Lue keskustelun säännöt.
Mun pää ainakin hajoo tähän maailmantilanteeseen.
24.02.2022 |
Ei tiedä yhtään mihin pitäisi varautua.
Uhkia on olemassa, mitkä ovat todellisia ja kuinka tosissaan asiat pitäisi ottaa?
Pitääkö varautua sodan vuoksi kunnolliseen hätävaraan?
Miten elämää tulisi jatkaa, pitääkö jatkuvasti olla paskat housuissa ja pelätä pahinta. Mulla lähtee ainakin järki tämän kaiken kanssa. Mikä on totta, mitä helvettiä täällä on tapahtunut jo muutaman vuoden ajan?
Kommentit (101)
Ei se taida auttaa etukäteen pelätä. Kyllä niistä edellisistäkin sodista jäi paljon väestöä henkiin, eiköhän seuraavastakin. Ja jos tulee ydinsota, ei ole mitään tulevaisuutta edes. Tuhkaa ja tomua olemme sitten kaikki yhdessä.
Toistaiseksi saamme olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vain sellainen tunnelma itselläni, että vertaan koko tilannetta koronan alkuaikoihin. Oltiin vakavia mutta samalla vähätteleviä. Kuin asia ei koskisi meitä mutta koski kuitenkin. Tsempattiin paljon ihmisiä elämään normaalia arkea ja kiinnittämään huomiota vain ohjeistuksiin.
Tässä hieman samaa. Ollaan huolestuneita mutta tämä ei koske meitä ja jos koskee, niin varaudutaan kuitenkin, ei huolta!
Minulla nousi ihan puna poskille stressin vuoksi aamun tiedotustilaisuuden myötä.
Mitä tehdä, miten elämää tulisi jatkaa ja mitä helvettiä täällä tapahtuu taas? Tulevaisuuteen on ihan pirun vaikea keskittyä tällaisten aikojen ja uutisoinnin vuoksi. Olen kai liian herkkä, tiedän sen. Itseäni oksettaa kun oma elämä muutenkin aika hankalassa tilanteessa eikä tiedä yhtään mitä tässä tulisi tehdä.
-ap
Minuakin vähän ärsytti viranomaisten rauhoittelu koronan alkuaikoina. Oli sellainen tunne, että tilanne voi kehittyä pahaksi, ja siihen olisi halunnut etukäteen varautua. Tulevaisuutta vain ei pysty kukaan varmuudella ennustamaan. Voidaanko tehdäkään muuta kuin elää elämää nyt ja seurata ohjeistuksia?
Jotkut toki esim. muuttivat kaupungeista maaseudulle koronan takia, ja jotkut saattavat nyt jo suunnitella muuttavansa Suomesta pois mahdollisen sodan tieltä. Jokainen tekee omaa riskiarviota, johon reagoi resurssiensa puitteissa. Mulla esim. ei ole mahdollisuutta eikä oikein haluakaan lähteä minnekään. Ei juuri nyt onneksi tarvettakaan. Hengitellään epävarmuuden läpi. Emme todellakaan ole siinä tällä hetkellä yksin.
Onhan tämä kyllä hullua aikaa. Tänään googletin 'how to survive a nuke'. Siis todella... Enpä olisi ikinä uskonut moista vakavissani lukevani. Toisaalta pieni lohtu tuli siitä, etteivät nuo välttämättä ole niin mustavalkoinen kuolemantuomio kuin ihmiset pelkäävät. Tiedänpähän nyt, mitä sellaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Varautumista, huhhuh. Ehkä täysin epärealistista loppupeleissä. Toivottavasti.
Huomasin vielä viimeisimmän kommenttisi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun joutuu näistä asioista huolehtimaan. Niin ne ovat olleet monille myös menneisyydessä. Kamaliin tilanteisiin ovat ihmiset joutuneet sopeutumaan. Omassa suvussani on pahoja sotatraumoja, joiden takia en ole halunnut ajatella sotaa enkä sen mahdollisuutta yhtään enempää kuin on pakko. On epätodellinen olo, että nyt on pieni pakko. Tänään olen koko päivän vain kiehunut ja pudistellut päätäni, että helv... kun näitä sotahulluja maailmassa aina vain riittää. Mutta ei tässä voi nyt kuin katsoa, mitä tuleman pitää. Toisiamme tukien.
