Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Pohjustuksena, että miula on TODELLA huono suuntavaisto. Olimme muuttaneet uuteen kotiin ja talon takaa lähti polku metsään, polku yhtyi sitten isompaan kävelytiehen joka sekin oli tosin kapea ja valaisematon. Ja tältä "päätieltä" lähti useita pikkupolkuja ympäröivään metsään. Oli talvi ja alkoi jo hämärtää. Kävelin pääpolkua hetken kunnes tajusin etten kohta näe mitään ja päätin palata takaisin. En vain löytänyt enää polkua, joka veisi kotitaloni pihaan! Valitsin polun jota luulin oikeaksi ja päädyin umpikujaan, umpihankeen keskelle pimeää metsää. Rymysin kengät täynnä lunta pitkin metsää ties kuinka kauan kunnes huomasin olevani oudon rivarin pihassa. Kiersin rivarin etupuolelle ja totesin että kadun päässä näkyy kerrostalo, jossa asun. En siis ollut pahasti eksyksissä mutta kyllä siellä lumisessa pimeässä  metsässä ehti iskeä epätoivo että jäätynyt, nääntynyt ruumiini löydetään vasta kun lumet keväällä sulaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa tuontuosta toistuu sanat ”tehdä valot”, esim ”tehdessäni valot näin kuinka…” onko tuo jotain murretta vai onko joku yks ja sama tyyppi kirjoittanut hyvin monen monta juttua?

Minä teen valot, samoin mies. Asumme Etelä-savossa että olisiko murrejuttu?

Mie teen valot, Mikkelissä asun.

Up

Muutin parikymppisenä kerrostaloon jossa kaikki muut oli vanhuksia. Asuntoni oli toisessa kerroksessa vastapäätä vanhanaikaista hissiä ja hissin vierestä lähti jyrkät portaat kolmannen kerroksen ullakolle jossa oli varastot. Se ullakko karmi mua. Tein yövuoroa ja monesti kun lähdin töihin  ja vilkaisin ullakolle, ovi oli auki. Kerran mulla oli ollut vapaapäivä ja olin käynyt kaverin kanssa leffassa ja syömässä, tulin aika myöhään kotiin. Vilkaisiin rutiininomaisesti vintille päin ja näin, miten avoimesta ovesta tuli valkoinen sumumainen massa. Juoksin lujaa ovelleni! 

Asuimme exän kanssa talviasuttavassa kesämökissä ensimmäisen yhteisen vuotemme.

Muuan talvinen arkiaamu exä oli jo lähtenyt töihinsä. Minä olin menossa iltavuoroon. Olin nukahtanut ja heräsin kaameaan aseitten jyskeeseen. Sydän melkein pysähtyi kun ajattelin että on syttynyt sota ja kohta varmaan tänne mökkiin hyökätään ja minulle tehdään vaikka millaista väkivaltaa.

Aseitten pauke hellitti hetkeksi. Puin vaatteet ja kurkistin ovenraosta. Ajattelin että en tietysti näe sotilaita kun niillä on lumipuvut.

Kipaisin postilaatikolle ja äkkiä lehti auki. Televisioa meillä ei ollut ja harvoin silloin kuunneltiin radioakaan sisällä. Autossa vain.

Siis lehti auki ja siinä se oli heti eka sivulla.

Alueella oli sotaharjoitukset. Olin unohtanut

että paikkakunnalla oli varuskunta ja olivat nyt ruvenneet harjoituksiinsa. Eivät he siinä rannassa sotineet mutta jyske oli niin kova että kuului muutaman kilometrin päähän.

Meikkailin aikani kuluksi vessassa peilin edessä. Vetäydyin hieman kauemmaksi katsomaan lopputulosta peilistä, kun silmäni vinkkasi minulle silmää peilikuvassani. Ripsari meinasi lentää kädestä, enkä uskaltanut hetkeen katsoa itseäni peilistä. En siis osaa vinkata silmää ilman, että suunikin vääntyy mutrulle ja toinenkin silmä liikkuu. Peilin silmäiskussa suu ei liikkunut mihinkään, enkä taatusti koittanut itse vinkata silmää!

