Miten tästä elämästä tulikin näin raskasta?

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 09:42"]

Ihan järkyttävän tyhmiä kommentteja osa näistä.. Yleensä ne jotka kehoittavat hyppäämään pois oravanpyörästä elävät itse toisten kustannuksella. Joku siitä valinnasta kärsii, vanhemmat, lapset, tms. Se on selvä. Itselläni on sellaiset arvot että haluan myös muille hyvää. Haluan että perheeni voi hyvin. Se tarkoittaa sitä että kun on vaikeaa, niin silloin tsempataan yhdessä. Olen myös sitä mieltä työtä pitää kaikkien (jotka pystysvät) tehdä. Se nyt vaan on niin että me kaikki tarvitsemme koulutusta, sairaanhoitoa, kenties julkisia kulkuneuvoja, luotettavan hallinnon.. (mitäs jos vertaatte maahan jossa on suurin osa työttöminä= esim. ihanaa Liberiaa? Lahjonta, köyhyys, epätasa-arvot, kouluttamattomuus, sairaudet, ultimaattinen köyhyys. MUTTA hei, eivätpä ainakaan ole kamalassa oranpyörässä = Onko se onnellisuutta?? Ja olen todella iloinen jos lapseni löytävät itselleen sopivat ammatit. Ja kyllä minä teen parhaani, elämäni on tosi raskasta, välillä on helpompaakin, mutta kovat on haasteet. Elääkö sellainen ihminen oikeaa elämää ollenkaan, joka ei pysty tällaiseen samaistumaan?? Ettei ymmärrä että elämä tosiaan on välillä vaikeaa ja toisten empatia/kokemukset auttavat toisia eteenpäin elämän karikoissa. t. ap

[/quote]

Huomaathan, että juuri tuollainen mentalitetti ajaa sinut helposti uupumukseen? "Kaikkien pitää osallistua, kaikkien pitää tehdä sitä ja tätä". En oikein ymmärrä miksi valitat elämän raskautta, koska mielestäsi elämän kuuluu olla juuri tuollaista, että on se talo, työpaikka ja lapset? Ja asioita ei kuulu kyseenalaistaa, koska "kaikkien pitää tehdä niinkuin mä eli lujasti töitä vaikka kuinka vituttaisi".

Elämän paradokseja, että joskus vaikeammissa oloissa kasvaa kohti onnellisempaa aikuisuutta. Näin ainakin itsestäni tuntuu ap:n tekstiä lukiessa. Elin vaikean lapsuuden, alkoholismista ja mielenterveysongelmista kärsineen isän pahoinpitelemänä sekä vanhempieni parisuhdeongelmien vuoksi jäätävässä ilmapiirissä. Näistä oloista selviytyminen synnytti vahvan uskon ja luottamuksen siihen, että selviän mistä tahansa. Elämä on tuntunut hyvältä ja helpolta siitä saakka, kun muutin pois lapsuudenkodistani yli 20 vuotta sitten, elämäntilanteesta riippumatta.

.

Tulevaisuus on ihmiskunnalle vaikea, mutta ei toivoton. Herkät tuntevat sen ja suomalaisilla on monilla herkkyyttä tavallista enemmän. Täällä on hyvä lista siitä, miten tulevaisuuden maailmaan voi valmistautua edes jotenkin:

http://www.greatwavesofchange.org/writings/guidelines-great-waves.php

Suuret muutoksen aallot on termi, joka tarkoittaa erilaisia ilmastonmuutokseen liittyviä ja maapallon ulkopuolisten uhkien yhteenliittyviä ja satunnaisestikin käyttäytyviä voimia. Kyseessä on maailma, jossa vanhan toimintatavat millään alueella eivät enää välttämättä toimikaan.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan. Miten tiedät missä asua, kenen kanssa olla, mitä tehdä työksesi, jos et ole valmistautunut sen enempää fyysisesti, henkisesti kuin hengellisestikään.

