Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän muiden tuttavissa/suvuissa paljon lämpimiä, empaattisia ihmisiä?
01.08.2015 |
Olen alkanut miettiä, onko minulla joku poikkeussuku ja -tuttavapiiri, kun suuri osa on kylmänoloisia, epäempaattisia ihmisiä. Suurimmalle osalle on tärkeintä materia, matkailu ja raha. Onko tämä joku suomalaisille ominainen juttu? Jos tunteita joskus näytetään, ne ovat kielteisiä tunteita. Ilman parisuhdetta oleva on kaikesta ulkopuolinen, koska kaikki pyörii sen ympärillä. Ulos jäävät sinkut, vanhatpojat ja ikäneidot, sairaat, lesket, yksinhuoltajat, vanhukset.
Itse tykkäisin jutella iloista, suruista, murheista, kuuntelen mielelläni toisia, olen avoin ja sosiaalinen. Seuraan maailman menoa ja niistäkin tykkäisin vaihtaa näkemyksiä. Pidän lapsista ja ylipäänsä kaikenikäisistä ihmisistä. En halua osallistua toisten kiusaamiseen ja mustamaalaamiseen ja kuulua klikkeihin.
Olen vaan näköjään hyvin erilainen luonne kuin mitä valtavirta täällä meillä on. Naiset ainakin näköjään haluavat seurustella vain "kaltaistensa" kanssa. Se mistä en välitä on jatkuva pinnallinen puhe jostain ruoanlaitosta, miehen lojuvista sukista lattialla, arkipäivän jutuista. Siis jos ei siinä ihmissuhteessa tai ihmisessä ole syvällisempää kerrosta.
Kommentit (50)
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 15:58"]
Onko minulla joku poikkeussuku ja -tuttavapiiri, kun suuri osa on kylmänoloisia, epäempaattisia ihmisiä? Se mistä en välitä on jatkuva pinnallinen puhe jostain ruoanlaitosta, miehen lojuvista sukista lattialla, arkipäivän jutuista.Siis jos ei siinä ihmissuhteessa tai ihmisessä ole syvällisempää kerrosta.
Voin pahoin tässä kulttuurissa. Tässä mielessä olisin mieluummin afrikkalaisessa tai välimerellisessä ympäristössä, jossa perhekäsite on laajempi ja ihmissuhteet ovat tärkeitä, eivät mitään pakkopullaa pönöttämistä. ap
[/quote]
Voin allekirjoittaa tuon täysin! "Soveltuvin osin" tosin (olen siis mies). Hyvä uutinen sinulle voisi olla, että kaipaamaasi empaattisuutta, syvällisyyttä sekä läheisiä ihmissuhteita ja yhteisöjä löytyy kyllä runsaasti täältä kylmästä Suomestakin, mutta ehkä yllättäviltä tahoilta: nimittäin itse olen omasta kokemuksesta huomannut, että juuri em. arvokkaat asiat ovat hienosti ja aidon oloisesti esillä ihan tavallisissa seurakunnissa: tavallisten, monenlaisten ihmisten kesken :) Juuri sellaisena kuin olet - ilman uskoa tai uskon kanssa - olet LÄMPIMÄSTI TERVETULLUT jakamaan arkea ja elämää ihmisten kanssa, jotka kaipaavat samoja asioita, joita sinäkin. En tiedä, missä asut, mutta tässä sinulle muutamia linkkejä - kaikkea hyvää elämääsi!
http://www.verkosto.net/?sid=960 http://saalem.fi/usko/miten-tulla-uskoon/ http://www.svk.fi/ http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/B84427AA9AA7B9A9C225747B003314D5?openDocument&lang=FI http://www.vantaankotikirkko.fi/usko_3/isan_rakkauskirje
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvussa empaattisia on ehkä yksi. Kavereissa useampi kun ne on voinut itse valita.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 13:45"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 13:39"]
Vanhemmiten jokaisella on niin paljon omia kuormia, että tuollainen empaattisuus katoaa. Nuorilla on. Näin olen huomannut. Olen 50-v.
[/quote]
Mä oon kyllä tullut vanhemmiten empaattisemmaksi. Tykkään höpötellä pikkulasten ja lemmikkien kanssa. Ja mun isovanhemmat oli myös aika pehmoja vanhoina. Olen melkein 50v ja nainen.
