Kaihoisa!
Olen miettinyt muutaman päivän, miten kirjoittaisin sinulle.
Olet osallistunut np-ultra -kerkusteluihin aika voimakkain sanoin, kauniilla tavalla, mutta niin raskain mielipitein kuitenkin.
Ymmärrän, että sinulla on oma mielipiteesi, jota haluat vahvasti tuoda esille. Syitä ja taustoja noin jyrkkään näkemykseen en tiedä, liekö asia koskettaa sinua henkilökohtaisesti? (onko sinulla Down-lapsi?)
Asia koskettaa minuakin hyvin henkilökohtaisesti, mutta minulla on silti hieman erilainen katsomus ultraseulontoihin ja vapaampi mielipide mahdollisiin abortteihin, joihin perheet päätyvät saadessaan tiedon sairaan lapsen tulosta.
Muistutat joka ketjussa, että Down ei ole sairaus. Ei ehkä olekaan yksin, mutta valitettavan usein Down tuo mukanaan vakavia, pysyviä sairauksia.
Esimerkiksi meidän perheeseen syntyi Down-vauva 90-luvun puolessa välissä. Elämän ensimmäiset kuukaudet, lähes vuosi, olivat sairaalassa oloaikaa, kotona pääsi käymään vain kastetta varten. Vakavia sydäleikkauksia, kuukausien pelkoa vauvan menettämisestä. Elettiin päivä kerrallaan. Sairaala oli monen sadan kilometrin päästä kotoa, joten vain toinen vanhemmista pystyi olemaan vauvan vierellä sairaalassa, toinen itki ja murehti kotona hoitaen vauvan pieniä sisaruksia.
Onneksi meidän Kulta oli vahva, selvisi elämänsä ensimmäisen vuoden koettelemuksista, monista kivuliaista avosydänleikkauksisa hengissä. Näitä leikkauksia on vuosien myötä tehty useita lisää, tiettysti taas pitkät sairaalassa olojaksot ja täysin steriili elämä sairaalasta tulon jälkeen. Itkua, huolta ja niin suurta pelkoa huomisesta.
Tänä päivänäkään kukaan ei voi kertoa mitä huominen tuo tullessaan. menetyksen pelko on jatkuvasti selän takana.
Meidän tapauksessa Downvauva mullisti koko perheen elämän, pienet sisarukset mukaan lukien. Heidän piti katsoa vierestä kuinka kotona oleva vanhempi oli aivan rikki huolesta, kuinka arjen piti pyöriä kaikesta huolimatta.
Onneksi nämä ovat nyt taakse jäänyttä elämää, lääkkeiden avulla pärjätään pääosin kotihoidossa kuitenkin.
Meidän perhe selvisi tästä kaikesta, vaikka ohi se ei ole kokonaan vieläkään.
Koko perhe elää vaikean Downin kanssa joka päivä, 24/7. vanhemmilta, sisaruksilta, tädeiltä, enoilta, serkuilta, mummeilta ja ukeilta vaaditaan paljon. Ei ole helppoa hoitaa ja sitoutua hoitamaan lasta, joka on 12 vuotiaan kokoinen, mutta taaperon tasolla osaamisineen, kiukkukohtauksineen, uhmineen..
Vuosi vuodelta lapsi kasvaa, mutta henkinen ja psyykkinen kehitys ei etene.
Elämä on raskasta, mutta myös niin palkitsevaa. Meillä on onneksi ihana suku, rakastava perhe ja paljon pitkää pinnaa. Meillä on tasaista, ilman suuria muutoksia.
(ihmettelit yhdessä ketjussa, miksi Down-lapsen kanssa ei voisi elää matkalaukkuelämää ja muuttaa maasta toiseen vuoden välein)
Meidän perhe ei olisi voinut muuttaa mihinkään Suomen rajojen sisäpuolelta ensimmäisiin vuosiin, koska lapsi oli niin sairas. Nyt ei muutokset onnistuisi, koska jo pieni päivärytmin muutos tuo tullessaan hirveää paniikkia ja koko Down-lapsen elämä voi olla viikonkin ajan sekaisin, jos jokin pieni juttu muuttuu.
Yritän siis sanoa sinulle, että meidän perheen elämä muuttui täysin Downin myötä. Down ei ole ollut mikään pikkujuttu, kuten annat monissa viesteissäsi ymmärtää.
Downin asteita on monia, hyvin vaikeista täysin lieviin.