Yhden kerran olen nähnyt harhoja hereillä ollessani. Olin valvonut liikaa, koska opiskelin ja tein lisäksi töitä öisin. Väsyneenä tulin iltahämärässä kotiin ja romahdin olohuoneen lattialle. Ikkunan takana oli suuri vanha mustarunkoinen koivu, jonka oksat välillä osuivat ikkunaan. Näin kuinka oksat alkoivat kiemurrella minua kohti ja pyrkivät pääsemään ikkunan läpi tarttuakseen minuun, osa tulikin ikkunan läpi. Pelotti ihan hirveästi. Sitten tajusin, että tämän täytyi olla järjettömän univajeen aiheuttama hallusinaatio ja päätin antaa oksien kiemurrella. Näin edelleen saman, mutta tajusin ettei se tapahtunut oikeasti ja lakkasin pelkäämästä, oli melkein kiinnostavaa nähdä oikea harhanäky suoraan jostain kauhufilmistä. Tämän jälkeen en enää uskaltanut valvoa useita vuorokausia putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on näitä kummitusjuttuja, mutta kerronpa nyt kuitenkin.

Muutimme parikymmentä vuotta sitten kerrostaloon, jossa oli aikoinaan murhattu talon kellarissa nainen.

Kellarissa oli painostava tunnelma.

Jopa mieheni aisti sen ja valitteli ettei tykkää käydä talon saunassa kun tuntuu että joku tarkkailee.

Hän oli jo tuolloin paatunut ateisti ja suhtautunut aina huumorilla uskomuksiin henkimaailman asioista.

Kerran pyykkituvassa aistin inhottavan painostavan tunnelman.

Käytävältä kuului askelia ja raollaan oleva pyykkituvan ovi painautui kinni.

Seisoin paikoillaan kauhusta kankeana noin 5 sekuntia, jonka jälkeen uskaltauduin kurkistamaan kellarin käytävälle.

En nähnyt ketään, mutta uskottelin itselleni että joku asukas sielä oli ja sulki syystä tai toisesta oven. Ei kyllä todellisuudessa tainnut olla, eikä talossa asunut tuolloin lapsiakaan, joiden pelleilyn piikkiin olisi tuon voinut laittaa.

Pakokauhuinen olo kuitenkin oli ja pysyi koko pyykivuoron ajan ja tämän jälkeen totesin miehelle että nyt se pesukone ostetaan.

Mies ei ihme kyllä vastustellut huonosta rahatilanteestamme huolimatta ja pesukone hankittiinkin pian.

Mies oli lopettanut saunassa käynnin tai saunoi kaverin luona. Ei ikinä talossa asuessamme myöntänyt että ihan oikeasti pelkäsi saunoa kellarissa, mutta muutettuamme muualle, puheli olevansa helpottunut, kun "ei enää se rouva vaeltele".

Tällä tarkoitti siis ilmeisesti tätä huhuttua kellarin kummitusta.

En ole edelleenkään varma, oliko kokemamme seurausta siitä että tiesimme talon synkästä historiasta jo kun muutimme sisään ja mielikuvitus teki tepposet, mutta jotain järjellä selittämätöntä sielä kuitenkin oli.

Ehkä murhapaikalle jää aina tietynlainen paha karma tai energia joka vaikuttaa tunnelmaan pakostikin, tai sitten tämän rouvan henki tosiaan asui sielä.

Tiedä häntä, mutta varsinkin tuo pesutupa-episodi jäi ikuisesti mieleen.

Mä asuin vuosina 2004 - 2005 sellaisessa 1950-luvulla rakennetussa kerrostalossa, jossa se yksi porras ja kerroksia 9. Tuon talon ullakolla oli semmoinen pirullinen, painostava tunnelma kuin joku tarkkailisi. Se oli niin painostava, ettei siellä ullakolla pystynyt olemaan kuin pakollisen käynnin verran. Sitten oli pakko lähteä pois.

Hissi nousi siihen IX-kerrokseen, joten ullakolle mennäkseen oli noustava pitkät portaat, kymmeniä askelmia. Kun tulin sieltä Kauna-leffan ullakolta portaat alas ja tilasin pohjakerroksessa olleen hissin ylös, katseeni kohdistui oikealla puolella olevan asunnon oveen. Postiluukussa ei ollut nimeä ja ovea katsellessani minusta alkoi tuntua siltä, ettei tuon kämpän kohdalla ollut kaikki okei. Kerrottiin, ettei siinä ollut asunut ketään aikoihin.