Jokainen meistä, joka on vielä elossa 20 vuoden päästä, tulee ajattelemaan nykyhetkeä ruusuisen suorastaan, ainakin yhteiskunnallisesti. Mutta se, oletko silloin asemassa, jossa voit auttaa muita (edes perhettäsi) vai oletko autettava, ratkeaa niiden päätösten perusteella, joita teet nyt.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 14:17"]

Elämän paradokseja, että joskus vaikeammissa oloissa kasvaa kohti onnellisempaa aikuisuutta. Näin ainakin itsestäni tuntuu ap:n tekstiä lukiessa. Elin vaikean lapsuuden, alkoholismista ja mielenterveysongelmista kärsineen isän pahoinpitelemänä sekä vanhempieni parisuhdeongelmien vuoksi jäätävässä ilmapiirissä. Näistä oloista selviytyminen synnytti vahvan uskon ja luottamuksen siihen, että selviän mistä tahansa. Elämä on tuntunut hyvältä ja helpolta siitä saakka, kun muutin pois lapsuudenkodistani yli 20 vuotta sitten, elämäntilanteesta riippumatta.

[/quote]

Sama tuli mieleen, minulla myös vaikea perhetausta. Ehdin kyllä olla vielä paskassa liitossakin nuorena, mutta kun se päättyi niin mikäpä tässä, vaikka en ole mikään uramenestyjä ja tiedostan työelämän ongelmat ym. siinä missä ap:kin niin elämä on pääasiassa mukavaa, koska se on niin paljon mukavampaa kuin kauempana menneisyydessä.

Pumpulista on varmaan pitkä pudotus kovaan todellisuuteen.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 04:04"]Juuri tuon takia en ole tehnyt lapsia. Liian raskasta.
[/quote] Joskus lapsi antaa käsittämättömän onnentunteen. Joskus kun elämä on kaikista epäoikeudenmukaisinta, niin juuri lapsen kanssa oleminen helpottaa oloa.

Vaikeudet tosiaan luovat pohjaa onnellisemmalle tulevaisuudelle, ellei sitten katkeroidu elämälle ja jämähdä negatiivisuuteen. Kompromisseja kannattaa alkaa tehdä siinä vaiheessa, kun tuntuu, ettei enää selviä. Esimerkkejä omasta elämästäni: asun vuokralla edullisessa rivarikaksiossa, lähellä opiskelupaikkaa, ja teen työtä vain sen verran kuin on pakko. Meille on tulossa vauva, mutta emme aio muuttaa isompaan asuntoon saati ostaa omaa. Eläminen näin on helppoa, mukavaa, huoletonta. Samanikäiset kaverini ihmettelevät jatkuvasti vuokra-asumista ja pientä kämppää, mutta heidän laina-, talo-, piha- ja työhuoliaan kuunnellessa ei tee mieli vaihtaa osia. Se oma asunto ei ole mikään välttämätön pakko, kuten moni tuntuu ajattelevan. Liika omaisuus tuo muutenkin vain huolia, joten materian sijaan kannattaa panostaa muihin asioihin (vapaa-aika, yhdessäolo, luonto, luovuus ym.).

Ymmärrän, mutten täysin pysty samaistumaan. Maailmankuvani muuttui paljon asuttuani ns. köyhässä maassa useita vuosia. Sen jatkuvan paineen, korkean inflaation, stressin, turvattomuuden, korruption ja kielimuurin jälkeen arki Suomessa on tuntunut aika helpolta. On juokseva, puhdas hanavesi; ilmainen peruskoulu lapsille ja kouluruoka; toimiva yhteiskunta ja yleensä luotettava virkakoneisto, kuten poliisi ja kela; lasten kanssa voi käydä puistoissa, eikä tarvitse pelätä kidnappauksia; köyhilläkin mahdollisuus mukavaan kotiin lämmityksellä, puhtaalla hanavedellä ja moninkertaisilla ikkunoilla jne.
-
Suomessa mulle raskasta on henkinen ilmapiiri. En osaa sitä selittää tai kuvailla, mutta sen tuntee, kun tänne tulee muualta. Jonkinlainen ilottomuus ja kylmyys yleisessä ilmapiirissä. Kuin jokin painaisi alas ja yrittäisi viedä spontaanin ilon elämästä. Ihmisten kateus ja kyttääminen on omaa luokkansa. Melkein kuin isoveli valvoo-systeemi. Kukaan ei vain saa luulla olevansa parempi ja toinen on heti palautettava ruotuunsa. Mua ahdistaa tämä niin paljon, että vaikka elämä on muuten ollut mulle helppoa Suomessa, haluan täältä taas pois. Haluan elää vapaassa ilmapiirissä, enkä joutua ristikuulustelun ja tuomitsemisen kohteeksi, koska teen asiat toisella tavalla (vrt. kiistat kotiäitien ja uraäitien välillä tai asenne kotirouvia kohtaan -tähän en ulkomailla asuessa törmännyt, kukin eli omaa elämäänsä ja mun ratkaisut ei muita nyppinyt.)