Kuten sinä, hyvä Kaihoisa, muistutat koko ajan, että Down ei ole sairaus, minä haluan muistuttaa, että Down voi olla todella vaikea, ei ehkä puhtaasti Down ole sairaus, mutta se voi olla hyvin vaikea vamma. Puhumattakaan sairauksista, jotka hyvin usein liittyy Downin syndroomaan (sydänsairaus, autismi).
samoin muistutat usein, että mikään ei takaa tervettä lasta. Mitkään tutkimukset eivät poissulje kaikkia mahdollisia vammoja. Ei niin. Eipä näkynyt meidänkään tapauksessa.
Mutta miksi ihmeessä näitä tapauksia ei saisi kuitenkin selvittää? Ei kaikista meistä ole vammaisen lapsen kanssa eläjiksi. Vammainen lapsi pahimmillaan muuttaa KOKO elämän. Parhaimillaan vammainen lapsi menee siinä missä tervekin.
KUKAAN EI VOI TAATA, ETTÄ DOWNLAPI OLISI TERVE, VAIN LIEVÄSTI DOWN.
Tästä syystä ymmärrän täysin jos joku päätyy keskeyttämään raskauden. Joskus keskeytys voi olla suurin rakkaudenosoitus, jonka voit lapselle -syntymättömälle- antaa. Joskus se on rakkauden osoitus syntymättömän vauvan sisaruksille, jotka muutoin joutuisivat elää vakavan surun ja ahdistuksen keskellä, ilman toista vanhempaa, ilman normaalielämää ja rutiineita muutaman vuoden (kaikki eivät asu pääkaupunkiseudulla HYKSin vieressä).
Joskus on parempi päästää vammainen lapsi Luojan luo ennen syntymäänsä.
Kukaan ei varmasti tee päätöstä raskaudenkeskeytyksestä heppoisin perustein. kaikilla on omat syynsä, omat taustansa joita sinä tai minä emme voi tietää. Tästä syystä kukaan meistä muista ei ole mikään tuomitsemaan toisten päätöksiä.
Minä itse en ole kolmen ensimmäisen lapseni kohdalla käynyt missään tutkimuksissa. Olen ollut valmis ottamaan lapsen vastaan juuri selaisena kuin hän on. Vammaisena tai ei-vammaisena, terveenä tai sairaana.
Nyt neljättä odottaessani kävimme seerumiseulassa ja np-ultrassa. Jatkotutkimuksiin olisin mennyt jos olisi ollut tarve.
Sitä en tiedä, mita olisin tehnyt, jos olisin saanut tietää lapseni olvan vammainen.
Olisin kuitenkin punninnut kaikki vaihtoehdot, ajatellen edellisiä lapsiani, parisuhdettani, omaa jaksamistani.
päätöksen olisin tehnyt (mieheni kanssa tietenkin) niiden ajatusten pohjalta.
Tiedän, että kukaan ei voi taata meille tervettä lasta, koska vain, vaikka jo tänään, voi käydä kelle lapsistamme ihan mitä tahansa. Tai minä tai mieheni voidaan vammautua vaikka huomenna. Elämää ei voi ennustaa.
Kuitenkin nuo on meistä riippumattomia asioita. Niille emme mahda mitään.
Kuitenkin niille tutkimuksille, joita nyt tehdään, ne vammat jotka voidaan paljastaa jo ennen syntymää, niille me voidaan. Me voidaan päättää haluammeko ehdointahdoin lähteä mukaan kaikkeen siihen mitä se vamma tuo tullessaan. Se ei välttämättä tuo paljoa, mutta se voi tuoda.. se voi kaataa koko elämän.
Äläkä nyt ymmärrä väärin, meille tämä meidän erilainen lapsi on rakas. Emme voisi elää ilman häntä, emmekä haluaisi muuttaa hänessä mitään. Hän on meidän kultamme, rakkaamme. Olemme kiitollisia, että saimme hänet elämäämme.
Jokainen päivä on ollut täynnä iloa, onnea, mutta myös surua, pelkoa ja ahdistusta.
Niin raskasta, mutta niin palkitsevaa kuitenkin.
Kiitos, jos jaksoit lukea vuodatukseni.
Minun oli vaan aivan pakko kirjoittaa. Näiden sanojen myötä toivon sinulle hieman suvaitsevaisuutta, laajempaa näkökantaa, ja ymmärrystä siihen, että jokaisella on omat ratkaisunsa. Toiset tekevät ne ratkaisunsa oman elämänsä kannalta parhaimmaksi katsomallaan tavalla, sinä teet omallasi, minä omallani..
Joskus rakkautta on myös ne vaikeimmat ratkaisut.
-mm-
Kommentit (78)
Kirjoitin tämän viestin alla olevan viestin tuonne edelliseen ketjuun (down 1:120) missä olit esittänyt oman eriävän mielipiteen asiasta. Niinkuin tässäkin ketjussa jo joku sanoikin, niin minunkin mielestäni ei aina ole järkevää kertoa kaikissa paikoissa omaa mielipidettä vaikka tai kun se on niin vankkakin.
