Saako ystävyyssuhteesta pitää taukoa? - ystävä suuttui ehdotuksestani

Sinä itse kommentoit hyvin kärkevästi. Tuomitset ap:n suorilta. Etkä pystynyt missään vaiheessa perustelemaan väitettäsi että ap:n tekstistä tuli sellainen käsitys että molemmat olivat ilkeitä. Mitä sellaista hän kirjoitti josta tuollainen käsitys syntyi? Et ole pystynyt vastaamaan. Tyydyit tuomitsemaan kärkevästi. 

Vierailija kirjoitti:

Onpas täällä nyt ilkeää porukkaa liikkeellä.

Tottakai saa pitää taukoa! Syystä viis. Entä jos syy olisi ollut vaikka se, että on kiire töiden parissa, olisiko se kelvannut ystävälle?

Ei kiireiden takia laiteta ystävyyttä jäähylle. Silloin ei ehkä nähdä, mutta asiasta ei tehdä mitään numeroa (voidaan pahoitella, ettei ehdi tavata ja se siitä) ja ystävyys on silti olemassa.

Ap:n huono käytös on koko tämän ketjun aiheena ja aloituksessa: voiko ystävän pistää tauolle noin vain ja ihmetellä, jos toinen siitä suuttuu. Me emme tiedä tarkkaan, mitä ap:n ystävä on tehnyt tai sanonut. Mutta oman huonon käytöksensä ap kuvaa heti aloituksessa. 

Jos ap olisi sinut tekonsa kanssa, hänen ei tarvitsisi hakea täältä toiminnalleen ymmärrystä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän se ongelma ole, että sanoit suoraan haluavasi pitää tauon. Ei kovin tahdikasta, ei ihme että pahoitti mielensä. Olisit ottanut sen tauon vaivihkaa, vedonnut kiireisiin yms. Olisit voinut myöhemmin taas tiivistää yhteydenpitoa. Nyt poltit sillat takanasi julistamalla tauon. Vaikea enää palauttaa tilannetta ennalleen.

Tämä. Jos joku vaikenisi, saatika ehdottaisi taukoa, ei meillä koskaan enää olisi edes tervehtimisvälejä. Käytännössä tämä olisi julistus kylmään sotaan ilman aktivoitumista, mutta jos hyvä aktivoitumispaikka tulisi, niin kyllähän se syttyisi. Ollaan siirrytty suhteessa totaalisesti positiivisesta negatiiviseen. En voi ymmärtää miten edes ajattelet muuta.

Vai että ihan kylmään sotaan. Ihme touhuja ihmisillä kyllä. Jos joku

Sinä voit toki *mennä eteenpäin* - kuten kliseisesti ilmaistaan - hautaasi saakka. Ja *antaa olla*. Se on sinun subjektiivinen käyttäytymismallisi joka ei tarkoita yhtään mitään - tyhjiä sanoja. Tässä keskusteltiin ystävyyssuhteista, ei tuntemattomista ihmisistä. Täysin toimimaton vertaus.

Kuulostaa erittäin narsistiselta. Haudotaan katkerana kostoa elämän loppuun saakka. Aika moni kaverisuhde etääntyy ja jossain vaiheessa yhteydenpito lakkaa. Kaikkien niiden kanssako pitäisi "sotia". Juu, en minä ainakaan.

Ystävänä voi olla, mutta ei sinun tarvinnut sietää hänen ilkeilyään. 

Ap.n mielestä kaveri oli rasittava. Hän oli mielestään antanut enemmän kuin saanut.

Tämän hän ilmoitti toiselle tyyliin, "olet väsyttävä, en jaksa nähdä sua, palataan asiaan 2 kk.n kuluttua kun olen levännyt sinusta".

No kahden kk.n päästä hän soitti rasittavalle kaverilleen. Tämä ei ollutkaan enää kiinnostunut sen kummemmin juttelemaan. Luulisi ap.n olleen tyytyväinen: hän halusi rasittavasta kaverista eroon, ja nyt oli päässyt. 

Kun ei ole kuullut toisen osapuolen versiota, ei voi tietää koko kuviota. Mutta näköjään kaveruus oli ollut huono molempien mielestä. 

Vierailija kirjoitti:

Ap.n mielestä kaveri oli rasittava. Hän oli mielestään antanut enemmän kuin saanut.

Tämän hän ilmoitti toiselle tyyliin, "olet väsyttävä, en jaksa nähdä sua, palataan asiaan 2 kk.n kuluttua kun olen levännyt sinusta".

No kahden kk.n päästä hän soitti rasittavalle kaverilleen. Tämä ei ollutkaan enää kiinnostunut sen kummemmin juttelemaan. Luulisi ap.n olleen tyytyväinen: hän halusi rasittavasta kaverista eroon, ja nyt oli päässyt. 

