Lue keskustelun säännöt.
Miten todella kovapäistä ja voimakastahtoista lasta kuuluu kasvattaa?
24.02.2022 |
Olen itse luonteeltani aika pehmeä enkä oikein tiedä mikä olisi toimivin keino todella kovapäisen kanssa. Lapsella on kyllä ollut aina selvät rajat ja niistä pidetty kiinni. Mutta lapsi uhmaa aivan valtavasti. Vaikka kyseessä olisi joku mitätön pikkuasia, hän tekee kaikkensa että saisi oman päänsä mukaan sen asian menemään. Jos vaikka pitäisi käydä lähtöpissalla ennen ulosmenoa, hän ei suostu menemään. Mieluummin vaikka pissaa housuunsa uhman osoituksena kuin menee vessaan lähtiessä. Mikään kehu tai palkinto ei toimi. Ei mikään ”rangaistus” kuten jonkun mukavan asian peruuntuminen, tärkeän tavaran poisottaminen, jäähy, ei mikään. Niillä ei ole häneen mitään vaikutusta. Jos itse alkaa huutaa niin uhma vain pahenee. Päivät on pelkkää valtataistelua. Meillä lapsi ei kuitenkaan saa uhmaamalla tahtoaan läpi joten valta ei hänellä ole vaan aikuisella. Silti tämä on ihan järkyttävän uuvuttavaa ja haluaisin että valtataistelu vihdoin loppuisi.
Lapsi saa olla sylissä paljon, häntä kehutaan hyvin toimimisesta ja yrittämisestä, hänen kanssaan leikitään ja ulkoillaan. On monta asiaa joita hän saa päättää, ikätasonsa mukaisesti eli ehdottaa tekemisiä ja häntä kuunnellaan siinä ja jos mahdollista usein toteutetaan hänen ehdotus, aina ei tietenkään. Saa valita parista vaatteesta minkä haluaa päälleen jne.
Sanokaa mikä kasvatusmetodi toimii.
Kommentit (110)
Täällä on tullut mielestäni jo monia hyviä vinkkejä. Itse ajattelisin, että aina raivarin tullessa on tärkeää ensimmäisenä rauhoittaa tilanne, esimerkiksi juuri tiukasti sylissä pitelemällä, vaikka siinä menisi kauankin aikaa. Tämän jälkeen voidaan keskustella, voit kysyä lapselta, mikä häntää harmittaa, kertoa miksi ei voi toimia kuten olisi halunnut jne. ja puhua myös mahdollisista seurauksista, jos rikkoo sääntöjä. Voi olla hyödytöntä yrittää keskustella raivoavan lapsen kanssa.
Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että lapsikin kokee tarvetta itsemääräämisoikeudelle. Voi olla, että hän systemaattisella sääntöjen rikkomisella hakee juuri sitä. Siksi onkin mielestäni tärkeää toimia kuten kerroitkin, että annat myös vaihtoehtoja, joista lapsi saa valita. Ehkä voisitte vielä selkeyttää tätä toimintatapaa tekemällä nimenomaan niin, että luettelet lapselle kulloinkin tarjolla olevat vaihtoehdot (esim. syötkö omenan vai banaanin) jo ennen kuin hän itse ehtii alkaa luettelemaan vaatimuksiaan. Aikuinen luo aina raamit, joidenLuo selkeät rutiinit ja systeemit, esim. joka päivä samat mahdollisuudet valittavana, esim. mennäänkö ulkoilemaan tähän vai tuohon leikkipuistoon, luetaanko tätä vai tuota kirjaa. Voi olla että tuon ikäisellä sanallinen kommunikaatio voi olla vielä vähän heikkoa, ja voisitkin yrittää tukea tätä rajoista ja mahdollisuuksista kommunikoimista esim. kuvakortein. Voit vaikka tehdä kuvakortin, jossa on aamupalavaihtoehdot, leikkivaihtoehdot jne. Myös tunnetiloista kommunikoimiseen voi hyödyntää esim. värejä, hymy/surunaamoja jne. joita voi pitää mukana koko ajan, myös esim. ulkoillessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma on asenteessasi. Olet nujertamassa lasta, ja totta kai hän kapinoi.
