Sairastan masennusta. Miehen reaktio...

Luulen ettei sun mies vaan tiedä, miten sua pitäisi lohduttaa. Ei hänellä todennäköisesti ole koskaan kokemusta siitä, että rauhoittaa toista ihmistä pelkällä omalla läsnäololla, olemalla saatavilla. Hänestä voi tuntua, että hänen pitäisi osata tehdä jotain, joka saa sun itkun loppumaan. Ja kun sellaista asiaa ei taida olla, niin hän vetäytyy.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:05"]Minä minä minä ! t: ap

Miksi masentelet ja itkeskelet? luuletko, että se on miehestä kivaa kun rämmit huomionhakuisena itsesäälissä ja heti menet marttyyrimaisesti tekemään itsemurha-plussat ja miinukset listoja?
[/quote]
Ei varmasti ole kivaa. Isäni ja isoveljeni käyttivät minua lapsena seksuaalisesti hyväksi. Itkeskelen, kun asiat alkavat muistua mieleeni sillä olemme alkaneet käsitellä näitä asioita terapiassa. -ap

OT, meillä koko perhe on sairastunut. Toisekseen meillä ei masentuneet edes jaksa itkeä, surullista... Ihan satunnaisesti saadaan itkuja aikaan.

Hei!

Voisiko mies joskus tulla mukaasi yhteiselle käynnille terapiaan?  Jospa puolisosikin on uupunut. Jokainen meistä päästää sammakoita suustaan ja masennus vaikuttaa vahvasti lähipiiriinkiin. Jos taas hän vaikuttaa vointiisi negatiivisesti, voit myös terapiassa käydä läpi parisuhdettasi ja sen vaikutusta hyvinvointiisi itsenäisesti. 

Jos tuota on vuoden jatkunut, niin alkaa vaikuttaa jo miehenkin jaksamiseen.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:06"]Toinen ihminen ei voi rakastaa toista ehjäksi, raittiiksi, uskolliseksi jne. On varmasti parasta, että pyrit poistamaan masennuksesi syyn mahdollisimman pian. Keskity paranemiseen. Puhu avoimesti asioista miehellesi, mutta älä edellytä häntä parantamaan sinua. Hän tuntee varmaan suurta voimattomuutta.

Tsemppiä ja toivottavasti pääset pian elämään valoisampaa elämää!
[/quote]
Kiitos. Et usko kuinka lohduttavalta viestisi tuntuu. <3 -ap

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:12"]OT, meillä koko perhe on sairastunut. Toisekseen meillä ei masentuneet edes jaksa itkeä, surullista... Ihan satunnaisesti saadaan itkuja aikaan.
[/quote]
Suurin osa ajasta menee nykyisin myös ns. tyhjässä, tunteettomassa tilassa. Oletteko hakeneet apua? Minä saan itkuhanat auki lähinnä terapiakäynneillä ja kuten nyt, joskus niiden jälkeen. Ap

Itsekin ollut masentunut viimeisen puolivuotta. Puolisoltani en myöskään tukea saa, sitä on turha odottaa. Yksin on selvittävä, siihen tulokseen olen tullut. Ihan vittuuttani olen päättänyt parantua ilman mitään apuja! Se on helpoin tie.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:11"][quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:05"]Minä minä minä ! t: ap

Miksi masentelet ja itkeskelet? luuletko, että se on miehestä kivaa kun rämmit huomionhakuisena itsesäälissä ja heti menet marttyyrimaisesti tekemään itsemurha-plussat ja miinukset listoja?
[/quote]
Ei varmasti ole kivaa. Isäni ja isoveljeni käyttivät minua lapsena seksuaalisesti hyväksi. Itkeskelen, kun asiat alkavat muistua mieleeni sillä olemme alkaneet käsitellä näitä asioita terapiassa. -ap
[/quote] oikeastaan masennuksen syyllä ei ole väliä. Masennus on sairaus, eikä kenenkään masennus ole "oikeutetumpaa" kuin toisen.