Kun ei ole kuullut toisen osapuolen versiota, ei voi tietää koko kuviota. Mutta näköjään kaveruus oli ollut huono molempien mielestä. 

Näin. Voi että kun ihmiset tekisivät omalle pahalle ololleen jotain sen sijaan, että vyöryttävät sitä läheisten ystävien päälle oksentaen, joskus vuosikausia. Ystävä tai muu läheinen EI OLE terapeutti.

Ap saattaa jonkun korvaan kuulostaa kylmältä, kovalta jne. mutta itse samantyyppisen asetelman muutaman kerran eläneenä samastun ap:n kertomaan kokemukseen. Uskon, että ap:llä on ikävä entistä ystäväänsä ja hän suree sitä, mitä ystävän sairastuminen teki ystävälle ja heidän ystävyyssuhteelleen.

Akuutti sairastuminen, onnettomuus, läheisen kuolema, yllätyspotkut jne. on aivan eri asia kuin se, että ihminen on masentunut pitkäaikaisesti eikä hanki itselleen apua. Edellämainitut ovat akuutteja kriisitilanteita, joissa ystävän tuki on tärkeää, ja jos sellaisessa tilanteessa ystävä toteaa "sori en jaksa" niin on syytäkin suuttua. Mutta jos on kyse pitkäaikaisesta henkisestä/psykologisesta ongelmasta, joka oireilee läheisiin ja jonka oireista (ap:n kertoman perusteella) ihminen on itsekin tietoinen mutta ei nähtävästi edes halua muuttaa omaa asennettaan (suhtautuminen ap:n onnistumisiin ivaillen ja ilkeillen), niin pitää kysyä palstalaisilta: kuinka kauan tuollaista käytöstä pitää ystävältään sietää?

Vaikka tulkitsenkin, että ap olisi halunnut ylläpitää ystävyyssuhdetta mutta ei kestänyt enää ystävän käytöstä itseään kohtaan ja siksi ehdotti taukoa, ystävä ei selkeästi ollut tauon aikana miettinyt asioita ollenkaan (sitä, miten hänen toimintansa ja asenteensa heijastuu toiseen ihmiseen) eikä joko kyennyt tai halunnut nähdä asiaa lainkaan ap:n kannalta - niin lopulta tämä kertoo siitä, että ap taisi toimia intuitiivisesti aivan oikein. Ja että niin kauan kunnes (ex-?)ystävä ei ymmärrä omaa rooliaan ystävyyssuhteen dynamiikassa, ei hänen kanssaan oikein voi olla tasaveroisessa ystävyyssuhteessa. Eli tällä hetkellä on hyvä, että ap ei ole enää ystävänsä kanssa tekemisissä - ja tässä tilanteessa se nimenomaan on tuon ystävän päätös.

Jospa ex-ystävä hankkisi apua omiin ongelmiinsa ja aktiivisesti opettelisi ajattelemaan muitakin ihmisiä, tällöin hän itsekin voisi satavarmasti paremmin. Jos ja kun masennuksen tai muun mt-ongelman paino lähtee yltä - ja siihen todennäköisesti tarvitaan ammattipsykologia avuksi - niin siinä kohtaa hän varmasti oppii näkemään, miten hänen käytöksensä vaikuttaa ja on vaikuttanut hänen läheisiinsä. Parhaimassa tapauksessa ap:n ex-ystävä kokee saman, minkä minnesota- ja muissa hoidoissa olevat alkoholistit: hän ymmärtää, miten on käyttäytynyt ja miten hänelle läheiset ja tärkeät ihmiset ovat joutuneet kärsimään hänen käytöksestään, hänen sairaudestaan. Ja hän häpeää, ja saa apua häpeäänsä, ja pääsee sen jälkeen aloittamaan elämänsä uudelleen. Toivottavasti saaden edes osan vanhoista ystävistään takaisin.

Tsemppiä ap:lle - toimit täysin oikein! Vielä enemmän tsemppiä tarvitsee ap:n ex-ystävä, joten tuplasti voimia hänelle!

Vierailija kirjoitti:

Arvelet että ystäväsi  pahoitti mielensä kun sanoit että haluat hänestä taukoa. No niinpä taisi käydä.

Jos hänellä olisi vähintäkin  kykyä itsekritiikkiin, hän ymmärtäisi MIKSI halusit taukoa. Hänellä ei sitä kykyä ole. Hän arvostelee sinua mutta ei itseään, hän on omasta mielestään aina oikeassa. Hänellä on oikeus käyttäytyä miten huonosti tahansa. Kun hän on ilkeä, sekin on muka ihan ymmärrettävää kun hänellä on mt-ongelmia. Sinun pitää ymmärtää, et saa pahastua ilkeydestä. Eikä hän aio siinä asiassa muuttua kun hänellä on niiiin vaikeaa.