Olet esim. jämähtänyt tuohon että "aikuinen päättää" lastenkasvatuksen yleisohjeeseen. Todellisuudessa jo pienestä asti lapsen pitää antaa päättää pienissä asioissa ja asioissa mitä on sovelias päättämään. Ilmeisesti sinulla ei ole silmää nähdä missä 3 -vuotiaan pitää antaa päättää. Lapsi näkee sinut tyrannina, joka päättää mielivaltaisesti, että saako hän hengittää, ja ilmeisesti ei saa kapinoinnista päätellen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on tullut mielestäni jo monia hyviä vinkkejä. Itse ajattelisin, että aina raivarin tullessa on tärkeää ensimmäisenä rauhoittaa tilanne, esimerkiksi juuri tiukasti sylissä pitelemällä, vaikka siinä menisi kauankin aikaa. Tämän jälkeen voidaan keskustella, voit kysyä lapselta, mikä häntää harmittaa, kertoa miksi ei voi toimia kuten olisi halunnut jne. ja puhua myös mahdollisista seurauksista, jos rikkoo sääntöjä. Voi olla hyödytöntä yrittää keskustella raivoavan lapsen kanssa.
Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että lapsikin kokee tarvetta itsemääräämisoikeudelle. Voi olla, että hän systemaattisella sääntöjen rikkomisella hakee juuri sitä. Siksi onkin mielestäni tärkeää toimia kuten kerroitkin, että annat myös vaihtoehtoja, joista lapsi saa valita. Ehkä voisitte vielä selkeyttää tätä toimintatapaa tekemällä nimenomaan niin, että luettelet lapselle kulloinkin tarjolla olevat vaihtoehdot (esim. syötkö omenan vai banaanin) jo ennen kuin hän itse ehtii alkaa luettelemaan vaatimuksiaan. Aikuinen luo aina raamit, joidenLuo selkeät rutiinit ja systeemit, esim. joka päivä samat mahdollisuudet valittavana, esim. mennäänkö ulkoilemaan tähän vai tuohon leikkipuistoon, luetaanko tätä vai tuota kirjaa. Voi olla että tuon ikäisellä sanallinen kommunikaatio voi olla vielä vähän heikkoa, ja voisitkin yrittää tukea tätä rajoista ja mahdollisuuksista kommunikoimista esim. kuvakortein. Voit vaikka tehdä kuvakortin, jossa on aamupalavaihtoehdot, leikkivaihtoehdot jne. Myös tunnetiloista kommunikoimiseen voi hyödyntää esim. värejä, hymy/surunaamoja jne. joita voi pitää mukana koko ajan, myös esim. ulkoillessa.
Jatkan vielä omaa juttuani, jota tässä lainaan; tärkeää on myös sanoittaa lapselle, mitä missäkin tilanteessa tapahtuu ja kuinka kauan tilanne kestää, sellaisella tavalla jonka lapsi ymmärtää. Kun pitelet lasta sylissä rauhoittaaksesi raivarin jälkeen, kerro hänelle lempeästi mutta päättäväisesti, että nyt rauhoitutaan ja sitten voidaan keskustella, kun olet rauhoittunut. Näin lapsikin tietää missä mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu, ja se luo turvallisuuden tunnetta hänelle.
Turvaa voit luoda myös esimerkiksi päiväjärjestyksen sanoittamisella (josta siitäkin voi hyvin piirtää esim. kuvallisen "ohjeen") ja kaikella muullakin tällaisella ajan ja ympäristön sanoittamisella ja jäsentämisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi palaa hakkaamaan patteria heti. Hän haluaa uhmata. Ap
Mikset estä lasta siirtymästä patterin luokse?
