Lue keskustelun säännöt.
70-luvun kasvatus ja vihamielinen suhtautuminen lapsiin
28.07.2015 |
Tää liittyy vähän siihen 70-luvun äidit ketjuun mutta näkökulma on yleinen, ei yksilökohtainen. Tunnistitteko muut 70-luvun lapsetseuraavia asenteita:
- lapsiin suhtauduttiin vihamielisesti, siis esim aina jos lapsi teki jotain väärin niin huudettiin jotain tyyliin "taasko tyhmä teit väärin", "ikinä et osaa", "senkin idiootti", "susta ei tule koskaan mitään"
- lapselle naurettiin ivallisesti, pilkattiin, naurettiin jos lapsi tosissaan hritti jotain, tai kommentoitiin halveksivasti että onpa lapsellista. Lapsellisuus oli siis paheista suurin, lapsen piti olla looginen ja analyyttinen pikkuaikuinen
- lapsen saavutukset mitätöitiin (samaa tehdään aikuiselle lapselle)
- lapsen epäonnistumisella retosteltiin ja naurettiin/ivattiin ("sanoinhan ettet onnistu")
- isompana lapseen suhtauduttiin kilpailijana eli lapsi ei saa saavuttaa samoja asioita kuin vanhempansa (esim suhtaudutaan kaunaisesti jos lapsi saakin oaremman koulutuksen tai elintason)
- lasta kuritettiin fyysisesti ja usein, ja aivan mitättömistä asioista (unohtaa sulkea oven, unohtaa maitopurkin pöydälle).
Oma lapsuus oli järkyttävän kurja, keskiluokkaiset vanhemmat olivat täysin tunnekylmiä hirviöitä ja v***umaisia lapsilleen. Aloin miettimään että mikä ihme tuota vuosikymmentä vaivasi? Lisäksi omat vanhemmat lähes heittivät lapsen pihalle kun 18v tuli täyteen ja missään ei ole autettu koskaan. Ei opiskelussa, ei rahapulassa, ei lastenhoidossa, ei kriisi tai hätätilanteessa. Penniäkään rahatukea tai yhtään henkistä tukea ei tullut. Ja aina olin kiltti, hiljainen lapsi joka vain yritti miellyttää vanhempiaan.
Suuret ikäluokat ovat kummallisia. Tiedän rttä kaikilla ei ollut tällaista, oli hyviäkin perheitä, mutta aika järkyttävän monella meno oli tätä. Ja ne vanhemmat....ne oli hirviöitä sillon, ja samanlaisia nyt. Itsekkäitä, aina ajattelivat omaa etuaan, ei koskaan lapsen. Surullista.
Kommentit (211)
Nykyään ollaan sitten siinä tilanteessa, että aikuisilla ei juurikaan ole valtaa lapsiin. Koska halutaan suojella lapsia aikuisilta. Toisaalta tämä on johtanut siihen, että valta on siirtynyt lapsille. Varmaan sitten tulevaisuuden sukupolvet miettivät, että onko tämä 2020-luvun meininki oikeasti järkevää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen tarpeisiin on kuitenkin nykytiedon mukaan hyvä vastata? Joskus taudit tarttuvat, joskus ei.
En eristäisi tuonikäistä lasta pärjäämään itsekseen, jos kaipaa tukea ja turvaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse koin lapsuudessa pahimpana sen, että vanhemmuus oli mahdollisuus samanaikaisesti käyttää aikuisen valtaa (myös väkivaltaa lapsia kohtaan jota kutsuttiin kuritukseksi) ja kuitenkin päteä vitsiniekkana muiden silmissä lasten "kiusoittelun" (eli kiusaamisen/nöyryyttämisen) avulla.
Isäni harrasti tätä, eikä tosiaan olla oltu väleissä yli pariinkymmeneen vuoteen.
Minä olen syntynyt 1980-luvulla ja muistan lapsuudestani juuri tuon, kuinka aikuiset halusivat päästä pätemään lasten kustannuksella. Harva aikuinen vaikutti aidosti pitävän lapsista, vaikka kovasti muuta vakuuttelivatkin. Lapset olivat ikään kuin aikuisten tarpeita varten ja helppo kohde stressin ja paineiden purkamiselle. Mielestäni on ehdottomasti tervettä, että nykyään lapsia ei hankita, jos heidän kanssaan ei oikeasti viihdy ja tietää, ettei heistä jaksa huolehtia. Ennen ei oltu yhtään sen "lapsirakkaampia" vaan lapsia nyt vain piti hankkia, oli vanhemmuuteen halua/valmiuksia tai ei.
