.

<

Kuulostaa tutulta. Sillä, onko vyöryttävä-oksentava ihminen teknisesti avun piirissä, ei ole merkitystä, jos se apu ei saa häntä muuttamaan toimintaansa. Kirjoitin kommenttini sitä taustaa vasten, että tunsin aikoinani liian monia ihmisiä, jotka olisivat tarvinneet ammattiapua mutta eivät sitä syystä tai toisesta hakeneet. Edes tilanteessa, jossa oli todettu keskivaikea masennus tai jopa aidosti vakavampaa (eräässä tapauksessa ihminen joutui lopulta pakkohoidon kautta avun piiriin).

Ja tosiaan, "terapiapuhetta suoltavien kärsijöiden magneetti". Erittäin hyvin kuvailtu. Kuulostaa tutulta.

Kuinka sitten päästä tuosta "magneetin" roolista pois? Ilman, että vetää luukut niin kiinni, että ei oikein kenenkään kanssa uskalla enää asettua millekään arkipäiväistä syvemmälle taajuudelle? Sitä pohdin itsekseni, omakohtaisesti, vuosia noiden kuluttavien ihmissuhteiden ja tapahtumien jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin minäkin suoraan sanottuna loukkaantunut jos joku haluaa taukoa ystävyydestä ennaltamäärittämättömäksi ajaksi. Olisi kannattanut ehkä ottaa puheeksi aiemmin, että rasitut niistä kommenteista ja sellaisen pitää loppua. Ja sanoa, että on nyt paljon kaikkea elämässä että en nyt ehdi keskittyä asioihisi tällä erää ihan hirveästi. Toki ystävä sinänsä ansaitsi tulla jätetyksi, että oli suoranaisen ilkeä eikä muuttanut käytöstään. Mutta tuo tauon haluaminen sai hänet ymmärtämään, että ystävyyssuhde rasittaa ja hänen kanssaan ollaan vain velvollisuudesta, niinkuin se taisi ollakin.

 

Tämä kommentti saa ap.n kuulostamaan marttyyrilta tai laupiaalta samarialaiselta, joka itsensä uhraten on on tämän toisen, ns. mt.potilaan käytettävissä.

Tämähän on se kuvio, jonka ap esitti. Se toinen on sairas eli autettava, hän itse on terve eli

Puhutaanko tässä persoonallisuushäiriöisistä ihmisistä?

Ei todellakaan, mutta jos ehdottaa itse tapaamisia ja sitten peruu ne joko samana päivänä tai sen jälkeen. 

Ei olla nähty moneen vuoteen. Ja en tiedä hänestä mitään, muuta kuin että perusarkea kuuluu hänelle. 

Se on löysässä hirressä olemista, kun herättää toivoa siitä, että voitais nähdä, mutta ei nähdäkään, ja sanoo ettei viesteillä jaksa kertoo oikeita kuulumisia ja soittaminenkin on vaikeaa. 

Välillä on ok jos ei tee mieli nähdä tai viestiä, mutta se että ns työntää pois kokonaan elämästään niin se ei tunnu kivalta. Ja vetoaa sitten "välil tulee vaa hiljasii kausia". 

No ehkä en oo vaa tehty tämmöseen ystäväsuhteeseen, mä oon kuvitellu että jos on ystäviä ni tiedät sen elämästä kuitenkin jotakin.

Huomauttaisin että ihmissuhteita on erilaisia. Minun lähes kaikki ystävyyteni ovat sellaisia että parin kk tauko olisi helppo pitää. Laittaisi kohteliaita viestejä jos toinen kysyy jotain ja ei vaan ehdottaisi tai suostuisi tapaamisiin.

Mutta sitten minulla oli ystävä jonka kanssa nähtiin viikottain. Olisin halunnut taukoa kun hänen touhut alkoivat olla minulle liikaa. En tietenkään ehdottanut taukoa vaan sanoin että välit on laitettava poikki. Muuta vaihtoehtoa ei ollut kun yhteydenpito oli tiivistä. Se oli pakon edessä tehtävä suoraselkäinen ratkaisu. Muutenhan oltaisiin alettu leikkimään kuurupiiloa että käykö ensi viikolla jne.

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan, mutta jos ehdottaa itse tapaamisia ja sitten peruu ne joko samana päivänä tai sen jälkeen. 