Mikä lie murhakämppä mahtoi olla? Hissiä odotellessa siinä kämpän oven edessä tuli myös painostava tunne. Ehkä siinä kämpässä on joku riehunut puukon kanssa, ja uhri paennut ullakolle saatuaan ekan iskun. Ullakolla murhamies sitten viimeistellyt tekonsa. Ei se kyllä normaalilta paikalta vaikuttanut.

Itse asuin Kaivokselassa, Vantaalla muutaman vuoden ajan ollessani nuorempi.

Koin ihan oikeasti, että asuinrapussani ja etenkin sen kellarikerroksessa oli jotakin hyvin epäilyttävää ja pahaa.

Yhden kerran painavahko kellarin ovi pamahti voimalla kiinni ilman mitään syytä.

Toisella kertaa taas sain jostakin syystä auki vissiin konehuoneen oven ihan oman asuntoni avaimilla. Tätä ei tapahtunut enää seuraavana päivänä eikä muulloinkaan.

Tuolla kellarissa oli myös leikattu jollain omituisia, kukkakuvioisia, isoja reikiä betoniseinän lävitse.

Onneksi ei ole tarvinnut asua tuollapäin enää vuosiin. Oli aina kammottava paikka asua.

Ei ole kummitusjuttu, mutta muuten pelottava tilanne. Olin tänä kesänä töissä keskellä ei mitään pitkän metsätien varressa. Kännykästä loppui epähuomiossa akku, no en murehtinut asiaa. Kurotin ottamaan korkealla olevaa tavaraa, kun tunsin pohjelihaksen yhtäkkiä repeävän. Ei ole ensimmäinen kerta, joten en murehtinut liikaa. Koitin tulla alas ja eri jalan lonkassa tuntui sietämätön kipu, jalka petti alta. Tuntui että koko kroppa pettää kerralla. Sain jotenkin hilattua itseni makuulle ja siinä muurahaisten kävelyä katsellessa pohdin miten hitossa pääsen täältä pois, ohikulkijoita ei välttämättä ole koko päivänä. Meni sitten hermot hyttysiin ja sisuunnuin ja ryömin autolle, jotenkin sain itseni penkillekin ja suurella kiroilulla ajettua pois sieltä. Mutta oli tosi pelottavaa, kun kaikki liikuntakyky tuntui menevän yhtäkkiä.

Heräsin  huutoon, laukauksiin ja hevosten hirnuntaan. Tajusin muutaman kauhun sekunnin, joiden aikana harkisin ryömiväni sängyn alle,  jälkeen että ei täällä nyt hevosia ole ja   tuskin kukaan ampuukaan. Tv oli mennyt päälle äänet ihan täysillä ja siellä oli joku länkkäri menossa! Kissa perhana oli tallustellut kaken päällä :D

Heräsin yöllä naama lähes kiinni seinässä ja näin, kun joku p*l*unnäköinen ötökkä vilisti seinän halki parin cmn päässä mun naamasta. Lisäksi hämähäkkejä tai pieniä kovakuoriaisia löytyy asunnostani harva se päivä. Viimeisin tuttavuus oli eilen illalla listaa pitkin ryöminyt 3-4cm pitkä tumma torakka. Siivoan säännöllisesti, ja epäilenkin ötököiden tulevan reepsottavien listojen alta. Kuvottaa miettiä, milloin herään joku torakka naamalla tms

Kun  aloitin yläasteen kävelin kouluun läheisen ok-talo alueen läpi. Pian huomasin saman, keski-ikäisen miehen seuraavan aina minua. Aluksi luulin että on vihainen oikomisestani (vaikken edes mennyt kenenkään tontin läpi) mutta mies ei koskaan puhunut minulle, ilmestyi vain perään kuin varjo ja varjosti kunnes koulu tuli näkyviin.  En alkuun piitannut koko tyypistä, kunnes mies kerran koulunpäivän jälkeen ilmestyi kotipihalleni ja katseli ikkunoita (kerrostalo) kuin etsien! Aloin kulkea kouluun toista reittiä.