Sitten vielä kun valmistuttiin opiskeluista työttömäksi 90-luvun lamassa, sama vihamielisyys meitä vastaan jatkui työelämänkin taholta, mm. Martin Saarikangas haukkui meidät "pullamössösukupolveksi" ja tätä minä en unohda koskaan niin kauan kuin elän.
Lisäksi tietysti meitä vedätettiin heti alusta kaikenlaisella silppu-, pätkä- ja orjatöillä, jotkut hyväosaiset sukulaisuussuhteiden perusteella saivat tietysti vakityönkin. Työkkärissä sanottiinkin ihan suoraan silloin että varmimmin töitä saa suhteilla...
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1973, enkä ole ikinä kokenut yhtäkään kohtaa ap:n listalta! Ei suhtauduttu tippaakaan vihamielisesti, päinvastoin. Ei ikinä naurettu eikä pilkattu. Saavutuksia ei todellakaan mitätöity eikä epäonnistumisilla retosteltu. Koskaan ei kuritettu fyysisesti, pari kertaa sain muistaakseni tukkapöllyä. Ihme väitteitä! En tiedä ikäryhmästäni ketään, joka kokisi lapsuutensa noin. Se ei tietenkään todista, etteikö niin olisi voinut tapahtua, mutta tuskin sentään kovin yleisesti.
Sama täällä.
Paljon enemmän kyläiltiin kaveriperheiden kesken ja ei tuijoteltu ruutua vaan pelattiin ja leikittiin ihan livenä.
Vanhemmat olivat usein mukana peleissä.
Ikävä jos jonkun lapsuus on ollut kurjaa, mutta varmaan niin on myöhemminkin syntyneillä lapsilla.
Ei pidä yleistää.
S.73
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koin lapsuudessa pahimpana sen, että vanhemmuus oli mahdollisuus samanaikaisesti käyttää aikuisen valtaa (myös väkivaltaa lapsia kohtaan jota kutsuttiin kuritukseksi) ja kuitenkin päteä vitsiniekkana muiden silmissä lasten "kiusoittelun" (eli kiusaamisen/nöyryyttämisen) avulla.
Isäni harrasti tätä, eikä tosiaan olla oltu väleissä yli pariinkymmeneen vuoteen.Minä olen syntynyt 1980-luvulla ja muistan lapsuudestani juuri tuon, kuinka aikuiset halusivat päästä pätemään lasten kustannuksella. Harva aikuinen vaikutti aidosti pitävän lapsista, vaikka kovasti muuta vakuuttelivatkin. Lapset olivat ikään kuin aikuisten tarpeita varten ja helppo kohde stressin ja paineiden purkamiselle. Mielestäni on ehdottomasti tervettä, että nykyään lapsia ei hankita, jos heidän kanssaan ei oikeasti viihdy ja tietää, ettei heistä jaksa huolehtia. Ennen ei oltu yhtään sen "lapsirakkaampia" vaan lapsia nyt vain piti hankkia, oli vanhemmuuteen halua/valmiuksia tai ei.
Vain vähemmistöllä ihmisistä on oikeasti edellytyksiä lasten kasvattamiseen. Tämä nähdään konkreettisesti nykyisin, kun pakkolisääntymisen kulttuuri on poistumassa ja lapsia tekevät lähinnä vain ne jotka lapsia aidosti haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1973, enkä ole ikinä kokenut yhtäkään kohtaa ap:n listalta! Ei suhtauduttu tippaakaan vihamielisesti, päinvastoin. Ei ikinä naurettu eikä pilkattu. Saavutuksia ei todellakaan mitätöity eikä epäonnistumisilla retosteltu. Koskaan ei kuritettu fyysisesti, pari kertaa sain muistaakseni tukkapöllyä. Ihme väitteitä! En tiedä ikäryhmästäni ketään, joka kokisi lapsuutensa noin. Se ei tietenkään todista, etteikö niin olisi voinut tapahtua, mutta tuskin sentään kovin yleisesti.
Sama täällä.
Paljon enemmän kyläiltiin kaveriperheiden kesken ja ei tuijoteltu ruutua vaan pelattiin ja leikittiin ihan livenä.
Vanhemmat olivat usein mukana peleissä.
