Onko olemassa ihmistä, joka osaa kuunnella läheisensä murheita keskeyttämättä.

Yritin eilen avautua ihmiselle, jota luulin hyväksi ystäväkseni. Halusin kertoa yhdestä ongelmasta, mikä minulla on. Tämä ongelma on suuri huoli koskien toista ystävääni. Olen menettänyt yöuneni ja elämänhaluni sen takia. Olisin halunnut vain avautua siitä ja ehkä saada jotain neuvoja.

Kysyin ystävältäni "Saanko kertoa yhen jutun, mikä on painanut mun mieltä pitkään? Tää ei oo mikään kevyt tarina." Hän sanoi kyllä, ja heti kun olin saanut yhden lauseen sanottua, hän keskeytti minut ja käänsi keskustelun itseensä. Hän alkoi valittaa painostaan ja itki yhtä työmokaansa, minkä teki kuukausi sitten. Moka ei ollut suuri, ja pomo antoi heti anteeksi. Kuitenkin siinä kävi niin, että minä jouduin lohduttamaan häntä. En haluaisi vähätellä, mutta ne hänen ongelmansa eivät olleet yhtään mitään kummempia. Hänellä on ollut oikeitakin hyvin vakavia ongelmia. Silloin olen ollut hänen tukenaan. Mutta hänellä on jotenkin jäänyt päälle se, että hänellä täytyy aina olla jokin kriisi, jotta ihmiset ovat hänen lähellään. Siksi hän vetää ongelmaksi jotkin lähes mitättömät asiat.

Petyin eilen ystävääni hyvin paljon. Harvoin pyydän saada tukea häneltä. Ja nyt kun aloin itku kurkussa selittämään asiaani, hän vain heti keskeytti. Hän oli viimeinen ihminen, jolle ajattelin voivani avautua. Nyt ei ole häntäkään. Onko oikeita ystäviä edes olemassa? Sellaisia, jotka pystyisivät edes sen vartin olla turpa kiinni ja olla tukena toiselle?