Emme kohtaa mieheni kanssa henkisellä tasolla..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa koko ketjua lukea, mutta ei turvallisessa ole mitään vikaa. Muutamien ap:n vastausten perusteella kuulostaa siltä, että nyt haetaan syytä lähteä tai jäädä. Te ette tee mitään erityistä yhdessä, joten niitä puheenaiheitakaan ei juuri ole.

Tämä voi jatkua samaa rataa, kunnes ehkä tulee ero tai sitten teette asialle jotain. Jos et ole sanonut niitä asioita miehellesi, joista tänne palstalle avauduit, ehkä olisi aika kertoa myös miehelle. Ehkä olisi aika hakea apua parisuhdeterapeutilta ennen kuin luovuttaa. Kuulostaa siltä, että olet kuitenkin onnistunut löytämään hyvän miehen.

Veikkaan, että se kipinäkin sieltä löytyy kunhan pääsette keskusteluyhteyteen ja teette vähän töitä parisuhteen eteen.

Ei se mikään hyvä mies ole. Se on rauhallinen, tasapainoinen jne. Ei yhtään jännitystä tai vaaran tunnetta.

Mitä tommosella miehellä muka tekee?

Tekee lapsia, perustaa perheen ja elää perhe-elämää? Jos nuo asiat eivät kiinnosta, niin miksi edes mennä naimisiin?

Avioliitto tekee kahdesta ihmisestä perheen. Ja mulle se ainakin on just se perhe, johon haluan kuulua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on aika itsekästä mennä yhteen pelkästään oman helppouden, turvallisuuden, siis saadakseen itselleen helpon ja turvatun elämän ja perheen, siis lasten ja perheen saamisen vuoksi. No, perhe perustetaan helpon ja kunnollisen kumppanin kera lapsien ja muiden tykötarpeiden. Eli puitteet ovat saatu.

Sitten huomaa, ettei oikein olekaan mitään yhteistä kumppanin kanssa, ei henkistä eikä oiken muutakaan, virikkeet haetaan ulkopuolelta, seksikin ehkä kuihtuu.

Joku hankaa ja hiertää omaa oloa, haikaillaan jotain muuta, mutta jatketaan silti.

Kun se on kumminkin kunnollinen ja helppo ja kun on tämä perhekin tässä tullut tehtyä. Lapset kyllä huomaavat ja myös varmaan se kumppani, että kaikki ei ole hyvin.

Oikeastaan kukaan ei ole onnellinen ja tunnelma saattaa olla painostava.

Mutta mitäs siitä, onhan joku saanut haluamansa parisuhteen, perheen, ja helpon ja kunnollisen kumppanin. Sen vuoksi kannattaa hiukan kärvistelläkin.

Moni näköjään siis ihan omista, itsekkäistä syistä menee yhteen "ihan kunnollisen ja helpon kanssa" vain lapsien saannin vuoksi ja saadakseen perheen.

Sitten pitää tyytyä siihen. Itsehän on valintansa tehnyt, siis syyt valintaansa. On saanut sen perheen ja lapset.

Mutta miksi olisi itsekästä mennä yhteen helppouden, turvan ja kunnollisuuden takia? Miksi olisi vähemmän itsekästä mennä yhteen kun kokee palavaa ihastumista ja rakastumista ja täten "saa" sitä tunnetta ja fiilistä? Pariutuminen on aina itsekästä, haluaa itselleen hyvää ja mahdollisimman parasta. Epäitsekästä olisi nimenomaan mennä yhteen lasten onnen takia, tai toisen onnen takia vaikka se ei itseä niin onnelliseksi tekisikään. Kumppanin valinta on aina siitä kiinni että punnitaan mistä saa eniten itselle ja elämälleen jotakin. Toki siinä itsekin antaa itsestään, toisella on ihan yhtä paljon omat itsekkäät syyt pelissä. 