[/quote]
Minäkin tulen koko ajan empaattisemmaksi iän ja raskaiden elämänkokemusten myötä.Ymmärrän nykyään paremmin sen, että joskus ihminen vaan voi olla loppu, väsynyt ja hukassa itsensä kanssa. Ja että todella moni on jossain elämänsä vaiheessa. Silloin on tärkeää auttaa sitä ihmistä näkemään itsensä hyvänä ja arvokkaana, ihmisenä jolla on vielä toivoa ja tulevaisuutta.
meidän suvussa empaattisia ihmisiä on ehkä noin 3-4 minä mukaanlukien. välillä tämä kyllä väsyttää, kun suvussa niin paljon itsekkäitä ihmisiä, joiden asioita pitää koko ajan olla kuuntelemassa ja ymmärtämässä. omat asiat jaa aina sivuun:/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna en ole laittanut merkille. En pidä lämpimyyttä ja empaattisuutta kovinkaan tärkeinä ominaisuuksina ihmisessä. Minusta esimerkiksi älykkys, sivistyneisyys, keskustelutaito, oikeudenmukaisuus, huumorintaju ja yhteiset arvot ja kiinnostuksenkohteet ovat tärkeämpiä, ja niiden perusteella yleensä seurani valitsen. Joukossa on sekä sydämellisiä että etäisiä ihmisiä, ja se on minulle ihan okei. Lämpimyys ja empaattisuus eivät vielä kerro ihmisestä paljoakaan.
Samaa mieltä yo tekstin kirjoittajan kanssa!
Lisäksi olen nykyisin melko varovainen näiden (yli)empaatikkojen kanssa koska olenkin todennut ettei se välttämättä ole aitoa, vaan sellaisenkin henkilön opitun roolin takaa voi paljastua jopa vahingoniloinen piikikäs ihminen.
Ap kirjoitti:
"Suurimmalle osalle on tärkeintä materia, matkailu ja raha. "
---> mielestäni nuo mainitut seikat ei sulje pois sitä ettei voi olla empaattinen toisia kohtaan.
Ei pelkästään vähävaraiset ja pienellä toimeentulevat, kotonaviihtyjät ole empaattisia.
Ei rahan olemassaolo poista empatiakykyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkavan tai jo edenneen muistisairauden myötä empatiakyky vähenee. Usein ihmisistä tulee kovin itsekeskeisiä ja kaikki asiat, jutut ja toiminnot liittyy vain heihin itsernsä.
Vierailija kirjoitti:
Kovia kokeneet ovat useimmiten juuri empaattisimmat ja osaavat iloita pienistäkin asioista kun taas kaiken helpolla saaneet sortuvat pienimmänkin vastoinkäymisen tullen ja katkeroituvat.
Tää kirjotus ei kyllä mitenkään korreloinut otsikon aiheeseen EMPAATTISUUDESTA.
Empatialla tarkoitetaan kykyä osoittaa myötätuntoa esim toiselle ihmiselle tapahtuneessa ikävässä elämäntilanteessa. Se on toisen kuuntelemista, keskustelemista tämän toisen henkilön asiasta, tukemista, pönkittämistä, zemppausta.... ylipäätään positiivista keskittymistä toiseen ihmiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päinvastoin. Alkoholismia, väkivaltaa, hylkäämiskokemuksia, mt-ongelmia on suvun menneisyys täynnä, joten ei ihmekään. Itse katkaisen tuota ketjua, ja nykyään osaan kyllä valita tuttaviksi mukavampia ihmisiä.
Ei valitettavasti ole kuin ehkä yksi ystävät joka sekin osoittautui pidemmän päälle feikiksi.
En kaipaa mitään ällö lässytys empatiaa ja teennäisiä voimalauseita ja jaxuhaleja, mutta olishan se toki mukavaa jos joskus joku jaksas kuunnella minunkin asiaa eikä vaan puhua itsestään.
Minuasta ainakin on mukava kuunnella toisia ja heidän elämäntarinoita, suruja, murheita, iloja ja onnistumisia ja keskustella niistä ilman että pitää kääntää aina juttu itseeni.
Valitettavan usein käy niin että kanssaihmiseni kääntää minuutin jälkeen jutun itseensä ja minä käännyn kuuntelijaksi ja toisen zemppaajaksi. Vaikka olisin itse aloittanut jutun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä -70 luvun lapsilla on valitettavan usein -50 luvulla syntyneet empatiakyvyttömät ja etäiset vanhemmat ja muu suku.
Se että onko rahaa joka näkyy elämäntyylissä ei kyllä välttämättä ole mikään tae enpatiakyvyttömyydestä.
Itsellä köyhä ja empatiakyvytön perhe.
Ystävättärelläni oli varsin vauras suku ja omat vanhemmat jotka oli oikeinkin empaattisia, lämpimiä, muita auttavia ja kuuntelevia.
Näitä tekoempaatikkoja, hyveellisyysmaneereita toistavia ihkuja maailmoita syleileviä itse täydellisiä henkilöitä löytyy tietyistä piireistä.
Suosittelen kiertämään kaukaa.
