Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Joku ötökkä päässyt sisälle ampiainen tms. Pelkään siis kaikkia ötököitä kuollakseni.

Illalla joku koputti täysiä terassin oveen ja lähti juoksemaan.

Olin juuri muuttanut pois kotoa ensimmäiseen asuntooni. Yöllä satoi vettä ja ajattelin että aukaisen parvekkeen oven niin raikastuu ilma sisällä. Nukahdin sitten siihen, mutta pian heräsin syystä tai toisesta ja tajusin että asunto on täynnä kirsisääskiä (joita pelkään todella paljon, en oikein tiedä miksi) Niitä oli valehtelematta monta kymmentä.

Koska oli jo yö niin ne kehdannut soittaa 30km päässä asuvaa isääni (uskollista ötököitteni tappajaa) apuun, vaan jouduin itse toimimaan. Muistan kuinka itkin ja yritin huitoa niitä takaisin pihalle. Lopulta keksin omasta mielestäni hyvän idean, huolehdin että makuuhuoneessa ei ollut ötököitä ja laitoin oven kiinni. Jätin parvekkeen oven auki ja toivoin että aamulla kun herään, ötökät olisi lentäneet ulos eikä niitä olisi tullut enempää sisälle. Temppu onneksi toimi.

Tuon jälkeen meni kyllä aika monta kuukautta ennen kuin vakuutuin siitä että kämppä on kirsisääskivapaa.

Hirveetä asua omakotitalossa, varsinkin maaseudulla. Kokemusta on.

Kerrostalossa ei pelota täällä ylhäällä, kun ovetkin on takalukossa.

Varashan tulee jos on tullakseen, mutta silti näin parempi.

Hurjin kokemus naurattaa näin jälkikäteen mutta sinä yönä oli kyllä aivan muu tunnelma. Asuin yksin, ei lemmikkejä. Heräsin säkkipimeässä huoneessa keskellä yötä siihen, että joku tunnusteli kasvojani. Mietin ensin että mitä hittoa ja paniikki yltyi, ja kokeilin kädellä mikä kasvoillani oli, käteni osui viileisiin sormiin. Valtavan karjaisun säestämänä ponkaisin ylös sängystä ja huomasin että toinen käteni oli täysin tunnoton ja puutunut. Olin siis nukkunut huonossa asennossa ja onnistunut sitten puutuneella kädellä osumaan kasvoihini.

Kauhu oli kyllä aitoa.

Istuin olohuoneessa kun kuulin aivan selvästi kissan naukaisevan nopeasti keittiön pöydällä. Mulla on ollut kolme kissaa, mutta jokainen niistä oli jo lopetettu tuohon aikaan. Tuli ihan hirveä olo.

8-vuotiaana lähdin aamulla yksin kävelemään kouluun, matkaa oli noin 2 kilometriä. Ihmettelin miten missään ei näy ketään, mutta jatkoin silti matkaa. Kouluun päästyäni sain kuulla että karhu on kulkenut vapaalla ja poliisit ovat jopa kuljettaneet ihmisiä kotiin ja varoittaneet että ulkona ei saa kulkea. Yleensä meillä oli aina aamuisin televisio tai radio päällä josta tuli uutiset, mutta vanhempani oli sinä aamuna molemmat menneet aikaisemmin töihin enkä minä aamulla ikinä tuijottanut telkkaria tai kuunnellut radiota :D äitini sitten oli töissä panikoinut että minä olen ypöyksin tallustellut kouluun joka oli aivan karhun olinpaikan lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ollut pelottavaa, mutta selittämätöntä. Olin ollut pienehkössä leikkauksessa joulunalusviikolla ja voimia säästääkseni sekä koska raskaita töitä en saanut tehdä, olin päättänyt viettää jouluttoman joulun yksikseni. Istuin siis sohvalla lukemassa ja oli se kohta jouluaattopäivää kun kaikki hulina on jo hiljennyt, autoliikennekin lakannut. Siinä siis istuin, mitään parasetamolia vahvempaa en ollut ottanut. Äkkiä kuulin pääni yläpuolelta kuin hopeisen kellon kirkasta sointia, joka helkkyi muutamia kertoja peräkkäin. Se oli ihana ääni, kirkas ja sointuva. Mitään laitteita tai esineitä ei minulla ole, joista voisi kuulua sellainen ääni enkä asu kerrostalossa. Tuntui, että joulu tuli sittenkin :).