Minä päätin, että en sinulle mielipidettäni tästä asiasta esitä, mutta kun teksteistäsi saa todellakin sellaisen kuvan (en väitä olevani oikeassa) että sinulle kaikki on niin mustaa ja valkoista eikä suinkaan niin että valkoinen on muuttunut mustaksi. Tällä tarkoitan sitä, että kun et ehkä itse tiedä, mitä on joutua tällaisen päätöksen eteen, niin en ennen sitä sinuna puhuisi asiasta niin vankkana.
Aloittaja tässä ketjussa lausui sanoja KOKEMUKSESTA erittäin tyhjentävästi, enkä niiden sanojen jälkeen lausuisi noin jyrkkiä mielipiteitä enää asiasta. Se mielestäni ja TAAS MINUN MIELESTÄNI osoittaa vaan kypsymättömyyttä. Pyydän jo anteeksi äskeistä lausettani, ihan vaan valmiiksi. En ole kirjoitustaidoiltani niin taitava kuin tämän ketjun aloittaja, mutta jotenkin tuntui siltä että piti sinulle saada kirjoittaa. Mutta siis alla viesti, jonka jo toiseen ketjuun sinulle aikasemmin kirjoitin.
Tämä tosiaan on mielipide asia, ja siitähän kuuluisasti ei voi kiistellä. Ja niinkuin joku jo sanoi ei ole väärää tai oikeata vastausta.
Jokaisella ON OIKEUS omaan mielipiteeseen MUTTA aloittaja mielestäni EI KYSYNYT ihmisten mielipiteitä asiasta kannattaako abortti vai ei tai kannattaako lapsivesipunktio vai ei. Vaan mielestäni aloittajan viestistä huokui syvä huoli heidän tulosten tultua. Kirjoittamalla hän halusi kysyä ihmisiltä mielipidettä, jotka ovat samassa tilanteessa. Hän halusi tietää miten muut samassa tilanteessa olevat jaksavat.
Viestistä ainakin minä sain sen käsityksen, että he ovat päättäneet mennä lapsivesipunktioon ja NIMEENOMAAN KYSYI MITEN MUUT SAMAN PÄÄTÖKSEN TEHNEET OVAT JAKSANEET ODOTELLA!!!
Tsemppiä, aika varmaan kuluu hitaasti...
Ilman ketään kritisoimatta, toivon, että jos aloittaja pyytää samassa tilanteessa olevilta, saman päätöksen tekijöiltä kannustusta ja myötätuntoa, niin ihmiset ketkä EIVÄT ole asiasta samaa mieltä jättäisivät sen ehkä omaan tietoonsa, koska ketjut eivät aina ole mielipide ketjuja vaan voivat olla myös kannustusta hakevia. Niinkuin mielestäni tämä ketju selvästikkin oli.
Ystävällisi terveisin, murmut
PS. Muistetaanhan, että makkaralla on aina kaksi päätä
Et anna muille mahdollisuutta omiin mielipiteisiin! Vaan tuot esiin ne omat " viisaammat" joita pitäisi noudattaa!!
Olen paljon lukenut juttujasi ja olet aikas kova tuomitsemaan!!!
Itselläni ei olisi pokkaa siihen! Moni joutuu elämässään vaikeitten päätösten eteen,ja miksi minusta tuntuu että sinä niitä vaikeutat vielä enemmän???
Toivon että itse en joudu koskaan tuon vaikean päätöksen eteen vaikkakin työni puolesta hoidan vaikeastikkin vammaisia ihmisiä.
Minä en tuomitse ketään joka tähän päätöksentekoon joskus " joutuu" Oli se sitten mikä tahansa!
kata-72
Mistä te tiedätte mitä minä olen joutunut kokemaan? Ette mistään, ettekä tule kaikkia yksityisasioitani koskaan tietämäänkään. Ikävää jos joku kokee tuomitsemisena haluni puolusta jokaisen tasa-arvoista oikeutta elämään. Mistään muustahan tässä ei ole kyse. Jokainen voi päättää niinkuin parhaaksi katsoo omista asioistaan, mutta toisen elämästä päättäminen....no tämä on taas tätä asioiden pyörittelyä. Sinänsähän tämä on turhaa, koska ihminen on kova eikä hevillä muuta ajatustapojaan. Voin kyllä vakuuttaa, että en ole elänyt pumpulissa ja olen oppinut katsomaan asioita aika monelta kantilta. Helpolla en ole päässyt ja luulenpa että olen kokenut niin rajuja asioita, että harva teistä muista yltää samaan. Mutta nyt jätän tämän ketjun ja jatkan taas toisessa joskus toiste.