 

Ok, hän on sairas. Onko se sinun syysi? Oletko sinä lääkäri? Et ole. Menköön ammatti-ihmiselle hoidattamaan mt-ongelmiaan.

 

Voi häntä pikku ressua kun pahoitti mielensä siitä että sinä halusit parin kuukauden ajan olla rauhassa niin ettei tarvitse kuunnella haukkumista. Loukkasit häntä kun halusit päästä vähäk

Edeltävä kommentti iski suoraan palleaan. Juuri samoja olen kokenut erään pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Ikään kuin olisin itse kirjoittanut tuon, mutta en ikinä olisi osannut kirjoittaa noin hyvin ja noin selkeästi. Kiitos sinulle, joka tuon kirjoitit. Sanoitit tunteitani.

Miten voi olla mahdollista, että niin monet ovat kokeneet tuollaista tismalleen samanlaista kohtelua. Ap, tuon edellisen kirjoittaja, minä... Varmasti siis todella moni muukin. Mistä se johtuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän ei kai ollut kysymys välien lopullisesta katkaisusta hankalaksi koettuun ihmiseen. Sehän oikeastaan ihan helppoa. Sen sijaan ehdottelu tauosta, jonka jälkeen toivotaan palattavan normaaleihin väleihin, on paljon vaikeampi, ehkä jopa mahdoton tehtävä.

Kylmä sota -vertaus on kyllä ihan osuva. Meneehän tuollaisesta taukoehdotuksesta pilalle se vähäkin, mitä ystävyydestä on jäljellä.

Vaikea kyllä kuvitella, että itse ehdottaisin kenelläkään, että pidetään vähän taukoa ja jatketaan sen jälkeen entiseen malliin. Kun kyse on siis ystävyyssuhteesta, jossain vaikeassa parisuhteessa voisi kuvitella tarvitsevansa ja pyytävänsä taukoa, jos ei olisi valmis lopullisesti eroamaan.

Ystävän kanssa tekisin ennemminkin niin, että en vaan tapaisi häntä vähään aikaan (aina voi sanoa, että nyt ei sovi), ja vastaisin yhteydenottoihin harvakseltaan.

Eihän tuollainen onnistu, jos se "ystävä" on loukannut itseä. Ap:n tapauksessa näyttää selvältä, että ystävä on käyttäytynyt huonosti. Jos ap vain mitään selittämättä alkaisi sanoa, että "nyt ei sovi" ja "vastaisi yhteydenottoihin harvakseltaan"=jättäisi osaan yhteydenotoista kokonaan vastaamatta, niin ap saisi "ystävältä" syytteet ghostaamisesta. Ainakin noita lukemattomia ghostausaiheisia juttuja ja kommentteja vasten ap sentään on toiminut suoraselkäisesti. Etenkin, jos hän on jo ennen tauon tarvettaan sanonut "ystävälle" suoraan, että tämä puhuu hänelle ilkeästi ja käyttäytyy huonosti. Eli ap:n näkökulmasta "ystävä" on toiminut häntä kohtaan väärin, ja nyt sitten esitetään, että ap:n pitäisi olla kuin ei olisikaan - kuin mitään ikävää ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Joo, onhan tuokin yksi mahdollinen toimintatapa, mutta jos ja kun ap on jo ottanut esille ystävän huonon käytöksen, on selvää, että ap ei ole voinut olla kuin mitään ikävää ei koskaan olisi tapahtunutkaan. Vai pitäisikö ap:n - ja muiden, jotka ovat vastaavassa tilanteessa - todella esittää, että ivailut, ilkeilyt ym. eivät tunnu hänessä missään? Omasta kokemuksesta voin sanoa, kun koen ainakin olevani ap:n "kohtalotoveri", että kun ystävä alkoi käyttäytyä ilkeästi minua kohtaan, ivailla ja ikään kuin koetella kepillä kaikkia niitä kohtia, joissa hän tiesi minun olevan herkimmilläni, ja minä annoin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, niin mitä tapahtui? Ystävä alkoi satuttaa sanoillaan entistä julmemmin. Mitä enemmän otin etäisyyttä, sitä ilkeämmäksi hän kävi. Tuosta kuviosta tuli lopulta erittäin hankala, ja vaikka sen päättymisestä on jo vuosia, vieläkin prosessoin sitä. Virhe oli, että edellä kuvatun jälkeen - kun tauko tuli sitä kautta, kun "ystäväni" suuttui minulle - päädyin jonkun ajan kuluttua hänen kanssaan tekemisiin ja hyvin pian samaan, jo sairaaksi muuttuneeseen dynamiikkaan. Jos ystävyydessä voi olla on-off -suhde, niin sellainen on itselläni takana. Useampi "tauko", vuosien saatossa, ja sitten taas "paluu yhteen". Kunnes oli se viimeinen kerta, ja sen jälkeen sain itselleni selitettyä asian niin, että se oli siinä. Ja tuosta viimeisestä kerrasta on jo kauan, ja silti vain asia vaivaa ja yritän ymmärtää. Sekä entistä ystävääni että itseäni. Etsin myös jonkunlaista vertaistukea noihin ajoittaisiin pohdintoihini mm. tältä palstalta ja näistä keskusteluista. Olen onnellinen siitä, että olen vapautunut ko. ihmisestä, mutta tuo pitkä ystävyyssuhde ja sekä oma että toisen käytös siinä ovat jääneet sellaisiksi mysteereiksi, että aina välillä tulee tarve niitä miettiä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ystävääsi. En minäkään jatkaisi ystävyyttä tuollaisen jälkeen. Minulle tärkeintä ystävyydessä on luottamus, ja luottamuksen tärkein aspekti ei minulle on salaisuuksien pitäminen tai edes rehellisyys, vaan luottamus siihen ettei toinen hylkää. Kun se on menetetty, ei ystävyyttä enää ole.