Enkeli :)

Olin teini kun muutimme vanhaan omakotitaloon. Emme olleet asuneet talossa kauaa, kun alkoi tapahtua kaikenlaista. Yksi karmaisivimmista oli se kun yritin erään kerran saada unta. Silmät oli jo kiinni kun havahduin siihen, että kylmä käsi silittää poskeani. Tunsin sen niin hyvin että kylmyys oli käsinkosketeltavaa. Säpsähdin ja pelästyin aivan totaalisesti. En enää nukkunut kasvot huoneeseen päin tuon jälkeen.

Olin kotona yksin omakotitalossa nuorena. Katsoin pitkän käytävän päästä vanhempien makuuhuoneeseen. Yhtäkkiä yksi vaatekaapin ovista aukeaa hitaasti ja kokonaan, hyllyltä nousee lakanakäärö ja tipahtaa pehmeästi tömähtäen matolle. Seison siinä ja tuijotan sitä. Mitään ei kuulu. On kirkas keskipäivä. Sydän otti pari lisälyöntiä. Sitten teen kuten aina säikähtäessäni eli kävelen päin sutta - menen makuuhuoneeseen. Katson kaappia. Katson huonetta. Otan lakanakäärön, ja laitan sen takaisin kaappiin, hyvin tarmokkaasti, sanon ääneen "pysy siinä ja lopeta tuo" ja suljen oven.

Uskon vakaasti että viestintä toimii kummituksiinkin 😁

Vierailija kirjoitti:

täälläkin kokemukset liittyvät noihin pirun lihasrelaksantteihin ja foliopalloihin!

ensimmäinen: olin teini-ikäinen, kun lääkäri määräsi pahaan selkäsärkyyn kipulääkkeiden ohella lihasrelaksantteja. huuhtelin yhden huoneessani alas  kokiksella.. ja seuraavaksi tajusin makaavani selälläni pystymättä edes kättä nostamaan! silmät vain pyöri päässä..

Sirdalud. Never again. Makaat sängyssä ja tunnet miten vajoat syvemmälle, maahan, haudan pohjalle etkä pysty hengittämään. NEVER AGAIN.

Vierailija kirjoitti:

pakko kertoa tämä, vaikka tapahtui miehelle eikä ollut yksin. olimme hotellissa, olin lähtenyt metsästämään yöpalaa ja mies tuijotti telkkaa lasten nukkuessa. kun palasin huoneeseen, mies loikkasi lähes huoneen toiselle puolelle kasvot kalpeina: olin onnistunut saamaan oven auki ,vaikka turvaketju oli kiinni!

 mies oletti minun koputtelevan tullessani, eikä riuhtaisevan tyynesti ovea sepposen selälleen :D

Turvaketjun turvallisuus kannattaa testata ainakin kotona. Mies oli kerran laittanut meillä oveen ketjun kotona ja tulin kotiin kun oli nukkumassa, eikä kuullut rimputteluani. Raivoissani tempaisin ovea ja kas niin irtosi koko vehje ovesta ja minä kävelin sisälle..

Vierailija kirjoitti:

Rakas kissani 17 v kuoli.Pari yötä kuoleman jälkeen,makasin sängyssä nukahtamaisillaan.Keittiöstä kuului murahdus,jonka kissani päästi aina hypätessään alas jostain.Tassuttelun ääni kuului,kun kissa lähestyi sänkyäni,kuten aina eläessään.Makasin sängyssä kauhusta jäykkänä ja kuuntelin.Kissa hyppäsi jalkojeni päälle nukkumaan kuten aina teki.Makasin kaikki ihokarvat pystyssä,enkä uskaltanut liikahtaa,koska se ei voinut olla totta.Kun vihdoin  uskalsin liikuttaa jalkojani,siinä ei ollut mitään.Joku sanoi valveuneksi,mutta tiedän,että kissani  tervehti minua viimeisen kerran.

