Lue keskustelun säännöt.
Miten todella kovapäistä ja voimakastahtoista lasta kuuluu kasvattaa?
24.02.2022 |
Olen itse luonteeltani aika pehmeä enkä oikein tiedä mikä olisi toimivin keino todella kovapäisen kanssa. Lapsella on kyllä ollut aina selvät rajat ja niistä pidetty kiinni. Mutta lapsi uhmaa aivan valtavasti. Vaikka kyseessä olisi joku mitätön pikkuasia, hän tekee kaikkensa että saisi oman päänsä mukaan sen asian menemään. Jos vaikka pitäisi käydä lähtöpissalla ennen ulosmenoa, hän ei suostu menemään. Mieluummin vaikka pissaa housuunsa uhman osoituksena kuin menee vessaan lähtiessä. Mikään kehu tai palkinto ei toimi. Ei mikään ”rangaistus” kuten jonkun mukavan asian peruuntuminen, tärkeän tavaran poisottaminen, jäähy, ei mikään. Niillä ei ole häneen mitään vaikutusta. Jos itse alkaa huutaa niin uhma vain pahenee. Päivät on pelkkää valtataistelua. Meillä lapsi ei kuitenkaan saa uhmaamalla tahtoaan läpi joten valta ei hänellä ole vaan aikuisella. Silti tämä on ihan järkyttävän uuvuttavaa ja haluaisin että valtataistelu vihdoin loppuisi.
Lapsi saa olla sylissä paljon, häntä kehutaan hyvin toimimisesta ja yrittämisestä, hänen kanssaan leikitään ja ulkoillaan. On monta asiaa joita hän saa päättää, ikätasonsa mukaisesti eli ehdottaa tekemisiä ja häntä kuunnellaan siinä ja jos mahdollista usein toteutetaan hänen ehdotus, aina ei tietenkään. Saa valita parista vaatteesta minkä haluaa päälleen jne.
Sanokaa mikä kasvatusmetodi toimii.
Kommentit (110)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on tullut mielestäni jo monia hyviä vinkkejä. Itse ajattelisin, että aina raivarin tullessa on tärkeää ensimmäisenä rauhoittaa tilanne, esimerkiksi juuri tiukasti sylissä pitelemällä, vaikka siinä menisi kauankin aikaa. Tämän jälkeen voidaan keskustella, voit kysyä lapselta, mikä häntää harmittaa, kertoa miksi ei voi toimia kuten olisi halunnut jne. ja puhua myös mahdollisista seurauksista, jos rikkoo sääntöjä. Voi olla hyödytöntä yrittää keskustella raivoavan lapsen kanssa.
Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että lapsikin kokee tarvetta itsemääräämisoikeudelle. Voi olla, että hän systemaattisella sääntöjen rikkomisella hakee juuri sitä. Siksi onkin mielestäni tärkeää toimia kuten kerroitkin, että annat myös vaihtoehtoja, joista lapsi saa valita. Ehkä voisitte vielä selkeyttää tätä toimintatapaa tekemällä nimenomaan niin, että luettelet lapselle kulloinkin tarjolla olevat vaihtoehdot (esim. syötkö omenan vai banaanin) jo ennen kuin hän itse ehtii alkaa luettelemaan vaatimuksiaan. Aikuinen luo aina raamit, joidenLuo selkeät rutiinit ja systeemit, esim. joka päivä samat mahdollisuudet valittavana, esim. mennäänkö ulkoilemaan tähän vai tuohon leikkipuistoon, luetaanko tätä vai tuota kirjaa. Voi olla että tuon ikäisellä sanallinen kommunikaatio voi olla vielä vähän heikkoa, ja voisitkin yrittää tukea tätä rajoista ja mahdollisuuksista kommunikoimista esim. kuvakortein. Voit vaikka tehdä kuvakortin, jossa on aamupalavaihtoehdot, leikkivaihtoehdot jne. Myös tunnetiloista kommunikoimiseen voi hyödyntää esim. värejä, hymy/surunaamoja jne. joita voi pitää mukana koko ajan, myös esim. ulkoillessa.