Teki niin tai näin, lopputulos on aina epävarma ja suhde voi muuttua ajan kanssa yllättäviin suuntiin. Kaikkea ei voi itse hallita. Myös moni unohtaa olla itse hyvä kumppani. Suhteen kuihtumisen huomaa aina vasta sitten kun sen aika on. Tuskin moni perustaa perheen tietäen että tästä ei tule mitään ja surkeaa tulee olemaan tämän ihmisen kanssa. Kyllä se tunne ja yhteys helposti järkkyy ja väljähtyy kun arki astuu kuvaan ja varsinkin jos jatkuvasti pitää taistella köyhyydessä tai käytännön asioissa jos mies ei osaa ottaa vastuuta ja tuppaa tekemään tyhmiä valintoja. Siinä loppuu kunnioitus, vaikka kuinka rakastaisi.

Vain silloin parisuhteeseen hakeutuminen on epäitsekästä, jos kumpikin haluaa naida toisensa aivot pihalle ja keskustella panojen välissä tuntikausia tunteista ja elämäntarkoituksesta.

Itsekästä on se, että haluaa parisuhteen itselleen tärkeiden asioiden takia huomioimatta sitä mitä toinen haluaa.

Toinen saattaa kuvitella että olet siksi hänen kanssaan kun et halua ketään muuta. Ja todellinen syy onkin että toinen on hyvä isä ja luotettava.

Eli helppoa. Kerro kumppanillesi rehellisesti olet just hänen kanssaan. Jos hänestä on kiva olla se tasainen tuki ja turva, niin sitten hyvä. Mutta voi olla että hän haluaa olla jotain eritystä sinulle.

Ei se ole noin mustavalkoista. Ihmiset ovat monitahoisia eivätkä aina itsekään tiedä täsmälleen, mistä syystä ovat tehneet minkäkin valinnan. Ei ole jyrkkää jakoa, että jotkut ovat liitossa vain tuen ja turvan takia ja toiset siksi, että haluavat olla ”jotain erityistä” toiselle.

Tämä on juuri sitä nykyajan ehdottomuuden vaatimista: jos suhde ei ole jotain erityisen erityistä, niin sitten on parempi olla yksin kuin suhteessa jne. Todellisuudessa se on hyvä, että on myös niitä vähemmän sielujen sympatiaa sisältäviä suhteita, koska toimivat perheyksiköt ovat yhteiskunnan kivijalka, jolla on itseisarvo.

Ei missään nimessä ole kokonaisuuden kannalta parempi, että ihmiset ovat mieluummin yksin kuin liitoissa, joissa kaikki henkiset tarpeet eivät täyty. Miksi tuota ”mieluummin yksin” ideaa on puskettu niin voimakkaasti nyt jo muutama vuosikymmentä? Onko se osa jotain agendaa? Ajetaan pikkuhiljaa alas perheinstituutti, jotta voidaan tuoda tilalle uudenlainen yhteiskunta, jossa ylihuolehtiva valtio täyttää kaikki tarpeet, jotka ennen täyttyivät perheen kautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa koko ketjua lukea, mutta ei turvallisessa ole mitään vikaa. Muutamien ap:n vastausten perusteella kuulostaa siltä, että nyt haetaan syytä lähteä tai jäädä. Te ette tee mitään erityistä yhdessä, joten niitä puheenaiheitakaan ei juuri ole.

Tämä voi jatkua samaa rataa, kunnes ehkä tulee ero tai sitten teette asialle jotain. Jos et ole sanonut niitä asioita miehellesi, joista tänne palstalle avauduit, ehkä olisi aika kertoa myös miehelle. Ehkä olisi aika hakea apua parisuhdeterapeutilta ennen kuin luovuttaa. Kuulostaa siltä, että olet kuitenkin onnistunut löytämään hyvän miehen.

Veikkaan, että se kipinäkin sieltä löytyy kunhan pääsette keskusteluyhteyteen ja teette vähän töitä parisuhteen eteen.

Ei se mikään hyvä mies ole. Se on rauhallinen, tasapainoinen jne. Ei yhtään jännitystä tai vaaran tunnetta.

Mitä tommosella miehellä muka tekee?