Meillä on kotona joka huoneessa pattereita. Ainoa tapa estää menemästä patterin luokse olisi pitää kiinni. Ja jos pitäisin kiinni vaikkapa tunnin, kun päästäisin irti niin lapsi menisi heti suoraan hakkaamaan patteria. Sitten taas pitäisin kiinni tunnin ja lapsi menisi suoraan sen jälkeen hakkaamaan patteria. Jne. Ei kukaan voi elää siten. Ap
Lapsi on huomannut, että ytällä saa reaktion. Olet itse wiheuttanut tilanteen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on asenteessasi. Olet nujertamassa lasta, ja totta kai hän kapinoi.
Olet esim. jämähtänyt tuohon että "aikuinen päättää" lastenkasvatuksen yleisohjeeseen. Todellisuudessa jo pienestä asti lapsen pitää antaa päättää pienissä asioissa ja asioissa mitä on sovelias päättämään. Ilmeisesti sinulla ei ole silmää nähdä missä 3 -vuotiaan pitää antaa päättää. Lapsi näkee sinut tyrannina, joka päättää mielivaltaisesti, että saako hän hengittää, ja ilmeisesti ei saa kapinoinnista päätellen.
Jos ap pitäisi kiinni tuollaisesta asenteesta, niin lapsi ei todellakaan pääsisi hakkaamaan sitä patteria, koska se olisi estetty.
Sanoisin, että ongelma on sen sijaan aivan päinvastainen. Eli se, että törkeätäkään käytöstä ei uskalleta estää, ja sen sijaan ollaan juututtu tuohon tunnepuheeseen, eli lapselle vaan jutellaan tunnejuttuja jos lapsi käyttäytyy huonosti. Siitä lapsi on oppinut, että äidin/isän puheet voi päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, koska teki mitä teki, niin siitä seuraa lähinnä lisää juttelua.
Ap. nujertaa lastaan ja haluaa täältä täsmä ohjeita, miten tehdä se vielä tehokkaammin.
Kyllä ovet paukkuu, kun lapsesi pääsee murrosikään, ja aikuistuu ja protestoi sitä mitä hänelle olet tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on asenteessasi. Olet nujertamassa lasta, ja totta kai hän kapinoi.
Olet esim. jämähtänyt tuohon että "aikuinen päättää" lastenkasvatuksen yleisohjeeseen. Todellisuudessa jo pienestä asti lapsen pitää antaa päättää pienissä asioissa ja asioissa mitä on sovelias päättämään. Ilmeisesti sinulla ei ole silmää nähdä missä 3 -vuotiaan pitää antaa päättää. Lapsi näkee sinut tyrannina, joka päättää mielivaltaisesti, että saako hän hengittää, ja ilmeisesti ei saa kapinoinnista päätellen.
Voi luoja XD Eipä tarvitse ihmetellä, miksi niin suuri osa nykykakaroista on huonokäytöksisiä pikku p*askiaisia kun "kasvatus" on tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on tullut mielestäni jo monia hyviä vinkkejä. Itse ajattelisin, että aina raivarin tullessa on tärkeää ensimmäisenä rauhoittaa tilanne, esimerkiksi juuri tiukasti sylissä pitelemällä, vaikka siinä menisi kauankin aikaa. Tämän jälkeen voidaan keskustella, voit kysyä lapselta, mikä häntää harmittaa, kertoa miksi ei voi toimia kuten olisi halunnut jne. ja puhua myös mahdollisista seurauksista, jos rikkoo sääntöjä. Voi olla hyödytöntä yrittää keskustella raivoavan lapsen kanssa.
Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että lapsikin kokee tarvetta itsemääräämisoikeudelle. Voi olla, että hän systemaattisella sääntöjen rikkomisella hakee juuri sitä. Siksi onkin mielestäni tärkeää toimia kuten kerroitkin, että annat myös vaihtoehtoja, joista lapsi saa valita. Ehkä voisitte vielä selkeyttää tätä toimintatapaa tekemällä nimenomaan niin, että luettelet lapselle kulloinkin tarjolla olevat vaihtoehdot (esim. syötkö omenan vai banaanin) jo ennen kuin hän itse ehtii alkaa luettelemaan vaatimuksiaan. Aikuinen luo aina raamit, joidenLuo selkeät rutiinit ja systeemit, esim. joka päivä samat mahdollisuudet valittavana, esim. mennäänkö ulkoilemaan tähän vai tuohon leikkipuistoon, luetaanko tätä vai tuota kirjaa. Voi olla että tuon ikäisellä sanallinen kommunikaatio voi olla vielä vähän heikkoa, ja voisitkin yrittää tukea tätä rajoista ja mahdollisuuksista kommunikoimista esim. kuvakortein. Voit vaikka tehdä kuvakortin, jossa on aamupalavaihtoehdot, leikkivaihtoehdot jne. Myös tunnetiloista kommunikoimiseen voi hyödyntää esim. värejä, hymy/surunaamoja jne. joita voi pitää mukana koko ajan, myös esim. ulkoillessa.
