7 vuoden (nuorten) parisuhde, kokemuksia?

ap, minulla on ainakin tullut jokaisen pitkän seurustelusuhteen kanssa tuo sama ongelma ja elän nyt kolmatta ja olen 28v. rakkaus ei kestä tuollaisena että maata toisen alla palvoo vaan muuttuu kumppanuudeksi. seksi-puolikin on mennyt tuollaiseksi kaikkian kanssa 2 vuoden jälkeen. että älä usko siihen että vaihtamalla paranee :)

Kiitos viesteistä! Ymmärrän kyllä että suhde ei voi pysyä samanlaisena kuin alussa..mun pohtiminen onkin se että minkälaista "suhteen kuuluu olla" sitten vaikkapa 7 vuoden jälkeen. Kun ei kokemusta ole.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:38"]

Kiitos viesteistä! Ymmärrän kyllä että suhde ei voi pysyä samanlaisena kuin alussa..mun pohtiminen onkin se että minkälaista "suhteen kuuluu olla" sitten vaikkapa 7 vuoden jälkeen. Kun ei kokemusta ole.

[/quote]

Tasaista arkea. Jos rakkautta kuitenkin on ja viihdytte yhdessä niin en lähtisi eroamaan näiden seikkojen takia. 

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:40"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:38"]

Kiitos viesteistä! Ymmärrän kyllä että suhde ei voi pysyä samanlaisena kuin alussa..mun pohtiminen onkin se että minkälaista "suhteen kuuluu olla" sitten vaikkapa 7 vuoden jälkeen. Kun ei kokemusta ole.

[/quote]

Tasaista arkea. Jos rakkautta kuitenkin on ja viihdytte yhdessä niin en lähtisi eroamaan näiden seikkojen takia. 
[/quote]

Onko ok ihastua toiseen mieheen? Kuitenkaan tekemättä mitään (muuta) väärää

10 vuotta ollaan oltu yhdessä, olin 14 kun aloimme seurustella. Nyt naimisis ja 2 lasta. Kyllähän se yhteiselo on lähes samaa kuin aloittaessamme. Tietysti nyt seksin määrä vähentynyt lasten saannin takia(nyt ehkä 4-7 krt viikossa), mutta muuten menee tosi hyvin.

Ap täällä. Eli siis on ihan normaalia tuntea, että toinen on enemmänkin paras ystävä kuin miesystävä. Joskus tuntuu, että voisinko antaa jollekin toiselle enemmän itsestäni, olemaan enemmän se mitä oikeasti olen, vai onko sellaista edes...? Mutta kai sitäkin kestäisi vain hetken. Tällaisia vaan pohdin ... :)

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:44"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:40"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:38"] Kiitos viesteistä! Ymmärrän kyllä että suhde ei voi pysyä samanlaisena kuin alussa..mun pohtiminen onkin se että minkälaista "suhteen kuuluu olla" sitten vaikkapa 7 vuoden jälkeen. Kun ei kokemusta ole. [/quote]   Tasaista arkea. Jos rakkautta kuitenkin on ja viihdytte yhdessä niin en lähtisi eroamaan näiden seikkojen takia.  [/quote] Onko ok ihastua toiseen mieheen? Kuitenkaan tekemättä mitään (muuta) väärää

[/quote]

Pitkissä parisuhteissa tapahtuu ihastumisia melko usein. Normaalia, jollei asialle tee mitään. Menee ohi.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:46"]

Ap täällä. Eli siis on ihan normaalia tuntea, että toinen on enemmänkin paras ystävä kuin miesystävä. Joskus tuntuu, että voisinko antaa jollekin toiselle enemmän itsestäni, olemaan enemmän se mitä oikeasti olen, vai onko sellaista edes...? Mutta kai sitäkin kestäisi vain hetken. Tällaisia vaan pohdin ... :)

[/quote]

Mikset voi olla oma itsesi tässä suhteessa tai panostaa siihen antamalla enemmän itsestäsi?

