Onko joku vielä sitä mieltä, että riitaan tarvitaan aina kaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Ehkä et ole oppinut koskaan kunnolla ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi? Yhtä kaikki, ei se vetäytyminen ole yhtään enemmän oikein kuin riitelykään.

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Niin. Tuollaista se vetäytyvän kanssa elämä on. Silloin yksi riitelee ja on se pahis. Minä koin, että haluan keskustella yhteisistä asioista ja löytää yhteisiä ratkaisuja, ja minua kiinnosti yhteiset asiat. Koin, että toinen jättää minut aina yksin.

Ts. Emme sopineet toisillemme.

Minunkin eksäni varmaan kuvailee meidän tilannetta noilla sanoin. Hän ei ymmärtänyt, miten se syö naista, kun mikään ei ikinä riitä. Olin liian teoreettinen, tykkäsin vääränlaisesta musiikista, en osannut puristaa keittiörättiä tarpeeksi kuivaksi, olen huono kun lenkillä kävelen enkä juokse, minun kuuluisi tykätä joukkueurheilusta…..

Sama

No, tuo nyt tavallaan ei olekaan yhteisistä asioista sopimista, jos esim moittii toisen musiikkimakua tai kävelyharrastusta, tuo on ihan vaan toisen nokkimista. Mitä sellaiseen edes voi vastata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Niin. Tuollaista se vetäytyvän kanssa elämä on. Silloin yksi riitelee ja on se pahis. Minä koin, että haluan keskustella yhteisistä asioista ja löytää yhteisiä ratkaisuja, ja minua kiinnosti yhteiset asiat. Koin, että toinen jättää minut aina yksin.

Ts. Emme sopineet toisillemme.

Minunkin eksäni varmaan kuvailee meidän tilannetta noilla sanoin. Hän ei ymmärtänyt, miten se syö naista, kun mikään ei ikinä riitä. Olin liian teoreettinen, tykkäsin vääränlaisesta musiikista, en osannut puristaa keittiörättiä tarpeeksi kuivaksi, olen huono kun lenkillä kävelen enkä juokse, minun kuuluisi tykätä joukkueurheilusta…..

Sama

Miten tuo liittyy riitaan? Kylläkait meidänkin parisuhteessa on hyvin pitkälle samoin, mutta sehän on ihan normaalia että ei tykkää samoista asioista, eikä niistä riidellä...

Tuo liittyy vetäytymiseen. Miksi toinen vetäytyy. Siksi, että kuulee jatkuvaa kritiikkiä. Ja kritisoijahan kiristää otetta siinä vaiheessa, kun ei saa toiseen otetta. Kiristynyt ote on riitelyä, eli kun äänensävy muuttuu vaativaksi.

Asioista saa sanoa. Ne ovat vain eri mielipiyeitä. Henkilökohtaisuuksiin meneminen on riitelyä.

Vierailija kirjoitti:

Se on minusta yllättänyt eniten, että politiikassa aina löytyy joku ns. vahva mies/nainen, jota äänestetään vain ja ainoastaan koska on tarpeeksi hyvä valehtelemaan.

Ei osata ajatella omilla aivoilla, vaan uskotaan ihan mitä vaan.

Kyllä pitäisi sen verran aina tutkia, että onko väitteet totta. Eikä Venäjä ole ainoa maa joissa tätä tapahtuu.

No tässä tapauksessa ei ainakaan perussuomalaisten kuuluisi saada yhtään ääntä. Lupausten toteutus kun on täysin nolla. Kyllä minä äänestän sitä joka ajattelee asioita järkevästi ja saa myös toteutettua niitä. Ei riitä pelkkä mölinä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Ehkä et ole oppinut koskaan kunnolla ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi? Yhtä kaikki, ei se vetäytyminen ole yhtään enemmän oikein kuin riitelykään.

Ohis

Oi, osaan oikein hyvin ilmaista itseäni ja tunteitani. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, vaikka kuinka ilmaisi itseään minä-viesteillä. Eikä itseään pitäisi joutua puolustamaan jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt niitä valoja päälle. Ukrainassa on ollut sisällissota viimeiset kahdeksan vuotta ja rikottu mm EU neuvottelemaan rauhansopimusta. Ihmeen pitkään Putin katsoi tilannetta läpi sormien. Voiko sinusta jotakuta esim kutsua murhaajaksi ilman seurauksia?