Ikävä jos jonkun lapsuus on ollut kurjaa, mutta varmaan niin on myöhemminkin syntyneillä lapsilla.
Ei pidä yleistää.
S.73
Teidän ikäluokka on se 70-luvun pienin ikäluokka, ehkä te jotka ette päätyneet aborttiin, olitte oikeasti toivottuja. Itsekään tosin en ole kovin paljoa suuremmasta ikäluokasta kun olen seuraavana vuonna syntynyt :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
70-luvun alkupuolella syntyneen miesystäväiseni mielestä lapsien sairastuessa flunssaan, heistä tulisi pysyä mahdollisimman kaukana, jotta ei itse sairastu. Ei siis sylittelyä enää pian 10-vuotiaalle.
Miehen omin sanoin:
"Selitäpä 70 -luvun sedälle mihin normaalissa tarttuvassa nuhakuumeessa oleva noin 10v lapsi oikeasti tarvitsee enää kainaloa? Haluaminen ja oikea tarvitseminen ovat kaksi eri asiaa. Läheisyyttä ja läsnäoloa voi osoittaa huomattavasti terveysturvallisemminkin kuin yrittämällä imeä pöpöt lapsesta itseensä"Kovassa kuumeessa ollessaan lapset haluavat enemmän kosketusta ja läheisyyttä, ainakin meillä.
Kuinka teillä toimitaan samanikäisten kanssa?
Omat lapseni syntyivät 70-luvulla ja onneksi eivät paljon sairastelleet, mutta kun olivat sairaina, niin meistä vanhemmista toinen, yleensä minä, otin lapsen parisänkyyn viereeni ja mies meni sohvalle.
En muuten uskaltanut jättää sairasta lasta, edes koululaista, yksin nukkumaan, vaikka nukkuivat omissa huoneissaan terveenä ollessaan.
Lapsihan saattaa saada kuumekouristuksia tai taitarvita muuta apua ja vaikka ovet olisivat auki, niin ei välttämättä kuule esim hengityksen tason muuttumista.
T.hoitsu evp
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
70-luvun alkupuolella syntyneen miesystäväiseni mielestä lapsien sairastuessa flunssaan, heistä tulisi pysyä mahdollisimman kaukana, jotta ei itse sairastu. Ei siis sylittelyä enää pian 10-vuotiaalle.
Miehen omin sanoin:
"Selitäpä 70 -luvun sedälle mihin normaalissa tarttuvassa nuhakuumeessa oleva noin 10v lapsi oikeasti tarvitsee enää kainaloa? Haluaminen ja oikea tarvitseminen ovat kaksi eri asiaa. Läheisyyttä ja läsnäoloa voi osoittaa huomattavasti terveysturvallisemminkin kuin yrittämällä imeä pöpöt lapsesta itseensä"Kovassa kuumeessa ollessaan lapset haluavat enemmän kosketusta ja läheisyyttä, ainakin meillä.
Kuinka teillä toimitaan samanikäisten kanssa?
Omat lapseni syntyivät 70-luvulla ja onneksi eivät paljon sairastelleet, mutta kun olivat sairaina, niin meistä vanhemmista toinen, yleensä minä, otin lapsen parisänkyyn viereeni ja mies meni sohvalle.
En muuten uskaltanut jättää sairasta lasta, edes koululaista, yksin nukkumaan, vaikka nukkuivat omissa huoneissaan terveenä ollessaan.
Lapsihan saattaa saada kuumekouristuksia tai taitarvita muuta apua ja vaikka ovet olisivat auki, niin ei välttämättä kuule esim hengityksen tason muuttumista.
T.hoitsu evp
Lisään vielä, että en koskaan saanut tauteja lapsiltani, jopa sikotaudissa nukkuivat vieressäni ja en ollut itse ko tautia ikinä sairastanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään ollaankin vihamielisiä typeriä vanhempia kohtaan, jotka eivät ymmärrä kasvattaa kurittomia kakaroitaan ojennukseen. Että sillä tavalla on nyt paremmin?
Ennen aikaan, 1900-kuvun alkupuolella oli ns. paremman väen käytössä sanonta, että "lapset saa näkyä, vaan ei kuulua", Suomi ei ollut ainoa maa jossa tuo lause oli tuttu, sama vastaava löytyi myös mm. Yhdysvalloistakin. Kauas on niistä ajoista tultu, nyt aikuisten pitää olla hiljaa...
