Emme kohtaa mieheni kanssa henkisellä tasolla..

Tule käymään luonani. Minä voin luoda yhteyden joka ulottuu noin 28 sentin syvyyteen sisääsi.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vähän sama tilanne. Olen silti tyytyväinen kokonaisuuteen. On asioita, mitkä ärsyttävät puolin ja toisin. Tuli luvattua kerran rakastaa myötä- ja vastamäissä.

Olen saanut mieheni innostumaan asioista. Vain kodin paikasta hän on yksin päättänyt. Lopputulema on kuitenkin hyvä.

Miehet ovat kuin putkiaivoja. Me naiset taas tunteilla menijöitä. Mieti kokonaisuutta. Tuskin sitä kannattaa rikkoa. Osta vanukkaita enemmän😊. Pienikin muutos piristää. Meillä vaihdetaan huonekaluja eri paikkaan. Rempat tehty ennen muuttoa. Osta uusia kukkia yms. piristävää.

Osoittakaa hellyyttä toisillenne.

Kuulostat aika käytännölliseltä ihmiseltä, silloin voi huonekalujen paikka varmasti riittääkin piristykseksi. Monille meille taas ei ole mitään merkitystä huonekaluilla ja rempoilla ja kukilla.

Voin olla vaikka kokonaan ilman huonekaluja, jos seura on hyvää (kuten onneksi onkin). Mieheni joskus kuvasi, että molemmat on valittu toisemme kulkemaan rinnalla maailman seikkailuissa, ja siltä se tuntuu.

Vuosien jälkeen edelleenkin tuntuu lähes taianomaiselta katsella käsi kädessä auringonlaskua, omilla kotikulmilla arkisella iltakävelyllä.

Kun oli puhetta, että pitäisikö erota jos ei ole sellaista säkenöivää fiilistä mukana ja ihmetellään miksi ihmiset ovat "pystyynkuolleissa" suhteissa niin en ymmärrä tätä.

Jos se suhde on muuten hyvä ja turvallinen niin mitä te luulette saavanne eron jälkeen? Se on karu tosiasia, että jos ikää alkaa olle 40 yli niin on todennäköistä, että uutta suhdetta on vaikea löytää. Ainakaan sellaista joka olisi parempi kuin se edellinen.

Parisuhde on kuitenkin pohjimmiltaan elämän jakamista toisen ihmisen kanssa. On se toinen ihminen kenen kanssa tehdä asioita, kokea asioita ja nähdä asioita. Sinkkuna olet täysin ystäviesi varassa joilla todennäköisesti on omat parisuhteensa jossa haluavat nähdä ja kokea asioita kumppaninsa kanssa. Tulet olemaan aina se kenen kanssa tehdään asioita jos muilla sattuu olemaan aikaa, ikuinen varaseura. Onko se lopulta se mitä haluat? Ystävilläsi on omat elämät ja sinä olet se ketä nähdään kun ehditään.

Jos olet erakko luonteeltasi niin tämä ei varmaan ole ongelma, mutta muuten kannattaa oikeasti miettiä mitä siitä seuraa jos haluat vaihtaa "tylsän" suhteen johonkin mahdolliseen unelmaan seikkailusta.

Meitä on monta. Syitä on monta. Ei nuorena ehkä osaa valita niin hyvin eikä mistään voi tietää, mihin suuntaan elämä vie. Kun on lapset, on sitouduttu pitämään perhe koossa, jos mitään todellista syytä erolle ei ole. Ystävät, työkaverit, harrastukset, lapset, sukulaiset ym. tuovat elämään sisältöä eikä parisuhteen voi edes odottaa olevan koko elämän ainoa sisältö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vähän sama tilanne. Olen silti tyytyväinen kokonaisuuteen. On asioita, mitkä ärsyttävät puolin ja toisin. Tuli luvattua kerran rakastaa myötä- ja vastamäissä.