Jatkan vielä omaa juttuani, jota tässä lainaan; tärkeää on myös sanoittaa lapselle, mitä missäkin tilanteessa tapahtuu ja kuinka kauan tilanne kestää, sellaisella tavalla jonka lapsi ymmärtää. Kun pitelet lasta sylissä rauhoittaaksesi raivarin jälkeen, kerro hänelle lempeästi mutta päättäväisesti, että nyt rauhoitutaan ja sitten voidaan keskustella, kun olet rauhoittunut. Näin lapsikin tietää missä mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu, ja se luo turvallisuuden tunnetta hänelle.
Turvaa voit luoda myös esimerkiksi päiväjärjestyksen sanoittamisella (josta siitäkin voi hyvin piirtää esim. kuvallisen "ohjeen") ja kaikella muullakin tällaisella ajan ja ympäristön sanoittamisella ja jäsentämisellä.
Sanoittaminen? Onpa hienoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun tytär oli tuollainen, kuin teflonia. Annoin tehdä tahtonsa mukaan silloin, kun siitä ei aiheutunut vaaraa kenellekään. Taistelut kannattaa valita, kuten joku tuossa kirjoittikin.
Myöhemmin teini-ikäisenä hänellä todettiin autismin kirjon ongelmia, jotka pitkälle selittävät tuota valtavaa itsepäisyyttä. Jotain hyötyäkin siitä on, tytär on äärimmäisen sinnikäs ja periksiantamaton kaikessa tekemisessään, eikä siedä huonoa kohtelua keneltäkään.
Omasta lapsestani olen epäillyt samaa, löytyy jäätävän tahdon lisäksi mm. aistiyliherkkyyttä. En tiennyt olinko enemmän onneton vai huojentunut kun päiväkodissa kysyttiin olisiko toimintavinkkejä lapsen suhteen, mietin vaan että jos ammattilasetkin niin...
Toisaalta on hyvin antelias ja hyväsydäminen muuten, ja tosiaan äärimmäisen sinnikäs. Vaan ajoittain se vääntäminen väsyttää.
Tee nyt ainakin selväksi sille mukulalle, että sinua, eikä ketään muutakaan lyödä.
Muten sinun kannattaa puhua asiasta vaikka neuvolassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo mukavan asian peruuntumiset, tärkeän tavaran poisottamiset ja jäähyt ovat aika lieviä rangaistuksia.
Ok. Mikä olisi äskettäin kolme täyttäneelle sopiva tehokas rangaistus?
ApMeillä on käytössä jäähy, minuutit ikävuosien mukaan.
Eli tuoli jossain nurkassa tms ja siinä istuu kunnes aika on kulunut,sit keskustelun kautta pääsee pois.Jäähykin on nykyisten kasvatusoppien mukaan jo henkistä väkivaltaa.
Juu, niinhän se on, jos lennättää sen lapsen vauhdilla vaikka omaan huoneeseensa sinne jäähylle, laittaa oven kiinni perästä ja jättää lapsen sinne yksin, eikä mitenkään sanoita lapselle, miksi jäähylle jouduttiin, mitä pitäisi tehdä toisin ym.
Jos taas jäähy tulee ennalta sovituista asioista, lasta ei jätetä yksin, vanhempi hoitaa tilanteen rauhallisesti ja asiallisesti ja asiat puhutaan vielä läpi, ei tällaista kukaan ole kieltänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo mukavan asian peruuntumiset, tärkeän tavaran poisottamiset ja jäähyt ovat aika lieviä rangaistuksia.
Ok. Mikä olisi äskettäin kolme täyttäneelle sopiva tehokas rangaistus?
ApMeillä on käytössä jäähy, minuutit ikävuosien mukaan.
Eli tuoli jossain nurkassa tms ja siinä istuu kunnes aika on kulunut,sit keskustelun kautta pääsee pois.Jäähykin on nykyisten kasvatusoppien mukaan jo henkistä väkivaltaa.
Juu, niinhän se on, jos lennättää sen lapsen vauhdilla vaikka omaan huoneeseensa sinne jäähylle, laittaa oven kiinni perästä ja jättää lapsen sinne yksin, eikä mitenkään sanoita lapselle, miksi jäähylle jouduttiin, mitä pitäisi tehdä toisin ym.
