Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Vierailija kirjoitti:

Delirium tremens-kohtaukset ovat olleet pelottavimpia.

Hei juoppohullu, puhutaanko taas sitä Suomea.

Olin aikoinaan töissä erään firman tehtaanmyymälässä joka sijaitsi keskellä metsää. Toki parin kilsan päästä alkoi asutusalue kauppoineen, mutta työpaikkani pihaan johti valaisematon metsätie ja ympärillä oli pelkkää metsää. Oli kuulkaa kuumottava paikka syyspimeillä!

Kerran sitten olin illalla myöhään yksin töissä, minulla oli liukuva työaika. Äkkiä kuulin summerin äänen mikä tarkoitti että joku soitti ovikelloa, ulko-ovi oli siis aina lukossa. Joskus asiakkaat hakivat tuotteensa paikan päältä, mutta kello oli tosiaan jotain 22 illalla..

Menin katsomaan ja oli aika hermostunut fiilis, kun ovilasin läpi koitin tähyillä ulos pimeään että kuka siellä on, enkä nähnyt ketään.

Sillä hetkellä olin iloinen että työpisteeni oli toisessa kerroksessa ja ulko-ovi lukossa!

Mutta enhän minä sinne koko yöksi voinut jäädä ja "kuset housussa" juoksin autolleni.

Etsin takaoveltani alkavan kuusimetsän pimeydestä murhattavana kirkuvaa teinityttöä jonka huudon kuulin taloon sisälle asti. Olin asunut talossa alle viikon, kello oli hieman yli yksitoista illalla.

Onneksi soitin paniikissa ensin isäpuolelleni ennen hätäkeskusta.

Ne kirkuvat teinitytöt olivat kiimaisia kettuja! :D (kuuntele youtubesta vixen call).

Pelotti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli yksi juttu mieleen, jota olisin voinut pelästyä, koska pelästyn milloin mitäkin ja mielikuvitukseni on kovin vilkas, mutta jostain mystisestä syystä en pelännyt. Kuitenkin juttu meni niin että istuin keittiönpöydän ääressä ja näpräsin kännykkääni. Lapseni nukkui pinnasängyssä toisessa huoneessa ja olimme siis kaksin koko talossa. Yhtäkkiä siinä kännykkää selatessani tunsin kun meidän koira tönäisi mua pöydän alla reiteen. Samalla sekuntilla tajusin että koirahan on ulkona. Toisella sekunnilla päättelin että sitten sen on pakko olla lapseni ja heti tämän ajatuksen loppuun tajusin että sehän on pinnasängyssä. Sitten jo näinkin pöydän alle -ja siellähän ei ollut sitten yhtään mitään. Katselin vielä tarkemmin pöydän alta ja ympäriltä että onko se koira kuitenkin päässyt sisälle omin neuvoin. Ei ollut. 

En tiedä mikä mahtoi mua jalkaan tönäistä, ehkä se oli joku lihaskramppi? Vaikka mulle ei sellaisia ole tainnut koskaan tullakkaan. Kipeää se ei tehnyt vaan nimen omaan tuntui hellältä tönäisyltä. 

Kuitenkin tämä kosketus ei mua jostain syystä pelottanut. Jos tämä oli joku henkimaailman juttu niin sitten se ainakin oli kovin lämminhenkinen tapaus ja mun puolellani. Sellainen olo siitä tuli.

Olen tuntenut samanlailla ja päätellyt että edesmenneet koiramme käyvät moikkaamassa ♡

Samanlainen kokemus. Kun kissoistani aika jätti, tunsin pari kertaa sängyssä maatessani kissat selvästi jalkojani vasten. Tunsin, kun ne kävelivät sängyllä, ja kävivät levolle. Tämä ei ollut kuitenkaan ahdistava kokemus, vaan jotenkin lohdullinen. Kävivät varmaan vielä rajan takaa moikkaamassa. ❤️

En tiedä, voisiko selittyä jonkinlaisella lihasmuistilla.

Katsoin myöhään illalla tv:stä jotain ohjelmaa jossa tutkittiin kummitteluilmiöitä, mies telkassa hoki "anna meille merkki" ja samassa joku koputti pääni vieressä olevaan ikkunaan ! Kirkaisin ja läikytin teet syliini. Kun lopulta avasin sälekaihtimet, en nähnyt muuta kuin pimeyttä. Luultavasti joku vain pilaili mutta kummitusohjelmien katsominen loppui omalta osaltani!