Tekee lapsia, perustaa perheen ja elää perhe-elämää? Jos nuo asiat eivät kiinnosta, niin miksi edes mennä naimisiin?

Avioliitto tekee kahdesta ihmisestä perheen. Ja mulle se ainakin on just se perhe, johon haluan kuulua...

Mies ja nainen eivät ole perhe, vaan pari. Perhe on mies ja nainen + lapsi/lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hassua lukea kuinka moni mainitsee lapset ja perheenperustamisen tässä keskustelussa syyksi Miksi ovat tyytyneet ei aivan niin sytyttävään puolisoon. Olen itse lapseton nainen ja ollaan oltu kohta 20 vuotta mieheni kanssa. Monet kerrat olen miettinyt, kuinka ihana suhde meillä on kun ollaan ihan vain kahdestaan. Tiedän että suurin osa tästä hyvästä tuhoutuisi lapsiperhearjen myötä. Meillä kipinää ylläpitää halukkuus ja himo. Seksi on aivan yhtä ihanaa kuin nuorempanakin ja näen edelleen miehen yhtä haluttavana kuin silloin kun olimme parikymppisiä. Tälläkin viikolla on rakasteltu kolmena iltana ja odotan viikonloppua innolla :) Toinen tärkeä asia on se että halutaan tehdä kaikkea yhdessä. Niin arkiset pakolliset askareet kuin rakkaimmat harrastukset.

Mukavaa esimerkiksi hoitaa puutarhaa yhdessä, juoda sen lomassa päiväkahvit yhdessä, mennä illalla ongelle yhdessä ja sen päälle saunaan juttelemaan ja nauttia samalla virkistävä juoma. Viihdytään parhaiten ihan kahdestaan, eikä toisen seuraan tunnu kyllästyvän ikinä. Joskus on mukava olla ystävien kanssa, mutta mukavinta ihan kahdestaan. Enkä edes odota mitään ihmeellistä henkistä yhteyttä mieheltä. Tärkeintä on että saan olla juuri sellainen kuin olen. Henkiset asiat hoidan itsereflektoimalla tai parhaan ystäväni kanssa. Jos tähän ilmestyisi lapsia huollettavaksi niin meidän leppoisa elämä olisi muisto vain ja varmasti alkaisin nopeasti haikailla vieraisiin pöytiin. Tiedän että lapsiperhe elämä kaivaisi meistä molemmista rauhallisista tuumailijoista stressin ja kiireen keskellä esille kaikista ikävimmät piirteet. Jos olisin halunnut lapsia, olisin ihan vääränlaisen miehen kanssa.

Tästä erittelystä (saunassa juomme virkistävää juomaa ja teemme sitä ja tätä), tulee mieleen eräs vanha ketju, missä joku ylisti lapsetonta parisuhdetta kertoen, mitä tekevät viikonloppuisin kun mammat hoitaa räkäisiä lapsiaan.

Tuli tarkka selostus viinilasillisista ja henkevistä keskusteluista ja takajalka rakadtelusta takkatulen äärellä. Oli ihan kuin jostain roskaromaanista se aikataulutettu kertomus ihanasta lapsettomasta parisuhteesta.

AP.n aiheeseen ei mitään sanomista. Mutta tämä kommentti kuulosti vain niin samalta virkistävine saunajuomineen, kuin se joka viikonloppuisin spontaani karhuntaljalla rakastelu

Aloittaja ei tainnut mainita lapsia, joten tuo kuvaus siitä, millainen hyvä lapseton parisuhde on, sopii ihan hyvin tähän keskusteluun. Kuten ne lapsellistenkin kommentit, jota vasten voi peilata sitä, mitä lasten saaminen tähän suhteeseen voisi tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa koko ketjua lukea, mutta ei turvallisessa ole mitään vikaa. Muutamien ap:n vastausten perusteella kuulostaa siltä, että nyt haetaan syytä lähteä tai jäädä. Te ette tee mitään erityistä yhdessä, joten niitä puheenaiheitakaan ei juuri ole.

