LEGO Masters Suomi Virallinen
Suomen parhaan lego-rakentajan etsintä alkaa 17.3 MTV3:lla. Jaakko Saariluoman juontamassa ohjelmassa kahdeksan erilaista rakentajaparia kilpailee toisiaan vastaan näyttävissä ja vaativissa haasteissa. Kilpailijoilla on käytössään hulppeat kolme miljoonaa LEGO-palikkaa, joilla toteuttaa villeimmätkin ideansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-parhaan-lego-rakentajan-etsi…
Kommentit (615)
Vierailija kirjoitti:
Lego puskee nyt kunnolla itseään esille. On tuo telkkariohjelma, sitten Youtubesta tulee lapsen katsoessa aivan jatkuvalla syötöllä eri Lego-sarjojen mainoksia jne.
Tietysti Youtubesta tulee kohdennettua mainontaa koska algoritmi tietää mitä katsotte ja puhelin kuuntelee mistä keskustelette.
Hannalla ja Nellyllä on kyllä ollut hienoja töitä, esim. siitä räjähtävästä alienista tykkäsin, kanakin oli aika hieno, ja myös eväskori, vaikka olikin noista puolikkaista varmaan helpoin. Mutta ohjelmasta kuitenkin juuri paistaa läpi tuo, että finaaliin pitää saada myös naispari. Eihän Hannan ja Nellyn tekninen osaaminen ole läheskään niin hyvää kuin muilla jo pudonneilla pareilla. Kiinnitin myös huomiota tuohon, että kanteleen päälle rakennettavasta Suomen kartan seinämaisyydestä huomautettiin sille yhdelle naisparille. Sen jälkeen Hannalla ja Nellyllä on ollut kahdessa työssä tuota seinämäisyytta (taikatalvi + sateenkaari) ja siitä ei tullut mitään huomautusta tai kritiikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Hanna ja Nelly ovat ansainneet paikkansa finaalissa. Hylätty sairaala, räjähtävä olio, kana, eväskori ja pahisnalle+muusikko-työ olivat todella upeita. Heillä todellakin on taiteellista näkemystä.
Mäkin olen kateellinen oikein. Aina kun he aloittavat, ajattelen, että voi jestas, mitä sontaa, ja lopputulos on ollut poikkeuksetta upea. Ottivat myös siinä kanteletehtävässä hyvin onkeensa kritiikin ja purkivat koko työn ja tekivät paremmin. Vau!
Ei kai Hanna ja Nelly sitä kannelta tehnyt...
Aijaa, no sekö se piti tehdä, kantele? Ei pitänyt, miten itse kuvailisit heidän tehtävänsä? Puuttuva puolisko -tehtävä? Meneekö nyt mielestäsi oikein?
Ne teki sen eväskorin puuttuvassa puoliskossa. Ei paljoa tarvinnut mielikuvitusta, oli helpoin puolisko
Nimenomaan tarvitsi paljon mielikuvitusta, että keksii eväskorille yhtään mielenkiintoisen puoliskon. Keksi itse ja laita ehdotus tänne. Mikä niissä naisissa teitä ärsyttää? He ovat tehneet hienoja omanlaisiaan töitään. Kiva nähdä heidän poikkeava tyylinsä. Ja katsojat tuskin näkee kilpailijoiden teknistä taitoa tai legojen tuntemista. Johon tuomari myös kiinnittää huomion.
Tyypillinen (koulu)kiusaaja joka täyttää ketjun tuolla hanna&nelly vihallaan ja muutamat urpot lähtee siihen mukaan.
Mikälie hullu eukko tuo haukkuja.
Harmi kun hyvän mielen ohjelma ja olis ollut ketjukin ilman tuota ilkeilijää ja assholea.
Mikäs kiusaaja sinä olet? Pilaat mukavan ketjun haukkumalla ja nimittelemällä kanssakommentoijia.
Vierailija kirjoitti:
Hannalla ja Nellyllä on kyllä ollut hienoja töitä, esim. siitä räjähtävästä alienista tykkäsin, kanakin oli aika hieno, ja myös eväskori, vaikka olikin noista puolikkaista varmaan helpoin. Mutta ohjelmasta kuitenkin juuri paistaa läpi tuo, että finaaliin pitää saada myös naispari. Eihän Hannan ja Nellyn tekninen osaaminen ole läheskään niin hyvää kuin muilla jo pudonneilla pareilla. Kiinnitin myös huomiota tuohon, että kanteleen päälle rakennettavasta Suomen kartan seinämaisyydestä huomautettiin sille yhdelle naisparille. Sen jälkeen Hannalla ja Nellyllä on ollut kahdessa työssä tuota seinämäisyytta (taikatalvi + sateenkaari) ja siitä ei tullut mitään huomautusta tai kritiikkiä.