Kissani ovat kuolleet yli 10 vuotta sitten, mutta käyvät yhä kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Rakas kissani 17 v kuoli.Pari yötä kuoleman jälkeen,makasin sängyssä nukahtamaisillaan.Keittiöstä kuului murahdus,jonka kissani päästi aina hypätessään alas jostain.Tassuttelun ääni kuului,kun kissa lähestyi sänkyäni,kuten aina eläessään.Makasin sängyssä kauhusta jäykkänä ja kuuntelin.Kissa hyppäsi jalkojeni päälle nukkumaan kuten aina teki.Makasin kaikki ihokarvat pystyssä,enkä uskaltanut liikahtaa,koska se ei voinut olla totta.Kun vihdoin  uskalsin liikuttaa jalkojani,siinä ei ollut mitään.Joku sanoi valveuneksi,mutta tiedän,että kissani  tervehti minua viimeisen kerran.

Mulle kävi tätä pitkään kissan kuoleman jälkeen, että kuulin kissan tassuttelua tai tunsin karvapallon pyörivän jaloissa. Mutta joku selitti, että voi johtua siitä, että aivot on niin tottuneet noihin ääniin, joita kuulee päivittäin kotonaan, että kun ne yhtäkkiä katoaa, niin kuulee silti.

Asuin luhtitalon ensimmäisessä kerroksessa ja takapiha oli metsään päin,   kerran yökukkujana olin röökillä noin klo 2 yöllä ja äkkiä metsästä kuului todella paskainen nauru. Yliluonnollista tuskin, mutta kuka nyt  menee pimeään metsään , keskellä yötä, tammikuun pakkasilla, nauraa räkättämään?

Onkohan tuossa ylempänä kyseessä sama naureskelija, joka pelotteli minua teininä?  Semmoinen räkäinen naurunkäkätys vaan läheni ja läheni metsäpolulla eikä ketään näkynyt missään, huusin että haista p""a !  ja juoksin kotiin. Tuon jälkeen en enää oikonut kotiin metsän läpi.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisiällä olen eniten pelännyt kerran kanttarellin haussa. Kello oli jo iltakuusi ja ahneena lähdin hakemaan tutusta paikasta vielä kanttarelleja. Sellaista maaseudun kuusikkoa, jossa yhden kiven ympärillä kasvoi kehänä sienet. Jätin pyörän soratien varteen ja käveleskin paikkaa kohti. Kiven jo näkyessä kuului matalaa, voimakasta murinaa, sellaista kuin olisi isomoottorinen amerikanrauta käynnistetty. Säikähdin vähän, mutta selitin itselleni, että joku lähistön mökkiläisistä käynnisti isoäänisen ajokin. Kun olin kerännyt sienistä osan, kuului muriseva ääni uudestaan. Mielestäni se kuului vastapäisestä kuusikkopehkosta. Totesin, että jokin eläin, mahdollisesti karhu koska Itä-Suomi, käskee minun poistua hyvän sään aikana. Lähdin kävelemään takaisinpäin ja lauloin peloissani virttä! Paniikki häilyi mielessä, mutta juoksemaan en lähtenyt. Mutta pelkäsin todella, että peto hyökkää ja jään sinne metsään kitumaan. Pyörämatka menikin sitten ennätysvauhtia ja taakse vilkuillen.

Niitä amerikanrautoja ei lähimökkiläisiltä löytynyt, tuli tarkistettua.

Saattoi olla susikin tai muu loukkaantunut petoeläin. Metsässä tuo onkin ihan luonnollinen ääni, mutta minä kuulin sen keskellä pohjoissuomalaista kaupunkia kävellessäni autiolla syksyisellä kadulla kohti kotia, juuri kun ohitin puistoa ja leikkikenttää. Niiden ja tien välissä oli iso pensaikko. Kuulin murinan ja katselin ympärilleni, mitään ei näkynyt, vettä vain tihuutti hiljaa. Murina seurasi minua. Kävelin sitten suhteellisen ripeästi puistojen ohitse ja ääni lakkasi kun saavutin kerrostalot.

Kun muutin lapsuuskodistani pois 18-vuotiaana  80- luvun loppupuolella, minua alkoi vainota joku. Tuolloin ei puhuttu stalkkereista ja koetin vain elää tilanteen kanssa, vaikka välillä se oli sietämätöntä!  Esim. kerran olin leiponut piirakan ja vienyt jäähtymään parvekkeelle kun puhelin soi ja  matala ääni kiitti piirakasta, mennessäni  tarkistamaan tilanteen piirakka oli koskematta mutta lumessa isoja kengän jälkiä.  En uskaltanut syödä sitten leipomustani.