Tämä voi jatkua samaa rataa, kunnes ehkä tulee ero tai sitten teette asialle jotain. Jos et ole sanonut niitä asioita miehellesi, joista tänne palstalle avauduit, ehkä olisi aika kertoa myös miehelle. Ehkä olisi aika hakea apua parisuhdeterapeutilta ennen kuin luovuttaa. Kuulostaa siltä, että olet kuitenkin onnistunut löytämään hyvän miehen.

Veikkaan, että se kipinäkin sieltä löytyy kunhan pääsette keskusteluyhteyteen ja teette vähän töitä parisuhteen eteen.

Ei se mikään hyvä mies ole. Se on rauhallinen, tasapainoinen jne. Ei yhtään jännitystä tai vaaran tunnetta.

Mitä tommosella miehellä muka tekee?

Tekee lapsia, perustaa perheen ja elää perhe-elämää? Jos nuo asiat eivät kiinnosta, niin miksi edes mennä naimisiin?

Avioliitto tekee kahdesta ihmisestä perheen. Ja mulle se ainakin on just se perhe, johon haluan kuulua...

Mies ja nainen eivät ole perhe, vaan pari. Perhe on mies ja nainen + lapsi/lapset.

Tilastokeskus on kanssasi eri mieltä.

Jännä lukea tarinoita sydämen kohtaamisista ym. Minulle tärkeintä on toimiva arki ja molemmin puoleinen kunnioitus. Hyvä jos on joku yhteinen innostuksen tai kiinnostuksen kohde, mutta ei ole välttämätön. Minusta yhden ihmisen ei tarvitse olla ”kaikkea” toiselle ihmiselle. Arkea kun eletään 24/7, mutta spesiaaleja suhteen huippuhetkiä vaan silloin tällöin, ja en niitä osaa erikseen kaivata tai ihannoida.

Vierailija kirjoitti:

Jännä lukea tarinoita sydämen kohtaamisista ym. Minulle tärkeintä on toimiva arki ja molemmin puoleinen kunnioitus. Hyvä jos on joku yhteinen innostuksen tai kiinnostuksen kohde, mutta ei ole välttämätön. Minusta yhden ihmisen ei tarvitse olla ”kaikkea” toiselle ihmiselle. Arkea kun eletään 24/7, mutta spesiaaleja suhteen huippuhetkiä vaan silloin tällöin, ja en niitä osaa erikseen kaivata tai ihannoida.

Mulle sydänten kohtaaminen ei ole suhteen huippuhetki, vaan hyvän suhteen jatkuva pohjavire. Samoin kuin viihtyäkseen hyvin yksin tarvitsen jatkuvan yhteyden sisimpääni, parisuhteeseen tarvitsen tuon vireen.

hei, olen mies melkein 40. Vuosi sitten erottiin vaimoni kanssa 15 vuoden avioliiton jälkeen, syy:ex vaimo sanoi ettei kohdata henkisellä tasolla, että olen tuppisuu. vähän niinku teillä. Oikeassa se oli, aina kun kysyi mitä ajattelen niin vastasin etten mitään vaikka kaiken maailman asiat oli mielessä. Minun piti kokea tämä ero että opin aukaisemaan itseä ja alkaa puhumaan tunteista. Ei se ole helppoa suomalaiselle miehelle joka on kasvanut kotona ilman tunteellisia keskusteluja ja itkeminenkin on aina ollut kiellettyä ja turhaa, nyt vuosi  sen eron jälkeen voisin puhua vaikka mistä vaimon kanssa kertoa joka päivä kaikki syvimmätkin ajatukset että hän sen myötä kokis sen yhteyden ja samalla enemmän rakastetuksi koska kyllähän se siihenkin vaikuttaa, on vain myöhäistä. Jospa kaiken voin jakaa seuraavalle rakkaalle, kaikista me opitaan, minä opin tämän eron myötä, jos se sinun ukkeli tajuaisi ennen kuin on liian myöhäistä, se yhteys pitää olla

musta82 kirjoitti:

hei, olen mies melkein 40. Vuosi sitten erottiin vaimoni kanssa 15 vuoden avioliiton jälkeen, syy:ex vaimo sanoi ettei kohdata henkisellä tasolla, että olen tuppisuu. vähän niinku teillä. Oikeassa se oli, aina kun kysyi mitä ajattelen niin vastasin etten mitään vaikka kaiken maailman asiat oli mielessä. Minun piti kokea tämä ero että opin aukaisemaan itseä ja alkaa puhumaan tunteista. Ei se ole helppoa suomalaiselle miehelle joka on kasvanut kotona ilman tunteellisia keskusteluja ja itkeminenkin on aina ollut kiellettyä ja turhaa, nyt vuosi  sen eron jälkeen voisin puhua vaikka mistä vaimon kanssa kertoa joka päivä kaikki syvimmätkin ajatukset että hän sen myötä kokis sen yhteyden ja samalla enemmän rakastetuksi koska kyllähän se siihenkin vaikuttaa, on vain myöhäistä. Jospa kaiken voin jakaa seuraavalle rakkaalle, kaikista me opitaan, minä opin tämän eron myötä, jos se sinun ukkeli tajuaisi ennen kuin on liian myöhäistä, se yhteys pitää olla

Kuulostat ihan minun isältäni jolla on aina ollut vaikeuksia puhua tunteistaan ja itkeä ei saanut (pikkulapset ovat eri asia). Eteenpäin mennään hammasta purren ja kivikasvoisena. Sama tyyli jatkuu sitten sukupolvelta toiselle, enemmän vahingollista kuin kehittävää. Olen vasta viime aikoina tajunnut ettei ole maailman loppu näyttää heikkouksiaan ja herkkyyttään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa koko ketjua lukea, mutta ei turvallisessa ole mitään vikaa. Muutamien ap:n vastausten perusteella kuulostaa siltä, että nyt haetaan syytä lähteä tai jäädä. Te ette tee mitään erityistä yhdessä, joten niitä puheenaiheitakaan ei juuri ole.

Tämä voi jatkua samaa rataa, kunnes ehkä tulee ero tai sitten teette asialle jotain. Jos et ole sanonut niitä asioita miehellesi, joista tänne palstalle avauduit, ehkä olisi aika kertoa myös miehelle. Ehkä olisi aika hakea apua parisuhdeterapeutilta ennen kuin luovuttaa. Kuulostaa siltä, että olet kuitenkin onnistunut löytämään hyvän miehen.

Veikkaan, että se kipinäkin sieltä löytyy kunhan pääsette keskusteluyhteyteen ja teette vähän töitä parisuhteen eteen.

Ei se mikään hyvä mies ole. Se on rauhallinen, tasapainoinen jne. Ei yhtään jännitystä tai vaaran tunnetta.

Mitä tommosella miehellä muka tekee?

Tekee lapsia, perustaa perheen ja elää perhe-elämää? Jos nuo asiat eivät kiinnosta, niin miksi edes mennä naimisiin?

Avioliitto tekee kahdesta ihmisestä perheen. Ja mulle se ainakin on just se perhe, johon haluan kuulua...

Mies ja nainen eivät ole perhe, vaan pari. Perhe on mies ja nainen + lapsi/lapset.

Tilastokeskus on kanssasi eri mieltä.

Se on sinänsä yhdentekevää, mitä tilastokeskus sanoo. Mies ja nainen voivat olla perheen alku, jos aikomuksena on saada lapsia, mutta jos on vain mies ja nainen eikä lapsia, niin sille on oma sanansa: parisuhde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt jaksa koko ketjua lukea, mutta ei turvallisessa ole mitään vikaa. Muutamien ap:n vastausten perusteella kuulostaa siltä, että nyt haetaan syytä lähteä tai jäädä. Te ette tee mitään erityistä yhdessä, joten niitä puheenaiheitakaan ei juuri ole.