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:48"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:46"]

Ap täällä. Eli siis on ihan normaalia tuntea, että toinen on enemmänkin paras ystävä kuin miesystävä. Joskus tuntuu, että voisinko antaa jollekin toiselle enemmän itsestäni, olemaan enemmän se mitä oikeasti olen, vai onko sellaista edes...? Mutta kai sitäkin kestäisi vain hetken. Tällaisia vaan pohdin ... :)

[/quote]

Mikset voi olla oma itsesi tässä suhteessa tai panostaa siihen antamalla enemmän itsestäsi?
[/quote]

Tätä olenkin miettinyt. Tai olen kyllä mielestäni oma itseni, mutta olen muuttunut suhteen aikana (tottakai kun nuori ja pitkä suhde) enkä tiedä olenko se mikä olen/haluan olla suhteessa ja miehelleni. Joskus ajatus uudesta suhteesta "aikuisena" mietityttää, jos voisin alusta alkaen olla "se mikä olen". Vai muuttuisinkohan siinä uudessakin suhteessa samalla tavalla. olen ollut kuitenkin teini/nuori suhteen alussa, ja nyt aikuinen. Olenkin pikkuhiljaa pyrkinyt antamaan enemmän itsestäni mitä pystyn, kun olen huomannut tämän ns henkisen kasvun itsekin.

Ollaan mieheni kanssa nyt 23v ja ollaan oltu yhdessä 6 vuotta. En vaihtaisi miestäni mihinkään. Tottakai parisuhteissa on ala- ja ylämäkiä, niin meilläkin. Miehestä on tullut minulle myös paras ystäväni, mutta hän ei missään nimessä tunnu esimerkiksi veljeltäni. Seksi ja läheisyys on tärkeimpiä asioita parisuhteessa, niitä kannattaa vaalia. Toista ei saa pitää itsestäänselvyytenä. On myös tärkeä muistaa kysyä toiselta ihan vaan että "mitä kuuluu". Mitään alkuhuumaa meillä ei enää ole jäljellä, mutta se ei tee parisuhteesta yhtään tylsempää tai huonompaa. Meillä ei ole vielä lapsia, enkä tiedä, haluaisimmeko edes lapsia. Tuntuu, että monet yrittävät pelastaa tylsän parisuhteen lapsilla (en todellakaan väitä että kaikki!!). Olen joskus ajatellut, että mitä jos me vaikka emme saa lapsia, olisimmeko onnellisia lopun elämämme vain kahdestaan. Olen tullut siihen päätökseen, että olisimme. Ehkä sitä kannattaa miettiä, jos epäilee parisuhdettaan. Voisitko olla juuri hänen kanssaan kahdestaan loppu elämäsi?

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:44"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:40"][quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 13:38"] Kiitos viesteistä! Ymmärrän kyllä että suhde ei voi pysyä samanlaisena kuin alussa..mun pohtiminen onkin se että minkälaista "suhteen kuuluu olla" sitten vaikkapa 7 vuoden jälkeen. Kun ei kokemusta ole. [/quote]   Tasaista arkea. Jos rakkautta kuitenkin on ja viihdytte yhdessä niin en lähtisi eroamaan näiden seikkojen takia.  [/quote] Onko ok ihastua toiseen mieheen? Kuitenkaan tekemättä mitään (muuta) väärää

[/quote]

eiköhän tuo ihastumien tule jokaisella vastaan pitkässä parisuhteessa.

Enpä ole yhdenkään parikymppisen, pitkästä nuoruuden suhteesta lähteneen kuullut katuneen. Päinvastoin. Oma nelikymppinen kaveripiirini on nyt täynnä näitä uudella kierroksella olevia, 20 vuoden jälkeen liittonsa jättäneitä tai niissä kriiseileviä. "Yhyy, miksi en silloin nuorena mennyt kun ehti ja pystyi."

Että niinpä niin. Ei 25-vuotias vielä paljoa elämästä ymmärrä, eikä toisaalta tarvitsekaan.

Kyllä mulla ainakin tulee lähes heti tippa linssiin kun pitäisi ajatella eroa :( seurustelemaan alettiin 2008, kun olin 15 ja nyt 22 :)

30: Ei kukaan neuvo sinua varmaankaan eroamaan. Kommentillani viittasin enemmän niihin yksilöihin, jotka eroa ovat jo nuoruudessaan enemmän harkinneet, mutta ovat jääneet suhteeseensa sillä periaatteella, että "kyllähän tämäkin menettelee. En ole onnellinen, mutta minkäs teet, ei onneni muutenkaan ole omissa käsissäni" ja ohhoh, se olikin.