Parikymppisenä työstressi ja niskajumi aiheuttivat pahoja nielemisvaikeuksia, usein päädyin kahvinkin sylkemään henkeä haukkoen ja  koristen  pitkin  pöytää. Kerran sitten olin tilannut pitsaa, katsoin leffaa ja äkkiä pitsanpala oli  kiinni kurkussa, juoksin paniikissa parvekkeelle  ja kompastuin jolloin tukos irtosi. Laihduin tuolloin hurjasti  kun en uskaltanut syödä  oikein mitään.  Onneksi kuntosalilla treenaus auttoi.

Tämäkin saattoi johtua sressistä (ja viinistä!), mutta toisalta paikkana oli silloisen poikakaverin kommuunikämppä jossa tunnetusti tapahtui   outoja. Olin vessassa laittamassa hiuksia ja tarkistin käsipeilin kautta miltä hiukseni näyttävät takaa, kun isommassa peilissä heijastukseni käänsi päätään eri suuntaan, vaikea selittää mutta liike ei ollut luonnollinen vaan heijastus eli "omaa elämäänsä".   En käyttänyt sitä vessaa enää kuin kirjaimellisesti äärimmäisessä hädässä.

Koppis kirjoitti:

Heräsin yöllä naama lähes kiinni seinässä ja näin, kun joku p*l*unnäköinen ötökkä vilisti seinän halki parin cmn päässä mun naamasta. Lisäksi hämähäkkejä tai pieniä kovakuoriaisia löytyy asunnostani harva se päivä. Viimeisin tuttavuus oli eilen illalla listaa pitkin ryöminyt 3-4cm pitkä tumma torakka. Siivoan säännöllisesti, ja epäilenkin ötököiden tulevan reepsottavien listojen alta. Kuvottaa miettiä, milloin herään joku torakka naamalla tms

Oletko harkinnut tuholaistorjuntaa? Torakat leviää helposti koko taloon ja muiden kiusaksi.

Asutaan yli satavuotiaassa talossa maalla. Aavistelin jo ennen muuttoa että täällä varmaan "vähän kummittelee", mutta paikka tuntui kutsuvalta ja kodikkaalta, joten päätin että mahdollisten outojen ilmiöiden kanssa pärjää ottamalla kylmähermoisen "hmm mielenkiintoista" -asenteen.

Aavistukseni osui ihan oikeaan ja vuosien varrella olemme miehen kanssa saaneet ihmetellä yläkerrasta kuuluvia yöllisiä askeleita ja huonekalujen siirtelyä (mies on noussut välillä katsomaan mikä siellä rymyää, jolloin tulee hiljaista ja kaikki on paikallaan) sekä itsekseen liikkuvia esineitä. Ei mitään suurta tai särkyvää, kerran katselimme kun sohvan istuinosalla lojunut kirja liukui siitä lattialle ja toisinaan joltain hyllyltä, pöydältä tai takanreunalta on yksittäinen esine tipahtanut ilman näkyvää syytä. Naureskelemme yhdessä näille "kotikummituksemme" tempauksille.

Yksin ollessani pisti kerran kuitenkin jännittämään kun myöhään illalla ulkoeteisen ovesta kuului koputus. Siihen ei pääse kulkematta ensin ulko-ovesta, joka oli lukittuna. En avannut. Vähän ajan kuluttua tästä alakerran toisesta päästä kuului ääntä joka muistutti kaukaista miesäänen puheensorinaa. Marssin huoneeseen josta ääni kuului ja jännittyneen kiukustuneena karjaisin että "Ja nyt sitten loppuu tämä mun pelottelu, kiitos!!". Sain olla rauhassa siitä eteenpäin. Vastaavia pelotteluja ei ole myöskään sen koommin tapahtunut. Jälkikäteen naurattanut ajatus kuinka hullulta olisin varmaan ulkopuolisen silmiin näyttänyt huutaessani yksin tyhjälle talolle 😅

Up

Taloon tuli ikkunasta vieras, agressiivinen kissa joka koetti hyökätä ensin kanini kimppuun ja  sitten nilkkoihini kiinni. Olin 16. Lopulta sain kissan mopin avulla nalkkiin vessaan ja soitin äidilleni, joka soitti eläinsuojeluun. Kissaa tullut hakemaan hentoinen nainen ei kyennyt tekemään sille mitään ja soitti apuun jonkun äijän, joka tuli rukkaset käsissä tunkemaan kissan kantokoppaan. En tiedä mitä kissalle kävi, luulen että nukuttivat ikiuneen.