Tämä voi jatkua samaa rataa, kunnes ehkä tulee ero tai sitten teette asialle jotain. Jos et ole sanonut niitä asioita miehellesi, joista tänne palstalle avauduit, ehkä olisi aika kertoa myös miehelle. Ehkä olisi aika hakea apua parisuhdeterapeutilta ennen kuin luovuttaa. Kuulostaa siltä, että olet kuitenkin onnistunut löytämään hyvän miehen.

Veikkaan, että se kipinäkin sieltä löytyy kunhan pääsette keskusteluyhteyteen ja teette vähän töitä parisuhteen eteen.

Ei se mikään hyvä mies ole. Se on rauhallinen, tasapainoinen jne. Ei yhtään jännitystä tai vaaran tunnetta.

Mitä tommosella miehellä muka tekee?

Tekee lapsia, perustaa perheen ja elää perhe-elämää? Jos nuo asiat eivät kiinnosta, niin miksi edes mennä naimisiin?

Avioliitto tekee kahdesta ihmisestä perheen. Ja mulle se ainakin on just se perhe, johon haluan kuulua...

Mies ja nainen eivät ole perhe, vaan pari. Perhe on mies ja nainen + lapsi/lapset.

Tilastokeskus on kanssasi eri mieltä.

Se on sinänsä yhdentekevää, mitä tilastokeskus sanoo. Mies ja nainen voivat olla perheen alku, jos aikomuksena on saada lapsia, mutta jos on vain mies ja nainen eikä lapsia, niin sille on oma sanansa: parisuhde. 

Väärin. Tilastokeskuksen määritelmä on neutraali, sinun taas täysin omiin arvoihisi perustuva eikä millään tapaa yleistettävä. Vain sinun henkilökohtainen näkemyksesi, ei muuta.

Minusta tämä oli hyvä ja mielenkiintoinen aloitus. Uskoisin että aika harvalla pariskunnalla, jotka pitkään olleet yhdessä se elämä on mitään sielujen sympatiaa vuodesta toiseen. Niinkuin joku jo aiemmin kirjoitti, rakastuminen kestää sen 2-3 vuotta ja sen jälkeen suhde jatkuu jos suhde on perustunut muillekin asioille kuin suurille tunteille. Arjen pitää toimia ja tahtoa täytyy löytyä molemmilta. Minullakin on sellainen teidän kuvailema tylsähkö ja tavallinen insinöörimies joka ei pidä meteliä itsestään. On kuitenkin ehdottoman luotettava, hyvä isä lapsille ja asiansa hoitava. Kyllähän sitä välillä salaa toivoisi että mies vois vaikka joskus yllättää jotenkin- mutta kun ei. Tiedät kyllä jo etukäteen parinkymmenen vuoden kokemuksella mitä saat. Mutta mä olen päättänyt että en anna sen haitata. Minulla on hyviä ystäviä, kiva työpaikka ja harrastuksia. Ei mies voi yksinään olla vastuussa minun onnellisuudesta. Se onni täytyy löytää itse.

Oliko pakkoavioliitto vai rikas ukko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Tyytymällä ok-suhteeseen samalla estät itseltäsi mahdollisuudeen upeaan suhteeseen, jossa olisi myös sen henkinen yhteys ja yhteiset kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet. Yleensä ihmiset ovat juuri sen takia onnettomia elämäänsä kun tyytyvät siihen tuttuun ja turvalliseen, eivätkä oikeasti uskalla lähteä tavoittelemaan sitä mitä oikeasti haluavat.

Sitä mahdollisuutta siihen upeaan suhteeseen ei välttämättä tule enää tässä elämässä. Hukkaako ihan ok suhteen hyvän miehen kanssa tavoitellakseen jotain, jota ei ehkä koskaan saa ja päätyy jäämään yksin? Elämäni rakkaus petti minua, en pystynyt any anteeksi ja suhde päättyi. Kymmenen vuoden aikana olen tapaillut, muutama noin vuoden suhde takana, mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Olen myös täysin uupunut koko parisuhdemarkkinaan, en jaksa enää etsiä. Olen viimeisen kahden vuoden aikana hyväksynyt sen, että en tule perustamaan perhettä ja jään ehkä yksin. Tämä on myös se mahdollinen lopputulos kun eroaa kumppanistaan. Uutta ei löydy, hyvät ovat varattuja.