Miten siitä ydinaseesta selvitään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei siinä mitään pahaa ole jos on herkkä ja intuitiivinen. Voi olla, että sota tuosta vielä eskaloituu tai sitten ei. Voihan sitä aina itsekin varautua kaikenlaisiin kriiseihin vaikka ostamalla ruokaa varastoon tms jos se omaa mieltä rauhoittaa. Saahan sitä miettiä ja varautua kaikenlaisiin mahdollisuuksiin, kunhan ei ala liikaa panikoimaan.
Herkkyys ei ole sama asia kuin heikkous. Herkkä ihminen voi olla hyvinkin vahva.
Niinpä. Aloittajan kohdalla on selvästi kyse heikkoudesta.
Muutoinkin tällaiset paniikkia lietsovat kirjoitukset ovat vastenmielisiä. Sota-aikana moiset puheet oli kiellettyjä kotirintamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai sota on hirveää ja tunnen surua ukranalaisia ajatellessani, mutta en ymmärrä miten tästä saa henkilökohtaisen ongelman kehitettyä.
En ole ap, mutta otan kaiken henkilökohtaisesti ja randomienkin ongelmista tulee minulle henkilökohtaisia.
Olet varmasti tietoinen, että tuo ei ole mitenkään normaali eikä terve toimintamalli.
Jos Suomeen kohdistuu kyberhyökkäyksiä niin käteistä kannattaa varata jos mahdollista tonni tai kaksi kotiin hätävaraksi. Voi olla että vaikka Suomeen ei sotatoimia kohdistetakaan niin Venäjä saattaa kostaa pakotteet sekoittamalla tietoliikenteen. Ja sehän on nähty että pienikin häiriö tietoliikenteesssä niin korttimaksaminen on poikki herkästi. Käteinen on aina käteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin helpottavaa, kun olen käynyt armeijan. Sodan tullen ei ainakaan tarvitse miettiä mitä tekisi. Ruoan, vaatteet, aseen saan puolustusvoimilta. Toiminta on minulle helpompaa kuin epävarmuudessa odottelu.
Vastenmielisen itsekeskeistä kirjoittelua. Ukrainaan kohdistuu sotatoimia maalta, mereltä ja ilmasta, niin täällä minäminä aloittaja ruikuttaa, miten hänellä on niin vaikeaa. Hyi olkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelottaa niin paljon jos venäläiset tulee ja r.iskaa mut tai jos pula-aikojen takia joudun h.oraamaan vanhempieni nurkissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vain sellainen tunnelma itselläni, että vertaan koko tilannetta koronan alkuaikoihin. Oltiin vakavia mutta samalla vähätteleviä. Kuin asia ei koskisi meitä mutta koski kuitenkin. Tsempattiin paljon ihmisiä elämään normaalia arkea ja kiinnittämään huomiota vain ohjeistuksiin.
Tässä hieman samaa. Ollaan huolestuneita mutta tämä ei koske meitä ja jos koskee, niin varaudutaan kuitenkin, ei huolta!
Minulla nousi ihan puna poskille stressin vuoksi aamun tiedotustilaisuuden myötä.
Mitä tehdä, miten elämää tulisi jatkaa ja mitä helvettiä täällä tapahtuu taas? Tulevaisuuteen on ihan pirun vaikea keskittyä tällaisten aikojen ja uutisoinnin vuoksi. Olen kai liian herkkä, tiedän sen. Itseäni oksettaa kun oma elämä muutenkin aika hankalassa tilanteessa eikä tiedä yhtään mitä tässä tulisi tehdä.
-ap
Minuakin vähän ärsytti viranomaisten rauhoittelu koronan alkuaikoina. Oli sellainen tunne, että tilanne voi kehittyä pahaksi, ja siihen olisi halunnut etukäteen varautua. Tulevaisuutta vain ei pysty kukaan varmuudella ennustamaan. Voidaanko tehdäkään muuta kuin elää elämää nyt ja seurata ohjeistuksia?