 

Ei olla nähty moneen vuoteen. Ja en tiedä hänestä mitään, muuta kuin että perusarkea kuuluu hänelle. 

 

Se on löysässä hirressä olemista, kun herättää toivoa siitä, että voitais nähdä, mutta ei nähdäkään, ja sanoo ettei viesteillä jaksa kertoo oikeita kuulumisia ja soittaminenkin on vaikeaa. 

 

Välillä on ok jos ei tee mieli nähdä tai viestiä, mutta se että ns työntää pois kokonaan elämästään niin se ei tunnu kivalta. Ja vetoaa sitten "välil tulee vaa hiljasii kausia". 

 

No ehkä en oo vaa tehty tämmöseen ystäväsuhteeseen, mä oon kuvitellu että jos on ystäviä ni tiedät sen elämästä kuitenkin jotakin.

Tästä lähtenyt se lainaamani viesti, eli se että onko ystäväsuhteen väljähtäminen muka löysässä hirressä olemista.

En ole ap, mutta omista syistäni suhtaudun asiaan tunteella. Jossain tilanteessa voi olla käynyt niin, että siltä hyvältä ystävältä on juurikin sen hyvän ystävyyden vuoksi sietänyt pitkään ja paljon kaikkea sellaista, jota ei kaverilta saati hyvänpäiväntutulta sietäisi sekuntiakaan. Etenkin jos ja kun tietää, että ystävällä ei ole kaikki hyvin, on masennusta tai muuta. Silloin sitä venyy ja venyy, venyttää omia rajojaan. Jos muille sanoisikin, että "älä hei nyt viitsi" tai "kannattaisko sun tehdä asialle jotakin", sille hyvälle ystävälle ei välttämättä sanoisi noin, vaikka kuinka olisi syytä. Jossain kohtaa kun vain venyy ja venyttää omia rajojaan, siinä saattaa häivyttää itsensä kohta kokonaan. Ei enää tiedäkään, mitä itse haluaa, mutta tuntee koko ajan kasvavan pahan olon sen toisen, hyvän ystävän seurassa, tai jo pelkästään ajatuksessa tuosta hyvästä ystävästä. Haluaa toiselle hyvää, mutta tuntee sen, miten se toinen, hyvä ystävä, vie tilaa ja happea ja jotakin tärkeää omasta itsestä. Ja vaikka miten kuuntelee, vaikka miten "on tukena" (mitä se tarkoittaa? sitäkö, että kuuntelee toista ja hyväksyy "mukisematta" toisen version ja näkökulman todellisuudesta?), niin siltikään se ei auta sitä ystävää. Sama valitus vain jatkuu, tapaamisesta toiseen, viestistä toiseen. Miten kauan sitä voi kestää? Miten kauan sitä voi jaksaa? Jossain kohtaa, kun kyse on tosiaan hyvästä ystävästä, on pakko avata suu. Sitten sanoo siitä asiasta, sanoo vaikka siitä, miten toinen sanoi ilkeästi silloin viime kerralla. Mitä seuraa? Ivaa siitä, että mitä sinä muistelet noin vanhoja. Tai selitystä siitä, ettei hänen sanomisiaan pidä ottaa todesta. (Vaikka juuri hän koko ajan vaatii sitä, että hänen näkemyksensä ja kokemuksensa asioista hyväksytään. Ei suvaitse sitä, että valitukseen vastaa vaikkapa sillä, että "onhan sinulla kuitenkin tämä ja tämä asia hyvin" - ei, se on vähättelyä.) Miten kauan tuota pitää jaksaa? Kun kuitenkin ajattelee ja tuntee, että pitkään on oltu ystäviä ja läheisiä ja "hyviä ystäviä on harvassa" ja ystävyys on arvokasta ja siitä haluaa pitää kiinni. Kun yrittää niitä "kompromisseja". Kun toivoisi, että se ystävä ei vain koko aikaa valittaisi omasta elämästään (jossa objektiivisesti tai ainakin sen vieressä olevan ystävän näkökulmasta asiat ovat kuitenkin sangen hyvin). Ja kun jossain kohtaa huomaa, että intuitiivisesti ei halua kertoa jostakin omasta onnistumisestaan tai saavutuksestaan lainkaan tuolle "oikeasti hyvälle ystävälle".

