Miten ihmiset käy töissä, opiskelee, harrastaa ja elämänsä pidettyä kasassa?

Vierailija kirjoitti:

Monelle masentuneelle säännöllinen työ tekisi hyvää. Varsinkin nuorille. Näyttää käyvän usein niin, että tulee masennus, jäädään pois töistä päivärahoille, päivät menee haahuillessa, yöt valvoessa ja aamut nukkuessa. Eipä siinä sitten ihmekään, ettei aika riitä mihinkään, eikä elämässä saa mitään aikaiseksi muuta kuin laittaa työkkäriin ja sossuun hakemusta.

Vakava kliininen masennus on asia erikseen. Mutta se, että syö masennulääkkeitä ja käy terapiassa ei välttämättä tarkoita sitä, että pitää romuttaa säännöllinen elämänrytmi, työ, opinnot jne. Ei se ole hyvä juttu kenenkään kannalta.

Kuinka suurella otannalla siinä selität?

Itsellä menee jo pelkkään töihin, matkoihin ja lepoon kaikki aika.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä menee jo pelkkään töihin, matkoihin ja lepoon kaikki aika.

Niinhän meillä (melkein) kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Monelle masentuneelle säännöllinen työ tekisi hyvää. Varsinkin nuorille. Näyttää käyvän usein niin, että tulee masennus, jäädään pois töistä päivärahoille, päivät menee haahuillessa, yöt valvoessa ja aamut nukkuessa. Eipä siinä sitten ihmekään, ettei aika riitä mihinkään, eikä elämässä saa mitään aikaiseksi muuta kuin laittaa työkkäriin ja sossuun hakemusta.

Vakava kliininen masennus on asia erikseen. Mutta se, että syö masennulääkkeitä ja käy terapiassa ei välttämättä tarkoita sitä, että pitää romuttaa säännöllinen elämänrytmi, työ, opinnot jne. Ei se ole hyvä juttu kenenkään kannalta.

Itse masennuksesta ja muista mt-ongelmista kärsineenä allekirjoitan tämän. Tosin ei sen tekemisen tarvitse olla työtä, vaan esimerkiksi jotain päivätoimintaa tai mitä tahansa muuta säännöllistä. Kyse ei ole siitä, että pitäisi ottaa "itseään niskasta kiinni ja mennä vaan töihin", vaan siitä, että olisi hyvä, että elämässä olisi edelleen joku tolkku ja rytmi sairaudesta huolimatta.

En saanut vuoden sairauslomalla yhtikäs mitään aikaiseksi, enkä edistänyt elämääni millään tavalla. Jos ei tarvitse nousta sängystä ylös, eikä ole oikein mitään syytäkään, niin mihinpä se siitä muutuisi, jos kotona olo vaan jatkuu hamaan tulevaisuuteen. Jossain vaiheessa se pelkkä kotoa lähteminen itsessään alkaa silloin tuntua vaikealta.

Jos on oikeasti vakavasti masentunut tai uupunut, niin pieni lepotauko on paikallaan ja silloin ei tarvitse välttämättä tehdä yhtään mitään. Valitettavasti pitkäaikainen tekemättömyys itsessään kuitenkin passivoi ja alkaa masentamaan (sanon tämän ihan omasta kokemuksesta).

Reilu kymmenen vuotta sitten vedin kuuden vuoden opiskeluputken osin työn ohessa osin opintovapaalla. Töissä oli lähikollegoiden suurta vaihtuvuutta. Yksityiselämässä oli lähi-ihmisten menetyksiä ym. Vedin itseni silloin niin piippuun että vieläkin korjailen itseäni niiltä ajoilta. Ilahduttavaa on huomata että toipumista tapahtuu edelleen. Välillä takapakkia, mutta se kuuluu asiaan. Nykyisin harrastan liikuntaa tai muita harrastuksia sen verran kuin mikä hyvältä tuntuu. Välillä on päiviä jolloin en saa mitään aikaiseksi mutta en syyllistä itseäni siitä. Olen päässyt suorittamisesta eroon. Tällä hetkellä olen varsin tyytyväinen omaan elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies on päävastuussa arkipäivien ruuanlaitosta, harrastuskyydeistä yms. joten minulle jää hyvin aikaa opiskella töiden jälkeen. Työni ei ole kuormittavaa, joten energiaakin riittää. 

Mulla taas päin vastoin eli mä olen vastuussa ruoanlaitosta jostain kumman syystä (no sitä itse tehtyä kotiruokaa ei sit aina vaan ole..) ja työni on kuormittavaa ja vie suurin piirtein kaikki mehut. Joten opiskelua en edes harkitse.