Voin vakuuttaa, että jos olisit kokenut sen mitä esimerkiksi tämän ketjun aloittaja, niin ymmärtäisit hyvin myös makkaran toisen pään. (mitä mielestäni nyt et tee)
Ja pointtini tärkein osuus oli se, että tällaisissakin tilanteissa kun ihmiset hakevat palstailemalla sympatiaa niinkuin toisen ketjun aloittaja, niin sellaiseen on lähes törkeää mennä esittämään moraalisia eriäviä mielipiteitä. TÄLLAISISSA TILANTEISSA KAIHOISA VAIKENEMINEN ON KULTAA!!!!
Näyttäisi tuo Kaihoisakin käyttävän tätä tekniikkaa viesteissään, jossa vihjailee kokeneensa paljon (ikäviä) asioita ja tästä syystä muiden pitäisi antaa hänen olla jyrkkä ja muiden näkökantoja ymmärtämätön, koska MUUT EIVÄT TIEDÄ mitä hän on kokenut.
Itsekin olen kyllä sitä mieltä, että tuo ainainen virsi " älä puhu jos et tiedä" jne. jne. on ikävystyttävää, koska mielipiteitä voi muodostaa myös ILMAN että kokisi kaikkea kantapään kautta. Tosin mikäli kyseessä ovat asiat, jotka ovat näinkin moraalisia/eettisiä, ei näkemys taatusti ole yhtä syvällinen kuin niillä, joilla asioista on kokemusta.
Käännyn tässä asiassa kuitenkin aloittajan ja muutamien muiden puoleen, sillä jos joku joskus päätyy aborttiin syntymättömän lapsen vammaisuuden vuoksi, se ei TAATUSTI ole helppo ratkaisu. Jokainen ymmärtää erilaistenkin ihmisten ihmisarvon, mutta kaikilla ei ole kykyä, mahdollisuutta, resursseja (niin henkiset, fyysiset kuin taloudelliset resurssit) kasvattaa vaikeasti vammaista tai sairasta lasta. Vaikka näilläkin lapsilla olisi oikeus elämään ja yhtäläinen ihmisarvo kuin terveillä lapsilla, tilanne voi ajaa vanhemmat tekemään tämän ratkaisun oman lapsensa suhteen.
Onko Kaihoisa koskaan ollut tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat tehneet abortin? Siis muuten kuin virtuaalimaailmassa. Suurin osa näistä henkilöistä ei suinkaan pidä aborttia vain yksinkertaisena toimenpiteenä, jolla " päästään eroon ongelmasta" . Aborttiin liittyvät yleensä voimakkaat tunteet, kuten syyllisyys, suru, viha (itseä kohtaan) ja rakkauskin (syntymätöntä lasta kohtaan) ja nämä voivat seurata ihmistä läpi elämän. Abortti ei ole kenellekään mikään helppo ratkaisu ja sellaisen ihmisen syyllistäminen, joka on syystä tai toisesta JOUTUNUT tekemään tämän ratkaisun oman ja lapsensa elämän suhteen, on erittäin kyseenalaista. Nämä ihmiset tarvitsevat tukea, eivät syyllistämistä.
Mielestäni hyvä pointti oli myös se, että miten raiskauksen uhrin tekemä abortti OIKEASTI eroaa siitä, että äiti abortoi vammaisen lapsen? Jos kerran kyseessä on VIATTOMAN LAPSEN elämä, joka julmasti riistetään abortissa, mitä sillä on väliä, miten lapsi on saanut alkunsa? Jos kerran jokaisella yksilöllä on oikeus elämään ja yhtäläinen ihmisarvo, niin on myös näillä raiskauksen uhrien lapsilla. Miksi heidät on kuitenkin oikeutetumpaa abortoida, kuin sairaat ja mahdollisesti elämässään kitumaan ja kärsimään joutuvat lapset?
minusta selitykseksi ei riitä se, että " äiti ei ole valinnut tulla raskaaksi" sillä muissa viesteissä suorastaan paasataan YKSILÖN (lapsen) OIKEUDESTA ELÄMÄÄN. Miten yksilön oikeus elämään yht´äkkiä muuttuu, kun lapsen siittämistapa on toisenlainen kuin normaalisti? Jos kerran abortissa on aina kyse VAIN LAPSESTA (ja tämän elämän lopettamisesta) ei KOSKAAN äidistä, miten raiskauksen yhteydessä tilanne muuttuukin niin, että abortti koskeekin ÄITIÄ, ei lasta? Ja jos huomataan, ettei abortissa todellakaan ole kyse pelkästään lapsesta, miksi silloin on niin vaikea ymmärtää, että myös MUISSA tilanteissa kuin raiskaustapauksissa äiti voi joutua tekemään abortin (yleensä painavin syin)?
