Lapseni sai moitteita yökylässä
Oli iltapalapöydässä ottanut leivälle sekä juustosiivun että leikkeleen. Ei kuulemma siellä niin voi tehdä, vain toista otetaan. Lapsi ei ollut tuota tiennyt, oli hämmentynyt ja nolona kotiin tullessaan ja asiasta kertoessaan. Oli ilmeisesti perheen rouva tiuskaissut ihan kunnolla ja moittinut huonotapaiseksi. Eipä olisi tullut mieleenkään tuollainen... Ja ihan normaalituloiselta vaikuttaa perhe, kaksi lasta ja omakotitalo jne. Kummastuttaa kyllä minuakin.
Onko teillä muilla tuollaisia rajoituksia?
Kommentit (191)
Lapsuudenkodissani oli tuollaisia sääntöjä, vaikka vanhemmat olivat hyvätuloisia. Isä oli köyhästä perheestä, ja luulen, että kyse ei ollut niinkään nuukuudesta, vaan tottumuksesta.
Mutta ei olisi tullut kuuloonkaan, että vierasta olisi kohdeltu noin! Ja isäkin nykyään vanhana pappana on tottunut siihen, että rahaa on.
lapselle oisi pitänyt kertoa tavoistaan jokaisessa kodissa on omat tavat toimia. mun lapset on pieniä vielä sitten ku meille tulee tulevaisuudessa yökylään lapsia niin saa ottaa mitä on laitettu tarjolle.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 11:15"]Tiedän kyllä monia, joilla on tuo sama sääntö. Ja mielestäni kylässä olevalta lapselta voi todellakin odottaa samojen sääntöjen noudattamista kuin omaltakin perheeltä. Asia erikseen on toki se, miten tuo sääntö on lapselle kerrottu, mutta siinäkin olet vain lapsen kertoman version varassa.
[/quote]
Tosi noloa kutsua vieras, kattaa ruokaa pöytään ja sitten moittia syömisestä. Äidillä ei ollut käytöstapojen alkeitakaan hallussa.
Näköjään tämä host-äitikin on löytänyt itseään koskevan kirjoittelun ja tullut puolustelemaan käytöstään - tai ainakin jatkamaan pienen lapsiparan moittimista
En nyt noin jyrkästi lapselle tekisi, mutta itse en ole koskaan laittanut saman leivän päälle sekä juustoa että leikkelettä. Poikkeus ehkä ne jotkut huoltiksen tms ruikkarit tai sämpikset joissa valmiina ollut niin. Juustoleipä on juustoleipä ja metvursti tai kinkku omalle leivälle.
Tosin omat vanhemmat ei ollut varakkaita ja myös säästösyistä otin esim vaan yhden metvurstin yhteen leipään. Sama tapa yhä aikuisena, ja puoliso välillä ihmettelee. Joskus tosin kun haluan herkutella niin otan pitkulalle ruisleivälle kaksi metvurstia koska siihen mahtuu, mutta päällekäin en kahta laittaisi, edes samaa laatua, saatikka juustoa ja kinkkua tms.
Only in Finland. Missä muualla vierasta kohdeltaisiin noin? Kiellettäisiin ottamasta tarjolle pantua ruokaa? Suomea huomattavasti köyhemmissäkin maissa vieraanvaraisuus on hyve ja vieraille tarjotaan parasta. Perheen talous ei kaadu yhteen juustonpalaan, joten miksi pahoittaa vieraan mieli?
Se on jännä kun ulkomailla ei taideta käyttää leikkelettä kauheasti. Esim välimeren maissa leikele paketissa on huimat tyyliin kymmenen palaa leikkelettä. Huomannut usein. Tuskin ne sit edes juurikaan syö edes voileipiä.
Olikohan kyse siitä, että lapsen _muu_ käytös oli nostattanut ärtymystä?
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 01:27"]Se on jännä kun ulkomailla ei taideta käyttää leikkelettä kauheasti. Esim välimeren maissa leikele paketissa on huimat tyyliin kymmenen palaa leikkelettä. Huomannut usein. Tuskin ne sit edes juurikaan syö edes voileipiä.
[/quote]
Oliko tämä vastaus yllä olevaan kommenttiin? Pointti ei nyt ollutkaan, että nimenomaan leikkeleiden syömiseen puututtaisiin vaan että ylipäänsä kiellettäisiin ottamasta jotain tarjolle laitettua. Mitä tulee voileipiin, niin "avoimia" voileipiä syödään tosiaan lähinnä Pohjoismaissa, muualla syödään paahtoleipää (hillon tai esimerkiksi suklaalevitteen kera) tai sitten leivästä tehdään "sandwich" laittamalla kansi päälle, ja harvoin näissä on yhtä tai kahta täytettä enempää.
Ihan vinkkinä, että kannattaisikohan vaikka soittaa ja kysäistä sieltä yöpaikasta tapahtumien kulku vaikka aikuiselta. Tämä niinkuin ennen, kuin aloittaa asian liekittämisen täällä... Aikuisten oikeasti.