Jhjjk kirjoitti:
Minusta eniten tunnekylmiä sadistisia vanhempia löytyy heistä jotka ovat syntyneet ennen 1950 lukua. Omassa lähipiirissäni kymmeniä esimerkkejä.
Totta, olen 49 syntynyt ja niin olin äidin taholta pelkkää,paskaa, veli oli se oikea lapsi.
Vasta aikuisena tajusin, että äiti oli mustasukkainen, koska isäni oli ihana isä.
Omat lapseni syntyivät 70-luvulla ja kerroin heille vasta aikuisina omasta lapsuudestani.
Sanoivat, että onneksi en ottanut mallia omasta äidistäni.
Ikäviä kokemuksia oli monilla kavereillani ja paljon ihan törkeää väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löperö kasvatus kirjoitti:
70-luvullahan oli vapaa kasvatus. Lapset saivat tehdä mitä vain, toisin kuin aiemmin. Se näkyy kyllä nyt ihmisten käytöksessä.
Minä en muista mitään vapaata kasvatusta. Sen sijaan muistan kavereita, joilla oli pelko katseessa, kun olivat tehneet jonkun naurettavan pienen lapsimokan (lenkkarien kastelu lätäkössä, kotiavaimen unohtaminen, myöhästyminen 10 minuuttia kotiintuloajasta tms.) ja pelotti mennä omaan kotiin omien vanhempien luo, kun siellä saattoi siitä seurata aivan mitä tahansa.
Oma kasvatukseni ei ollut niin hirveää kuin monilla täällä on ollut (tosin joitakin pieniä poikkeuksia tästä jouduin itsekin kokemaan). Mutta tunnistan todella hyvin sen yleisen ilmapiirin lapsiin suhtautumisessa jota monet ovat kuvanneet.
Vierailija kirjoitti:
Löperö kasvatus kirjoitti:
70-luvullahan oli vapaa kasvatus. Lapset saivat tehdä mitä vain, toisin kuin aiemmin. Se näkyy kyllä nyt ihmisten käytöksessä.
Minä en muista mitään vapaata kasvatusta. Sen sijaan muistan kavereita, joilla oli pelko katseessa, kun olivat tehneet jonkun naurettavan pienen lapsimokan (lenkkarien kastelu lätäkössä, kotiavaimen unohtaminen, myöhästyminen 10 minuuttia kotiintuloajasta tms.) ja pelotti mennä omaan kotiin omien vanhempien luo, kun siellä saattoi siitä seurata aivan mitä tahansa.
Oma kasvatukseni ei ollut niin hirveää kuin monilla täällä on ollut (tosin joitakin pieniä poikkeuksia tästä jouduin itsekin kokemaan). Mutta tunnistan todella hyvin sen yleisen ilmapiirin lapsiin suhtautumisessa jota monet ovat kuvanneet.
Sitä yleistä ilmapiiriä kutsuttiin kuriksi. Lapsi ei saanut rikkoa sääntöjä ja vanhempia piti totella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tulee mieleen, että tähän ketjuun osallistuvat vain ne, joilla on negatiiviasia kokemuksia vanhemmistaan. En halua väheksyä näitä kokemuksia, mutta eivät ne edusta välttämättä mitään yleistä linjaa. perheet ovat erilaisia esim. isoisäni ja venhempani inhosivat lasten ruumiillista kuritusta ja perheessämme sitä ei koskaan harjoitettu..eipä myöskään henkistä alistamista. Tukea heltä tuli niin lapsena, nuorena kuin vielä aikuisena. Perheet ja kasvattajat ovat vaan erilaisia.
Kommenteista kyllä huomaa kuinka tärkeää oikea kasvattaminen on.
Kun näitä ketjuja täällä lukee, niin huomaa että pääosin keskusteluissa ovat aktiivisia juuri he joilla on mennyt kaikkein kurjimmin ja heitä komppaa ne joilla on ollut yhtä ankea, tai ainakin melkein yhtä ankea lapsuus.
Minä en näistä 70-luvun ankeuskeskusteluista tunnista omaa, enkä läheisteni/naapurieni lapsuutta lainkaan. Minulle 70-luku oli elämäni onnellista aikaa ja olen ihan tavallisen duunariperheen kakara. Mitään yltäkylläisyyttä ei ollut, mutta kaikkea oli ihan riittävästi. Lapsista välitettiin, mutta ei hyysätty, joten saimme melko vapaasti touhuta omia juttujamme.