Olen saanut mieheni innostumaan asioista. Vain kodin paikasta hän on yksin päättänyt. Lopputulema on kuitenkin hyvä.

Miehet ovat kuin putkiaivoja. Me naiset taas tunteilla menijöitä. Mieti kokonaisuutta. Tuskin sitä kannattaa rikkoa. Osta vanukkaita enemmän😊. Pienikin muutos piristää. Meillä vaihdetaan huonekaluja eri paikkaan. Rempat tehty ennen muuttoa. Osta uusia kukkia yms. piristävää.

Osoittakaa hellyyttä toisillenne.

Kuulostat aika käytännölliseltä ihmiseltä, silloin voi huonekalujen paikka varmasti riittääkin piristykseksi. Monille meille taas ei ole mitään merkitystä huonekaluilla ja rempoilla ja kukilla.

Voin olla vaikka kokonaan ilman huonekaluja, jos seura on hyvää (kuten onneksi onkin). Mieheni joskus kuvasi, että molemmat on valittu toisemme kulkemaan rinnalla maailman seikkailuissa, ja siltä se tuntuu.

Vuosien jälkeen edelleenkin tuntuu lähes taianomaiselta katsella käsi kädessä auringonlaskua, omilla kotikulmilla arkisella iltakävelyllä.

Olen nainen, enkä jaksa tai ei siis kiinnosta yhtään vaihtaa huonekalujen paikkoja kovin usein. Joskus en edes muista kuinka kauan ovat olleet samassa paikassa. Verhoja en vaihda kuin silloin kun tulee fiilis. Ei siis kovin usein.

Remppaa en kestä yhtään. Minulle olisi kauhistus mies, joka remppaisi ja repisi auki milloin seinää, milloin lattiaa tai alkaisi puhua rakennusprojektista vain kyllästymisen tai vaihtelun vuoksi. Perusjutut, taulujen ripustamiset ja pikkukorjaukset riittää jos ei muuhun tarvetta niin saavat paikat (ja ihmiset) olla rauhassa.

Voimme kyllä esimerkiksi viikonloppuna laittaa yhdessä hyvää ruokaa, juoda sen kanssa hyvää viiniä. Mies jopa muistaa sytyttää kynttilöitä. Hän voi myös hemmotella ja laittaa ruokaa ihan kokonaan itse, miten milloinkin.

Juttelemme silloin usein pitkälti iltaan tai aamuyöhön. Ihan mitä mieleen tulee, kuluneesta viikosta, maailman tapahtumista, menneistä vuosista, omista tuntemuksistamme, kirjoista, tv-ohjelmista, keskustelu polveilee milloin mihinkin.

Joskus hieromme toistemme hartioita tai teemme päähieronnan, käymme saunassa, iltakävelyllä, kutsumme tuttavia jne.

Viihdymme yhdessä. Tottakai kumpikin on myös omissa oloissaan kotona ja omissa harrastuksissaan.

Vaikka olemme yhdessä hiljaa tai eri huoneissa niin se ei ole kiusallista. Tiedämme, että jossain vaiheessa jompikumpi alkaa jutella jostain asiasta mitä tulee mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Meitä on monta. Syitä on monta. Ei nuorena ehkä osaa valita niin hyvin eikä mistään voi tietää, mihin suuntaan elämä vie. Kun on lapset, on sitouduttu pitämään perhe koossa, jos mitään todellista syytä erolle ei ole. Ystävät, työkaverit, harrastukset, lapset, sukulaiset ym. tuovat elämään sisältöä eikä parisuhteen voi edes odottaa olevan koko elämän ainoa sisältö.

Tuskin kukaan nyt on sanonutkaan, että parisuhteen pitää olla elämän ainoa sisältö.

Mutta jotain muuta sisältöä siinäkin kyllä pitää olla kuin vain jokapäiväiset arkiasiat.