Kerrostaloasunnossa, jossa asun, on "etätyöhuoneeni" ovi sellainen liu'utettava haitariovi tai miksikä sitä kutsutaan. Silloin tällöin, kerran tai kaksi kuussa, ovesta kuuluu kevyt kops tai läps, hyvin hyvin hyvin vaimeasti, ikään kuin joku työntäisi sen kiinni asti ovikarmiin, tai ehkä avaisi aavistuksen (myös avatessa oven haitarinpalkeet päästävät samanlaisen äänen). Ovi on selkäni takana, ja kun äänen kuulen, käännyn katsomaan liikkuuko se, huojuuko tai jotain. 

Pelännyt en ole koskaan, koska uskon tietäväni kuka siellä on joka ovea kolauttelee. Edesmennyt läheiseni.  Oven kolahtelu (tai kuvittelemani ääni) alkoi jonkin aikaa läheiseni kuoleman jälkeen. 

Olen yrittänyt myös järkeillä asiaa. Kerrostalomme sijaitsee hiekkaisen kukkulan tai kumpareen päällä, ja ehkä aika on tehnyt tehtäväänsä, ja talo liikkuu pikkupikkuhiljaa, ja jonkinlaiset jännitykset purkautuvat saaden aikaiseksi pieniä muutoksia ja liikkumista talon rakenteissa, jotka sitten vaikuttaisivat niin, että huoneiston talorunkoon kiinnitetyt ovet, ikkunat ja muut aina silloin tällöin narahtelevat tai kolahtelevat. 

Vaikea sanoa mistä on kyse.

Siivosin aikoinaan kerrostalojen rappuja ja työ venyi monesti iltaan asti kun kiisin kohteesta a kohteeseen b.  Kerran sitten siivosin taloja joiden rappuja yhdisti käytävä. Käytävän valossa oli jotain vikaa ja se räpsyi. Olin siirtymässä rapusta toiseen ja olin melkein käytävän päässä kun katsoin jostain syystä taakseni. En ollut kuullut oven käyvän mutta käytävällä seisoi ihmishahmo, sen räpsyvän valon takia en erottanut kunnolla muuta kuin mustan hahmon. Hahmossa oli kuitenkin jotain hassua. Kun tuijotin sitä se alkoi tulla kohti omituisessa kyykkyasennossa kuitenkaan juoksematta, en osaa selittää. Mitään ääntä ei kuulunut vaikka tuollaisessa kellarikäytävässä tömisee ja kaikuu. Pakokauhun vallassa juoksin viimeiset askeleet rappuun vievälle ovelle.

Pari viikkoa myöhemmin olin taas samassa kohteessa. Satoi vettä joten päätin pelosta huolimatta käyttää tätä sisäkäytävää. Kun avasin käytävään johtavan oven, takana oli tietenkin pimeää sillä valo ei toiminut liiketunnistimella.  Astuin toinen jalka kynnyksen yli hapuillen katkaisijaa. Kun sormeni koskettivat katkaisijaa, kuulin läheltäni "Gyääh" äänen kun joku olisi tukehtumassa. Järkyttyneenä hyppäsin taaksepäin . Tiesin, että sitä käytävää en kulkisi enää edes pyssyllä uhattuna!

minulle tapahtui sama.kun uskalsin mennä katsomaan,niin hiiri oli mennyt tiskipöydällä olevaan pesuvatiin jossa astioita liossa ja siellä kilisytti :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asuimme amerikassa ollessani lapsi. Kerran kävelin kaverin luonta kotiin,  ei ollut pitkä matka ja minut pysäytti raskaana ollut nainen joka kertoi koiransa karanneen eikä hän saa sitä kiinni. Nainen osoitti yhteen pensaikkoon että koira juoksi tuonne... naisessa oli mielestäni jotain kummaa mutta  auttavaisena lapsena  kävelin kuitenkin pensaita,  jolloin nainen tuli taakseni ja koetti tönäistä minut sinne hiivatin puskaan. Pääsin irti ja näin että naisen maha "tipahti" osittain pois paidan alta, se pelästytti minut pahemmin kuin  mikään ja juoksin kirkuen kotiin. Myöhemmin olen tajunnut että sen täytyi olla feikkivatsa.

Miksi nainen esittää raskaana olevaa ja houkuttelee lapsen pensaikkoon? Odottiko siellä joku, apuri? Vai oliko naisella vain tm-ongelmia ja aikoi tuupata  minut lujaa  pensaikkoon niin, että saisin naarmuja ja pelästyisin?