Kyllä ihan omassa 'lasten/naistensarjassa' ovat. Sen verran tasoeroa on töissään muihin nähden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole telkkaria eikä suoratoistopalveluita, mistä tätä siis voi seurata ja maksaako se? Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta ja asialliselta ohjelmalta:)
Mtv-palvelussa voi katsoa ilmaiseksi, mutta vaatii rekisteröitymisen.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Hanna ja Nelly ovat ansainneet paikkansa finaalissa. Hylätty sairaala, räjähtävä olio, kana, eväskori ja pahisnalle+muusikko-työ olivat todella upeita. Heillä todellakin on taiteellista näkemystä.
Mäkin olen kateellinen oikein. Aina kun he aloittavat, ajattelen, että voi jestas, mitä sontaa, ja lopputulos on ollut poikkeuksetta upea. Ottivat myös siinä kanteletehtävässä hyvin onkeensa kritiikin ja purkivat koko työn ja tekivät paremmin. Vau!
Ei kai Hanna ja Nelly sitä kannelta tehnyt...
Aijaa, no sekö se piti tehdä, kantele? Ei pitänyt, miten itse kuvailisit heidän tehtävänsä? Puuttuva puolisko -tehtävä? Meneekö nyt mielestäsi oikein?
Ne teki sen eväskorin puuttuvassa puoliskossa. Ei paljoa tarvinnut mielikuvitusta, oli helpoin puolisko
Nimenomaan tarvitsi paljon mielikuvitusta, että keksii eväskorille yhtään mielenkiintoisen puoliskon. Keksi itse ja laita ehdotus tänne. Mikä niissä naisissa teitä ärsyttää? He ovat tehneet hienoja omanlaisiaan töitään. Kiva nähdä heidän poikkeava tyylinsä. Ja katsojat tuskin näkee kilpailijoiden teknistä taitoa tai legojen tuntemista. Johon tuomari myös kiinnittää huomion.
Tyypillinen (koulu)kiusaaja joka täyttää ketjun tuolla hanna&nelly vihallaan ja muutamat urpot lähtee siihen mukaan.
Mikälie hullu eukko tuo haukkuja.
Harmi kun hyvän mielen ohjelma ja olis ollut ketjukin ilman tuota ilkeilijää ja assholea.Eihän täällä kilpailijoita arvioida vaan heidän töitään ja tuomaritoimintaa. Yksi ihminen tuomarina on tällaisessa kilpailussa todella liian vähän, kun tulokset muotoutuvat hänen mielipiteidensä ja mieltymystensä mukaan. Tällöin ei voida puhua objektiivisuudesta. Liian läpinäkyvä oli se tavoite, että finaalissa pitää olla myös naisia, se on paistanut läpi koko kisan. Nautin ohjelmasta, mutta mainitsemani asiat kyllä häiritsevät.
Sama tyyppi täällä on selvästi jankannut ja haukkunut Hannaa ja Nellya ja muita mimmejä sekä tuomaria. Naiset on sinne finaaliin päässeet ihan omilla ansioillaan ja tässä formaatissa nyt vaan on ihan joka maassa yksi tuomari. Joku hullu haukkuja eukko selvästi asialla näissä kyllä!

Suosittelen sulle katsottavaksi miesten jääkiekkoa. Siellä on kilpailijoina vain aikuisia miehiä ja monta eri tuomaria. 😆
Oisin kyllä toivonut sellaista formaattia että kaikki kilpailijaparit olisi saaneet tehdä kaikki tehtävät ja loppupisteet laskettu. Ohjelmaa katsovat varsinkin lapset ja pitäneet eri joukkueista. Osanneet tuomaria paremmin kehua jokaista työtä ja rakentajia.

Joo tosi kiva idea! Sinähän voisit kirjottaa Legolle Tanskaan ja ehdottaa uutta formaatti-ideaa, jossa ainoastaan aikuiset miehet kilpailevat ja sitten lapset kehuvat lopuksi kaikkia töitä. Lopuksi kukaan ei tipu. Varmasti mukava lastenohjelman idea ja otetaan lämmöllä vastaan!