Sinun kirjoituksesi on vain vähän selkokieleisempää kuin minun.
Mahtavia näkökantoja!
jotenkin tuntuu, et foruumeilla, oli ne mitkä tahansa, niin aina pitää ruveta asiat vääntämään " miten sattuu" - takerrutaan toisen kirjoittajan sanomisiin. Minusta jokaisella on mielipiteensä, eikä aina kannata syynätä mistä se toisen mielipide tulee ym.
Seulonnoista minulla on sellainen mielipide, että jos odottajalla on riskinsä niin, ehkä silloin menisin seuloihin, mutta muutoin en voisi kuvitella meneväni. Seulat eivät ole 100%, joten kiva miettiä loppuelämä, jos ja jos... Toisaalta jos seula on normaalin rajoilla, ei voi sanoa nauttivansa raskaudesta, jos koko ajan pitää pohtia mitä tuleman pitää.
Olen ollut paljonkin tekemisissä Down-yksilöiden kanssa, joten tiedän myös sen kolikon toisen puolen. Ei niitä down-lapsia tarvitse olla omassa perheessä, jotta tietäisi mitä arki on. Olen usein kohdannut työssäni juuri suuren leikkauksen käyneitä lapsia ja heidän perheitään, eivätkä he kaikesta pelosta huolimatta ikinä luopuisi omastaan...... Eli älkööt tuomittako kenenkään mielipiteitä.....
Hyvää syksyisen päivän jatkoa kaikille odottajille (seulan käyneille tai ilman) ;) !!!!!
Kaihoisan kommentti : " Ja kyllä vaan, ottaisin itselleni down lapsen. Miksen ottaisi? Ihan niinkuin ottaisin vaikkapa likinäköisen tai peräti sokean tai kuuron tai hörökorvaisen tai diabetesta sairastavan tai ihan minkälaisen lapsen vain." -sai sen aikaan. KOmmentoimisen halun siis.
En tiedä miten näitä voi verrata keskenään?? Down vastaan diabetes?? Likinäköisyys vastaan hörökorva??? Oletko tosissasi? Jos mietit sanaa vammainen, niin tuskin kenellekään tulee seulonnassa mieleen, että hei- lapsemme siis on hörökorva jolla vielä kaiken päälle ehkä diabetes- monivammainen siis tuon tekstin perusteella. On ihan eri asia elää down/jonkun muun vamman kanssa (niitä on siis muitakin syitä miksi näitä tutkitaan jo odotusaikana) kuin esimerkiksi likinäköisen, saati diabeetikon kanssa. Nämä kun ovat sellaisia asioita jotka voivat toki puhjeta, mutta ne eivät aiheuta perheelle mitään maailman suurempia ongelmia. Ihan oikeasti.Ei näitä voi edes samaan lauseeseen järkevä ihminen laittaa. Että ottaisin vaikka..voi voi.
Monesti kovimpia tuomitsemaan vain ovat ne, joilla ei ole sitä HENKILÖKOHTAISTA kokemusta asiasta. Jos lähipiiristä löytyy yksikin joka läpikäy tällaisia asioita, on näkökulma kyllä laajempi. Putkinäköisyys ei silloin ole niin selvää. Minä itse sain vastaavassa tilanteessa kun lapsivesipunktion tuloksia odoteltiin suurimman tuen eräältä äidiltä joka hoitanut monivammaista lastaan kotona yli 30-vuotta. Hän se oli joka tuki ja kertoi että elämä ei ole sitten helppoa jos näin on. Ja pyysi miettimään sitä rankinta vaihtoehtoa ihan tosissaan. Eikä siinä ole kyse rakkaudettomuudesta omaansa kohtaan, vaan uskon, että hyvin pitkälle on kyse realiteetista.
Eilen kirjoitin jo pitkän rimpsun tekstiä, ja olin lähettämässä sitä, kun tulinkin toisiin aatoksiin ja deletoin sen. Miksi ihmeessä ? Koska luettuani erään nim.merkin kommentteja, ajattelin, jos pää on todellakin puusta niin ei siinä auta miten hienosti sanansa muotoilisi ja asiansa toisi esille.
