Äitinä koen tyytymättömyyttä lapsen masennuksen kanssa

Varmaan se, että äiti on tehnyt vaan lapsia, vaikkei jaksa heitä kunnolla. Jäänyt ilman tukea.

Lapsesi ei ole vaikea, hänellä on vaikeaa.

Onko lapsella lääkitys? Ts. Onko masennus hoidossa

Ei se lapsi kiusallaan masentunut ole. Kannattaa myös katsoa peiliin, jos pitää miettiä mikä lapsessa on mennyt ”pieleen”.

Mitä et jaksa? Sitä että lapsi täytä sun kriteerejä ja täytä unelmaasi?

T.Masentuneen äiti.

Masennus voi olla geeniperimästä syntyvää, eikä johdu ainoastaan vanhemmasta.

Osa lapsista on helppo jättää ns. oman onnen nojaan jos vaikuttavat pärjäävän paremmin kuin muut lapset eli heille voi kasata enemmän vastuuta itsestään ja muista, että emälle säästyy resursseja tehdä lisää lapsia. Joskus sen huomaa vasta kun tukipilarilapsi laittaa välit poikki että hän on kannatellut vanhempiaan ja vanhemmat ovat hänestä riippuvaisia, ei toisinpäin.

Se on rankkaa mutta älä luovuta. Psyykkaa ja lohduta, ymmärrä ja kuuntele, kyllä se ajan kanssa voi helpottaa.

Muille tiedoksi, ei peiliin katsominen aina auta. Ei vanhempi ole kaikkeen syyllinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei se lapsi kiusallaan masentunut ole. Kannattaa myös katsoa peiliin, jos pitää miettiä mikä lapsessa on mennyt ”pieleen”.

Usein lapsen saavutuksen nähdään ominakin saavutuksina, onnistumisena kasvattajana. Lapsen epäonnistuminen ja sairastuminen ei liity kasvatukseen tai vanhempien geeneihin mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Se on rankkaa mutta älä luovuta. Psyykkaa ja lohduta, ymmärrä ja kuuntele, kyllä se ajan kanssa voi helpottaa.

Muille tiedoksi, ei peiliin katsominen aina auta. Ei vanhempi ole kaikkeen syyllinen.

Ei vanhempi aina olekaan syyllinen, mutta monesti kuitenkin edesauttaa masennuksen syntymistä/pahentumista, jos ei osaa olla tukena ja vähättelee.

Nimenomaan ei ole vanhempien vika aina. Tai useimmiten. Monet muut asiat ja geeniperimä vaikuttavat. Itse olen syntynyt erityisherkäksi ja sitten elämän varrelle sattunut traumoja jotka ovat sairastuttaneet minut. Ymmärrän sinua äitinä, ei varmasti ole helppoa. Mutta lapsesi ei tee sitä kiusatakseen sinua. Hän on sairas mutta pystyy parantumaan. Tue häntä, sen verran mitä pystyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lapsi kiusallaan masentunut ole. Kannattaa myös katsoa peiliin, jos pitää miettiä mikä lapsessa on mennyt ”pieleen”.

Usein lapsen saavutuksen nähdään ominakin saavutuksina, onnistumisena kasvattajana. Lapsen epäonnistuminen ja sairastuminen ei liity kasvatukseen tai vanhempien geeneihin mitenkään.

Ja ne epäonnistumiset ja sairastumiset ovat vanhemmasta erillistä, lapsen ikiomaa vikaa, josta voi lapselle nälviä.

No mikä oli perimmäinen syy miksi halusit leikkiä kotia? Jo lapsena kotileikeissä leikitään, että ne lapset eivät ole teinejä tai aikuisia, vaan hauskuus on niiden pukemisessa ja syöttämisessä ja tuuppaamisessa vankkureissa.

Valitettavan yleistä oikeassa elämässä, että vanhemman häiriökäyttäytyminen alkaa kun nukke pyrkii irtautumaan eikä muistutakaan vanhempaansa.

Ehkä ei olisi kannattanut hankkia neljää lasta, jos rahkeet eivät siihen riitä. On ihan odotettavaa, että heistä joku saattaa sairastuakin. Muutenkin kuulostaa aika kylmältä ja tylyltä asenteelta lapseen. Sairastuminen tekee hänestä "vaikean", olet tyytymätön, usko ja toivo loppuu, etkä jaksaisi lastasi. Kyllä tästä vähän saa vaikutelman, että olisitko kenties myötävaikuttamassa lapsesi sairastamiseen. Riittämättömät resurssit (etenkin henkiset), epäempaattisuus ja vähäinen kiinnostus ja kunnioitus lasta kohtaan altistavat masennukselle.

Toivottavasti et lapsellesi ilmaise "tyytymättömyyttäsi lapsen masennuksen kanssa" siten, että mikä hänessä on mennyt pieleen, kun on niin vaikea ja miten jaksatkaan häntä masentuneena. Masennus ei ole lapsen vika eikä hän sillä parane, kun äiti toruu, ettei nyt jaksaisi tätä tämmöistä muutenkin raskaassa lapsiperhearjessa.

Nyt voi olla kriittiset hetket sen suhteen, miten lapsesi suhtautuu sinuun ollessaan aikuinen. Muistan kun itse olin masentunut nuori aikuinen, enkä uskaltanut vanhemmilleni asiasta puhua tuomitsemisen ja mitätöimisen pelossa. Erään kerran kysyin, että saisinko kyydin apteekkiin erästä lääkettä ostamaan lisää, kun loppuu pian. Äitini tivasi ensin, mikä lääke ja kun tajusi kyseessä olevan mielialalääke, hän huusi minulle, että liikuntaa sinun pitäisi harrastaa. Sen jälkeen asiasta ei ole koskaan puhuttu.

Ymmärrän, että kukaan välittävä vanhempi ei haluaisi lapsensa olevan sairas ja äitini reaktio johtui järkyttymisestä ja hänen omista tunne-elämän haasteista, mutta sen jälkeen en ole voinut puhua äitini kanssa omista asioistani pintaa syvemmältä, kun en vaikeassa elämänvaiheessa saanut häneltä mitään tukea.

Ole lapsesi tukena. Anna hänelle aikaa ja osoita, että olet häntä varten, jos hän haluaa jutella tai mitä tahansa. Voit kertoa hänelle huolestasi syyllistämättä häntä. Ilmaise, että välität.

Kannattaa vain hyväksyä se asia, että lapsesi on masentunut. Olet tehnyt parhaasi, ja se riittää. Uskon että masentuneen lapsen vanhemmalla on paljon ahdistusta ja syyllisyydentuntoa, että joitakin asioita olisi pitänyt tehdä toisin. Kannattaa olla tukena ja saatavilla, mutta samalla hyväksyä ettei voi ’parantaa’ toista.

Minä kestän lapsen masennusta, mutta todella vaikea hetki tulee kun lapsi itkee. Siinä koenitseni totaalisen voimattomaksi ja avuttomaksi.