Sitten jossain kohtaa, kaiken sen rajan venyttämisen ja suoranaisen hämärtämisen jälkeen, tulee se point of no return. Ja todellakin: "Kaikkea ei kuitenkaan voi korjata ja sille ei sitten voi mitään."

Minulla taas oli tilanne, että minä olin se masentunut (en varmasti hauskinta seuraa, mutta en ollut myöskään ilkeä) ja ystäväni oli se, joka ilkeili ja vähätteli. Mitätöi ivallisesti positiiviset asiat ja tapahtumat elämässäni. Voin kertoa, että se oli masentuneelle myrkkyä. Ihmissuhteet voivat kyllä olla vaikeita ja monimutkaisia. Ei välttämättä ole mitään helppoja tai "oikeita" vaihtoehtoja. Tai, jos ajateltaisiin pelkästään järjellä ja unohdettaisiin tunteet, niin ehkä sitten. Toisaalta silloin ei pystyisi aitoon läheisyyteen ja ystävyyteen.

Tämän palstan perusasetus näissä ihmissuhdejutuissa on yleensä mallia "jätä se sika". Tämäkin keskustelu lähti nopeasti totutuille urille. Aletaan paisutella oletetun syyllisen pahuutta, lisätään omia tulkintoja ja kokemuksia "faktoina", ylistetään toisen ihmisen hylkäämistä ja kehutaan itsekeskeistä käytöstä.

Kierrokset nousevat ja kohde näyttää entistä syyllisemmältä. Ja kuitenkin ihan olennainen unohtuu: on vain toisen osapuolen kertomus. Mitkä ovat aloittajan motiivit ruotia asioitaan palstalla? Miksi maltilliset ratkaisut, kuten asioista keskustelu asianomaisen kanssa, ovat vähemmän suosittuja ehdotuksia kuin radikaalit jättämiskehoitukset? 

Enemmän halutaan hajottaa kuin rakentaa.

Ihmiset muuttuu ja hyvä niin, ystävistäkin voi kasvaa erilleen, se on vaan elämää. Vaikka olet jonkun ystävä, ei hän sinua omista. Joten kyllä ystävyydestä voi taukoa pitää niinhän täällä monet sanoo, että "elä vaa vastaa sen viesteihin" tai "valehtele sille", onhan noikin taukoja. 

Oikee ystävä ymmrtää jos perusteled oikein, mutta yleensä jos tauko tulee mieleen, niin se on vaan pehmeämpää lopettamista.

- Olet huomannut että ette vaan tule enää toimeen tai ette sovi enää toisillenne kuten ennen. -

Harva ystävyys kestää oikeasti sen koko elämän ajan, niistä kannattaa kiinni pitää. Yleensä ystävyydet on sellaisia että ne auttavat sinut joidenkien aikojen yli. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan perusasetus näissä ihmissuhdejutuissa on yleensä mallia "jätä se sika". Tämäkin keskustelu lähti nopeasti totutuille urille. Aletaan paisutella oletetun syyllisen pahuutta, lisätään omia tulkintoja ja kokemuksia "faktoina", ylistetään toisen ihmisen hylkäämistä ja kehutaan itsekeskeistä käytöstä.

Kierrokset nousevat ja kohde näyttää entistä syyllisemmältä. Ja kuitenkin ihan olennainen unohtuu: on vain toisen osapuolen kertomus. Mitkä ovat aloittajan motiivit ruotia asioitaan palstalla? Miksi maltilliset ratkaisut, kuten asioista keskustelu asianomaisen kanssa, ovat vähemmän suosittuja ehdotuksia kuin radikaalit jättämiskehoitukset? 

Enemmän halutaan hajottaa kuin rakentaa.

Mun mielestä täällä on kyllä ap:ta haukuttu, hänhän yritti puhua siitä, mutta ystävä vetosi mt ongelmiin, että hänel on nyt vaan näit ongelmia ja siks on ilkeä. 

Kai nyt ulkopuolisen silmiä saa käyttää, hyväksi tällaisissa asioissa? Mitä muutakaan varten keskustelupalstat on? 

Miksi ap kokemus tästä asiasta edes tarvitsisi sen toisen näkökulman tähän, kun ap kokemus asiasta kyllä riittää. Koska ystävyydessä pitäisi olla hyvä olla ja jos ap:sta ei tunnu siltä, niin mikä tässä on sitten väärää sun mielestä? 

