Te jotka olette menneet naimisiin, ettekö pelänneet miten hirveää on jos puoliso jättää teidät?

En

Vierailija kirjoitti:

Ensin pitää oppia pärjäämään yksin ja olemaan tyytyväinen yksin, ennen kuin voi rakastua ja sitoutua. Avioliitossa on aina riskit ja omaa elämää ei voi rakentaa täysin toisen varaan. Itse menin naimisiin kovasti toivoen että se kestäisi loppuelämän, mutta päädyin lopulta itse hakemaan avioeroa. Koko elämä yhdessä on pitkä aika, tilanteet muuttuu ja ihmiset muuttuu, harvat todella onnistuu. 

Hyvin fiksu ja aikuisen kirjoittama vastaus. Itselleni on käynyt juuri näin. Nuorille avioliittoa harkitseville sanoisin että avioehto olisi hyvä juttu, ja sitten laskelma, mitä nainen itseasiassa tuo liittoon jos on kotiäitinä edes 3 vuotta ja sinä aikana tekee kaiken kotona.

Vierailija kirjoitti:

En ota stressiä tuosta. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Olen itsenäinen ja tiedän pärjääväni tarvittaessa ilman miestänikin. Siis myös käytännössä, rahallisesti jne. Aika epäromanttista toisaalta mutta olen realisti ja pessimisti, ei voi mitään. Silti uskon että suuremmalla todennäköisyydellä pysymme yhdessä kuin eroamme:D

en kuitenkaan ihan ymmärrä ihmisiä, jotka eron tullessa (esim toinen lähtee uuden matkaan out of the blue) ovat aivan puulla päähän lyötyjä, elämältä putoaa pohja jne. Eivät ole kuuna päivänä ajatelleet, että ero voisi osua omalle kohdalle. Niin kuinka sinisilmäisiä tällaiset ihmiset ovat?

Itse en ole koskaan osannut elää niin täysin kuvitteellisessa turvallisuudentunteessa.

Kyllä minun elämästäni putoaa pohja, jos minulle kaikkein läheisin ihminen, puolisoni ja lasteni toinen vanhempi pettäisi luottamukseni ja hylkäisi minut. Ei se siitä johdu, etten ymmärtäisi että se on mahdollista. Mutta minusta parisuhde edellyttää luottamusta. Sitä, että toiseen vähän nojaa ja toisen varaan laskee. Jos se tukipilari äkisti pettää niin ihminen kaatuu - ja sekin on ihan okei. Se on inhimillistä. Romahduskin on minusta parempi kuin se, ettei koskaan uskalla aidosti luottaa ja päästää lähelle.

En enää menekään naimisiin. Sen verran pahasti ero osui enkä varmaan koskaan pääse oikeasti yli siitä kivusta ja häpeästä. Jos vain seurustelee eikä hehkuta sitä ympäriinsä someissa niin ei ainakaan tarvitse kokea sitä ulkopuolelta tulevaa häpeää kun se päättyykin. En enää usko minkään kestävän ainakaan minun kohdalla.

Jos jotain pelkäisin, pelkäisin enemmän epärehellisyyttä kuin sitä, että kumppanini ei jonain päivänä enää halua olla kanssani. Se, että ei enää halua olla jonkun kanssa, on inhimillistä, mutta se, ettei ole siitä rehellinen, on sitten jotain muuta. Ainut asia, jonka voi päättää, on olla rehellinen niin itselleen kuin kumppanille. Rehellisyyteen auttaa aika paljon se, että järjestää asiat niin, ettei ole riippuvainen toisesta.

Minä tiesin jo naimisiin mennessä että erotaan, joten enpä miettinyt.