Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuokrattiin aikoinaan  exän kanssa omakotitalo maalta.  Veden sai katkaistua  samasta tilasta jossa oli öljylämmityskattilakin,  sijaitsi  talon yhteydessä  mutta vaati kulkemisen ulkokautta. Pian muuton jälkeen meille tuli ero ja jäin taloon yksin, minullahan se oli enemmän kokemusta omakotitaloista ja uudisraivaajahenkeä. Yhtenä iltana koetin keittää kahvia mutta vettä ei tullut, hämmästyneenä menin tarkistamaan tilanteen ja totesin että vesi oli kytketty pois päältä. Oli aika karmivaa seistä siinä  hämärtyvän illan keskellä ja tajuta että joku oli  käynyt kääntämässä sen pois, joku ihminen, ei hiiri eikä kummitus vaan elävä ihminen. Pari päivää myöhemmin astuin villasukat jalassa kuistille tupakalle mennessä lasinsiruihin enkä ymmärtänyt yhtään, mistä ne olivat tulleet.  Mietin että jonkun oli täytynyt tuoda ne vai olinko sekoamassa? Kuka nyt toisi lasia toisen kuistille? Aloin myös kuulla öisin kummallista musiikkia ulkoa.

Myöhemmin selvisi, että kiusantekijä oli exäni. En todellakaan olisi uskonut siitä miehestä sellaista!

Mikä ihme  voi olla ihmisen  motiivi tuollaiseen? Halusiko että pakkaat laukkusi ja syöksyt hänen syliinsä vai mitä vattua?

En todellakaan tiedä! Oli kylmäävää tajuta ihan silmiin katsomalla että tämä ihminen ei ole enää henkisesti tasapainossa, oli täysin eri henkilö kuin se kenen kanssa olin asunut. Tuntui että oli jopa jonkinlaisessa pysykoosissa.  Valot paloi, mutta ketään ei ollut kotona.

Todella kylmäävää kaikkineen! Keskustelitko exän kanssa vai miten lopulta selvisi, että kiusantekijä oli hän?

Kaveri oli ollut kylässä ja lähti ajelemaan kotiinsa melko myöhään, laittoi sitten viestin että "Pekka" on muuten  tulossa sinne päin! Ihmettelin asiaa koska klo oli noin 23, olimme keskellä maaseutua eikä exän kanssa oltu sovittu mitään. Soitin ja kiisti ensin asian mutta sitten sanoi olleensa "nurkilla". Seuraavana aamuna havaitsin, että oli postilaatikkoni lyöty halki ja siinä vaiheessa palaset loksahteli kohdalleen. Keskustelimme myöhemmin, kahvilassa (koska en uskaltanut pyytää kotiini) ja vaikka ei suoraan myöntänyt mitään tiesin, että  on syyllinen.  

En tiedä, eroko stressasi vai mikä  mutta oli todella epätodellista ja kauhuleffamaista tajuta että oli asunut yhdessä henkilön kanssa joka kykeni tuollaiseen  toimintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koiraa ulkoiluttaessa hullu naapuri hyökkäsi puukko kädessä kimppuun. Pääsin pakenemaan onneksi ennen kuin kävi pahasti.

Kotona yksin ollessa ei ole sattunut mitään.

Unohditko taas kertoa oman osuutesi miksi tein näin? Teit jatkuvasti turhia valituksia vaikka ei ollut hiljaisuus ja pidit minua silmätikkuna vaikka oma koirasi haukkui joka päivä töihin mennessäsi, turhaan täällä jeesustelet, tämä asia on jo selvitetty käräjäoikeudessa.

Turhaan siellä alapeukuttelet, kaikki tietää että oot naapurikyylä ja mä avohoidossa, oikeudessakin ne nauro sille :D