Jos taas jäähy tulee ennalta sovituista asioista, lasta ei jätetä yksin, vanhempi hoitaa tilanteen rauhallisesti ja asiallisesti ja asiat puhutaan vielä läpi, ei tällaista kukaan ole kieltänyt.
Sanoitus on kaiken a ja o. Kunhan tarpeeksi sanoittaa, niin sillä saa vanhempana paljon anteeksi.
"Sanoitus pitää lasut loitolla."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun nuorin oli tuollainen. Häneen tehosi parhaiten juurikin vain sen että jos sanoin että käy pissalla eikä käynyt niin oppi seurauksista. En vängännyt vaan itse oppi vaikeimman kautta. Joissain asioissa toimi parhaiten kun en ollut huomaavinaan. Asiat joista ei edes neuvotella kuten turvallisuus niin ne tehtiin tasan niinkuin sanoin. Parkkipaikalla kävellään käsikädessä vaikka joutuisin puristamaan lujaa jne.
En tiedä mutta äitinä olen aina pärjännyt tuon tytön kanssa ihmeen hyvin, hänkin tietää mikä taistelu kannattaa valita. Jos itse aloitin niin ikinä en kesken jättänyt.
Tytössä on selvästi kova halu vaikuttaa asioihin. Helpottaa kun päivän kulkua ennakoi paljon, aloitan jo edellisenä iltana kertomaan ja tarkennan aamusta alkaen. Tiukat rutiinit toimii. Saatan antaa pari vaihtoehtoa ja niistä on valittava tai oltava ilman. Tälläiset lapset tarvitsevat tietämättään todella tiukan rutiinin arkeen. Nukkumaan mennään aina samaan aikaan, aina sama laulu ja selittely ennen. Nyt isompana vahtii itse kelloa ja ihan pyytämättä tekee asioita oikeisiin aikoihin.
Tytöllä on ADHD. Kotona sujuu hyvin, on nyt 3 luokalla. Koulussa haastaa opettajia, tarvitsisi sielläkin tiukemman otteen mutta nykykoulu perustuu vain keskusteluun joka ei toimi tälläisen kanssa.
Helpottaa oikeasti iän myötä kun olet vain kärsivällinen ja johdonmukainen. Kokeile myös palkontotaulukkoa, meillä tehosi hyvin.
Tässä oli minusta parhaat vinkit. Niin se vain joskus on, että lasta joutuu pitelemään tunnin, kaksi, kolme tai neljäkin, ettei menisi hakkaamaan patteria. Mutta voit olla varma, että jos olet itse johdonmukainen, niin jossain kohtaa lapsi oppii eikä jatka yrittämistä. Jos luovutat kesken, oppii lapsi vain kuinka saa tahtonsa läpi jatkossakin. Sillä voi olla lapselle aika hurjat seuraukset jatkossa, jos vanhemmat eivät kykene pitämään rajoista kiinni. Näiden erittäin voimakastahtoisten lasten kanssa se tietysti vaati hurjasti jaksamista vanhemmilta...voimia sinne!
Autismin kirjoon liittyy aistiyliherkkyyttä ja uhmaa. Mutta jos lapsella ei autismikirjon diagnoosia ole, niin älkää hyvät vanhemmat ihmeessä uppoutuko mihinkään aistiyliherkkyys teorioihin tai etsimällä etsikö vikaa lapsesta. Siinä keskitytään helposti “hoitamaan” vain lasta, vaikka ongelmat ovat teidän välisessä vuorovaikutuksessa. Lapsella voi olla vaativa tai erilainen temperamentti, joka osaltaan aiheuttaa vuorovaikutuksen ongelmia. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ratkea lasta terapioimalla tai lääkitsemällä, vaan sitä omaa vanhemmuutta petraamalla niin että osaa kohdata lapsen tempoeramentin oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kokemukseni ihan ns. normaalikin lapsi voi olla sitkeä ja raivokas siinä uhmassaan, ei tarvitse olla mitään nepsydiagnoosia. Arasta ja tottumattomasta ihmisestä voi täysin normaali uhmakohtaus tuntua hurjalta ja pelottavalta.
Meillä on aina esim. lempeästi mutta päättäväisesti viety vessaan pissalle, jos on ollut lähtö johonkin. Lapsi on välillä uhmannut kovastikin, mutta aina on kärsivällisesti ohjattu pytylle ja on pissannut kun on ollut hätä vaikka muuta on väittänytkin.