Ei vaan Ukrainen itäisimmissä maakunnissa on ollut paikalisesti rajattu sisällissodan kaltainen konflikti. Ukrainasta 95% on ollut täysin rauhallinen normaali valtio eikä mikään sisällissodan kourissa oleva maa.

Olisi varmaan ollutkin paljon hyväksyttävämpää jos Venäjä olisi yrittänyt jotenkin vaikuttaa noiden parin itäisen maakunnan tilanteeseen. Sen sijaan se päätti aloittaa totaalisen sodan koko Ukrainan valtiota kohtaan joka on täysin törkeä toisen maan suvereniteetin ja koskemattomuuden loukkaus.

Eiköhän Putin ollut jo vaikuttanut noiden alueiden tilanteeseen lietsomalla sitä konfliktia, että sai tekosyyn sodalleen.

Olen aina inhonnut tuota ajatusta, että riitaan tarvitaan kaksi. Ei muuten tarvi. Jos vastapuolena on joku persoonaltaan häiriintynyt tapaus (epävakaa, narsisti tms.) niin kyllä sellainen aloittaa riidan ihan yhtäkkiä ihan mistä tahansa syystä. Eräs entinen puolisoni oli tällainen, saattoi kesken kaupassa olemisen tai kävelyllä vaan naksahtaa ja alkaa raivota. Kun suhtauduin kuten kypsän aikuisen kuuluu enkä lähtenyt riehumiseen mukaan, mies raivostui lisää. Jos kokeilin ratkoa tilannetta hänen tavallaan, hän raivostui lisää. Teit niin tai näin, se oli aina väärin. On tosi lannistavaa tuollaisissa tilanteissa kuulla sitä vähättelevää ja osin syyllistävääkin lausetta "kyllä riitaan tarvitaan kaksi!".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Ehkä et ole oppinut koskaan kunnolla ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi? Yhtä kaikki, ei se vetäytyminen ole yhtään enemmän oikein kuin riitelykään.

Ohis

Oi, osaan oikein hyvin ilmaista itseäni ja tunteitani. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, vaikka kuinka ilmaisi itseään minä-viesteillä. Eikä itseään pitäisi joutua puolustamaan jatkuvasti.

Ok, no en ala sun kanssasi tästä väittelemään. Sovitaan sitten niin, että vika oli vain toisessa ja itse teit kaiken oikein. En voi tietää. Jos sama on toistunut/tulee toistumaan, niin suosittelen sulle asioiden uudelleen tarkastelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Niin. Tuollaista se vetäytyvän kanssa elämä on. Silloin yksi riitelee ja on se pahis. Minä koin, että haluan keskustella yhteisistä asioista ja löytää yhteisiä ratkaisuja, ja minua kiinnosti yhteiset asiat. Koin, että toinen jättää minut aina yksin.

Ts. Emme sopineet toisillemme.

Minunkin eksäni varmaan kuvailee meidän tilannetta noilla sanoin. Hän ei ymmärtänyt, miten se syö naista, kun mikään ei ikinä riitä. Olin liian teoreettinen, tykkäsin vääränlaisesta musiikista, en osannut puristaa keittiörättiä tarpeeksi kuivaksi, olen huono kun lenkillä kävelen enkä juokse, minun kuuluisi tykätä joukkueurheilusta…..

Sama

Miten tuo liittyy riitaan? Kylläkait meidänkin parisuhteessa on hyvin pitkälle samoin, mutta sehän on ihan normaalia että ei tykkää samoista asioista, eikä niistä riidellä...

Tuo liittyy vetäytymiseen. Miksi toinen vetäytyy. Siksi, että kuulee jatkuvaa kritiikkiä. Ja kritisoijahan kiristää otetta siinä vaiheessa, kun ei saa toiseen otetta. Kiristynyt ote on riitelyä, eli kun äänensävy muuttuu vaativaksi.

Asioista saa sanoa. Ne ovat vain eri mielipiyeitä. Henkilökohtaisuuksiin meneminen on riitelyä.