MUTTA:
Nyt aamulla luin ko. nimimerkin uuden kirjoituksen ja ajattelin mielessäni ' hallelujah' Hän ketä kokee olevansa sivistynyt, fiksu, ammatillinen, eettinen ja muutenkin kaikista filmaattisin niin juuri hän sanoo ne maailman yksikertaismmat sanat: teistä ei ketään tiedä mitä minä olen kokenut, en ole pumpulissa kasvanut, ja vielä kaiken kukkuraksi hän on jopa enemmän kokenut kuin me muut, ja mehän emme olisi edes kestäneet hänen osaansa. Miten joku, ketä sanoo olevansa kypsä aikuinen ihminen voi suoltaa tuollaista tekstiä ? Täydellinen narsisti ! Ketään ei voi arvioida mitä toiset ihmiset ovat elämänsä aikana kokeneet, kaikilla meillä on omat surumme, ilomme ja onnettomuutemme. Mutta vain tietynlainen ihminen laittaa itsensä ns. suurimmaksi kärsijäksi ja haluaakin yllättäen muiden sympatioita puolelleen, vaikka on ensin sormet vaahdoten kirjoittanut ketjuun, missä ei juuri hänen eriävää mielipidettä edes kysytty. Gallup-kysymykset ovat eriasia niihin voikin kirjoittaa ns. mielipide eroja, mutta, jos joku toinen ' lähimmäinen' tarvitsee tukea kiperään tilanteeseensa niin älköömme silloin lähtekö häntä tuomitsemaan.
Suomessa julkinen terveydenhuolto järjestää ultria, sekä seulontoja silloin tämä kyseinen asia ei ole edes enään mielipide erojen tasolla vaan siihen on olemassa Suomen laissa lakipykälä, mitä noudatetaan aivan kuten aborttilakiakin. Minä en ole abortin puolesta puhuja, eli en hyväksy sitä ns. ehkäisynä, mutta hyväksyn sen ehkäisynäkin, jos kyseessä on nuori henkilö. Hyväkyn abortin myöskin, jos kyseessä on sairaus, joko äidin tai lapsen tai sosiaalisista syistä, ja nämähän taitavat olla juuri ne syyt milloin abortti hyväksytään noudattamalla lakipykäliäkin. Suomessa on liberalistinen hoitokäytäntö, eli potilasta/ asiakasta pitää tukea hänen päätösessään, vaikka se ei olisi ko. hoitajan/lääkärin mielestä oikea ratkaisu.
Itse parhaillaan odottelen istukkabiopsian tuloksia ja voin sanoa, että tämä asia on mullistanut kaiken. Odotuksen ilo on kadonnut ja kaikki vaikuttaa vain mustalta, mutta pakko on jaksaa ja ' toivoa' , että kaikki olisi hyvin. Me emme ole vielä miettineet lopullista päätöstä asialle, jos vauva ei olisikaan terve. Kuten joku jo kirjoittikin niin vauvaan on jo kiintynyt ja siitä luopuminen olisi erittäin tuskallista.
Edelleen kiitän mutter-mommya kirjoituksestaan. Se oli ns. realistinen, optimistinen ja tietopuolisesti hyvä kirjoitus. Eräs nim.merk. kirjoitti, että ei tarvitse omata omaa läheistä vammaista/sairasta perheenjäsentä vaan vammaiset/sairaat oppii muutenkin tuntemaan. Minä olen asiasta 100% erimieltä. Olen myös työskennellyt kehitysvammaisten parissa, hoitanut Down-poikaa, ja oma serkkuni on kehitysvammainen, mutta en minä ainakaan voi sanoa, että olisin asiantuntija ns. päivittäiseen elämään, koska monien vammaisten kanssa ei ole olemassa päivittäistä elämää vaan se kaikki muutuu monta kertaa jo yhdenkin päivän aikana.
Ja jos joku haluaa puhua puolesta niin Suomenmaassa aivan varmasti riittää lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia joiden puolesta voi puhua, ei kannata vain keskittyä synntymättömien lasten abortointiin.
Kaikille hyvää odotusta ja onnellista syksyä t. emmi rv- 14+5
Haluan toivottaa sinulle pajon voimia tuloksia odotellessasi.
Toivon sydämeni pohjasta asti, että saatte hyviä uutisia ja pääsisit taas nauttimaan odotusajasta.
Ja jos käy niin, ettei tulokset olekaan hyviä, toivotan paljon pitkäjänteisyyttä, toivoa, rohkeutta ja uskallusta tehdä omat päätöksenne toisten mielipiteitä kuuntelematta. Vain näin pääsette loppuratkaisuun, joka on teidän perheellenne se oikea.
Toivotan myös uskoa, uskoa itseenne. Vain te -sinä ja miehesi, lapsenne vanhemmat- iedätte, mikä on teille parasta. Te ette tiedä sitä vielä, tiedätte vasta kun olette saaneet tulokset ja selvitätte, mihin ne mahdollisesti johtavat. Uskokaa itseenne ja ratkaisuihinne, teette ne varmasti harkiten, päädytte mihin tahansa niin se ratkaisu ei ole helppo, se kulkee mukana lopun elämän.