Jenkkiversiossa on kaksi tuomaria, mies ja nainen. Paljon parempi niin ettei ole yhtä diktaattoria päättämässä voittajaa.
Muuten voisi ehkä olla ihan ok, mutta en voi tietää tuota vänisevää, nasaalia Saariluomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Hanna ja Nelly ovat ansainneet paikkansa finaalissa. Hylätty sairaala, räjähtävä olio, kana, eväskori ja pahisnalle+muusikko-työ olivat todella upeita. Heillä todellakin on taiteellista näkemystä.
Mäkin olen kateellinen oikein. Aina kun he aloittavat, ajattelen, että voi jestas, mitä sontaa, ja lopputulos on ollut poikkeuksetta upea. Ottivat myös siinä kanteletehtävässä hyvin onkeensa kritiikin ja purkivat koko työn ja tekivät paremmin. Vau!
Ei kai Hanna ja Nelly sitä kannelta tehnyt...
Aijaa, no sekö se piti tehdä, kantele? Ei pitänyt, miten itse kuvailisit heidän tehtävänsä? Puuttuva puolisko -tehtävä? Meneekö nyt mielestäsi oikein?
Ne teki sen eväskorin puuttuvassa puoliskossa. Ei paljoa tarvinnut mielikuvitusta, oli helpoin puolisko
Nimenomaan tarvitsi paljon mielikuvitusta, että keksii eväskorille yhtään mielenkiintoisen puoliskon. Keksi itse ja laita ehdotus tänne. Mikä niissä naisissa teitä ärsyttää? He ovat tehneet hienoja omanlaisiaan töitään. Kiva nähdä heidän poikkeava tyylinsä. Ja katsojat tuskin näkee kilpailijoiden teknistä taitoa tai legojen tuntemista. Johon tuomari myös kiinnittää huomion.
Tyypillinen (koulu)kiusaaja joka täyttää ketjun tuolla hanna&nelly vihallaan ja muutamat urpot lähtee siihen mukaan.
Mikälie hullu eukko tuo haukkuja.
Harmi kun hyvän mielen ohjelma ja olis ollut ketjukin ilman tuota ilkeilijää ja assholea.Eihän täällä kilpailijoita arvioida vaan heidän töitään ja tuomaritoimintaa. Yksi ihminen tuomarina on tällaisessa kilpailussa todella liian vähän, kun tulokset muotoutuvat hänen mielipiteidensä ja mieltymystensä mukaan. Tällöin ei voida puhua objektiivisuudesta. Liian läpinäkyvä oli se tavoite, että finaalissa pitää olla myös naisia, se on paistanut läpi koko kisan. Nautin ohjelmasta, mutta mainitsemani asiat kyllä häiritsevät.
Sama tyyppi täällä on selvästi jankannut ja haukkunut Hannaa ja Nellya ja muita mimmejä sekä tuomaria. Naiset on sinne finaaliin päässeet ihan omilla ansioillaan ja tässä formaatissa nyt vaan on ihan joka maassa yksi tuomari. Joku hullu haukkuja eukko selvästi asialla näissä kyllä!
Olen tasan yhden kerran mielipiteeni ilmaissut ja huomaan, että on muitakin samaa mieltä olevia. En ole ketään haukkunut, mutta sinä nimität mm. minua hulluksi haukkujaeukoksi (yhdyssana!). Kummastuttaa, että sinulla menee noin ihon alle. 🤔

Nyt taitaa olla joku tippunut katkera kisaaja linjoilla. Ja ehkäpä vielä joku joka ei pitänyt Hannasta ja Nellistä.
Vierailija kirjoitti:
Muuten voisi ehkä olla ihan ok, mutta en voi tietää tuota vänisevää, nasaalia Saariluomaa.
Minusta taas Saariluoma sopii hyvin tähän ja on mukavasti tsempannut kilpailijoita.
Pidetään muistissa, että tämä on vasta ensimmäinen kausi meillä. Varmasti tästä kaudesta otetaan opiksi ja asioita hiotaan paremmiksi seuraavaa kautta ajatellen. Mutta minusta tämä on ollut menestys. Niin hauska katsoa kun nuoret ja hiukan vanhemmat leikkivät leegoilla ja tekevät aivan mahtavia teoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Hanna ja Nelly ovat ansainneet paikkansa finaalissa. Hylätty sairaala, räjähtävä olio, kana, eväskori ja pahisnalle+muusikko-työ olivat todella upeita. Heillä todellakin on taiteellista näkemystä.