Monia masentuneita yhdistää ajattelutapa, jossa annetaan itselle lupa olla avuton ja kyvytön, ja syyllistetään muita omasta tilanteesta.

Totta on, että sinua on kohdeltu lapsena väärin. Nyt olet aikuinen, ja voit vaikuttaa loppuelämääsi itse. Ei ole miehesi vika, että olet masentunut.

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:16"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:12"]OT, meillä koko perhe on sairastunut. Toisekseen meillä ei masentuneet edes jaksa itkeä, surullista... Ihan satunnaisesti saadaan itkuja aikaan. [/quote] Suurin osa ajasta menee nykyisin myös ns. tyhjässä, tunteettomassa tilassa. Oletteko hakeneet apua? Minä saan itkuhanat auki lähinnä terapiakäynneillä ja kuten nyt, joskus niiden jälkeen. Ap

[/quote]

Kyllä olemme, ei vain auta vielä, ehkei koskaan, mutta tosiaan, meillä ei itkuhanat aukene kuin satunnaisesti, ja silloinkin on muista jkiinni, osaako sitä itkevää tsempata. Mulla on taustalla hyväksikäyttö, lapsillani  taasen isän henkinen väkivalta... En siis osaa auttaa sua, mutta uskon, että miehelläsi on erittäin vaikeaa sun kanssa, ei vain osaa olla tukena, ei edes ymmärrä, mitä käyt läpi.

Odotetaanko nykyisin parisuhteelta kohtuuttomia? Että toisen on kestettävä itsetuhoista masennustakin. Rohkenen epäillä.

Ap, ehkäpä miehesi on pattitilanteessa kanssasi. Hän ei osaa ehkäpä tukea sinua saati ottaa asiaa kanssasi puheeksi.
Miehellesi on varmasti vaikeaa nähdä sun tuskasi ja hän voi kokea olonsa hyvinkin ahdistuneeksi kun rakastamansa ihminen hautoo noinkin pitkällä itsemurhaa. Yritä asettua myös miehesi asemaan, ei ole hänellä helppo rooli teidän parisuhteessa.
Et voi odottaa ja olettaa, että miehesi on psykologisi. Ei hän sitä ole!
Miehellesi tyypillinen tapa käsitellä vaikeita asioita, taitaa olla niiden vähättely, välttely ja pakeneminen vaikeista tilanteista. Vai?
Yritä nyt ap lopettaa tommosen listan tekeminen, pese kasvosi kylmällä vedellä ja mene miehesi luokse pyytämään halausta.

On hyvä, että olet jaksanut lähteä terapiaan, ap, se on tärkeä askel! Vaikeiden asioiden läpikäymiseen tarvitaan ammattilaisen apua, koska harva meistä osaa itse järkeillä, mistä mikäkin tunne johtuu.

Terveisin työttymyyden masentama

Kiitos kaikille vastaajille. Hyviä ajatuksia. -ap

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:11"]

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:03"]Masennus sairastuttaa myös läheiset. Miehen on pakko ottaa etäisyyttä, jotta pysyy terveenä itse. Näitä tilanteita varten on kriisipuhelimet. Älä syyllistä miestä, hän ei voi olla sinusta vastuussa. [/quote] en syyllistä ap:ta, vaan puhun omaisen äänellä t. Äidillä psykoositason masennus ja läheisriippuvuus ja ex-puolisolla keskivaikea masennus

Mikä mielestäsi on läheisriippuvuus?