Jotkut toki esim. muuttivat kaupungeista maaseudulle koronan takia, ja jotkut saattavat nyt jo suunnitella muuttavansa Suomesta pois mahdollisen sodan tieltä. Jokainen tekee omaa riskiarviota, johon reagoi resurssiensa puitteissa. Mulla esim. ei ole mahdollisuutta eikä oikein haluakaan lähteä minnekään. Ei juuri nyt onneksi tarvettakaan. Hengitellään epävarmuuden läpi. Emme todellakaan ole siinä tällä hetkellä yksin.
Onhan tämä kyllä hullua aikaa. Tänään googletin 'how to survive a nuke'. Siis todella... Enpä olisi ikinä uskonut moista vakavissani lukevani. Toisaalta pieni lohtu tuli siitä, etteivät nuo välttämättä ole niin mustavalkoinen kuolemantuomio kuin ihmiset pelkäävät. Tiedänpähän nyt, mitä sellaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Varautumista, huhhuh. Ehkä täysin epärealistista loppupeleissä. Toivottavasti.
Huomasin vielä viimeisimmän kommenttisi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun joutuu näistä asioista huolehtimaan. Niin ne ovat olleet monille myös menneisyydessä. Kamaliin tilanteisiin ovat ihmiset joutuneet sopeutumaan. Omassa suvussani on pahoja sotatraumoja, joiden takia en ole halunnut ajatella sotaa enkä sen mahdollisuutta yhtään enempää kuin on pakko. On epätodellinen olo, että nyt on pieni pakko. Tänään olen koko päivän vain kiehunut ja pudistellut päätäni, että helv... kun näitä sotahulluja maailmassa aina vain riittää. Mutta ei tässä voi nyt kuin katsoa, mitä tuleman pitää. Toisiamme tukien.
Tuntuu, että aivan oikeasti kaikki on mahdollista. Korona tavallaan todisti sen, se jopa tuntuu "harjoitukselta" tähän tilanteeseen nähden. Tiedän, että saatan kuulostaa vainoharhaiselta mutta edelleenkin, se tunne, se epämääräinen olotila nyt saa itseni asian suhteen reagoimaan voimakkaasti.
Me ihmiset kohtaamme nyt aivan käsittämättömän poikkeuksellisia aikoja. Muistaako ihmiset enää elämää ennen koronaa. Siihenkin me normalisoiduimme, miksi emme myös tähän sodan uhkaan. Silti mennyt ei palaa, ehkä se juuri tässä ahdistaa. En tiedä. Jotain vain on tekeillään, joka muuttaa maailman täysin. Se tunne on vain niin vahva. Tiedän kuinka typerältä se kuulostaa mutta en ole varmasti ainoa.
Kiitos kauniista sanoistasi, toisiamme tukien.
-ap
Sotia ja pandemioita on ollut ennenkin.
On ollut sotia ja pandemioita ennenkin, mutta Ukraina on aika lähellä. Enkä elänyt espanjantaudin aikaan (1918-1920).
Eikö Suomi ollut lähellä 1939 - 1944? Se että sinä et ole elänyt sotien ja pandemioiden aikaan ei tee niistä poikkeuksellisia. Missä muuten olit sikainfluessan aikaan? Sekin oli pandemia.
Sikaflunssa ei muuttanut suomalaisten elämää yhtä paljon kuin korona, sama juttu lintuinfluenssan kanssa -eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vain sellainen tunnelma itselläni, että vertaan koko tilannetta koronan alkuaikoihin. Oltiin vakavia mutta samalla vähätteleviä. Kuin asia ei koskisi meitä mutta koski kuitenkin. Tsempattiin paljon ihmisiä elämään normaalia arkea ja kiinnittämään huomiota vain ohjeistuksiin.
Tässä hieman samaa. Ollaan huolestuneita mutta tämä ei koske meitä ja jos koskee, niin varaudutaan kuitenkin, ei huolta!
Minulla nousi ihan puna poskille stressin vuoksi aamun tiedotustilaisuuden myötä.
Mitä tehdä, miten elämää tulisi jatkaa ja mitä helvettiä täällä tapahtuu taas? Tulevaisuuteen on ihan pirun vaikea keskittyä tällaisten aikojen ja uutisoinnin vuoksi. Olen kai liian herkkä, tiedän sen. Itseäni oksettaa kun oma elämä muutenkin aika hankalassa tilanteessa eikä tiedä yhtään mitä tässä tulisi tehdä.