Tuollainen patterien ym. paukutus estetään fyysisesti. Edelleen lempeästi ja määrätietoisesti kielletään ja mennään väliin ja siten lapsi ei pääse patteriin käsiksi. Tarvittaessa siinä välissä ollaan järkähtämättä kunnes lapsi väsähtää turhaan yritykseen.
Välillä leluja joutuu takavarikoimaan syystä tai toisesta, meillä parhaiten tehoaa kun ne nostaa jonnekin ylös mutta näkyville, jolloin lapsi ei ylety niihin mutta näkee ne, ja se harmittaa. Varastossa tavarat unohtuu äkkiä. Hyvällä käytöksellä lelut voi ansaita takaisin.
Joka asiasta ei kannata vääntää ja lapsen kannattaa antaa päättää ja vaikuttaa asioihin silloin kun se on ikätasolle sopivaa.
Päivät sujuu helpommin, kun lapselle kertoo etukäteen mitä tehdään tyyliin ”nyt syödään välipala, sen jälkeen käyt pissalla, sitten puetaan haalari päälle ja lähdetään leikkipuistoon”. Sitten kerrataan, että ”nyt käydään pissalla ja sitten puetaan päälle” jne.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa varmaan ekana lopettaa komentaminen ja yrittää luoda lapseen luottamuksellinen suhde, esim joku kiva yhteinen harrastus jossa lapsi saa positiivisia onnistumisia, yhteisiä matkoja ym. Jos tosi kovapöinen, et onnistu mitenkään muuten.
Lapsen pitää pitää sua fiksuna ja arvostaa sua ja sun arvostelukykyä. Uskoa että sulla on sen paras mielessä. Huumorilla pääsee monesti pitkälle.
Uskom että on haastavaa jos on itse conflict averse..
No, mutta ap kertoi, miten paljon yhdessä touhuavat niin sisällä kuin ulkonakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo mukavan asian peruuntumiset, tärkeän tavaran poisottamiset ja jäähyt ovat aika lieviä rangaistuksia.
Ok. Mikä olisi äskettäin kolme täyttäneelle sopiva tehokas rangaistus?
Ap
Älä rankaise mitenkään, se on paras keino. Kuten olet huomannut, ei tehoa. Mikäli ei vessa tunnu oikealta paikalta pissata, anna mennä housuun. Sitten sisälle, vaatteet koneeseen ja lapsi suihkuun. Kerro mitä teet miksi teet. Kyllä syy seuraus ajan kanssa löytyy kolme vuotiaalle. Yritä tehdä kaikkesi ettet noteeraa uhmaa. Osoita, että hyväksyt lapsen sellaisena kuin on. Loppuu uhma.
T. Neljän pojan äiti
Vierailija kirjoitti:
Autismin kirjoon liittyy aistiyliherkkyyttä ja uhmaa. Mutta jos lapsella ei autismikirjon diagnoosia ole, niin älkää hyvät vanhemmat ihmeessä uppoutuko mihinkään aistiyliherkkyys teorioihin tai etsimällä etsikö vikaa lapsesta. Siinä keskitytään helposti “hoitamaan” vain lasta, vaikka ongelmat ovat teidän välisessä vuorovaikutuksessa. Lapsella voi olla vaativa tai erilainen temperamentti, joka osaltaan aiheuttaa vuorovaikutuksen ongelmia. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ratkea lasta terapioimalla tai lääkitsemällä, vaan sitä omaa vanhemmuutta petraamalla niin että osaa kohdata lapsen tempoeramentin oikein.
Meillä as lapsi, ei uhmaa sen enempää kuin terve lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkomailla on jo kauan aikaa sitten siirrytty siihen ajatteluun, ettei kukaan lapsi ole tahallaan vaikea yms. ne yrittää parhaansa omien kykyjensä rajoissa, tällainen kuin collaborative problem solving opettaa vanhemmille miten opettaa sille lapselle erilaisia ratkaisuja, toimintamalleja yms. jotta sillä on välineet toimia sen mukaa mitä siltä pyydetään.