huhuh! Tää on aivan kamala palsta. Toivottavasti kukaan nuori ei tosissaan hae täältä tukea. Yhteenvetona aloittamaani kommenttiin minun pitäisi siis tajuta, että elämäni tuntuu raskaalta koska lapsuuteni ei sisältänyt väkivaltaa tai alkoholismia. Elämäni tuntuu raskaalta koska olen aivopesty luulemaan että oravanpyörä on ainoa oikea tapa elää? Näinkö ihmiset todella nykyään ajttelevat kun lukevat kirjoituksen jossa joku kertoo elämänsä olevan raskasta. Että oma vika. Ja sitten on kiire kertoa kuinka erinomaista oma elämä on kun on itse tehnyt niin hyviä ratkaisuja tai kuinka lapsuuden kärsimykset jalostavat. Oikeastiko? Todellako? Ehkä teillä ei sitten kuitenkaan vielä ole niitä kilometrejä ihan tarpeeksi jotta voisitte tehdä elämästä johtopäätöksen. Se on helppoa kuin heinänteko, ainakin minulla, olen niin erinomainen..muiden murheet on niiden omaa syytä. Ehkäpä teidän elämässänne tulee vielä vaikeita kausia, ehkä sairastutte, ehkä menetätte rakkaanne, ehkä lapsenne tarvitsee paljon tukea. Ehkä. Silloin ei kannata tänne kirjoitella, tai jos kirjoitatte toivotaan että joku aidosti ymmärtää.. t. ap

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:31"]

huhuh! Tää on aivan kamala palsta. Toivottavasti kukaan nuori ei tosissaan hae täältä tukea. Yhteenvetona aloittamaani kommenttiin minun pitäisi siis tajuta, että elämäni tuntuu raskaalta koska lapsuuteni ei sisältänyt väkivaltaa tai alkoholismia. Elämäni tuntuu raskaalta koska olen aivopesty luulemaan että oravanpyörä on ainoa oikea tapa elää? Näinkö ihmiset todella nykyään ajttelevat kun lukevat kirjoituksen jossa joku kertoo elämänsä olevan raskasta. Että oma vika. Ja sitten on kiire kertoa kuinka erinomaista oma elämä on kun on itse tehnyt niin hyviä ratkaisuja tai kuinka lapsuuden kärsimykset jalostavat. Oikeastiko? Todellako? Ehkä teillä ei sitten kuitenkaan vielä ole niitä kilometrejä ihan tarpeeksi jotta voisitte tehdä elämästä johtopäätöksen. Se on helppoa kuin heinänteko, ainakin minulla, olen niin erinomainen..muiden murheet on niiden omaa syytä. Ehkäpä teidän elämässänne tulee vielä vaikeita kausia, ehkä sairastutte, ehkä menetätte rakkaanne, ehkä lapsenne tarvitsee paljon tukea. Ehkä. Silloin ei kannata tänne kirjoitella, tai jos kirjoitatte toivotaan että joku aidosti ymmärtää.. t. ap

[/quote]

Kyllähän nuokin asiat ovat minulle tapahtuneet. 28 

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 00:46"]

Joo, samat on murheet ja olen jo viisikymppinen. Luulin opiskellessani, että alani palkkaus muuttuisi tulevaisuudessa, mutta niin ei käynyt. Maksoin opintovelat, sain kolme lasta. Koko ikäni olen ollut säästäväinen, enkä koskaan ole käynyt edes etelänmatkoilla. Luulin, että kun vanhempani kuolevat, saan jotain "hyvitystä". Nyt näyttää siltä, että melko vähäiset "ylimääräiset" rahat kuluvatkin vanhempieni hoitoon ja asunto-osakkeiden hinnat laskevat, talojemme arvo vähenee, kun asumme kaupungin ulkopuolella. Ja koko ajan saa pelätä, ettei syty sota ja lapset pysyvät erossa huumeista ja voivat elää tässä saastuvassa ympäristössä. Mahtavatko löytää töitäkään enää. Ei tämä hyvältä näytä, vaikea löytää positiivinen vire. 

[/quote]

Minäkin olen viisikymppinen. Näihin tunnelmiin mulla vaikuttaa vähän vaihdevuodetkin. Aloitin estrogeenin, kun alkoi olla maailmanlopun tunnelmat.