Oli tapaninpäivä. Iskä oli joutunut töihin ja äiti lähti tädille ottaen koiran ja pikkuveljen mukaan, minä jäin kotiin koska oli karmea nuha ja yskä.  Olin noin 12vuotias. Makoilin parvisängyssäni ja luin joululahjaksi saamaani kirjaa kun aloin kuulla miesten puhetta huoneeni oven takaa. Sitten ovi avautui ja vieras miehen  ääni sanoi selvästi "Tyttö näkee meidät" vaikken nähnyt, minun olisi nähdäkseni pitänyt kurkistaa sängyn laidan yli. Ovi sulkeutui. Äiti ja isä kuittasivat tapahtuman unena mutta minä olen varma, että  kodissani oli joku. Kyseessä  oli kunnan vuokrarivari niin olisiko  yksinkertaiseti taloyhtiön huoltomiehet päättäneet tulla tyhjäksi luulemaansa asuntoon? Kun onhan noita sattunut, että asukas löytänyt huoltomiehen kodistaan vaikkei mitään käyntejä oltu sovittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus lukioikäisenä olin yksin kotona ja söin mandariinejä. Yhtäkkiä vedin yhden palan henkeen. En saanut sitä yskittyä ylös enkä nieltyä alas. Se tukki hengitystiet, enkä saanut ilmaa. 

Yritin painella itseä palleaan ja hakata sitä nyrkeillä, mutta se ei auttanut ja tuntui, että pala joutuu vaan syvemmälle. Koitin äkkiä roikkua keittiön penkiltä pää alaspäin ja hyppäyttää vatsapuolta sitä puista istuinta vasten, eikä sekään auttanut. 

Tunsin, miten sydän hakkaa ja verisuonien kohina kuuluu korvissani, silmissä alkoi näkyä erivärisiä palloja ja näkökenttä alkoi kaventua, tulla semmoiset tummat rajat tuli reunoille. Luulin, että tukehdun ja kuolen. 

Lopulta keksin, että juoksen naapuriin, jos siellä olisi joku kotona, tai joku sattuisi olemaan ulkona ja auttaisi minua. Ulko-ovella, kuistin rappusilla jossain kohti pala irtosikin itsestään, ja oksensin siihen rapusille. Putosin polvilleen, vapisin kauttaaltaan ja vedin henkeä niin paljon kuin pystyin ja aloin itkeä. Olin todella kauan tosi säikähtänyt tuosta. 

 

Mäkin oon meinannu ihan samalla tavalla tukehtua mandariiniin, tosin joskus alle 12-vuotiaana. Säikäyttää kyllä ihan kunnolla tollanen. Ei edes hedelmiin voi nykysin luottaa.

Tästä tuli mieleen että opetelkaa ihmiset rakkaat Heimlichin ote!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus lukioikäisenä olin yksin kotona ja söin mandariinejä. Yhtäkkiä vedin yhden palan henkeen. En saanut sitä yskittyä ylös enkä nieltyä alas. Se tukki hengitystiet, enkä saanut ilmaa. 

Yritin painella itseä palleaan ja hakata sitä nyrkeillä, mutta se ei auttanut ja tuntui, että pala joutuu vaan syvemmälle. Koitin äkkiä roikkua keittiön penkiltä pää alaspäin ja hyppäyttää vatsapuolta sitä puista istuinta vasten, eikä sekään auttanut. 

Tunsin, miten sydän hakkaa ja verisuonien kohina kuuluu korvissani, silmissä alkoi näkyä erivärisiä palloja ja näkökenttä alkoi kaventua, tulla semmoiset tummat rajat tuli reunoille. Luulin, että tukehdun ja kuolen. 

Lopulta keksin, että juoksen naapuriin, jos siellä olisi joku kotona, tai joku sattuisi olemaan ulkona ja auttaisi minua. Ulko-ovella, kuistin rappusilla jossain kohti pala irtosikin itsestään, ja oksensin siihen rapusille. Putosin polvilleen, vapisin kauttaaltaan ja vedin henkeä niin paljon kuin pystyin ja aloin itkeä. Olin todella kauan tosi säikähtänyt tuosta. 

 

Mäkin oon meinannu ihan samalla tavalla tukehtua mandariiniin, tosin joskus alle 12-vuotiaana. Säikäyttää kyllä ihan kunnolla tollanen. Ei edes hedelmiin voi nykysin luottaa.

Tästä tuli mieleen että opetelkaa ihmiset rakkaat Heimlichin ote!

Mahdoton sitä on itse itselleen tehdä, jos on yksin.

Vierailija kirjoitti:

Olin yöretkellä laavulla, ja viimeiset nuotiopuut paloivat vähän pätkien: liekki leimahti ja sammui, leimahti uudestaan sammuakseen taas.