112: No, täältähän kysytään neuvoa ihan kaikkeen, aina ennenkuin muutoin reagoidaan. Esim. muutaman viimeisen kuukauden sisällä on ollut omien laskujeni mukaan ainakin 3-4 kertaa kysymys että mikä paukahdus(/räjähdys) ulkoa juuri kuului. Niin EIPÄ NÄILLÄ TULE MIELEEN SOITTAA SINNE HÄLYTYSKESKUKSEEN, vaan kysyä täältä neuvoa! Sitten saadaan vastaukseksi jotain vitsailua ja jos joku yrittää sanoa että soita nyt ihmeessä sinne poliisille, tulee vain alapeukutusta, joten asia jää sikseen. Samoin kun joku miettii että pitäisikö ottaa yhteyttä poliisiin tai sossuun jonkun lapsen akuutista vaarasta, niin tänne vaan "kyssäriä", kyllähän se homma näin hoituu...
Siis herranjestas, luin suu ja silmät pyöreenä ap:n viestiä että Ei VOI olla todellista, vain leikkele tai juusto, naurettavinta mitä oon ikinä kuullu mutta suurimapana järkytyksenä tuli perään että täällä moni sanoo että meilläkin vain leikkele tai juusto. Siis mitä????? En ole ikinä koskaan tälläisestä kuullutkaan mutta näköjään aina oppii uutta :D :D :D
[quote author="Vierailija" time="17.07.2015 klo 01:53"]Siis herranjestas, luin suu ja silmät pyöreenä ap:n viestiä että Ei VOI olla todellista, vain leikkele tai juusto, naurettavinta mitä oon ikinä kuullu mutta suurimapana järkytyksenä tuli perään että täällä moni sanoo että meilläkin vain leikkele tai juusto. Siis mitä????? En ole ikinä koskaan tälläisestä kuullutkaan mutta näköjään aina oppii uutta :D :D :D
[/quote] Pakko lainata tätä tekstiä!Koska yhtä älyttömältä tuntui itsestä lukea!Mikä heitto ihmisiä vaivaa nykypäivänä? Ja kuka vitut huomauttaa yhdestä kinkun palasista lapselle? No ite tuun perheestä jossa on saanu syödä jos on nälkä ollu....tietty eri asia jos ahtaa KOKO kinkkupaketin yksin naamariin ja muut jää ilman, mutta ei tulis mieleenkään sanoa lapselle että valitse ku kun tai juusto! :D
Melkein sama kuin sanois lapselle; valitse päivän kinkku tai yksi karkki ja jos lapsi valitsee karkin niin sitten sanotaan; tänään jäit ilman iltapalaa! Taitaa olla aikuisten omia sekoilua ja ei mikään kinkku tai juusto lihota...huh huh!
Tuollainen aikuinen ei voi olla tyytyväinen siitä että lapsella oli nälkä! Kinkku vai juusto! :D
Tanskalainen voileipä vaan lapselle mukaan seuraavan kerran evääksi ;D
Tässä vielä esimerkki: http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/44995/Tanskalainen%20Voileip%C3%A4/
Kerran matkustin lapsena bussilla 400 km päähän sukulaisilleni. Olin väsyneenä ja nälkäisenä myöhään illalla perillä, ja minua varten oli katettu voileipätarvikkeet.
muistan kun nälkäisenä laitoin ruisleivän päälle juustoa ja 6 kurkkua, ja heti perheen muut lapset juoksivat kertomaam äidilleem että otin niin monta kurkkua :D
Oli meilläkin kotona joskus tuommoinen sääntö, kun olin pieni. Rahat oli todella tiukilla, joten siksi leivänpäällisiä säännösteltiin. Nykyään teenkin omassa kodissani oikein muhkuleivät kaikilla täytteillä, kun pienenä jäin paitsi tuommoisesta.
Minun luonani ei tosin ollut hirveästi yövieraita, mutta sen tiedän, ettei tuommoisesta olisi toruttu, jos ystäväni olisi laittanut kaikki kerrallaan leivän päälle. Olisin varmasti minäkin voinut "herkutella" runsailla leipätäytteillä siinä vaiheessa :D
Ei talon sääntöjä voi tietää ja itse ainakin oletan, että kaikki on leivän päälle tarkoitettu, jos ne esillä on. Sama myös minun luonani, jos pöydällä on leikkeleet, juustot, kurkut, tomaatit ja paprikat, niin silloin jokainen vieras saa tehdä juuri sellaisen leivän kuin haluaa.
No ei tosiaan ole, saa läntätä leivän päälle mitä ikinä haluaa, eikä siltikään ole pakko syödä ja voi vaihtaakin välillä.
Oikeastiko rajoitatte lasten syömistä noin?
Nyt ymmärrän, kun palstalla joskus sanotaan, että ihmiset hankkii lapsia vaikka ei olisi varaa..
Meillä koira lähestulkoon elää tähteillä, mitä ruuista jää. En tosiaan laske kenenkään syömisiä.