Ei me täällä mitään oikeutta käydä, ei tarvitse puolustusasianajaajaa vaan kun ihminen pyytää apua kokemukselleen, niin yleensä autetaan. 

Ei täällä ex kaveria olla lynkkaamassa tai tuomiolle pistämässä. 

Ap halusi apua ja kysyi onko hän tehnyt väärin. 

Ja ketä tääl vois edes lynkata kun ei tiedetä ketä ap ja sen kaveri ovat 

Kyllä, ap on tehnyt väärin. Myös ystävä on voinut tehdä väärin, mutta hän ei ole sitä täällä kertomassa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan perusasetus näissä ihmissuhdejutuissa on yleensä mallia "jätä se sika". Tämäkin keskustelu lähti nopeasti totutuille urille. Aletaan paisutella oletetun syyllisen pahuutta, lisätään omia tulkintoja ja kokemuksia "faktoina", ylistetään toisen ihmisen hylkäämistä ja kehutaan itsekeskeistä käytöstä.

Kierrokset nousevat ja kohde näyttää entistä syyllisemmältä. Ja kuitenkin ihan olennainen unohtuu: on vain toisen osapuolen kertomus. Mitkä ovat aloittajan motiivit ruotia asioitaan palstalla? Miksi maltilliset ratkaisut, kuten asioista keskustelu asianomaisen kanssa, ovat vähemmän suosittuja ehdotuksia kuin radikaalit jättämiskehoitukset? 

Enemmän halutaan hajottaa kuin rakentaa.

Ihmiset käyttävät täällä aloituksia ja muiden kommentteja jonkinlaisina turvallisina peileinä omille kokemuksilleen. Miksi muuten tulisi lukemaan tietynaiheista aloitusta? Jotain omakohtaista täytyy olla syynä taustalla. Ja reagoidaan omista "poteroista" käsin. Joissa saatetaan olla hyvinkin pahasti jumissa. Itse ainakin olen joissakin vanhoissa asioissa "jumissa", haluan ymmärtää sekä omaa että toisten toimintaa. Tällainen anonyymi palsta, jonne voi tulla silloin kun itse haluaa ja lukea ja kirjoittaa vastauksia haluamiinsa kommentteihin, on helpompi tapa pureskella oman elämänsä asioita kuin esimerkiksi puhuminen jollekulle ystävälle tai tutulle. Nimittäin jos "avautuisi" oman elämän aiemmasta ystävyyssuhteesta toiselle ystävälle vaikkapa kahvikupin äärellä, tämä saattaisi tehdä johtopäätöksiä minun suhtautumisestani ystäviin ylipäätään tai suoraan häneen. Siinä voisi luoda uusia ongelmia, kun vain yrittäisi selvitellä omaa päätään. Toisaalta psykologille tmv. meneminen vuosia sitten päättyneen ystävyyssuhteen vuoksi olisi sekin ehkä vähän ylimitoitettua, jos asia ei vaivaa edes vuosittain.

En sano mitään omia tulkintojani "faktoina", mutta voidakseen peilata omia kokemuksia muiden vastaaviin, omista kokemuksista ja tulkinnoista on pakkokin kirjoittaa "tosiasioina". Selvää on aina, että konfliktin osapuolilla on toisistaan vahvasti eroavat näkökannat ja jokainen puolustaa omaa näkökantaansa ainoana oikeana. Mutta jos ja kun kyse on anonyymistä palstasta, jossa ei nimetä ketään eikä edes kirjoittaja ole tiedossa (eli ei voida yhdistää kehenkään todellisen elämän henkilöön), niin mitä vikaa on siinä, että "ylistetään" tai "kehutaan" tai että "kierrokset nousevat" ja joku näyttää "entistä syyllisemmältä"? Mitä väliä sillä on, mitä täällä sanotaan mistäkin?

Tässä nimenomaisessa tapauksessa "maltillinen ratkaisu, kuten asioista keskustelu asianomaisen kanssa" on siksi vähemmän suosittu ehdotus", koska ap on aloituksensa ja myöhempien kommenttiensa perusteella jo kokeillut nuo maltilliset ratkaisut. On ihan ok, että jokainen kommentoija ei ole lukenut koko siihenastista ketjua, mutta jos olisi lukenut, siis myös ap:n kommentit, ymmärtäisi, mitä on tapahtunut ja mitä on jo tehty.