Ei ole riitelyä tuo, tuossa nimenomaan vetäytyjä on fiksu ja ei ala riitelemään, vaan jättää hyökkääjän oman onnensa nojaan. Fiksu vetäytyjä ei tietysti luovuta, vaan yrittää hakea kompromisseja esittämällä eri vaihtoehtoja ja näkemyksiä asiaan ja jos nämä eivät auta niin silloin vasta voidaan sanoa että tämä vastapuoli on niin hankala että tämä haluaa vain haastaa riitaa, eikä tämän kanssa kommunikointi onnistu. M33v

Minun puolisoni kyllä osaa riidellä aivan yksinään. Lietsoo hirveää riitaa jo yksinään jossain muualla kuin puhe-etäisyydellä (sen kyllä kuulee, vaikkei saa sanoista selvää) ja sitten tulee viereen jatkamaan sitä omatekoista riitaansa. Siinä vaiheessa on aivan sama, miten reagoi, kun kaikki on vain hänen mielestään riidanlietsontaa. Nykyään jätän reagoimatta, ja sekin ärsyttää häntä, mutta itse pääsen vähemmällä, kun en sekaannu hänen päänsisäisiin konflikteihinsa. Yleensä näihin tilanteisiin liittyy humalatila, mutta se ei ole mikään vaatimus. Samanlaisia ovat koko sukunsa, riidanhaluisia pikkusieluisia oman napaansa tuijottajia. Kun opin asettumaan ulkopuolelle (kun tajusin, että minä en voi tehdä missään vaiheessa mitään, mikä olisi estänyt tuon itseriitelyn, enkä koskaan voi tehdäkään) niin ovat aika huvittavia tilanteita. Kun en reagoi mihinkään, niin puoliso kaivaa mitä tahansa, millä voisi saada aikaan reaktiota: nämäkin matonhapsut ovat aina sotkussa, vaikka olen sanonut moneen kertaan, että ne voisi oikaista aina iltaisin! pihapolut ovat liian kapeita, sinulla olisi ollut koko viikko aikaa leventää niitä! Koirakin vaan nukkuu, eikö sen pitäisi syödä puruluuta! Miksi netflixissä ei ole mitään uutta katsottavaa!!!

Anteeksi vaan, mutta ihan oikeasti, minua ei matonhapsut kiinnosta (ja pyysin hankkimaan mattoja, jossa ei ole hapsuja), olen tehnyt yli kymmentuntisia päiviä jo pari viikkoa ja sen lisäksi lämmittänyt taloa ja lenkittänyt sen koiran - ja ei todellakaan ole minun vikani, jos koiralla on hyvät unenlahjat lenkin jälkeen! ja netflixin tarjonta - minäkö sen olen päättänyt?

Aivan turha kommentoida mitään.

Ja sitten tämä miljoonakertaisena, niin saadaan naapurivaltiomme täysipäisyydestä vapautunut päämies. Huoh. Huonolta näyttää. Päästäänkö koskaan kesään asti?

Usein "riitaan tarvitaan kaksi" sanoo ne ystävät, sukulaiset, läheiset, jotka tietää teidän veemäiset puolenne ja sen, mitä se puoliso on teiltä joutunut sietämään. Siitä se johtuu, että joudutte sitä kuulemaan. Ette suostu kantamaan omaa vastuutanne asioista. Jotkut rohkeimmat (ja huom! ne todelliset tosiystävät) sanoo sen ääneen. Muut myötäilee... "joo, oli tää sadaskin puoliso sitten ihan pska"

Maailma on täynnä exän uhreja. Ihan täynnä. Aina itse on uhri ja toinen vääryyden tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Ehkä et ole oppinut koskaan kunnolla ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi? Yhtä kaikki, ei se vetäytyminen ole yhtään enemmän oikein kuin riitelykään.

Ohis

Oi, osaan oikein hyvin ilmaista itseäni ja tunteitani. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, vaikka kuinka ilmaisi itseään minä-viesteillä. Eikä itseään pitäisi joutua puolustamaan jatkuvasti.

Ei todellakaan. Ja niistä yhteisistä asioista voi keskustella rauhallisestikin, ilman riitelyä - mikäli nimittäin on oikeasti halu selvittää asiat, kuulla toisenkin osapuolen näkemys ja löytää molempien tarpeet huomioon ottava ratkaisu ja löytää yhteisymmärrys. Jos toinen ahdistuu riitelystä niin se mainittu leukojen louksottaminen ei varmastikaan ole oikea tapa. Sehän satuttaa toista osapuolta ja ajaa tämän yhä kauemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on minusta yllättänyt eniten, että politiikassa aina löytyy joku ns. vahva mies/nainen, jota äänestetään vain ja ainoastaan koska on tarpeeksi hyvä valehtelemaan.