Minulla on tapana ennen varsinaista nukkumista levätä selälläni ja rauhoittua. Katselin laavun kattoon heijastuvia välähdyksiä noista nuotion liekeistä kun koin elämäni ensimmäisen unihalvauksen (tila jossa voi nähdä ympäristönsä tai nähdä unta, mutta ei pysty liikkumaan). Tässä unihalvaustilassa näin edelleen laavun sisäkaton välkehtivän mutta lisäksi kuulin lähestyviä askelia. Enkä pystynyt liikkumaan. Mielessä jo häivähti että mihin jätin sen kirveen, että ehtiikö siihen ensin tämä lähestyvä kammotus vai minä, ja kun ei pysty edes sormea liikuttamaan!

Kun unihalvaus helpotti, näin yhä laavun katon välkehtivän mutta en enää kuullut askelia ja pystyin liikkumaan. Oli silti pelottava olo, koska niin moni asia oli samoin kuin tuossa unihalvaustilassa.

Tiätkö että entisajan ihmiset pyysivät maahisilta ja metsän haltijoilta lupaa nukkua metsässä?

”Hyvän maan maahiset, antakaa unta uneksi, levätä levoksi, en taho ijäksi vain ajaksi!”

Vasta pyydettyään lupaa saa nukuttua. Ehket muistanut pyytää :-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus lukioikäisenä olin yksin kotona ja söin mandariinejä. Yhtäkkiä vedin yhden palan henkeen. En saanut sitä yskittyä ylös enkä nieltyä alas. Se tukki hengitystiet, enkä saanut ilmaa. 

Yritin painella itseä palleaan ja hakata sitä nyrkeillä, mutta se ei auttanut ja tuntui, että pala joutuu vaan syvemmälle. Koitin äkkiä roikkua keittiön penkiltä pää alaspäin ja hyppäyttää vatsapuolta sitä puista istuinta vasten, eikä sekään auttanut. 

Tunsin, miten sydän hakkaa ja verisuonien kohina kuuluu korvissani, silmissä alkoi näkyä erivärisiä palloja ja näkökenttä alkoi kaventua, tulla semmoiset tummat rajat tuli reunoille. Luulin, että tukehdun ja kuolen. 

Lopulta keksin, että juoksen naapuriin, jos siellä olisi joku kotona, tai joku sattuisi olemaan ulkona ja auttaisi minua. Ulko-ovella, kuistin rappusilla jossain kohti pala irtosikin itsestään, ja oksensin siihen rapusille. Putosin polvilleen, vapisin kauttaaltaan ja vedin henkeä niin paljon kuin pystyin ja aloin itkeä. Olin todella kauan tosi säikähtänyt tuosta. 

 

Mäkin oon meinannu ihan samalla tavalla tukehtua mandariiniin, tosin joskus alle 12-vuotiaana. Säikäyttää kyllä ihan kunnolla tollanen. Ei edes hedelmiin voi nykysin luottaa.

Tästä tuli mieleen että opetelkaa ihmiset rakkaat Heimlichin ote!

Mahdoton sitä on itse itselleen tehdä, jos on yksin.

Jos meinaa ITSE tukehtua, pitää tehdä näin: https://www.youtube.com/watch?v=Iz8M0UTkvSU&ab_channel=WeirdWorldTv

Ainakin kommenteissa lukee, että moni on tuota testannutkin tosipaikan tullen.

Kiitos tuosta videosta.

Kävin töissä toisessa kaupungissa ja jouduin vaihtamaan bussia siinä välillä. Seisoskelin bussipysäkillä monet kerrat aamuhämärrä, kunnes kerran tajusin erään miehen pyöräilleen juuri hetki sitten ohitseni ja meni taas toiseen kertaan kyttäillen. Samainen mies oli joka aamu klo 7 sitten siinä pysäkin nurkilla pyöräilemässä. Saattoi ajaa mun ohi jopa 3 kertaa samalla kerralla aamulla aina klo 7 nurkilla, kun odotin bussia. Jouduin siis joskus jopa 30 min venaan sitä bussia, kun oli pikkukaupungissa. Onneksi oli melko vilkasta aluetta ja paljon ihmisiä. En tiedä kauanko se äijä oli mua kyttäillyt, kun muistin jokun vanhan ukon ajelleen pyörällä ohi jo aiemman työpaikan nurkilla.  Mies aina kääntyi siinä melko pian mun pysäkin jälkeen ennen risteystä kaupunkiin jatkavaa suojatietä. Mitä hittoa vetää edes takaisin joka aamu eikä jatka kaupunkiin, käänny sairaalalle tai mihinkään, vaan palasi takaisin.