Toki on sitten eri juttu, onko hylkääminen ollut oikeutettua vai ei. Joskus se on varmaan ihan perusteltua ja ehkä tämä kuuluu niihin. Ei siitä siinäkään tapauksessa kuitenkaan yli pääse. Jotkut asiat on sellaisia, että ne vaan tuhoaa ihmissuhteen lopullisesti, eikä ne mitätöidy sillä että toisella oli mielestään hyvä syy. Minulle ne totaaliset deal breakerit on väkivalta, uskottomuus (parisuhteessa) ja hylkääminen. Jollekin toiselle jotain muuta.

Hylkääminen. Tai oikeastaan hylkäämisen pelko. Aiheuttaako se tuollaista ap:n "ystävän" käytöstä, että ikään kuin koetellaan ja testataan sitä ystävää, että miten kauan se kestää ja eihän vain se hylkää? Miten muuten tuon ilkeilyn voisi selittää?

Jos käyttäydyt paskasti toisia ihmisiä kohtaan, niin sinä itse ensimmäisenä hylkäät sen ihmisen, jota kohtelet huonosti. Jos hän lähtee vastavuoroisesti luotasi pois, reaktiona sinun toimintaasi, ei hän sinua hylkää. Vaan sinä olet hylännyt hänet ja ystävyytenne jo ajat sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin ap kertoi asian omalta kannaltaan! Mitä muuta hän voisi? Ei ole hänen tehtävänsä esittää sitä vastapuolen kannalta. Ei hän siihen edes pystyisi: sehän edellyttäisi että hänellä olisi pääsy suoraan sen toisen aivoihin ja  ajatuksiin. Miten hän voisi tietää miten se toinen tilanteen koki? Eikä hänellä ole edes oikeutta puhua jonkun toisen suulla, sellainen on hävytöntä.

En ylipäänsä ymmärrä sitä, että kun joku kertoo miten hän tietyn vaikean asian tai tilanteen sen koki, häntä syyllistetään siitä ettei hän samaan syssyyn kerro sitäkin, miten joku toinen asianosainen sen koki. Miten hän sen muka pystyisi tekemään? Toisen sulla puhuminen on mahdotonta ja sitä paitsi äärimmäinen loukkaus. 

Minulle ei tullut ap:n tekstistä sellaista tunnetta että "kumpikin oli toiselle ilkeä". En ymmärrä mitä sellaista ap:n tekstissä oli josta olisi syntynyt tu

"Niin, hän esitti asian noin. Todellisuus voi kuitenkin olla jotain muuta, onhan meillä vain toisen osapuolen näkemys. Se on hyvä huomioda, kun kommentoi toisten ihmissuhteita palstalla. Varsinkaan kovin kärkevästi."

Eiköhän aika moni palstalla ylipäänsä eri aiheissa mutta eritoten näissä ihmissuhdekeskusteluissa kommentoi ennen muuta omia ihmissuhteitaan, kärkevästi tai rauhallisesti. Vaikka reaktio onkin näennäisesti ja palstan logiikkaa noudattaen aloitukseen tai aiempaan kommenttiin, se, mitä itse kirjoittaa, kumpuaa sieltä omasta itsestä. Jos tässä tapauksessa syyllistää ap:tä, on aika todennäköistä, että on itse joutunut joskus elämässään ap:n teon kaltaisen toiminnan kohteeksi. Jos taas sympatiseeraa ap:tä, on todennäköisesti joskus elämässään löytänyt itsensä ap:n tilanteesta. Toki näitä ei halua tai voi (esim. siitä syystä, ettei itsekään oikein tiedä, mistä reaktiot kumpuavat ja mistä on omissa vanhoissa tai tämänhetkisissä ongelmsisa kyse) selittää täysin omakohtaisina kokemuksina, vaan apuna käsittelyyn käytetään aloitusta ja aiempia kommentteja. Se lienee tämän palstan ja nimenomaan näiden ihmissuhde(ongelma)-keskustelujen tärkein ja paras anti. Ainakin itselleni. Kiitos kaikille keskustelijoille, aiemmille, nykyisille ja tuleville.