Jatkan vielä omaa juttuani, jota tässä lainaan; tärkeää on myös sanoittaa lapselle, mitä missäkin tilanteessa tapahtuu ja kuinka kauan tilanne kestää, sellaisella tavalla jonka lapsi ymmärtää. Kun pitelet lasta sylissä rauhoittaaksesi raivarin jälkeen, kerro hänelle lempeästi mutta päättäväisesti, että nyt rauhoitutaan ja sitten voidaan keskustella, kun olet rauhoittunut. Näin lapsikin tietää missä mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu, ja se luo turvallisuuden tunnetta hänelle.
Turvaa voit luoda myös esimerkiksi päiväjärjestyksen sanoittamisella (josta siitäkin voi hyvin piirtää esim. kuvallisen "ohjeen") ja kaikella muullakin tällaisella ajan ja ympäristön sanoittamisella ja jäsentämisellä.
Ei siinä ole kyse mistään sylissäpitelystä ja rauhallisesta puheesta, vaan hiestä ja väkivallasta, kun pitää rimpuilevaa lasta väkisin kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on tullut mielestäni jo monia hyviä vinkkejä. Itse ajattelisin, että aina raivarin tullessa on tärkeää ensimmäisenä rauhoittaa tilanne, esimerkiksi juuri tiukasti sylissä pitelemällä, vaikka siinä menisi kauankin aikaa. Tämän jälkeen voidaan keskustella, voit kysyä lapselta, mikä häntää harmittaa, kertoa miksi ei voi toimia kuten olisi halunnut jne. ja puhua myös mahdollisista seurauksista, jos rikkoo sääntöjä. Voi olla hyödytöntä yrittää keskustella raivoavan lapsen kanssa.
Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että lapsikin kokee tarvetta itsemääräämisoikeudelle. Voi olla, että hän systemaattisella sääntöjen rikkomisella hakee juuri sitä. Siksi onkin mielestäni tärkeää toimia kuten kerroitkin, että annat myös vaihtoehtoja, joista lapsi saa valita. Ehkä voisitte vielä selkeyttää tätä toimintatapaa tekemällä nimenomaan niin, että luettelet lapselle kulloinkin tarjolla olevat vaihtoehdot (esim. syötkö omenan vai banaanin) jo ennen kuin hän itse ehtii alkaa luettelemaan vaatimuksiaan. Aikuinen luo aina raamit, joidenLuo selkeät rutiinit ja systeemit, esim. joka päivä samat mahdollisuudet valittavana, esim. mennäänkö ulkoilemaan tähän vai tuohon leikkipuistoon, luetaanko tätä vai tuota kirjaa. Voi olla että tuon ikäisellä sanallinen kommunikaatio voi olla vielä vähän heikkoa, ja voisitkin yrittää tukea tätä rajoista ja mahdollisuuksista kommunikoimista esim. kuvakortein. Voit vaikka tehdä kuvakortin, jossa on aamupalavaihtoehdot, leikkivaihtoehdot jne. Myös tunnetiloista kommunikoimiseen voi hyödyntää esim. värejä, hymy/surunaamoja jne. joita voi pitää mukana koko ajan, myös esim. ulkoillessa.