-ap
Minuakin vähän ärsytti viranomaisten rauhoittelu koronan alkuaikoina. Oli sellainen tunne, että tilanne voi kehittyä pahaksi, ja siihen olisi halunnut etukäteen varautua. Tulevaisuutta vain ei pysty kukaan varmuudella ennustamaan. Voidaanko tehdäkään muuta kuin elää elämää nyt ja seurata ohjeistuksia?
Jotkut toki esim. muuttivat kaupungeista maaseudulle koronan takia, ja jotkut saattavat nyt jo suunnitella muuttavansa Suomesta pois mahdollisen sodan tieltä. Jokainen tekee omaa riskiarviota, johon reagoi resurssiensa puitteissa. Mulla esim. ei ole mahdollisuutta eikä oikein haluakaan lähteä minnekään. Ei juuri nyt onneksi tarvettakaan. Hengitellään epävarmuuden läpi. Emme todellakaan ole siinä tällä hetkellä yksin.
Onhan tämä kyllä hullua aikaa. Tänään googletin 'how to survive a nuke'. Siis todella... Enpä olisi ikinä uskonut moista vakavissani lukevani. Toisaalta pieni lohtu tuli siitä, etteivät nuo välttämättä ole niin mustavalkoinen kuolemantuomio kuin ihmiset pelkäävät. Tiedänpähän nyt, mitä sellaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Varautumista, huhhuh. Ehkä täysin epärealistista loppupeleissä. Toivottavasti.
Huomasin vielä viimeisimmän kommenttisi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun joutuu näistä asioista huolehtimaan. Niin ne ovat olleet monille myös menneisyydessä. Kamaliin tilanteisiin ovat ihmiset joutuneet sopeutumaan. Omassa suvussani on pahoja sotatraumoja, joiden takia en ole halunnut ajatella sotaa enkä sen mahdollisuutta yhtään enempää kuin on pakko. On epätodellinen olo, että nyt on pieni pakko. Tänään olen koko päivän vain kiehunut ja pudistellut päätäni, että helv... kun näitä sotahulluja maailmassa aina vain riittää. Mutta ei tässä voi nyt kuin katsoa, mitä tuleman pitää. Toisiamme tukien.
Tuntuu, että aivan oikeasti kaikki on mahdollista. Korona tavallaan todisti sen, se jopa tuntuu "harjoitukselta" tähän tilanteeseen nähden. Tiedän, että saatan kuulostaa vainoharhaiselta mutta edelleenkin, se tunne, se epämääräinen olotila nyt saa itseni asian suhteen reagoimaan voimakkaasti.
Me ihmiset kohtaamme nyt aivan käsittämättömän poikkeuksellisia aikoja. Muistaako ihmiset enää elämää ennen koronaa. Siihenkin me normalisoiduimme, miksi emme myös tähän sodan uhkaan. Silti mennyt ei palaa, ehkä se juuri tässä ahdistaa. En tiedä. Jotain vain on tekeillään, joka muuttaa maailman täysin. Se tunne on vain niin vahva. Tiedän kuinka typerältä se kuulostaa mutta en ole varmasti ainoa.
Kiitos kauniista sanoistasi, toisiamme tukien.
-ap
Sotia ja pandemioita on ollut ennenkin.
On ollut sotia ja pandemioita ennenkin, mutta Ukraina on aika lähellä. Enkä elänyt espanjantaudin aikaan (1918-1920).
Eikö Suomi ollut lähellä 1939 - 1944? Se että sinä et ole elänyt sotien ja pandemioiden aikaan ei tee niistä poikkeuksellisia. Missä muuten olit sikainfluessan aikaan? Sekin oli pandemia.
Sikaflunssa ei muuttanut suomalaisten elämää yhtä paljon kuin korona, sama juttu lintuinfluenssan kanssa -eri
Niin? Puhuttiin pandemioista ja niitä nuo ovat. Se on muuten sikainfluenssa.