En ymmärrä sitäkään, että kaikki muu sisältö haetaan jostain ulkopuoliselta taholta. Kun kumppanissa ei ole mitään henkistä sisältöä. Jos se kumppanin antama sisältö parisuhteeseen on vain se, että on lapset ja perhe.

Ei tietysti sekään ole "vain", mutta pitäisi kumppanissa jotain tykötarpeita ja sisältöä muuhunkin olla.

Vähän kaikkea sopivassa määrin. Mitä monipuolisempi sitä parempi ja mitä yksipuolisempi niin hiukan huono juttu.

Ajatuksia vain kirjoitti:

Kun oli puhetta, että pitäisikö erota jos ei ole sellaista säkenöivää fiilistä mukana ja ihmetellään miksi ihmiset ovat "pystyynkuolleissa" suhteissa niin en ymmärrä tätä.

Jos se suhde on muuten hyvä ja turvallinen niin mitä te luulette saavanne eron jälkeen? Se on karu tosiasia, että jos ikää alkaa olle 40 yli niin on todennäköistä, että uutta suhdetta on vaikea löytää. Ainakaan sellaista joka olisi parempi kuin se edellinen.

Parisuhde on kuitenkin pohjimmiltaan elämän jakamista toisen ihmisen kanssa. On se toinen ihminen kenen kanssa tehdä asioita, kokea asioita ja nähdä asioita. Sinkkuna olet täysin ystäviesi varassa joilla todennäköisesti on omat parisuhteensa jossa haluavat nähdä ja kokea asioita kumppaninsa kanssa. Tulet olemaan aina se kenen kanssa tehdään asioita jos muilla sattuu olemaan aikaa, ikuinen varaseura. Onko se lopulta se mitä haluat? Ystävilläsi on omat elämät ja sinä olet se ketä nähdään kun ehditään.

Jos olet erakko luonteeltasi niin tämä ei varmaan ole ongelma, mutta muuten kannattaa oikeasti miettiä mitä siitä seuraa jos haluat vaihtaa "tylsän" suhteen johonkin mahdolliseen unelmaan seikkailusta.

Tämä riippuu paljon siitä kuinka "pystyynkuollut" parisuhde on ja kuinka ahdistuneeksi itsensä tai kumppani siinä olonsa tuntee.

Vanha tuttu plussat ja miinukset on hyvä konsti testata. Jos kuitenkin plussia on enemmän niin hyvä. Jos miinuksia on enemmän niin voi miettiä itsessään.

Ei siitä ole kiinni oikeastaan kuinka helppoa ja tuttua on olla, silllonhan ei ole hätää. Vaan kuinka paljon joku asia tai asiat ahdistaa tai tuntuu vaikealta olla suhteessa.

Saati jos inhoaa kumppaniaan, jotain tapaa tai seksiä hänen kanssaan.

Onko ne plussat (tuttuus, tapa ja tottumus, on kaveri jonka kanssa mennä tilaisuksiin jne.) niin paljon vahvempia kuin nämä jotkut miinukset.

Kiintoisa ketju! Itse olen 30v., suhteessa 10 v. Täällä on hyvin sanoitettu monia asioita, joita en ole itse edes osannut oikein muotoilla ajatuksiksi. Mitä eroon tulee, niin ihan vaan itseäkin koskevia päätöksiä on usein hankala tehdä, saati sitten koko perheeseen rankasti vaikuttavia.

Kyllä liito kuolee, jos mennään vain miehen halujen mukaan: seksi, hänen harrastuksensa, hönen sitä ja tätä. Mies ei kykene keskustelemaan, makaa sohvalla ja toljottaa urheilua vaikka kellon ympäri. Tanssii muiden naisten kanssa kun tilaisuus, mutta ei koskaan, ikinä vie mua tanssimaan. Näitä riittää.

Itsekäs, minä minä- tyyppi, jollaisia pikkupomot usein on, vaikka ei uskoisi kun hönen erinomaisia taitojaan kuulemma kehutaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitää sisällään kohtaminen tunnetasolla?