Jos parikymppisenä tuntuu siltä, että nyt ei ihan nappaa, niin mielestäni silloin kannattaa lähteä. Joskus vaihtamalla paranee, etenkin jos yhteistä ei enää erilleenkasvamisen vuoksi ole. Erilleen voi toki kasvaa myöhemmin, mutta todennäköisyydet vaikka 30 ikävuoden jälkeen siihen ovat pienemmät, jolloin myös ns. menojalka monilla vipattaa jo vähemmän.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 21:17"]

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 21:13"]

Sanoin ystäväni hääpuheessa pienessä sievässä, että se vankka ystävyys on se tekijä, joka teidät kannattaa vaikeiden aikojen ja kriisien yli. Voi olla vaikeaa, kun lapsi tulee kuvioihin. Voi olla vaikeaa, kun toinen masentuu. Tai voi olla vaikeaa vaan sen takia, että intohimo on kadonnut. Kun parisuhteen eteen tehdään töitä ja toista arvostetaan, jaksetaan muistaa miksi ollaan yhdessä ja ennenkaikkea kuinka paljon ollaan yhdessä koettu ja kasvettu, niin tulee aina se uusi parempi aika. Voi mennä vuosi, kaksi, tai jopa kolme. Meillä lapsen syntymä oli kova kasvun paikka ja koetinkivi, pitkään oltiin kämppiksiä, mutta nyt taas on löytynyt sitä kadotettua intohimoa kun lapsi on isompi (4.5v). Yhdessä olemme olleet nyt yhdeksän vuotta, seurustelemaan aloimme 16 ja 21-vuotiaina.

[/quote]

Ja itse ajattelen niin, että koska tässä nyt olisi tarkoitus ja tavoite viettää loppuelämä yhdessä, niin väistämättä huonoja vuosia tulee olemaan niiden hyvien lomassa, ei vain yhtä tai kahta. Miten toisen kanssa voisi olla jatkuvasti onnellinen? Pelkät omat elämänvaiheet vaikuttavat jo niin paljon parisuhteeseen, että esimerkiksi stressi opiskeluista tai töistä syö parisuhdetta.

[/quote]

Mun mielestä toi oli tosi hyvin sanottu, että niitä "huonoja VUOSIA" tulee olemaan hyvien lomassa. Jotenkin tuntuu, että ainakin omassa ikäluokassa (noin 30v) aika moni on valmis jättämään parisuhteen (ja mahdollisen perheen) turhan helposti koska ei ole ollut erityisen kivaa esim. pariin kuukauteen ja silloin alkaa kaivelemaan mielessään niitä aiempia hetkiä kun on tuntunut siltä, ettei kaikki olekaan pelkkää onnea toisen kanssa.. Tai jos tulee joku ihastuminen/kateus jonkun muun kuvitellusti paremmasta parisuhteesta ja alkaa keskittymään niihin omassa parisuhteessa oleviin puutteisiin. Munkin mielestä pitäisi keskittyä siihen, että tarkoitus on viettää loppuelämä yhdessä (varsinkin jos on lapsiakin tehty) niin kyllä ensisijaisesti täytyy pyrkiä korjaamaan suhteessa olevia "normaaleja" vikoja kaikin keinoin tai oppia elämään niiden kanssa eikä lähteä etsimään sitä omaa mahdollista parempaa onnea muualta. Tietty jos rupeaa tuntumaan siltä, ettei mikään enää auta ja ei ole onnellinen toisen kanssa vuosiin ilman erityistä kriisiä tai syytä, niin on eri tilanne ja erokin ehkä paikallaan, mutta ei siihen pitäisi lähteä minkään muutamien viikkojen/kuukausien ajoittaisten fiilisten pohjalta.. Itse pitkään samassa parisuhteessa olleena huomaan, että ollaan nyt molemmat aivan eri ihmisiä, kuin mitä alkuaikoina, mutta ollaan kasvettu yhdessä ja enemmän toisiamme kohti kuin erillemme. Olemme aika vastakohtainen pari, joten ihan käytännön asioiden yhdessä hoitamisen kannaltakin on ollut pakko molempien muuttua jonkin verran, jotta voidaan elää "aikuista elämää" järkevästi ilman suurempia konflikteja. Uskoisin, että jos on aloittanut seurustelun nuorena, niin vielä tuossa kahdenkympin jälkeenkin ihminen vielä kasvaa ja muuttuu niin paljon, että tuskin vielä edes tietää kokonaan, millainen ihminen toisesta kasvaa eri elämäntilanteiden myötä, niin sikäli ei välttämättä kannata ajatella että suhde olisi jo "nähty" vaikka onkin oltu pitkään yhdessä.