No, en ole hyvätuloisesta perheestä itse ja olen aina joutunut kantamaan vastuuta ja taistelemaan, että pääsen eteen päin. Luin tavisammatin, koska oli pakko päästä äkkiä tienesteihin kiinni. Meidän sukupolvihan ajatteli niin, että työ ei ole vain paikka, missä on kivaa, vaan on pakko elättää itsensä mahdollisimman nopeaa. Joten töitä on riittänyt.

Mutta koko ajan odotti nuorena, että joskus olisi rahaa sen verran, että saisi jotain pientä ylellisyyttä. No ei ole saanut, kun koko ajan kaikki on mennyt elämiseen. Lapset on kasvatettu, tehty raskasta kolmivuorotyötä ja siinä sivussa eletty parisuhdetta ja pakerrettu, kuin muurahainen ja säästetty ja pihistetty. Naapurin levottomuudet pelottaa, koska en usko siihen, että yksikään sukupolvi selviää ilman sotaa. Elimmehän me nuoruuden jo kylmän sodan pelossa.

Mutta. Aina, kun vaivun synkkiin ajatuksiin, mietin vanhempiani. He kokivat sen, mitä minä pelkään. He elivät lapsuuden ja nuoruuden sodan jaloissa. Näkivät nälkää ja olivat evakossa ja huomisesta ei todellakaan tiennyt, mitä tapahtuu ja koskaan ei tiennyt, kuoleeko isommat veljet sodassa. Pääseekö takaisin kotiin ja onko koti tuhottu. Tyhjästä on elätetty lapset, joita tuli, kun ehkäisy oli silloin vähän sitä ja tätä. Silti on eletty jokainen päivä ja menty eteen päin.

Tämä asettaa minulle maailmankuvan takaisin paikalleen, kun mietin, että olen kuitenkin saanut 50 vuotta elää aikaa, milloin on ollut rauha. Lapsille on ollut ruokaa ja katto pään päällä. Ikinä en tule varakas olemaan, mutta ruokaa saamme miehen kanssa kyllä ja vaatetta päälle. Sitten tulee rauha, että hyvinhän tässä asiat on.

Mennään eteen päin ja otetaan vastaan, se mitä tulee. Ei tätä elämää enää kauaa ole jäljellä. Kyllä tämä loppuun asti jaksetaan.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:31"]

huhuh! Tää on aivan kamala palsta. Toivottavasti kukaan nuori ei tosissaan hae täältä tukea. Yhteenvetona aloittamaani kommenttiin minun pitäisi siis tajuta, että elämäni tuntuu raskaalta koska lapsuuteni ei sisältänyt väkivaltaa tai alkoholismia. Elämäni tuntuu raskaalta koska olen aivopesty luulemaan että oravanpyörä on ainoa oikea tapa elää? Näinkö ihmiset todella nykyään ajttelevat kun lukevat kirjoituksen jossa joku kertoo elämänsä olevan raskasta. Että oma vika. Ja sitten on kiire kertoa kuinka erinomaista oma elämä on kun on itse tehnyt niin hyviä ratkaisuja tai kuinka lapsuuden kärsimykset jalostavat. Oikeastiko? Todellako? Ehkä teillä ei sitten kuitenkaan vielä ole niitä kilometrejä ihan tarpeeksi jotta voisitte tehdä elämästä johtopäätöksen. Se on helppoa kuin heinänteko, ainakin minulla, olen niin erinomainen..muiden murheet on niiden omaa syytä. Ehkäpä teidän elämässänne tulee vielä vaikeita kausia, ehkä sairastutte, ehkä menetätte rakkaanne, ehkä lapsenne tarvitsee paljon tukea. Ehkä. Silloin ei kannata tänne kirjoitella, tai jos kirjoitatte toivotaan että joku aidosti ymmärtää.. t. ap

[/quote]

Luin aloituksesi ensin empaattisesti. Mutta tämän kirjoituksen jälkeen ymmärrän, miksi sinulla on vaikeaa. Asenteesi osoittaa sen.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 14:17"]

Elämän paradokseja, että joskus vaikeammissa oloissa kasvaa kohti onnellisempaa aikuisuutta. Näin ainakin itsestäni tuntuu ap:n tekstiä lukiessa. Elin vaikean lapsuuden, alkoholismista ja mielenterveysongelmista kärsineen isän pahoinpitelemänä sekä vanhempieni parisuhdeongelmien vuoksi jäätävässä ilmapiirissä. Näistä oloista selviytyminen synnytti vahvan uskon ja luottamuksen siihen, että selviän mistä tahansa. Elämä on tuntunut hyvältä ja helpolta siitä saakka, kun muutin pois lapsuudenkodistani yli 20 vuotta sitten, elämäntilanteesta riippumatta.