Energiaa kuluu yleensä enemmän asioihin, joihin ei ole rutiinia. Vähän kuin yrittäisi opetella ajamaan pyörää ja jongleeraamaan samaan aikaan -se on kuluttavaa ja kertoo siitä, että ihminen ei ymmärrä omia lähtökohtiaan. Terveellisen elämän rutiinit pitää opetella ajan kanssa niin, että ne on selkärangassa. Liikaa ei kannata vaatia, koska liiallinen säntillisyys ei sovi useimmille ja päivässä on rajallisesti tunteja. Siksi pitää myös tietää oma prioriteettijärjestys, jotta voi tietää miten paljon on varaa joustaa mistäkin. 

Harrastan vähän liikuntaa. Pyöräilen töihin, kun ei ole mustaa jäätä. Käyn 3 x vkossa salilla.

Ruuat teen kiertävän ruokalistan mukaan. Työvaatteet ovat kokonaisuuksia , niissäkin kiertävä lista.

Koti on lähes minimalisti.

Paljon jää aikaa, kun ei mene liikaa aikaa siivoamiseen, ruokaan ja vaatteisiin

Vierailija kirjoitti:

Mulla elämä pysyy kasassa, kun on ne aikataulut. Lomilla en oikein tiedä miten olla, kun ei ole sitä elämää rytmittävää rutiinia ja pakka hajoaa täysin. Arkena saa autopilotti päällä mennä tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan.

Mikä estää tekemästä rutiinia?

Itse uskon että pitää oppia priorisoimaan ja fuskaamaan sopivissa kohdissa. Itselläni auttaa että töissä merkitsee tulos eikä työaika - jos olen saanut hyvin aikaiseksi, voin jättää työpäivän lyhyemmäksi. Harrastamisen pitää olla jaksamista tukevaa, eli jätän pois harrastukset jotka vain vievät energiaa. Unta pitää myös priorisoida jotta jaksaa. Tärkeintä on kai miettiä mikä on itselle tärkeää ja keskittyä siihen. Ei tarvitse tehdä saman verran tai samoja asioita kuin joku muu.

hyvin voi mennä päivä siivoukseen, ruokaan, kirjastoon. 

Ei mitenkään. Ainakaan naiset, niistä joka toisella on joku paniikkihäiriö, masennus, burnout mitä näitä nyt on. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mitenkään. Ainakaan naiset, niistä joka toisella on joku paniikkihäiriö, masennus, burnout mitä näitä nyt on. 

...Johonka kanssaihmisten kyyläys ja ilkeys on usein syynä.

Kotona opittu ahkeruuden malli sopivan levon kanssa tärkeää.

Organisointikyky on kaiken a ja o, sekä se, että tiedostaa ettei kaikkia asioita tarvitse tehdä sata lasissa, ja jostain joutuu joskus tinkimäänkin.

Työtä tekevä, kolmatta tutkintoa viimeistelevä, taloa remontoiva alakouluikäisten lasten vanhempi. Puoliso toki auttaa arjen pyörityksessä. Koko perhe harrastaa samaa liikuntaharrastusta pari kertaa viikossa, kaikki tykkää siitä ja ajankäytöllisesti hyvä kun ei ketään tarvitse kuskata erikseen mihinkään.

jotkut perheelliset vielä ehtii harrastaakin, no mummut ja anopit, papat ja papparaiset apuna

Tätä olen pohtinut. Syksyllä pitäisi siirtyä työelämään, valmistun tänä keväänä yliopistosta.

Olen tehnyt opintojen ohessa keikkahommaa oman jaksamisen mukaan. Usein jaksaminen on loppunut viimeistään neljän päivän työputken jälkeen. Työpäivinä illat ovat käytännössä menneet maatessa: en jaksa tehdä kotitöitä, en jaksa liikkua, en jaksa tavata ystäviä, ja aamuisin olo on ahdistunut ja itkuinen, vaikka unta tulee kuitenkin noin 8 tuntia joka yö. Myös työpäivän aikana tulee väsähtämisiä, ehkä ensimmäiset 3 tuntia vireystila on optimaalinen. Sanottakoon, että olen iltavirkku. Opiskellessa em. jaksamisen ongelmia ei ole, kun asiat saa tehdä omassa tahdissa ja herätä rauhassa tunnin tai pari myöhemmin. Virtaa riittää myös muulle elämälle.