Erehdyin siihen toiseen ketjuun vastaamaan että minun lapsuuteni ei ollut tuollaista ollenkaan ja sain siitä roppakaupalla kuraa niskaani. Ikäänkuin vain tietyntyyppiset tarinat olisivat sallittuja vaikka otsikkokin nimenomaan kysyi oliko muilla tällaista. No ei ollut kaikilla, anteeksi kauheasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löperö kasvatus kirjoitti:
70-luvullahan oli vapaa kasvatus. Lapset saivat tehdä mitä vain, toisin kuin aiemmin. Se näkyy kyllä nyt ihmisten käytöksessä.
Minä en muista mitään vapaata kasvatusta. Sen sijaan muistan kavereita, joilla oli pelko katseessa, kun olivat tehneet jonkun naurettavan pienen lapsimokan (lenkkarien kastelu lätäkössä, kotiavaimen unohtaminen, myöhästyminen 10 minuuttia kotiintuloajasta tms.) ja pelotti mennä omaan kotiin omien vanhempien luo, kun siellä saattoi siitä seurata aivan mitä tahansa.
Oma kasvatukseni ei ollut niin hirveää kuin monilla täällä on ollut (tosin joitakin pieniä poikkeuksia tästä jouduin itsekin kokemaan). Mutta tunnistan todella hyvin sen yleisen ilmapiirin lapsiin suhtautumisessa jota monet ovat kuvanneet.
Sitä yleistä ilmapiiriä kutsuttiin kuriksi. Lapsi ei saanut rikkoa sääntöjä ja vanhempia piti totella.
Se ei ole mikään "sääntö", että lapsi ei saa tehdä virheitä, ja virheitä ei saa anteeksi edes pyytämällä anteeksi. Sekään ei ole mikään "sääntö", että jotain alle 10-vuotiasta vaaditaan käyttäytymään kuin aikuinen. Ei kukaan lapsi pysty sellaiseen vaikka haluaisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löperö kasvatus kirjoitti:
70-luvullahan oli vapaa kasvatus. Lapset saivat tehdä mitä vain, toisin kuin aiemmin. Se näkyy kyllä nyt ihmisten käytöksessä.
Minä en muista mitään vapaata kasvatusta. Sen sijaan muistan kavereita, joilla oli pelko katseessa, kun olivat tehneet jonkun naurettavan pienen lapsimokan (lenkkarien kastelu lätäkössä, kotiavaimen unohtaminen, myöhästyminen 10 minuuttia kotiintuloajasta tms.) ja pelotti mennä omaan kotiin omien vanhempien luo, kun siellä saattoi siitä seurata aivan mitä tahansa.
Oma kasvatukseni ei ollut niin hirveää kuin monilla täällä on ollut (tosin joitakin pieniä poikkeuksia tästä jouduin itsekin kokemaan). Mutta tunnistan todella hyvin sen yleisen ilmapiirin lapsiin suhtautumisessa jota monet ovat kuvanneet.
Sitä yleistä ilmapiiriä kutsuttiin kuriksi. Lapsi ei saanut rikkoa sääntöjä ja vanhempia piti totella.
Totta noin, kuria oli, mutta hyvin sitä kuria osattiin kiertääkin, siinä me silloiset tenava ja nuoret oltiin melko päteviä. Omalla tavallaan aika oli paljon vapaampaa nuorillekin kuin tämä nykyinen meno ja silti kuitenkin turvallisempaa. Koko yhteiskunta oli parempi ja yhteisöllisempi vaikka luokkaerojakin oli. Nykyisen kaltaista joutavista mielensä pahoittamista ei edes tunnettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löperö kasvatus kirjoitti:
70-luvullahan oli vapaa kasvatus. Lapset saivat tehdä mitä vain, toisin kuin aiemmin. Se näkyy kyllä nyt ihmisten käytöksessä.
Minä en muista mitään vapaata kasvatusta. Sen sijaan muistan kavereita, joilla oli pelko katseessa, kun olivat tehneet jonkun naurettavan pienen lapsimokan (lenkkarien kastelu lätäkössä, kotiavaimen unohtaminen, myöhästyminen 10 minuuttia kotiintuloajasta tms.) ja pelotti mennä omaan kotiin omien vanhempien luo, kun siellä saattoi siitä seurata aivan mitä tahansa.