Mulla ainakin on laukku pakattuna ja käteistä nostettuna reilusti. Tankki täynnä bensaa. Nukun vaatteet päällä, jotta pääsen nopeesti lähtee, jos pommeja alkaa putoilemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vain sellainen tunnelma itselläni, että vertaan koko tilannetta koronan alkuaikoihin. Oltiin vakavia mutta samalla vähätteleviä. Kuin asia ei koskisi meitä mutta koski kuitenkin. Tsempattiin paljon ihmisiä elämään normaalia arkea ja kiinnittämään huomiota vain ohjeistuksiin.
Tässä hieman samaa. Ollaan huolestuneita mutta tämä ei koske meitä ja jos koskee, niin varaudutaan kuitenkin, ei huolta!
Minulla nousi ihan puna poskille stressin vuoksi aamun tiedotustilaisuuden myötä.
Mitä tehdä, miten elämää tulisi jatkaa ja mitä helvettiä täällä tapahtuu taas? Tulevaisuuteen on ihan pirun vaikea keskittyä tällaisten aikojen ja uutisoinnin vuoksi. Olen kai liian herkkä, tiedän sen. Itseäni oksettaa kun oma elämä muutenkin aika hankalassa tilanteessa eikä tiedä yhtään mitä tässä tulisi tehdä.
-ap
Minuakin vähän ärsytti viranomaisten rauhoittelu koronan alkuaikoina. Oli sellainen tunne, että tilanne voi kehittyä pahaksi, ja siihen olisi halunnut etukäteen varautua. Tulevaisuutta vain ei pysty kukaan varmuudella ennustamaan. Voidaanko tehdäkään muuta kuin elää elämää nyt ja seurata ohjeistuksia?
Jotkut toki esim. muuttivat kaupungeista maaseudulle koronan takia, ja jotkut saattavat nyt jo suunnitella muuttavansa Suomesta pois mahdollisen sodan tieltä. Jokainen tekee omaa riskiarviota, johon reagoi resurssiensa puitteissa. Mulla esim. ei ole mahdollisuutta eikä oikein haluakaan lähteä minnekään. Ei juuri nyt onneksi tarvettakaan. Hengitellään epävarmuuden läpi. Emme todellakaan ole siinä tällä hetkellä yksin.
Onhan tämä kyllä hullua aikaa. Tänään googletin 'how to survive a nuke'. Siis todella... Enpä olisi ikinä uskonut moista vakavissani lukevani. Toisaalta pieni lohtu tuli siitä, etteivät nuo välttämättä ole niin mustavalkoinen kuolemantuomio kuin ihmiset pelkäävät. Tiedänpähän nyt, mitä sellaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Varautumista, huhhuh. Ehkä täysin epärealistista loppupeleissä. Toivottavasti.
Huomasin vielä viimeisimmän kommenttisi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun joutuu näistä asioista huolehtimaan. Niin ne ovat olleet monille myös menneisyydessä. Kamaliin tilanteisiin ovat ihmiset joutuneet sopeutumaan. Omassa suvussani on pahoja sotatraumoja, joiden takia en ole halunnut ajatella sotaa enkä sen mahdollisuutta yhtään enempää kuin on pakko. On epätodellinen olo, että nyt on pieni pakko. Tänään olen koko päivän vain kiehunut ja pudistellut päätäni, että helv... kun näitä sotahulluja maailmassa aina vain riittää. Mutta ei tässä voi nyt kuin katsoa, mitä tuleman pitää. Toisiamme tukien.
Tuntuu, että aivan oikeasti kaikki on mahdollista. Korona tavallaan todisti sen, se jopa tuntuu "harjoitukselta" tähän tilanteeseen nähden. Tiedän, että saatan kuulostaa vainoharhaiselta mutta edelleenkin, se tunne, se epämääräinen olotila nyt saa itseni asian suhteen reagoimaan voimakkaasti.
Me ihmiset kohtaamme nyt aivan käsittämättömän poikkeuksellisia aikoja. Muistaako ihmiset enää elämää ennen koronaa. Siihenkin me normalisoiduimme, miksi emme myös tähän sodan uhkaan. Silti mennyt ei palaa, ehkä se juuri tässä ahdistaa. En tiedä. Jotain vain on tekeillään, joka muuttaa maailman täysin. Se tunne on vain niin vahva. Tiedän kuinka typerältä se kuulostaa mutta en ole varmasti ainoa.
Kiitos kauniista sanoistasi, toisiamme tukien.