Ja vielä keran: Uskokaa ja luottakaa itseenne, teidän päätös on joka tapauksessa se oikea, teille. Se riittää, kenenkään muun ei tarvitse teidän puolesta päättää mitään, toiset eivät elä teidän elämäänne.
Toisten on niin helppoa tulla sanomaan mielipiteitään, joihin heillä on muka oikeus. Te elätte teidän elämäänne, vain teillä on oikeus päättää ratkaisunne, vain te tiedätte sydämissänne mikä on oikein.
(((halaus)))
Paljon voimia, rakkautta ja luottamusta toivottaen,
-mm-
Koska teillä on tarkoitus saada tuloksia? Minä olin keskiviikkona tuossa istukkatutkimuksessa ja meille sanottiin, että vastauksissa menee noin 7-9 päivää. Elikkäs ensi viikon lopulla tuloksia sitten odottelen.
Tunteet aika sekaisin. Välillä tuntuu siltä, että totta kai kaikki on hyvin, kun sitte taas herään ajatukseen että mitä jos...
Olisi ihana kuulla sitten tuloksiasi kun ne saat.
Jaksamisia sinulle ja perheellesi.
Mutter-mommy: Ihana kirjoitus :)
Hätähousu ja hermoheikko, kun olen niin soittelin jo tänään sinne NKL:lle ja saatiin lisää osotusaikaa, eli sikiön solut eivät olleet lähteneet jakautumaan ' toivotulla tavalla' ja heidän pitää tehdä lisäkokeita ' että silleen' tänään tuli 9 päivää istukkabiopsiasta, jos viime viikonloppu lasketaan mukaan.
Hieman meinasi hermot pelittää, kun kuulin sairaanhoitajan vastauksen, mutta lisätietoja olen jo saanut, ja ei tämä nyt maailmanloppua vieläkään tarkoita, eli kaikki voi edelleenkin olla hyvin. Välillä nämä solut eivät vain lähde jakautumaan.
Olisi kiva kanssa jatkossa kuulla teidän taipaleestanne ! Mutta koita jaksaa ja muista, meitä on monta samassa tilanteessa olevia, ja suurin osa selviää kuitenkin säikähdyksellä. Kovaa tämä odottaminen on, mutta jaksuja sinne teille ja masuasukille !!!
t.emmi rv14+
Olen odottanut lapsivesipunktion tuloksia jo yli 2 viikkoa ... ja viikonloppuisin tuloksia ei tule... Tämä on ollut tuskaa. Minulle sanottiin, että tuloksia pitää odottaa 2-3 viikkoa ja joskus neljäkin. Sillä odotusajalla ei ole mitään tekemistä tuloksen kanssa eli solut vain jakaantuvat eri tahtiin ja sillä siisti. Istukkabiosiassahan tulokset tulevat yleensä nopeammin, mutta luultavasti siinä on sama juttu, että tulos voi silti olla ok vaikka sen saaminen kestäisi pidempään.
Ollen lukenut ketjun, mutta en ole jaksanut ottaa enää osaa tähän " taisteluun" ... Hyviä kirjoituksia on ollut ja samaa mieltä olen kuin suurin osa, että tukea tässä tarvitaan eikä tuomitsemista.
Täällä mennään jo viikolla 19 ... maha kasvaa ja sikiö myllertää ... mihinkään ei voi keskittyä ja puhelinta pitää pelätä :(
Varsinkin ensimmäinen sai kyllä kyyneleet silmiin.
Itse sain lapsivesipunktion tulokset vihdoin 3,5 viikon odottelun jälkeen. Uutiset olivat onneksi hyviä, mutta oli kyllä elämäni pisin kuukausi.
Itse mietin mitä tekisin, jos tulokset olisivat huonoja ja suurimmat syyt, jotka alkoivat kallistaa minua keskeytyksen kannalle olivat seuraavat:
1) Haluaisin säästää jos vain mahdollista syntymättömän lapseni kovilta kivuilta ja sairaalakierteeltä sekä kuoleman pelolta.
2) Haluaisin säästää myös itseni, mieheni ja tulevan pikkuisen sisaruksen siltä surulta, joka oman lapsen menettäminen ja kovien kipujen katseleminen aiheuttaa.