Jatkan vielä omaa juttuani, jota tässä lainaan; tärkeää on myös sanoittaa lapselle, mitä missäkin tilanteessa tapahtuu ja kuinka kauan tilanne kestää, sellaisella tavalla jonka lapsi ymmärtää. Kun pitelet lasta sylissä rauhoittaaksesi raivarin jälkeen, kerro hänelle lempeästi mutta päättäväisesti, että nyt rauhoitutaan ja sitten voidaan keskustella, kun olet rauhoittunut. Näin lapsikin tietää missä mennään ja mitä seuraavaksi tapahtuu, ja se luo turvallisuuden tunnetta hänelle.
Turvaa voit luoda myös esimerkiksi päiväjärjestyksen sanoittamisella (josta siitäkin voi hyvin piirtää esim. kuvallisen "ohjeen") ja kaikella muullakin tällaisella ajan ja ympäristön sanoittamisella ja jäsentämisellä.
Usein lapsi vain provosoituu tuollaisesta "sanoittamisesta", koska se tarjoaa hänelle paljon kaivattua huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on tullut mielestäni jo monia hyviä vinkkejä. Itse ajattelisin, että aina raivarin tullessa on tärkeää ensimmäisenä rauhoittaa tilanne, esimerkiksi juuri tiukasti sylissä pitelemällä, vaikka siinä menisi kauankin aikaa. Tämän jälkeen voidaan keskustella, voit kysyä lapselta, mikä häntää harmittaa, kertoa miksi ei voi toimia kuten olisi halunnut jne. ja puhua myös mahdollisista seurauksista, jos rikkoo sääntöjä. Voi olla hyödytöntä yrittää keskustella raivoavan lapsen kanssa.
Lisäksi on tärkeää pitää mielessä, että lapsikin kokee tarvetta itsemääräämisoikeudelle. Voi olla, että hän systemaattisella sääntöjen rikkomisella hakee juuri sitä. Siksi onkin mielestäni tärkeää toimia kuten kerroitkin, että annat myös vaihtoehtoja, joista lapsi saa valita. Ehkä voisitte vielä selkeyttää tätä toimintatapaa tekemällä nimenomaan niin, että luettelet lapselle kulloinkin tarjolla olevat vaihtoehdot (esim. syötkö omenan vai banaanin) jo ennen kuin hän itse ehtii alkaa luettelemaan vaatimuksiaan. Aikuinen luo aina raamit, joidenLuo selkeät rutiinit ja systeemit, esim. joka päivä samat mahdollisuudet valittavana, esim. mennäänkö ulkoilemaan tähän vai tuohon leikkipuistoon, luetaanko tätä vai tuota kirjaa. Voi olla että tuon ikäisellä sanallinen kommunikaatio voi olla vielä vähän heikkoa, ja voisitkin yrittää tukea tätä rajoista ja mahdollisuuksista kommunikoimista esim. kuvakortein. Voit vaikka tehdä kuvakortin, jossa on aamupalavaihtoehdot, leikkivaihtoehdot jne. Myös tunnetiloista kommunikoimiseen voi hyödyntää esim. värejä, hymy/surunaamoja jne. joita voi pitää mukana koko ajan, myös esim. ulkoillessa.
Tämä on erittäin lapsikohtaista. Monen kohdalla nämä jutut varmaankin voivat toimia hyvin. Olen se Asperger-lapsen äiti ja poikani kohdalla mikään "sylissä rauhoittuminen" ei toiminut ikinä. Meni vain hysteerisemmäksi. Mistään rauhoittumisesta ei ole kyse, kun lapsi "rauhoittuu" vain tajuntansa menettämällä. Kaikki lapset eivät luovuta ikinä. Ikinä. Myöskin vaihtoehtojen antaminen tyyliin "laitetaanko siniset vai punaiset sukat" ei ollut mikään houkute. Hän teki tasan niin kuin halusi tai tuli oikosulku. Rangaistukset eivät tehonneet, mutta eivät myöskään palkinnot. Oli yksinkertaisesti todella omaehtoinen. Siis en halua moittia noita neuvoja, ne varmasti usein toimivat hyvin, mutta joskus tulee mieleen, että monet neuvojen jakajat eivät ole oikeasti itsepäistä lasta tavanneetkaan. Tämän huomaa usein siitäkin, että monet pitävät itsepäisyyttä jotenkin hyvänä piirteenä tyyliin "olen sellainen tuittupäinen ja itsepäinen Pikku Myy". Minulle itsepäisyys on lähinnä h*lvetti ja jos joku kuvaa itseään itsepäiseksi, juoksen pois paikalta.