[/quote]

Mun rakas isä kuoli liian nuorena kamalaan sairauteen. Miehen mielestä siitä olisi pitänyt päästä yli alle kuukaudessa. Mm. kahden viikon päästä isän kuolemasta oli miehen kaverin tuparit ja sanoin, ettei huvita lähteä juhlimaan, vaikka muuten "suoritin" elämää normaalisti töissä käyden ym. arjen askareet hoitaen, enkä maannut aamusta iltaan sohvalla itkemässä. Mies suuttui ja huusi että olen epäsosiaalinen paska ja hän ei rupea tällasta muijaa kattelemaan...kaikkea muutakin haukkumista sain monen kuukauden ajan niskaan, kun en vaan ollut ihan oma itseni vähän aikaan...

No isän kuoleman aiheuttamasta surusta pääsin ajan myötä yli, mutta en mieheni epäempaattisuudesta, eikä miehen tarvinnut minua enää katsella. Jätin sen paskan vaikka oltiin 10 vuotta oltu yhdessä. 

Ap, mieheni sairasti masennusta noin vuoden verran ja voi sanoa että se oli h***in rankkaa. En tiedä miten meidän olisi käynyt jos ei mieheni olisi parantunut. Masentunut ihminen putoaa omaan umpioonsa ja imee ympäriltään kaiken energian - ap, se ei ole vain ne kaksi itkuttelupäivää vaan ihan koko ajan!
Me teimme niin että jossain vaiheessa päätimme että mies keskittyy parantumiseen ja minä tuen sitä hoitamalla kotia ja lapsia ja meidän muiden sosiaalista elämää mutta en osallistu muuten parantumisprosessiin. Kuulostaa julmalta mutta minulla ei olisi ollut voimavaroja enempään ja miehen terapeutti tuli tätä. Osa miehen parantumista oli havainto että jos hän on kaiken ulkopuolella niin hän on tosiaan ulkopuolella ja sitä hän ei halua.
Tämä ei tarkoita sitä että jätimme hänet nurkkaan kyhjöttämään vaan sitä että pyöritin kodin elämää normaaliin tapaan ja enkä tiedustellut vointia/jaksamista/tuntemuksia. Kun me muut suunnittelimme esim metsäretkeä niin kysyin yhden kerran "lähdetkö mukaan" ja tyydyin vastaukseen, en maanitellut. Sitten jossain vaiheessa mies tulikin mukaan. Sitten vähän ajan päästä toisen kerran jne.
Ymmärsin ja tiedän miksi mieheni sairastui mutta ymmärsin myös sen että hänen itse pitää mielessään käsitellä ne vanhat pahat asiat, minä en voi sitä hänen puolestaan tehdä. Näin tapahtui ja useampi vuosi on kulunut ilman indikaatiota uudelleensairastumisesta.
On vaan taivaantosi että koviakokeneen pitää jossain vaiheessa "päättää" että antaako pahan tuhota koko elämäni vai ottaako itse vastuu loppuelämästä. Kuulostaa julmasta ja kylmältä mutta näin se vaan on.

Ensin tsemppiä ap!
Minä sairastuin ms-tautiin, kerroin miehelle. Mies veti seuraavana viikonloppuna pään täyteen ja huusi, että vittu luuletko että alan sun pyörätuolias työntämään.
Laitoin eropaperit vireille, ostin miehen ulos talosta, ja elelen tässä lasten kanssa.
Tästä on aikaa jo kohta 10 vuotta, mutta karmea järkytys kun oma mies ei ollutkaan valmis tukemaan. Lämmin ajatus ap! Joskus tulee parempi päivä!

[quote author="Vierailija" time="02.08.2015 klo 21:02"]

Masennus taitaakin olla narsistien sairaus.

[/quote]

Pikemminkin masentuneet ovat usein tajuamattaan suhteessa narsistin kanssa. Empatiakyvyttömyys on narsistinen piirre.

Valitettavasti miehet eivät kykene samanlaiseen empatiaan ja puolison tukemiseen kuin naiset. Tästä on paljon ihan tutkimustuloksia. Mies keskimäärin ajattelee aina ensin itseään, mitä toisen sairaus tekee hänen elämänlaadulleen.