Ja vielä enemmän mitä nainen tarkoittaa syvällisillä keskusteluilla? Tätä ollaan monen miehen kanssa mietitty, kun deittimaailmanssa kaikkien naisten keskustelunaiheet ovat olleet koira, lähipiirin ihmiset, ulkonäkö ja mitä tänään tapahtui. Näiden asioiden ulkopuolella keskustelu menee monologiksi, koska nainen ei tiedä eikä ole kiinnostunutkaan muista asioista. Varmaan jossain on erilaisiakin naisia, mutta aika suuresta otoksesta tässä nyt kaikkineen puhutaan. Onko se jotain näihin liittyvää?

Siinä se ydin: deittimaailma. Miten kuvittelet sieltä löytyvän syvällistä ihmistä? Aivan turhaa kuluttaa aikaansa tinzuissa ja pornosivuilla, niissä ei älykkyyttä tarvita.

Riippuu ihan siitä mitä tarkoittaa kohtaaminen henkisellä tasolla. Monelle naiselle tämä tarkoittaa ns sielunkumppanuutta, kun taas miehet harvoin kokevat ketään sielunkumppaniksi. Joillekin riittää sellainen puoliso, jonka kanssa on asioista samaa mieltä. Tai että löytyy yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Toiset haluavat puheliaan miehen, vaikka hän olisikin asioista eri mieltä. Jotkut tyytyvät siihen, että puoliso on kunnollinen.

Itse koen, että sekä kohtaan että en kohtaa mieheni kanssa henkisesti. Hän on ihan kiinnostava ihminen, joka osaa keskustella ja olla asioista jotain mieltä. Valitettavasti halveksin monia hänen mielipiteitään (osa on aika epähumaaneja). Jonkun tosi aran ja rauhallisella temperamentilla varustetun tyypin kanssa en osaisi olla ollenkaan. Sellaisen, joka ei aloita keskusteluja ja vastaa kysyttäessä "emmä tiiä" tai "ihan sama". Jollekin toiselle tuollainen on varmaan ihan hyvä mies. Kaikilla on eri tarpeet ja vaatimukset puolisoa kohtaan.

Tässä syitä miksi tunnetasolla ei kohdata:

Minun pitää harrastaa samoja asioita kuin mies, jolloin se on yhteistä aikaa hönen mielestään ja homma hoidettu!

Seksiä on se, että hön saa ja tulee muutamassa minuutissa. Siinä se.

Hänellä on omat ”sääntönsä ja oikeutensa” aikuisena toimia työreissuillaan miten haluaa: yökerhoissa ym. flirttailu jne. mitö lie. Valheita, salailua. Mutta myös oikeus kieltää kaikki ja minä olen se mustis!

Miten tällaisen kanssa koet olevasi henkisesti noteerattu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä vähän sama tilanne. Olen silti tyytyväinen kokonaisuuteen. On asioita, mitkä ärsyttävät puolin ja toisin. Tuli luvattua kerran rakastaa myötä- ja vastamäissä.

Olen saanut mieheni innostumaan asioista. Vain kodin paikasta hän on yksin päättänyt. Lopputulema on kuitenkin hyvä.

Miehet ovat kuin putkiaivoja. Me naiset taas tunteilla menijöitä. Mieti kokonaisuutta. Tuskin sitä kannattaa rikkoa. Osta vanukkaita enemmän😊. Pienikin muutos piristää. Meillä vaihdetaan huonekaluja eri paikkaan. Rempat tehty ennen muuttoa. Osta uusia kukkia yms. piristävää.

Osoittakaa hellyyttä toisillenne.

Kuulostat aika käytännölliseltä ihmiseltä, silloin voi huonekalujen paikka varmasti riittääkin piristykseksi. Monille meille taas ei ole mitään merkitystä huonekaluilla ja rempoilla ja kukilla.