-ap
Sotia ja pandemioita on ollut ennenkin.
On ollut sotia ja pandemioita ennenkin, mutta Ukraina on aika lähellä. Enkä elänyt espanjantaudin aikaan (1918-1920).
Eikö Suomi ollut lähellä 1939 - 1944? Se että sinä et ole elänyt sotien ja pandemioiden aikaan ei tee niistä poikkeuksellisia. Missä muuten olit sikainfluessan aikaan? Sekin oli pandemia.
Sikaflunssa ei muuttanut suomalaisten elämää yhtä paljon kuin korona, sama juttu lintuinfluenssan kanssa -eri
Eikä niistä tullut maailmanlaajuista pandemiaa.
Samat fiilikset täällä. En ole tänään pystynyt keskittymään töihin, seuraan vaan uutisia vaikka se pahentaa oloa. Tää koko tilanne on laukaissut jotain ihme traumoja, jotka eivät edes ole omiani. Isoisäni oli sodassa ja Karjalasta kotoisin. Joutui parikymppisenä jättämään kotipaikkansa eikä vuosikymmeniin päässyt käymään rajan tuolla puolen. Muistan miten pappa kertoi kuinka tulee toimia, jos venäläinen hyökkää. Opetti venäjän kielistä fraaseja jne kaiken varalta. Ahdistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äänestätte vaan Natoon liittymisen puolesta niin Venäjä jättää Suomen rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on vain sellainen tunnelma itselläni, että vertaan koko tilannetta koronan alkuaikoihin. Oltiin vakavia mutta samalla vähätteleviä. Kuin asia ei koskisi meitä mutta koski kuitenkin. Tsempattiin paljon ihmisiä elämään normaalia arkea ja kiinnittämään huomiota vain ohjeistuksiin.
Tässä hieman samaa. Ollaan huolestuneita mutta tämä ei koske meitä ja jos koskee, niin varaudutaan kuitenkin, ei huolta!
Minulla nousi ihan puna poskille stressin vuoksi aamun tiedotustilaisuuden myötä.
Mitä tehdä, miten elämää tulisi jatkaa ja mitä helvettiä täällä tapahtuu taas? Tulevaisuuteen on ihan pirun vaikea keskittyä tällaisten aikojen ja uutisoinnin vuoksi. Olen kai liian herkkä, tiedän sen. Itseäni oksettaa kun oma elämä muutenkin aika hankalassa tilanteessa eikä tiedä yhtään mitä tässä tulisi tehdä.
-ap
Minuakin vähän ärsytti viranomaisten rauhoittelu koronan alkuaikoina. Oli sellainen tunne, että tilanne voi kehittyä pahaksi, ja siihen olisi halunnut etukäteen varautua. Tulevaisuutta vain ei pysty kukaan varmuudella ennustamaan. Voidaanko tehdäkään muuta kuin elää elämää nyt ja seurata ohjeistuksia?
Jotkut toki esim. muuttivat kaupungeista maaseudulle koronan takia, ja jotkut saattavat nyt jo suunnitella muuttavansa Suomesta pois mahdollisen sodan tieltä. Jokainen tekee omaa riskiarviota, johon reagoi resurssiensa puitteissa. Mulla esim. ei ole mahdollisuutta eikä oikein haluakaan lähteä minnekään. Ei juuri nyt onneksi tarvettakaan. Hengitellään epävarmuuden läpi. Emme todellakaan ole siinä tällä hetkellä yksin.
Onhan tämä kyllä hullua aikaa. Tänään googletin 'how to survive a nuke'. Siis todella... Enpä olisi ikinä uskonut moista vakavissani lukevani. Toisaalta pieni lohtu tuli siitä, etteivät nuo välttämättä ole niin mustavalkoinen kuolemantuomio kuin ihmiset pelkäävät. Tiedänpähän nyt, mitä sellaisessa tilanteessa tulisi tehdä. Varautumista, huhhuh. Ehkä täysin epärealistista loppupeleissä. Toivottavasti.