Ei osata ajatella omilla aivoilla, vaan uskotaan ihan mitä vaan.

Kyllä pitäisi sen verran aina tutkia, että onko väitteet totta. Eikä Venäjä ole ainoa maa joissa tätä tapahtuu.

No tässä tapauksessa ei ainakaan perussuomalaisten kuuluisi saada yhtään ääntä. Lupausten toteutus kun on täysin nolla. Kyllä minä äänestän sitä joka ajattelee asioita järkevästi ja saa myös toteutettua niitä. Ei riitä pelkkä mölinä...

Vielä että eihän persuilla ole kuin nimenomaan niitä valkeilla valheilla hankittuja propaganda ääniä, vähän kuin putler että valehtelee ja puhuu mitä sattuun niin valtavasti ja saa ihmiset uskomaan vaikka mitä, mutta se toteutuksen taso ei voi olla läheskään sitä mitä niissä haavekuvissaan jossain pilvissä leijailemassa näkee. Pitää olla tässä ajassa ja päättää tämän päivän asioista, ei me ihmiset sentään niin tyhmiä olla kun omin silmin kaikki nähdään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Ehkä et ole oppinut koskaan kunnolla ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi? Yhtä kaikki, ei se vetäytyminen ole yhtään enemmän oikein kuin riitelykään.

Ohis

On hyvä muistaa, että toista voi loukata paitsi sanomalla pahasti, niin myös vetäytymällä kun toinen haluaisi keskustella jostain.

Ja on totta, että jos toinen sanoo jotain, jonka tarkoitus on vain loukata, niin silloin on turha käydä väittelemään. Silloinkin on hyvä pystyä sanomaan jotain.

Oi, osaan oikein hyvin ilmaista itseäni ja tunteitani. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, vaikka kuinka ilmaisi itseään minä-viesteillä. Eikä itseään pitäisi joutua puolustamaan jatkuvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Ehkä et ole oppinut koskaan kunnolla ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi? Yhtä kaikki, ei se vetäytyminen ole yhtään enemmän oikein kuin riitelykään.

Ohis

Oi, osaan oikein hyvin ilmaista itseäni ja tunteitani. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, vaikka kuinka ilmaisi itseään minä-viesteillä. Eikä itseään pitäisi joutua puolustamaan jatkuvasti.

Ok, no en ala sun kanssasi tästä väittelemään. Sovitaan sitten niin, että vika oli vain toisessa ja itse teit kaiken oikein. En voi tietää. Jos sama on toistunut/tulee toistumaan, niin suosittelen sulle asioiden uudelleen tarkastelua.

Eipä ole toistunut nykyisessä avioliitossani, jossa olen ollut kymmenisen vuotta. Se johtuu siitä, että me emme vaadi toisiltamme mitään. Kumpikin saa olla sitä mieltä asioista, mitä itse haluaa. Ei tule riitaa. On vain mielipide-eroja.

Toinen suuri valhe, joka suosii sosiopaattisia kiusaajia ja räyhääjiä: ”Sillä ei ole väliä, kumpi aloitti tappelun”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Ehkä et ole oppinut koskaan kunnolla ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi? Yhtä kaikki, ei se vetäytyminen ole yhtään enemmän oikein kuin riitelykään.

Ohis

Oi, osaan oikein hyvin ilmaista itseäni ja tunteitani. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, vaikka kuinka ilmaisi itseään minä-viesteillä. Eikä itseään pitäisi joutua puolustamaan jatkuvasti.

Ei todellakaan. Ja niistä yhteisistä asioista voi keskustella rauhallisestikin, ilman riitelyä - mikäli nimittäin on oikeasti halu selvittää asiat, kuulla toisenkin osapuolen näkemys ja löytää molempien tarpeet huomioon ottava ratkaisu ja löytää yhteisymmärrys. Jos toinen ahdistuu riitelystä niin se mainittu leukojen louksottaminen ei varmastikaan ole oikea tapa. Sehän satuttaa toista osapuolta ja ajaa tämän yhä kauemmaksi.

