Onko teidän muiden tuttavissa/suvuissa paljon lämpimiä, empaattisia ihmisiä?

Eniten on kylmäkiskoista porukkaa. Suvustani löytyy myös kaksi koulukiusaajaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ovat empaattisia ihmisiä...en kestäisi materia-orientoituneita ihmisiä ystäväpiirissä tai suvussa.

Olet onnekas.

Miehen suku on älykköjä, en heitä ehkä kovin empaattisiksi sanoisi. Mies on samanlainen. Tykkäävät keskustella politiikasta, filosofiasta, tulevaisuudesta, ilmastonmuutoksesta jne. Minä taas olen tällainen maalaistalosta kotoisin oleva käytännöllinen ja empaattinen. Välillä on ihan mahdotonta muistaa, että toinen ei toimi samoin. Joudun pyytämään montaa sellaista asiaa, jotka itselleni ovat ihan selkärangasta tulevia toisen huomioimiseen liittyviä.

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna en ole laittanut merkille. En pidä lämpimyyttä ja empaattisuutta kovinkaan tärkeinä ominaisuuksina ihmisessä. Minusta esimerkiksi älykkys, sivistyneisyys, keskustelutaito, oikeudenmukaisuus, huumorintaju ja yhteiset arvot ja kiinnostuksenkohteet ovat tärkeämpiä, ja niiden perusteella yleensä seurani valitsen. Joukossa on sekä sydämellisiä että etäisiä ihmisiä, ja se on minulle ihan okei. Lämpimyys ja empaattisuus eivät vielä kerro ihmisestä paljoakaan.

Minä taas katson persoonaa, en koulutusta tai virallista sivistystä. Etsin sydämensivistystä, mielestäni se on kaikkein tärkeintä.

Mieheni suku on tosi snobia ja kylmäkiskoista, anoppi pitää itseään hienoimpana rouvana ja kyttää ja arvistelee ihmisten pukeutumisen. Muistetaan kertoa ketä varakkaampia sitä ollaankaan. Appiukko humalassa uhoaa. Nuorempi polvi ymmärtää käyttäytyä hieman kohteliaammin, mutta eivät hekään ymmärrä ihmisiä joita ei kiinnosta ura ja rahan teko kaikkein eniten.

Oma sukuni on räikeän kilpailuhenkistä, jopa pienten lasten " saavutuksista" urheilussa, koulussa jne puhutaan kerskuen ja liioitellen. Täti haluaisi kaikki ihailevaksi yleisöksi näille lesoiluilleen. Muita ei juuri kuuntele.

Minulla on yksi empaattinen serkku, samoin miehen serkku on aidosti mukava ihminen. Siinäpä se.

Vierailija kirjoitti:

Ei valitettavasti ole kuin ehkä yksi ystävät joka sekin osoittautui pidemmän päälle feikiksi.

En kaipaa mitään ällö lässytys empatiaa ja teennäisiä voimalauseita ja jaxuhaleja, mutta olishan se toki mukavaa jos joskus joku jaksas kuunnella minunkin asiaa eikä vaan puhua itsestään.

Minuasta ainakin on mukava kuunnella toisia ja heidän elämäntarinoita, suruja, murheita, iloja ja onnistumisia ja keskustella niistä ilman että pitää kääntää aina juttu itseeni.

Valitettavan usein käy niin että kanssaihmiseni kääntää minuutin jälkeen jutun itseensä ja minä käännyn kuuntelijaksi ja toisen zemppaajaksi. Vaikka olisin itse aloittanut jutun.

Vähän sama tilanne itsellä useammankin läheisen kanssa kun ikää on tullut lisää.

Minäkeskeisyys on räjähtänyt käsiin, osalla sitä ollut havaittavissa hiukan jo keski-iässäkin /nuorenakin, mutta nyt myös sellaiset jotka eivät ole koskaan aiemmin vaikuttaneet kovinkaan mimäminäminä ihmisiltä, alkaa petsoonallisuudesta pukata raivokas itsemääräämisoikeus joka ilmenee ihan hassuina juttuina, mm siinä että jos minä puhun jotain niin ystäväni saattaa korottaa ääntään ja huutaa että "minä puhun nyt". Hän ei vaan tajua että hän puhuu jo muutenkin vähintäänkin 3/4 tapaamisajastamme, minä sanon muutamia yksittäisiä lauseita väliin.

Hän puhuu joskus aivan tauotta vaikka tunnin yhtä soittoa, puhetta tulee kuin jostain koneesta ilman minkäänlaista kykyä ottaa toisen kommentteja huomioon tai esim kysyä toisen mielipidettä.

Ei mitään empatiakykyä, pikemminkin päinvastoin jos toista on kohdannut joku vastoinkäyminen, ohitetaan se kuin ei mitään olisi tapahtunut ja jossain kohtaa saatetaan heitellä jotain lauseita josta käy ilmi jopa vahingonilo.

Empaattiset ihmiset ovat nykyään harvassa.