Oma kasvatukseni ei ollut niin hirveää kuin monilla täällä on ollut (tosin joitakin pieniä poikkeuksia tästä jouduin itsekin kokemaan). Mutta tunnistan todella hyvin sen yleisen ilmapiirin lapsiin suhtautumisessa jota monet ovat kuvanneet.
Sitä yleistä ilmapiiriä kutsuttiin kuriksi. Lapsi ei saanut rikkoa sääntöjä ja vanhempia piti totella.
Se ei ole mikään "sääntö", että lapsi ei saa tehdä virheitä, ja virheitä ei saa anteeksi edes pyytämällä anteeksi. Sekään ei ole mikään "sääntö", että jotain alle 10-vuotiasta vaaditaan käyttäytymään kuin aikuinen. Ei kukaan lapsi pysty sellaiseen vaikka haluaisikin.
Kuinka paljon kotiintuloajalta pitää saada myöhästyä ilman, että tulee rangaistusta?
Vierailija kirjoitti:
70-luvun alkupuolella syntyneen miesystäväiseni mielestä lapsien sairastuessa flunssaan, heistä tulisi pysyä mahdollisimman kaukana, jotta ei itse sairastu. Ei siis sylittelyä enää pian 10-vuotiaalle.
Miehen omin sanoin:
"Selitäpä 70 -luvun sedälle mihin normaalissa tarttuvassa nuhakuumeessa oleva noin 10v lapsi oikeasti tarvitsee enää kainaloa? Haluaminen ja oikea tarvitseminen ovat kaksi eri asiaa. Läheisyyttä ja läsnäoloa voi osoittaa huomattavasti terveysturvallisemminkin kuin yrittämällä imeä pöpöt lapsesta itseensä"Kovassa kuumeessa ollessaan lapset haluavat enemmän kosketusta ja läheisyyttä, ainakin meillä.
Kuinka teillä toimitaan samanikäisten kanssa?
Ihan oikeassahan mies on. Mitään järkeä sairastuttaa itseäänkin. Ps kuumeessa kosketus sattuu kun iho on herkkänä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen 70-luvun lapsena saanut useasti tukkapöllyä ja remmiä. En muista, että varsinaisesti olisi haluttu nöyryyttää tai haukkua. Meistä vain yritettiin piiskata paha käytös pois. Melko järkyttävää....
Kysyin joskus äidiltä, että miten ihmeessä olette voinut meitä lapsia ruumiillisesti kurittaa, niin hän totesi, että no, se nyt vain oli silloin tapana.
Sama kokemus täällä. Minua ei ikinä rangaistu mistään vahingoista tms., vaan aina jostain, joka oli täysin kiellettyä täysin hyvästä syystä, ja johon puututaan välittömästi myös silloin jos 2020-luvun lapsi tekee sellaista. Mutta silloin kun se rangaistus tuli, se oli kova. Sai itse hakea remmin vaatekaapista ja riisua housut, ja jälkikäteen laitettiin vielä noin puoleksi tunniksi olohuoneen nurkkaan häpeämään ja niiskuttamaan, housut alhaalla pylly punaisena. Se kivun, nöyryytyksen ja arvottomuuden tunteen sekoitus oli jotain sanoinkuvaamatonta.
Olen silti antanut anteeksi, koska tämä "se nyt vain oli silloin tapana" -argumentti on tavallaan pätevä, ja minun tapauksessani se on esitetty ihan avoimen ja vilpittömän anteeksipyynnön kanssa. Olen ajatellut, että ei ikivanhasta kotoa opitusta huonosta toimintamallista irtautuminen voi varmaankaan aina tapahtua yhden ainoan sukupolven aikana.
70-luvun alkupuolella syntyneen miesystäväiseni mielestä lapsien sairastuessa flunssaan, heistä tulisi pysyä mahdollisimman kaukana, jotta ei itse sairastu. Ei siis sylittelyä enää pian 10-vuotiaalle.
Miehen omin sanoin:
"Selitäpä 70 -luvun sedälle mihin normaalissa tarttuvassa nuhakuumeessa oleva noin 10v lapsi oikeasti tarvitsee enää kainaloa? Haluaminen ja oikea tarvitseminen ovat kaksi eri asiaa. Läheisyyttä ja läsnäoloa voi osoittaa huomattavasti terveysturvallisemminkin kuin yrittämällä imeä pöpöt lapsesta itseensä"
Kovassa kuumeessa ollessaan lapset haluavat enemmän kosketusta ja läheisyyttä, ainakin meillä.
Kuinka teillä toimitaan samanikäisten kanssa?