Se, onko kaikki tämä "totta" vai ei, ei oikeastaan ole relevanttia. Ei silläkään ole väliä, vaikka ap olisi sanomaosakeyhtiön palkkalainen ja koko aloitus olisi provo. Jos joku tästä keskustelunaiheesta kiinnostunut saa aloituksesta ja sen kirvoittamista kommenteista jotain itselleen, esimerkiksi välineitä käsitellä omia kokemuksiaan, niin aloituksen tehtävä on täytetty, vaikka koko ap:tä ja tapausta ei olisi olemassakaan. Jos taas ap on todellinen ihminen ja on selkeästi hakenut jotain aloituksellaan, hän on saanut monenlaisia kommentteja, joita hän voi halutessaan käyttää omaa tilannettaan pohtiessaan jos ja kun asia häntä vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan perusasetus näissä ihmissuhdejutuissa on yleensä mallia "jätä se sika". Tämäkin keskustelu lähti nopeasti totutuille urille. Aletaan paisutella oletetun syyllisen pahuutta, lisätään omia tulkintoja ja kokemuksia "faktoina", ylistetään toisen ihmisen hylkäämistä ja kehutaan itsekeskeistä käytöstä.

Kierrokset nousevat ja kohde näyttää entistä syyllisemmältä. Ja kuitenkin ihan olennainen unohtuu: on vain toisen osapuolen kertomus. Mitkä ovat aloittajan motiivit ruotia asioitaan palstalla? Miksi maltilliset ratkaisut, kuten asioista keskustelu asianomaisen kanssa, ovat vähemmän suosittuja ehdotuksia kuin radikaalit jättämiskehoitukset? 

Enemmän halutaan hajottaa kuin rakentaa.

Monilla varmaan osuu johonkin omaan arkaan kohtaan. Muistuttaa ehkä jostain tutusta ihmisestä/tilanteesta. Suomessa ei myöskään perinteisesti ole puhuttu kauheasti tunneasioista tai ihmissuhteista tästä näkökulmasta. Siis keskusteltaisiin ystävyyssuhteeseen liittyvistä tunteista, toiveista jne. ystävän kanssa. En tarkoita, että välttämättä pidettäisiin mitään "ystävyyspalaveria",  vaan ihan sanottaisiin, jos joku asia hiertää. Monesti se menee selän takana haukkumiseksi tai sitten kyräillään hiljaa. Asioiden selvittely (varsinkin silloin, kun on loukattu) on oikeasti vaativaa. Kaikkien sosiaaliset taidot eivät siihen riitä. Aina ei edes halua selvittää asioita, mihin jokaisella on oikeus. Pitkäaikaiset ja tasa-arvoiset (toinen ei ole alistettuna) ihmissuhteet vaativat kuitenkin työtä. Jos jokaisen ihmissuhteen hautaa heti, kun tulee joku vaikeampi tilanne tai ristiriita, ei pitkiä ja hyviä ihmissuhteita sitten ole. Se mikä ihmissuhde on kaiken työn ja vaivan arvoinen on tietenkin jokaisen itse harkittava.

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan perusasetus näissä ihmissuhdejutuissa on yleensä mallia "jätä se sika". Tämäkin keskustelu lähti nopeasti totutuille urille. Aletaan paisutella oletetun syyllisen pahuutta, lisätään omia tulkintoja ja kokemuksia "faktoina", ylistetään toisen ihmisen hylkäämistä ja kehutaan itsekeskeistä käytöstä.

Kierrokset nousevat ja kohde näyttää entistä syyllisemmältä. Ja kuitenkin ihan olennainen unohtuu: on vain toisen osapuolen kertomus. Mitkä ovat aloittajan motiivit ruotia asioitaan palstalla? Miksi maltilliset ratkaisut, kuten asioista keskustelu asianomaisen kanssa, ovat vähemmän suosittuja ehdotuksia kuin radikaalit jättämiskehoitukset? 

Enemmän halutaan hajottaa kuin rakentaa.

Palsta täynnä trolleja. Siksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän ei kai ollut kysymys välien lopullisesta katkaisusta hankalaksi koettuun ihmiseen. Sehän oikeastaan ihan helppoa. Sen sijaan ehdottelu tauosta, jonka jälkeen toivotaan palattavan normaaleihin väleihin, on paljon vaikeampi, ehkä jopa mahdoton tehtävä.