Väitän, että korona ajan eristäytymisen myötä itsekeskeisyys on lisääntynyt ja kyky asettua toisen asemaan tai osoittaa empatiaa ovat vähentyneet merkittävästi.

Tästä puhutaan mediassa paljon nimenomaan nuorilla, mutta tämä koskee ihan kaikkia työikäisestä vanhuksiin.

Ei ole, vanhempani ja heidän sisarukset ovat näitä 40-50 luvulla syntyneitä umpimielisiä, vihaisia, kuritettuja jotka ovat jatkaneet samoja metodeja lapsiinsa.

Ystäväpiirikin alkaa olla melko itsekeskeistä ja muista piittaamatonta. Osoitetaan ehkä hätäseen opitut empatiamaneerit mutta käytös ja toiminta kertoo ettei se ollut välttämättä aitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vanha ystävättäreni on ollut aina melko itsekeskeinen ja empatiakyvytön, mutta nyt kohta seitsemääkymmentä hipovana viimeinenkin kyky toisen tilanteeseen asettumisesta ja kyky tuntea empatiaa toisen todella shokki elämäntilanteissakaan on kadonnut tyystin. Ilmekään ei värähdä, suusta ei tule ulos mitään siihen viittaavaa että hänellä edes kävisi mielessä "voi ei, ompas sulla nyt ikävä tilanne, miten jaksat" tms.

Hän kääntää salamana puheen omaan vastaavaan tilanteeseensa ja varastaa puheenvuoron eikä juuri koskaan esitä mitään jatkokysymyksiä. Ei siis ole tippaakaan kiinnostusta siihen toisen aiheesern, saattaa jopa hiukan vähätellä etteihän tuo nyt ole mitään niin kauheaa kun minulle on joskus taannoin tapahtunut ja sitten kerttoo 1/2h omaa tarinaansa vastaavasta tilanteesta.

Tämä on todella ärsyttävää ja surullista.

Niin tuttua tuo kertomus.

Ihminen jonka minä tunnen on muuten ihan hauska, koulutettu ja sivistynyt, mutta niin empatiakyvytön että ei edes yritä tai ei pysty teeskentelemään empatiaa ystäviään kohtaan. Jotenkin näen hänen ilmeestään ja kehonkielestään ettei häntä joko kiinnosta toisten asiat tai ei yhtään jaksa kuunnella. Ryntää aina puhumaan "no mutta minähän olen aikoinaan ollut... minulla ei kyllä ole niin ja näin, minä tykkään siitä ja tästä ....".

Hän varastaa sekunneissa puheenvuoron ja puhuu vain itsestään.

Hän sanoo sanan MINÄ jossain muodossa varmaan 30x tunnissa.

Hän on jotenkin miesmäinen putkiaivo, hän ei kysy juuri koskaan minulta mitään, eikä koskaan mitään psykologista esim tunnetiloista tms, kuten muut ystäväni, tyyliin "moi, mites jaksele onks kaikki hyvin". Joskus kun puhun hänelle jotain "keittiöpsykologiaa", niin ei ota mitään kantaa, katsoo vaan ihan hölmönä ja vetää taas puheen itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Vanha ystävättäreni on ollut aina melko itsekeskeinen ja empatiakyvytön, mutta nyt kohta seitsemääkymmentä hipovana viimeinenkin kyky toisen tilanteeseen asettumisesta ja kyky tuntea empatiaa toisen todella shokki elämäntilanteissakaan on kadonnut tyystin. Ilmekään ei värähdä, suusta ei tule ulos mitään siihen viittaavaa että hänellä edes kävisi mielessä "voi ei, ompas sulla nyt ikävä tilanne, miten jaksat" tms.

Hän kääntää salamana puheen omaan vastaavaan tilanteeseensa ja varastaa puheenvuoron eikä juuri koskaan esitä mitään jatkokysymyksiä. Ei siis ole tippaakaan kiinnostusta siihen toisen aiheesern, saattaa jopa hiukan vähätellä etteihän tuo nyt ole mitään niin kauheaa kun minulle on joskus taannoin tapahtunut ja sitten kerttoo 1/2h omaa tarinaansa vastaavasta tilanteesta.

Tämä on todella ärsyttävää ja surullista.

Kuulostaa tutulta.

En ymmärrä yhtään miten naisihminen jolla itsellä lapsia ja lapsenlapsia voikaan olla niin empatiakyvytön ja emotionaalisesti kyvytön asettumaan edes hetkeksi toisen tunnetilaan, tulkitsemaan esim toisen surullista tilannetta, saati edes kuuntelemaan toisen kertomusta. Ilmeet ja eleet, äänensävy osoittaa joskus jopa vahingoniloa.

Hänen putkiaivonsa kääntää heti kaiken häneen itseensä, ihan kun kaikki se mitä muut ympärillä puhuu liittyisi aina jotenkin häneen itseensä.

Hänessä on ollut nämä piirteet taustalla jo 10v jollon olemme tunteneet, mutta nyt alkaa suodatin kadota ja minäkeskeisyys vain korostuu.