Voin olla vaikka kokonaan ilman huonekaluja, jos seura on hyvää (kuten onneksi onkin). Mieheni joskus kuvasi, että molemmat on valittu toisemme kulkemaan rinnalla maailman seikkailuissa, ja siltä se tuntuu.

Vuosien jälkeen edelleenkin tuntuu lähes taianomaiselta katsella käsi kädessä auringonlaskua, omilla kotikulmilla arkisella iltakävelyllä.

Kai ymmärrät kuitenkin, että tuo taianomaisuuden tunteminen on itsestäsi lähtöisin ja miehesi tuskin tuntee asiaa aivan samoin? Naisilla on tapana romantisoida ihan tavallisia asioita. Ei millään pahalla toki. Kuulostaa vaan hassulta tommoset iltakävelyn taianomaisuudet.

Vierailija kirjoitti:

Tässä syitä miksi tunnetasolla ei kohdata:

Minun pitää harrastaa samoja asioita kuin mies, jolloin se on yhteistä aikaa hönen mielestään ja homma hoidettu!

Seksiä on se, että hön saa ja tulee muutamassa minuutissa. Siinä se.

Hänellä on omat ”sääntönsä ja oikeutensa” aikuisena toimia työreissuillaan miten haluaa: yökerhoissa ym. flirttailu jne. mitö lie. Valheita, salailua. Mutta myös oikeus kieltää kaikki ja minä olen se mustis!

Miten tällaisen kanssa koet olevasi henkisesti noteerattu?

Tuo mies nyt kuulostaa ihan tollolta kaikin puolin. Tuskin kukaan näkee noin käyttäytyvää miestä upeana sielunkumppaninaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä pitää sisällään kohtaminen tunnetasolla?

Ja vielä enemmän mitä nainen tarkoittaa syvällisillä keskusteluilla? Tätä ollaan monen miehen kanssa mietitty, kun deittimaailmanssa kaikkien naisten keskustelunaiheet ovat olleet koira, lähipiirin ihmiset, ulkonäkö ja mitä tänään tapahtui. Näiden asioiden ulkopuolella keskustelu menee monologiksi, koska nainen ei tiedä eikä ole kiinnostunutkaan muista asioista. Varmaan jossain on erilaisiakin naisia, mutta aika suuresta otoksesta tässä nyt kaikkineen puhutaan. Onko se jotain näihin liittyvää?

Sinun kannattaisi tutustua vähemmän kauniisiin ja pinnallisiin naisiin. Meissä tavallisissa/rumissa on paljon fiksuja naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap.

En voi kun ihmetellä kaltaisiasi naisia. On pakko saada kumppani, niin otetaan joku joka tarjolla on. Sitten kun siitä miehestä ei ole leikkimään tyttöjen leikkejä kuten sisustusta tai teatteria, ei tee mieli seksiä ja katse suunnataan tulevaan.

Missä sinä tulet miestäsi vastaan? Mistä hänen mielenkiinnon kohteistaan sinä pidät? Oletko yrittänyt? Ihmeelliseltä kyllä tuntuu, että mennään yhteen ilman yhteisiä mielenkiinnon kohteita.

Tiedoksi, että hullaantuminen kestää vuoden-kaksi. Se on biologis-kemiallinen prosessi, jonka tarkoitus on turvata lisääntyminen. Sen jälkeen parisuhde on sen varassa, miten sitä on rakennettu. Te ette ole tainneet paljon töitä tehdä kumpikaan. Teit valinnan helppouden perusteella ja nyt maksat siitä. Ole hyvä.

N40 onnellisessa parisuhteessa

Mielenkiintoinen analyysi. Ei ollut pakko saada ketään, olen ollut elämässäni aikoja yksin ja korjaillut myös itseäni tuon pleijerin jäljiltä. Siitä ei ollut siis kyse.