En edelleenkään käsitä, miten lapsestani tuli lopulta niinkin "normaali". Kiitän Luojaani siitä joka ikinen päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on asenteessasi. Olet nujertamassa lasta, ja totta kai hän kapinoi.
Olet esim. jämähtänyt tuohon että "aikuinen päättää" lastenkasvatuksen yleisohjeeseen. Todellisuudessa jo pienestä asti lapsen pitää antaa päättää pienissä asioissa ja asioissa mitä on sovelias päättämään. Ilmeisesti sinulla ei ole silmää nähdä missä 3 -vuotiaan pitää antaa päättää. Lapsi näkee sinut tyrannina, joka päättää mielivaltaisesti, että saako hän hengittää, ja ilmeisesti ei saa kapinoinnista päätellen.
Jos ap pitäisi kiinni tuollaisesta asenteesta, niin lapsi ei todellakaan pääsisi hakkaamaan sitä patteria, koska se olisi estetty.
Sanoisin, että ongelma on sen sijaan aivan päinvastainen. Eli se, että törkeätäkään käytöstä ei uskalleta estää, ja sen sijaan ollaan juututtu tuohon tunnepuheeseen, eli lapselle vaan jutellaan tunnejuttuja jos lapsi käyttäytyy huonosti. Siitä lapsi on oppinut, että äidin/isän puheet voi päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, koska teki mitä teki, niin siitä seuraa lähinnä lisää juttelua.
Ensin lasta ei ole kuunneltu ja sitten lapsi vie oman protestinsa "yli" , ehkä katkeruudesta ja voimattomuuden tunteesta, kun hän ei saa ääntään kuuluviin.
Potkimalla patteria lapsi haluaa itselleen "elintilaa" ja vanhemman pitäisi ymmärtää antaa sitä eikä tehdä asioista auktoriteettikysymystä, mikä auktoriteettiasema on jo menetetty. Lapsi kokee olevansa eri puolella vanhempiin nähden. Huono homma.
(sama)
Vierailija kirjoitti:
Ap. nujertaa lastaan ja haluaa täältä täsmä ohjeita, miten tehdä se vielä tehokkaammin.
Kyllä ovet paukkuu, kun lapsesi pääsee murrosikään, ja aikuistuu ja protestoi sitä mitä hänelle olet tehnyt.
Mitä ihmeen nujertamista se on, että lapselle asetetaan rajat ja opetetaan, ettei elämässä voi perseillä miten tahtoo? Joskus tuntuu, että suuri osa nykyvanhemmista on jossain kollektiivisessa psykoosissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä täällä jo sanottiinkin, mutta lapsella voi olla joku autisminkirjonhäiriö. Minä puhuisin neuvolassa, mutta riippuu ihan kaupungista miten saatte apua. Ystäväni lapsella samoja piirteitä ja todella hyvin tarjottu apua. On nyt reipas kolmasluokkalainen, mutta käytöshäiriöitä edelleen paljon. Käy pienluokkaa, saa hyvää terapiaa ja kouluaineet menevät hyvin. Sosiaalisissa toiminnoissa toki edelleen ongelmia ja saa raivareita, mutta valoa näkyy tunnelin päässä.
Minulla on ihan samanlainen teini kotona. Hermot menivät jo aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on asenteessasi. Olet nujertamassa lasta, ja totta kai hän kapinoi.
Olet esim. jämähtänyt tuohon että "aikuinen päättää" lastenkasvatuksen yleisohjeeseen. Todellisuudessa jo pienestä asti lapsen pitää antaa päättää pienissä asioissa ja asioissa mitä on sovelias päättämään. Ilmeisesti sinulla ei ole silmää nähdä missä 3 -vuotiaan pitää antaa päättää. Lapsi näkee sinut tyrannina, joka päättää mielivaltaisesti, että saako hän hengittää, ja ilmeisesti ei saa kapinoinnista päätellen.