Pari yötä sitten heräsin parin tunnin välein ääneen, joka sanoi jotakin. Alkoi pelottaa ja nukuin huonost, mutta kuvittelin näkeväni unta. Puoli kuuden maissa heräsin taas, mutta nyt kuulin äänen selvästi : low battery. En ollut tiennyt, että yksi palovaroittimista puhuu, kun patterit lopussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus lukioikäisenä olin yksin kotona ja söin mandariinejä. Yhtäkkiä vedin yhden palan henkeen. En saanut sitä yskittyä ylös enkä nieltyä alas. Se tukki hengitystiet, enkä saanut ilmaa. 

Yritin painella itseä palleaan ja hakata sitä nyrkeillä, mutta se ei auttanut ja tuntui, että pala joutuu vaan syvemmälle. Koitin äkkiä roikkua keittiön penkiltä pää alaspäin ja hyppäyttää vatsapuolta sitä puista istuinta vasten, eikä sekään auttanut. 

Tunsin, miten sydän hakkaa ja verisuonien kohina kuuluu korvissani, silmissä alkoi näkyä erivärisiä palloja ja näkökenttä alkoi kaventua, tulla semmoiset tummat rajat tuli reunoille. Luulin, että tukehdun ja kuolen. 

Lopulta keksin, että juoksen naapuriin, jos siellä olisi joku kotona, tai joku sattuisi olemaan ulkona ja auttaisi minua. Ulko-ovella, kuistin rappusilla jossain kohti pala irtosikin itsestään, ja oksensin siihen rapusille. Putosin polvilleen, vapisin kauttaaltaan ja vedin henkeä niin paljon kuin pystyin ja aloin itkeä. Olin todella kauan tosi säikähtänyt tuosta. 

 

Mäkin oon meinannu ihan samalla tavalla tukehtua mandariiniin, tosin joskus alle 12-vuotiaana. Säikäyttää kyllä ihan kunnolla tollanen. Ei edes hedelmiin voi nykysin luottaa.

Tästä tuli mieleen että opetelkaa ihmiset rakkaat Heimlichin ote!

Mahdoton sitä on itse itselleen tehdä, jos on yksin.

Jos meinaa ITSE tukehtua, pitää tehdä näin: https://www.youtube.com/watch?v=Iz8M0UTkvSU&ab_channel=WeirdWorldTv

Ainakin kommenteissa lukee, että moni on tuota testannutkin tosipaikan tullen.

Meinasin skidinä n. 8 v tukehtua nakinpalaseen ottaessani välipalaa koulun jälkeen ennen kuin oli ketään kotona. Vedin muistaakseni hirveässä nälässä paketista kylmää nakkia naamaan ja samaan aikaan sitten aivastus/yskäkohtaus (astma lapsesta saakka) Hitto mikä tunne kun oikeasti luulin kuolevani tai tukehtuvani! En saanut henkeä, pala ei liikkunut mihinkään vaikka miten yskin ja kakosin vedet silmissä, lopulta irtosi kun heitin itseäni selkä edellä seinään voimakkaasti, nakki lensi kurkusta kaarella ja oksensin keittiön matolle. 

Pienestä oikeasti joskus on kiinni, mua ei olisi ollut auttamassa ketään pariin tuntiin ellen olisi itse osannut tehdä mitään. Vanhemmille kiva töistä tervetulotoivotus moi sun lapsi muuten juuri tukehtui nakkiin (yrjöt lattialla, lapsi kirjoittanut raahustavin kirjaimin notelapulle "oli nälkä") 😂😂

Olin silloin nuorempi ja asuin ensimmäisessä omassa kodissa. Valvoin myöhään katsellen telkkaa ja kello taisi olla lähempänä yhtä kun viimein sammutin tv:n, pesin hampaat ja ryömin sänkyyn. En ollut vielä ehtinyt nukahtaa kun tyynyni putosi, osui lampun valokatkaisimeen ja napsautti valon päälle, hihitellen kurkotin ottamaan tyynyn ja sammuttamaan valon. Hilpeyteni katkesi kun  miesääni  toisti kikatukseni ivalliseen sävyyn.. ja asuin yksin!  Kahmaisin  tyynyn, jätin valon päälle ja menin peiton alle piiloon. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tuosta videosta.

Todellakin.

Hienon ihmisen hieno teko!

Up

Teininä keksin mennä lyhyempää reittiä kouluun. Siinä matkalla oli kauppa, ja muutama kerrostalo ja omakotitalo ja näin.