Kylmä sota -vertaus on kyllä ihan osuva. Meneehän tuollaisesta taukoehdotuksesta pilalle se vähäkin, mitä ystävyydestä on jäljellä.

Vaikea kyllä kuvitella, että itse ehdottaisin kenelläkään, että pidetään vähän taukoa ja jatketaan sen jälkeen entiseen malliin. Kun kyse on siis ystävyyssuhteesta, jossain vaikeassa parisuhteessa voisi kuvitella tarvitsevansa ja pyytävänsä taukoa, jos ei olisi valmis lopullisesti eroamaan.

Ystävän kanssa tekisin ennemminkin niin, että en vaan tapaisi häntä vähään aikaan (aina voi sanoa, että nyt ei sovi), ja vastaisin yhteydenottoihin harvakseltaan.

Mitäs sitten kun se alkaa kiukutella että mikset vastaa mun viesteihin? 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän palstan perusasetus näissä ihmissuhdejutuissa on yleensä mallia "jätä se sika". Tämäkin keskustelu lähti nopeasti totutuille urille. Aletaan paisutella oletetun syyllisen pahuutta, lisätään omia tulkintoja ja kokemuksia "faktoina", ylistetään toisen ihmisen hylkäämistä ja kehutaan itsekeskeistä käytöstä.

Kierrokset nousevat ja kohde näyttää entistä syyllisemmältä. Ja kuitenkin ihan olennainen unohtuu: on vain toisen osapuolen kertomus. Mitkä ovat aloittajan motiivit ruotia asioitaan palstalla? Miksi maltilliset ratkaisut, kuten asioista keskustelu asianomaisen kanssa, ovat vähemmän suosittuja ehdotuksia kuin radikaalit jättämiskehoitukset? 

Enemmän halutaan hajottaa kuin rakentaa.

Ihmiset käyttävät täällä aloituksia ja muiden kommentteja jonkinlaisina turvallisina peileinä omille kokemuksilleen. Miksi muuten tulisi lukemaan tietynaiheis

Mitä väliä sillä on, mitä täällä sanotaan mistäkin?

On sillä. Some vaikuttaa ihmisiin. Somessa monet ovat aggressiivisempia kuin kasvokkain. Se aggressiivisuus on alkanut siirtyä myös kasvokkain tapahtuvaan kommunikointiin. Some muuttaa ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan, mutta jos ehdottaa itse tapaamisia ja sitten peruu ne joko samana päivänä tai sen jälkeen. 

 

Ei olla nähty moneen vuoteen. Ja en tiedä hänestä mitään, muuta kuin että perusarkea kuuluu hänelle. 

 

Se on löysässä hirressä olemista, kun herättää toivoa siitä, että voitais nähdä, mutta ei nähdäkään, ja sanoo ettei viesteillä jaksa kertoo oikeita kuulumisia ja soittaminenkin on vaikeaa. 

 

Välillä on ok jos ei tee mieli nähdä tai viestiä, mutta se että ns työntää pois kokonaan elämästään niin se ei tunnu kivalta. Ja vetoaa sitten "välil tulee vaa hiljasii kausia". 

 

No ehkä en oo vaa tehty tämmöseen ystäväsuhteeseen, mä oon kuvitellu että jos on ystäviä ni tiedät sen elämästä kuitenkin jotakin.

Miksi tämä saa niin paljon yläpeukkuja? Vaikuttaa siltä että toinen osapuoli ei halua olla kommentin kirjottajan kanssa tekemisissä - syystä tai toisesta.  Eikö siihen olekaan oikeutta?

Aikalaiset tuomiot tulilla, ap on tietysti kaikkien tekopyhien mielestä tehnyt hirveän väärin.

Paljastan olevani vielä kamalampi. Jos joku on kroonisesti rasittava eikä edes sanomisista ymmärrä olla veetuilematta, niin feidaan sen vaan elämästäni ihan ilman selittelyjä.

Ap, minusta olet toiminut hienosti! Olet ollut avoin ja rehellinen sekä ilmaissut asian nätisti ja kohteliaasti. On ymmärrettävää, että ystäväsi on varovaisempi ja etäisempi, mutta et ole tehnyt mitään väärää. Kumpa minunkin tuttavat sanoisivat suoraan eivätkä vaan olisi kiireisiä!