Aidon empaatikon ei tarvitse toitottaa sitä kokoaikaa ääneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka pitäisi matkailustap, rahasta tai materiasta, ei välttämättä tarkoita että olisi kylmä ja epäempaattinen ihminen. Miten voit nähdä nuo samana asiana? Itse olen taas huomannut, että monet köyhät, jotka haaveilevat materiasta/matkoista/jostain mihin ei ole varaa, ovat kaikista inhottavimpia ihmisiä. Ei voi kyllä yleistää, ihmisiä on niin monenlaisia.
Vastaus kysymykseen: ei ole, ehkä yksi tai kaksi. Muut vaikuttavat lähinnä elämäänsä tyytymättömiltä, kateellisilta ja katkerilta. Iloitaan toisten vastoinkäymisistä ja toivotaan pahaa, juoruillaan.
Hyvä kirjoitus tämä yllä oleva ja aivan omien kokemusteni kaltainen. Itsekään en olisi mustavalkoinen, että matkailevat ja materiasta pitävät ovat epäempaattisia. Itselleni materia on tärkeä turvallisuuden kannalta. Matkailua taas rakastan. Tykkään niin tutustua uusiin kulttuureihin ym. Matkoilla olen elossa. Ymmärrän myös ap:tä hyvin ja samankaltaisia tunteita on minullakin usein.
Vierailija kirjoitti:
Meillä naissukulaiset ovat edestäpäin hyvinkin empaattisia, mutta kun selän kääntää, niin empaatisuus ja lämpö katoavat. Takanapäin ovat hyvinkin kateellisia ja katkeria ja puhuvat kanssaihmisistään pahaa. Tuon huomattuani olenkin ollut hyvin vähän heidän kanssaan tekemisissä.
Miehen sukui puhui jatkuvasti minusta pahaa ja vääristeli minusta sellaisen ihmisen, mistä en itsekään tunnistanut itseäni. Olen esimerkiksi todella tunnollinen ja lapsiani syvästi rakastava äiti. Annettiin ymmärtää, että olen huono äitikin. Oman käsitykseni mukaan tämä johtuu siitä, että miehen suvun naiset ovat todella kilpailullisia eivätkä hyväksy muita naisia. Aina joka välissä pitää kehua itseä ja sanoa, että on parempi. Omasta mielestä olemme aivan tasavertaisia äiteinä ja ihmisinä.
Minun ympärilläni on todella paljon empaattisia ihmisiä. Suku nyt on pieni, enkä montaa tunne, mutta ne jotka tunnen, ovat sellaisia. Ja kaveripiiri on empaattista. Ja työkaveritkin.
Todettakoon, että moni on uskovainen. Mutta ei nuo työkaverit ole.
Vanha ystävättäreni on ollut aina melko itsekeskeinen ja empatiakyvytön, mutta nyt kohta seitsemääkymmentä hipovana viimeinenkin kyky toisen tilanteeseen asettumisesta ja kyky tuntea empatiaa toisen todella shokki elämäntilanteissakaan on kadonnut tyystin. Ilmekään ei värähdä, suusta ei tule ulos mitään siihen viittaavaa että hänellä edes kävisi mielessä "voi ei, ompas sulla nyt ikävä tilanne, miten jaksat" tms.
Hän kääntää salamana puheen omaan vastaavaan tilanteeseensa ja varastaa puheenvuoron eikä juuri koskaan esitä mitään jatkokysymyksiä. Ei siis ole tippaakaan kiinnostusta siihen toisen aiheesern, saattaa jopa hiukan vähätellä etteihän tuo nyt ole mitään niin kauheaa kun minulle on joskus taannoin tapahtunut ja sitten kerttoo 1/2h omaa tarinaansa vastaavasta tilanteesta.
Tämä on todella ärsyttävää ja surullista.
Eipä ole, ei. En oikeastaan edes välitä olla tekemisissä paljonkaan muiden kuin ihan lähisukulaisten kanssa ja heidänkin lähinnä velvollisuudentunnosta. Ovat juuri tuollaisia tunnekylmiä tomppeleita. Ja niin täynnä omaa erinomaisuuttaan, että ei heiltä mitään apuakaan saa tai viitsi enää edes pyytää. Esim. lasten kanssa en ole koskaan saanut juurikaan mitään apuja edes ihan lähimmiltä sukulaisilta. Syynä esim. isäni kohdalla se, että hänen mielestään lasten isän pitäisi osallistua enemmän (no varmaan pitäisikin, vaan kun ei osallistu), niin ei sitten auta minua tai lapsia, kun hänen mielestään se olisi lasten isän tehtävä. Enkä ole edes pyytänyt sen suurempia, kuin esim. lapselle kyytiä treeneihin satunnaisesti ollessani itse töissä tms. Vähän kateellisena kuuntelen töissä muiden puheita siitä, miten isovanhemmat osallistuvat.
up