Eräänä päivänä joku mies seuras mua. Ja tää ei oo vitsi, oikeesti, mä vannon.

Siinä hetken käveltyä mukamas sain viestin, ja vilkuilin taaksepäin niin se pysähty. Jatkoin matkaa ja noupeutin askelia, kun vilkaisin nyt kunnolla...

Se mies kiihdytti myös vauhtia, mutta ei sentään juossut. Täs kohtaa olin sillee voi vi###.

Onneks koulu oli ihan siinä vieressä, niin juoksin sinne. Kun katoin vielä suojatielle nii sinne se äijä jäi hetkeks kyttää.

Meinasin jopa näyttää keskaria, koska olin nopeempi ku se possu, anteeks vaan.

Edelleen mietin, että mikä täl miehel oli ongelma?

Jos oli asiaa, kaipasi apua tai ihan mitä vaan ongelmaa miksei suoraan huutanut esim. Pysähdy?

Tosi kiva, kun oot teini, yksin ja silloinkin oli pimeä ja sumuinen syksyn aamu.

Muistan tilanteen hyvin. Ois ollu ees kaveri, nii ei ois nii paljo säikähtänyt välttis.

Up

Asuimme amerikassa ollessani lapsi. Kerran kävelin kaverin luonta kotiin,  ei ollut pitkä matka ja minut pysäytti raskaana ollut nainen joka kertoi koiransa karanneen eikä hän saa sitä kiinni. Nainen osoitti yhteen pensaikkoon että koira juoksi tuonne... naisessa oli mielestäni jotain kummaa mutta  auttavaisena lapsena  kävelin kuitenkin pensaita,  jolloin nainen tuli taakseni ja koetti tönäistä minut sinne hiivatin puskaan. Pääsin irti ja näin että naisen maha "tipahti" osittain pois paidan alta, se pelästytti minut pahemmin kuin  mikään ja juoksin kirkuen kotiin. Myöhemmin olen tajunnut että sen täytyi olla feikkivatsa.

Miksi nainen esittää raskaana olevaa ja houkuttelee lapsen pensaikkoon? Odottiko siellä joku, apuri? Vai oliko naisella vain tm-ongelmia ja aikoi tuupata  minut lujaa  pensaikkoon niin, että saisin naarmuja ja pelästyisin?

Vierailija kirjoitti:

Asuimme amerikassa ollessani lapsi. Kerran kävelin kaverin luonta kotiin,  ei ollut pitkä matka ja minut pysäytti raskaana ollut nainen joka kertoi koiransa karanneen eikä hän saa sitä kiinni. Nainen osoitti yhteen pensaikkoon että koira juoksi tuonne... naisessa oli mielestäni jotain kummaa mutta  auttavaisena lapsena  kävelin kuitenkin pensaita,  jolloin nainen tuli taakseni ja koetti tönäistä minut sinne hiivatin puskaan. Pääsin irti ja näin että naisen maha "tipahti" osittain pois paidan alta, se pelästytti minut pahemmin kuin  mikään ja juoksin kirkuen kotiin. Myöhemmin olen tajunnut että sen täytyi olla feikkivatsa.

Miksi nainen esittää raskaana olevaa ja houkuttelee lapsen pensaikkoon? Odottiko siellä joku, apuri? Vai oliko naisella vain tm-ongelmia ja aikoi tuupata  minut lujaa  pensaikkoon niin, että saisin naarmuja ja pelästyisin?

Liekö ollut jokin kidnappauskuvio. Hyvä kun pääsit karkuun.

Olin nukahtamassa kun aloin kuulla päässäni kovaa repivää ääntä, kuin kankaaseen tarranutta teippiä irrotettaisiin tms ja säikähdin täysin valveille. Luulin saaneeni tyyliin aivohalvauksen  vaikka koetin järkeillä että se oli varmaan joku outo unihäiriö ja kävelin pimeään keittiöön juomaan mehua ennenkuin koettaisin uudestaan nukkua.  Olin juuri saanut mehua lasiin kun kuulin, miten joku otti tuolin pöydän äärestä vaikka asuin yksin. Juoksin paniikissa sänkyyni ja katselin YouTubesta söpöjä eläinvideoita aamuun asti  sillä kun pelkäsin nukahtaa.

Delirium tremens-kohtaukset ovat olleet pelottavimpia.