Vierailija kirjoitti:

Miksi Ap teki tämän aloituksen? Tunteeko hän syyllisyyttä käytöksestään ja hakee nyt hyväksyntää täältä palstalta haukkumalla entistä ystäväänsä? Ja saadakseen muutkin haukkumaan?

En ole ap, mutta hänen aloituksensa sekä muutamat muut kommentit täällä osuvat itselläni "hermoon" - tuntuu melkein, kuin he puhuisivat minun elämästäni ja asioistani. Minun tulkintani on, että ap kokee tilanteesta suurta surua. Sekä siitä, että ystävä on sairastunut mt-ongelmiin, ystävän käytöksestä (jota voi ja ei voi selittää mt-ongelmilla), siitä, että hän on yrittänyt parhaansa tukeakseen ystäväänsä ja ollakseen läsnä tämän elämässä myös vaikeana aikana. Ja varmasti eniten surua siitä, ettei hän enää jaksa. Asia vaivaa häntä, koska hän ei ole kylmä eikä kova, saati laskelmoiva. Hänellä on omatunto, ja se omatunto kolkuttaa ja kysyy, olisiko hänen kuitenkin vielä pitänyt jaksaa vähän aikaa tuota ystävää. Mutta toisaalta hänen itsesuojeluvaistonsa oli selkeästi sitä mieltä, että ei. Olen satavarma, että ap on käynyt oman itsensä kanssa huomattavasti rankempia keskusteluja ja väittelyitä aiheesta kuin mitä tällä palstalla ikinä kirjoitettaisiin. "Syyllisyys" voi olla tunne, jota ap tuntee, mutta olisiko se sitten sitä kuuluisaa "eloonjääneiden syyllisyyttä" - hän onnistui pelastamaan itsensä, mutta hän tuntee edelleen surua ystävänsä sekä menetetyn ystävyyden puolesta. Eivät nämä tunteet ole toisiaan poissulkevia, ihminen pystyy tuntemaan samaan aikaan täysin vastakkaisiakin tunteita. Ja joskus niitä tunteita ja ajatuksia on hyvä purkaa muillekin - muille puhuminen ja/tai kirjoittaminen jäsentävät ajatuksia aivan eri tavalla. Jos ap:n tapauksessa kyse on pitkäaikaisesta ystävyyssuhteesta, ap:lla ja ystävällä todennäköisesti on yhteisiä ystäviä ja tuttavia - mutta heidän kanssaan asiasta ei oikein voi puhua. Jos tilanne on tämä, on sitäkin ymmärrettävämpää, että ap tuli tänne palstalle pohtimaan tilannetta, ystävänsä ja omaa käytöstään sekä sitä, toimiko hän oikein vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän samanlainen tilanne, huomannut selkeästi, että kaveri tekee tällaista hiljaista eroa minusta, ei olla nähty pitkään aikaan ja jos jutellaan viesteillä vastaus on aina "perus arkea kuuluu". 

Joten ei tee itsekään mieli avautua omasta elämästä. 

Joten tää on mun mielestä enemmän hyvän päivän tuttujen menoa nykyään. 

Mun tekis mieli irtisanoutua ystävyydestä, koska mun mielestä suoraan sanominen on parempi ratkaisu kuin löysässä hirressä pitäminen. 

Siltä se on ainakin tuntunut että olen löysässä hirressä, ja kun kuulee kuitenkin että muita kavereitaan näkee. Eli johtuu vain minusta nyt tämä käytös minua kohtaan. 

Ei kai pitkän ystävyyden ajoittainen "väljähtyminen" ole mitään toisen pitämistä löysässä hirressä vaan ihan normaalia vaihtelua. Ihmisillä on erilaisia vaiheita elämässään, ja joskus haluaa pitää enemmän  yhteyttä joihinkin ystäviin ja toisiin vähemmän, sitten taas tilanteen muuttuessa päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Pari kuukautta taukoa olisit saanut ihan vain ilmoittamalla olevasi "kiireinen". Ei olisi tarvinnut välejä jäädyttää. Pari kuukautta on muutenkin aikuiselle lyhyt aika (ei kukaan yleensä ihmettele, jos ei pariin kuukauteen nähdä). En todellakaan ihmettele, että ystäväsi pahoitti mielensä.