[quote author="Vierailija" time="10.07.2015 klo 10:39"]

Olemme seurustelleet mieheni kanssa 16/17-vuotiaista asti ja nyt olemme 24-vuotiaita. Seurustelleet siis n. 7 vuotta. Nyt viime kuukausina olen tajunnut, että suhteemme muistuttaa ehkä enemmänkin kaverisuhdetta... Tai se siinä onkin, kun en tiedä mitä se enää on. Kuuluuko parisuhteen muuttua tällaiseksi? Olemme kuitenkin nuoria eikä aikaisempia suhteita ole. Onko suhde vaan ns jäänyt olemaan. Mistä sen voi edes tietää? Toki rakastan miestäni, mutta olen ajatellut, että jos eroaisimme, ei maailmani siihen kaatuisi. Intohimoa ei ole niin paljon kuin ennen, eikä toinen saa perhosia vatsaan. Pystyn hyvin olemaan erossa miehestä pidempiäkin aikoja. Pussaaminen yms. on vaan "tapa", eikä samanlainen "himotus" kuin ennen. Nykyään moni asia ärsyttääkin miehessä. Samoja haaveita meillä on. Toki pitäisi keskustella miehen kanssa tästä ja aionkin, mutta luulen että hänellä on samanlaisia tunteita kun minulla, mitä nyt joskus olemme puhuneet asioista. Haluaisinkin kuulla muiden suhteista? Mielellään nuorena seurustelemaan alkaneet, pitkät suhteet. Minkälaista teillä on? Ja miten saisi intohimoa esiin? Voiko se edes olla samanlaista kuin alkuvuosina... Kiitos vastauksista :)

[/quote]

Kuulostaa minusta suht normaalilta, mutta kyllä kannattaa yrittää tehdä töitä sen eteen, että saisi mielenkiinnon ja intohimon pysymään yllä suhteessa, vaikka ei se enää alkua vastaavaksi palaakaan. Koittakaa yhdessä uusia juttuja ja kannattaa keskustella noista ärsyttävistä asioista ja muustakin. Mutta mieluiten niin, että ei kaada asioita toisen niskaan, vaan ennemminkin niin, että kertoo samalla mistä pitää toisessa ja minkä takia suhteessa on. Mielestäni yksi tapa miettiä, onko suhde ns. kuollut on miettiä, miltä sinusta tuntuisi jos puoliso sanoisi, ettei enää rakasta/välitä sinusta niinkuin ennen, vaan haluaa erota ja mahdollisesti jatkaa kavereina. Jos se tuntuisi vapauttavalta tai mukavalta ajatukselta, niin suhde on varmaan muuttunut kaverilliseksi. "Normaalissa" parisuhteessa olevalle tuollainen aiheuttaisi todennäköisesti pahaa oloa ja surua.

Minusta tähän on tyhjää vetää kolmekymppisten parisuhteita, ainakin jos niissä on lapsia. Ap on nuori ihminen, ensimmäisessä parisuhteessan. Jos tuntuu, että suhde on pelkkä kaveruus ja ajatus erostakaan ei tunnu pahalta, niin miksi ihmeessä jäädä suhteeseen? Elää yksin ja mietti rauhassa mitä haluaa ja kenen kanssa.

On ensirakkaudet koettu 16-19 iässä. Niinä aikoina kasvoi ja ymmärsi, että mitä haluaa. Silti nykyisessä yli 7v kestäneessä suhteessa (alkoi 19v iässä) on tullut mietittyä, onko vain kaverisuhde ja tottumuksesta yhdessä. Että ehkä ei osaa olla yksin. Vuodet ovat koetelleet paljon. Nyt aikuisena yhdessä kasvaneina suhde on vain lujittunut ja kestänyt vaikeat ajat. Tänä päivänä eletään suhteen parasta aikaa. Ihanaa. On niin tapauskohtaista, mutta näin meillä.

Tää kolahti itelleni kun sisimmässäni tiiän että meillä on samanlainen tilanne muttei haluta myöntää sitä..
minäkin haluan kuulla muiden kokemuksia!

- aloitettiin seurustelemaan molemmat 17v ja nyt 22 vuotiaita

Onko teistä tullu läskejä kun ei miehet enää tykkää?