Huomasin vielä viimeisimmän kommenttisi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun joutuu näistä asioista huolehtimaan. Niin ne ovat olleet monille myös menneisyydessä. Kamaliin tilanteisiin ovat ihmiset joutuneet sopeutumaan. Omassa suvussani on pahoja sotatraumoja, joiden takia en ole halunnut ajatella sotaa enkä sen mahdollisuutta yhtään enempää kuin on pakko. On epätodellinen olo, että nyt on pieni pakko. Tänään olen koko päivän vain kiehunut ja pudistellut päätäni, että helv... kun näitä sotahulluja maailmassa aina vain riittää. Mutta ei tässä voi nyt kuin katsoa, mitä tuleman pitää. Toisiamme tukien.
Tuntuu, että aivan oikeasti kaikki on mahdollista. Korona tavallaan todisti sen, se jopa tuntuu "harjoitukselta" tähän tilanteeseen nähden. Tiedän, että saatan kuulostaa vainoharhaiselta mutta edelleenkin, se tunne, se epämääräinen olotila nyt saa itseni asian suhteen reagoimaan voimakkaasti.
Me ihmiset kohtaamme nyt aivan käsittämättömän poikkeuksellisia aikoja. Muistaako ihmiset enää elämää ennen koronaa. Siihenkin me normalisoiduimme, miksi emme myös tähän sodan uhkaan. Silti mennyt ei palaa, ehkä se juuri tässä ahdistaa. En tiedä. Jotain vain on tekeillään, joka muuttaa maailman täysin. Se tunne on vain niin vahva. Tiedän kuinka typerältä se kuulostaa mutta en ole varmasti ainoa.
Kiitos kauniista sanoistasi, toisiamme tukien.
-ap
Sotia ja pandemioita on ollut ennenkin.
On ollut sotia ja pandemioita ennenkin, mutta Ukraina on aika lähellä. Enkä elänyt espanjantaudin aikaan (1918-1920).
Eikö Suomi ollut lähellä 1939 - 1944? Se että sinä et ole elänyt sotien ja pandemioiden aikaan ei tee niistä poikkeuksellisia. Missä muuten olit sikainfluessan aikaan? Sekin oli pandemia.
Sikaflunssa ei muuttanut suomalaisten elämää yhtä paljon kuin korona, sama juttu lintuinfluenssan kanssa -eri
Eikä niistä tullut maailmanlaajuista pandemiaa.
Älä horise joutavia. Pandemia nimenomaan tarkoittaa maailmanlaajuisesti levinnyttä epidemiaa.
Älä vain lue Tyynenmeren tulirenkaan nykyisestä aktiivisuudesta ja mahdollisuudesta uuteen pieneen jääkauteen (ja toki lukuisista kuolemista ja muusta tuhosta sillä alueella).
Suurinta osaa suomalaisista kokee nyt sodasta ahdistusta. Jonkin sortin ahdistusta.
Minä koen erittäin ahdistavana sen että kun Suomi ei vieläkään ole liittynyt NATOon.
NATO on turvamme jos Venäjä hyökkää.
Hirveä epävarmuus... Miksi pitää odottaa että sotilaallinen uhka on käsillä ?
Voin sanoa että minua kyllä pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vastenmielisen itsekeskeistä kirjoittelua. Ukrainaan kohdistuu sotatoimia maalta, mereltä ja ilmasta, niin täällä minäminä aloittaja ruikuttaa, miten hänellä on niin vaikeaa. Hyi olkoon.
Kiitos ja samaa mieltä. Ensimmäistä kertaa käytän ilmaisua kermapersepullamössösukupolvi. Että sen takia ei voida töitä tehdä, nukkua tai syödä, että TOISEEN MAAHAN, EI SUOMEEN on hyökätty. Tässä nähdään, että media saa näinä aikoina ihmiset hulluiksi. Helvetin itsekästä ruikuttaa ahdistustaan toisten ihmisten taakoista , kun oma elämä ei näytä riittävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai sota on hirveää ja tunnen surua ukranalaisia ajatellessani, mutta en ymmärrä miten tästä saa henkilökohtaisen ongelman kehitettyä.
En ole ap, mutta otan kaiken henkilökohtaisesti ja randomienkin ongelmista tulee minulle henkilökohtaisia.
Hyi h el vetti, toivottavasti emme tutustu koskaan.
En ole ap, mutta otan kaiken henkilökohtaisesti ja randomienkin ongelmista tulee minulle henkilökohtaisia.