Te jotka olette menneet naimisiin, ettekö pelänneet miten hirveää on jos puoliso jättää teidät?

Itse olin helpottunut. Heivasin miekkosen, kun hänellä oli suhde toiseen. Aivan mahtava tunne enkä ole katunut.

Minä menin naimisiin rakkaudesta.

Jos mieheni lähtisi toisen matkaan/jättäisi minut tietäisin, ettei hän minua rakastaisi ja ansaitsisin itse parempaa.

Koskaan ei voi tietää tulevasta, mutta toivon ja uskon, että loppuun asti yhdessä ollaan.

Pohtisin sinuna, että oletko valmis/haluatko ylipäätään mennä naimisiin jos se aiheuttaa noin kovaa epävarmuutta.

Tarkoitatko, että on hirveää jos avioliitossa tulee jätetyksi vai jätetyksi ylipäänsä? Tai siis onko se hirveämpää jos on naimisissa?

Eihän siihen naimakauppaa tarvita.

Ensin pitää oppia pärjäämään yksin ja olemaan tyytyväinen yksin, ennen kuin voi rakastua ja sitoutua. Avioliitossa on aina riskit ja omaa elämää ei voi rakentaa täysin toisen varaan. Itse menin naimisiin kovasti toivoen että se kestäisi loppuelämän, mutta päädyin lopulta itse hakemaan avioeroa. Koko elämä yhdessä on pitkä aika, tilanteet muuttuu ja ihmiset muuttuu, harvat todella onnistuu. 

Ei tässä elämässä saa mitään jos pelkää.

N50 onnellisesti naimisissa 23 vuotta.

No, nykyaikana naimisiin mentäessä suuri suositus on tehdä avioehto. Elämästä ei voi koskaan olla varma jättääkö se toinen tai tuleeko itse toisiin ajatuksiin, mutta lähtökohtaisesti naimisiin mennään koska rakastetaan sitä toista ja on halu elää elämä yhdessä sen kumppanin kanssa.

Taidan olla vähän epäromanttinen, mutta minusta kannattaa yrittää järjestää asiat niin, että pärjää, vaikka toinen jättäisikin. Toisen tunteita ei voi hallita (voiko omiaankaan) ja hänellä on oikeus lähteä, jos tahtoo.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitatko, että on hirveää jos avioliitossa tulee jätetyksi vai jätetyksi ylipäänsä? Tai siis onko se hirveämpää jos on naimisissa?

Pikemminkin päinvastoin, koska naiset opiskelevat kevyempiä harrastealoja kovien tieteiden sijaan.

Toivoisin,  että jättäisi. Ei tuo ole kuin riesaksi.

Tuollaisia kun keskittyy pelkäämään, jää elämä elämättä.

Olen itsellinen ja itsetuntoinen ihminen, mennyt naimisiin toisen yhtä tasapainossa olevan ihmisen kanssa, rakkaudesta. Meillä on hyvä yhdessä, ei takertumista eikä mustasukkaisuutta, ei toisen omistamista. Vain kunnioitusta, kumppanuutta. Jos hän jättäisi minut niin totta kai olisi suru, pettymys ja shokki, vitutus. Mutta pääsisin sen yli kyllä.

Sinun ei kannata miettiä naimisiin menoa ennenkuin olet työstänyt tuota ääretöntä epävarmuuttasi ja hylätyksi tulemisen pelkoasi.

Ei kai se naimisiin meneminen tai menemättömyys siihen jätetyksi tulemiseen vaikuta? Jos tuota pelkää niin ei voi alkaa suhteeseen ollenkaan, ei naimisiin meno suhdetta muuta, ei hyvään eikä huonoon suuntaan.

Jos noin ajattelet, et uskalla sitten seurustella kenenkään kanssa. Tarvitset itseluottamusta. Hanki hyvä terapeutti avuksi matkalle itseluottamukseen. Täytyy olla olemassa joku syy, miksi pelkäät, että sinut jätetään. Se syy pitää löytää ja korjata. Tai sitten päätät ottaa riskin ja nauttia jokaisesta hetkestä, joka on hyvä ja puhua, neuvotella ja sovitella huonoissa hetkissä. 

Siis eikö tuon pelon vuoksi joudi jättämään koko parisuhteen välistä? Sitä paitsi harvemmin se ero kummallekaan ihan puskista tulee, varsinkin vähäökään fiksummille naisille, joten en ihan niin hirveästi jaksa pelätä shokkieroa ja perheen hajoamista hyvässä suhteessa.

Avoliiton loppuminen olisi sinusta helpompi ajatus? Noinhan monet ajattelee eivätkä uskalla naimisiin. Mutta kyllä se avoerokin koskee.

Elämä on riskejä täynnä, on valinta, haluaako elää niitä peläten.

Jää aika paljon tekemättä elämässä jos noin suhtautuu asioihin.

Ai on eri asia olla parisuhteessa jos on naimisissa? Jos olet ollut kumppanin kanssa 15v ja menette sitten naimisiin niin sitten alat pelkäämään?

Vierailija kirjoitti:

Eihän siihen naimakauppaa tarvita.

Ei, pettämiseen ei todellakaan tarvita avioliittoa. 

En ota stressiä tuosta. Jokainen tekee omat ratkaisunsa. Olen itsenäinen ja tiedän pärjääväni tarvittaessa ilman miestänikin. Siis myös käytännössä, rahallisesti jne. Aika epäromanttista toisaalta mutta olen realisti ja pessimisti, ei voi mitään. Silti uskon että suuremmalla todennäköisyydellä pysymme yhdessä kuin eroamme:D

en kuitenkaan ihan ymmärrä ihmisiä, jotka eron tullessa (esim toinen lähtee uuden matkaan out of the blue) ovat aivan puulla päähän lyötyjä, elämältä putoaa pohja jne. Eivät ole kuuna päivänä ajatelleet, että ero voisi osua omalle kohdalle. Niin kuinka sinisilmäisiä tällaiset ihmiset ovat?

Itse en ole koskaan osannut elää niin täysin kuvitteellisessa turvallisuudentunteessa.