Siinä on tarkoitus toimia yhteistyössä sen lapsen kanssa, hakea ratkaisuja, eikä rangaista, satuttaa, häpäistä jne. josta tulee vain tuo kierre, jossa rangaistaan, mikään ei toimi, ja jossa ei taatusti tule mitään normaalia suhdetta siihen lapseen.
Varmaan suomessakin jotkut osaa auttaa käyttämään tuollaista ratkaisukeskeistä mallia näissä asioissa?
“Kids with challenging behavior are tragically misunderstood and mistreated. Rewards and punishments don’t work and often make things worse. Thankfully, there’s another way. But it requires a big shift in mindset. Helping kids with challenging behavior requires understanding why they struggle in the first place. But what if everything we thought was true about challenging behavior was actually wrong? Our Collaborative Problem Solving approach recognizes what research has pointed to for years – that kids with challenging behavior are already trying hard. They don’t lack the will to behave well. They lack the skills to behave well."
Pienet lapset eivät saa diagnooseja, kuin kaikkein ilmiselvimmissä tapauksissa. Heiltä kaikilta puuttuu siksi diagnoosi vaikka he olisivat esimerkiksi aspergereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se niin vaarallista potkia patteria? Ennen lähtöä meillä ei ole koskaan käyty pissalla, jos ei ole ollut pissahätä, mitä ihmeellisimmissä paikoissa kyllä pissalla.
Joustavuutta niihin rajoihin, vain todelliset henkeä ja terveyttä uhkaavat vaarat on ehdoton ei. Niissä sitten ei on ei, vaikka seisottaisiin päivä silmikkäin, periksi ei aikuinen anna, pienemmistä voi joustaa jos vastapuolella on hyvä peruste, minä haluan ei ole peruste, äitikin haluaa kuun taivaalta eikä itkupitkuraivoa.
Meillä tuo jääräpää on jo äiti ja kasvattaa samanlaista jääräpäätä, välillä sanon siitä sait.
Ainakin minusta tuo jääräpää kasvatti kieron korkkiruuvin, joka oppi perustelemaan asiansa seitsemällä tavalla niin että vastustaja luulee voittaneensa.
Pitäisikö minut lähettää puhumaan Putinille?
Vierailija kirjoitti:
Täällä on tullut mielestäni jo monia hyviä vinkkejä. Itse ajattelisin, että aina raivarin tullessa on tärkeää ensimmäisenä rauhoittaa tilanne, esimerkiksi juuri tiukasti sylissä pitelemällä, vaikka siinä menisi kauankin aikaa. Tämän jälkeen voidaan keskustella, voit kysyä lapselta, mikä häntää harmittaa, kertoa miksi ei voi toimia kuten olisi halunnut jne. ja puhua myös mahdollisista seurauksista, jos rikkoo sääntöjä. Voi olla hyödytöntä yrittää keskustella raivoavan lapsen kanssa.
Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että lapsikin kokee tarvetta itsemääräämisoikeudelle. Voi olla, että hän systemaattisella sääntöjen rikkomisella hakee juuri sitä. Siksi onkin mielestäni tärkeää toimia kuten kerroitkin, että annat myös vaihtoehtoja, joista lapsi saa valita. Ehkä voisitte vielä selkeyttää tätä toimintatapaa tekemällä nimenomaan niin, että luettelet lapselle kulloinkin tarjolla olevat vaihtoehdot (esim. syötkö omenan vai banaanin) jo ennen kuin hän itse ehtii alkaa luettelemaan vaatimuksiaan. Aikuinen luo aina raamit, joidenLuo selkeät rutiinit ja systeemit, esim. joka päivä samat mahdollisuudet valittavana, esim. mennäänkö ulkoilemaan tähän vai tuohon leikkipuistoon, luetaanko tätä vai tuota kirjaa. Voi olla että tuon ikäisellä sanallinen kommunikaatio voi olla vielä vähän heikkoa, ja voisitkin yrittää tukea tätä rajoista ja mahdollisuuksista kommunikoimista esim. kuvakortein. Voit vaikka tehdä kuvakortin, jossa on aamupalavaihtoehdot, leikkivaihtoehdot jne. Myös tunnetiloista kommunikoimiseen voi hyödyntää esim. värejä, hymy/surunaamoja jne. joita voi pitää mukana koko ajan, myös esim. ulkoillessa.