Jos ap pitäisi kiinni tuollaisesta asenteesta, niin lapsi ei todellakaan pääsisi hakkaamaan sitä patteria, koska se olisi estetty.
Sanoisin, että ongelma on sen sijaan aivan päinvastainen. Eli se, että törkeätäkään käytöstä ei uskalleta estää, ja sen sijaan ollaan juututtu tuohon tunnepuheeseen, eli lapselle vaan jutellaan tunnejuttuja jos lapsi käyttäytyy huonosti. Siitä lapsi on oppinut, että äidin/isän puheet voi päästää yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos, koska teki mitä teki, niin siitä seuraa lähinnä lisää juttelua.
Ensin lasta ei ole kuunneltu ja sitten lapsi vie oman protestinsa "yli" , ehkä katkeruudesta ja voimattomuuden tunteesta, kun hän ei saa ääntään kuuluviin.
Potkimalla patteria lapsi haluaa itselleen "elintilaa" ja vanhemman pitäisi ymmärtää antaa sitä eikä tehdä asioista auktoriteettikysymystä, mikä auktoriteettiasema on jo menetetty. Lapsi kokee olevansa eri puolella vanhempiin nähden. Huono homma.
(sama)
Kurinpitoon kuuluu se, että lapsi on usein eri puolella kuin vanhempi, lastenhoitaja tai opettaja. Jos tätä aletaan pitää huonona asiana niin se on sama kuin luovuttaminen ja vallan antaminen lapselle.
Tietenkin lapselle pitää jättää "elintilaa", mutta se ei saa tapahtua siten, että lapsen annetaan rikkoa kohtuullisia sääntöjä kuten pattereiden potkimisen kieltoa tai kieltoa nimitellä toisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo mukavan asian peruuntumiset, tärkeän tavaran poisottamiset ja jäähyt ovat aika lieviä rangaistuksia.
Ok. Mikä olisi äskettäin kolme täyttäneelle sopiva tehokas rangaistus?
Ap
Meillä on käytössä jäähy, minuutit ikävuosien mukaan.
Eli tuoli jossain nurkassa tms ja siinä istuu kunnes aika on kulunut,sit keskustelun kautta pääsee pois.
Näihin kovapäisiin ei minun kokemukseni mukaan rangaistukset tehoa. Lempeästi ja jämäkästi ja huumorilla vain pitää yrittää selittää asioita, halata jne.
Kaverini lapsi on tällainen. Ei:n karjuminen ja raivoaminen alkoi alle 1-vuotiaana ja jatkui jonnekin koulun alkuun. Siitä se vähitellen muuttui hiljaiseksi murjotukseksi.
Hän myös käytti valtaansa kieltäytymällä käymästä pissalla. Joskus käytiin perheiden kanssa näyttelyssä, oltiin sovittu treffit klo 13. Lapsi noin 6vee ei ollut sinä päivänä vielä suostunut käymään vessassa. Vanhempansa suhtautui asiaan tyynesti, ei lähtenyt taistelemaan.
Myöhemmin hänellä on ollut koulussa paljon hahmotusongelmia. Raivoaminen voi liittyä siihenkin, ettei pysy ihan kärryillä tapahtumista.
Ja tasainen verensokeri on myös tärkeä. Meidän esikoinen sai kolmevuotiaana aivan överiraivareita ja huomasin, että sehän tapahtuu kun edellisestä ateriasta on kulunut aikaa.
Opin ystävällisesti tarjoamaan satsuman tai porkkanan ensiavuksi, jos ruuan saamisessa valmiiksi vielä kesti.
Yrittäkää nyt vihdoinkin tajuta, ettei 3v ole aikuinen eikä iso lapsi ja ei tajua tai muista päiväjärjestyksistä mitään. Eikä sen tarvitse olla aikuisten päiväjärjestys (ei suorituskeskeisyyttä) tai monimutkainen. Muisti tulee 4v kunnolla ja tajunta.