Myös vetäytminen yhtä lailla ajaa puolisoita erilleen. Tälläkin palstalla puhutaan paljon seksistä ja toisen jatkuvasta torjumisesta. Sama se on nöissä puolisoiden keskinäisissä keskusteluissa tai riidoissa, että jos toinen aina torjutaan vetäytymisellä, mykkäkouluksiksin sitä joskus kutsutaan, niin takuulla kumppani tuntee itsensä torjutuksi ja toisen hylkäämäksi.

Vierailija kirjoitti:

Toinen suuri valhe, joka suosii sosiopaattisia kiusaajia ja räyhääjiä: ”Sillä ei ole väliä, kumpi aloitti tappelun”.

Tjaa, minulle ainaopetettiin, että fiksumpi osaa lopettaa. Sitä olen noudattanut ja se on hyvä ohje.

On aina hyödyllisempää katsoa eteenpäin, eikä tuijotella taustapeiliin.

Narsitit ja psykopaatit riitelee itse, siis yksin. Oma vanhempani on ollut tällainen aina, se alkaa siis itse agitoimaan itseään raivoon (esim muistelemalla menneitä ”vääryyksiä”), sitten se raivoaa ja huutaa itsekseen, sitten paiskotaan jo tavaroita, ja agitoinnin lopuksi on jo niin hirveä raivo että se käy väkivaltaisesti käsiksi. Se toinen osapuoli on voinut olla koko ajan joko aivan hiljaa sanomatta sanaakaan (pelokas alistuva äitini toimii näin) tai jopa voinut poistua paikalta, ja raivo vaan jatkuu.

Mä itse olen ollut monta kertaa puhelimessa niin tän vanhemman kanssa etten ole sanonut sanaakaan, siis olen vaan vastannut nimelläni luuriin, ja sit se alkaa. Hirveä riita jossa vain se yksi raivoaa, karjuu, huutaa, uhkailee.

En ole siis sanonut ainoatakaan sanaa mikä tän voisi laukaista.

Sekopää on sekopää vaikka voissa paistaisi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esim minä riitelin avioliitossani aina yksin, koska kumppani oli niin vetäytyvä, että pienikin erimielisyys, niin hän vetäytyi täysin kuoreensa. Itsekseni sitten usein jonkin aikaa louskutin leukojani, kunnes huomasin jälleen riiteleväni yksin.

Voihan sitä olla utopia, että koskaan ei ole erimielisyyksiä. Mutta ei sekään ihan oikein ole, että aina erimielisyyden tullen toinen hylätään.

Minäkin olen ollut avioliitossa, jossa yksi riiteli. Minä olin se vetäytyvä. Miksikö? Koska suojelin sisintäni siitä kritiikiltä. Jos en olisi suojellut, olisin hajonnut siihen.

Ehkä et ole oppinut koskaan kunnolla ilmaisemaan itseäsi ja tunteitasi? Yhtä kaikki, ei se vetäytyminen ole yhtään enemmän oikein kuin riitelykään.

Ohis

Oi, osaan oikein hyvin ilmaista itseäni ja tunteitani. Mutta siitä ei ollut mitään hyötyä, vaikka kuinka ilmaisi itseään minä-viesteillä. Eikä itseään pitäisi joutua puolustamaan jatkuvasti.

Ei todellakaan. Ja niistä yhteisistä asioista voi keskustella rauhallisestikin, ilman riitelyä - mikäli nimittäin on oikeasti halu selvittää asiat, kuulla toisenkin osapuolen näkemys ja löytää molempien tarpeet huomioon ottava ratkaisu ja löytää yhteisymmärrys. Jos toinen ahdistuu riitelystä niin se mainittu leukojen louksottaminen ei varmastikaan ole oikea tapa. Sehän satuttaa toista osapuolta ja ajaa tämän yhä kauemmaksi.

Myös vetäytminen yhtä lailla ajaa puolisoita erilleen. Tälläkin palstalla puhutaan paljon seksistä ja toisen jatkuvasta torjumisesta. Sama se on nöissä puolisoiden keskinäisissä keskusteluissa tai riidoissa, että jos toinen aina torjutaan vetäytymisellä, mykkäkouluksiksin sitä joskus kutsutaan, niin takuulla kumppani tuntee itsensä torjutuksi ja toisen hylkäämäksi.

Asioihin voi aina palata, kun tunteet asettuu.