Mietipä omalle kohdalle kun oikeen vituttss ja et oikein tiedä miten tästä ja se ihminen joka sinua vituttss kaappaa sinut syliin ja alkaa pitää kiinni tiukasti ja ehkä vielä lässyttää kaikki hyvin vaikka ei ole. Tottakai lopulta luovutat kun et muuta voi.
Vierailija kirjoitti:
Ulkomailla on jo kauan aikaa sitten siirrytty siihen ajatteluun, ettei kukaan lapsi ole tahallaan vaikea yms. ne yrittää parhaansa omien kykyjensä rajoissa, tällainen kuin collaborative problem solving opettaa vanhemmille miten opettaa sille lapselle erilaisia ratkaisuja, toimintamalleja yms. jotta sillä on välineet toimia sen mukaa mitä siltä pyydetään.
Siinä on tarkoitus toimia yhteistyössä sen lapsen kanssa, hakea ratkaisuja, eikä rangaista, satuttaa, häpäistä jne. josta tulee vain tuo kierre, jossa rangaistaan, mikään ei toimi, ja jossa ei taatusti tule mitään normaalia suhdetta siihen lapseen.
Varmaan suomessakin jotkut osaa auttaa käyttämään tuollaista ratkaisukeskeistä mallia näissä asioissa?
“Kids with challenging behavior are tragically misunderstood and mistreated. Rewards and punishments don’t work and often make things worse. Thankfully, there’s another way. But it requires a big shift in mindset. Helping kids with challenging behavior requires understanding why they struggle in the first place. But what if everything we thought was true about challenging behavior was actually wrong? Our Collaborative Problem Solving approach recognizes what research has pointed to for years – that kids with challenging behavior are already trying hard. They don’t lack the will to behave well. They lack the skills to behave well."
Ulkomailla lähes kaikissa maissa on käytössä aivan perinteinen kasvatus.
Nämä "ratkaisukeskeiset sanoitukset" ja vastaavat ovat muutaman yksittäisen ultraliberaalin länsimaan, kuten Suomen, Ruotsin ja Saksan juttuja.
Äärimmäisen haastavan temperamentin omavaan lapsen kasvattamiseen ei perinteiset kasvatustoimet sovellu.
Vaikutat hyvältä äidiltä, ja teet paljon jo oikein. Valitse taistelusi, ja jätä pienet rikkeet huomioimatta. Tärkeää on, että annat lapselle mahdollisimman paljon hyvää palautetta aina kun sitä vain pystyy perustellusti antamaan. Hanki ammattiapua teidän perheelle!
Tsemppiä, kyllä se siitä ajan myötä vielä helpottaa. Kovaa työtä se teiltä vanhemmilta tulee silti vaatimaan...
T. Varhaiskasvstuksen ope ja tulisielun äiti
Vierailija kirjoitti:
Äärimmäisen haastavan temperamentin omavaan lapsen kasvattamiseen ei perinteiset kasvatustoimet sovellu.
Vaikutat hyvältä äidiltä, ja teet paljon jo oikein. Valitse taistelusi, ja jätä pienet rikkeet huomioimatta. Tärkeää on, että annat lapselle mahdollisimman paljon hyvää palautetta aina kun sitä vain pystyy perustellusti antamaan. Hanki ammattiapua teidän perheelle!
Tsemppiä, kyllä se siitä ajan myötä vielä helpottaa. Kovaa työtä se teiltä vanhemmilta tulee silti vaatimaan...
T. Varhaiskasvstuksen ope ja tulisielun äiti
Hyvin huonosta käytöksestä ei voi sinällään tehdä sitä päätelmää, että kyseessä olisi äärimmäisen haastavan temperamentin omaava lapsi.
Sinällään se on kyllä ihan totta, että jos on nimenomaan temperamentiltaan äärimmäisen kovapäinen lapsi, niin eihän se alistu edes vaikka sille antaisi remmiä, vaan puree vain huulta.
Ope jatkaa; Tässä hyvä kirja sinulle luettavaksi
Tulistuva lapsi : uusi lähestymistapa helposti turhautuvien ja joustamattomien lasten ymmärtämiseen ja kasvattamiseen. Greene , Ross
Jäähykin on nykyisten kasvatusoppien mukaan jo henkistä väkivaltaa.