Sama matala ääni kuului usein puhelimessa ja kertoi asioista jotka todistivat, että tiesi kuka olin ja näki minut. Aloin pitää verhoja kiinni ja ottaa puhelimen johdon irti seinästä öisin. Sitten tyyppi alkoi jättää lahjoja: parvekkeen pöydältä löytyi  outo röökiaski ja ulko-oveltani ruuskimppu. Vanhempani vitsailivat salaisesta ihailijasta, minua ei hirveästi naurattanut. Kaikista ahdistavin kokemus oli kun palasin töistä vanhainkodista kymmenen jälkeen illalla, valaisematon hiekkatie jonka varrella ei asutusta ja auto alkoi roikkua perässäni (olin siis itse polkupyörällä).

Vainoa kesti lähes kaksi vuotta, sitten jouduin autokolariin serkkuni kanssa ja olin kauan sairaalassa. Ehkä vainoaja löysi uuden kohteen maatessani sairaalassa, tai kuoli. En tiedä eikä kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vanhassa talossa liiketunnistimella toimiva porrasvalo, kun istun iltaisin yksin myöhään katsomassa tv:tä, niin valo saattaa syttyä itsekseen, vaikkei portaissa kävele kukaan.

Luulen, että ihmiset hankkivat näitä liikentunnistinvaloja osittain turvaksi, mutta niistä aiheutuukin vaan enempi päänvaivaa... kun asuin vielä kotona vanhemmilla, heräsin joskus monta kertaa yössä tiirailemaan ikkunoista, mikä sytytti valon. Onneksi sitten asennettiin katkaisijat, joista valot sai kokonaan pois.

Mun vanhemmat asuu maalla omakotitalossa niin, että kovin lähellä ei ole naapureita. Keskellä ei mitään siis, ei katuvaloja tai jalkakäytäviä tai edes asfaltoitua tietä. Kerran nuorempana vielä siellä asuessani olin yksin hereillä koneella ja havahduin siihen, että joku rapisee ulko-ovea vasten — vähän niin kuin kissan kynnet, mutta ääni oli erilainen ja oma kissa nukkui melkein vieressä. Olin ihan paskat housuissa viimeistään sitten, kun alkoi kuulua myös metallin kolinaa. Luulin, että joku tyyppi siellä potkii maitotonkkia/maalipurkkeja/tms. kumoon. Keräsin lopulta kaiken rohkeuden ja menin kurkkimaan ovenraosta (ei ollut ovisilmää) ja siili perkele siellä riehui kuistilla, kaiveli katokseen jääneestä roskapussista tyhjiä kissanruokapurkkeja ja viskoi ympäriinsä. :D Niin pieni eläin ja sain kuitenkin sellaisen paskahalvauksen...

Yhdessä kerrostalokämpässäni näin ihan järkyttäviä painajaisia. Unissa mm olin tappanut jonkun rappukäytävään, tai joku oli tullut asuntooni vaanimaan ja sähköt oli poikki, akku loppu, piti paeta rappuun... ja näiden unien jälkeen herätessäni, oli kahtena yönä asunnon ovi auki. Se oli ihan kamalaa ja usein en nukkunut enää loppuyönä, vaikka tarkistin joka nurkan ja kaapin. Näin myös todella usein valveunia (vai mitä ne on), joissa vanha laiha harmaaihoinen ryppyinen ilkeä mies istui sängylläni, joku tuijotti silmät kiiluen avoimesta vaatekomeron ovesta, joku tuli sisään ja leijui sängyn päällä....

No, nyt myöhemmin tajuan, että todennäköisesti paha stressi ja työuupumus sai painajaiset aikaan ja ehkä myös laukaisi unissakävelyn (avoimet ovet). Nimittäin samaan aikaan, kun muutin asunnosta, loppuivat painajaiset ja elämäntilanne muuttui täysin. En silloin tajunnut olevani niin väsynyt, mutta nyt tajuaa, että ei ole normaalia että joka yö on tuollaista painajaistuskaa. Välillä myös oksentelin näiden öiden jatkuttua pitkään, kun olisi pitänyt aamulla taas lähteä painamaan töitä..