Tätä juuri mimäkin olen yrittänyt tässä muutamassakin kommentissa tuoda esiin, mutta en osannut muotoilla noin hyvin. Asian ydin on, että ystävyyssuhde ei ole mitään parisuhde, jossa ollaan jatkuvasti tiiviisti tekemisissä. Siksi ystävää voi vallan hyvin olla tapaamatta pari kuukautta ilman, että siitä tekee mitään numeroa. Ei tarvita erillistä ilmoitusta mistään tauosta, sitä voi vain olla liian kiireinen tapaamisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli olisi pitäyt valehdella ja keksiä tekosyitä????

Kyllä, ihan satavarmasti on huomattavasti vähemmän loukkaavaa sanoa, että nyt sovi, kun toinen pyytää tapaamista, sen sijaan, että ilmoittaa haluavansa pitää "taukoa" toisesta.

Tässä ketjussa on toisaalta taas moitittu ystäviä siitä, kun nämä eivät enää vastaile viesteihin kuin harvakseltaan eikä oikein ehdi näkemäänkään koskaan.. Ja toivotaan, että sanottaisiin suoraan eikä pidettäisi "löysässä hirressä".

Mitenköhän sitä sitten pitäisi ystävän toimia?

Parasta taitaa olla, että löytää elämäänsä ihmisiä, joiden kanssa on ns. metatasolla samalla aaltopituudella. Että ystävyys koetaan molemminpuolisesti iloa tuottavana asiana, jossa ei oikeastaan voi olla juuri mitään "pakkoja". Ollaan tekemisissä kun molemmat sitä aidosti haluavat. Jos ei huvita - aivan sama mistä syystä - niin sitten ei nähdä tai olla tekemisissä.

Olisin minäkin suoraan sanottuna loukkaantunut jos joku haluaa taukoa ystävyydestä ennaltamäärittämättömäksi ajaksi. Olisi kannattanut ehkä ottaa puheeksi aiemmin, että rasitut niistä kommenteista ja sellaisen pitää loppua. Ja sanoa, että on nyt paljon kaikkea elämässä että en nyt ehdi keskittyä asioihisi tällä erää ihan hirveästi. Toki ystävä sinänsä ansaitsi tulla jätetyksi, että oli suoranaisen ilkeä eikä muuttanut käytöstään. Mutta tuo tauon haluaminen sai hänet ymmärtämään, että ystävyyssuhde rasittaa ja hänen kanssaan ollaan vain velvollisuudesta, niinkuin se taisi ollakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.n mielestä kaveri oli rasittava. Hän oli mielestään antanut enemmän kuin saanut.

Tämän hän ilmoitti toiselle tyyliin, "olet väsyttävä, en jaksa nähdä sua, palataan asiaan 2 kk.n kuluttua kun olen levännyt sinusta".

No kahden kk.n päästä hän soitti rasittavalle kaverilleen. Tämä ei ollutkaan enää kiinnostunut sen kummemmin juttelemaan. Luulisi ap.n olleen tyytyväinen: hän halusi rasittavasta kaverista eroon, ja nyt oli päässyt. 

Kun ei ole kuullut toisen osapuolen versiota, ei voi tietää koko kuviota. Mutta näköjään kaveruus oli ollut huono molempien mielestä. 

Näin. Voi että kun ihmiset tekisivät omalle pahalle ololleen jotain sen sijaan, että vyöryttävät sitä läheisten ystävien päälle oksentaen, joskus vuosikausia. Ystävä tai muu läheinen EI OLE terapeutti.

Ap saattaa jonkun korvaan kuulostaa kylmältä, ko

Ethän sinä eikä kukaan muukaan tiedä, oliko kaveri avun piirissä vai ei. Ehkä olikin. Emme tiedä sitäkään, mikä häntä vaivasi ja miksi. 

Myös mulla on ollut epätasapainoisia kaverisuhteita. Vedin terapiapuhetta suoltavia kärsijöitä puoleeni kuin magneetti. Usein ilmeni, että muut kaverit olikin jo kelvottomina hylätty tai he olivat itse häipyneet. Kuuntelin ja kuuntelin, yritin myös auttaa milloin valitettiin elämän ongelmia jotka voi ratkaista.

Lopulta kerroin mitä raskasta itselleni oli tapahtunut. Sitä nimittäin on. Minä en vain aiemmin ollut puhunut näistä. Silloin reaktio oli aina sama: mä en saanut puhua, vaan olin kyllästyttävä jo viikossa asioineni. Sen sijaan terapiapuhujat veivasivat omia juttujaan vuosia, ja mä kuuntelin.