Mitään erityisen pelottavaa ei ole tapahtunut, mutta tässä muutama. 

Olen kärsinyt pahasta unettomuudesta, ja joskus 17-vuotiaana en saanut lähes viikkoon nukutuksi ollenkaan. Olo oli aika kauhea, kuten arvata saattaa. Kaikki kulminoitui siihen, että yhtäkkiä oksensin ja samalla toinen puoli kasvoistani alkoi värähdellä oudosti. Sitä kesti useita tunteja ja pelästyin, koska luulin saavani aivohalvauksen nukkumattomuuden takia. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin, sain ensiavusta rauhoittavat tabletit omien unilääkkeitteni päälle, eikä vastaavaa ole tapahtunut. 

Mieheni oli matkoilla, joten olin yksin viikonlopun kotona. Vedin kännit lauantai-iltana, ja sunnuntaina heräsin oven narinaan. Säikähdin ensin, koska luulin, että joku liikkui asunnossa. En ollut kuitenkaan niin päissäni, ettenkö olisi muistanut, että olen yksin kotona. Nousin, ja pääsin syyllisen jäljille nopeasti, kun löysin lemmikkini käytävältä oman huoneensa oven edestä. Olin ilmeisesti jättänyt illalla huoneen oven raolleen, ja pikku otus oli karannut sieltä ja saanut oven narisemaan. Silti oli aika pelottavaa herätä siihen, että joku liikkuu asunnossa, varsinkin dokaamisen jälkeen...

Ensimmäisiä kokemuksia oli kun autossa meni radio itsekseen päälle. Monesti kappaleet ovat vaihtuneet lennosta itsekseen kotonakin riippumatta millä kuuntelee, on aiheuttanut ihmetystä vieraissa joskus.

Suihkusta tullessa oli stereot menneet päälle, volume täysille ja siihen aikaan sattui juuri tulemaan black metallia kyseiseltä radiokanavalta.

Meillä on pieni kasvihuone terassilla joka liikkui kerran itsekseen n. metrin verran käydessäni röökillä. Silloin ei tuullut eikä ketään ei ollut lähimaastossa, liike oli muitenkin nopea ja siitä kuului vielä raahausääni

Kerran peili alkoi jotenkin taittamaan naaman kuvaa jotenkin oudosti, jäin sitä ihmettelemään ja yhtäkkiä siinä näkyi nuori poika joka kai näki minutkin kun säikähti ja juoksi pois.

Lähistöllä palvelutalosta oli kadonnut nainen. Siitä oltiin puhuttu kylillä kun oli kadonnut ihan lähialueella. Oli jo syyspimeää ja katoamisesta muistaakseni muutama viikko.

Mies oli yövuorossa ja pienet lapset nukkumassa.

Istuin katsomassa telkkaria.

Ikkunaan koputettiin. Naisääni huhuili nimeä, jota kellään tutulla ei ole. Jähmetyin paikalleni, kaihtimet olivat kiinni. Nainen kiersi etuovelle ja käänsi kahvaa useaan kertaan.

Jotenkin menin niin puihin että en pystynyt tekemään mitään.

Vasta myöhemmin yhdistin tuon tapahtuman kadonneeseen naiseen, koska en ymmärrä kuka edes kännissä olisi etsinyt jotain tuntematonta ukkoa kahden pikkulapsiperheen paritalosta syrjäisellä metsäalueella.

Muistaakseni kadonnut löytyi vasta seuraavana kesänä hukkuneena.

Liian paljon kerrottacaa, koska tenvana aina sai pelätä. Pelottavinta ? tiedä siitä sitten ehkä se kun meinaa kokoajan tukehtua ja kun saa tapeltua siitä irti on liian väsynyt. Ja se alkaa uudestaan ja uudestaan. Mutta toisaalta se on varmaan lhimpänä paniikkia, ei pelkoa. Tiedäsitten onko sekään pelkoa vai paniikkia kun joutu muiden kitumista kuuntelemaan eikä asialle mitään voi...