Mäkin olen kateellinen oikein. Aina kun he aloittavat, ajattelen, että voi jestas, mitä sontaa, ja lopputulos on ollut poikkeuksetta upea. Ottivat myös siinä kanteletehtävässä hyvin onkeensa kritiikin ja purkivat koko työn ja tekivät paremmin. Vau!
Ei kai Hanna ja Nelly sitä kannelta tehnyt...
Aijaa, no sekö se piti tehdä, kantele? Ei pitänyt, miten itse kuvailisit heidän tehtävänsä? Puuttuva puolisko -tehtävä? Meneekö nyt mielestäsi oikein?
Ne teki sen eväskorin puuttuvassa puoliskossa. Ei paljoa tarvinnut mielikuvitusta, oli helpoin puolisko
Nimenomaan tarvitsi paljon mielikuvitusta, että keksii eväskorille yhtään mielenkiintoisen puoliskon. Keksi itse ja laita ehdotus tänne. Mikä niissä naisissa teitä ärsyttää? He ovat tehneet hienoja omanlaisiaan töitään. Kiva nähdä heidän poikkeava tyylinsä. Ja katsojat tuskin näkee kilpailijoiden teknistä taitoa tai legojen tuntemista. Johon tuomari myös kiinnittää huomion.
Tyypillinen (koulu)kiusaaja joka täyttää ketjun tuolla hanna&nelly vihallaan ja muutamat urpot lähtee siihen mukaan.
Mikälie hullu eukko tuo haukkuja.
Harmi kun hyvän mielen ohjelma ja olis ollut ketjukin ilman tuota ilkeilijää ja assholea.Eihän täällä kilpailijoita arvioida vaan heidän töitään ja tuomaritoimintaa. Yksi ihminen tuomarina on tällaisessa kilpailussa todella liian vähän, kun tulokset muotoutuvat hänen mielipiteidensä ja mieltymystensä mukaan. Tällöin ei voida puhua objektiivisuudesta. Liian läpinäkyvä oli se tavoite, että finaalissa pitää olla myös naisia, se on paistanut läpi koko kisan. Nautin ohjelmasta, mutta mainitsemani asiat kyllä häiritsevät.
Sama tyyppi täällä on selvästi jankannut ja haukkunut Hannaa ja Nellya ja muita mimmejä sekä tuomaria. Naiset on sinne finaaliin päässeet ihan omilla ansioillaan ja tässä formaatissa nyt vaan on ihan joka maassa yksi tuomari. Joku hullu haukkuja eukko selvästi asialla näissä kyllä!
Olen tasan yhden kerran mielipiteeni ilmaissut ja huomaan, että on muitakin samaa mieltä olevia. En ole ketään haukkunut, mutta sinä nimität mm. minua hulluksi haukkujaeukoksi (yhdyssana!). Kummastuttaa, että sinulla menee noin ihon alle. 🤔
Ei ollenkaan oo menny ihon alle kuten sulla on menny hanna&nelly,
kun ottaa noin koville niin ihan voit jättää ohjelman katsomatta kun et kestä nöitä kahta sympaattista, mukavaa ja taitavaa nuorta naista.

Hampaat irvessä puolustat ja epäilet, että joku katkera kisailija täällä mollaa. On ja on ollut kyllä niin fiksua porukkaa kisailemassa, että vaikea olisi kuvitella kenenkään lähtevän toisia mollaamaan. Töitä täällä arvioidaan, ei ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Muuten voisi ehkä olla ihan ok, mutta en voi tietää tuota vänisevää, nasaalia Saariluomaa.
Saariluoma on ihan paras! Hänellä on hauskaa huumoria ja itseironiaakin.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkiversiossa on kaksi tuomaria, mies ja nainen. Paljon parempi niin ettei ole yhtä diktaattoria päättämässä voittajaa.
Siitäkös se tällä palstalla itku tulisi, jos nainen olisi päästetty tuomariksikin!
Eihän täällä kilpailijoita arvioida vaan heidän töitään ja tuomaritoimintaa. Yksi ihminen tuomarina on tällaisessa kilpailussa todella liian vähän, kun tulokset muotoutuvat hänen mielipiteidensä ja mieltymystensä mukaan. Tällöin ei voida puhua objektiivisuudesta. Liian läpinäkyvä oli se tavoite, että finaalissa pitää olla myös naisia, se on paistanut läpi koko kisan. Nautin ohjelmasta, mutta mainitsemani asiat kyllä häiritsevät.