Pelkään, etten sopeudu työelämään ja sen vaatimuksiin, sillä taloudellista puskuria ei ole, eikä loppuelämä tukien varassa ole myöskään vaihtoehto. Mutta mitä elämää se sellainen on, ettei työn lisäksi jaksa muuta kuin tuijottaa telkkaria.

Vaan kun työmatkoihin menee päivässä 3 tuntia, matkoihin opiskelupaikalle myös kolme tuntia. Kaupassa käntiinkin menee viikossa vähintään 2 tuntia, jos lähin kauppa riittää, eikä siellä ole jonoja. Samalla etäisyydellä, 500metrin päässä kotoa on yksi grillikoppi ja yksi ravintola, sekä apteekki ja pieni kirjasto. Kotiopiskelusta ei saa papereita, joten oppilaitoksessa on käytävä. Siellä on myös tarvittavaa laitteitoa, joita ei yksin noin vain ostele, kun hintaa tulisi niin paljon, että sillä rahalla ostaisi vaikkapa uuden Volvon.  Liikuntaa ei paljon jaksa harrastaa, kun kehon tarvii palautua fyysisesti vaativasta työstä. Opiskellen voi pätevöityä työhän, joka on paremmin palkattua ja fyysisesti vähemmän kuluttavaa.  Että ei kannata ihan löyhin perustein syyttää ihmisiä saamattomuudesta tai laiskuudesta.

Toivottavasti itse jaksaisin taas innostua elämästä, kun sain läheltä päivätyön liukuvalla työajalla. Aiemmin tein tehdastyötä kolmessa vuorossa. Kaikki vapaa-aika meni unirytmin vaihteluun ja stressaamiseen siitä, saako taas varhaisen aamuvuoron maanantaina unta edes pari tuntia vai pitääkö mennä töihin samoilla silmillä sunnuntaista, kun uni ei vain tule kun on edelliset viikot valvonut yövuorossa ja iltavuorossa. Ainoa ongelma tässä muille ihmisille normaalissa työajassa on se, etten tule näkemään miestäni kuin todella harvoin sillä hänen työvuoronsa ravintola-alalla sattuvat aina alkamaan, niin etten kerkeä itse tulemaan töistä ja loppuvat silloin kun minun pitäisi olla jo nukkumassa jos haluan enemmän kuin 4 tuntia unta. Viikonloppunakaan meillä ei tule olemaan yhteisiä vapaapäiviä. Ainakaan sesonkiaikana.

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen pohtinut. Syksyllä pitäisi siirtyä työelämään, valmistun tänä keväänä yliopistosta.

Olen tehnyt opintojen ohessa keikkahommaa oman jaksamisen mukaan. Usein jaksaminen on loppunut viimeistään neljän päivän työputken jälkeen. Työpäivinä illat ovat käytännössä menneet maatessa: en jaksa tehdä kotitöitä, en jaksa liikkua, en jaksa tavata ystäviä, ja aamuisin olo on ahdistunut ja itkuinen, vaikka unta tulee kuitenkin noin 8 tuntia joka yö. Myös työpäivän aikana tulee väsähtämisiä, ehkä ensimmäiset 3 tuntia vireystila on optimaalinen. Sanottakoon, että olen iltavirkku. Opiskellessa em. jaksamisen ongelmia ei ole, kun asiat saa tehdä omassa tahdissa ja herätä rauhassa tunnin tai pari myöhemmin. Virtaa riittää myös muulle elämälle.

Pelkään, etten sopeudu työelämään ja sen vaatimuksiin, sillä taloudellista puskuria ei ole, eikä loppuelämä tukien varassa ole myöskään vaihtoehto. Mutta mitä elämää se sellainen on, ettei työn lisäksi jaksa muuta kuin tuijottaa telkkaria.

Kyllähän se vähän noin menee elämä, kun siirtyy työelämään. Minullakin meni nuorena aikuisena useampi vuosi juuri noin, että mitään ei muka muuta jaksanut töiden jälkeen kuin sohvalla pötköttää. Vuosien kuluessa sitä tottuu asian tilaa, että tämä on sitä aikuisen elämää, eikä sohvalla makaamalla muuksi muutu. Kaikkea ei ehdi eikä jaksa tehdä töiden jäljeen, mutta joka päivä jotakin. Yhtenä päivänä voi harrastaa, seuraavana siivota ja kolmantena nähdä ystäviä. Kyllä se siitä!

Perheellinen jos on niin ei voi mennä sohvalle pötkötteleen koska täytyy tehdä ruoat jne. Mikäli mies taloudessa niin kotityöt puokkiin. Mikäli mies ei osaa tehdä ruokaa niin hoitakoot siivouksen jne