3) Esikoinen on sen verran nuori, että varmasti kärsisi jos joutuisi olemaan paljon minusta erossa kun olen nuoremman lapsen kanssa sairaalassa tai vaikka vaan kotona. Luulisin että vammainen lapsi vaatii kuitenkin niin paljon enemmän huomiota että esikoinen voisi jäädä vähemmälle
Nämä ovat siis vain ajatuksia, joita kävin läpi ennen kuin tiesin tuloksista. Onneksi päätöstä ei tarvinnut tehdä. Olen kyllä itse sitä mieltä että mieluummin keskeyttäisin raskauden kuin että lapseni, sekä uusi että esikoinen joutuisivat kärsimään. Jostakin se voi kuulostaa julmalta, mutta minun ajatusmaailmassani olisi julmempaa synnyttää lapsi vaikka vain mahdollisestikin kärsimään, kuin keskeyttää raskaus kun sikiö ei vielä ymmärrä mistä on kyse. En sano että se todellakaan olisi helppoa, varmasti vaikeinta mitä itse olen koskaan kokenut, mutta ajattelisin sen suurena rakkauden osoituksena lapselleni.
Kyse ei tosiaankaan ole minusta ja minun jaksamisesta vaan siitä kärsimyksestä, jota syntymätön lapseni saattaisi joutua kokemaan. Suurimpaan osaan kärsimystä tuottavista asioista ei voi vaikuttaa, mutta jos voin niin miksen sitten sitä tekisi.
Eli yhteenvetona vammaisuus ei ole minulle se peikko vaan kipu ja suru jota lapsi voi joutua kokemaan.
Tsemppiä molemmille vastauksien odotteluun. On tosiaan helpottavaa tietää, että emme ole ainoita tässä tilanteessa ja toisaan pääsääntöisesti vastaukset tulevat hyvinä takaisin, vaikka sitä pientä muttaa ei kannata unohtaakaan.
Tullaan kaikki kertomaan tänne palstalle tuloksistamme ja vaikka aikasemminkin jos epätoivo iskee.
Tsemppiä :)
...olen muistaakseni kiinnittänyt aiemminkin huomion kaihoisan jyrkkään kantaan ja kommentoinutkin jossain ketjussa...niin edellä oli jo puhetta, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen!! Minun mielipiteeni yli kymmenen vuotta kehitysvammatyötä tehneenä, voin kyllä sanoa, että kukaan ei varmasti tiedä mitä on esim. elämäminen 24h/vrk downin kanssa ennen kuin se omalle kohdalle sattuu. Minulla myös lähipiirissä downeja...voin sanoa, että haastetta varmasti riittää, olipa minkä tasoinen tahansa.
Mut yksi asia myöskin pompsahti näin ammattilaisen näkökulmasta katsottuna...antakaa hyvät ihmiset myös kehitysvammaisen aikuistua. Vaikka he ovat " lapsen tasolla" , niin eivät he ole ikuisesti lapsia. Myös kehitysvammaisella on oltava oikeus itsenäistyä...eikä se suinkaan aina tarkoita sitä, että asutaan laitoksessa. Nykyisinhän on niin paljon ihania asuntoloita, jotka tehdään hyvin kodinomaisiksi yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Eli myös vammaisella on oikeus mielipiteeseen. Jos kehitysvammaista kohdellaan aikuisuuden kynnyksellä ja aikuisuudessa kuin pientä lasta, niin voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että helppoa ei tule olemaan. Tämän myötä toivon, että jokaisella ihmisellä olisi oikeus normaaliin elämään.
Itse saimme esikoisen 3,5 vuoden odotuksen jälkeen hoidoilla, jolloin emme halunneet seulontoihin...ainoastaan np-ultraan, ei siis verikokeisiin. Jos meille vielä joskus pikkukakkonen suodaan, niin emme sittenkään halua seulontoja. Tämä siksi, että tutkimustulokset eivät ole 100%:n luotettavia ja meillä on yksi tuttava, joka joutui tilanteeseen synnyttääkkö vammainen lapsi vai ei?? He päättivät pitää lapsen kaikkine virheineenkin...mutta heillepä syntyikin täysin terve tyttö vauva. Aborttiin en itse edes pystyisi... mutta niin kuin alussa jo sanoin, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja ratkaisuihinsa.
Nämä asiat ovat sellaisia, joita moni varmasti odottaessaan miettii ja " karvat saattaa nousta pystyyn" lukiessa toisten mielipiteitä. Kaikista huolimatta on hyvä, että asioita mietitään ja niistä keskustellaan.
Toivon kaikille palstalaisille ihanaa odotusaikaa!! Nauttikaa täysin siemauksin!! Toivon, että itsekin saisin joskus kokea saman uudelleen
Syksyisin ajatuksin Hansuliini
Olenhan minä kirjoittanut monistakin asioista tällä odotuspalstalla ja myös aihevapaalla ja olempa tainnut joskus kirjoittaa jopa vauvakuumepuolelle, tosin sinne harvoin. Niin että ei tässä nyt kauheasti foorumeita ole vallattuna. Enkä minä kirjoittele kuitenkaan joka päivä, vaikka ei kai sekään kiellettyä ole.