Nykyään olen oppinut elämään viisaammin. Niinhän ihminen yleensä iän myötä oppii, jos näkee yhtään vaivaa.

Mulla oli ennenvanhaan ihmissuhde jossa toinen aina välillä sanoi suoraan "en nyt halua olla tekemisissä vähään aikaan" ja menin tässä mukana. Lopulta sitten en vastannut enää niihin yhteydenottoihin, kun hän oli valmis olemaan taas yhteyksissä, koska tajusin että tuo off/on juttu stressasi ja haittasi minua. Olkoon kokonaan ilman sitten, kun tarvitsee jotain taukoja omista syistään, ja koskaan ei voinut tietää koska sellainen läsähtää seuraavan kerran.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa että naiset on kyllä hankalia välillä... aloittajan olisi kannattanut alunperin avata suunsa ja kertoa mille hänestä tuntuu, ystävä olisi saattanut mennä itseensä ja ymmärtää, voinut pahoitella käytöstään ja muuttua. Nyt kun toinen on niellyt kaikkea mitä toinen suoltanut, ei toinen enää jaksa ja haluaa ottaa "aikalisän". No tietysti toinen osapuoli siitä loukkaantuu ja tuskinpa välit enää korjaantuvat. Tietysti kellään ei ole tarve jaksaa ilkeitä ihmisiä ja toistuvaa huonoa käytöstä ja esim. kerran vielä ymmärtää, mutta toisella kertaa olisi hyvä avata suunsa ja kertoa että eipä ollut mukavasti sanottu tms että kuulostaa loukkaavalta. Jos joku ei itse ymmärrä loukkaavansa, hälle voi kertoa sen ja ehkä siten onnistuu korjaamaan tapaansa ja on mahdollisuus pyytää anteeksi. Ihmiset ovat erehtyväisiä. Mutta tietysti jatkuvaa toisten huonon olon niskaan kaatamista ei kenenkään tarvitse katsella, jokaisella oikeus vetää ra

Ap:han on nimenomaan nostanut esiin ystävän kanssa rehellisesti ja rehdisti ystävän ilkeän käytöksen. Ja ystävä on vedonnut mt-ongelmiin, joita on käyttänyt tekosyynään.

Kommentti on muuten hyvä ja täysin asiaa, mutta se ei liity ap:n tilanteeseen oikeastaan mitenkään. Liittyisi, jos ap olisi tosiaan vain kuunnellut-kuunnellut ja sitten yhtäkkiä raja on tullut (ystävälle yllättäin) vastaan. Sellaistakin muuten tapahtuu... Todennäköisesti enemmän kuin voisi kuvitella.

Mutta ap nimenomaan on koettanut nostaa kissaa pöydälle. Ystävä ei ole siitä eli ap:n sanoista välittänyt, ja ap ilmoitti, että nyt tarvii breikkiä. Tauon pyytäminen (= vaatiminen) on todella dramaattista ja voi olla toiselle jopa traumaattista, jos se vaatimus tulee täysin puskista ja yllättäin. Mutta entä jos se tauon vaatimus ei tule yllättäin? Ap:n aloituksen ja myöhempien kommenttien perusteella ystävä on saanut ns. hyvissä ajoin tietää niistä ongelmista, joita ap:lla on ystävyyssuhteessa ja ystävän käytöksen vuoksi. Eli tauon vaatimus ei ole voinut tulla yllätyksenä. Ap on kertonut, että ystävä on loukannut - ja ystävä on ymmärtänyt asian ja selittänyt sitä omilla ongelmillaan. Mutta ei ole tehnyt niille ongelmilleen saati omalle käytökselleen yhtään mitään. Ystävällä on ollut ainakin yksi (todellisuudessa varmastikin useampia) mahdollisuuksia "pahoitella käytöstään ja muuttua", mutta hän on valinnut olla tekemättä niin. Miksi näin, sitä ei ap emmekä me voi tietää. Vain tuo "ystävä" tietää itse sen.

Jos haluaisi olla puolestaan ilkeä ja spekuloida, voisiko olla niin, että "ystävä" alkoi vaistota, ettei ap enää suostu olemaan tälle oksennussankona, ja ajatteli, että sama tuosta on päästä eroon, jos palveluksia ei ole enää saatavilla. Antoi tilanteen tarkoituksella mennä siihen pisteeseen saakka, että ap ei enää kestänyt vaan oli pakko pistää stoppi (tauko). Ja sillä tavalla "ystävä" saakin esiintyä itselleen ja mahdollisesti muillekin marttyyrinä, joka on nyt julmasti hylätty ja jätetty. Ja siihen kuvioonhan ei enää sovi se, että ap (uskollisena omalle lupaukselleen) ottaa vielä yhteyttä.