[/quote]

tunnen samoin. Pääsy lapsuudenkodin kylmästä ilmapiiristä ja realistiset miltei vähäiset odotukset tulevaisuuden suhteen tuolloin nuorena ja sinnikkyys ovat kantaneet pitkälle. Olen tyytyväinen kotiin,lapsiin,työhöni,vapaa-aikaan, ystäviin jne. Lapsien myötä tullut paljon uusia energiaa antavia kuvioita. Tein lapset myöhään, joten taloudellinen tilanne suht ok. Lapset ei koulussa vielä, mutta lainat maksettu 5 vuoden päästä. Haaveita on. Ja pitää olla. Koen menetyksenä perheen ja suvun yhteisyyden puutteen. Tähän tietysti vaikuttaa se, että sitä ei ole alunperinkään ollut. Olen vanhemmiten tullut suvaitsevammaksi ja ymmärtäväisemmäksi. Olen myös päättänyt mitkä teen toisin lastenkasvatusessa kuin omassa lapsuudenkodissani. Huomaan kyllä, että osa virheistä toistuu, mutta ehkäpä se on siunaus; ei ole liian siloiteltu polku heilläkään.

mitä rahaan tulee, ei se kaikkea tuo, mutta helpottaa niin monin tavoin. Ymmärrän ap:n murheen, että rahan akuutti ja jatkuva puute aiheuttaa muita murheita. Tosin, onko teillä vastuu eri paikkakunnilla asuvista vanhemmistanne? Voisivatko he muuttaa lähemmäksi teitä? Onko heillä omalla paikkakunnallaan sosiaalinen verkosto, joka voisi auttaa? Entä voisitko hankkia itsellesi omaa aikaa esim. Harrastuksen muodossa, jotta saat pään pidettyä 'selvänä'?

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:38"]

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 16:31"]

huhuh! Tää on aivan kamala palsta. Toivottavasti kukaan nuori ei tosissaan hae täältä tukea. Yhteenvetona aloittamaani kommenttiin minun pitäisi siis tajuta, että elämäni tuntuu raskaalta koska lapsuuteni ei sisältänyt väkivaltaa tai alkoholismia. Elämäni tuntuu raskaalta koska olen aivopesty luulemaan että oravanpyörä on ainoa oikea tapa elää? Näinkö ihmiset todella nykyään ajttelevat kun lukevat kirjoituksen jossa joku kertoo elämänsä olevan raskasta. Että oma vika. Ja sitten on kiire kertoa kuinka erinomaista oma elämä on kun on itse tehnyt niin hyviä ratkaisuja tai kuinka lapsuuden kärsimykset jalostavat. Oikeastiko? Todellako? Ehkä teillä ei sitten kuitenkaan vielä ole niitä kilometrejä ihan tarpeeksi jotta voisitte tehdä elämästä johtopäätöksen. Se on helppoa kuin heinänteko, ainakin minulla, olen niin erinomainen..muiden murheet on niiden omaa syytä. Ehkäpä teidän elämässänne tulee vielä vaikeita kausia, ehkä sairastutte, ehkä menetätte rakkaanne, ehkä lapsenne tarvitsee paljon tukea. Ehkä. Silloin ei kannata tänne kirjoitella, tai jos kirjoitatte toivotaan että joku aidosti ymmärtää.. t. ap

[/quote]

Luin aloituksesi ensin empaattisesti. Mutta tämän kirjoituksen jälkeen ymmärrän, miksi sinulla on vaikeaa. Asenteesi osoittaa sen.

[/quote]

sama fiilis

Olet saanut työpaikkasi liian helpolla. Minä olisin onnellinen jos voisin kokea olevani osa oravanpyörää käymällä töissä, saamalla rahaa, omistamalla kodin jne.

[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 01:00"]

Lopettakaa! Aikuiset ihmiset... Oletteko te jumalauta todella noin eliitin talutusnuorassa? Oikeasti? Raha sitä ja raha tätä. Mikään ei koskaan muutu jos enemmistö juoksee oravanpyörässä tekemässä rahulia porvarille. Ottakaa elämänne haltuun ja murtautukaa vapaaksi rahan kahleista. Raha ei aiheuta muuta kuin sydänsuruja ja muuta tuskaa. Elämässä on niin paljon parempia asioita kuin joku raha.