Liekö ollut jokin kidnappauskuvio. Hyvä kun pääsit karkuun.

Kyllä, tuo on vanha temppu. Lapsia houkutellaan metsikköön tai johonkin muualle syrjemmälle sillä verukkeella, että koira on muka karannut ja lasta pyydetään auttamaan sen etsimisessä. Sitten napataan autoon ja ajetaan pois. Ovelalta sieppaajalta ei mene tuollaiseen kuin muutama sekunti.

Jenkeissä on moni lapsi noin napattu, monia ei ole koskaan löydetty.

Muutettiin uuteen asuntoon, uusi kerrostalo kysessä. Aloin nähdä öisin ihmisiä makuuhuoneessa. Heräsin ja sängyn vieressä istui joku nuori nainen tai sängyn päässä seisoi laitapuolenkulkijan näköinen mies. Olin ihan hereillä ja herätin miehenkin joskus ja kysyin, eikö hän näe samaa. Ei nähnyt. Ei ollut edes pelottavaa jotenkin, enemmän outoa ja hämmentävää. Yhden ystäväni ystävä on perillä yliluonnollisista asioista ja hän tuli meille. Rukoilimme yhdessä Isä meidän rukousta huoneessa. Näyt loppuivat. En tiedä olinko sekoamassa silloin vai mistä oli kyse. 

Lapsena istuin olohuoneessa ja mietin, mitä jos rullaverho lähtisi itsestään ylös. Samalla hetkellä verho pamahati äänekkäästi ylös. Oli ahdistava kokemus. Muutenkin siinä talossa tapahtui monenlaista outoa, erityisesti veljelleni. Hän kertoi samaa kuin täälläkin joku: asuntoon tuli outoja ihmisiä, eikä hän voinut tilanteelle mitään, autolla tulivat paikalle ja ovesta sisään, ainakin joku vanha nainen oli seurueessa, muuta en muista.  Oli silloin kotona kipeänä, ehkä kuumeharha, mutta veljelleni todellinen ja pelottava kokemus. 

Up

Muutin vaikeasti masentuneena,  juuri 19 täyttäneenä teininä omaan asuntoon kun minut käytännössä potkaistiin ulos. Öisin näin  tupakalla tuuletusparvekkeella ollessani pienen mustan ihmishahmon juoksevan ees taas parkkipaikalla, postiluukusta kurkisteltiin ja kuiskittiin jotain tai  naurettiin ilkeästi,  usein heräsin unesta täysillä soivaan black metal- musiikkiin joka loppui kun nousin sängystä eikä ilm. häirinnyt muita asukkaita. Aina myöhään illalla/öisin. Lopulta heräsin siihen että sänkyni ylle oli kumartunut  pitkä musta punasilmäinen hahmo, joka sanoi "Sain sinut!"

Luultavasti olin tuolloin jollain tavoin psykoottinen, sillä oltuani pakkohoidossa osastolla kolme viikkoa ei kodissani enää kummitellut. Mutta minulle kokemukset olivat todellisia ja karmeita.

Olin yksin sukuni mökillä yötä, seuraavana päivänä oli tulossa mieheni. En mieluusti ole mökillä yksin, koska mielikuvitus on vilkas ja mulla on pelottavia kokemuksia entuudestaan.

Koko iltapäivän mulla oli epämiellyttävä olo. Ulkona satoi. Oli tunne, hyvin vahva, etten ollut talossa yksin, että joku seuraa tai kyttää koko ajan, pahantahtoisesti. Kuulostaa vainoharhaiselta, mutta en ole sellainen. Yritin karistaa sitä tunnetta järkeilemällä.

Istuin ruokapöydän ääressä kirjoittamassa, ja mietiskelytauon aikana otin viereisen tuolin selkänojasta kiinni ja vedin sitä taaksepäin. Olin varmaan hermostunut, mutta keikutin sitä tuolia siinä miettiessäni. Sitten jysähti, tuoli pamahti alas, kuin joku olisi siihen istunut vihaisesti ikäänkuin sanoen, että lopeta sen tuolin keikuttaminen. Kylmä jää meni lävitseni. Tiesin, ettei tuoli pamahtanut paikalleen, koska otteeni irtosi, ei se irronnut, vaan se todella painettiin alas voimalla. Tätä on vaikea selittää. En pystynyt hetkeen tekemään mitään. Olin aivan jähmettynyt.