Jos asia on näin, niin tilanne on ap:n kannalta erittäin hyvä. Toki spekulaatio lähti tässä laukalle, mutta mistäs sitä tietää. Jos kärsii tunnetusti mt-ongelmista, ajatuskulut eivät välttämättä toimi kuten normaaleilla ihmisillä, ja jos oma masennus + oma luonne muodostavat sellaisen kombon, että omaa pahaa oloa heijastaa toisiin ja hyvän sijasta toivoo toiselle pahaa (kateus), silloin tuollainen oman marttyyrikruunun kiillotusoperaatio voisi hyvinkin sopia kuvioon.

Vierailija kirjoitti:

Kerrot ystäväsi virheistä, mutta et näe omiasi. Mitä, jos asetelma olisi toisin päin? Mitä toivoisit ystävältäsi? Onko mahdollista tehdä jonkinnäköinen kompromissi? Jos on kyse oikeasti hyvästä ystävästä, yleensä välit pyritään korjaamaan. Hyviä ystäviä on harvassa. Kaikkea ei kuitenkaan voi korjata ja sille ei sitten voi mitään.

En ole ap, mutta omista syistäni suhtaudun asiaan tunteella. Jossain tilanteessa voi olla käynyt niin, että siltä hyvältä ystävältä on juurikin sen hyvän ystävyyden vuoksi sietänyt pitkään ja paljon kaikkea sellaista, jota ei kaverilta saati hyvänpäiväntutulta sietäisi sekuntiakaan. Etenkin jos ja kun tietää, että ystävällä ei ole kaikki hyvin, on masennusta tai muuta. Silloin sitä venyy ja venyy, venyttää omia rajojaan. Jos muille sanoisikin, että "älä hei nyt viitsi" tai "kannattaisko sun tehdä asialle jotakin", sille hyvälle ystävälle ei välttämättä sanoisi noin, vaikka kuinka olisi syytä. Jossain kohtaa kun vain venyy ja venyttää omia rajojaan, siinä saattaa häivyttää itsensä kohta kokonaan. Ei enää tiedäkään, mitä itse haluaa, mutta tuntee koko ajan kasvavan pahan olon sen toisen, hyvän ystävän seurassa, tai jo pelkästään ajatuksessa tuosta hyvästä ystävästä. Haluaa toiselle hyvää, mutta tuntee sen, miten se toinen, hyvä ystävä, vie tilaa ja happea ja jotakin tärkeää omasta itsestä. Ja vaikka miten kuuntelee, vaikka miten "on tukena" (mitä se tarkoittaa? sitäkö, että kuuntelee toista ja hyväksyy "mukisematta" toisen version ja näkökulman todellisuudesta?), niin siltikään se ei auta sitä ystävää. Sama valitus vain jatkuu, tapaamisesta toiseen, viestistä toiseen. Miten kauan sitä voi kestää? Miten kauan sitä voi jaksaa? Jossain kohtaa, kun kyse on tosiaan hyvästä ystävästä, on pakko avata suu. Sitten sanoo siitä asiasta, sanoo vaikka siitä, miten toinen sanoi ilkeästi silloin viime kerralla. Mitä seuraa? Ivaa siitä, että mitä sinä muistelet noin vanhoja. Tai selitystä siitä, ettei hänen sanomisiaan pidä ottaa todesta. (Vaikka juuri hän koko ajan vaatii sitä, että hänen näkemyksensä ja kokemuksensa asioista hyväksytään. Ei suvaitse sitä, että valitukseen vastaa vaikkapa sillä, että "onhan sinulla kuitenkin tämä ja tämä asia hyvin" - ei, se on vähättelyä.) Miten kauan tuota pitää jaksaa? Kun kuitenkin ajattelee ja tuntee, että pitkään on oltu ystäviä ja läheisiä ja "hyviä ystäviä on harvassa" ja ystävyys on arvokasta ja siitä haluaa pitää kiinni. Kun yrittää niitä "kompromisseja". Kun toivoisi, että se ystävä ei vain koko aikaa valittaisi omasta elämästään (jossa objektiivisesti tai ainakin sen vieressä olevan ystävän näkökulmasta asiat ovat kuitenkin sangen hyvin). Ja kun jossain kohtaa huomaa, että intuitiivisesti ei halua kertoa jostakin omasta onnistumisestaan tai saavutuksestaan lainkaan tuolle "oikeasti hyvälle ystävälle".

Sitten jossain kohtaa, kaiken sen rajan venyttämisen ja suoranaisen hämärtämisen jälkeen, tulee se point of no return. Ja todellakin: "Kaikkea ei kuitenkaan voi korjata ja sille ei sitten voi mitään."