Elämässä pitää pystyä tekemään päätöksiä niiden unelmien pohjalta eikä niiden pelkojen pohjalta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavan yleinen tilanne. Mies ei hirveästi välitä naisen harrastuksista, mutta on pakotettu mukaan taidenäyttelyihin yms ja kun ei hirveästi innostu, niin vika on toki aina miehessä. Tulee entisestä elämästä mieleen eräs New Yorkin matka, kun kävin silloisen tyttöystävän mieliksi taidenäyttelyissä ja brunsseilla yms, mutta kun tuli ne minun valitsemat luonnonhistorian museo ja New York Yankeesin peli, niin rouvalla oli pää kipiä ja makasi hotellihuoneessa. Yhteinen aika olikin vain häntä kiinnostavia asioita. Epäilen että ap on samanlainen.

Pitäisikin olla niin, että on aidosti yhteiset kiinnostuksen kohteet ja ettei mikään toisen kiinnostuksen kohde tuntuisi kuvottavalta. Mua ois kiinnostanut taidenäyttely, brunssi ja luonnonhistorian museo, mutta urheilun seuraaminen on niin paha turn off, että siitä kiinnostuneen miehen kanssa en ryhdy edes parisuhteeseen.

Siinä vain on se ongelma, että noista kiinnostuneilla miehillä yleensä on jo poikaystävä. Sori siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap.

En voi kun ihmetellä kaltaisiasi naisia. On pakko saada kumppani, niin otetaan joku joka tarjolla on. Sitten kun siitä miehestä ei ole leikkimään tyttöjen leikkejä kuten sisustusta tai teatteria, ei tee mieli seksiä ja katse suunnataan tulevaan.

Missä sinä tulet miestäsi vastaan? Mistä hänen mielenkiinnon kohteistaan sinä pidät? Oletko yrittänyt? Ihmeelliseltä kyllä tuntuu, että mennään yhteen ilman yhteisiä mielenkiinnon kohteita.

Tiedoksi, että hullaantuminen kestää vuoden-kaksi. Se on biologis-kemiallinen prosessi, jonka tarkoitus on turvata lisääntyminen. Sen jälkeen parisuhde on sen varassa, miten sitä on rakennettu. Te ette ole tainneet paljon töitä tehdä kumpikaan. Teit valinnan helppouden perusteella ja nyt maksat siitä. Ole hyvä.

N40 onnellisessa parisuhteessa

Jaahas, yli-ikäinen Pick me girl pätemässä.

Eikös tämä ole jo palstallakin puhuttu, että pick me girliksi nimittely ja tytöttely on toksista. Täällä puhuu aikuinen nainen, joka on kyllästynyt kuuntelemaan samanlaista haihattelua joka toiselta naiselta tietyssä iässä ja parisuhteen vaiheessa.

Mua taas ärsyttää nämä ihmiset jotka möykkäävät tätä samaa mantraa- " miksi olet alunperinkään aloittanut suhteen ihmisen kanssa jonka kanssa olette eri aaltopituuksilla". Aivan kuin ihminen olisi joku muuttumaton olento, joka pysyy samanlaisena läpi elämän. Ihmiset kasvaa, oivaltavat itsestään uusia asioita, uskaltavat vanhemmiten myöntää pitävänsä itselleenkin yllättävistä asioista, haluavat ruvetakin tavoittelemaan asioita joita eivät aiemmin olisi tienneet edes haluavansa, elämä muuttuu koko ajan ja ihmiset myös. Myös parisuhteessa olevat. Aina ei muututakaan yhdessä, siinä missä se toinen yhtäkkiä haluaakin mahdollisimman yksinkertaista elämää, voi toinen halutakin jännitystä ja seikkailua ja uusia kokemuksia. Vaikka aluksi molemmat olisikin halunneet yhdessä samaa. Siinä missä keskustelu ei nuorempana ollut tärkeää, voi se vanhemmiten tullakin tärkeäksi ja se on ikävää jos ei kotona olekaan keskusteluun kykenevää kumppania. Ihmisten tarpeet muuttuvat iän myötä ja sitä saa surra ja pohtia ääneen tai tänne kirjoittaen jos kumppani ei pysty siihen tarpeeseen vastaamaan. Ihan normaalia ihmisen elämään ja parisuhteisiin liittyvä asia. Jos sinä et ole sitä kokenut niin sehän ei tarkoita sitä että se olisi jotenkin halveksittavaa ja väärin.