Kun on elänyt suhteissa jossa on paljon draamaa, riitaa ja pettämistä tämä tuntui turvalliselta ja hyvältä.

En jaksanut lukea ketjua, mutta taidat olla aika läheisriippuvainen?

musta82 kirjoitti:

hei, olen mies melkein 40. Vuosi sitten erottiin vaimoni kanssa 15 vuoden avioliiton jälkeen, syy:ex vaimo sanoi ettei kohdata henkisellä tasolla, että olen tuppisuu. vähän niinku teillä. Oikeassa se oli, aina kun kysyi mitä ajattelen niin vastasin etten mitään vaikka kaiken maailman asiat oli mielessä. Minun piti kokea tämä ero että opin aukaisemaan itseä ja alkaa puhumaan tunteista. Ei se ole helppoa suomalaiselle miehelle joka on kasvanut kotona ilman tunteellisia keskusteluja ja itkeminenkin on aina ollut kiellettyä ja turhaa, nyt vuosi  sen eron jälkeen voisin puhua vaikka mistä vaimon kanssa kertoa joka päivä kaikki syvimmätkin ajatukset että hän sen myötä kokis sen yhteyden ja samalla enemmän rakastetuksi koska kyllähän se siihenkin vaikuttaa, on vain myöhäistä. Jospa kaiken voin jakaa seuraavalle rakkaalle, kaikista me opitaan, minä opin tämän eron myötä, jos se sinun ukkeli tajuaisi ennen kuin on liian myöhäistä, se yhteys pitää olla

Olet kuin mieheni. Ei mikään saa itkemään, mikään ei ole kyllin koskettavaa. Naama kuin puusta.

Tälläkin hetkellä mies mökillä jo toista viikkoa, puhumattomuus on kuin suojaviitta, mutta erikoista siinä on se, että hän kykenee töissä puhumaan kaikenmaailman ihmisten kanssa, köy lounailla ja kahveilla vieraiden naisten kanssa, puhuu kuin ruuneperi…

Puhumattomuus koskee vain vaimoaan.

Niin, eroa suunnittelen, en jaksa kuolla henkisesti yhä uudestaan ja uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

musta82 kirjoitti:

hei, olen mies melkein 40. Vuosi sitten erottiin vaimoni kanssa 15 vuoden avioliiton jälkeen, syy:ex vaimo sanoi ettei kohdata henkisellä tasolla, että olen tuppisuu. vähän niinku teillä. Oikeassa se oli, aina kun kysyi mitä ajattelen niin vastasin etten mitään vaikka kaiken maailman asiat oli mielessä. Minun piti kokea tämä ero että opin aukaisemaan itseä ja alkaa puhumaan tunteista. Ei se ole helppoa suomalaiselle miehelle joka on kasvanut kotona ilman tunteellisia keskusteluja ja itkeminenkin on aina ollut kiellettyä ja turhaa, nyt vuosi  sen eron jälkeen voisin puhua vaikka mistä vaimon kanssa kertoa joka päivä kaikki syvimmätkin ajatukset että hän sen myötä kokis sen yhteyden ja samalla enemmän rakastetuksi koska kyllähän se siihenkin vaikuttaa, on vain myöhäistä. Jospa kaiken voin jakaa seuraavalle rakkaalle, kaikista me opitaan, minä opin tämän eron myötä, jos se sinun ukkeli tajuaisi ennen kuin on liian myöhäistä, se yhteys pitää olla

Olet kuin mieheni. Ei mikään saa itkemään, mikään ei ole kyllin koskettavaa. Naama kuin puusta.

Tälläkin hetkellä mies mökillä jo toista viikkoa, puhumattomuus on kuin suojaviitta, mutta erikoista siinä on se, että hän kykenee töissä puhumaan kaikenmaailman ihmisten kanssa, köy lounailla ja kahveilla vieraiden naisten kanssa, puhuu kuin ruuneperi…

Puhumattomuus koskee vain vaimoaan.

