Voisitko matkustella aikuisena vanhempiesi kanssa ja viettää juhlapyhiä?
Aloitus liittyy voisitko asua lapsuudenkodissasi-aloitukseen. Vaimon kanssa olemme ihmetelleet aina sitä, kun ihmiset menevät lomamatkoille isolla porukalla vanhempiensa kanssa. Emme olisi ikinä lähteneet vanhempiemme kanssa aikuisiällä mihinkään reissuun, vaikka he olisivat maksaneet matkat. Juhlapyhinäkin muutaman tunnin näkeminen riittää mainiosti hampaita kiristellen. Miten muilla? Ilmeisesti oletetaan, että ihminen vanhennuttuaan jotenkin kypsyy ja näkee vanhempansa toisessa valossa kuin nuorena. Paskan marjat. Meille näin ei ole käynyt.
Kommentit (33)
Voisin hyvinkin. Isä on jo kuollut, mutta äiti on parhaita ystäviäni nyt aikuisiällä. Mökkeilen hänen kanssaan varsinkin mielelläni!
Juu, matkustetaan yhdessä usein! Ja mökkeillään. Ihanaa, kun ollaan hyvissä väleissä ja ovat hyviä tyyppejä:)
Meidän perheessä ei matkusteltu silloinkaan, kun olin lapsi, lukuun ottamatta joitakin käyntejä sukulaisten luona. Tuntuisi tosi hassulta lähteä reissuun vanhempien kanssa. He eivät normaalisti käy edes kotikuntansa ulkopuolella ja itse olen matkustellut yksin tai seurassa ympäri maapalloa. Jos vanhempieni kanssa kuitenkin jostain syystä pitäisi lähteä reissuun, niin asetelma tulisi olemaan sellainen, että minä olen matkanjohtaja ja kannan yksin vastuun matkan onnistumisesta. Vanhemmillani ei ole kielitaitoa, eikä kokemusta liikennevälineistä kuten lentokone, juna, metro jne. Ihme, että itse ole uskaltanut lähteä maailmalle, kun olen kuitenkin kuin tynnyrissä kasvatettu.
Voisin. Äitini on paras ystäväni. :)
Olen matkustelutkin, etenkin kun jäin itse leskeksi.
[quote author="Vierailija" time="11.07.2015 klo 10:00"]Voisin. Äitini on paras ystäväni. :)
[/quote]
Niin ja siis vietänkin. :D
Minä matkustan aina yksin. Suomeen, yhdysvaltoihin, suomeen, yhdysvaltoihin... ja juhlapyhät ovat pyhitettyjä työlle :/ jos toisin olisi en välttämättä itsekään lähtisi vanhempieni kanssa.
Olen matkustanut ja matkustaisin, samaten juhlapyhät vietän aika usein. Olen ylpeä siitä, että olen äitini kanssa loistavissa väleissä ja pidän häntä parhaimpana ystävänäni. Isän kanssa välit ovat viileämmät, mutta hyvät kuitenkin.
Juhlapyhiä vietämme molempien vanhempien seurassa velvollisuudentunnosta. Nykyisin kun olemme niin kiireisiä, että emme ehdi vanhempaa sukupolvea juurikaan muina aikoina tapaamaan, se on alkanut tuntua ihan kivaltakin. Kyllä minä sentään joskus haluan vanhempia ja appivanhempia tavata, ja ihan kivaa se on kunhan tapahtuu tarpeeksi harvoin.
Lomamatkalle en lähtisi missään tapauksessa kummankaan vanhempien kanssa! Menisi hermo jo ensimmäisenä päivänä, yhteistä tekemistä ei löytyisi, tai jos löytyisi niin elämys menisi pilalle vanhempien mukanaolosta. Heidän tapansa olla on vain niin erilainen kuin minulla ja miehelläni. Hössötetään, pelataan sosiaalisia pelejä ja kilpaillaan huomiosta, ei osata pysähtyä nauttimaan tai huomaamaan esim. ympäristön kauneutta vaan keskitytään hölöttämään ja häsäämään tai vaihtoehtoisesti olemaan huolissaan siitä tai tästä asiasta. Sellainen ei tosiaankaan olisi minun kannaltani mitään lomaa, vaan kokisin olevani eräänlaisena matkaoppaana palkattomassa työsuhteessa.
Siis lomat pidän ihan kunnollisina, omina lominani, kun niitäkään en usein ehdi pitää ja haluan oikeasti voida rentoutua lomani aikana.
Juu, hyvin. Olen 32 ja äiti on mulle sekä äiti että ystävä. Viime vuonna olin äidin ja lasteni kanssa viikon lomalla ja tänä vuonna isäni kanssa. Nähdään muutenkin lähes päivittäin (jompaa kumpaa) ja minä ainakin odotan esim. joulusta sitä että mun perhe on yhdessä
Mun aikuiset lapset on 25-34 ja matkustelevat meidän kanssa. Tälläkin hetkellä ollaan reissussa ja yksi näistä on mukana. Vietämme kaikki juhlapyhät ainakin osittain yhdessä ja he käyvät 1-2 x kuukaudessa meillä syömässä. Ihan luonnollista
Voin ja teenkin, koska aina ei jaksa olla/tehdä kaikkea yksin.
Vietän vanhempieni kanssa viikon loman joka vuosi (kaikki maksavat itse matkansa) ja joka toisena jouluna yleensä noin paljon 2-3 vuorokautta. Mulla on ihana perhe ja huiput vanhemmat joten en tee tätä velvollisuudesta. Lisäksi asun ulkomailla joten en näe vanhempiani niin usein kuin haluaisin muutenkaan.