Tuntui ihan siltä, että se 'en ole yksin'-fiilis sai tällä tavalla vahvistuksen.

Koko yön pidin yölamppua päällä ja katsoin Netflixiä, kunnes aamu sarasti ja uskalsin alkaa nukkumaan.

Olin kotikerrostalon alakerran saunassa lauantai-iltana ja jätin oven lukitsematta, koska miesystäväni oli tulossa töistä vähän myöhemmin ja tulossa suoraan saunatiloihin.

Istuin yksin lauteilla ja valot sammuivat. Löylyhuoneessa ei ollut ikkunoita eli oli aivan pimeä. Alkoi kuulua hiljaista, tukahdutettua hihitystä. Olin aivan raivona ja huusin miesystävälleni, että lopettaisi leikkimisen. Ei lopettanut ja olin jo tavallaan tajunut, että ei kuulostanut yhtään mieheltäni. 

Hiivin pukutilaan laittamaan kylpytakin päälle ja kuulin edelleen ääniä käytävältä (väestönsuoja- ja kellaritilat samalla käytävällä, ei ketään liikkeellä lauantai-iltana). Olin aivan paniikissa. 

Käytävän oven kahva lähti painumaan alaspäin. Tässä vaiheessa pakokauhu jotenkin väistyi ja kylmä järki tuli päähän: Odotin ovella, että kahva oli niin alhaalla, että salpa vapautuu (tämä tuntui kestävän ikuisuuden!) ja kun se oli kokonaan alhaalla, runttasin oven auki täydellä voimalla, jolloin sen takana ollut mies jäi oven ja käytävän päädyn väliin ja itse pääsin juoksemaan kohti hissiaulaa. Tavarat jäi, olin aivan shokissa ja soitin miehelleni, joka oli vielä matkalla. Tämän jälkeen en enää saunaa käyttänyt ja sitten siitä jo muutettiinkin. Olin niin lukossa tilanteesta, etten tajunut edes soittaa poliisia, eivätkä he olisi ehtineetkään, koska mieheni tullessa paikalle, ketään ei enää saunatilassa ollut.

Jos jollekin jäi kaihertamaan: Sauna oli kaksipuolisella pukutilalla ja tämä tilaan tullut mies oli sammuttanut saunan valot toisen (tyhjillään olleen, lukitsemattoman) pukutilan kautta.

Hyi helkkari, vieläkin puistattaa.

Olin 90-luvulla reissussa Etelä-Amerikassa Perun pääkaupungissa Limassa. Yhdessä äitipuoleni kanssa lähdimme taksilla 20 kilometrin matkalle toiseen majapaikkaan. Matkalla taksikuski sanoi vievänsä äidilleen paketin, sillä hänen äitinsä asui reitin varrella. Ajoimme pimeälle tielle. Taksikuski nousi autosta ja lähti yhden talon ovelle. Äitipuoleni kanssa avasimme taksin takaovet valmiina juoksemaan läheiselle isolle tielle. Talon oven avasi vanhempi naisihminen. Taksikuski palasi autoon ja jatkoimme matkaa. Sydän jyskytti koko loppumatkan varsinkin, kun olin kuullut perulaisilta juttuja, että ihmisiä kidnapataan ja heiltä poistetaan sisäelimiä myymisen takia.

Eron jälkeen halusin ottaa ekan kämpän jonka sain ja kaupunki tarjosi 3h+keittiö asuntoa vähän huonomaiselta asunalueelta. Kerrostalo oli harmaa, synkkä ja jotenkin luontaantyöntävä, mukana ollut veljeni kysyi kun lähestyimme taloa "Tuntuuko sustakin että meitä katsotaan?" Myönsin että tuntuu. Ikkunoissa ei näkynyt ketään ja klo 10 aamulla suurin osa asukkaista varmaan oli töissä (tai nukkui krapulassa!) mutta silti tarkkaileva tunne oli voimakas. Asunto oli ihan ok ja totesin että otan sen.