Niin, eroa suunnittelen, en jaksa kuolla henkisesti yhä uudestaan ja uudestaan.

Voimia Sinulle. Tiedätkö, tunnen tuskasi tuon tekstin läpi.

Oletko miettinyt, onko puhumattomuus merkki miehesi narsismista?

Loukkaako hän?

Onko hänellä upeita vaikutusvaltaisia ystäviä josta kehuu?

Vaikuttaa epänormaalilta, noin jyrkkä valittu mykkyys. Mieti omaa hyvinvointiasi. Ihanaa kevättä Sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siinä oli joku helppous.

Miehessä ja suhteessa, oli kiva olla yhdessä ja viettää aikaa. En ehkä hullaantunut hänestä jos niin voi sanoa.

Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, jos joku pieni riita on ollut siitä on keskusteltu.

Tämä on siis turvallinen ja draamaton suhde josta ei ole syytä erota kun kaikki on ihan hyvin.

Aina aika ajoin tämä tylsyys käy mielessä tai ero, mutta sitten aina päätän että ei parisuhteen tarkoitus ole tarkota kaikkea elämän osa- alueen asioita. Tällä tarkoitan sitä että olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden tyydyttämisestä : vietän aikaa ystävien kanssa keskustellen, ja olen sosiaalisesti paljon aktiivisempi kuin hän.

Ehkä tämä koronatilanne on myös osaltaan vaikuttanut tähän meidän suhteeseen että kaikki tekeminen on minimissä ja yhdessäolo korostuu.

Sen vielä totean ettei meillä ole oikein sellaista yhteistä onnistumisen / tekemisen kohdetta: kuten vaikka remontti, matkailu, ulkoilu, kulttuuri jne.

Mulla on hirmuisesti haluja mennä eteenpäin elämässä kaikilla osa-alueilla eli opiskelen työn ohella, olisin innokas remontoimaan kotia ja mökkiä, käymään teatterissa jne, hän ei

Tyytymällä ok-suhteeseen samalla estät itseltäsi mahdollisuudeen upeaan suhteeseen, jossa olisi myös sen henkinen yhteys ja yhteiset kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet. Yleensä ihmiset ovat juuri sen takia onnettomia elämäänsä kun tyytyvät siihen tuttuun ja turvalliseen, eivätkä oikeasti uskalla lähteä tavoittelemaan sitä mitä oikeasti haluavat.

Sitä mahdollisuutta siihen upeaan suhteeseen ei välttämättä tule enää tässä elämässä. Hukkaako ihan ok suhteen hyvän miehen kanssa tavoitellakseen jotain, jota ei ehkä koskaan saa ja päätyy jäämään yksin? Elämäni rakkaus petti minua, en pystynyt any anteeksi ja suhde päättyi. Kymmenen vuoden aikana olen tapaillut, muutama noin vuoden suhde takana, mutta sopivaa kumppania ei ole löytynyt. Olen myös täysin uupunut koko parisuhdemarkkinaan, en jaksa enää etsiä. Olen viimeisen kahden vuoden aikana hyväksynyt sen, että en tule perustamaan perhettä ja jään ehkä yksin. Tämä on myös se mahdollinen lopputulos kun eroaa kumppanistaan. Uutta ei löydy, hyvät ovat varattuja.

Tämä oli tärkeä huomio. Miehet yleensä jätetään ja eronneissa on siksi usein jotain vikaa. Sinkkumiehet juoksevat kukasta kukkaan ja vakiintuminen on tyhjää puhetta, ei ole nimittäin aikomustakaan. Muutama vuosi eron jälkeen jaksoin vielä uskoa löytäväni suhteen, mutta miesten pelaamisen paljastuttua, en ole vuosiin viitsinyt heihin energiaa tuhlata. Hyvät miehet eivät ole vapaita.

"Rakennettiin talo ja tehtiin lapsia, nyt en halua enään tätä".