Nainen tarvitsee kolme suhdetta elämässään. Sen nuoruuden jalat alta vievän jännän rakkauden. Vaarallisen kun.

Turvallisen ja tylsän miehen, kenelle tehdään lapset

Ja lopuksi sen vanhuuden rakkauden, kenen kanssa taas rakastumaan ja matkustellaan ja eletään kiihkeää suhdetta, kun lapset on saatu omilleen.

Rehellisesti sanoen, on pystyynkuollutta elämää tyytyä vain siihen yhteen suhteeseen, kun ei uskalla hakea kaikkia näitä kolmea suhdetta jokaiseen elämänvaiheeseen sopivaa.

Älkää tyytykö huonoon elämään, vaan ottakaa kaikki, mikä on elämällä tarjottavana

Tylsät miehet kelpaavat vain lapsentekoon ja isiksi

Itsellä vähän sama tilanne. Olen silti tyytyväinen kokonaisuuteen. On asioita, mitkä ärsyttävät puolin ja toisin. Tuli luvattua kerran rakastaa myötä- ja vastamäissä.

Olen saanut mieheni innostumaan asioista. Vain kodin paikasta hän on yksin päättänyt. Lopputulema on kuitenkin hyvä.

Miehet ovat kuin putkiaivoja. Me naiset taas tunteilla menijöitä. Mieti kokonaisuutta. Tuskin sitä kannattaa rikkoa. Osta vanukkaita enemmän😊. Pienikin muutos piristää. Meillä vaihdetaan huonekaluja eri paikkaan. Rempat tehty ennen muuttoa. Osta uusia kukkia yms. piristävää.

Osoittakaa hellyyttä toisillenne.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tämä oli hyvä ja mielenkiintoinen aloitus. Uskoisin että aika harvalla pariskunnalla, jotka pitkään olleet yhdessä se elämä on mitään sielujen sympatiaa vuodesta toiseen. Niinkuin joku jo aiemmin kirjoitti, rakastuminen kestää sen 2-3 vuotta ja sen jälkeen suhde jatkuu jos suhde on perustunut muillekin asioille kuin suurille tunteille. Arjen pitää toimia ja tahtoa täytyy löytyä molemmilta. Minullakin on sellainen teidän kuvailema tylsähkö ja tavallinen insinöörimies joka ei pidä meteliä itsestään. On kuitenkin ehdottoman luotettava, hyvä isä lapsille ja asiansa hoitava. Kyllähän sitä välillä salaa toivoisi että mies vois vaikka joskus yllättää jotenkin- mutta kun ei. Tiedät kyllä jo etukäteen parinkymmenen vuoden kokemuksella mitä saat. Mutta mä olen päättänyt että en anna sen haitata. Minulla on hyviä ystäviä, kiva työpaikka ja harrastuksia. Ei mies voi yksinään olla vastuussa minun onnellisuudesta. Se onni täytyy löytää itse.

Varmaan alle yhdellä sadasta pariskunnasta suhde on kun jostain elokuvasta. Itse en tunne yhtään sellaista paria. Ei ole realistista odottaa sellaista.

Itse naisena en varmaan edes jaksaisi olla sellaisen huomion kohteena 24/7, joten vaikka mies olisi se elokuvien unelma niin minä en pystyisi sellaiseen koko ajan.

Kannattaa miettiä myös että mitä hyvää tästä tilanteesta seuraa, ja ottaa ilo irti siitä.