Muuttopäivänä joku kurkisteli viereisen asunnon postiluukusta, en kiinnittänyt huomiota vaan ajattelin että lapsi.. sain tavarat sisään  ja aloin asettua kodiksi. Aina poistuessani viereisen asunnon postiluukku raottui ja ihmettelin, kun en kuullut sieltä lasten ääniä tai muitakaan ääniä. Kerran tullessani illalla kotiin ovi oli auki ja koetin huudella suomeksi sekä englanniksi (ovessa oli ulkomaaisen kuuloinen nimi) että ovenne on auki. Ei vastausta ja kun koetin tehdä eteisen valon niin se pamahti ja sammui. Hermot ei  kestäneet mennä pidemmälle  vaan  poistuin sulkien oven takanani,   kävelin omalle ovelleni ja  takaa kuului kun postiluukku taas raottui. Tässä vaiheessa aloin epäillä että onko se  mikään lapsi ja ahdistua, kun jouduin kävelemään tuon oven ohi omalle ovelleni.

Yhtenä yönä myöhään olin tupakalla ja heittelin ajatuksissani semmoista pientä palloa kädessä, ns stressipallo kun se äkkiä lähti kädestäni ja lensi suoraan naapurin parvekkeelle. Ja samassa takaisin. Mitään ääntä en kuullut.  Odotin hetken mutten kuullut parvekkeen oven ääntä, en hengitystä, en mitään.  Koetin kurkkia kaiteen yli ja näin pimeän ikkunaruudun, seuraavana päivänä katsoin samaa ikkunaa pihalta käsin ja totesin ettei siinä tosiaan ole verhoja.

Tuo kumma naapuri teki asumisesta aika hyytävää, mielessäni muotoutui jonkinlainen Klonkkumainen kurkistelija. Asuin asunnossa 2 vuotta enkä koskaan nähnyt tätä yhtä  naapuria tai ainakaan niin, että olisin yhdistänyt tämän salaperäiseksi seinänaapurikseni.

Olin muuttanut ensimmäiseen omaan kotiin, pieneen yksiöön. Minusta oli ihana asua yksin, enkä koskaan pelännyt yksin ollessani, kunnes... heräsin eräänä yönä selkeään naisen ääneen, joka sanoi minulle "Herää ..., tänne tuli joku!" Tunsin hyvin voimakkaasti että pimeässä eteisessä seisoi joku hahmo mutta en uskaltanut käydä tarkistamassa asiaa ja loppuyö meni valvoessa valot päällä. Aamulla kouluun lähtiessä näin hautaustoimiston auton kerrostalon pihalla ja selvisi että naapurini, ihana vanha mummeli, oli kuollut yöllä.

Toinen erikoinen tapaus sattui samana syksynä. Olin silminnäkijä auto-onnettomuudelle, jossa jalankulkija, vanha nainen, jäi auton alle suojatiellä. Pidin häntä sylissäni siinä tiellä kun hän kuoli, ennen ambulanssin tuloa. Mitään ei ollut hänelle enää tehtävissä, vammat olivat niin pahat. Tämän jälkeen asunnossani kulki omituinen, selittämätön tumma varjo omia aikojaan, koirani murisi tyhjille nurkille ja tunnelma asunnossa oli outo ja ahdistava. N. 5 viikon jälkeen varjo katosi ja ahdistava tunnelma loppui. Poliisikuulusteluissa kuulin että onnettomuuden uhri oli haudattu vasta n. 5 viikkoa tapahtuman jälkeen, koska hänellä ei ollut lähiomaisia tiedossa ja niitä oli etsitty ennen hautaamista. Tämän jälkeen ei onneksi enää vastaavia kokemuksia ole ollut!

P.s. outo yhteensattuma oli, että näin tämän vainajan vielä kylmiössä ruumiinavausta odottamassa, kun olimme opiskeluiden vuoksi obduktiota seuraamassa.

Yksin kotona ja vessapaperi loppu juuri kriittisellä hetkellä pyyhinnän alkamisen kynnyksellä. Kääk!

Meidän talossa kummitteli. Rovaniemellä, sodan jälkeen 50 -60 luvulla. Asuin pihahuoneistossa ja pelotti kun jatkuva kaahaus alkoi heti kun sammutin valot. Eteiseen tuli joku vaikka ovet oli lukittuna ulos. Kuulin kun lumi jalan alla narahteli. 

Vasta aikuisena sain selville tuon kummitusjutun. 

Olen nähnyt useasti painajaisia että yritän välttää helvetin tulen/helvettiin joutumisen, näen unta usein että joudun helvettiin.

Silti en osaa enkä jaksa kiinnostua Jumalasta, tämä on outoa ja mysteeriä, koska kuka ikinä haluaisi joutua sellaiseen paikkaan jossa liekit korventaa ja jossa kidutus on ikuista? :(