[/quote]

Sinä sitten jaksat julistaa tuota kommunismin ilosanomaasi...

Raha ratkaisee -tulevaisuudessa entistäkin enemmän. Kaltaisesi kitisijät eivät ratkaise.

Mutta koitapa vaikka heittää pyöräteline kaupan ikkunaan niin kyllä se siitä!

Tervetuloa aikuisten maailmaan.

Tämä aika on raskasta monille. Jotenkin tuntuu, että ollaan tultu aivan uuteen maailmanaikaan, jossa on paljon enemmän ongelmia kuin vielä jokin aika sitten. Palaako työelämä enää koskaan sellaiseksi, että töitä on paljon tarjolla? Ilman töitä moni asia vaikeutuu. Ei voi suunnitella asioita, joihin tarvitaan paljon rahaa. 

Ei se tuohon pelkisty, että ei voi suunnitella asioita, joihin tarvitaan paljon rahaa. Vaan rahaa tarvitaan paljon, vaikka ei suunnittelisi sitä mihinkään erityisemmin jakaa. Kaikenlaista odottamatonta hankaluutta tulee vastaan, johon pitäisi löytyä vararahasto, mutta milläpä sen luot, kun useampikaan ammatti ja yrittäjyyskään ei ole johtaneet tulonmuodostukseen.

Koko yhteiskunta on rakennettu sen mukaan, että keskiluokkahan menee, tekee ja maksaa. Säädetään lakeja ja maksuja miettimättä, mitä tehdään niille, joille ne ovat kohtuuttomia. Monen todellisuus alkaa olla kehitysmaatasoa. Itse huomaan ihmetteväni, kun joku nälkämaan köyhä raapii kasaan savannin reunalla saman kuin minä suurella vaivalla täällä (yrittäjä, kädestä suuhun).

Seuraava isompi hankintamme tulee olemaan sähköpyörä, jotta voimme myydä toisen auton. Jätevesiasetukselle meidän on pakko sanoa sori ei onnaa. Nyt sitten pitäisi järjestellä vanhempien asioita kolmessa maakunnassa, itse asumme neljännessä. Milläpä järjestämme, kun ei ole varaa edes kulkea sinne mitenkään säännöllisemmin?

Loistavilla ystävillä menee ohuesti monella myös. Moni meistä tulee perimään kiinteää omaisuutta, mutta meillä ei ole rahaa ylläpitää sitä, eikä se mene kaupaksi kuin hyvin hyvin halvalla. Lainoja saattaa olla edelleen maksamatta. Henkiset voimat ja aika ovat niin vähissä, että omaisuudesta huolehtiminen itse on vaikeaa sekin. Kaikenlaisten asioiden järjestäminen on hyvin vaikeaa, hidasta, kallista, byrokraattista, epävarmaa. Alan olla sillä kannalla, että olkoot järjestämättä sitten. Jos me tapamme itsemme tai romahdamme kokonaan, hoitamatta ne sittenkin jäävät. Joten yhtä hyvin voimme elää ja jättää piittaamatta. Keskitämme huomiomme ydintoimintoihin. Niinhän firmoissakin tehdään.

Taitaisi olla aika alkaa keventää yhteiskunnan rakenteita lähemmäs kehitysmaatasoa sitten myös, jos täällä on tarkoitus elää vastaavilla summilla.

Mulla samat tunnelmat. On mies, lapset, ammatti, työ ja koti. Kaiken pitäisi olla loistavasti, juuri niin kuin mun ikäisellä ihmisellä kuuluisikin elämässä asiat olla (oon kolmekymppinen). Päivät tuntuu vain niin hirveän raskailta! Mietin juuri noin että tätäkö tämä nyt on. Ainaisia pelkoja ja huolia, riittääkö rahat, jaksanko töissä, mistä repiä energia kodille ja perheelle. Mustakin tuntuu, että jokin lupaus on petetty mun kohdalla, koska lapsuus ja nuoruus oli mulla aivan ihania ja haaveita ja mahdollisuuksia täynnä, mutta nyt aikuisena elämä on pelkkää raatamista. Luulin opiskelleeni hyvän akateemisen ammatin, mutta eihän nämä tulot riitä mihinkään. En tajua miten aikuiset jaksaa. Huoh, tsemppiä meille!